Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 22, 1947

              opettaja Isysyi miksfHilceii. Sanom^ l i a se ole suuiluiaii lastaa tuotetta»
etten voi oUa tapjpelematta, jos-he vaÄn tnidien» j o J a Istuu joukosssmn^
Huonetoverini Penttf ''imttasi pirjua"^ - Sanoin haluavani kuunnella ia niin
ja koitit läiskähtdi kovasti; tuntia - hän kertoili:
että TOies on.erittäiii.kiivaalla p ^ i;n varmuudella voi sanoa, niistä
lä, iiiin o l i "raju^'%drti«^^^^^^^ ' -
Minä luin saiioTOalehteä,^^^ ; m
jcylläkään oUut.ah-aÄjuua;-sillä.tän^^,^^ isä. Arveluja -on"iii^n"
nekorpL-kaiyo^ylääitemmesaapai- takin. Kerran, lienen siiloin ollut
eivät lakkaa;
En tiedä'Biilen lieMee opktaja v
kuttanut h^iinyimUt^
t^fstäen^kutill^
tonä iaas. isä j a äiti katsoivat par.
'haaksi ueu^ksi, etten olisi* kuule-
. vinaan koko nimitvstä, kyllä he siitä sen ilmapiirin." J a minun kääntyen
tuo u i t a v a *Tojakka'»-nimitys on ^akkaaA^at. Tuota 'ncuvxa olen koet- i»än sanoi: «*0!ea kovasij pahoHlani.
xnmuHp annettu j a kuka on sen nimen tanut noudattaa nmäiättyyn rajaan En odottanut tääU^, tällaista.»
me j a punastelee uooa taukkamaistJa.
tyhmyyulttuu Selkunen »ies. e l ole
täällä" keskuudessaimne oikeassa-pair
kassa, täällä, «mis^ nuonso ilooiieUn
nautti oiije)masta^9ien saakka l^un
tämä arvon herra runoillaan myrkytti
\'ittäiD posti^ J o ^ k u l j e t e t ^ l«i-tokoneella.
- - ; '
Toverini o l i lakaimut piittaamisen,
joten oli hetken aivan hiljaista.^ SH-vliden
tai kuuden vuoden ikäinen,
. olin vanhenipaini 'uiukana Fukirkin-kereilla.
Istuin isäni polvella, ro­vastin
pitäessä tavanmukaista rukous­ten
kuulin hänen sanovan yhden sa- taaji, kaikkien sitä vakaasti kuun­nellessa.
Minä olin huomannut sel­laisen
kullanvärisen huonetorakan eli
russakairkan^>paiievan rovastin nis-kahaiyenissa,
jota hän yritti monta
kertaa pudottaa po:s; Lopuksi en jak­sanut
pidättää huudahdusta: "Torak­k
a ! " samalla osoittaen rovastin nis-astu
MiHta j o s ^ y i ^ olhit
jso"^ihnusJoukko;^^ e^
suonut alistuvaisuuideistaxii kovin
,^suurta iloa, ': '-'o ''.''
tuli uusi ikahsakoii-liinopettaja,
hyvin edistysmielinen
mies. Hän touhusT^ ayus-tamanajltaman
urkuharraoonin hank­kimiseksi
kaululle. Olin iso mies ja
•mielestäni koko hyvin vaatetettu,
oikein osiopuku päälläni, kun menin
myös tuohon iltamaan. En osannut
aavistaakaan, e^ttä kenekään päähän
- i... . . , . pälkähtää niin pirullhien pilanteko
kaa. Kav, pieni humaus, ja ysknni-• „^Uä kohteeksi todella^jouduin.
neii oli niondle pelastus, sillä nau- .. \
• Oli monenlaista .ohjelmaa ja yksi
niistä oli huviposti, tiedäthän sen.
Nuoret siinä tavallisesti toivottavat
toisiHeen hauskaa illanviettoa y.m.
Kirjeen lunastus oli 25 penniä. Siinä
oli iloa ja elämää, kun kaikki repi­vät
kiireellä kirjeitä auki ja lukivat
niitä. Enkä tietetenkään jäänyt osat­tomaksi.
Sain siis kirjeen, aukaisin
sen pahaa aavistamatta, j a toisetkin
run pidätys lienee ollut muuten vai-:
keata. Lapsi kun olin, ei toruminen^
tullijt kysymykseenkään.
Meillä usein oli nikkari, joka teki
puusta kaikenlaisia talouskaluja, ja
hänellä oli sellainen tapa, että voi
sanoa kenestä tahansa, tähän, tapaan:
pojan torakka, tytön lätykkä, ukon
juUikka tms. Epäilen häneltäkin saa­neeni
tuon epämiellyttävän ar\-oni-men,
mene ja tiedä.
Jokatapauksessa sain siitä aina_
kuulla ja kärsiäkin. Kun olin kan­sakoulussa,
ei suulaat pojat ollen­kaan
'muistaneet käyttää oikeaa ni­meäni.
Se kuohutti nuorta vertani
niin,' että jouduin lukemaan heille
lakia omilla nyrkeilläni. Kaksi ker­taa
muistutin heitä nimeni^ väärin-muistamisesta
niin, että \^tukset
lähetettiin vanhemmilleni kotiin. He"
nuhtelivat minua kovasti, mutta kun
itkien selitih heille syyn, niin he
myönsivät, että minulla oU syytä
nan: "Torakka". Kiinnitin 'tuohon
sanaan sikäli huomiota, että luke­mani
lehti putosi ;Viere}leni lattialle.
"Joko niitäkin sitten; x)n,"var mitä
sinä torakasta piihut?"-
"No minähän se torakka olen, us­kotko
sen."
Hänen sanapsa .satyait ar­vailemaan,
;ett%^toyenlla^
hulhisti, sillä h s t o i^
itseensä sulkeutuva iuonneiiihän oli
hiljaisin mies näitä koskaan ol«i t a -
N-annut. Näbdessään^^^minut vzrflah
odottavana kysymysmeTkkinä hän
kysyi: ' • / .
"Viitsitkö kuunnella torakkatari-nani,
joka, usko täi alä, usein yritti
tehdä elämäni syj^än.öiurheeHiseksi.
Etkä sinäkään siinänaurupäloja k u l ­lakseni
löydä." •
. » • . • • • •
rinan seitsemästä unikepsta maaham­me.
Kuudennella vuosisadalla syntynyt
anglosaksalainen kertomaruno yhdis­tää
maamme merkilliseeiHr tarinaan.
Runossa kerrotaan, miten kaksi san­karia.
Beomilf j a Brekka lähtivät u i ­maan
kilpaa pohjoista merta kohti.
Kun he olivat uineet viikon, erotti
myrsky sankarit toisistaan ja "heitti
Beowulfin "Finlandin" rannikolle.
Miten sankarille sitten kävi, sitä
ei runo tarkemmin kerro. Sen sijaan ' loukkaantua. He lähettivät valitus-puhutaan
s a m a i s e n runoehnan kirjeen takaisin opettajalle uhaten
eräässä toisessa runossa ''Finnien" ottaa minut pois koulusta ellei opet-kuninkaasta,
jonka nhni on Keedik. tajalla ole sihnääja korvaa löytää rii-
Keskiajalla, vuoden 107-S paikkeil- dan syytä,
la, kirjoitti muuan JBrenaenintuomro- Opettaja o l i kylläkin hyvä ja minä
kirkon kaniikkii. Ädamus Bremfösis - oppilaana olm hiljainen, enkä myös-. tuaan hän piti lyhyen piiheen, jöSsä
Hampurin arkkthiippakiinnan hi^to- kään;huonoimpia,oppiaineissa, m.m* sanoi:
rian, jonka yhtedessä *än, myös pu- : Kerran täm^ jälkeen opeötaja "Herra K . o l i oikeassa sanoessaan
huu Pohjoismaista. H a n ^ i a k ^ n ai- feutsui mmut kamariinsa- ja. k y i ^ i , äskeiset sanansa. Todellakm, näinkö
neistoa teokseenisa B f e l s e n ^ oH^oles- ketä tie~ pojat ovÄ jotka, niin tötke-kdlut
-jonkin Ä a a iTanskassa, Tääi- . ggtt nimittelevät. Mainitsitt kaikkem
lä hän oli tavannut i n i d i K i , ' j o k a oli pahiminat ja- pur^aäMfin itkuun,
ollut kaksitoista, -vuotta Ruotsm ku-ninkaaoaja^^
anonut mc»
- l ^ i t i Ä n ^ ^ T ä ^ maa"
^Uaiisi pitfän,lä4en p c^
tapäatä Itämermmaakuhtia; Bremen-sis
kertoo haa^tatehavtijtaan.^saaneen-tietoja
«Naiste^; maahan" töidy^-
*a sotaretkestä, joJlIoitt maan. puolus­tajat
bUyaC r^kejmeet, mö^ naiset
.myrkyltäiseet;^
menoksi.^'"'"'w' ' . V: '
Tämä merkillinen ^*'Xaisten maa"
nimitys -johtunee pelkästä kielivir­heestä,
Bremensisiri seköitetttua toi-
>iinsa "finhe" ja kvmna", joten " f i n ­nien
maasta" tuli "kviiTftOftn maa"
Useita muitakin e r i l a a t u i ^ mai-«
"in-oja maastamme lÖ3rtyy vanhan
ja keskiajanhistoniassai eivätkä kä­sitteet
pohjoisesta »maastamme vielä
uudella ajallakaan. olleet läheskään;
selvHlä — jos-,<*y|tt-se^
^iHä mainitseÄJi.
t*>im. italialaine^ maantiet^ Suomen
Pääkaupun^Tcii T<)rriion. 1 ^ siis,
Jos tuhat vufltUsJt^öiniiletti^^
maatamme "Naisten Jnaak»»?.
Muu t&j^ma k ^ u i j a alkoi-tans-si.
En-kertaakaan astunut lattialla,
oleilin ulkona j a todella'haudohi ko^-
toa mielessäni. Ulkona o l i juopunei­ta
ja 'Srirolaisen" kaupustelijoita.
Päätin turvaulua keinoon joka ehkä
toisi käsiini runoilijan. Ostin pienen
pullon viinaa, vaikka siihen asti en
ollut sitä itse maistelkit. Ajattelin
tarjoilla sitä tuttavilleni j a siten urk-kia
sy>'llinen tietooni; sitten rohkai­suryyppy
itselleni ja s}^l:nen tilille.
Näin ajattelin nojatessani ovenpie­leen,
kun opettaja tuli luokseni pu-heisllle.
_Hän sanoi minua maltilli­seksi
^nuoreksi-mtcbeksi; ja li^iÄsi
hän pyysi mmiin ttilemaan koululle
joskus kerhon kokoukseen» Olin vä­hän
nolon mielialan vallassa kuun­nellessani
hänen sanojaan, kun ta­kataskussani
odotti pullo polttavine
sisältömeen tehtävänsä täyttymisiä.
Muistin vanhempienikin sanat: " K u ­kapa
voinee maailnuöi suun tukkia."
Tut^tavani vannoivat kostoa minun
sen lukivat olkapääni ylitse. Kirje edestä, kim saivat tyhjentää pulloni.
kuului näin:
'•Arvoisa torakka. Täpä iloinen
runo tuntemattomalta sinulle:
Torakka uunin pankolla kollaa.
Tyttöjen seassa ei edes^ nollaa.
Torakan pesä on seinän rako.
Jos lähestyt tyttöjä .
juoksee ne pakoon."
Minua huudettiin lunastamaan l i -
sää kirjeitä, mutta nyt petti kuiten­kin
itsehillintäni. Polin jalkaa hon­kaiseen
lattiaan ja hiiusin:
rNäinkö täällä hyväntekeväisyysil-tamissa
sivis'.ys edustaa itseääni"
Huomasin yhdellä sivupenkillä jou­kon
tyttöjä ja poikia, jotka nauraa
tirskuivat. Luulen heidän olleen tie­toisia
kirjeeni kauniista sisällöstä.
Kohtk tuli nuori opettaja luokseni
j a pyysi nähdä kirjettäni. Sen luet-tääMä
sivistys halpamaisbti ™^fee,
kuten tämä kirje osoittaa. Tämä on
todellakin halpamaisuuden näyte, ei-
Minä olin tyytyväinen, etten tuotta­nut
vanhemmilleni mielipahaa.
Kaikella epäilyksellä on kohteen­sa,
niin oli minukln. Lähellä naapu­rissa
oli tyitö, Kerttu, saman ikäinen
minun kanssa. Lapsuudesta asti juos­tiin
samoja polkuja, leikittiin yh­teisiä
leikkejä, ja kun ikämme ehti
nuoruusasteelle, nin meillä, kuten kai­killa
sen ikäisillä, lienee ollut olemuk­sessamme
niitä käsittämättömiä ai-lahduksia,
vaikka niitä ei oltu vielä
julki lausuttu eikä teossa tunnettu.
Olin istunut hänen aittansa rapul­la
vieretysten hänen kanssaan myö­häiseen
yöhön, olin nojannut hänen
kanss&an heidän kauniita pihakoivu­ja
vasteuy saaden selkäni iiilstä l i i -
dunvalkpiseksi. Taas o l i ihana kesä­ilta,
kun astelin Kertun kotia kohden,
mielessäni monta, kaunista, ajatusta,
joista akun vihdoinkin hän^le ker­toa;
Kuvittefo,miten hän onkaan
itoinen kuullessaan, minun kapultakin
, saaneen it^ikeiitta iknaistä salaiset
ajattäsetti^ ' • '
Koputta-hänen ovdlecn ja' odotin.
Eroa» detroUUmsen arkbUekdmJiuvlitdema Mevaimuden laiva.