Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 6, 1940

              SIva 8 LAUANTAINA, HUHTIKUUN 6 PÄIVÄNÄ 1940
— ArH, kainka ihanaa! ^^^^^^ —
* ^ S e kuului hiljäisfösa yössä ve- sen puhuvanv yksinään? kysyi: tyttö
den polskutukseh myötä. Tyttö.istui ja käänsi päänsä; tulijaa kohden,
valkoisen laiturin päässä, edessään — Hyvin ymmän-ettävää ainakin,
tyyni, tumina meri, jörika kalvoon Suuttumuksen tfti onnen: ryöpjssä
syksyn täysikuu oli rakentanut ho- ihminen toisinaa» ääntelee tunnelt.
peasiOän. , Silkkiset tanssikengät ja ; mansa Julkiy sanoi mies naurahtaen,
sukat olivat hänen vierellään laitu- lettoa' kiusasi^ kun mies seisoirhär.
rilla ja kesän ruskeat jalat, jotka nen. takanaan. Hän'oli iiähnytäs-kuutamossa
näyttivät valkeilta, pois- . ken häivähdyksen kasyoista> joita-ei
kuttivat hiljalleen, nautinnolla vii- ollut nähnyt, koko iltana. Kapeat,
leässä vedessä. vaaleilta näyttävät kasvot, jotka ei-
— Onko se tosiaankin niin iha- vät olleet juuri minkään näköiset,
naa? kuulu yhfäkkiä rannan var- mutta kuitenkin turisi tyttö väräh-josta.
täneensä oudostimiehen läheisj^tä,
Tyttö lakkasi' polskuttamasta ja hänen äänensä sointia jä hänen rau^ j
jäi jännittyneenä kuuntelemaan, hallisuuttaan.
Hän yritti katsoa rannalle, mutta
siellä ei eroittunut mitään.» Ranta-kivet
vain narskuivat. Skten alkoi
eroiltua hänen kuutamon sokaisemis­sa
silmissään valkoisen paidanrinta­muksen
hahmo, lopulta nuori, frak-kipukuinen
mies.
— Häiritsenkö, jos tulen sinne?
— Kaunis pikku pää näin fcmita-mossa,
tukka sellainen, että tekee
.mieliovella sitä sormin, sanoo mies
pehmeästi.
— Tehkää niin, vastasi tyttö niin
viileästi kuin saattoi, vaikka koko
hänen ruumiinsa vavahti miehen sa­nojen
vastustamattomasta tenhosta.
Mies ei kuitenkaan koskettanut
hänen tukkaansa.- Hän seisoi yhä hä-
Ei tällä-miehellä ole mitään kamalia tiikeita itseensä näkd'en,
vaikka se siltä näyttää. Bill Atkinson on vaan kävellyt erään
Sydneyssä, Australiassa, rakenteilla olevan sillan kaarella 150
jalan korkeudessa ja kameramies on tällöin^ vähän leikkinyt
illusianeilla. ' ' • " '
kysyi mies hiljaisuuden jälkeen, jota
oli rikkonut vain unettavan hiljaisen
valssin sävel, joka kantautui ranta-pengermän
takana kumottavasta vai nen takanaan. Tyttö enemmän tunsi l —— -
koisesta huvilasta. Siellä juhlittiin — kuin tarkalleen tiesi, että hän no- mies jälleen hiljaisuuden. helle totuutta^ mutta sydämessään
ja kaksi juhlavierasta oli ^toisistaan jasi laiturin kaiteeseen. Hiljaisuudes- — Soitan hiukan, hy\dn huonosti,- -hän yhä tunsi ttiön äskeisen hurmaa-tietämättä
paennut -kuu.taraon iha^ sa, joka tällä hetkellä, tanssisäve- mutta rakastan musiikkia äärettö- van- virran Icohim. Miksi mies ei jo
nuuteen. Niin tyttö arveli. . " lenkin vaiettua, huokasi syyskesän mästi. Soitatteko te? tietenkin soi- ttfUut, että hän olisi säänut tietää,
— Ette, mutta panen sitä ennen hurmaava yö mieltä herpaisten. fatte, koska Kuutamosonaattikin on k^döa M n oU? Nähdä härten kasvonsa
kengät jalkaani^ sanoi tyttö. — Tällaisena yönä. voi jmunärtää - teiöe rakas jä tuttu.. IzsK^pujen kirkkaassa, va:lössa.
— jQ^^lkää! Arvaan, että tun- Kui/tamoson^atm synnyn, yiripäTiUä Mies ^^ur^liti Mema^.. Bfebiöyt-fucAstitus! piähon^fcosket-tuxi/
hy^vältä^ vapauttaa: jalkansa tans- yön ;äänettömyys,- kuitenkin täynnä
sin lomassa kiristävistä tanssiken- säveliä, silmissä Vuun hopeinen väl­i
t ä ja vielä ihanammalta saada puis-. ke, sydämessä kaipaus johonkin, jota
kamtaa- ne veteen. Antakaa niiden ei voi selittää, ajattomuuteen; kuun
olla. kullassa kimmeltävät liiukset, nuori
Tyttö antoi jalkainsa xiij^ä ye- tyttö veden partaalla. Joistakin sd-dessä
» Hänen midtään jännitti, ku- laisista kuteista ^yntja suuri sävd- henh5TOyssa oli salaperäistä ja kat­ka
mies oli. Vieraiden joukossa oli lys kerran, luulisin. jTa kun Sen loi- kettyä.
miöaisiJt^^ Ic^quU^, >|^un ,tiniilte^ki?heiäät>'bSÖeahtämääti. li:-
melT kohotti päänsä. HäMnsydä-räensä^
t u j i^
Söjtto; fcunhaj^aap^
kinsti^oH^^ , s ^^
v^Ot* syt^eien; j
soittavan?
— Kynä, vastasi tyttö soinnuk­kaasti
'jä. käänsi, kasvonsa ihastu­neena
ml6he^h. . _
Soitan teille tänä yönä. IVIie-monta>
sellaista, joihin hän ei ollut
tutustunut. Miehen askdeet kuului­vat
lähenevän jo laiturin laudoitusta
^ t e n .
niina ofivat > suruÄ ja kärsimj^sen
langat^ tuli siitä kuolematon.
Tyttö kuuntdi vavahddlen. mie­hen;;
pehmeää ääntä. Hän väirähti,
kun mies tuli ja istahti^ hänen vie-kÄtos
jö ennakolta, kuiskasi
nun
taa
kesti yiisi kuukautta sääs­kiä,
niin 5an(q>as, onko tämä Kuu-tainasonaatti?
O l ^ kuullut joskus
sitä soitettavan, miAta en nönä niitä
muistaj. kysyi Jsafcfeo.
Irmeli ei vä^aniiut. Kuunteli vain
henkejSn pidättäen. .
- Sanaassa. *«H Asniukkr vieraineen
kuistikoHe -ja huudahti hiljaa^ ihas­tuneena:
— Kuulkaahan, Uoti i ^ ^ on
tullut! Kuulkaa, hän soittaa Kuu-tyttöl
jä^ öjensä: •'^^
miestä kohden; . -i"
^ ^ e s lä-heiteen.
Mykkä, hörmioliineh ajät-rdleeh.
Ään veti jalkansa pois ve-destä
ja ^piiloitti ne ^ tanssipukunsa säiaän^,
tyllihdmusten suojaan, nojasi leö- nuoret kasvonsa miehen rintaa vas-
Mies astui hänen eteensä melkein kaansa polviin ja varisi uuden vä- ten, hukutti koko olemuksensa mie-uhkaavasti.
^'Mummon täytyy an- keVän ja, lumoavan tunteen Vallassa, hen rajuun syleilyyn. w^„«.. ^»^^^ xu».i ««wa*i xj.uu-taa
se minulle! Kyllä minä sen pian Kuka mies oli? Tyttö tyydytti äuiÄkajan huuto yöstä sai hd- tamosonaattia. J a hiukan ääntään
kiman takaisin — mumrap, luotta- utdiaisuuttäan ahmien hänen kuun- dät hätkähtämään. Tyttö riistäytyi hiljerftäen hän kertoi: Hän on
kaa vain minuun,'^ valossa^niin herkkiä ja kuitenkin rad- miehen sylistä kuumin poskin, hqu§i, ©llut kaksi vuotta ulkomaffla ybteen-
Hitaasti I^ulu meni toiseen pää- täiseltä vaikuttavia kasvojaan. ISIies otti kenkänsä ja sukkansa ja juoksi kyytiin. Olfettehan nähneet lehdistä
hän huonetta, ^tti povestaan kdler- ei oUutkään.niin nuori.kuinaan oli huvilaan kum onnen sokaisema.lintu, hänen: menestyksensä. Mdllä oli en­tävän,
taitetun nenäliinan j a pani luulluU , Elämänpiirtoja näk^a sei- ^ ' n^ fcesäism aina niin 5iauskaa. Väli­sen
miehen odottavaan käteen. ^ västi hänen kasvoillaan. Tytön vai- -..Irmeh', missä sinä olet ollut? portti oli auki ja vieraaimihe ahtui-
*'Se on kaikki — Juossa.» tasi auto heHyys, halu pyyhkiä ne Jaakko Saarenmaa sieppasi njorsia- seen loisissamme. Sitten hän meni
"Kiitos, mummo. Lähdoi nyt; poispehindn, valloittavin käsin. Mife- mensa kiinni kuin lepnosta huyilaq naimisiin, ja, sitten-häntä kohtasi on-mutta
ette missään.tapauksessa, saa hen oldnus veti häntä puoltehsa vas- kuistikotJa, mutta,tyttö vetäytyi irti nettomqus. H^nfen nuori v^aimonsa
kertoa keneUekään minusta, jos vielä- tustamkttdtoiasti. Hänen tsQrtyi pai- hänestä,. —• « -
tahdotte nähdä, minut elävänä.**^ naa leiikansa yhä tiukemfnin polvia — Anna, olla, Jaakko, 's^nöi hän
Ovdla miest kääntyi, " ^ y l l l minä. vasten, ettd lähentyisi hätitä. hiljaa, suunniltaan. ' * " '
maksan tämän, takaisin — ei. silti, _ — Olitte nuorempi kuin luulin- — Mikä.sinun on? Säikähtyn^i ja
eitä te, mummo, mitään kurssia tar- kaan, sanoi mies liymyiDen. — Ensi ilman jalkineita? rstahan niin au-vitsiatte.
Nö,,lQ'Va^!'' kert^-^^ tscns^siss»?- tan ken^tjatlkaasi. Qlfio'rannalla?
Lulösdsoi säillä VidälIetken^Äie^' ~ £i,.s^oi tyttö ja ravisti |M»r Irmeli Horsma veti syvään henk^
tien, sitten lian taittoi ^ömaäeteaen: tään. Josja.aaes tifetai^^tä iäti ja istuutui kuistikon portaille. Hänai
sai halvaiMssent Ja on oH6t jo kaksi
vaotta ulkomaffla parant<>lassa. Kuu­lia,
. että hm nyt toisi ^änet kotiin.
Kuvitelkaa, ihminen on nuori ja koh­talot
iskee sillä, tayall^. Hänen vai-öicoisa-
on tuoönittu rallatucdiin koko
elämänsä ajaksi... jättävällään siis
mifökin;
H^@n.|^^3n^ kasvonsavnuoren^- toiv0l;:e^imes pyytäi^.hantattans-hiljaista.
kuimtdemaan. Kuutamosonaatin sä-
^ ^ , _ . ^ , , ~ Ejvätkö ne enää tanssikaan? vdet tHytti^t plititarfian, ne väreili-tuivat
yht»2»a,. h>?nyrfi t i d i . sanaan,, ^ t a Ihanaa, t u ^ m ^ yh- k>'syi Irmeli. väi kuun hop^sSBassa täynnään hur-
^^stTiJö^a. Kli3jÄkoIiän.t6ddlä- dfesa*^ — Eivät. Soittajat lähtivät vii- öuoöista kareita,
gkih kÄimiistt?, Äkä 1»^. ei taiVniv tö \i&aisi hui^läait pain, jonka meisdlä autbhussiila kaupunkiin. — Mikä konsertti mdfleJ kuiskasi
nuHcaan uutta kurssiar ^> » . .
Xonrimonh arvostdu
^ murehtisi maloinkaan emiä; Maa*-.tä^, tanskaan? ^ittajäl vcdslittt ten. tanssin Hillevi Mäen kanssa
llma^ tHi tdia Ihana paiy^a^. hdta^ varten soittaa- yhd^. Siaussin Oletko vihainen?
KUÄ l^ti^astiii.ulö^ox^esla,^^^ Kuolöa^mista v^ölss^, ja .haih- &mdi hymyili. Miten lapsdlinen ta,* i ^ d ä t e t t ^^
atirinkQ ylö, ^ sen. palavat i^eet ttfottaa. lEututamosönaatm takässa^^- J ä ^ o oli! Hänen oli vaikeata riis- Irmefi ^ d sanonut Aitään. Hän
muuttivat rakennuksen k u l t a i n s«i, riudättavän tönndman. täytyä frti äskeisestä väkevästä on- - tugotti eteensä vavahtdeVhi kasvoin.
. r r f-? ^^^^ J ^ ^ ^ ^ ^^^^yy^ yhfäkkiä kyyndeet ^ t d i v a t liai^di poski-tdevat
kädet. Soitatteko? keskeytti vienyt hänet lähdle maanpintaa, lä- aan jritkin ja ^ön ^ e t Ic^^idta häi-linnaksi.^
Lulun i^paiva oli |Kiättynyt.