Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 10, 1945

              LAUANTAINA, H E L M I K U U N 10 PÄIVÄNÄ Sivu 7
n vaan kaunis ulkokuori,
it ja äidit opettavat lapsilleen
lista ja hyvää. Monet vanhem-omaavat
jaloja elämän pyrkimyk-koettavat
niitä istuttaa myöskin
-iinsa, mutta he usein pettyvät
siensa suhteen. Vanhempien ope-et
lankeaa kuuroille korville ja
set luisuvat paheiden tidle.
Voiko sanoa, että se on kaunista,
nuoret tytöt jä pojat saapuvat
iin päihtyneenä j ä j ö s koetat heitä
jittaa luopumaan tuosta rumasta
vasta, niin kuulet heidän usein vas­aan
:"'*SlÄä"ofetinia:y^Äaiia
n. Eihän se ole ihminen eikä mi-än
joka ei ota ryyppyjä." Tämä
heidän mielestään kaunista.' Mut-todellisuudessa
se on t ^ y t ruman
"tä kauniista ihmistaimesta, joka
losia sitten viettomana j a puhtaana
lui äidin rinnoilla.
Juoppous, joka nykyään fehoittaa"
luheampana kuin milloinkaan en-en,
on pilanut monet kauniit sielut,
ävittänyt monet onnelliset kodit ja
ittanut monen nuorukaisen j a nei-.
osen vanhemmat surunmurtamana
nnenaikaiseen hautaan.
Löytyy koteja, joissa va^Aemmat
.vat itse syyllisiä nuorison rappeutu-iiseen,
sillä he kotona näyttävät huo-esimerkkiä.
Ei ole ihme jos sel­laisten
vanhempien lapsista kehittyy
juoppouden ja muun paheen harras­tajia.
Jos me haluamme, että lapsistam­me
kehittyy terveitä ja kauniita ihmi­siä,
niin meidän täytyy heitä vaalia
hyvin, hoitaa kuin kukkaa, ettei mit­kään
paheet pääsisi kallista ihmis-lainta
vahingoittamaan. Näyttäkääm­me
heille kaikissa hyvää esimerkkiä,
ja kun joskus näemme jonkun hai­rahtavan
paheiden tielle, koettakaam­me
häntä ohjata oikeaan.
On totta sekin, että paheiden syyt
on poistettava ensin ja näin vasta
voidaan poistaa myöskin paheet ja
kun nämä kaikki on maailmasta pois­tettu,
niin silloin ihminen, tuo luoma­kunnan
herra, ön kaunein maailmas­sa.
Kun meillä kaikilla ön onnellinen
elämä jakaikki voimme nauttia ih­misinä
elämän antimista, niin silloin
ihminen on kaunis kehdosta hautaan
asti. ^
T Y Y N E ALINA.
vatsa on tyhjä. Älä pidä pahana, jos
" näin vanhempana ihmisenä neuvon.
Vai on sotilaspoikasi lomalla. Sano
tierveiseni. Meidän nuorempi tuossa
usem venyttelee hartioitaan ja haa­veilee
meriväkeen ija minä lohdutte­len,
että kyllä se sinunkin aikasi vie­lä
tulee.
Ei nyt sitten tällä kertaa muuta,
kun täytyy mennä possuparvea ruok­kimaan
ja kiireesti.
HELLER.
kaapa ympärillenne ja myöntäkää to­tuus.'
• j-
•• ~ FANNY.
KmiiKudesta ja^as-
V
Haloo Sandra!
Kiitos kirjeestäsi. Kyllä se on ikä­vää
kun on aina sairautta ja sitä on
tavallisesti kylminä vuodenaikoina.
Minulta on se huimaus ja pyörryt­täminen
jäänyt tykkänään, kun sain
eräältä kultaiselta naapurilta sellai­sen
neuvon että: syÖ edes yhden ateri­an
yhteydessä joka päivä jotain raa­kaa
kasvista, tai omena, koska se edis­tää
ruuansulatusta. Ori syj^tä myös­kin
vähentää lihan syöntiä silloin jos
se pahasti kiusaa. Pienikin annos
ruokaöljyä salaatm seurassa tekee hy­vää.
Kevyt vatsahieronta edistää
rayös huomattavasti paranemista. —
Että mjstäkö sellaisia varoja tulee, et­tä
hierottaa? Sitä Voi- kyllä itsekin'
tehdä, jos harjottelec,' eikä' se tunnu
sitten raskaaltakaan. — Pistä kello
soimaan kymnienlä minuuttia aikai­semmin
kum enneh. Makaa- seläl­läsi
jalat -vedettynä loukkuun niin,
€|tei vatsa ole pingotuksessa. Purista
oikea käsi nyrkkiin ja paina se oike­aan
kupeeseen, siitä vedä se yoimak-ylös
rinnan^Ie, työnnä pitkin
palleaa ArasemmaHe - puolelle j ä siitä
alas vasempaan kupeeseen tehden U -
»nallisen kui;lon. - Keskivatsaa cH pie­niä
suolia voi myöskin, hiljaa pamclla
pyöritellä — :äamuila, ^illoin kun
Olen seurannut kirjoituksia, eri
mielialoja, milloin ihminen ön kau­nein.
Minun mielestäni ihminen on
kaunis koko nuoruudensa ajan jopa
vielä vanhanakin, kun hänellä vaan on
hyvät tavat ja kaunis käytös. Sanan-
-iasku sanoo: " E i ole päästä päivälli­seksi,
ei muodosta murkinaksi, tavat
miehen kaunistaa."
Ja mistä johtuu ne pahat ja hyvät
tavat? Eniten luonteesta ja suuri osa
kasvatuksesta. Olen hyvin vähän
nähnyt kirjoitusten aiheita lastenkas­vatuksesta,
niin tärkeää kuin se on­kin.
Mainitsen vähän omista koke­muksistani.
Palvelin useammassakin perheessä
ennen Suomessa ja sitten täällä Cana-dassa.
Seurasin monenlaisia kasva­tuksia
ja ajattelin: minä vaan osaisin
kasvattaa lapsiani,, jos niitä joskus
olisi, -ettei niitä noin tarvitsisi ku­rittaa
ja etteivät ne noin tottelemat­tomia
olisi. Niinpä kerta sanoin van­hemmalle
sisarelleni, kuri seurasin hä­nen
kasvatustapaansa:
"En tuolla tavalla kasvattaisi lap­siani,
kyllä niiden pitäisi vähemmästä
totella."
Siskoni pyysi antamaan joitakin
esimerkkejä ja <minä aloin nuorempa­na
ja kokemattomampana selostaa:
"En kurittaisi vihapäissä, mutta en
antaisi periksi mitä tahtoisin heidän
tekemään ja miten olemaan. Opet­taisin
heidät tottelemaan silmän kat­sannosta."
„
Vaikka se oli vain tuollaista, niin
siskoni lupasi panna sen'korvansa
taakse. Nyt kuitenkin on niin käy­nyt,
että olen yhden kasvattanut ai­kaihmiseksi
ja täytyy tunnustaa, että
vaikeampi on tehdä kuin luvata, joten
olen saanut monta muistiitusta siskol­tani.
Vaan siihen liittyy monta asian­haaraa,
ainakin ainoan lapsen kasva­tuksessa.
Sanotaan, ettei ainoasta
lapsesta tule ihmistä, se hemmoitel-laan
pilalle. Onhan siinä kyllä perää­kin.
Ollen ainoa lapsi perheessä, täy­tyy
vanhempien olla hänellä leikkito-verina,
jakaa vain tälle yhdelle kaik­ki
hemmottelunsa ja rakkautensa, sert
sijaan kun, jos heitä olisi useampia,
se jakautuisi kaikkien kesken ja heis­sä
olisi leikkitoverit keskenään sekä
sisällä että ulkona. Ainoa lapsi on
jätettävä ulkona toisten lasten, seu­raan,
joiden kasvatus voi olla mitä
sattuu.
Tietysti lastenkasvatuksesta k i r ^ i -
tetaan vähän siitäkin syystä, että ny­ky
päi-vänä se jätetään kouhinopettä-.
jien tehtäväksi. Tavallaan se on oi«
kein: Mutta älkäämme silti lyöTtö
laimin kotikasvatusta, sillä ne neuvot
j a varoitukset, niitä I^psi saa oikealla
tavalla vanhemmiltaan,- kätkeytyy
useimmiten #unohtumattomma mie- "
leen, hyvänä esimerkkinä, kun joudu­taan
kärsimysten ja koettelemusten
uhriksi.
Olen usein kuulhit nuoreri äidin sa­novan
vanhemmalle, jos hän kokei
neempana jotain neuvoo: "Oo, se on
sitä vanhoillista." Mutta Tiatsahtä-nikkelikeskuksesta,
aivan tämän Lie­kin
kotikaupungista. Oli niin haus­koja
lukuja Ystävien pakinassa, että:
saivat minutkin innostumaan.
Oikeastaan halusin onnitella Sirpa-serkkua
siitä hänelle "tulevasta" lah­jasta.
Kyllähän sen jo a l ^ a , e t t ä ko­mea
se on ~ loitovaunuy jolla var*
riiaan serkku hurauttaa tänne.' Sais-
^ kbHän kyytiä; jöS' kamiaisti |:^'-täi»?.
— Niin, sitaise tina saa aikaan, niutta
meiltä juhliessamme jäi tinat vala­matta
ja siis vuoden lahjat n^tiEiättä.
Huu! Täällä on oUut nyt niin $>ak.
kasia, ettei tahdo hiryetä pistää ne­näänsä
ovesta ulos, kun ei ole pakko;
Mutta pianhan se taas kevät tulee tai^
alkaa hiljallen tuleskella. • -
Kyllä tämä meidän uusi haali, joka;'
rakennettiin viime syksynä, on kodi­kas,
ja komea. Yhteisillä ponnistuk-
. silla ja osittain yhteistyölläkin sitä
rakennettiin. Olihan se minunkin
aviosiippana siellä vähän auttamassa,
ja minäkin olisin antanut auttavaa
kättä, mutta kun on kotona kaksi
pienokaista, jotka vielä tarvitsevat
äidin apua. On siellä nyt mukava
juhlia ja harjoitella. Minäkin olen
käynyt voimisteluharjoituksissa, fettä
jos tässä vähän lonkat kutistuisi, kun
pakkaavat leviämääri. Kyllähän se
hyvää hierontaa on, kun saa oikein
hyppiä.
alutta nytpä muistin. Varmaan
Isoäiti ja moni muu tulisi meille ky­lään,
jos eivät olisi niin kaukana ja
tietäisivät mitä minulla on tarjotta­vana.
Nähkääs minä tein eilen oi­kein
niitä vanhanmaan vesirinkeliä,
vaikka en ole koskaan siellä edes käy­nytkään.
Äiti minut opetti niitä te­kemään,
kun isäkin tykkää niistä. Ja
kun tuo minun ukkokuKa haluaa
muistella kotimaataan, niin silloin
täytyy aina niitä tehdä. Mutta.en
minä niitä orrelle pane kuivumaan,
niinkuin ne Suomessa tekivät, vaan
kuivailen muuten. Ja mukavia ne
ovat syödä vaihteeksi, kun nykyään
on tuo sokeri ja voi niin pihistettyä,
ettei voi Aisein pullia ja leivoksia teh­dä.
Olkaa h3rvä ja poiketkaa ohi-kulkiessanne
kahville, .niin saatte
maistaa vesirinkeliä,
SINIKKA.
Sai toki pienen loman, että i»äsi kat­somaan
esikoistaan. Täällä on joita­kin
sotilaitten vaimoja pienokaistensa
karissa. Heistä varmaan tuntuu ikä-väHe,
kun niin vähän aikaa saivat olla
avioliitossa, mikä sotilaan loma-aika­na
solmittiin. Sota kntsuu- rakkaat
taistelutantereelle vieraan maan ka­maralle.
Ainoa ilo on, että perheen
fÖimeentulo on turvjittU, ja toinen on
toivo, että sota loppuisi pian voitolla
^ Ja kaivattu palaisi terveenä kotiin.
GREAT GRANDMA:.
Hiljaista on Glene-.
denissa
Hauska on saada joka viikko Liek­ki
ja päästä sen henkisen ystäväjou-kon
seuraan, varsinkin näinä pilvisinä
ja pyryisinä talvipäivinä. Niin, luon­to
täällä meidän kylässä on Idistavas-^
sa talviasussaan, metsät ja jnaisemat
lumikukilla koristettuna. Ei sentään
ole ollut kovin kylmiä tuulia eikä
pakkasia. Muuten elämämme ön ko­vin
hiljaista ja- yksitoikkoista, kun
nuori väki-onr häipynyt olemat toimin.
Takavuosina oli yli k^lmenkymöie-nen
tyttöjä ja poikia* ja heilläf kaiken­laista
hommaaj Oli lauliisfenra, <M
urheiluseura, voimisteluhommineen —
suksÄypyt,-jääkiekot y.mv. Vanhem-paa3dn\'
väkieä^ hääri joufebssa; Nyt
ei ole kuiri vanhempaa-vi&e«-ja kou^
luiäsisä olevia lapsia, täällä on tois­takymmentä
taloa, joissa vain vanha.
pari farmailee ja kaksi taloa, joissa,
on vain leskiemännät yksinään.
Tulla tupäahti tänne meidän kylään
räskettäiri pieni sotilaspoika," Äiti ja
baby voinut hyvin. Isän^ Isak Tillin,
pitää riiennä meren taa taistelemaan.
^^^^^^^^^^^
Onpa kulunut jo nionta vuotta
kun Liekkiin viimeksi tuhrasin, mutta
nyt täytyi tarttua kynään, jä aivan
pelkästä uteliaisuudesta.
Seuratessani Isoäidin ja Erakon
kirjoituksia olin ensin siinä luulossa,
että Isoäiti on saman pitäjän ihmisiä
Suoniesta kuin minäkin, vaan sittem-
.min pien käsittänyt, että hän ori josta­kin
tehdasseudul ta. Siihen aikaan
kun MatU; Kurikka perusti ihanneyh­teiskuntaa
halkosaarelle, oli minun-kiif
kotipitäjässä paljon ihriiisiä, jotka
ihastuivat hänen suunnitelmiinsa,
. vaan en jaksa muistaa lähtikö ketään.
On vaan muuten ikävää että minä en
ole osunut sinne kalaperukalle, vaikka
olen niin kalaan tärkeä, että-aina kun
Isoäiti kirjoittaa niistä hyvistä ka­loista,
niin ihan suuhun ne maistuu
tänne tuhansien mailien päähän.
Nyt sai Erakko iriinun uteliaisuu­teni
valloilleen. Täytyy melkein suo­raan
kysyä, että kummal.ta puolen
Lapuan joen sinä olet kotoisin, koska
kaikki kirjoitukset tuntuvat hyvin tu­tulle.
Olemme ehkä olleet samalla
lavalla tanssissakin, kuka sen tietää.
Ainakin hyvin sille kuvastuu. Minä
vaan en uskaltanut enää Amerikan-leskenä
lavalle mennä, sillä niin tar­kan
silmälläpidon ..alaisena ne lesTcet
siihen aikaan olivat.
Onpa muuten ikävää, että sinä
Erakko olet joutunut niin yksin asu­maan.
Liekkö siihen mikään pakko?
Onhan noita vielä meidän ikäisiä jä-lellä,
vaikka nuorempi miespolvi jou­tuu
lähtemään.
Tässähän tulin melkein kun puhe­mieheksi
noin vaan niinkuin* säälistä,
sillä soisin että Erakko löytäisi itsel­leen
elämän sulostuttajan — koskapa
nuo 5ivät ole vielä kortillakaan.
No, lörpöttely, pois j a onnellista en­tistä
onnellisempaa vuoden jatkoa ko*
ko Liekin perhekunnalle, ja erityisesti
niille äideille, joita elämän kokemuk­set
ja" raskaat surut painavat. Toivo­kaamme
valoisamman päivän koittoa.
MANDI-MUORI.
Kyhäys Kalevasta
Jospa opettelisin kirjoittamaan,
vaikka oma minäni sanoo, että.kohta
kuulut unohdettujeir joukkoon. ' ' M i -.
tä tuota turhaa", panen vastaan. En
hellitä enkä anna .uskoa, etten riiuka
kirjoittamaan voi opetella. Pankoot
roskakoriin, niin^ sitten, yritän, uudes­taan*
Niin, rae kalevalaiset asumme pit­kin
i^ieren rannikkoa neljän mailin
pituisella alalla, ei kovhi^ kaukana'
Sointulasta* Vesitie meillä on hyvä,
jos vaan pääsee m3rrskyltä, joita täällä
ott. usein, varsinkin talviseen aikaan,
Otr maantiekin^ Jota olemme koetta*^
neet kunnostaa verotöillä. Ei se ny­kyäänkään
ole kunnossa. Vaikka se
kesällä näytti niin hjrväkä, mutta ali­tuiset
sateet liottivat sen kuoppaisek-si
« Se on auttamaton asia niin kauan
kuin saadaan ojat kahden puolen tie-ta.
Tämän saman tien varrella on myy-