Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 7, 1950

              " i S O POIKA" Thompson heitti
® kurkkuunsa neljännen whiskyn
ja soodan. Se oli jotain mieheltä,
joka oli jätt^yt väkijuomien käy­tön,
eli oikeamficmi rajoittanut sen
vain ruokaryyppyyn
Tämä kolmen entisen toveruksen
tapaaminen oli ollut suurenmoinen,
sellainen, josta ei ehkä kirjoiteta .
kotiin. He olivat tavanneet Yliop­pilas-
klubilla Chicagossa. Heti ta­vattuaan,
oli kolme jalkaparia joh­tanut
askeleensa baariin kuin yh­teisestä
sopimuksesta. Miten suu- .
renmoista! "Kolme Muskettisotu­ria",
Yalen '28 vuosiluokkaa, taas;
kerran yhdessä. "Red" Carter
Friscosta, "Casanova" Bowen St. .
Louisista ja "Iso Poika" itse New
Yorkista. Toveruksia kouluaikain
varhaisilta päiviltä saakka. Mitä
seikkailuja he olivatkaan kokeneet
kouluaikoinaan!
Ne olivat todella olleet aikoja!
Kymmenen vuotta sitten! Se ei
tuntunut ollenkaan mahdolliselta."
' He eivät olleet muuttuneet paljoa-
' kaan. Ehkä vähän laihempia
• yleensä, mutta sitä paksumpia vat-
' san kohdilta. Mutta silti kaikki oli»
' vat iloisia ja elämänhaluisia.
He olivat satojen mailien pääs-sä
kotoaan ja heitä ohjasi ainoas-
- taan omatunto, mutta sekin oli näin
• matkoilla ollessa koko lailla veny- s
5 vä. " " ^- "
"Gassy" Bowen oli täynnä van­hoja
kepposiaan.
"Minä tunnen useita hauskoja
tyttöjä täällä", sanoi hän. " E i tar-
' vitse muuta kuin soittaa vain heille
' ;ja niin voimme mennä huvittele-
• maan johonkin yöklubiin."
"Iso Poika" Thompsonin leuka
• työntj^i esiin ia hänen silmänsä^s^^^
ristyivät pieniksi. Se oli ollut aina .
• hänen tapansa, kun hän ei pitänyt
- jostakin esityksestä.
"Weil, pojat, tehkää te aivan ku*"
• ten teitä haluttaa", sanoi hän. " P i v
• täkää hauskaa, mutta älkää ottako
• minua lukuun. Muistatteko vanhan
• laulun, jonka nimi on 'Hyvästi ty-
, töt'? Tämä laulu on nyt minua
varten."
"Kolmen Muskettisoturin" kah­den
kolmanneksen silmät revähti­vät
selko selälleen.
''Eihän sinusta vain ole tullut,
naisvihaaja", nauraa hohotti "Cas-sy"
Bowen. "Mitä pahaa naiset
ovat sinulle poikarukka tehneet?"
"Eivät mitään", hymähti "Iso.
Poika" Thompson. "Minä en ole
koskaan pitänyt mistään niin paljon
kuin ympärilläni olevasta kauniit­ten
naisten laumasta, mutta se aika
on ollut ja mennyt. Minä olen nai­misissa,
siinä \'ika, pojat."
"Mitä minä Ivuulenkaan! Tohve­lisankari!"
hohbtti "Red" Carter.
^' 'Iso ^ ö i k a ' ^Tliompson hylkää
hauskan illan sen takia, kun hänel­lä
on pikku vaimo kotona."
"Hän on todella pikku vaimo",
tunnusti "Iso Poika" Thompson.
"Mutta en ole silti tohvelisankari.
Nan ei ole sellainen nainen. Hänen
vertaansa ei ole olemassa. Hän on
todellinen toveri. Minä en halua
menettää häntä ja siksi minä en ota
mitään riskiä."
"Mutta sehän on ihmeellistä",
pääsi "Gassy" Bowenilta. "Kesy­tetty
ja suoralla linjalla kävelijä.
Miten ihmeessä pikku vaimosi on
saanut sen aikaan?"
"Haluatteko todella kuulla?" ky­syi
"Iso Poika" Thompson.
Kaksi kolmasosaa entisestä " K o l ­mesta
Muskettisoturista" käänsi
silmänsä uteliaasti yhden kolmas­osan
puoleen.
"Nan oli poissa kotoa", aloitti
"Iso Poika" Thompson, "ja te tie­dätte
miltä tuntuu, kun mies on
yksinäinen ja vapaa menemään m i -
• *Eräänä-yönä Nan odotti mi-
• niia•:Yäl¥eite.r_ -Hän.ei.Blliit
- mikään"- fiysteerinen,-'-¥aan
aivan rauhallinen oma' it­sensä-.
. ; ,-
voi tehdä sillä tavalla!' Kiiudahdin
minä hänelle vihaisena ja hieman
pelästyneenä myöskin.
" ^Se kaikki riippuu sinusta',
vastasi hän. 'Sinä j a lapset, te t u ­lette
kysymykseen ensin. Minä sa­noin
hänelle tämän, mutta B i l l , m i ­nä
haluan mieheni jakamattomana,
enkä minä hyväksy suinkaan vä­hempää
sinulta. Jos sinä todella
rakastat Ireneä, niin minä matkus­tan
Kenoon ja otan sinusta eron.
Sinä voit mennä naimisiin Irenen
kanssa j a minä menen hänen kans­saan.
Hän j a minä voisimme elää
ihanaa elämää, sillä hän on ehdot-tonSasti
yhden naisen mies.'
" 'Minä olen myöskin yhden nai­sen
mies', minä sanoin hänelle, 'ja
me ^pysymme yhdessä emmekä
eroa!'
" J a sen jälkeen te elitte onnelli­sina",
lisäsi '?Red" Carter.
" E i se sentään ollut niin yksin­kertaista",
vastasi "Iso Poika"
Thompson. "Ihminen unohtaa hel-jposti,
y k s i n k i n mies. Joitain l^uu-kausia
myöhemmin minä olin F i l a -
delfiassa. ; Ireneliä oli siellä kon-
-sertfi. Viikon päivät minä taas
Vietin -iiäiien seurassaan, ;$ijlä en
voinut -yastustaa häntä. Uskoin
olevani täysin turvassa. Nan ei
koökaan tietäisi tästä mitään. Niin
ainakin ajattelin. •Mutta Nan oli
ETT!
Lyiiyt tarina, josta eräs .entinen yliopiston
maisten IramiMri fnioinaa -rai&aiiclen teke­vän
PIIRTÄNYT JOSEPH KNEISEL
hin haluaa. Ja sitten, kenen tapa-sinkaan
muun kuin Irene Reagenin
eräässä viikonlopun juhlassa."
"Tarkoitatko oopperalaulajatta­ren?"
kysyi "Red" Carter.
"Juuri saman", vastasi "Iso Poi­ka"
Thompson. "Me rupesimme
käymään klubeissa phdessä."
"Se oli kaunista ikävy3'"den val­mistamista",
sanoi "Gassy" Bowen.
"Aivan oikein, sitä se oli", tun­nusti
"Iso Poika" Thompson. "Irene
oli juuri särkenyt välinsä miehensä
kanssa ja hän oli myöskin yksinäi­nen.
Se alkoi vain toistemme ikä­vän
haihduttamisella. Siinä e i ollut
mitään sen enempää. Meillä oli
hauskaa aikaa toistemme kanssa.
Hän oli lumoava, sellainen,? joka
saattoi miehen tuntumaan elävältä.
Ennenkuin huomasinkaan, olin r a ­kastunut
häneen ja luulen, että hän
piti myöskin minusta. Sitten tuli
Nan\kotiin."
"Ja^nä sanoit Irenelle näkemiin,
hyvästin asemesta", keskeytti "Gas­sy"
Bowen.
"Aivan oikein. Irene ei ollut sel­lainen
nainen, jonka luota mies kä­velee
ja unohtaa hänet. Minä odot­telin
häntä hänen pukeutumishuo-neessaan
ja vein hänet ravintoloi­hin
keskiyön aterioille. Kotona va­littelin
liikekiireitäni. Kaikesta
päättäen Nan uskoi minua. Mutta
aikaa voittaen tulin yhä julkeam-maksi
ja olin kotoa poissa useam­min.
Sitten eräänä yönä Nan odotti
minua valveilla. Hän ei ollut m i ­kään
hysteerinen, vaan aivan rau­hallinen
oma itsensä."
" . ' M e olemme nykyaikaisia, jär­keviä
ihmisiä', hän sanoi. 'Olkaam­me
rehellisiä toisiamme kohtaan,
B i l l , minä tiedän kaikki sinusta ja
Irene Reagenista^ . Sinä rakastat
häntä, eikö totta?'
"Nan on suoraluontoinen nainen
ja minä tiesin, että vain suora vas­taus
on ainoa mahdollinen. 'En
tiedä, ehkä se on vain hetken hui­mausta',
sanoin hänelle.
" 'Sitten on parasta, että päätät
mitä se on', vastasi Nan, 'sillä vctl-nuUa
on jotain sanottavaa skiulle.
Kun olin poissa kotoa, tapasin erään
hienon, rikkaan miehen. En sano
hänen nimeään vielä. Hän rakastui
minuun ja minä myöskin pidän hä­nestä
enemmän kuin minun tulisi
pitää. Hän rukoili, että eroaisin si­nusta
ja menisin hänen kanssaan
naimisiin.' "
"Iso Poika" Thompson kulautti
kuudennen whisky n ja soodan.
"Nanin puhe melkein sieppasi j a ­lat
aitani. Hän oli pitänyt minusta
niin paljon, että en ollut koskaan
uneksinutkaan hänen edes ajatel­leen
toista miestä. 'Mutta sinä et
varmaankin lukenut asian tähdistä,
tai miten hän oli saanut sen tietää.
Kun saavuin kotiin, olivat hän ja
lapset lähteneet."
Kaksi kolmasosaa "Kolmesta mus­kettisoturista"
päästi pitkän vihel­lyksen
samanaikaisesti.
"Renoon!" pääsi molempien huu­lilta.
"Renoon", vastasi "Iso Poika"
Thompson. "Nan oli jättänyt mi­nulle
kirjeen, jossa hän sanoi, ettei
hän syytä minua, sillä rakkaus, on
jotain sellaista, jota me emme voi
kontrolloida. Ifän toivotti minulle
onnea Irenen kanssa. Silloin tie­sin,
että olisin hukassa, jos menetän
Nanin. Hyppäsin lentokoneeseen,
ajoin Renoon ja tapasin Nanin. Pyy­sin
ja rukoilin häntä tulemaan ta­kaisin
luokseni.
" 'Minä tulen', sanoi Nan lopulta,
'sillä sanoinhan jo aikaisemmin s i ­nulle,
että sinä ja lapset tulette ky­symykseen
ensin. Olen luvannut
mennä naimisiin toisen miehen
kanssa. Tietenkin on kohtuullista,
että ilmoitan hänelle muuttaneen
mieleni. Teen pitkänmatkan pu­helun.'
"Hän meni puhelinkoppiin. Näin
hänet oven lasin läpi. Hän puhui
vilkkaasti ja kyyneleet valuivat hä­nen
silmistään. Sitten hän tuli
luokseni.
X A U ^ M I X A , . TAMMIICiriTN 7,^ PÄIVÄNÄ, 1950