Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 29, 1939

              nen
K I R J . F - ^ .
Omtukacna siitä, niitä propagan­daa
misst käytiävät Danzigiii vapaa-kqupunpn
vaitaustouhun yhtevdcssä,
on tälkimnkin Saksassa painettu pos­tikortti,
jossa sanotaan eitä Danztg
on osa Saksasta.
moukarina, kellahti maahan auringon­pistoksen
saaneena ja moukarin terä-
\-ä paa tunkeutui hänen kallonsa läpi
ikäänkuin olisi se ollut munankuori.
Tylsiimielisen hiljaisuuden vallitessa
me ajoimme käsK-aunun makuuv-au-nuillemme.
Me kaikki tunsimme it­semme
pahoinvointisiksi ja sairaiksi
istuutuessamme illalliselle. Kokki toi
sisään lihasoppaa, ja kun hengitimme
sisäämmesen hÖvTvä, me kaikki tun­simme
vatsamme k'ääntv'\'än ylösalai­sin.
Se haisi kuin jokin kauan kuollee­na
maannut. M t ^ miehistä löysi kak­si
kärpästä annoksestaan. Hän pon­nahti
jaloilleen ja heitti koko moskan
kokin naamaan, uh-oen kuin susi. He­ti
paikalla me tulimme sokean rai-
\-on sähköistämiksi. Kokki loikkasi
\-aumista ja laukkasi rataa pitkin
meidän kaikkien seuratessa ja huu­taessa
täyttä kurkkua. Me vidiasira-n>
e k i m hänen jälkeensä ia ajoimme
häntä takaa-pienen kaiipungm ra­joille
.saakka.
Juoslessamme erään talon ohi, jota
ynijxiröi vihreä nurmikko, hienonnä-köinen
rou\*a kiirehti ulos. Uima­puvussa
oleva pieni poika loikoili tuol­laisen
pyörirän suihkun alla, joita
käytetään kastelemaan hwinhoidet-tuja
nurmikoita. Rouva painoi mär­kää
{XTikaa itseänsä x^astaan ja sanoi
hänelle, ettei antaisi pahojen miesten
häntä vahingoittaa. M e olimme kar­kean
näköistä joukkoa, parroittuneita
ja julmistuneita. Siitä huolimatta ha­lusimme
sanoa äidille, että aurinko oli
tehnyt meidät hiukan löyhnlyömiksi,
mutta ettemme tekisi pahaa lapselle
mistään hinnasta. Hänen kopea käy­töksensä
löi meidät mykiksi, emmekä
sanoneet sanaakaan. Kiukku, joka
oli elähdyttänyt meitä kuin tarhisk)!»
aiheuttama hetkellinen riemu, meni
menojaan, ja me tunsimme itsemme
\jain sairaiksi, |ärkytet>iksi ja hä­peileviksi.
Kokki hävisi kulman taa.
ja me laahustimme takaisin \'aunuine
ottamaan vaatteemme.
Siksipä, milloin tuota imelyjttä le­vitetään
Äitien päivänä, minulle ei
nouse palaa kurkkuun. Näyttää kuin
olisi ^ kaikki tarkoitettu sdlaisille
äideille kuin tuon pojan äiti Mitä
\\>isi sanoa hiilikaupungin äidille, joka
ke&kiv-^älä silittää jonkun toisen x-aat-.
teitä? En ole milloinkaan voinut löy­tää
yhtään AVestem Union «ähkösa-nomatoimiston
standardj-onnentoi\"0-
tusta, joka sopisi ~hiinun ä i d i lM —
en ollut koskaan n^nyt ainoatakaan,
jonka TOisin lähettää händle muis­toksi
niistä öistä^ jotka hän vietti hi­koillen
silitysrautojen ääressä tai päi­vistä,
jotka hän kulutti kumartuneena
hoyT>-ävän pesupunkan yli
ARVI PATO luiiottaa mustareu-naista
kirjettä, aivan kuin han ei
voisi uskoa, etlä se kuuluu juuri hä­nelle.
Sehän on kuolemansanoma
vanhasta maasta. Hän repäsee kuoren
auki hermostunein sonnin ja lukee
sanoman. Hänen sydäntänsä x-ihlai-see
kipeästi ja silmiä kirvelee esille
pyrkivät kyj-neleet.
"Äiti kuollut:" hän mutisee. ''Mik­si
juuri nyt kun minun piti mennä tä­nä
syks>*nä kotiin?"
Hän vaipuu mietteisiinsä painaen
päänsä käsiinsä. Toiset paimenet
(cottboys) käveli\'ät punkkahaus-siin
huudellen sukkeluuksia.
'•Saitko heililtä rukkaset?"* kysäsee
aina pilaileva Sam. Mutia samalla
hän huon>aa mustareunaisen kirjeen,
joka on pudonnut .Ar\'in jalkain vie­reen.
Hän unohtaa oman postinsa
ja istahtaa .\rvin \'iereen kysyen
.«^>iikällä äänellä:
"Kuka on kuollut?" Hän ei voi
lukea suomalaista kirjettä, mutta tie­tää
sen merkityksen.
Sam, tuo iriantilainen poika on ollut
.\rvin parhain ystä\-ä jo \'uosia- Tos
.\rvi ei tykännj-t t\-öpaikasta, niin
Sam myös kuittasi ia yhdessä he oli-v-
at ratsastelleet ristiin ja rastiin län­nen
aavikolla. Lassonneet \-asikoita
ja merkinneet ne omista jäin raudalla.
Syks>-isin he nuottasix-at härkiä rau­tatieasemille
lähetj^tä v^arten.
Sam ottaa kirjeen maasta ja sanoo
osaaottaN^asti: "Too-bad pall. VCho
is the one that turned his toes toward
heaven?*" (Se on huonosti. Mutta ku­ka
on nostanut varpaansa taiN^asta
kohden?") Mutta samassa hän huo­masi,
että pilapuhe loukkasi hänen
>*stäväänsii ja pjy^i heti anteeksi suk­keluuden.
\T\i aiN-an kuin herää pahasta unes­ta
ja panee kirjeen taskuunsa.
*'Se on äiti — ja ajatteles Sam. kun
minun piti mennä häntä katsomaan
tänä syks\Tiä töiden jälkeen." Hänen
äänensä \^rähtää niin oudosti.
*Otan osaa suruusi", sanoo Sam
tarjoten ruskettuneen kätensä.
"Mitä teen n\t? Olen säästän^i
pienestä palkastani joka kuu aina vä­hän,
joten minulla on jo matkarahat
ja rähän ylikin. Mutta mitä \-arten
menisin nyt sinne kun äitikin on kuol­lut!
Siellä ei ole ketään joka minua
kaipaisi — ja jota minä kaipaisin,"
Hän huokaa raskaasti sanainsa p^t-teeksi.
"Miksi menisit sitten — tuhlaa­maan
rahasi siellä. Voithan mennä
naimisiin ja alkaa karjankasx-atuksen
omalla nimimerkilläsi." Ja hän piirsi
kenkänsä * korkealla korolla santaan
>-mp>Tan sisään '*A.P." 'Katsos tä­tä,
miltä sinun kirjaimesi näyttäisi
lihavan.härän takareidessä. Sinä voi­sit
ottaa minut töihisi ja olla mmulle
paasi. Melkein näen nuo valkopäiset
— vai lyhytsarv^iako sinä alat kas­vattaa?*'
Arvin täjtyi väkisinkin naurahtaa
Samin mielikuvituksille. Eihän hä­nellä,
ollut edes eekkeriä maata, sen
v^emnun karjaa, jonka perässä Sam
jo ratsasti mielikuvituksissaan.
JIutta samalla illalliskello loi ku­measti
ja pojat nousi\-at rapulta kä­vellen
\ieret>^en keittiöön, jossa l i ­hava
kiinalainen ammensi tinalauta-sille
mojakkaa. To^-erukset sai\-atkin
heti lautasensa ja kä\TeIi\-ät paikal­leen
öljykankaaUa peitet.vn pöydän
ääreen. Pian oli kaikki paimenet pöy-däs^
ja iloinen puheensorina täytti
huoneen. Joku veti esiin heiiinsä
\-2los.u\.-ankin näj-tiäen toisille, kuin­ka
konaea "sussu" hänellä On.
Mutta -Ar\-i ja Sam söirät illallisen­sa
ko\-in alakuloisena. Samiinkin,
nänti tarttuneen toverina alakuloi­suus.
Tuo aina iloinen Sam oli nyt
surullinen katsellessaan toverinsa
synkkiä kasvoja. Ar\i taas tuijotti
lautaselleen syöden konemaisesti, sillä
työn rasittama ruumis vaaii raxintoa.
Kvmmenen tuntinen päivä satulassa
päivän kuumimpana aikana tekee
parhaimmankin paimenen nälkäiseksi
ja väs\-neeksi. Mutta puolivälisi^
ateriaansa .\rvi nousi pöydästä ja
käveli punkkahaussiin. Hänen teki
mieli ottaa hevosensa ulos ja ratsas­taa
johonkin kauas ja ajatella kaikki
seh-äksi, mutta Pmto oli nälkäinen ja
väsTOvt — sen täjtji saada syödä
ja lerätä. Se ei saisi kärsiä isäntänsä
suruista, muuten sillä olisi huomenna
raskas päivä edessä.
Ar\-i heittää itsensä vuoteelleen,
mutta lepo on kaukana. .Ajatukset
myllertävät yhtenä kaaoksena hänen
aivoissaan antamatta lq>oa.
• Hän muistaa, kuinka hän pienenä
palleroisena temmelsi kotitanhu\nlla
siskojen ja veikkojen kanssa ja sitten
myöhemmin käri koulua kirkonkylän
kansakoulussa. Hän oli jo kUusitois-ta\"
uotias päättäessään kansakoulun­sa,
jota seurasi heti rippikoulu. Sen
jälkeen hän oli työskennelljt kotipel­loilla.
-
Isä oli juoppo, joten hän ei suures­ti
pitänyt hänestä, mutta äiti oli hä­nelle
ihana muisto. Kuinka äiti oli
aina \'aroittanut häntä väkijuomiMi
vaaroista, ja hän olikin pysynyt niistä
erillään niinkauan kun hän oli joutu­nut
sotapalvelukseen. Siellä hän oh'
ottanut ensi rvypvTi toisten juoppojen
seurassa. Sitä oli seurannut monta
muuta.
Eräänä iltana kun hän oli varkain
iltalomalla, tutustui hän Linnea Aura-moon.
Tjltö oli siev^, maalatulla ta-
N-alla. ja solakka kuin nuori koivu, ja
Helsingissä oli niin paljon hunpaik-koia
missä voi huvitella.
He tanssivat eräässä tanssiravinto­lassa,
jossa sai myös väkevämpää ei­kä
vain pelkkiä virvokkeita. Linnea
otti r\n^-p_vn yhtä usein kuin hänkin
eikä hän sitä paheksunutkaan, «iDä
melkein kaikki kaupunkilais-tvtöt niin
tdvivät. Sinä iltana hän saattoi ty­tön
kotia melkein juovuksissa. Häntä
pelotti, että herättäisi polssin imo-mion,
sillä Linnea jutteli niin kova­äänisesti,
nauraa ^kikpttaen mdkein
ilman asha. Hän huokasi fadpotuk-sesta
kun f»äsi sisälle tytön huonee­seen,
sillä hän tim^ väkijuomEui liän-tä
yhä juovuttavan sen sijaan että
. hänen oKsi oUut jo aika sdvitä.
Aamulla hän heräsi t>tön ixuonees-ta,
mutta tjttö oli jo mennyt, fiän'
ei tiennyt mihin. Keöo pöjrdällä
osoiti yhdeksää ja päätä^iki kovasti.
Sitten M n muisti, että hänen olisi p i ­tänyt
mennä kasarmille jo dlenillalla.
Mitäiön päivystäjä sanoo kun hän
palaa kasarmiin?... Handia olisienaä
v^n kolme kuukautta palvelusta,
mutta häntä pelotti jo ajatuskin mifö
seuraisi tästä. Hän puki kömpdösti
vaatteet ylleen ja huomaa, että keUo
hänen taskustaan oli viety ja myös
rahat.
""S—n lutka!'' pääsi hänen huul­tensa
raosta. Hän kirosi tuota nais­ta,
joka hänet oli saattanut tähän pu­laan,
ja vielä enemmän itseään, että
oli ollut niin tyhmä.
Seuraavana aamuna oli päiväkäs­kyssä:
kaksi viikkoa yksinkertaista
ar^tia ja kuukausi lisäpalvelusta,
K u i i & a tympäsevältä taas tuntuikaan
elämä kaiken tämän j ^ e e n , sen tuna
Arvi Pato {»remmin kuin koskaan
ennen. E i silti, että hän e i olisi ennen
ryypänny-t, mutta täntä ei oltu kos­kaan
ennen rangaistu ja n>t näin
loppualkanz^, sen täytyi tapahtua.
Viimeii&in Arvi Pato oli vapaa pal­veluksesta,
saöä M n pii vedonnut yli
oikeuteen ja ^anut puhtaan sotilas­passin.
Muttaei kulunut kuin viikko
siviilissä kun M n sai haasteen oikeu­teen
— ja tuomittiin kuukaudeksi
vankeuteen.
Kuinka tuo koski jo ennen rasittu-
, neeseen äitiin. Kun han palasi van­kilasta,
niin isä osoitti tietä ja hääti
hänet niin rakkaasta kodista. Silloin
Arvi päätti noatkustaa Amaikaan..
Äiti auttoi matkarahain hankinnas-
-sa ia niin -Arvi tuli WinnipiKpi kan-punkiin,
josta eteni pitkin aavikkoa
länteen, aina Albertan karjarenssöle.
Ja nyt äiti oli kuollut. Isä oli kuollut
jo kolme vuotta sitten, mutta hän iei
surrut sitä, isä oli ollut aina nHd
ankara- Hän oli {mättänyt korvata
äidille hänen hyvyytensä, mutta nyt
se oli myöhäistä...
Seuraavana päivänä kun he Samin
kanssa kuumensivat merkkausrauto-ja,
alkoi taas juttu luistaa noista Ar­vin
häristä.
''Mutta mitä sanot Sam, jos minä
ottaisin homesteadin ja sinä myös ja
alettaisiin oikeiii todesta ratsastdla
oman karjan per^sä?"
^Minä olen valmis peliin", sanoi
hyv^tuulinen Sam ja didotti mistä
saisi hyvän {)aikan. ETän tiesi paikan,,
ajossa olisi vielä paljon va{)aata laidun­ta
niille shorthomeiUe, joiden perässä
hän sanoi jo koko viime yön ratsasta­neensa.
Kiin{)ä tuumasta toimeen... Tove­rukset
ottivat tilinsä seuraavana aa­muna
ja lähtivät ratsastamaan tuo­ta
luvattua maata kohti.
Sam oli joskus oHut töissä eräällä
homesteadarilla jossain {)ohjois-.\lber-tassa
ja-siellä hän oli sen "sopivan
p>aikan" nähnyt. Sinne uyt oltiin
matkalla.
Noin viikon ratsastuksen jälkeen
{>aju{)ensaat muuttuivat haavoiksi Ja
männyiksi, mutta metsä oh kovin
^'Lenim Mrs. Vir^:
PJttderer, CMiagon Jtiversidesta, «»
ahkaanisiua nok$tm iaU)^^ ^
katseila maaamaa eammälfä
konetdenmmllä. Ssmä m ian po^
mMössa Ja katseiee ^^^^^^^
sem^am Joukkoon^