Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 29, 1939

              1939 LAU.ANT.\iyA, HEXNÄKUUN 29 PÄlVJvXÄ ^vu S
harvaa ja vain paikoin, taas oli aavik­koa
\^in pienempiä sarkoja, joissa jos-
, ku5 oli ollut järviä.
Eräänä aurinkoisena päivänä Sam
sanoi:
"Tänä iltana syödään illallinen
omalla maalla."
Ja sen illan hämärtyessä he sitten
olix-atkin eräällä lähteellä, kauniin
laakson reunassa. He ottivat satulat
hevosten selästä ja paistoivat sianli­haa
nuotiolla.
Aamulla varhain Sam keitti teetä
ja herätti Arvin.
"Xyt alamme kämpänteon. Minä
failasin jo viime kerralla täällä olles­sani
maan tästä eteläpupldta. laaksoa,
joten voimme alkaa töihin hetil Ja
sitten kun sinä saat paikkasi failatuk-si,
tehdään siihen toinen kämppä si­nulle.
Pian olikin kahden huoneen hirsi­talo
pystyssä ja seuraavaksi tehtiin
navetta, jossa seuraavana kevännä
mylvi oikein rotusonni ja viisi lyhyt-sarvista
lehmää.
Kyllä toveruksilla oli hauskaa sinä
päivänä kun he painoivat omat kir­jaimensa
kahden pienen vasikon ta­kareiteen
; siinä, lehmän parantaessa
palohaavaa kielen avulla. Kun aitoja
ei ollut, täytyi panna merkki vasik-'
kain nahkaan.
Miehet eivät huomanneet siinä tou­hussa
yksinäistä ratsastajaa, joka py­sähtyi
aivan heidän vierelleen, katsel­len
toimitusta. Viimein hevonen hir-nati
kuullessaan Pinton askeleet
kauempana niityllä.
Nvt vasta toverukset huomasivat
satulassa istuvan naisen. Hän oU ko­vin
ruskettunut, mutta kaunispiirtei­nen;
Vaaleatukka V^ijjmusi tuiilessa
"kymmenen gallonan" hatun äl^^
"Soo, te olette sitten ne uudet sett-,
lerit, joista on puhuttukauppalassa."
KyUä.'Minä olen Arvi P ^^
verini on Sam Elm", sanoi Arvi nau­rahtaen.
•
Nainen hypähti satulasta ja sanoi
hymyillen:
'Minä olen Belle Dalroy, tuolta
kummun toiselta puolen. Kuiffin
kauppalassa että te olette tilannut oi­kein
registeeratun sonnin. Kun mi­nun
karjani myös sattuu olemaan ly-h\
t sarvisia^ niin ajattelinj että voisin
m}7dä teille Jiiehoja, joita mmulla on
parikymmentä liikaa".
Niin sitten tuttavuus sohnittiin ja
sisällä keitettiin vieraalle kahvit, Sa­min
tekemäin leivosten kera. Kahvin
juotua toverukset päättivät lähteä,
tarkastamaan Belleniarjaa.
•^lutu sehän öji kummaa, että te
ette ole tulleet katsomaan naapuria,
vaikka ei matkaa ole kiiih kymmenen
mailia'V sanoi Belle ratsastaen por­tilla
toverusten edellä pienen lautata-
Kertomuksen loppu
Kili. Jack London
lasvaa alaspäin. En yritäkään selit­tää,
miksi se kasvaa juuri alaspäin.
Mainitsäi sen vain tosieikkaiia!
"Piru perikööa älykkäät naiset!"
Muista, että
(Jatkoa)
Oletko tyytyväinen?
sinä seuraat minua."
Sen mukaan kuin Strangin tila pa­rani
fce^usteH Linday yhä useammin Linday huudahU ärtyisänä^
hänen vaimonsa kanssa. Linday ei
ollut ystävällisempiä mutta Magde ei
osoittanut kapinoimisen halua. •
"Joutava pikkuseikka", hän sanoi.
"Mutta laki on laki, sinun täytyy
saada avioero, ennenkuin voimme
mennänaimisiin. Mitäajattelet?Me­nemmekö
uudelleen Geneve-järvelle?"
"Kuten haluat", \'astasi Magde.
Ja toiseUa kertaa: "Hittoko hänessä
sinua viehättää? Tiedän, että hänellä
on rahoja, mutta olisin minäkin voi­nut
taata sinulle huolettoman elä­män.
. Lääkärintoimeni tuotti neljä­kymmentätuhatta
dollaria vuodessa
— laskin sen kerran huvikseni. Palat­sit
ja huvipurret olivat ehkä ainoat,
mitkä sinulta olisivat puuttuneet."
"Selitys on ehkä varsin yksinkertai­nen",
sanoi Magde. "Olit liian kiin­tynyt
ammattiisi ja unohdit minut".
• "Efai", ivasi mies^ "Ymmärtääkseni
Rex Strang on varsin innostunut puu­miin
ja kaikenlaisiin kilpaleikkeihin."
' Linday ahdisti naista saadakseen
hänet tunnustamaan mikä Rex Stran­gin.
ominaisuus oli häntä viehättänyt, horjuvat askeleensa.
"Mikä ihme sai sinut lähtemään
tänne Alaskaan?" kysyi Magd^ ker-
"Liikaa rahaa, kun ei ollut vaimoa
tuhlaamassa sitä. Halusin levätä.
Yritin ensin Coloradossa, mutta^ po­tilaiden
sähkösanomat seurasivat sin­ne,
toiset heistä seurasivat itse peräs­säni.
Lähdin Seattleen. Sama juttu.
Ransom toi; puolisonsa luokseni yli­määräisellä:
junalla. .Toimitin leik­kauksen,
joka onnistiii hyvin. Siitä­kös-
sanomalehdet saivat tuulta pur­jeisiinsa!
Voi arvata seurauksen.
Niin ollen Klondike on ainoa mah­dollinen
lepopaikka; mmulte. Mutta
— sieltäkin Tom Daw löysi minut
whistiä pelaamasta."
Tuli päivä, jolloin Strangin vuode
asetettiin ulos auringonpaisteeseen,
".^naminun kiertoa hänelle kaikki",
pyysi Magde.
" E i , odota", kuului vastaus,
jonkin ajan kuluttua Strang saattoi
istua vuoteen reunalla ja kävellä mo­lemmin
puolin tuettuna ensimmäiset
"En osaa selittää", Magde vastasi.
"Ei kukaan osaa selittää rakkautta,
kaikkein vähimmin minä. Tunnen
sen, siinä kaikki. Fort Vancouveris­sa
oli kerran eräs Hudson Bay-yhtiön
johtoherra, joka moitti sikäläistä kris-tillisai
kirkon sielunpaimenta. Tä-
"Anna minun nyt kertoa."
"En. Teen hänestä ensin miehen.
Hänen \'asemmassa kädessään on vie­lä
hiukan parantamista. Se on pikku­seikka,
mutta minä aion tehdä hänes-tän
täysin t«rveen. Huomenna aion
uudelleen avata hänen käsivartensa ja
mä oli kirjoittanut Englyantiin vali- selvitellä sykkyrän; Se tietää parin
telienj että henkilökunta aina johta- päivän vuoteessaoloa. On vahinko,
jista alkaen suosi intiaanivaimoja. että kloroformi on lopussa. Hansaa
"Miksi ette myös maininnut lieventä- purra hampaitaan kahdentoista mie-viä
asianhaaroja?" kysyi johtoherra. hen edestä, mutta sen häjr tekeekin:"
Kirkonmies vastasi: "Lehmän häntä Kesä saapui. Lunta ei näkynyt.
paitsi idässä Kalliovuorten kaukaisilla
huipuilla. Päi\7ät pitem\iit, kunnes
yöt katosivat kokonaan. Vain keski­yön
aikana lasjki aurinko suoraan |k)h-joisessa
muutamaksi minuutiksi näkö­piirin
aUe. landay hoiti Strangiä uupu­mattomani
innokkaana, tarkasti hänen
kävelemistään ja ruumiinliikkeitään,
riisui hänet monta eri kertaa, tai
vuttdi hänen jäseniään katsellen l i -
hastiäi toimintaa. Hierontaa häh sai
niin runsaasti, että Linday lopulta ju­listi
.Töin Dawin,Billin ja veljen pä­teviksi
kylpyhoitolan hierojiksi. Mut­ta
Linday ei ollut viieläkääii tyyty­väinen.
Hän pakotti Strangin toista-maan
ruumiilliset urotekonsa tarkas­telen
huolellisesti, missä, vielä poliisi
vikoja. Strang: asetettiin uudelleen
vuoteeseen viikon päiviksi,Xinday toi­mitti
leikkauksen: hänen jalassaan,
siirteli muutamia pikkusuonia, raapi
luuta pois alalta, joka ei^ ollut kahvi­papua
suurempi, ja ompeli haa\'an
kiinnni.
"^\nna minun nyt kertoa", pyysi
Magde.
«Ei vielä", kuului A^astaus. "Vasta
sitten, kun olen saanut hänet val­miiksi.^'
Heinäkuu meni menojaan, elokuu
lähestyi loppuaan. Linday määräsi
Strangin metsästämään hirven. Itse
hän seurasi mukana tarkastellen ja
tutkien häntä. Strang oli sulava, kis­san
tapainen liikkeissään, Lindsay ei
. ollut nähnyt kenenkään kävelevän
hänen laillaan, sillä hän näytti liikut­tavan
jalkojaan vaivattomasti, koko
ruumiinsa lihaksilla. Se tapahtui si-rosti,
ilman pienintäkään ponnistusta,
niin helposti, että silmä olisi arvostel­lut
vauhdin pienemmäksi. Tämä oli
nyt sitä murhaavaa menoa, josta Tom
Daw oli kertonut. Linday seurasi hi­koillen
ja puhkuen ja juosten lyhyen
matkan, milloin vain maasto sen salli.
Kymmenen mailin kuluttua hän py­sähdytti
Strangin ja heittäytyi itse
pitkälleen pehmeälle sammaleelle:
" Riitää! En jaksa pysyä rin nallan-m
edustalle. ';
Ar\ista tuntui niin oudolle katsella
tuota pientä kodikasta taloa, jonka
ympärillä orvokit kukkivat. Hän oli
oppinut tuntemaan punkkahaussien
karkeuden siitä saakka kun hän jätti
oman kodin Suomessa. Tämä pieni
idyllinen koti herätti kaipuun hänen
rinnassaan.
Toverukset ostivatkin k3mamenen
komeaa hiehoa Belleha, jolla oli ko­mea
karja lyhyt sarvisia (Shorthorn),
ja ajoivat ne kotiin naiden viiden leh-niän
joukkoon, jotka siellä olivat.
Kuinka koruttomalta^ tuntuikaan
^on kyläilyn jälkeen heidän koti,
jonka he olivat kuvitelleet sievim-
^ k s i ja kodikkaammaksi paikaksi
koko villillä lännellä.
Seuraavan kerran kun Sain ratsasti
kauppalaan sai hän ohjeet tuoda ikku­noihin
verhot Ja vähitellen alkoi tiio
koruton huone mUuttua kodikkaam­maksi.
Hiioneiden ympärille laitettiin aita,
ettei vasikat päässeet porrasten ympä­rille;
Mutta sittenkin siitä puuttui
kodikkuus.
Arvin ollessa tarkastumatkoilla lai-tumeMa
hänen tiensä usein vei Bellen
asunnolle; Eikä Bellekään siitä pa­hastunut
vaikka hän kä^^ niin usein.
Eräänä iltana Arvin ollessa vierai­lulla
Bellen luona sattui ratkaise\'a ta-pausi
BeUe laittoi keittiössä illallista »Ar­vin
katsellessa häärivää tyttöä. He
juttelivat kaikista asioista, kun yht^
äkkiä kuului navetasta mylvintää.
Belle juoksi tuulena katsomaan
mikä siellä oli tapahtunut ja huoraasi
että hänen ratsunsa oli irti ja näytti
ihmettelevän "mikäs elävä tuo mah­taa
olla " sillä hänen edessääp hoiper­teli
juuri syntynyt vasikka, lehmän
vimmatusti mylviessä äidillisestä OIT
keudesta omistaa se. Belle talutti
hevosen ulosrsamalla törmäten Arviin,
joka oli tulliit; myös uteliaisuudesta^
katsomaan mikä hätänä oli.
Arvin käsivarret kiertyirat tytön
vyötärölle^— eikä tyttö edes riistär
nyt itsrään irti- Aivan'huomaamatr
taan hän suutdi t>lön kuumia huulia,
tytön vastatessa suudelmiin.
"Minä rakastan sinua Belle, etkö
haluaisi tulla vaimokseni?" kysyi vii-:
mein Arvi. Ja vastaus oli myöntei­nen.-"
• ^
Oli jo iltamyöhä kun Arvi hyvästeli
Belleä J a ratsasti kotiin.
"Missä Jeesuksessa minun kaverini
oh näin my-öhaäu ollut? Älä puolusta
i t s ^ , että eksyi matkalla. Se polku
on liiaksi tallattu eksyäksesi", kiusot-tdi
Sam I^äntuulisesti. "Mutta ei­kös
se Belle olekin kiva flikka — en
syytä sinua, että olet rakastunut hä­neen.
Olism voinut sen tehdä itse­kin
jollei hän olisi minun oma sisko­ni."
"Sinun siskosi? Mutta millä, ta­valla
M n voi olla smun siskosi? Miksi
et ole sanonut ennen?"
"Siksi, että halusin leikitellä vähän.
Mtiistat kai sen ensimmäisen kerran
kun kuljin tarkastusmatkalla kävin
silloin Bellen luona ja puhuin hänen
kanssaan,-että oltaisiin aivan tunte­mattomia,
noin vain huvin vuoksi,
sillä minä kuljen äitini niniellä ja Belle
on syntynyt sen jälkeen kun äitini
meni naimisiin erään Daliroyn kans­sa.
Minä olin vain sellainen nuoruu-
«den erehdys äidilleni — mutta huoli­matta
siitä olen Bellen vdi." .
Arvi puristi Samin kättä ^lämpimäs­ti
jä lausui hymyillen ^ -
sitten ollaan jnan sukulaiset,
eikä: vain toveniksdt;: EtkÖ onnittele
minua^ sillä Bdleon^ luvmnmt tulla
vaimokseni/' f -
"Onnittelenpa-tietenkiii?^ yai jo se
niin pitkällä.ön^ Minä jo vähä sitä
its^seni päättelin, etta nluksi se polku
. tallautui n i i n kovin täiitänjä Bellen
homesteadiii välillä",' Musotteli Sam.
On kulunut kaksi vuotta edellises­tä;
Tuo bomesteadikämppä on
muuttunut kodikkaaksi jäsen;on saa­nut
aikaan naisen käsi. Sam asuste­lee
BeUen entistä bomesteadia vaimon­sa
kanssa, jonka hän sanoo tuulesta
temmanneensa iUbertan aavikolta.
ne
Hän pyyhki hien otsaltaan. Strang
istahti kaatuneen kuusen rungolle ja
l^miyili, hymyili tohtorille ja panteis­tisellä
toveruushengellä koko luonnol­le.
. :
"Tuntuuko missään pingotusta, k i ­pua,
kolotusta tai tempoilemista?"ky­syi
tohtori.
Strang pudisti kiharaa päätään ja
oikoili jäseniään, nauttien niiden kim­moisasta
kuntoisuudesta.
"Hyv^ on, Strang. Parina talvena
saattaa haavoissa tuntua kolotusta,
mutta sekin häviää. Luullakseni pää­sette
entisellenne.
"Tohtori, olette tehnyt minulle ih­meen.
En osaa kiittää teitä kylliksi.
Mutta—enhän tiedä edes nimeänne".
"Sillä ei ole väliä. Pääasia on, että
olen saanut teidät terveeksi."
"Nimenne on varmasti varsin tun­nettu",
Strang jatkoi. "Tulisin muis­tamaan
sen aina, kun kuulisin sitä
mainittavan."
"Epäilemättä", vastasi Linday.
'^Mutta se on toinen asia. Ennen läh­töäni
haluan vielä kerran koettaa tei­tä.
Vedenjakajan toisella puolen on
tämän joen lähteiden kohdalla virta,
jonka nimi on Big VVindy. Daw ker­toi
minulle, että te teitte viime vuon­na
matkan sinne ja takaisin kolmessa
vuorokaudessa. Hän itse oli \'ähällä
kuolla uupumukseen. Jääkää ja leiriy­tykää
tähän. Lähetän Dawin tuo­maan,
mitä matkalla tarvitaan. Sitten
lähdette ja teette tuon matkan samas­sa
ajassa kuin viime vuonnakin".
"No, Magde", sanoi Linday, "saat
tunnin aikaa tarpeellisia pakkauksia