Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 29, 1947

              Sivu 8
L A U A N T A I X A M A A L I S K U U N 29 PÄIVÄNÄ
mnnoimnmuuniiiii uunimuumimimiuiuuiiiiiaumiuuiiiuiiuuimiiuiiuumtinmi ,,..«ini.nini.miiiniiiiiimiH.uiniiiuuuHiimiuniia«uiimni«nmiimwi^ ""lumiiiHuauJiB^
herra avasi oven . . . Minusta tuntui
kuin olisin hänet jo jennen nähnyt.
Hänesiä o l i jotain tuttua. Aivoissa­ni
välähti ajatus: ''Totisesti, -hänhän
on minun näköiseni. Hän on vel­jeni^
minua kaksi, kolme vuotta nuo­r
e m p i ! " Sinä he*:kenä, kun seisoim­me
siinä vastatusten, kadmn, että
olin ollenkaan tnllut. Miksi minun
pitää yllättää, kuin joku kaksoisolen­to,
perhe, jonka kanssa en koskaan
ollut tehnyt tuttavuutta?
'•pnko johtaja Lannas tavattavis­sa?"
Nuori mies katsoi minuun tutki-vasti.
Hänen kasvinsa piirteistä i l ­meni
heti, että kysymyksessärii täy­tyi
olla jotain ihmeteltävää ja sa­malla
epäiltävää.
•Mitä te häneltä haluatte?"
Minä epäröin. Hänen äänensä oli
melkein epäkohtelias . . . muistin,
että äitini oli joskus sanonut, että
olin isäni elävä kuva. Ja juuri y h -
täläisy>'s isäni kanssa pani luulta­vasti
velipuoleni kah ttbmaah -ijniaujif
niifi jyrkästi j.V poistT^^ontavästf.
•'Haluan . . . haluan puhutella
häntii''. sain töin tuskin sanotuksi.
'•Mitä te häneltä haluatte?"
•'Minulla on hänelle yksityistä asi­aa",
sanoin terävästi, samalla tun­tien,
että kiukkuna kasvoi tuon tyl>Ti
käytöksen johdosta. Enhän ollut tul­lut
mihinkään ristikuulusteluun.
••Jos Teillä on jotain erikoista asi­aa,
niin kyllä sen toimitan — johta­ja
ei nimittäin ota henkilökohtaisesti
vastaani"
Minä aivan säpsähdin. Olin isäni
kodissa, mutta en saisi häntä nähdä.
Ehkä hän istui viereisessä huoneessa,
mutta siitä huolimatta saisin palata
tyhjin toimin takaisin. Ei niinkään
helposti. Kun kerran olin tullut
asiassani näin pitkälle . . . niin . . .
"Johtaja Lannas on minun isänii"
sanoin rauhallisena.
Nuori mies katsoi minuun kiivaan
näköisenä. Huomasin, miten hä-nen
kätensä menivät nyrkkiin.
"-Nainen, mitä te sanotte?" hän
huusi. "Onko jiirkenne jotenkin se­kaisin?
En totisesti koskaan ole
. . ." Nuori mies kiroili ja räyhäsi,
mutta samassa tuli vanhempi nais­henkilö
eteiseen — hiin näytti niin
heikolta, ja kärsivältä, ehkä hänellä
oli pääkipua, sillä hänellä oli jonkin­lainen
yömyssy päässään.
" M u t t a mistä puhe, Tarjo?" hän
kysyi levottomana.
Nuorimies rauhoittui nopeasti, k un
hänen äitinsä tarttui hiinen käsivar­teensa.
Velipuoleni katsoi minua
silmiin. Saatoin niistä lukea hänen
ajatuksensa. Hän ei hetkeäkään s i ­tä
ejvlillyt, että olin erehtynyt, mut­ta
samalla hän toivoi, etten toistaisi
'äskeistä hänen äitinsii Uusnäollessa.
Heti ymmärsinkin, että olin kävt-täytynyt
sopimattomasti, sillä eihän
tämä. asia ollut vain isäni ja minun
keskeinen . . . tulin ja järjestin ehkä
tulollani suuren häväistysjutun muu­ten
kunnioitetussa perheessä, jossa
ei perheen äiti eivätkä lapset tunte­neet
isiinsä nuoruuden harha-aske­leita.
Millä oikeudella siis tulin
tänne. Enhän tullut mitään vaati­maan.
Rohkeuteni oli tuossii tuoki-
<v>sa kadonnut, tunsin itseni kovin
ujoksi. ^
"Pyydän anteeksi", sanoin, "tar­koitukseni
oH tavata herra johtajaa
henkilökohtaisesti . . Poistuin k i i ­reesti.
Miten typerästi toimittu,
moitin itseäni. Mitä tekemistä mi­nulla
oli siellä? Jos olisin onnistu­nut
näkemäiin isiini, niin ehkä hän
olisi käyttäytynyt yhtä tylysti kuin
velipuolenikin. Olinkin iloinen saa­dessani
hävitä kadun viliijään.
Ajattelin palata kotiini jo sama­na
päivänä, mutta mistä lieneekään
johtunut, jäin kuitenkin paupunkiin
vielä seuraavaan päivään asti. Mie­tin
miettimistäni. Palasin usein sen
talon luo, jossa isäni asui. Talon-mieheltä
kysyin, missä johtaja Lan-naksella
o l i konttorinsa.
"Hänen konttorinsa on Keskuska­dun
varrella", sain vastaukseksi.
" M u t t a häntä ei nyt voi siellä ta­vata,
siliä hän on sairaalassa . . ."
Isäni sairaana! iNIutta silloinhan
minä voisin tavata hänet siellä. Sain­kin
tarkat neuvot, joten tiesin, mis­sä
sairaalassa hän o l i . Lähdin sinne.
Matkalla aloin yhä enemmän epäillä,
oliko hän todella siellä, oliko hän
kovin sairaana ja heikkona? Ehkä
hänet oli leikattu tai muuten sellair
sessa tilassa etten pääsisi häntä kat­somaan,
häiritsemään hänen rauhaan­sa
. . . ja sitähän minä en tahto-
••nudaän^ fe^oHut tulkit-sei^täJ^en,-'
että aiheuttaisin järkyttävän koh­tauksen.
Mutta saisinhan toki" ker­ran
edes nähdä isäni — vain nähdä.
Ku on isse
issesä isoisä
Olin luullut, että saisin tavata hä­net
vain vastaanottotunneilla ja mo­nien
muitten joukosta löytäisin hä­net
,mutta isäni lepäsi yksityisosas-tolla,
omassa huoneessaan. En pääs­syt
sisään ennenkuin hänelle oli asi­asta
ilmoitettu. Kerroin eräälle hoi­tajattarelle
elämäni salaisuuden ja
kysyin häneltä neuvoa. Hän meni
hetken kuluttua potilaan luo j a tu­li
sitten minua noutamaan. Hän pois­tui
huoneesta'ja minä olin yksin isä­ni
kanssa. Siinä hän lepäsi vuoteel­laan,
jo vanhemmanpuoleinen mies
hienoine kasvonpiirteineen. Huoli-
•matta siitä, että sairaus oli jättänyt
jälkensä hänen piirteisiinä. ajattelin:
••Ne, jotka näkevät meidät yhdessä,
eivät epäile, että siinä lepää juuri
minun isäni!"
'•Miten iloinen olenkaan, että sain
edes kerran nähdä sinut, lapseni!"
Huomasin kyyneleet isäni silmissä.
" O l i k o Tarjo siis sitfenkin saanut
sinut käsiinsä? Hän sanoi minulle
kerran, ettei ollut mitään mahdolli­suutta!
. . . Ymmärräthän minua.
K u n huomasin, etten enää koskaan
pääsisi jaloilleni, pyysin Tarjon te­kemään
voitavansa sinun löytämi­seksesi,
sillä halusin nähdä sinut. —
Olenkin ollut varma, että joskus si­nut
vielä tapaisin ja näkisin, millai­seksi
olet varttunut, kuulisin, miten
elämäsi on mennyt. Katsos, ihmi­set
useinkin voivat niin vähän mää­rätä
kohtaloaan."
" E i Tarjo ole minua löytänyt,
mutta olen siitä huolimatta tullut",
sanoin. "Kohtalo järjesti asian
näin . . ."
Istuin vuoteen laidalla, ja katse­limme
toisiamme. Tunsin, miten
huuleni vapisivat. Olin purskahta-maisillani
itkuun. Tunsin, että isä­ni
oli todella hyvä j a kunnioitettava
ihminen, vaikka minun suhteen oli
niin käynyt. Ehkä ei hänenkään
kohtalonsa ollut niin edullinen . . ,
Tuo taudin hivuttama mies oli siis
minun isäni. Miten iloinen olinkaan,
että olin edes kerran saanut nähVlä
hänet. Isiilläni oli nyt varmastikin
helpompi lähtö tästä maalimasta, kun
hän tiesi, ettei häne» tarvinnut mi­tenkään
olla huolissaan minun täh­teni.
Is!uin hänen luonaan noin puoli
tuntia, jonka ajan me keskustelim­me
kaikesta toisiamme koskevasta.
Nyt kuulin jotakin, josta en ollut
Siel Käkisalme puol se sattu. Se
sattu niihi-aikoi k u miekii o l i n viel
siel. Mut sitä mie en iha v i s s i i muis­ta
sattuk se Ylä- vai Ala-Puusti ky-läs,
vai o l ik se Pärtsikäs, siel Norsjoi
likel se vaa olj,. — K y l se sittekii olj
Ylä-Puu=ti kyläs; vot niihä se o l j k i i!
M i e .oli siel lumppui kyselemäs ja
ajelemas, mieku niät uon kotosi M u o -
laast, ni se kuuluup vähä n i i k u m iu
virkaanj tai ammattii, niiku 'työ isse-k
i i sen tiijjättä. — N i i —, mie k o ­kosi
lumppui j a kaupitsi niit Rasila
kuulusii sav-pottii, kukkasj-ruukku-loi
ja sav-kukkoi ja oljha miu] a in
välist Suotnieme posliiniikii mukan,
n i i ku piipupattiloi ja yö-astioi. —
N i i , siilo olj Suotnieme savota viel
olemas ja sielhä miekii olin pienen
paikan opis j a sain tehä' pilkkiläi
ja pprokuppiloi. — N y t ei uo, ennää
koko tehasta, vaik siihe-aikaa se k i l -
pailjkii isse Arabia kans.
J a kuka ei huolinut lumppuloist
palkaksie rahhaa, ni mie annanj sil
kauruskoi, riäniköi, orehkii j a vesj-rinkellöi;
niit Käksalme "Kurenjas-sen"
5impura Simo paistamii. Se
rinkelj-"'"kurenja" olj siilo siin "Pe-rävosa"
siltai luon, a muistattaha työ
issekii? No iha siin likel k u man­naa
"perävossaa". — Ja h y v y i i r i n -
kellöi ne o l j k i i . — Mut siithä m iu
p i t j k i i tarinoija siit isoisä-assiisf. A
se olj silviisii jot mie oli olt just V i i ­puri'
j a Käksalme markkinoil j a siel
Käksalme markkinoil mie ' ' h u i k i"
hevosein. iM*iil olj enn« ruunahe-vone
ja mie " ' h u i k i " sen-tamma-he-vosee.
valjainee päivinee, "roskuskat"
jäi kuorminee miul j a mie pistoovasi
siel markkina-lassil s"l p u r l a k a l viel
kaks "tokanaa piittinää l i t k o k s " ja
annonj viel seissemä rupluaa rahhaa-k
i i . — A vot nyt miul onkii vast hy­vä
hevone j a piäl-piätteeks se o n v ' e l
siunatus tilas, niin jot siit hattii c l
viel muutakii hyötyy. — Mut jos
mie nyt tuasj h u i k k i s n tämä tam-main
pois, ni siilo pitäsj saahakkii
miu hyvät ''parissat".
No n i i ; ku mie ajeli sit k o t t i i päi
sielt Käksalme markkinoilt, siit pe-rävosa
ja tenkalahe sivu ja tulin
Ylä-Puiisti kyllää ja huuteli j o t :
" L u m p p u i , lumppui! Onks teil lump­pui?
Kaik räsyt kelpaap! A mie
anna teil kauruskoi — orehkii —
riäniköi, sav-ruukkui — pottii —
k u k k o l o i ! " ^ j a soitella-luritin sav-kukkoo:
' ' a vot kuullettaks työ ku
herjäl on kaunis iänjl?" — M u t v o i
• sm vieiäväine! — Siin kylätie-haaras
t u l j k i vastaa pyörällää se Käksalme
kauppias, se mii on semmone korki-ja
pyörä, mis on häntä takan j a sitä
se tamma säikäht n i i jot riuhto issesä
tie sivvuu ja kuorma purtuuskis kaa-tu,
aisat mänj poik j a tamma kellaht
selaillee maantieojjaa ja mie isse len­si
kurkjokelaine piiska toises j a sav-kukko
toises käis messää. — A vot
siit oljkii leikki ja kukkopilli soitte-lemine
kaukan: ei muuta kun mieoti
ennen mitään tiennyt, vaan kuvitel­lut
ja arvaillut.
Se on ainoa muisto isästäni. Kah­ta
viikkoa myöhemmin isäni kuoli.
Näin sen sanomalehdestä. Kerran
n)yöhemmin olen ollut hänen haudal­laan
ja vienyt sinne kukkia. Toi­von,
ettei hänen poikansa koskaan
kertonut hänelle, miten hän minut
vastaanotti.
vähä vällei veisse tupest ja leikk-s-'
rahkiet poik ja aio huutamaa app
jot; V'Tulkaa hyvät ihmiset ja kv'^
miehet auttamaa hevoäjt pois ojai-'"
V o i - v o i ; A u t t a k a a , auttakaa!"
Siit l i k talost t u l j k i i yks mies ja
sei n i i rauhallisest vaa sielt maatie":
jninnuu päi ja sano jot: "Eihä siui
uo vemmeltäkkää, ethä sie uo meii-puol
ppikiikaa, uo v a i k ikkäis sie".:"'
J a k u mie r u k k o i l i sit miestä ja seiirj
jot eihä miul uo vemmeltä ku se manj
valjaihe mukan toisel, ja jot kyl mie
uon rehelline mies ja karjalaine iba
vemmeltäkkii j a jot ehä mie yk>:-
näin saa sitä mitenkää pois ojast ia
. jos se voip siihe vaik kuolIa-töllö;a
j a hevoneha se o n tammakii ja ku ie
on viel siunatus tilas, ni. tuljha ie
' mies j a kun se tammakii pjäs io
kiäntymää vassallee ipäi, ja mie ' i -
kuuti sil näieliel jot: "Kasso nyt i:ic
j a usot sie nyt minnuu". Nii auf.o-ha
se mies ja saatiiha myö tam.va
ojast 3^11ää. — Voa kuormas olj k a ik
astiit mänt r i k k i . Yks sav-kiikko oij
voa jiänt ehjäks ja h y v i se viel s:;-
k i i , ku mie sit k o i t i.
Sit siihe tulj jo toisiikii miehii ia
monis miehis vietii roskuskat ja t£~-
ma siihe likmäisee talloo, mist
ensmäine mieskii olj ja siit miehr!:
mie sain viel aisatkii lainaks, ku iu-pasi
tuuvva ne yl-huomise piäst • •.-
kasj ja toinkiha mie. — No kaikki
sit voip sattuukii, päivitteli mie.
A sit k u se mies näk jot mie
rehelline, kun • t o i n häneais.^sa taki;.
ni meist tuljkii hyvät "nakamaf". —
Vot hiä-ku sit juttelj miul mite häre:
on sattunt täs mualimas. niikuu
tämänkii tarina piä-assiin. mite r.:ä
on joutunut "oma issesä iso-isäk;".
— Eikä issekää olt sitä huomant --n-nekli
toiset o l l i i t sen-hänel selitt-r-neet.
— Vot, assi on kokonaisuuvria
tämmöne:
.-Ma-puusti kyläs asu talolline iNir.-
t i Muikkune j a hänel olj poika M - J -
ses (tämä sama mies ku minnuui^
autto). Ja tiäl Ylä-puustis ass-i'
talossoa äit ja häne tyttösä iNIaiji.
A täst työ issekii jo hoksualta .'0:
Ylä-puusti. talost puuttu isäntää ia
-Ala-puusti talost puuttuu emänt-i
Mut nyt mie annankii Muose;"-^
issesä haastaa. — Ja iMuoses alk-:
" N i i n k u jo siekii arvannet, ni r.-.«
tulin ja kosasin tiän talon tyttöä, :ii-tä
Maijaa, vuo hiä antokii miul TJA-kasjt,
— A sit mie tuumin jot kyi
emäntä pittää meijäkii talos olla. '-"^
sit mie tulen tähä talloo isänni-i
j a nii se käikii. — Mie kosasin t ir.
M a i j a n äitii ja hiä suostukii minnJi:
j a suit-sait myö mäntii naimisii
täs mie nyt sit uon isäntänä ja VJ''-
Maijast tulj miu tyttöin.
Mut annas sie olla. Se ei ' «•
mittää. — Mut ku miu isii-ukk>"!i
olj tuumint sammaa naima-kaupl^-j
ja mie ku kerkesi ensmäiseks ni -""'^
otti ja kosj vuorostua tuasj Mai;^
j a vaik ei tiä M a i j a miust väliltä-"-' •
kää niin tykkäspäs se vuo miu
ukosranjnii, ja mänj issäin kans^J^-
misii: vot s i u l ! — Silviisi tulj
Maijast miu äitinj. — Nyt tärrin
•Maija-äitin äit ku on miu niuij^i^'-
on silviisi miu iso-äitUij, ja ku
uon iso-äitinj avijo-niies, ni silvi-j'
mie uon hscin iso-isä. — Ja ^'^
— Ku i.ssäin on naimisis miu t,.'-
töm, tiäft M a i j a n kans, ni assiit '^^
niinki mutkal jot isSäin on miu t'C-r