Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 9, 1953

              ARKADI AVERTSHEN^KO:
Timmimin ja Soitth Porcupinen sekakuoro "Sointu** vierailee Kirkland
LakeUa suomalaisella haalHla lauantaina, t.k. 9 p:nä, alkaen kello S
iUalla. Kuoron esitysten lisäksi esitetään tilaisuudessa myöskin duetto­ja
soololauluja, Dolores Vuori esittää tanssia ja lopuksi on yksinäytök­sinen
näytelmä "Valinta**. Viimeisenä okjelmanuinerona on vielä tans­sia,
joten ^irkland. Laken ja ympäristön asukkaille tarjoutuu kaikin
puolin nautintorikas ja hauska ilta. .
HA L U A T I i E K O i ä h t ^ nykyai^^^
= taiteen ; iM^rttcljgm? kysyt^
nultfu, - v/':- '' • ; -
— Halttan^yastasin irnm^^^
Me lähdimme. ^
— täUnäköf se^^
teen nä3Httte%^?^'kysjrin n i i n^
— l^maL j u u r i a :^
— Mainiota! ^
Kuultuaan liuudahduksen l ^ k s i pit<
liänhuiskeata miestä, joÖlä oli hiusun-väristä
ihottumaa kasvoissa ja joiden
kununankin napinlävessä riippui kau­niisti
kirjailtu puulusikka, astui luokse­ni
ja kysyi ahneesti:
— Ihanko totta, että näyttelynune
miellyttää teitä? •
— Pitääkö vastata rehellisesti?^^^ *
— Tietysti!
— Olen ihastuksissani.
Samassa tunsin kuvaamattoman miel-'
lyttävän elämyksen kahden hikisen kä­den
puristaessa omaa kättäni' j a toisen
unohtumattioman elänayksen syyenty-essäni
katselemaan vähäistä niinimaton
kappaletta, jolle oli maalattu viisijalkai­nen
sininen sifca.
— Onko^sika teidän? tahdoin tietää.
äidit elävät turvattoreunajsUlä kuka
niin he ansaitsevat kunniapMl^ Syr­jään
joutuneet "i^änhuVset ovat kuitenkin
kiitollisia siitäidh, jos lapse^^^^^^ tälr
löin muistavat i a y d ^
sä ja ovat ka3v^ineet'inuk^^ ja
voimakkaiksi k J m s a i i s i ^ i , joticaf
vät toteuttaniaan seii työn.mikä van­hemmilta,
jau;^keskeni r£^liöe»taip^ pa=
remman ja:. oatifjU«;^pfftMlyryatisiiu-den
lapsilleen.
Lähes^T^änä- äid|^)iuv4pä va
kin monen fcÖ3^n ä i & Ä t a ;
ilosta, kun sirk^iknalnett iyttö tai poi-ka
herättää;^ äidin ojentaa^ hänelle vaa-timatton^
n kukkakimp^^^
posen. Mutta myös monen vanhan äi­din
sydän oh sysi^^irikka tai parhaassa
tapauksessa muistojeii valjusti valaise-sillä
lapset ovat saattaneet kuolla .
tai — unohtaa*.
Kohottavampana kuin äidinpäivä
varmaankin monen äidin rinnas­sa
Kansamvalinen NaistehiMijyä, jolloin
niiljoonat äidit kautta TOaäihnan korot­tivat
äänensä lauhali piisestä. Mäail-n
»an äideillä tuskin lienee hartaampaa
toivetta sodan aikana taistelukentiltä
saapuneiden mfljoonieii suruviestien
jaJkeen kuin rauha sdcä uusi ja onnelli-
^ " i p i yhteiskunta.
— 5e on toverini. Mitä pidätte?
: —- Vallan rajattomiasti. Erikoisesti
tuosta viidennestä jalastav Se^ antaa
elukalle^ ^ankarillisa& muodon. Entä
—• SHinää e i o l e.
—-Oikein; Pahustako sika tekee sil­mällä!'
- K i m o n viides jalka niin se riit­tää.
Eikö niin?-
•Nuoret miehet, joilla oli ihmeen kau­nista
ruusunpunaista ihottumaa poskilla
ja otsalla, katsoivat epäilevästi minuun
mutta nähtyään yksinkertaiset kasvoni
he rauhoittuivatrheti. Toinen heistä
kysyi:
— Ehkäpä ostatte?
— Sianko? Mielihyvin. Paljonko
maksaa?
— Viisikynunentä —Jatkö näyt­ti
tuottavan vasemmalla puolellani sei-sovalle
taiteilijalle vaikeuksia, sillä i l ­meisesti
hän ei tiennyt itsekään, vaatia­ko
viittäkjmmientä ruplaa vaiko viittä­kymmentä
kopeekkaa. Mutta vilkaistu­aan
vielä kerran minun hyväntahtoisiin
kasvoihini hän rohkaistui j a sanoi:
— Viisikymmentä ko . . , ruplaa. T a i
oikeammin — kuusikymmentä. ruplaa.
Eihän se ole kalliskaan. Luulen,
että jos sen ripustaa ruokasaliin, niin
kohottaa kovasti tunnelmaa.
— Ihanko totta, te tahdotte ripustaa
sen ruokasaliinne? hämmästyi oikealla
puolellani seisova taiteilija;
— M u t t a onhan se taulu. Kumka
sitä voisi olla ripustamatta seinäHe?
— Aivan oikein, onhan se taulu. M u t ­ta
haluatteko nähdä minun tauluni 'Ole­vaisen
iltahämärä'?
' — OEIaJuan.,
— Tehkää hyvin. Se riippuu täällä.
Toverini taulu 'Sika sellaisenaan* on
inaälättii vanhan tavan mukaan vä­rein;
minä, huomaatteko, en hyväksy
värejä, värit vain kahlehtivat . ; .
— Oikeni, myönsin minä. — M i ­kään
ei kahlehdi ihmistä siinä määrin
kuin värit. Ei niistä ole mitään tolk­kua^
ne vain kahlehtivat. Tunsin erään
miehen, jota , värit kahlehtivat siinä
määrin, että hänen täytyi muuttaa jopa
toiseen kaupunkiin . . .
— Kuinka niin?
— H3rvin yksinkertaisestt Mildja-jev
oli hänen nunensä. Missä teidän
taidunhe on?
— Tuossahan s6 riippuu. Eikö ole-
Idn ömapifträinen, v a i mitä?
. ' II
Täytyy antaa tunnustus nuorelle
mestarille — hän oli osannut välttää
värejä mitä myönteisimmällä tavalla:
seinällä riippui nausta metaliitärj^^tin^
jonka kesk^Ie oli kiinnitetty keskiko-koinen
kuölhit Ixitta j<dlakin liimamai-sella
aineelta. - Rotan kahden puolen
köreiliv hieman surumielisenä kaksi, k a -
rameHipaperiä ja neljä puoleksi'^pala­nutta
tulitikkua, jotka oli sijoitettu
miellyttävästi polveilevaan muotoon.
— Ihmeellinen luomus, huudahdin
minä ihailtuani taulua torvelle asete­tun
kämmeneni läpi. — Miten paljon
siinä onkaan aitoa tunnelmaa! 'Olevai­sen
iltahämärä' . . . Jollette olisi sano­nut
minulle taulunne nimenä olisin ar­vannut
sen itsekin. Se ei voi olla mi­kään
muu kuin 'Olevaisen iltahämärä'
olisin minä sanonut. Pyydystittekö ro­tan
itse?
— Itse. • •
—-^ihmeellinen pikku eläin. Sääli,
että ori kuollut. Saako sitä silittää?
r— Tehkää hyvin.
Syvään huokaisten silitin kuollutta
rottaa j a jatkoin:
— Sääli vain, ettei tällainen taide­luomus
ole kestävää . . . Joku Velas-quez
tai Rembrandt elää satoja vuosia,
mutta tämä harvinaisuus voi pilaantua
parin kolmen päivän kuluttua .
— Totta, myönsi taiteilija haistaen
huolestuneen näköisenä rottaa. — Tun­tuu
kuin se jo rupeaisi mätänemään.
Eikä ole riippimut siinä kuin akaksi i ^ i -
vää. Ostatteko^ : ^
— En vielä oikein tiedä, sanoin epä-vacmastl
Vilkaisten vasenuiialla puolel­lani
seisovaan taiteilijaan. — - M i n n e m i - ;
nä sen.ripustaisin?. Ruokasaliinko tär
mänkinB
. — Ripustakaa yaiöi ruokasaliin,
myöntyi taiteilija. — Onhan tämä ta-vdAa^
n kuin nature morte (asetelma).
— Entäpä jos rotan uudjstalsi aina
parin kolmen päivän kiiluttua^? Vanhan
mädä!Dt3rneen heittäisi menemään ja t i ­lalle
kimnittäisi uuden, vasta pyydyste­tyn?
_^ . • .
—- Sitä en soisi, taiteilija rypisti k u l ­miaan.
— Se rajoittaa taiteilijan. v a - .
pautta. Mutta voitte tehdä niin kuin
itse tahdotte. Te siis ostatte?
— Ostan. Paljonko pyydätte
Mitä teiltä nyt pyytäisi? . . .
Neljäsataa . . . —r HäJi katsahti m i - .
nuuiL empien ja lopetti huokaisten: .
Neljäsataa . . . . kopeekkaa.
— Hyvä, minä otan sen. Mutta n y t ,
tahtoisin hankkia jotakin kestäjväm-.
pää. Jotakin sellabta . . . Qiaorgaanis-
.'ta. •
Ostakaa/Aiherikk^lainenMosko*
<v^assaSe oh myöskin minun työni.
Hän ohjasi minut laudan{»tkä|i liKS
johon o l i naud^tu kolme pelti^^
ks^itPaletta, tyhjä saayketölkki^ sakset
ja pfeHinsirpale. . I
— Tämät>n.kuyanveistocyhmä/Atne*
rikkalainen. Moskovassa', ^ Mielestäni
tämä työni on hyvin onnistunut.'
— Kuinkas muuten; Tämähän on:
työ, joka panee vallan hirnumaan ihas­tuksesta!
Tosiaankin, nuo Moskovaan
saapuneet amerikkalaiset.. . . Teillä
on temperamenttia, on totisesti . . •
Esitätte amerikkalaisen ^kolmena pelti«
' putkena . . .
~ Ei, putket esittävät Moskovaa. It­se
amerikkalaista tässä ei varsinaisesti
olekaan, vaan ovat niin sanoakseni hä­nen
oleskelunsa jäljet . . .
— Ah, niinkö. Hieno työ. Mahdot­tomasti
ilmavuutta. Erinomainen kolo-
: riitti. Paljonko?
— Seitsemänsataa. Tämä sopii hy­vin
työhuoneeseenne.
—• Seitsemänsataa — mitä?
— No mitä vain, ei se ole tärkeätä.
\Kunhan maksatte käteisellä.
Olin - niin liikuttunut noiden kahden
ekspansiivisen modernin taiteilijan m i ­nulle
osoittamasta myötätunnosta j a hy­väntahtoisuudesta,
että minua halutti
Jollakin tavoin lähemmin palkita Jieiiä.
— Hyvät herrat! Minä pyydän teidät
kotiin vieraikseni jiihltaksehi - teitä: u u ­den
ihmeellisen: taiteen, edustajinay^ jot­ka
avaavat j a . , levittävät. silmJemme
eteen jnittaamattoman^ äärettönKii) kau«
yi9\saiiiii&^
. : JE^tekään^^
iniefaet>; joiUaT nafl^ihlavi^^ 'riippuivat
^ lusikat j a kasvoissa oli sievää niiisunvä-ristä
ihottuniaa.----Me lähdenune mie
hyyisi, Meitäeiolekaan pitkään aikaan
juhlittu.
— Mitä tc puhutte! Eikö meikit
yleisöllämme ble-makua j a älyäi : Minä
paljastan teDle ajatuksista köyhän i»ä«
n i , taivutan sen^alas teidän edessänne ja
sanott^ kirkkaasti, suorasti, avoimesti:i
"Tervetuloa meUle!"
— Elikä{^ saan ajaa teidän kanssan­ne
vossikadHla, virkkoi vasenUnanpuoIei-n
e n . M i n u l l a ei satu olemaan pikku
rahaa, raitioyaunuun;
— - T e h l ^ hyvin! Tuplia tavpinkoi
lähdettekin-lusikka napinlävc^? i -
^ — T k l y s t L Naurakoot Jihavatpo*
roporvarit ja homehtuneetmoralistiko
Il t LuMUiMUsMi»' tamMpkm 96pili«ai» J953