1940-06-01-08 |
Previous | 8 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
L Ä U J W T A I N Ä , K E S Ä K U U N 1 P Ä I V Ä NÄ 1940 kanan, e t t ä minä viimein lähden ko-tim tahssdstaf JPolanskin k a n ^ ja öfcän hänet sisälle kamariini. Sulhaseni kurkkii perään j a vielä ilkiää tulla ikkunan taakse kuulostelemaan^" €tta jos minä varmasti laisken Pölans-kin- kamariin asti: Seuraavana aa-inuna iiunua - niin inhqitti'^ malasti pisteli vihakseni, että iUaHa^ kun piti mennä pistelinkille^ sulhaseni, sen ix>liisin kanssa, minäHitintänäQ kipäveitsen koristani ja>{Kiätin nue^^ lessäni, että -nyt fpubirvat.viimeiset ptdbeesi^Toistd^ — Miirhäisittdco te sitten sen po- — Kittiä kanssa, se ei tullutkaan K i r j . E E R O M E R I np^ODELLAKÄAN eivät asiat oi- .•••leet parfiaalla-kannalla niillä nurr kiila T^ööl(ä,äjos^^^ naapuruteina ele-r iivät-ilaaraset^ Vasarat ja HölsJsaset^ Porraskäytävissä riideltiin «ja. heitd^ tiin tylyjä sanogat. Haaraset-syytti^ vät Vasaroita w ja'«Vasarat Haarasiay joh<m -syytökäeen lyhtyi koko vuokrar . kääarmr pääM>ja aUimokralaisi ten. Syytmiin nimettöniien -kirjeitä tenr kirjoittelemisesta, kylj^huoneen käyttämisestä liitto^mH • ma-näköinen! Hah oli y h ä ja kuohukermassa, niin että olisi voinut luulla- hänen käjmeen.virkistyk-i sdcseen uimassa naapuritalossa olevan maitokaupan . kenna-astiassa.^ Hän sdsöt^antiossa käytävässä yksin pitr kän aikaa, tarkasteli tasku jaan j a etsi asuntonsa avainta,! vaikkakin - valita* lavasti turhaan.. Sen perästä hän al^ koi . seuloa erästä toista lasiaa*.— Miten^ ihmeessä hän selittää puolisolleen, joka saattoi minä hetkenä hyrs enää pistelinkille. Mitäpä hän, kim ^ ^ ^ ^ yhtä herttaisesti; oti saanut mitä oli tahtonut. Pit-vielä ainäkm -yksi kunnollinen naap-j-ri talossa, jolta voi nieimä lainaamaan jotakin, esimerkiksi kermaa, jos itsej-tä sattui puuttumaan eikä viitsinvl vaivautua puotiin saakka. Rouva Haaranen soitti neiti Hokkasen ovikelloa, jöllölh tämä oli saada halvauksen säikähdyksestä; Neiti Hokkanen komensi aluishoususilleen riisuutuneen Reino Watdemarin pii-loutiunaan oviverhöjen taakse. Tämän tapahduttua aukaisi'oven rehellisin silmin kiitai kuhiiiällise^ ikäneidon t u l e ^ m . " Rouva Haaranen-sanoi herttaisesti hymyillen hyvän päivän, jtOion neiti._ Hokkanen yhtyij hymyillen hänkin ta tuulettamisestä,.pyykkituvan ylet- onnettcönuuden tapahtumisen silla kään aikaan minä en uskaltannt sanoa Pölanskille, e t t ä minulla on asiat n i i n p ä i n . . . kaikki ihmiset sen jo voi nabdä minun päältäni, ktin minä v i i mein . . . Vöi, voi, sitä Polonski raukkaa, se tuli ihan villiksi ilosta, kun hänelle n^t muka lapsi on tulossa, hän isätisi pääsee. Täytyy heti ruveta häitä hommaamaan, hän toimit- - • taa puolihupsuna onnesta! Minusta se tuntui niin ilkeältä, että päätin hommata pois sen lapsen itsestäni vaikka millä konstilla. Mutta kukaan kätilö ei uskaltanut enää ruveta millekään, minä olin silloin jo seitsemännellä kuukaudella. Koetin minä sentään kaikki maailman konstit, mit ä ikinä olin ihmisiltä kuullut. Rukoilemassakin kävin sellaisen jumalanäidin luona, jonka sanottiin auttavan niissä asioissa. Kontallani minä ryömin sen edessä, itkin, rukoilin ja paastosin, mutta ei se auttanut. Lo-piUia- Tnrrfä i^^^ höntiksi, että "tämän, leipäveitsen työnsin mahaani kaksin käsin. Ajattdin, eltät^amapa " sille vaikka Ji^^leiiftsS^ nä lapsikin, ettei joudy maailmaan k ä r s i m ä ä n . . . — Te siis oman lapsenne ..? — Ihmiset ehtivät hätiin. .Minut vietiin sairaalaan, kaksitoista päivää minä makasin kuumeessa sairaalassa. J a kun tulin tuntoihini näyttivät minulle poikani, pikku Franz r i e v u n . .. ei haava häneen asti mennytkään . . . Jumalalle kiitos olkoon . . . minä rupesin pitämään häntä niin kauhean rakkaana. Ja Polanskia rupesin pi-tiiniään rakkaana, joka päivä hän kävi istumassa minun sänkyni vieressä j a vei vihille sitten, kun minä pääsin sairaalasta. Häntä ei mikään muu huolettanut kuin se, että jos keuhkotauti tulee lapseenkin. Hänessä kun itsessään oli se tauti. Minua tunnossani huoletti, e t t ä jos lapsiraukka saa minun luontoni perinnöksi, perinnöllisyydeksi sitä siis sanotaan, nuori herra. Nyt näette, kumka on käynyt, nyt hän o n . .. Silloin juuri tempaistaan ovi selälleen: — Iltaa, äiti! Itouva Polanski tuijottaa poikaansa, joka nakka.gi lakkinsa nurkkaan' sängyn päähän. Rouva Polanski on kokonaan muualla, jossakin ihan tois e s i ajassa. Ja siihen tulee nyt poi- .ka. Kuinka han siihen v o i . . •? ~ Oletko kuullut sitä humpuukia, äiti? Että ne pistivät mmut kalte-rfea taakse? Han huomaa^, että^ piironginlaatikot on pengottu ylös-alaisinv --^ Vai j o ^ e humpuukimesta-rit€ htivät tännekin! tömästä hällussapitämisestä, radion soitosta, tämän tästä uusiutuvien per^ heköhtausten järjestämisestä, lasten itkusta, porraskäytävässä kurttisee-^ raamisesta ja monesta muusta tärkeästä seikasta. Ajatellaanpa vain, että itse pankinjohtaja Vasara saattoi käyttäytyä naa puriaan herra Haarasta kohtaan niinkin raukkamaisesti,, että hän törmäsi tämän päälle porraskäytävässä ulko-oven kohdalla ollessaan menossa keskikaupungille kiireellisille asioilleen. Herra Haarasen palatessa kotiinsa läheisestä • maitopuodista täysinäinen surkutteli ensin häntä, mutta sittemmin tiedusteli, jos hän oli.avun tar^ • p e e s s a T " " " ' . '^"^ Herra Haaranen nosti kuohukerman tahraamaa hattuaan, kiitti.neiti Hokkasta liikutettuna ja- valitti erehdyksessä jättäneensä asuntonsa avai-. men sisälle huoneeseensa kirjoituspöy-. dän päälle eikä päässyt nyt .puhdistamaan itseään, vaan sai seistä porras-kermakannu toisessa ja vehnäpussi käytävässä kaikkien katseltavana ja toisessa kädessä. kiltisti odottaa, että hänen vaimonsa — Sikal huudahti herra Haaranen! eikä yhtään enempää. Herra Vasara painui ulos asioil- ^ leen, mutta Haaranen jäi porraskäytävään sadattelemaan naapuriaan ja tavalla, ettei joutui.s.i naurun- al-a i.s ek, si.^ tAtoron,o,™a, jokaW eÖi hy*m yil•l yt, -o h uh erra Pelas' tus OIK lähempä..n ä.. k1 ui-n hua" n ^H,a aranen. Ha..n.. tunsi o. viverhoien . • , y:, ^ . takana seistessään onutuista sielul- osasi. odottaakaan. Suhen ilmest3a i. • • *• • i- . ,k um. tai.v aa^st a ti.p ahtaneena, , fcun-n iaI Ill- i- ^h.s.ta^- ipahomv-omtuia jia orh -k asvo,i lt.a an nen neiti Aii manda HTTo 1k1k anen, j'o^ki\a> toisin v^ uorom k• al.p ea k.u..m ^p alttina»» toism taas melkein yhta punainen palaisi kaupungilta ostoksiltaan. Neir ti Hokkanen uskalsi tällöin pyytää herra Haarasta puolelleen siinä tarkoituksessa, jotta hän voisi siellä kaikessa rauhassa puhdistautua ja esiin-kuin keitetty rapu. Neiti Hokkanen ja rouva Haara-, nen keskustelivat ystävällisesti viisi minuuttia ja senkin jälkeen vielä jonkin aikaa. Reino Waldemar alkoi väristä mie-lenliikutuksesta oviverhojen takana. Sitten hän alkoi haukotella j a vähän sen jälkeen meni häneen nikka. Ensin puheli nikka hiljaisesti ja huomiota herättämättä, mutta" sitten se alkoi olla äänessä ja lopuksi sitä ei voinut hillitä-enää mikään, vaan oli vain kiltisti kuunneltava, kuinka se hikit-tel* ja hikitteli suunapä^ä. Vihdoinkin rouva Haaranen oli keräilemään posliinisen_ maitokannun ^ t y ä sen jälkeen jälleen nuorena ja ymmärtävinään, että^ oviverhojen sirpaleita. Herra Haaranen oli sinä hetkenä kaikkea muuta kuin herran ni. Kuuletko, äiti, nälkäl Äiti ei vieläkään oikein ymmärrä. Hän seisoo siinä yhä hiukset hajalla ja leipäveitsi kädessään. Hänen ajatuksensa ovat vielä puolittain kiinni menneen elämän vuosissa. Äiti katsoo poikaansa, katsoo vierasta. Mitä hän onkaan puhunut... nauraako vierasvhänellei..? E i , vieras^ ei naura. Vieras on sanomalehtimies, mutta hän on tässä saanut paljon suiiremmän jutun kuin repMJrtaashin erään ihmisen elämästä, • tosikfertomuksen, jota k o l a a n ei j u l kaista hänenTlehdessään. — Etkö kuule, äiU^ nälkä I Koko päivänä eh ole saanut suuhuni tuon vertaa.f Mitä smä oOtein tuijotat? Kuinka monta kertaa minun . Nyt rouva Polanski jo tajuaa. Hänen pojallaan on nälkä. ~— Älähän nyt^ äläh^ nyt, johan minä t ä s s ä i . . - Han vetäisee liinan päähänsä, kö-pittäa hellaa luo. Vanha pyykkäri Rouva Polanski yhä vain tuijottaa kehittää hellan luo^ alkaa nostella poikaansa. Mitenkä hänv nyt voi asti^ paa&ta^.?^^^^-^^^^ - > - --^Äläh^ ~ V a * uskoit s i^ tiisjuttua etta^tninä>kävin n»«> - v (Knköeämästa *-Prager.-Ki^^ £aaxnassa>BergmaiBmn rouvana, - . . . . . > Prag 1913.) - tahrattomana kuin ylkämies. Herra Haaranen kiitti kunniasta. Vähän sen perästä- nähtiin hänen nousevan neiti Hokkasen kanssa hississä yläkertaan ja astuvan sisään siitä ovesta, jossa luki messinkiin upotetuilla kirjaimilla "Amanda Hokkanen, kassan-hoitajatar". Sisällä riisuutui herra Haaranen neiti Hokkasen kehoituksesta alus-housusilleen ja neiti Hokkanen alkoi ottaa pois tahroja niistä j a takista jollakin pahalta lemuavalla aineella. Mutta sattuipa kuin sattuikin onnettomuus kaikessa onnenpilkahdukses-sa! • ' : hen — se oU talonmiehenrouvan poi- Rouva Qnnia Haaranen palasi kau-ka. Kyllä mnaöTennä^^^^^ mukanaan lapsuuden päiv^änä en saanut palaakaan suuhu- aikuinen tuttavansa neiti Siviä Pent- Sanomalehtimies menee pojan luo: '—Kuinka teidät nyt laskettiin vapaalle jalalle? Suokaa anteeksi — minä olen nimittäin sanomalehdestä... Polanskin poika nauraa haletak seen: — Ahaa> minä siis meinasin päästä sanomalehteenkin! Oikein kuvan kanssa, vai. mitä? Mitäs sanot, äiti, jos minusta olisi tullut niin kuuluisa henkilö! Mutta, valitettavasti ne jo saivat kiinni paremman murhamie-tinen, jolle rouva Haaranen oli luvannut esittää herttaisen ja uskollisen aviomiehensä j a tarjota hänelle omassa kodissaan nuoruuden, aikaisten muistojen verestämiseu; ohella hyvät -vehnäskahvit; Mutta voi! Mitä hän huomasikaan kauhukseen^ Remo Waldemar oli livistänyt pois kotoa ja: jättänyt pölyimurin yksikseen surisemaan ja muutenkin koko hutmeen sellaiseen kuntoon, että olisi hyvin voinut uskoa siellä vietetyn juopötte?* levaa j a huonoa elämää us^ajmuankin kuin yhden päivän ja yön.; , j i ^ ^ ^ vielä oli masentavaa Reino W^demar. ei ollut kirjoittanut riviäkään vaimolleen selityksdisi ja murheellisen mie- Fen huojennukseksi. Ainoa tosiasia. oli \'ain se, että hän oli kadonnut kuin kiljui hän miehelleen Reino Wal(le-tuhka tuuleen. maike, joka vapisi ja^t^^^ Rouva Haaranen ei kuitenkaan her- pakkasessa. '^Hunsvotti, pistä hau-sen huomattavammin. Hän sut jalkoihisi äksysti j a pamele ulos! " . jäijesteU kiireisesti .suurenunanliu^ Nyt hän alkoi, ripittää neiti Hok^ neessa olleensekamdskan j a pyysi kasta,ikunnes tämä paistmpannu toi-, neiti Penttisoi istumaan nojatuolim sessa .kädessä- ajoi hänet ulos ovesta j a olemaan kuin kotonaan.: Itse hänr j a , i ä s k i ; ^ h ä n ö i mennä huutamaan meni keittiöön panemaan kahvipan- omalle puoldleen. nuntuldloija sen jälkeen, kädessään; Mutta Siviä Penttinen^ jonka kans-juomaiasi^ poistui vähäksi aikaa ulos. sajva^Haaranen; oh aikonut verestää. Hän^nousi portaita nyröten ja shmaili; entisiä muistoja^^ä^juodajuttuann- Itsekseen sitä seikkaa, että o l i . toki. senJomassa-kahvit, oH kyllästyneenä taakse oli piiloitettu mies, todennäköisesti neiti Hokkasen ystävä, joka oli sen verran kaino, ettei halunnut näyttäytyä hänelle. Kului sitten muutamia kiusallisia minuutteja^ jonka aikana rouva Haaranen ajatteli hiljaisesti ja yksityisesti^ neiti Hokkanen samoin, mutta herra Haaranen oviverhojen takana nikotteli ja nikotteli ja nikottelemi-sen lomassa värisi mielenliikutukses-ta, kylmän j a kuuman hien noustessa otsalle ja . sydämen lyödessä kuin moottorin männän. Sitten tapahtui jotakin niin kauheaa, että " s i f ei voi kielin kertoa"! Rouva Haaranen äkkäsi miehen housut neiti Hokkasen pöydällä ja tunsi ne erinäisten seikkojen nojalla Reino Waldermarin housuiksi. Sen jälkfeen hän huusi melkein yhtä kuuluvasti kuin radion kovaääninen ja lausui mielipahansa sen vuoksi, että häntä oli petetty näin julkeasti. Sitten hän hyökkäsi hirmumyrskynä oviverhojen ifimppuui} ja veti ne SJT-jään, niin että herra Haarasen ai us-housusilleen sallimuksen määräyksestä joutunut bleinus paljastui kaikessa traagillisuudessaan. Tämän perästä ärJ3ri hän kuunnekaföbni urheilukilpailussa j a pysyi edelleen väitteessään, «ttä häntä oli. petetty ennen kuulumattoman röyhkeästi ja häikäi-iemättömästi: 'Hunsvotti, senkin hunsvotti'
Object Description
Rating | |
Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 1, 1940 |
Language | fi |
Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
Publisher | Vapaus Pub. Co |
Date | 1940-06-01 |
Type | application/pdf |
Format | text |
Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
Identifier | Liekki400601 |
Description
Title | 1940-06-01-08 |
OCR text |
L Ä U J W T A I N Ä , K E S Ä K U U N 1 P Ä I V Ä NÄ 1940
kanan, e t t ä minä viimein lähden ko-tim
tahssdstaf JPolanskin k a n ^ ja
öfcän hänet sisälle kamariini. Sulhaseni
kurkkii perään j a vielä ilkiää tulla
ikkunan taakse kuulostelemaan^"
€tta jos minä varmasti laisken Pölans-kin-
kamariin asti: Seuraavana aa-inuna
iiunua - niin inhqitti'^
malasti pisteli vihakseni, että iUaHa^
kun piti mennä pistelinkille^ sulhaseni,
sen ix>liisin kanssa, minäHitintänäQ
kipäveitsen koristani ja>{Kiätin nue^^
lessäni, että -nyt fpubirvat.viimeiset
ptdbeesi^Toistd^
— Miirhäisittdco te sitten sen po-
— Kittiä kanssa, se ei tullutkaan
K i r j . E E R O M E R I
np^ODELLAKÄAN eivät asiat oi-
.•••leet parfiaalla-kannalla niillä nurr
kiila T^ööl(ä,äjos^^^ naapuruteina ele-r
iivät-ilaaraset^ Vasarat ja HölsJsaset^
Porraskäytävissä riideltiin «ja. heitd^
tiin tylyjä sanogat. Haaraset-syytti^
vät Vasaroita w ja'«Vasarat Haarasiay
joh |
Tags
Comments
Post a Comment for 1940-06-01-08