1955-10-29-09 |
Previous | 9 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
tein tuluneeU^aan. Hän tutki housuja
ini-in tarkkaan, onutta ei päässyt mihinkään
muuhun tulokseen, kuin että
tuolla lapsella on ollut Jiiukan parem-oiosaiset
vanhemmat, sillä ei tavallisen
^Öyiän lapsi saa tuollaisesta kankaasta
vaatteita-
Tuosta vanhasta hameesta tuUkm aivan
erinomainen puku ja Sandra oli
tj-yt)rväinen työhönsä. Kun hän koetti
sitä pojan päälle, niin oli se oikein hy-
\-in istuva ja sievä. Mutta Sandra jäi
ajatuksissansa katsomaan poikaa, joka
oli kuin taivaan lähettämänä tullut heidän
lapsettomaan perheeseensä. Se
tuntui ensin hyvin Oudolle, kun kirkas
lapsen ääni aina kutsui:
— Äiti, äiti! Tai sitten isä, tulehan
tänne!
Naapurien lapset ensin katselivat ihmeissään,
sormi suussa, eikä uskaltaneet
sanoa mitään, mutta vähitellen hekin
alkoivat tottua ja rohkein heistä, Juholan
Lilja, joka oli ehkä viiden vuotias,
meni rohkeasti Anteron luo ja sanoi:
— Kun minä kasvan suureksi, niin
minä menen sinun kanssasi naimisiin.
— Niinkö? sanoi Antero-^— mutta
minä en huoli sinusta, enkä muistakaan
tjtöistä, sillä eihän tytöt osaa leikkiä
mitään.
— Kyllä minä osaan, sillä minä osaan
tehdä laivan Kuviakin.
— Osaatko, aivan varmasti?
— Annahan vain minulle kynä ja paperia,
niin minä piirustan sen.
Antero juoksi ottamaan paperia ja
kynän. He käyvät vatsalleen lattialle
ja Lilja alkaa piirustamaan. iSiitä syntyykin
oikea purjelaiva, joka saa Anteron
aivan haltioihinsa ja hän sanoo:
— Kyllä minä menen sinun kanssasi
naimisiin, kun . sinä osaat piirustaa.
Mutta tiedätkö sinä mitä minä osaan?
— Enhän minä sitä tiedä. ^ No anitä
sinä sitten osaat?
— jViinä osaan laulaa ja oikein kauniita
lauluja osaankin.
— No, lauluhan nyt sitten.
Antero miftti-hetken ja alkaa laulaa .
kirkkaalla lapsen ääneHä, mutta kukaan
ei ymmärrä mitä hän lauloi, sillä se oli
aivan vierasta kieltä. Sandra kuunteli
ja ihmetteli, sillä taas tuo vieras kieli
inistä ei hän ymmärrä mitään. 'Hän ei
puhu mitään, kuuntelee vain. Lilja on
kuunnellut laulun loppuun asti ja kysyy:
— Mitäs söpötystä sinä oikein lauloit,
sillä minä en ymmärrä siitä yhtään
sanaa ja mistä sinä olet tuon oppinut?
— Minäkö? Minä olen sen osannut
ja kauan ja yksi setä kerran sen opetti
minulle.
— 'Missä se setä illoin oli, joka sinulle
opetti tuon laulun? kysyi Sandra.
— En minä muista, mutta se oli kai
nukkumatti, joka kerran tuli minun
vuoteeni viereen ja opetti sen. Kerran
kun minä heräsin, niin osasin tuon laulun.
Kallekin oli tullut sisälle ja kuullut
laulun. Hän katsoo merkillisen silmäyksin
Sandraan ja nyökkää päällään*
toiseen huoneeseen. He menevät hiljalleen
sinne ja jättävät lapset leikki-i"
ään. Kalle sanoo:.
JAiLMAKI SAAREN
MUISTOIJiE
KuoU 28 päivä lokakuuta 1954.
Lähdit pois, JaUu rakas, viereltäin,
syksyn lehdet kun peittivät maan.
Nyt uudelleen lehdet syksyn
saapuneet on,
tuoden surua ja kaipausta mulle.
5ftein istun illoin, mietteissäin,
^«e pisarat ikkunaani lyö.
^yyneihehni poskelleni vierähtää. •
Jviuistelen — aina muistelen sinua."
rakas. •
Vaimosi Mary.
^^ne päivää, isä rakas,
et enune muistelisi sinua.
Neuvojasi koettamme noudattaa,
S^nnf^f^aa ja lohduttaa,
™utta ikavä v-, ikävä on meillä.
Poikasi Robbie ja'Doimie.
— Tuohan vasta on ihmeellbtä. tuon
lapsen kanssa, että joskus tuntuu sUtä.
kum se ei olisi oikein viisas, tai sitten
se elää jossakin toisessa maaUmassa
ettei tiedä itsekään missä mUloinkm on.
— Niinhän se on Kalle. Minä joskus
aivan pelkään tuon pojan järkeä,
ehkäpä se on säikähtänyt jostakin niin
pahoin, että aivan hömpsii, sanoo Sandra.
Mutta kuitenkm tuntuu niin ihmeelliseltä,
kun hän puhuu selvää suomenkieltä.
—- Selväähän se on. Samoin tuo
Lilja. He kumpikaan eivät puhu lapsen
kieltä, vaan kaikki kirjaimet ovat
aivan selviä, kuten aikuisten puheissa.
Kun he puhuvat keskenään, niin luulisi
kahden vanhan ihmisen puhelevan.
— Kenenkä lapsi hän mahtaa ollakaan,
-ja kuinka ^kaukaa han lienee tullut.
Mutta näyttää siitä, kuin luoja
olisi hänet meille lähettänyt ja ohjanut
tuon veneen meidän valkamaan, kun
ei siunannut meille itsellemme yhtään
lasta, puhelee hiljalleen Kalle ja pyyhkii
käden selällä kyyneleen poskeltaan,
joka on kuin salassa siihen tipahtanut.
— a
Syyskalastus oli jo päättynyt ja meri
ei ollut oikein anteliaalla päällä, niin
että talven vastaanotto tuntui hiukan
toivottomalta. 'Mutta Kalle lähti aina
syksyisin Kotkaan laivanlastaustöihin
ja olihan se lisänä huonommankin kalastuskauden
päätyttyä.
Nytkin taas Kalle oli lähtenyt, mutta
Sandralla oli iloa ja viihtyisyyttä pojasta,
joka oli kovin vilkas. Se yksinäisyys,
mitä hän aina ennen Kallen
lähdettyä tunsi, oli kokonaan poissa.
Sandra parsi verkkoja ja Antero leikki
ja lauleli ja piti elämää yllä, mutta ei
enää laulellut vierailla sanoilla, sillä
Sandra oli opettanut hänelle suomalaisia
lasten lauluja, joista Antero kovin
piti. Mutta poika tahtoi oppia muu^
takin: Hän katseli kauan aikaa Sandran
verkon parsimista ja sanoi:
— Äiti, enkö minäkin saa parsia
verkkoa?
— Sinäkö, lapseni? Ethän sinä sitä
vielä osaa, kun et ole koskaan sitä
tehnyt.
— Mutta minä haluan opetella. .\n-nahan
minullekin tuollainen käpy, millä
sinäkin pistelet paikkoja.
— No tuestahan saat ottaa tuon toisen,
joka on vieressäni lattialla korissa.
Antero ottaa ja katselee hiukan aikaa
käpyä kädessään, ottaa verkosta osan
pieneen käteensä ja koettaa pistellä
silmukoita.
— Näinhän, äiti? Eikös vaan se
tule oikein?
— No tuleehan se, mutta silmät tulevat
liian pieniä, kun sinulla on niin
pienet sormet. '^^lutta lapsi kulta, sinähän
osaat aivan hyvin.
— Osaanhan minä. Osaan aivan
varmastikin, sillä olen sivusta katsellut
mitenkä äiti pistelee, vaikka en minä
noin .sukkelaan osaa sitä tehdä.
Sandra laittaa parsimisen pois ja ottaa
lapsen syliinsä. Hänestä tuntuu
kuin tuossa lapsessa olisi aivan aikuisen
ajatus kaikessa. Tuntuu niin hyvälle
tuota lasta pitäessä, aivan kuin
se olisi omaa verta joka virtaa lapsen
suonissa . . .
Vuodet vierivät eteenpäin ja Anterosta
on tullut komea, pitkä nuorukainen,
niin että oli jo rippikoulua käymässä,
Hän oli paljon toisia erilaisempi,
sillä ei niin tummaa nuorukaista
ollut koko kylässä. Ei hän myöskään
ollut innostunut kalastukseen Kallen
kanssa, vaan hän halusi neuloa, jo-ten
vanhemmat päättivät lähettää hänet
Kotkaan räätälin oppiin, niin pian
kuin pääsee rippikoulun lävitse Tosin
tuosta rahasta olikin puutetta, mutta
Kalle pyysi lainaksi ensialuksi ja kyllähän
Antero sitten maksaa, kun saa itselleen
ammatin. Tuo olikin Anterolle
suuri yllätys, sillä se ammatti oli hänellä
aina ollut mielessä.
Topi Tomusta haasfallelefflassa
l ^ U X satuin löytämään k>-nänpätkän
taskustani ja kun sitten vielä sattui
olemaan hj-\-ää aikaa, niin päätin haas-tatella
vähemmän kuuluisaa Topi Tomusta.
Sanoin vähemmän kuuluisaa, sillä
ainahan niitä enemmän kuuluisia
haastatellaan. Vaikka useinkin suotta,
sillä nehän tavallisesti puhuvat muutenkin
paljon liikaa — päälle päätteeksi
pötyä.
No niin . . . Otjn siis kyrtänpätkän
taskustani, istuin Topia A-astapäätä, nostin
käteni kor\'alle ja sanoin: terve!
Topi nosti myöskin kätensä kor\'alle
Oli kaunis toukokuun aamu kun tyttöjä
ja poikia oli suuri joukko kirkon
pihalla. Tytöt oli puettuna vaikoisiin
ja pojat mustiin. 'He olh'at sen päivän
rippilapsia. Antero katselee tyttöjoukkoon
ja löytääkin etsimänsä. Lilja oli
hiukan edempänä ja myöskin katsoo
etsivän näköisenä. Hänestä on tullut
herttainen tyttö. Kullankeltainen tukka,
joka on sidottu kahdelle letille ja
säihkyvät vaaleansiniset silmät. He kävivät
yhtä matkaa rippikoulussa ja aina
iltasinkin olivat yhdessä, missä milloinkin.
Mutta he olivat oikein ujoja, joten
ei minkäänlaista kunnon keskusteluakaan
syntynyt heidän välillään.
Mutta nyt tuntui Anteron mielestä, että
hänen pitäisi sanoa jotakin Liljalle, ennenkuin
menevät kirkkoon. Hän tapaakin
Liljan hiukan edempänä toisista ja
sanoo:
•— Kuulehan Lilja, minä menen huomenna
Kotkaan, räätälin oppiin. Kirjoitatko
minulle joskus.
— ICy-kyllähän minä kirjoitan, kun
sinä vaan lähetät osoitteen ensin. Minä
menen myöskin kuukauden päästä Helsinkiin
palvelukseen.
— Niinkö. Sittenhän tulee pitkä
matka tulla sinua tervehtimään.
— Tulisitko sitten jos olisi lyhyempi
matka? kysyy hiljalleen Lilja.
— Josko tulisin? Minä tulen sinne
Helsinkiin sitten töihin, kun olen saanut
opin ensin ja haen sinut ylös vaikka
mistä.
Siihen se keskustelu jäi, sillä oli aika
mennä kirkkoon sisälle. Kirkko oli
vihreillä oksilla koristettu ja kaikki
näytti niin juhlalliselta. Suuria huone-kukkia
oli asetettu alttarin luo korokkeelle
ja joukossa oli muutamia kukkivia
ruusujakin.
Jatkuu
ja sanoi — ten-e!
— Sopisiko niinkuin haastatella?
— Mikäs siinä, haastattele vain.
— 'Milloinkas sitä on viimeksi haastateltu?
— Ei ole ikinä haastateltu.
— Hm . . . S ^ ä s kummaa.
— Jaa . . . Olen sitä itsekin ihmetellyt,
mutta niin se vain on. Puhutettu
kyilä on ja useimmin pussiin. Vanhassa
maassa eräskin tyttö puhutti ja puhutti
. . . No, sehän ei nyt kuulu tähän,
mutta kuitenkaan en sen jälkeen ole
kunnnon poikamiehen kirjoissa ollut.
— Mutta sinähän kuuluit Liekin va-kinaisiin\
avustajiin sen alkuaikoina?
— No, oHhan minulla kunnia tuottaa
muutamia harmaita hiuksia sen toimittajalle.
— Mikäs on, kun ei niitä töherryksiä
ole enää moneen vuoteen näkynyt Liekin
palstoilla?
— Syy on siinä, että en ole niitä lähettänyt.
— Luonnollisesti, mutta tarkoitukseni
oli kysyä, miksi et ole enää kirjoitellut.
K II T OS
Haluamme lausua sydämelliset kiitokset
siitä tosiyllätyksestä. jonka olitte
meille järjestäneet 27 päivä syyskuuta
omaan kotiimme muuttamisen mer-
Kiitos JcäytännöUisistä lahjoista ja
herkullisista syömisistä.
lErikoinen kiitos homman alkajille.
Kiitos teille jotka otitte osaa laihjaan
vaan ette voineet saapua.
Kiittäen,
Donna ja Paul Nis'kanen
R. R. 4, Sault Ste. Marie, Ont.
K I I T O S
Kiitän teitä, naapurit ja tuttavat, kun
saavuitte yllättäen kotiini viettämään
syntymäpäivääni 3 päivä lokakuuta.
Kiitos siitä arvokkasta ja käytännöllisestä
lajhjasta Jonka toitte tullessanne
sekä komeasta 'herkullisesta kahvipöydästä.
Kiitän myöskin yllätyksen alkajia ja
niitä, jotka ottivat osaa, vaan eivät
syystä tai toisesta voineet saapua. K i i tos
niistä yksityisistä lahjoista, joita
olen saanut läheltä ja kaukaa.
Tämä kaunis Mlkkelianaanantai-ilta
tulee säilymään muistossani elämäni iltaan
saakka.
Teitä kaikkia toveruudella muistaen,
KATRI SODERGARD
Wawa, Ontario
KAUNIIT KIITOKSET
Sanoin emme voi jukituoda sitä kiitollisuuden tunnetta teitä kohtaan, sukulaiset
ja ystävät, jotka yllätitte meidät hopeaJhääpäivänämine, syyskuun 25 p:nä 1955. Paljon
kiitoksia arvokkaasta, hopeakalustosta. Monet kiitokset täanän tilaisuuden järjestäjille
mr. ja mrs. Lauri Mäkelälle, mr. ja mrs. Jussi Mäkilälle sekä mr. ja mrs. John
Moorelle, samoin kukkien lahjoittajiUe mrs. M. Tepolle, mrs. Wm. Anttilalle ja mrs.
Lydia Klemetille, joilla koristitte kahvipöydän. Kiitos päivän emännille ja tarjoilijoille
mrs. Aino Mäkilälle, mrs. Saimi Mäkelälle, mrs; Senja Laaksolle, mrs. Isabel Koskelle
ja mrs. Lydia Moorelle, sekä kahvinkeittäjälle mrs. Lydia Klemetille. Kiitos
teille soittajat, mr. A. Toivo ja mr. Frank Thompson. Sydämelliset kiitokset mrs.
Olga Koskelle, Hearstissa, Ont., lähettämästäsi kauniista lahjasta. Paljon kiitoksia
veljeni mr Arthur Rautiaisen perheelle Helsingissä, Suomi, lähettämästänne onnit-telusähkösanomasta
syyskuun 30 p:ltä 1955, täyttäessäni 50 vuotta, kuin myöskin
lähettämästänne lahjapaketista. . , ^. ,. .
Monet kiitokset henkilöille jotka osallistuivat lahjoihin, mutta olivat estettyjä saapumasta
näihin tilaisuuksiin.
Kiitollisuudella teitä i^aikkia muistaen,
EEVA JA HANNES TIRKKONEN
Box 127 Geraldton, Ontario
VÄLITÄMME RAHAA SUOMEEN
MAKSAMME PÄIVÄN KORKEIMMAN KURSSIN
Pienin summa 5«000 Smk. $17.50 ynnä lähelyskulul $1.15.
Jokainen seuraava LOOO markkaa $3.50.
o Rahalähetyksemie toimitetaan vastaanottajaUe 10—14 ^jäivän sisällä. Jokaiselle
lähettäjälle lähetetään vastaanottajan allekirjoittama kuittL
VAPAUS TRAVEL AGENCY
R O. BOX 69 SUDBURY, ONTARIO
Lauantaina, lokakuun 29 päivänä. 1955 Sivu 9
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 29, 1955 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1955-10-29 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki551029 |
Description
| Title | 1955-10-29-09 |
| OCR text | tein tuluneeU^aan. Hän tutki housuja ini-in tarkkaan, onutta ei päässyt mihinkään muuhun tulokseen, kuin että tuolla lapsella on ollut Jiiukan parem-oiosaiset vanhemmat, sillä ei tavallisen ^Öyiän lapsi saa tuollaisesta kankaasta vaatteita- Tuosta vanhasta hameesta tuUkm aivan erinomainen puku ja Sandra oli tj-yt)rväinen työhönsä. Kun hän koetti sitä pojan päälle, niin oli se oikein hy- \-in istuva ja sievä. Mutta Sandra jäi ajatuksissansa katsomaan poikaa, joka oli kuin taivaan lähettämänä tullut heidän lapsettomaan perheeseensä. Se tuntui ensin hyvin Oudolle, kun kirkas lapsen ääni aina kutsui: — Äiti, äiti! Tai sitten isä, tulehan tänne! Naapurien lapset ensin katselivat ihmeissään, sormi suussa, eikä uskaltaneet sanoa mitään, mutta vähitellen hekin alkoivat tottua ja rohkein heistä, Juholan Lilja, joka oli ehkä viiden vuotias, meni rohkeasti Anteron luo ja sanoi: — Kun minä kasvan suureksi, niin minä menen sinun kanssasi naimisiin. — Niinkö? sanoi Antero-^— mutta minä en huoli sinusta, enkä muistakaan tjtöistä, sillä eihän tytöt osaa leikkiä mitään. — Kyllä minä osaan, sillä minä osaan tehdä laivan Kuviakin. — Osaatko, aivan varmasti? — Annahan vain minulle kynä ja paperia, niin minä piirustan sen. Antero juoksi ottamaan paperia ja kynän. He käyvät vatsalleen lattialle ja Lilja alkaa piirustamaan. iSiitä syntyykin oikea purjelaiva, joka saa Anteron aivan haltioihinsa ja hän sanoo: — Kyllä minä menen sinun kanssasi naimisiin, kun . sinä osaat piirustaa. Mutta tiedätkö sinä mitä minä osaan? — Enhän minä sitä tiedä. ^ No anitä sinä sitten osaat? — jViinä osaan laulaa ja oikein kauniita lauluja osaankin. — No, lauluhan nyt sitten. Antero miftti-hetken ja alkaa laulaa . kirkkaalla lapsen ääneHä, mutta kukaan ei ymmärrä mitä hän lauloi, sillä se oli aivan vierasta kieltä. Sandra kuunteli ja ihmetteli, sillä taas tuo vieras kieli inistä ei hän ymmärrä mitään. 'Hän ei puhu mitään, kuuntelee vain. Lilja on kuunnellut laulun loppuun asti ja kysyy: — Mitäs söpötystä sinä oikein lauloit, sillä minä en ymmärrä siitä yhtään sanaa ja mistä sinä olet tuon oppinut? — Minäkö? Minä olen sen osannut ja kauan ja yksi setä kerran sen opetti minulle. — 'Missä se setä illoin oli, joka sinulle opetti tuon laulun? kysyi Sandra. — En minä muista, mutta se oli kai nukkumatti, joka kerran tuli minun vuoteeni viereen ja opetti sen. Kerran kun minä heräsin, niin osasin tuon laulun. Kallekin oli tullut sisälle ja kuullut laulun. Hän katsoo merkillisen silmäyksin Sandraan ja nyökkää päällään* toiseen huoneeseen. He menevät hiljalleen sinne ja jättävät lapset leikki-i" ään. Kalle sanoo:. JAiLMAKI SAAREN MUISTOIJiE KuoU 28 päivä lokakuuta 1954. Lähdit pois, JaUu rakas, viereltäin, syksyn lehdet kun peittivät maan. Nyt uudelleen lehdet syksyn saapuneet on, tuoden surua ja kaipausta mulle. 5ftein istun illoin, mietteissäin, ^«e pisarat ikkunaani lyö. ^yyneihehni poskelleni vierähtää. • Jviuistelen — aina muistelen sinua." rakas. • Vaimosi Mary. ^^ne päivää, isä rakas, et enune muistelisi sinua. Neuvojasi koettamme noudattaa, S^nnf^f^aa ja lohduttaa, ™utta ikavä v-, ikävä on meillä. Poikasi Robbie ja'Doimie. — Tuohan vasta on ihmeellbtä. tuon lapsen kanssa, että joskus tuntuu sUtä. kum se ei olisi oikein viisas, tai sitten se elää jossakin toisessa maaUmassa ettei tiedä itsekään missä mUloinkm on. — Niinhän se on Kalle. Minä joskus aivan pelkään tuon pojan järkeä, ehkäpä se on säikähtänyt jostakin niin pahoin, että aivan hömpsii, sanoo Sandra. Mutta kuitenkm tuntuu niin ihmeelliseltä, kun hän puhuu selvää suomenkieltä. —- Selväähän se on. Samoin tuo Lilja. He kumpikaan eivät puhu lapsen kieltä, vaan kaikki kirjaimet ovat aivan selviä, kuten aikuisten puheissa. Kun he puhuvat keskenään, niin luulisi kahden vanhan ihmisen puhelevan. — Kenenkä lapsi hän mahtaa ollakaan, -ja kuinka ^kaukaa han lienee tullut. Mutta näyttää siitä, kuin luoja olisi hänet meille lähettänyt ja ohjanut tuon veneen meidän valkamaan, kun ei siunannut meille itsellemme yhtään lasta, puhelee hiljalleen Kalle ja pyyhkii käden selällä kyyneleen poskeltaan, joka on kuin salassa siihen tipahtanut. — a Syyskalastus oli jo päättynyt ja meri ei ollut oikein anteliaalla päällä, niin että talven vastaanotto tuntui hiukan toivottomalta. 'Mutta Kalle lähti aina syksyisin Kotkaan laivanlastaustöihin ja olihan se lisänä huonommankin kalastuskauden päätyttyä. Nytkin taas Kalle oli lähtenyt, mutta Sandralla oli iloa ja viihtyisyyttä pojasta, joka oli kovin vilkas. Se yksinäisyys, mitä hän aina ennen Kallen lähdettyä tunsi, oli kokonaan poissa. Sandra parsi verkkoja ja Antero leikki ja lauleli ja piti elämää yllä, mutta ei enää laulellut vierailla sanoilla, sillä Sandra oli opettanut hänelle suomalaisia lasten lauluja, joista Antero kovin piti. Mutta poika tahtoi oppia muu^ takin: Hän katseli kauan aikaa Sandran verkon parsimista ja sanoi: — Äiti, enkö minäkin saa parsia verkkoa? — Sinäkö, lapseni? Ethän sinä sitä vielä osaa, kun et ole koskaan sitä tehnyt. — Mutta minä haluan opetella. .\n-nahan minullekin tuollainen käpy, millä sinäkin pistelet paikkoja. — No tuestahan saat ottaa tuon toisen, joka on vieressäni lattialla korissa. Antero ottaa ja katselee hiukan aikaa käpyä kädessään, ottaa verkosta osan pieneen käteensä ja koettaa pistellä silmukoita. — Näinhän, äiti? Eikös vaan se tule oikein? — No tuleehan se, mutta silmät tulevat liian pieniä, kun sinulla on niin pienet sormet. '^^lutta lapsi kulta, sinähän osaat aivan hyvin. — Osaanhan minä. Osaan aivan varmastikin, sillä olen sivusta katsellut mitenkä äiti pistelee, vaikka en minä noin .sukkelaan osaa sitä tehdä. Sandra laittaa parsimisen pois ja ottaa lapsen syliinsä. Hänestä tuntuu kuin tuossa lapsessa olisi aivan aikuisen ajatus kaikessa. Tuntuu niin hyvälle tuota lasta pitäessä, aivan kuin se olisi omaa verta joka virtaa lapsen suonissa . . . Vuodet vierivät eteenpäin ja Anterosta on tullut komea, pitkä nuorukainen, niin että oli jo rippikoulua käymässä, Hän oli paljon toisia erilaisempi, sillä ei niin tummaa nuorukaista ollut koko kylässä. Ei hän myöskään ollut innostunut kalastukseen Kallen kanssa, vaan hän halusi neuloa, jo-ten vanhemmat päättivät lähettää hänet Kotkaan räätälin oppiin, niin pian kuin pääsee rippikoulun lävitse Tosin tuosta rahasta olikin puutetta, mutta Kalle pyysi lainaksi ensialuksi ja kyllähän Antero sitten maksaa, kun saa itselleen ammatin. Tuo olikin Anterolle suuri yllätys, sillä se ammatti oli hänellä aina ollut mielessä. Topi Tomusta haasfallelefflassa l ^ U X satuin löytämään k>-nänpätkän taskustani ja kun sitten vielä sattui olemaan hj-\-ää aikaa, niin päätin haas-tatella vähemmän kuuluisaa Topi Tomusta. Sanoin vähemmän kuuluisaa, sillä ainahan niitä enemmän kuuluisia haastatellaan. Vaikka useinkin suotta, sillä nehän tavallisesti puhuvat muutenkin paljon liikaa — päälle päätteeksi pötyä. No niin . . . Otjn siis kyrtänpätkän taskustani, istuin Topia A-astapäätä, nostin käteni kor\'alle ja sanoin: terve! Topi nosti myöskin kätensä kor\'alle Oli kaunis toukokuun aamu kun tyttöjä ja poikia oli suuri joukko kirkon pihalla. Tytöt oli puettuna vaikoisiin ja pojat mustiin. 'He olh'at sen päivän rippilapsia. Antero katselee tyttöjoukkoon ja löytääkin etsimänsä. Lilja oli hiukan edempänä ja myöskin katsoo etsivän näköisenä. Hänestä on tullut herttainen tyttö. Kullankeltainen tukka, joka on sidottu kahdelle letille ja säihkyvät vaaleansiniset silmät. He kävivät yhtä matkaa rippikoulussa ja aina iltasinkin olivat yhdessä, missä milloinkin. Mutta he olivat oikein ujoja, joten ei minkäänlaista kunnon keskusteluakaan syntynyt heidän välillään. Mutta nyt tuntui Anteron mielestä, että hänen pitäisi sanoa jotakin Liljalle, ennenkuin menevät kirkkoon. Hän tapaakin Liljan hiukan edempänä toisista ja sanoo: •— Kuulehan Lilja, minä menen huomenna Kotkaan, räätälin oppiin. Kirjoitatko minulle joskus. — ICy-kyllähän minä kirjoitan, kun sinä vaan lähetät osoitteen ensin. Minä menen myöskin kuukauden päästä Helsinkiin palvelukseen. — Niinkö. Sittenhän tulee pitkä matka tulla sinua tervehtimään. — Tulisitko sitten jos olisi lyhyempi matka? kysyy hiljalleen Lilja. — Josko tulisin? Minä tulen sinne Helsinkiin sitten töihin, kun olen saanut opin ensin ja haen sinut ylös vaikka mistä. Siihen se keskustelu jäi, sillä oli aika mennä kirkkoon sisälle. Kirkko oli vihreillä oksilla koristettu ja kaikki näytti niin juhlalliselta. Suuria huone-kukkia oli asetettu alttarin luo korokkeelle ja joukossa oli muutamia kukkivia ruusujakin. Jatkuu ja sanoi — ten-e! — Sopisiko niinkuin haastatella? — Mikäs siinä, haastattele vain. — 'Milloinkas sitä on viimeksi haastateltu? — Ei ole ikinä haastateltu. — Hm . . . S ^ ä s kummaa. — Jaa . . . Olen sitä itsekin ihmetellyt, mutta niin se vain on. Puhutettu kyilä on ja useimmin pussiin. Vanhassa maassa eräskin tyttö puhutti ja puhutti . . . No, sehän ei nyt kuulu tähän, mutta kuitenkaan en sen jälkeen ole kunnnon poikamiehen kirjoissa ollut. — Mutta sinähän kuuluit Liekin va-kinaisiin\ avustajiin sen alkuaikoina? — No, oHhan minulla kunnia tuottaa muutamia harmaita hiuksia sen toimittajalle. — Mikäs on, kun ei niitä töherryksiä ole enää moneen vuoteen näkynyt Liekin palstoilla? — Syy on siinä, että en ole niitä lähettänyt. — Luonnollisesti, mutta tarkoitukseni oli kysyä, miksi et ole enää kirjoitellut. K II T OS Haluamme lausua sydämelliset kiitokset siitä tosiyllätyksestä. jonka olitte meille järjestäneet 27 päivä syyskuuta omaan kotiimme muuttamisen mer- Kiitos JcäytännöUisistä lahjoista ja herkullisista syömisistä. lErikoinen kiitos homman alkajille. Kiitos teille jotka otitte osaa laihjaan vaan ette voineet saapua. Kiittäen, Donna ja Paul Nis'kanen R. R. 4, Sault Ste. Marie, Ont. K I I T O S Kiitän teitä, naapurit ja tuttavat, kun saavuitte yllättäen kotiini viettämään syntymäpäivääni 3 päivä lokakuuta. Kiitos siitä arvokkasta ja käytännöllisestä lajhjasta Jonka toitte tullessanne sekä komeasta 'herkullisesta kahvipöydästä. Kiitän myöskin yllätyksen alkajia ja niitä, jotka ottivat osaa, vaan eivät syystä tai toisesta voineet saapua. K i i tos niistä yksityisistä lahjoista, joita olen saanut läheltä ja kaukaa. Tämä kaunis Mlkkelianaanantai-ilta tulee säilymään muistossani elämäni iltaan saakka. Teitä kaikkia toveruudella muistaen, KATRI SODERGARD Wawa, Ontario KAUNIIT KIITOKSET Sanoin emme voi jukituoda sitä kiitollisuuden tunnetta teitä kohtaan, sukulaiset ja ystävät, jotka yllätitte meidät hopeaJhääpäivänämine, syyskuun 25 p:nä 1955. Paljon kiitoksia arvokkaasta, hopeakalustosta. Monet kiitokset täanän tilaisuuden järjestäjille mr. ja mrs. Lauri Mäkelälle, mr. ja mrs. Jussi Mäkilälle sekä mr. ja mrs. John Moorelle, samoin kukkien lahjoittajiUe mrs. M. Tepolle, mrs. Wm. Anttilalle ja mrs. Lydia Klemetille, joilla koristitte kahvipöydän. Kiitos päivän emännille ja tarjoilijoille mrs. Aino Mäkilälle, mrs. Saimi Mäkelälle, mrs; Senja Laaksolle, mrs. Isabel Koskelle ja mrs. Lydia Moorelle, sekä kahvinkeittäjälle mrs. Lydia Klemetille. Kiitos teille soittajat, mr. A. Toivo ja mr. Frank Thompson. Sydämelliset kiitokset mrs. Olga Koskelle, Hearstissa, Ont., lähettämästäsi kauniista lahjasta. Paljon kiitoksia veljeni mr Arthur Rautiaisen perheelle Helsingissä, Suomi, lähettämästänne onnit-telusähkösanomasta syyskuun 30 p:ltä 1955, täyttäessäni 50 vuotta, kuin myöskin lähettämästänne lahjapaketista. . , ^. ,. . Monet kiitokset henkilöille jotka osallistuivat lahjoihin, mutta olivat estettyjä saapumasta näihin tilaisuuksiin. Kiitollisuudella teitä i^aikkia muistaen, EEVA JA HANNES TIRKKONEN Box 127 Geraldton, Ontario VÄLITÄMME RAHAA SUOMEEN MAKSAMME PÄIVÄN KORKEIMMAN KURSSIN Pienin summa 5«000 Smk. $17.50 ynnä lähelyskulul $1.15. Jokainen seuraava LOOO markkaa $3.50. o Rahalähetyksemie toimitetaan vastaanottajaUe 10—14 ^jäivän sisällä. Jokaiselle lähettäjälle lähetetään vastaanottajan allekirjoittama kuittL VAPAUS TRAVEL AGENCY R O. BOX 69 SUDBURY, ONTARIO Lauantaina, lokakuun 29 päivänä. 1955 Sivu 9 |
Tags
Comments
Post a Comment for 1955-10-29-09
