Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 12, 1946

              (Canadan suomalaisten viikkoiehti)
Publlshed and prlnted by the Vapana
Ihibllshing Company Limited. 100-103
Eim Sireet West. Sudbury, Ontario.
^legistered at the Post Office Dept,
Ottawa, as second class matter:
Tilanshinnat:
1 vuosikerta $2.i>0
6 kuukautta 1.40
4 kuukautta .75
Yhdysvaltoihin:
1 vuosikerta $3.10
6 kuukautta 1.80
«nometm ja manalle oikomaille:
1 vuosikerta .......$3.75
6 kuulEautta 2.00
IJelcki llmest3^ jokaisen viikon laa<
ftntaina 12-sivuisena, sisältäen parasta
Jtaunokiria22l5&a luettavaa kaikilta aloil­ta,
Aslamiehille myönnetään 20 prosen­tin
palkkio.
Pyytäkää aslämiesvälineitä Jo tä­nään.
ILMOITUSHINNAT: Yleinen llmol-tusliinta
50 senttiä palstatuumalta Ja
kerralta. Alin ilmoitushinta $2.00. Alin
maksu kuolinilmoituksesta $3.00 ynnä
«>u senttiä Joicaiselta muistovärsyltä tai
klitoslauseelta. Erikoishinnat pysjrvistä
Ilmoituksista. Tilapäisilmoittajien on
lähetettävä maksu etukäteen.
Kaikki Liekille tarkoitetut maksu-osoitukset
on ostettava kustantajan ni­meen::
Vapaus/ Publishing Company
Limited. . .
Kustantaja ja painaja; Vapaus Pub-
Ushing^ Company Linut^. 100^102 Elm
ötreet West, Sudbury, Ontario
Toimittaja A. Päiviö.
Liekkiin aijotut kirjoitukset osoi­tettava:
LIEKKI
P.O. Box 69 - - Sndbnry, Ont
Toimituksen kulmasta
On tämä jotakin, tämä syksy, kun
kesän paloja kylmien lomassa yhä
eteemme kantelee. Oli taas muuta­mia
aivan harvinaisen ihania päiviä,
jolloin saattoi vaikka uida ja ottaa
aurinkokylpyjä — täälläkin. Ajel­la
pa silloin maanteitä tahi käysken­nellä
väriloistoisen luonnon helmas­sa,
saa tuntea nautintoa, jota vain
syksy antaa voi. Tuo pulpahtelee ys­tävien
pakinoistakin, joten samanlai­sia
mc kaikki olemme.
Eläköön syksy! Mutta ei se elä,,
talvi sen tappaa taas. Mutta hyvä,
kunhan aikanaan inehmoista innoit­taa.
Tunnettehan sen, kynäilijäm­me.
Della, Vieno, Sirpa, Obri, Uuu-ha.
Arvo ja monet muut, samalla, kun
muistatte kiirehtivää IJekin joulu*
numeroa? —
. * • '* ., .. •
Eräs "IJekin lukija" tekee seuraa­van
ehdotuksen, jolle toivoo julkis
suutta:
' "Nyt kun on hyvä aika, työtä jo--
katsella eikä palkatkaan ote kovin
huonot, eikö olisi paikallaan että
pantaisiin toimeksi Uebin lukijain
kesken eräs hyvän ajan kilpailu, ni­mittäin
keräys rahaston kartuttami­seksi,
jolla palkittaisiin kynäilijöitä,
Liekkiin /kirjoittajia. Olen ajateUut,
että lukijoissa varmaankin löytyisi
sellaiiia, jotka uhrautuisivat tämän
asian hyväk^ tunnilla, se on, jotka
lähettäisivät tunnik palkan tuon ra?
haston kartuttamistksi. Minä teen
tämSn puolestani jo etukäteen lähete
tämällä tässä kirjeesiä $1,7S, joka
on union palkka karpenterin- amma'
tissa tässä kaupungissa.
Sitten; kun rahastoa kertyisi jon­kun
verran, ehdottaisiin, etiä siitä
neljäs osa anttHiaisiin Liekille mihin
tahansa lehteä edistävään tarkoituk­seen
ja loppu jaettaisiin palkinnoiksi
parhaista kirjoituksista, joiden luon­netta
ja laatua en ntvne tässä mää­rittelemään.
Tämän ehdotuksen syynä minulla
on se, kun tykkään huvituksista. Ai­na
minulla on tapana jonkun verran
luovuttaa välttämättömistä elämän-tarpetstaiti
niihin, kuten elokuisiini
Iltatunnelma
Aurinko juuri laskee tuonne kuk­kulan
taakse. Viimeiset säteet kul­taavat
taivaanlaen. Kirkkaina ne
puikkelehtivat suurten tammien lo­mitse.
Istun hiljaa kotini pihalla nuora-keinussa.
Kuuntelen luonnon elä-sevaa
kuuta, joka hohdollaan luo
saiaperäisen lumouksen ympärilleni.
Keinu kitisee, sillä liikahdan. Us­kollinen
koirani makaa jalkojeni e-dessä.
Rauha laskee luonnon ylle.
Rauha on myöskin sydämessäni^ jos­kin
tunnen kaipausta — mennäkö
pois täältä, jossa luonto puhuu mo­nella
tavalla? Ei, älä hupsuttele.
Tämähän on kotisi j a täällä voit elää
mää. Takanani pi€m.4>uw_4orisfifi„-.ji^a^ teeskentelyä. Tääiiäon hyvä
— sammakot laulaa jossain sen reu- jämmln kun ulkona alkaa luonto
nalla. Suuri pähkinäpuu varjostaa
melkein [kokonaan pietoen pihani.
Sen oksilla laulaa linnut moninaisia
säveliään. Jänis^ seisoo kahdella ja­lalla
katsellen minua, että olisiko
turvallista meniiä kasvitarhaan, sit­ten
laskee käpälänsä alas kun näkee
kissan vaanivan silmän. Kanat rii­televät
nukkumapaikoista ja kukko
kiekauttaa laulun. Riikin kana jos­sain
helkyttää poikasilleen, että on
aika mennä-levolle;
^ Uusi, juuri katkaistu heinä tuok­suu
hunajalle. Tuulen mukana kan­tautuu
ruusujen hyvä tuoksu.
Linnut yksi toisensa jälkeen lak­kaavat
laulamasta. Aurinko on jo
vaipunut metsän taakse. Puro lori­see
ja yksinäinen sanimakko hiljal­leen
kurnuttaa ikävissään.
Istun yhä tuossa kiikussa. Katse­len
ympärilleni. Kaikki ovat sekai­sin
-
taas lakastua ja kylmät tuulet puhal­taa.
Tämähän on kotisi.
Yksinäinen lintu vielä laulahtaa
pensaassa. Kyynel tipahtaa- poskel­leni.
Annan sen kuivua siihen, sillä
se on kiitollisuuden kyynel kaikesta
siitä mitä omistan . . .
Lukijani, sinä voit ajatella, että
se on maallista omaisuutta.. Ei, Se
on. vain pieni mutta minulle kuiten­kin
suuri — tyytyväisyys. Täällä ,
luonnon helmassa löydän paljon sel­laista,
jota en löytäisi kaupunkien k i ­visillä
kaduilla-.. . .
Naapurin; Halli haukkuu kaukana.
Sammakko laulaa-. Kaikki muu on
hiljaa. Vain kellon tikitys häiritsee
tätä pyhää rauhaa. Kuulen sen tän­ne
ulos. Kuun hopeinen kohde luo
salaperäisiä: kuvioita tähän villin nä­köiseen
ympäristöön.
. Hiljaa nousen kiikusta. Istahdan
kukat, pitkä rikkaruoho, st- kirjoitusvälineiden ääreen ja lähetän
reenit, ruusupensaat.
Kiemurteleva polku johtaa kaivol­le
ja kanalaan pitkän ruohon kieäkel-lä
ja kotini seisoo näideii suurten pui­den,
pensaiden ja rikkoruohon kes­kellä
ja minä katselen punaisena nou-iltamiin
ja huviajeluiJiin, puhumat­takaan
kirjallisuudesta, jota seikkaa
en unhoita milloinkaan. Esimerkik­si
Liekin kanssa meistä on tullut e-rottamattomat
-•. ystävät. Siksipä
tunnin palkan uhraus kilpakirjoitus-rahaston
hyväksi olisi mielestäni yk­si
edullisimpia sijoituksia mielenkiin­toisen
huvittelun eteen. Ja tulokse­na
siitä varmaan olisi, että kuki;t
tuntisi saaneensa 'rahansa edestä''"
Täytyy myöntää, että ehdotuksen
tarkoitus on hyvä, aivan jalo ajatus.
Mutta mitenkähän se tuntuu siltä,
ettei tuo "kerjuu!* nyt oikein sovL
Johtuukohan se siitä, että nykyään
on niin paljon muita keräyksiä ja
rynnistyksiä, joihin täytyy huomiota
kiinnittää, tahi siitä ajatuksesta, et-"
tä vahvistettaisiin ensikädessä vain
yhäkin tämän lehtemme asemaa levi­kin
kohottamisella ja muuten sellai­seksi,
että tuokin asia voidaan toteut­taa.
Jos kuitenkin näyttäytyisi, et­tä
luo ehdotus muitakin innostuttaa,
että se saa niinsanoaksemme yleisen
kannatuksen, niin se muuttaa asian.
Jätämme siis tilaisuuden kaikilla mie­lipiteiden
ilmaisuun tässä asiassa.
—AP.
K I R J E E N V A I H T O A
•
Alida: Säästetään joulunume­roon,
ellei tule jotakin sitä varten,
kuten toivoisimme.
Helmi D. M.: Samoin.
Elisa: Samoin.
Faari: Samoin.
L^a' Lae: Samoin,
Asarias: Tuli Joulunumeroon.
Ullai Samoin.
Maria Albertosta: Samoin.
Moikeri: Julkaistaan lähiaikoina.
Salomoz Asia toimitettu.
teille kaikille terveiseni. Nauttikaa
kesän antimista, . Syystuulet taas
pian alkjia puhaltaa.
Aina sama, JEN.
Rupatusta Rinnalle
ja muillekin
Jätänpä hetkiseksi nuo säilykepur­kit
ja vastaan Rinnan tervehdykseen.
Ilomielin luin kirjeesi, joka oli niin
monipuolinen ja sisältörikas. Pit­kän
aikaa olitkin vaiti. Odotin ja
epäilin jo, että oletko ruvennut jä­nistämään,
tuleeko mitään siitä Suo-mimatkasta.
Oikeastaan Paarin, ja
Isoäidin vuoro olisi myös kirjoittaa,
onko matkakuume jo aivan laske­nut
ja onko Faari jo unettonTia öitä
viettänyt, kun tuli luvanneeksi meil­le
kavaljeeriksi. Siltä se näyttää,
vanhasta heilastaan vain runoili pit­kästä
aikaa äsken eikä puhunut mat­kasta
mitään. No, taitaahan ne va­sikatkin
viedä ajan.
Kiirettä se on Rinnallakin ollut.
On toki katsottuna se hatluvärkki,
johon tulee se raessinkmen pesutupsu
koristeeksi. (Jääkö kukon sulka
pois muodista?) Kyllä olen huo­mannut,
että sinulla, Rinna, on hyvä
mielikuvitus^ oikeaa elementtiä löy­tyy
ja kekseliäisyyttä ei puutu. K i i ­tos
vain kun lupasit minutkin, matka­toveriksi.
Yhdenvertaisia siis ol­laan,
joskin Faari pyrkinee olemaan
pää^ — partansa oikeudella.
Uusi hattu se minunkin pitäisi saa­da,
mutta sen valinnassa minä olen
aina pahassa pulassa vaikka rahaa­kin
senverran olisi. Mitähän jos
Faari toisi tullessaan sieltä .Amerii-kasta
viimeistä muotia olevan hatun
oman makunsa mukaan, niin säästyi­sin
harmista. Hattukaupassa minä
näet ainn^ menen päästäni pyörälle.
Pitää peilata ja peilata, kun neiti tuo
a^na toisenlaista, että koettaa tätä, ja
lopuksi otan nunkä sattuu- Mieleis-
Vuosia seitsemänkymmentäneljä
on ikä arvokas, vaikka kelle,,
saatikka työläisnaiselle,
joka lauman lapsia
on kasvatellut maailmaan.
Ei elosi metio ole ollut
aina tyyntä pintaa,
siin* on olhit myrskyä
ja monta vastavirtaa.
Vaan toivorikas, neuvokas, tarmokas
sa olit äiti rakas aina.
Meitä yk^toista oli,
•niinkuin poikasia -kanaparvessa,
joita emo hpivaa,
suojaa hädän tidlessa.^
Sittenkin meistä kaksi
tapaturma, kaatoi.
Voin kuvitella tuskaasi,
mi sydäntäsi raastoi.
Kertoa en tässä voi,
miten, veljeämme
välissä pistinten
kuljetettiin pedon lailla.
Mitä mielessäsi, äiti,
silloin tunsitkaan,
sen ymmärtää vain saman kokenut.
Pian rinnaltasi tuoni
isämme pois niitti,
hänet, jonka raadannasta
meille aina leipä riitti.
Näin liian varhain tuki
rinnaltasi poistui, _
jolloin meitä lapsosia,
alle viidentoista,
oli vielä viisi.
Nyt olet vanha, hiuksesi harmaat,
vaan kunnon kansalaisiksi
sa kasvattelit lapset armaat.
On maailma lähelläsi heistä
osan vienyt,
yhden itä, toisen länsi.
Kaksi poikaasi näin vanhana '
olet saanut saatella
maan Anultaan — kaksi,
jotka ehtivät jo Suomellekin '
tuoda mitaleita, maineen kultaa.
Vaan kukadn kysy ei,
ken kasvatti ja kuinka,
tuon riuskan urheilijan,
tuon uljaan painijan.
Vielä auttavaisena,
aina neuvo valrnis, rehti,
lastenlapsiasikin, oi äiti,
hoitelemaan ehdit.
Minä osaltani palkita
koetan sulle vaivat — ^
vaikkapa vain lähetellä
täältä '"kflh^ilaivat" . . .
On osa sama kaikkialla
työläisnaisen.
He sankareita yhteiskunnan
ovat vajanoisen,
lapsilauman kasvattavat
monen huolen, loputtoman työn
ja kärsimysten takaa,
vaan turvanaanko Meille siitä
edes vanhuuslepo vakaa!
Me kiittää tahdomme nyt
sinua, täiti, kaikesta,
ja toivomme,
että elosi ilta kallis,
lastesi turvissa,
olisi viimeinkin "
huolista vapaa, valoisa.
ALMA M.
täni hattua'en ole elämässäni löytä­nyt.
— Öiisi vain soma tietää, minkä­laisen
hatun Isoäiti laittaa . . .
N i i - i n , sUlä pitkällä matkalla sit­ten
kätenikin kaunistuvat. En mi­näkään
ole koskaan kynsiäni maalan­nut,
ja hyvin vähän minussa on mi-täiia
maalarin vikaa. Mattia olen