Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 29, 1954

              Tene taas!
Tässä eräänä päivänä istuessani pai-k^
isen lääkärin konttorissa odottaen
"^vuoroani päästäkseni lääkärin pltheille,
silmäilin pöydällä olevia julkaisuja ja
olin yllättyn)myt nähtyäni joitakin 'Ko-tiliesi">
lehtiä Suomesta. Innostuin lu­kemaan
erästä kehyksen sisällä jjevaa
artikkelia ja tuli mieleeni, että siinä on
mamma, joka on aivan samaa mieltä
kuin minäkin mielitöitten kanssa. Kir­joittaja
kertoi että nyt on kevätsiivous­ten
aika ja pitäisi ruveta kellaria, vaate-säiliöitä
ja muita nurkl^a puhdistamaan
oikein perin pohjin, mutta kun tuli vas­taan
vanhoja vaatteita, niin lasten kuin
omiakin, niin samalla muistuivat mie­leen
kangaspuut, ja silloin naapurin
emäntä apuun ja kangaspuut olivat pian
pystyssä. Resut alkoivat käydä kuteik­si,
jopa siepattiin vähän parempaakin
raidaksi ja toista pohjaväriksi ja niin
edesjMiin, ja niin siivoukset jäivät teke­mättä
sillä kertaa. Selkä maailmaan
päin, ja niin alkoi tulla mattokangasta.
Minullakin on ollut kaappien ja nurk­kien
siivoushomnta käynnissä monta
•viikkoa, yksi nurkka kerrallaan ja ovat-pahan
ne tulleet tehdyiksi. Ei siitä työs­tä
palkkaa eikä palkintoa saa vaikka ne
vuorokaudessa tekisi, enemmän kuin
-muustakaan taloustyöstä, mutta kun
kesken kiireen tuleee mieleen, että pitäi­si
joku esiliina tai pöytäliina tehdä, niin
se on sitä mielityötä, kun saa tehdä kä­sityötä,
tai sitten piipahtaa pikkuisen
jotakin tuttavaa tervehtimään.
Katselin menneen viikon tapahtumia
päiväkirjastani Oli siinä touhua. Viikko
vain meni umpeen, mutta on samalla
silti tullut karja ja kanat hoidetuksi, se­kä
huusholli pidetyksi. Otanpas tähän
yJös työni tältä viikolta.
Joka aamu ylös, eli sanoisinko, että
tulen alas kello, kuuden nurkilla, joskus
vähän ennen, joskus vähän jälkeen, niin
pyhänä kuin arkenakin. Ensimmäiseksi
pistän kahvipannun tulelle ja sitten
suihkuun, minkä jälkeen nautin ensim­mäisen
kabvikupyposen aivan omiin ni­miini,
ja voi kun se maistuu hyvälle!
Sitten alan laittaa aamiaista väelle. Sa­malla
raikkoilen lehtiä kasaan, eli mitä
on illalla jäänyt tekemättä. Vien tarjot­timen
yläkertaan vanhuksille puoli kah­deksan
aikaan, huutelen isännän alas
kahdeksan aikaan. Sitten paanaan, jos­sa
viivyn noin puolitoista tuntia, sitten
pukeudun päivää varten ja panen radion
soimaan.«Kuuntelefi 'Breakfast Clubin"
ja järjestän päivällishommaa. Menen sit­ten
kellariin ja pakkailen hetken aikaa
munia kun päivällinen valmistuu, mut­ta
pian tulee posti, ja niin kiirettä ei ole
vielä ollut, ettei silloin «hdi ottamaan
kupillista kahvia ja selailemaan lehdet,
joita tulee joka päivä. Joskus tulee kirje
ja kortti ystäviltä," tuoden milloin iloisia,
milloin ikäviä uutisia, mutta tietoja kui­tenkin
entisiltä tuttavilta. Sitten päiväl­lisen
touhussa nK^nee noin tunnin ver­ran,
kun kalkki on jälleen laitettu pois
ja silloin "ur\*a^tamaan" noin puoli tun­tia.
Se hyvä siitä,, että viinteisiä tiskiä
pois pannessa jo alkavat korvat humis­ta
ja silmät alkavat paiduä kiinni, joten
siinä ei tarvitse kauan unta odottaa, kun
iheittää soln^le, sieppaa peiton päälleen
ja nukahtaa. Se on se joka virkistää.
Toisinaan alan kotitöihin, mutta jos ei
sillä kerralla huvita, niin silloin kaa­raan
ja mäen poikki kirkon kautta pii­pahdan
Katria katsomaan, H i n on oUut
rullatuoiissa jo pitemraän aikaa, mutta
nyt viime käynnQlä sain yiliityksen.
Kun Idan kanssa istuimme kitsissä kah­via
juomassa niin Katn tulla hipsutteli
myöskin kitsiin. Hän siis oli tiiukan toi­punut.
. 3(|ten seuraavan päivän iltapäivällä
käväisin (Maria Wallia katsomassa Wa-veri}!!
«hospitaalissa, josta hän pääsi
pois sitten seuraavana päK^äna vaikka
olikin heikossa kunnossa, sillä onAian
lumeni jo tkäikui scirsCTnänkymmeatä-
Kun 'Hssimta'^
parannettiin
'Voiiii ', nauroi Helle, kun selostin
häneHe millä tavalla olen parantanut
issiasta, eli reumatismia. -Hän kehoitti
minua kirjoittamaan siitä Liekkiin.
Olin kämpällä työssä. Aloin tuntea
kipua selässäni ja lonkassani. Sanoin
tytölle, että otapas muutamia tanssias­keleita
selässäni, mutta siitä ei ollut
apua. Menin 'ofiisiin* ja pyysin jotain
Hnjamenttia Sainkin sitä pullollisen,
jonka huitelin lonkkaani. Mutta kij3u
vain yltyi. Menin taas pyytämään voi­detta
ja sain kuulla, ettei ollut enää
muuta kuin sellaista, jolla hevosia voi­dellaan.
Otin siis sitä ja ajattelin, että
kyllä nyt issias ottaa kintut alleen. Lau­lelin
iloisena tyhjentäessäni purkin^si-sällön
lonkkaani.
Mutta poltto vain paheni. Lähdin
kaupunkiin ja ostin monenlaiset salvat
ja partaäijän voiteet. Lonkkani oli pa­lanut
jo aivan sateenkaaren väriseksi.
Se oli kaikenlaisia merkkejä täynnä,
aivan kuin vanhanmaan matka-arkku,
jdka on leimattu joka satamassa. Aloin
kuumentaa lampulla lonkkaani ja tun­sin,
että lampun hehkulangat sattuivat
joskus iholleni Kaveri jo sanoi, että
olin polttanut hänen nimikirjaimensa
taka varttiini
Sitten muistui mieleeni kuppari. Me­nin
hänen luokseen ja heti kiskaistiin
80 sarvea ympäri ruumistani. Kuppari
sylki ja puhalsi kuin vihainen sonni.
Mutta issiasta myöskin vietiin niin kuin
ennen Iloisessa Harborissa. Nyt olen
taas iloinen ja terve.
Maantien Kulkttri.
kahdeksan vuotta, ja asuu yksinään kun
•hänen elämänkum{:^aninsa kuoli viime
toukokuussa. Tullessani samalla reissul­la,
poikkesin katsomaan kaimaani, Aino
Johnsonia Spencerissä ja hänkin oli si­nä
päivänä heikonlaisessa kunnossa. Ko­tiin
päästyäni oli helkkarinmoinen kiire
askareille ja kun lehn^ätkin ovat jo päi­vät
ulkona, niin eivät ne halua millään
tulla paanallc. Saa kepin kanssa käydä
ajamassa kauimmaisesta nurkasta jär­ven
rannasta, joten saa siinä toisinaan
juosta. Kaiketi ne luulevat, että haluan
niiden kanssa leikkiä, mutta ei se ole
leikkiä.
Seuraava päivä alkoi samalla tavalla
kuin kaikki toisetkin, mutta sitten ilta­päivällä
piti lähteä osuuskaupalle. Ei­hän
sitä viitsi yhdelle asialle \'ain men­nä,
joten otin levyn munia ja menin sit­ten
katsomaan Ninaa ja Eliasta. Hekin
olivat molenmiat olleet taas jonkin aikaa
petin omana, mutta nousivat ylös ja
pian oli kahvipannu kuumana ja niin
juttelin hetken aikaa heidän kanssaan
ja taas kotiir. samaan jokapäiväiseen as­karten
tekoon. .\ina ajattelen, että eihän
tästä pääse pitemmälle lomalle, mutta
kun ottaa lonuia pari tuntia päivässä,
silloin kun ei ole oikein suurta huutavaa
työtä, niin se jo silti auttaa työhaluja
ja somempi se on päivällä hiukan ottaa
"'iisiä'" ja sitten iltasdia television näy­tösten
jälkeen painua kellariin muna-pakkaushommiin.
Sellaista se*^ se pikkufarmarin elä­mä.
£ i nyt ole tarviimut vielä paljon
kasvitarhassakaan oUa^ kun sataa joka
päivä. Jos hiukan on poutaa niin silloin
pitiiä koettaa niittää pihamaata, että
ei siitä tulisi aivan karjan heinäpelto.
Laidnmnaat ovat vihreinä. Saa niihdä
kuinka kmvaa siitä sitten tulee kun
kaikki vedet sataa» avaruudesta maahan
yhdellä kertaa.
Aino.
Fanny-kaitta !
Nyt todellakin istun pöydän ääreen
ja alan kirjoittaa oikein kirjettä. Tä­nään
tullut Liekki on päivätty huhti­kuun
17 päivänä, näin myöhään siis
täällä Kajaanissa saan lehden.
Tuosta samasta Liekin numerosta sain
ilokseni lukea kirjeesi, Hakasaaren Fan­ny.
Elävästi muistan senkin illan, josta
kerroit. Edellisenä talvena olin teillä
koulua pitämässä. Elsa-siskosi oli hyvä
ystäväni — olinhan silloin vasta 21-vuo-tias
ja aika hulivili. Meillä oli Elsan
kanssa monta hauskaa kepposta. Muis­tan
pienen tyttösen — ja teille syntyi
niihin aikoihin lapsi. Oliko se tyttö vai
poika, sitä en muista. •:Mari oli vielä
koulussa minun aikanani yhtenä vuon­na
ja Selma kolmena vuonna.
Kirjeessäni mainitsemani Selma oli
isolla Kalajalia Olen Reisjärven syn­tyjä.
Kotini oli kirkonkylässä, rfietalan
lähellä. Kaunis kuusiaita on enää jäl­jellä
isäni ryytimaasta, pensaat ja mo­nivuotiset
kukkaset on hajotettu ympäri
kirkonkylää Minun nuoruudessani ei
monessakaan talonsa ollut kukkapenk­kiä,
meillä oli.
Siitä on nyt yli 20 vuotta, jolloin kä­vin
Levonperällä ja siellä Vedenpäässä
oli sairas äitisi. En olisi häntä tunte­nut,
mutta kun astuin sisään ja keskus­telin
KustSava-emännän kanssa, niin
äitisi nousi sängystään, horjui itkien
luokseni, tarttui kaulaani ja oli iloinen
saadessaan vielä tavata minua. Puhuim­me
siiloin''teistä lapsista ja siitä kohta­losta,
minkä alaiseksi äitisi oli joutu­nut.
Hyvä hänen-oli olla Vedenpää^,
paras mahdollinen, mutta kotia ja lapsia
oli ikävä. * .
Täällä on nyt pappina Sulo Nevala,
Puralan poikia. Hänen kanssaan olen ai­konut
heinäkuussa pastorin autolla käy­dä
Reisjärvellä. Ei siellä ole kovin mon­ta
tuttua enää~ mutta entiset oppilaani
kuuluvat hvvällä minua muistelevan.
Ovathan nykyiset Vedenpään Ida ja
w\ntti minun entisiä oppilaitani, myös
Välitalossa ja muualla.
Kyllä nuoruusmuistot ovat ihmeelli-sfä.
Varhaisnuoruuden tovereitani meni
niin paljon Amerikkaan ja olen ajatel­lut,
että saisiko heitä ketään tämän, leh­den
avulla kiinni. Ihme, että muistit mi­nut,
Fanny, haluaisin kuulla enemmän
perheoloistas' Kirjoitatko minulle suo­raan
kirjeen?
Nyt kelpaa käydä entisessä kotimaas­sa
ja kotikylässä. .Autolla pääsee hurista­maan
niitä maita, joita minä ennen hiih­din
ja kinttupolkuja samoilin. Kyllä ih­miset
siellä mielellään vastaanottavat ja
ovat ystävällisiä. Minä muutin kotipai­kalta
pois V 1908 ja kuulin, että opet­taja,
joka tul? minun jälkeeni, käyttäy­tyi
huonosti itseään kohtaan, en enää
muista hänen nimeään. Kerropa kirjees­säsi,
minä vuonna lähdit ja oliko teitä
monta sinua nuorempaa lasta. Minun­kin
siskojani lähti sinne "kultalaan"
kaikkiaan neljä, mutta minä halusin.
käydä koulua. Olin H-veden kansanopis­tossa
ja kasvitarhakoulussa, Tampereen
Talouskoulussa ja kiertokoulusetninaa-rissa
— ja sittenmonissa paikoissa Suo­mea,
joten olen kierrdlut kotimaan ris­tiin
ja rastiin. Kajaani on nykyään pa­ras
paikka, vaikka h>'viä muistoja on
muualtakin.
Vieläköhän Lukkarin tyttöjä sieUä
Amerikassa elää? JLiuilisi (Nivalan tyt­töjä
olehan Liekm lukijoissa. Meneekö
tätä lehteä .\ustraliaan? Sinne amutti
monta ni\'alalaista.
Olen ihmeellisellä tavalla saanut en-sinrunäisen
Liekin. Siskoni pani <ieti so­dan
iälk«en iKjLetin, jossa oli roonu.
Mary Lmtisen
Sato)on Annin vanhimpgo
malaisiin lukeutuva mrs. Man^ i
nen, P.S. Ractamäki. syoty^ih'!^
:'ta,.|Miäa.toivomaansa lepooo Ijoiit^
29 t>r^54 vanhuudenhcikkmi^ ,^
tamana. (Hän oli kuoireissaaa.y|idA-neUäkynuhenennellä
ikävubddlaan.'^
IMiehensä kuoli jo v. ja lön Ä
yksin kahdeksan alaikäisen " '
kanssa farmille Tarmoa ja kestä
siinä tarvittiin kas\attaessaan U
aikuisiksi ja huolehtiessaan elämiä
vikkeista- Mutta mrs. Laitinen ei la^
nistunut, hän kävi käsiksi elämään iiJ
jm ottein ja valittamatta kantoi koht»,
lonsa.
'Mrs. Laitinen oli esimerkillinen Wt
lö kodm haltijattarena, äitinä ja kans»
ihniisenä. Hyvin eletty elämä jättg
himmentymättÖmät muistot. Jö us«j
vuosia sitten hän vetäytyi hyvin ansjit;
semaansa vanhuuden lepoon omaan {«k
ku tupaansa, jonka liesi on nyt kylag
sen valtrjattaren poistuessa elämän nävt
tämöltä.
Herttaista vanhusta jäivät lähinai
muistelemaan omaiset sekä laaja aikj.
lais- ja ystäväpiiri.
Ellit iän korkean,
suoritit äidin työn jaloimmcn.
Näit lastesi lastenlapset
ja 7noneti nucrcmmankin
harmajat hapset. \
Hiljaa hiipien kuolema
luoksesi kulki,
pääsit rauhaan nukkumaan.
F,
Vähän kaikkea
Olen juuri kuunnellut radioilmoitiLv
ta, kuinka siinä kehuttiin uudenaikaiä-tan^
hkömmia» Paljon siinä oli hj-viäpuo
lia ia kaikki niin uudena^aista ja käy-tänööllistä,
että ruoka valmistuu aivaa
itsestään, lopuksi ei tarvitse muut*iuia
painaa nappulasta ja illallinen oli val­mis.
Sitä vain ei sanottu, että misU
saamme rahaa ostaa kaikki sähköuunit,
jääkaapit ja pyykkikoneet. Meillekin (»
luvassa sähkö tänä kesänä, mutta omalö
kohdaltani kuitenkin sanon, että se a
minua paljon hyödytä, elleivät ensin an­na
hyvin isoa läjää rahaa, jnillä sähköi
lunastaa.
Kevät on ollut pitkä ja kylmä. Va.^
pari päivää iiitten jäät lähtivät järvesä
seilaamaan. Nyt siis kuuluu jo aaltoja
loiske. ,
lEmäntäväki täällä päätti aloitmj
uuden laihdutuskuurin ja olemmekinal-j
kerasti halkoneet ja pinonneet puittj
Vieläpä, naapurinkin emäntä, joka oBJi
yli 70, halkov puita niin. että lastut *
massa lentelivät. Uskon kyllä, etti«»
me silti menetä montakaan pauna*"**
kaita rasvojamme, koska ruokahalu ti*
tuu vain paranevan sitä mukaa kuin
veen pölkkyjn i*kee. Täytyy kaipjkä»
vain vauhtia ja siinä sivussa alkaa ku*
kia kasvimaata. 1
Haastan tässä mrs. Tyyne N»*"*^
Port Arthurista kirjoittamaan
kertomuksen Liekkiin ilman vastaaai»
tioa. -r- Kevätterveisin //. //•
Liekin numeroa. Yhden ^ ^ ^ i ^ ^
kirjoittanut: ^'Sinähän tunsit n u^
tämän leftiden toimittajan
Siinä, aukesi sihnieni eteen
kirjaa lehti. Siitä lähtien olen ^'^«»T
tähän lehteen mffloinminkinlairf^
.jatkommaanta. pakinoita ja
•Nytkin hUjattain panin
höpötyksen, enkä muistanut
käan alle panna. JMutta eiban stf J
ole^ väliä muulloin kuin näin-ystaan»
huiliessa. .
Aino R.Ti»^
Tehdaskatu 2- ,
Kajaani, S«OÖM- ^
!•>—tain*. t o v U n n n S t ^ ä l r ^ i M u I f t U - ^ ^ >.).'.'.. - j^\vxi , . ,