Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 20, 1943

              Sivu 2 LAU-ALXTAINA, MARRASKUUN 20 PÄIVÄNÄ
Ji
{Canadan suomalaisten viikkolehti)
Published and printed by the Vapaus
Publishing Company Limited, 100-102
Elm Street West, Sudbury, Ontario.
Reglstered at the Post Office Dept.,
Ottawa, as second class matter:
Tilaushinnat:
1 vk. . $2.00
6 kk. 1.10
3 kk .60
Yhdysvaltoihin:
1 vk. ,.......$2.50
6 kk 1.40
Suomeen ja muualle ulkomaille:
1 vk. .$3XX)
6 kk. 1.65
Liekki ihnestyy jokaisen viikon lau­antaina
12-sivuisena, sisältäen parasta
kaunokirjallista luettavaa kaikUta aloil­ta.
.
Asiamiehilie myöhnnetään 20 prosen-tih
palkkio.
Pyytäkää asiamiesvälineitä - jo tär
nään.
ILMOITUSHINNAT: Yleinen ilmoi­tushinta
40 senttiä palstatuumalta ja
kerralta. Alin ilmoitushinta $1.00. Alin
maksu kuolinilmoituksesta $2.00 ynnä
50 senttiä jokaiselta muistovärsyltä tai
kiitoslauseelta.. Erikoishinnat pysyvistä
ilmoituksista. Tilapäisilmoittajien on
lähetettävä maksu etukäteen.
Kaikki Liekille tarkoitetut maksu-osoitukset
on ostettava kustantajan ni-'
meen: Vapaus Publishing Company
Limited.
Kustantaja ja painaja: Vapaus Pub­lishing'
Company Limited, 100-102 Elm
Street West, Sudbury, Ontario
Toimittaja A.-Päiviö
Liekkiin aijotut kirjoitukset osoi­tettava:
P.O. Box fi9 - - Sudbury. Ont
Toimituksen iculmasta
Sirpa-serkkumme herttainen loma-matkakertomus
päättyy tässä nume­rossa.
Hauska on Sirpalla ollut loma
ja kaiho on mieleen jäänyt. Mahta­vaa
luontoa, avaraa aavikkoa, jylhiä
vuoria'ja-rotkojar-'Helvetht portin­kin^':
iiähfiyt, vaarallisia teitä ajellut,
Tyynessä meressä kahlaiUut, sen ran­nalla
olevaa suurta kaupunkia kuu­lu
isine puistoineen katsellut' — ja
kaikkialla tavannut niin valistuneita
ja ystävällisiä ihmisiä, taiteilijoitakin.
Ei vaan maininnut Sirpa tuon ihaile­mansa
viuliitäiteilijan nimeä, olisi ol­lut
hauska meidän kaikkien se tietää
ja asianomainen olisi sen saanut ottaa ..
tästä Liekistä ttuollaisena pienenä
muistona ja samalla meidän yhteisenä
tunnustuksena'hänen hiljaisille lempi­harrastuksilleen
jalojen taiteiden pa­rissa.
Lämmin kiitos, Sirpa, tästäkin
hauskasta kertomuksestasi, ja paljos­ta
muusta — sadoist.' pienistä "paki-nakkcistasi",
joiHa r'et vuosien var­rella
ripotellut hilpeiä hetkiä arkisen
synkkyyden keskelle. Vuosikausia o-
Ict aivan kuin velvclUsuudesta huo­lehtinut
"nurkastasi". Ja vähin palk­kioin
olet sitä tehnyt, tahi oikeastaan,
ct ole palkkioita pyytänyt. Olet var­maan
nauttinut siitä, että olet saanut
jakaa herttaisen mielesi siruja iiiuil-
Ickin, ja samalla aavistellut, että si­nulla
on paljon ystäviä niitä vastaan­ottamassa
ja yhä uudelleen odotta­massa.
Ja sekonkin totta. Xiitä ys­täviä
on satoja, ci, vaan tuhansia, sen
olemme tässä keskustassa huoman­neet.
Xiitä ovat kaikki Liekin luki­jat.
Ja siinä onkin parhain, rahaakin
arvokkaampi palkintosi.
Keittelehän nyt vain hyvällä huu­morilla
siellä kämpällä niille reiluille
metsän kaatajille suurilla padoilla ja
pannuilla, että jaksavat raataa. Sit­ten
taas, kun tulee vähän helpompaa,
pakina jatkuu, sillä ethän sinä malta
ystävillesi pakinoimatta olla.
Hyvä ystäväsi Vieno kyllä tunnus­ti
luvanneensa olla '^nurkkas'i" huol­tajana
tämän sinun suuren emännyy-tesi
ajan, mutta ensimmäiseen ker­taan
se on ainakin tähän asti jäänyt.
1943
_onnd-djdn mat<dmu!Ste mid
K A I K K I LOPPUU A I K A N A A N jalle opiksi luonnontieteessä — ja
\Tiden päivän kiersimme Vancou­verin
kauppoja ostaen minkä mitä­kin,
etupäässä pieniä muistoesineitä
kotiin vietäväksi. Katselimme myös
vastaantulijoita, eikö vahingossa sat­tuisi
Bellamme osumaan kohdallein-me,
vaan ei näkynyt. Ensikerran
kun tulen Vancouveriin, niin muista­kin
Della varustaa itsesi sinne myÖs
— ja näkyvälle paikalle. Joo-o, tu­len
minä sinne päin toistekin, uskokaa
pois vain, sillä sain niin hyvän käsi-,
tyksen suuresta, kauniista kaupungis­tanne
. . . ' ^ —
Lauantaina jätimnie hyvästit Tyy­nenmeren
rannoille ja lähdimme ko­tia
kohti,, jo aamusta, e t t ä ehtisimme
päivän aikana sinne Helvetin portil­le,
senkin kumman nähdäksemme.
Ja niin i d i m m e ja näimme sen. K y l ­lä
on paikka nimensä veroinen! Jyrk­kä
vuorenseinän4 toisella sivullam­me
ja toisella puolen syvä kuilu, jon­ka
pohjalla vesi pär^yen virtaa.
Hui! Oikein hirvitti. Huokasin hel­potuksesta
kun sen ehjin nahoin si­vuutimme.
Maisemat matkan varrella vaihtui­vat
nopeasti, mutta erikoisuudellaan
viehätti vierasta Kamloopsin seutu.
Tasapäällystäisiä vuoria kuin pöytiä,
joista kesän kuumuus j a kuivuus on
polttanut kaiken kasvillisuuden, vain
matala sagepensas (salviaiskasvi)
kasvaa, uhmaten kuumaa ja kuivuut­takin.
Seutu olisi aivan lohdutonta
ilman siellä täällä olevia, keinokaste-minä
kaamin matkaani koko B. C:n
villit metsät, pikku taimia tosin, kas-vattaaksehi
niistä itse(leni kotini lä­helle
jpienen British Columbian.
Illalla ei kukaan kiirehtinyt nukku­maan,
vaan kahvia maistellen jat­koimme
loppumatonta juttuamme —
kun niin paljosta pitäisi vielä puhua
j a aikaa on vain tämä yksi yö!
Tiistaiaamuna, aikaisen aamiaisen
syötyämme, oli kiirehdittävä asemal­le.
Sinne jäi Valkonen (villakoira por­taille
katsomaan ^jälkeemme, "kan­sainvälisen"
— tro^in nimittäin —-
toimittaessa minulle viime palvelus­ta.
Ei kaikunut riy^ Iloirieri puheen­sorina,
kuten ennen ajaessamme por­tista
ulos maantielle. Eron ankeus
hillitsi sen vapaan,Mloisen rubattelun,
jota ahkerasti harrastimme heti en-sihetkestä
tänne saavuttuani neljättä
viikkoa sitten.
Asemalla odotti jo juna, mutta jäin
mieluummin odottamaan seuraavaa,
saanhan senkin parikymmentä mi­nuuttia
öila vielä ystävieni seurassa
— ja tuo juna oli niin tä5mnäkin. Se
kaksikymmentä minuuttia oli liian
lyhyt, juna tuli ajalleen. Tä3mnä
sekin oli, mutta perästä tulee vie­lä
yksi juna. Niin annoimme senkin
mennä sivu ja menimme asemalle vie­lä
juomaan läihtökahvit . . .Kolmas
juna oli viirneinen tälle aamulle ja
siihen oli mentävä. Jätettävä lopul­liset
haikeat hyvästit tälle laaksolle
ja rakkaille ystäville. Jokin sumen-lun
avulla kasvatettuja'puutarhoja, katseeni Ja puristi kurkussani, en
Ne ovat kuin vilpoisia, vihreitä kei­taita
tuossa ruskeassa erämaassa.
- ^**Yön tuHen?ölimme kotiasemalla ja
päämme siellä meitä odottamassa.
Kyllähän olikin virkistävää päästä
kaupungin hälinästä tänne kodikkaa­seen
Kalliovuoren koloon, josta mei­dän,
minun, j a pojuni, on pian läh­dettävä
takaisin itään. Miksi pitää-kään
kuopuksen koulun alkaa niin
pian! Pari päivää vain ja sitten jä­tettävä
hyvästit tälle kaikelle. Ei
ikuisia hyvästejä, ei! Minun pitää,
tä3rtyy päästä tänne vielä joskus!
Sunnnuntaipäivän podimme mat-kohmeloa
ja pysyttelimme kotosalla.
^Enkä halunnutkaan lähteä mihin-muista
tuliko edes kiitoksen sanaa
sanotuksi! Muft^, ystävät, tiedätte­hän
sanomattakui millä kiitollisuudel­l
a teitä muistelen . . .
Se päivä meni vuoristoa ihaillen!
Nyt ei lumi kimmeltänyt auringossa.
Ylhäällä vuorilla satoi lunta, joka
alempana muuttui vedeksi. Tuli
mieleeni: taivaskin itkee lähtöäm­me!
. . .
Fieldissä pysähdyimme oikein lä­hemmin
tutkimaan joen sameata,
maitomaista vettä, joka niin erikoi­sesti
ottaa silmään täällä vihreitten
vesien valtakunnassa. Banffissa o-timme
yhden kuvan. Calgarystä
lähdettäissä loin viimeisen katseen
kään, lähestyvä lähtö kangersi miel- taaksemme vuorille ja mielessäni kuis­ta
niin, että halusin viettää viimei- kasin: näkemiin!
set hetket, tämän kultaisen kodin pii­rissä.
Illalla käväsimme silti naaipu-rissa
ja vieläpä maanantainakin eh­dimme
käydä hyvästit ~heittämässä
yhdelle naapurille, vaikka lähtöä aja­tellen
samoilin Vienon kanssa koti-metsässä
kooten taimia. Joo, olem­me
omituisia turisteja, kuopus ja mi­nä,
kun kuopus vie kotiin kantamuk­sen
erilaisten puitten lehtiä, joita jou­kolla
kokoilimme Stanley-puiston
monipuolisesta valikoimasta — po-
Ei siksi, että Vienolla olisi "peukalo
keskellä kämmentä", vaan taitaa hä­nelläkin
olla niissä kotoisissa askareis­saan
ja kanoissaan — joita varten
hän kerran vitsaili elävänsä — niin
Kun Winnipegin asemalla junanläh-töä
odotellessa näin hopeahiuksisen
äidin urhoollisesti kyyneltensä läpi
hymyillen suutelevan sotapoikaansa
hyvästiksi, värähdin ylpeydestä M i ­näkin
kuulun äitien urhoolliseen luok­kaan,
vaikka olisinko silti noin voi­makas,
jos poikani lähtisi . . .
Toi se sattumalta mieleeni muu­takin,
toisenlaisfta, keveämpää. Kas
minullekin luvattiin Sicamousissa hy­västijättö
oikein ameriikkalaiseen
malliin, mutta lähtöhätäkässä en
muistanutkaan sitä velkoa, ja tuossa
vasta tuli mieleen, että se ''pusu" jäi
saamatta. (Vieno kulta, puhu puo­lestani,
että. '-pää" ei tuosta kovin
suutu, peruuttaa vielä minulta kut-reet
vaativat usein jättämään sanaa­kin
kesken ja jatkamaan vasta hu>
mennä, tahi ensi viikolla, siitä, mihC"
viimeksi sattui jäämään. Siten, pa
palalta, kiireitten keskellä, kerrot
teille lukijaystäväni kesäloniastard
jonka muistot niin kirkkaina miek/
säni väikkyvät. Paljon enemmän
kertomista olisi ollut, mutta täytn-lopettaa.
Vielä kaunein kiitokseni Sicamou
sin j a ympäristön asukkaille vieraaa-varaiisuiidestanne
ja syksyinen ter\'eh-dykseni
teille kaikille, rakkaat lukna
n i!
SIRPA-SERKKU.
paljon puuhaa ja vaivaa, ettei viitsi sun teidän timanttihäihinne!)
enää taiteille uhrautua, ellei tämä sa­tu
antamaan vähän sisua.
Tässä voisimme samalla kiittäen
luetella aika pitkän liudan hyviä a-'
vustajiamme, jptka ovat vähin palk-k:
oin tai useimmat mitään palkkiota
pyytämättä — samoin hiin Sirpakin,
joskaan ei niin jatkuvan säännöHises-fi
— lehteäjnmc avustaneet, mutta
kirjoitamme siitä joskus toiste aivan
eri luvun.-— .\P.
Torstaiaamuna kun herätin kuo­puksen
Fort Williamin lähetessä, ma­risi
poika:
"Voi jee, olisi nyt riittänyt tätä me­noa
edes yksi päivä vielä!"
X i i n , loppu tuli matkastamme. M i ­nisteri
oli vastassa, tuoden meidät
kotiin, josta seuraavana päivänä läh­din
työhön inetsäkämpälle, jonka
porraspuulla istuen tämän juttuni a-loitin.
.Aloitin vain, sillä arkiset k i i -
neiteytkammio
Siihn 'aikaan kun Suomessa odo­tettiin
jätmittyri^inä
vierailin erään tytön neitsytkamnii-ossä.
Huoneen koko oli noin 8 val­kea
kanttiinsa ja kalustona leposc-h-va,
tuoli, pöytä sekä pienen pieni li-pas.
.Leposohvan puoleinen seinä­mä
oli hyvin kirjava, täynnä kiiva,
kuvia; j a kuvia. Kaikki miesten ku
: via. Voi, nykyajan turmeltunut
nuoriso! huoahdimme huolestuneena
ja aloimme tarkkailla kuvia. Useim­missa,
katseli ^tutut piirteet, tutut jcs-tain-
eloikuvasta tai uutisesta. Ja sa-nias.
sa oli tämä neitsyt esittelemässä
näitä (huoneensa seinän vallitsijoita.
— Katsos, tuo tuossa on ensi rak­kauteni,
joka pääsi ensimmäiseni
huoneeni tauluksi. Hän oli koulu.5
?>% väliaikainen historian maikku.
mutta meni sitten äkkiä kihloihin ko­ko
koulun tyttöjen suureksi surfik­si.
Tuo kuva on leikattu eräästä ;r-heilulehdestä,
hän oli nimittäin mai­nio
maalinvähti pesäpallossa. Toiset
.4vtöt:©vat'jÖ-äikotja hänet unohtaneet.
-mutta tuossa.-minun seinällä se
on ja sydämeni on uskollinen . .
— . . . näillekö kaikille?
—-r Niin'pä tietysti. Ai,
sinä Gary Cooperia! Xiin, liankin
meni naimisiin tietämättä, että kau­kana
pohjolassa eräs pieni tyttö kat­soi
ioka ilta hänen silmiinsä, ennen­kuin
meni nukkumaan. Ja Kaleva
Kotkas ja Isohollo. Niihin minä ra­kastuin
voittojensa aikana. Gee
Been kuvat ovat kaikki suklaalevyis­t
ä , minä pidän suklaasta tavattomas­ti
j a ihailen Gee Been proosallista pro-filia.
Charles Boyer hurmasi minut
''Towarish"" filmillään.
— Olet hassu. Mikä näistä nvt
m sitten viimeisin?
Tietysti Taisto Mäki!
•vha
Etko
näe, miten uljaasti hän tuossa katkat-maalinauhan.
Joskus illalla kun
fuijotan siihen, näyttää se ihan elä­vän,
jäs silloin minä sanon sille ihan
"iäneen: Kuule, Taisto, kyllä sinä var­masti
pärjäät olympialaisissa. Iskon
tämän hypnotisoimiseni vaikuttavan
hänen tuloksiinsa, ja sentähden en
aio ihastua enää keneenkään ennen
olympialaisia, että voi.-^in keskittyi
ajatukseni vain Taistoon. Sanot tie­tysti
hupsu, mutta katsos, olen ollut
onnellinen näitten kavereitten! kanr
5a. Mutta kunhan tarkistan vieli
kerran sydämeni .Anttiin nähden . . •
— Hyvänen aika! Kuka on -An'.-
ti, onko hänkin joku kuuluisuus?
— Oi, köyhä vain . . . mutta oikei
mies eikä miehen kuva. niinkuin nä­mä
muut, mutta kun minusta tulee
\ntin morsian ja hän tietysti alkaa
penkoa entisyyttäni ja udella enti­sistä
kavaljeereistani, niin minun e;
tarvitse muuta kuin tuoda hänet tä­hän
kammiooni ja esittää entiset ka­valjeerini,
kaikki yhtä aikaa .-^eniai-tä.
Luuletko, että meistä tulee.on­nellisia?
— Varmasti. -Abutta kyllä