1945-07-21-07 |
Previous | 7 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
. ,,iun näköisestä sm^sVi
Z Kädet levällään omituinen
" X t u i j o i t i minuun ja Jiuonlasm
"ften leninkiin oH pantu monta
^1, Uteliaana otin neulat pois ja
^ rasvm sen esineen ^ ä r i l .
t / ^ t ä nddce oli teMy. Kiricaisu
% huuliltani, sillä vaatepalan s i -
oli :4gDesDominiakin kultainen
T!:: Kiireesti heitin ristin roskien
^ ' lattialle, toivoen ettei kufeaan
ta ikinä näkisi.
ED ole tästä koskaan WaldbHe'ker.
töDut Hän nauraisi minulle, jos sa-
^ pträ Meljnda oli tämän.taika-
^pi^g 'Länsi-Intiari murhista" löy-t3Bj.
t ja että se i l k ^ "taika öll M^t^L'-
sen kojulta tavannut. Yfetä naurettavaa
tietysti oli sellaista ajatella
tuin sitäkin, että joku taiyaaii herra-
AgneL^elle kosti rötöksistään.. Sei-väaiuin
päivä oli, että jos Agnes ei
olisi ollut niin uskontonsa orja, ei se
olisi hänelle mitään merkinnyt vaiik-taolisi
kirkosta myöhäst3?nyt tai jäänyt
kekonaan poiskin. " Uskontonsa
tähden oli Agnes jalkansa inenettä-nyt
efiä minkään syntien täfiiden —
näin Waldo olisi minulle väittänyt,
jos olisin hänelle asiasta puhunut —
ja WaI4o on aina oikeassa, saatte uskoa
sen.
.^oidn tämän tarinan kevättalvella,
kun kylmä tuuli toi nniikanaan
teurastamon ilkeän hajun sieraiimiini.
iCyt on kesä. Kylän ruolhikot ovat
rlbreitä, puut kukoistavia ja ruusujen
tuoksu täyttää ilman. Vaan näihdes-säni
rinisujen putoavat lehdet uudestaan,
tulee mieleeni Erland ja Melin-da,
sillä Erlandin huuletihan maistuivat
Melindalle niinkuin ruirsut.
Mitenkä on heille käynyt? Tietääkö
kukaan? Onko, kukaan heitä kos-'
kaan r/ähnyt? Tiedän ainoastaan
että Msllndan vaplheramät vaäehteli-vat
kaupunkimme suamalaisUe että
tyttärensä oli mennyt "VVasihingtoniin
saatuaan hallitukselta viran, ja. Erlandin
vanhemmat kirkollisille sanoivat,
että Erland oli mennyt laivaan.
Lopulta ihmiset heidät unblhitivat, sillä
Erlandin vanhemmat kuoilivat, sis-toa
ei kukaan tuntenutikaan, ja Me-lindan
vanhemmat muuttivat pois
kaupungista.
Siis, kun minä menin avioliittoon
, ^aldö Hayesin kanssa parin vuodten
päästä, nimenä ei ollut mitään tuttua
- ainoastaan jotu toislkielinen far-
«nari maalta. Kuka sitä vanhanpiian -
caimapuuhiin enää oK innostunut.
Kun Melindaa ei näkynyt eikä kuulu-out,
maksoivat Waldon vainihenimat
av-ioerckulut. Jos Melinda siitä tie-
^ , on hänestä jo voinut tulla Erian-
J ^ i l i i t ty vaimo. Kun Wa!ldbn vanh
a t tulivat sairaiksi ja railhnai-
S'ksi, niin Waldo tarvitsi apua. Oliin.
f5« olleet kirjeenvaihdossa jo pitikään
P tiesimme että olimane sopivat toi-
Kirj. ESTED KALLBERG
JACQUES dli«viisas poika. — Suuri
"La Ligne", Coiffeure des Dames
oli hänen äitinsä ja isänsä. Tänne hänet
oli otettu pienenä miekkosena pesemään
harjoja ja kampoja ja hankaamaan
sakset ja veitset liuikaisevan
kiiltäviksi, täällä hän oli kasvanut ja
hänen nuoret keuhkonsa täyttyneet
hälinän ja pienten salaisten m>Tsky-kuin
ruusut hänen käsissään olevaan
kampaukseen.
Lopulta tuli naisen vuoro.
— Olen ruma, sanoi katse.
— Ette kuitenkaan niin malhdoton,
että olisitte menettänyt toivon, vastasi
Jacquesin silkinsininen silmäpari.
— Voi kunpa tietäisitte, pienokainen.
jen kyllästämästä ilmasta.
Kuinka kammataan? kysyi Jac-me.
Tanaan, Mdindzk, seisom ki-rtcossa
tyttäresi - hento, kaunis tyttä-joka
on minua äidjkseen kutsu-kaikki
nämä vuodet, vihitUin
^^ren lentoluutnantin kanssa. Olen
J^tanut häntä kuin omaa lastani,
J^^Uanut hänelle neuvoa oikeata tie-
«Itei han v-ajoaisi samaan kuiluun
^ " ^-nä, Melinda. Waldo51a ja mi- " r"'^^" kolme pojan
^^o^^^ta, jotka ovat huvina ja flo-tuiterikin
rakastin
S d a ''"^ kuin^sinä,
J^«J'nda, oletko juonut faoki^us-
^^^;aljan pohjaan? Ehkäpä väsyit
'^'^^n pian tuohon mie!hecn,>ka.
^"nniollisea rakkauden toi elä-
. Nopeasti hän oinclTvennyt asteissa
ylöspäin. Lopulta taivuttivat nabet
jo hyvin mielellään päänsä hänen kapeisiin
taitaviin käsiinsä. Jacques
tiesi, milloin mies oli pettänyt naisen,
milloin nainen valmistautui pettämään
miehen — tai lyömään laudalta
kilpailijattaren. Oli silmiä ja kasvor
ja, yhteenpuristettuja huuUpareja,
jotka eivät ilmaisseet mitään, mutta
jotka-kiinnostivat Jacquesia sitä e-nemmän.
Mikä ilo, kun haave, juoni,
pääimäärä lopulta hahmottui hänen
näkyviinsä, ja naisen tyytyväisyys
paljasti hänen salaisuutensa.
Kerran tuli ovesta pitkä, harmaa,
väsynyt nainen. Kysyttiin Jacque-
^ sia. Hänellä oli parhaillaan asiakas,
mutta hän vapautuisi pian.— Ehkä
madame suvaitsisi istua odottamaan.
'Nainen nyöfcäytti hiukan arttaen
katseensa kiitää valoa säteilevän salin
y l i . — Mikä naurettava touhu ja
tärkfeys. Mitkä mielettömät pienet
päät. Mitkä pettymykset oven uiko-.
puolella . . .
Nainen antoi kuvalethtien hälyyttä-vien
uutisten solua käsiensä läpi. Hänen
asentonsa kuvasti äärimmäistä
välinpitämättömyyttä, Jacques sil-mäil^^
häntä kiinnostuneena samalla,
kun pienet kiihararunat puhkesivat
ques naisen istuttiiä ttioiiln. Tukka'
•oli' ruakohtcvar^i-harmifli • ja väuVRyt»
kuten nainen itsekin.
Pää käännähti hiukan. -
— Ettekö sitä tiedä. Aivan kuin
olisin menossa omiin l)autajaisi|ni.
Sillä niin kai tietysti otaksu-tte."
— Oh — pääsi Jacquesilta vahingossa.'
. V . . . , ' , , ; ..J.
— Tiedättekö te, monsieur, että
ta numeroa, että intelligenssi häviäisi
—- mikäli.sitä naisessa pn. Tai mikäli
hän ei itse osoittaisi haluavansa
päim^taista. Mutta silloin hän ei
olekaan viisas. Täällä koetetaan siis
ilmituoda naisen persoonallinen sulous
ja asic&as itse on usein liikuttava
hämmcistyksen tuloksesta.
— Mainiota, nainen liikahteli i n -
nistuneena tuoliUa. Hänen päänsä
oli tännä vaahtoa, jokp, hiljaa tunkeutui
hiusjuuriin herättäen niissä olevan
elämän. — Hiljaa, madame, vaahtoa
menee silmiinne. — Tahdon tietää,
??H?(^isi nainen kähe^ällä äänellä, pysty
istttekö todella todistamaan väit-neemig.
••' •'——
naisella on sielu. Ja minä te naista
oikeastaan pidätte? .
Jacquesin notkeat sormet hieroivat
ikävännäköistä tukkaa. Pehmeä ja
runsas se ainakin oli. Hän otti hyllyltä
pullon valkoista Hennaa ja tarkasteli
sitä miettivästi . . .
— Tiedän, että pidän viisaista naisista,
väisti hän ovelasti. — Viisaus
ja intelligenssi aina vievät voiton kauneudesta.
Kauniin naisen ollessa kysymyksessä
hän tietysti olisi sanonut päinvastoin.
— Etre bien, "nainen sanoi. Kuinka
va«ha olette!
— Olen ollut "La Lignessä" koko
ikäni.
— Mutta eikö täällä juuri kauneuden
loihtiminen —
— Ole pääasia, täydensi Jacques
auliisti. Tietysti, mutta täällä ei kauneudesta
kuitenkaan tehdä m*in suurmaasi?
Ehkä aikoja sitten jätit hänet
ja menit omaa tietäsi. Ehkäpä
löysit toisen, johonka rakastuit yhtä
intohimoisesti. Pys3dtkö uskollisesti
Erlandin rinnalla siitä huolimatta että
hän varmasti vuosien kuluessa vilkaisi
toisiin — ehlkäpä yhtä huonoihin
kuin Agnes Dominiak? SeurasitJko
häntä kapakoihin ja tulit itsekin auttamattomaksi
juopoiksi, tai nostitko
miesrukan ylemmäksi, että hänestä
lopulta tuli kunnollinen? Oletteko
yihdessä kärsineet nälkää, tai oletteko,
nuorina ja komeina, onnistuneet
aina saamaan työpaikkoja? Onko
teillä lapsia, jotka ovat perineet teidän
palhat tapanne ja intohimonne,
että aina saatte heistä fiiiolehtia? . . ,
Entä Agnes? — Hän tietysti makasi
aikansa sairaana ja raajarikkona
kaupungin saftaalassa ja sitten heitettiin
ulos. Kerran kuulin, että häh
on vieläkin eri ammateissaan, vaikka
jalat ovat menneet — myy varastettuja
tavaroita ja toimittaa muita i l -
3ceyksiä — vaan siitä en ole varma,
efiiäipä hän kerjää tai on joutunut
jonkun hyväntekeväisyyslaitoksen
haltuun . . .
Useammat' meistä eivät antaudu
viettiemme haltuun niinkuin Melinda.
Voimme tehdä työtä pahempien v i -
hamiestemme ja kilpailrjoitotemme
Kanssa, vieläpä olla kohteliaita ja hymyillä.
Useammat meiltä pitävät
kiinni velvollisuuksistaan ja aviova-loistaan,
vaikka kuinka vihreältä
näyttäisivät toisten laitumet. Emme
tee murhanukkeja eikä taikoja muualla
kuin mielemme mustimmassa o-sassa.^
Jo^us tietysti näille vHiamie-hiUe
ja kHpakosijoille tapaihtuu jotakin
hirveää ja sUloin kysynfime itsel-tämme
josko meidän kirouksemme
sai tämän aikaan. Useammin ei vi-hamiehillemme
tapahdu kerrassaan
mitään sen enempää kuin mitä meille
itsellemme tapahtuu elämän ohimen-nessä.
Salaaimme vajavaisuutemme,
emme vajoa sen valtaan. Ehkäpä
sentähden maailma onkin parem|)i
paikka — tahi onko usea meistä sentähden
onneton. En tiedä.
Tiedän vain että toivon sinulle onnea,
Melinda, sillä raskas on se polku
jolle olet astunut — karvas se malja,
jonka joit jättämällä hyvän miehen,
ja herttaisen lapsen sellai^sen tähden
joka ei - sitä ansainnut. En omasta
puolestani voi sinua liikaa sääliä, sillä
ilman tekoasi en olisi löytänyt,
omaa onneani ja saanut Waldoa
omakseni. . r'
Toivon, kuinka hartaasti toivon,
että jos joku joka maaUman poluilla
joskus Erlandin ja Melindaa tapaa,
kertoisi minulla, miten heille on käynyt.
Ennen en o*le täydellisesti rau-hafiinen.
Kaipaan kotikaupunkiani,
missä niin paljon tapahtui — varsinkin
silloin kun itätuuli puhaltaa ne-näöii
kuolleitten eläinten Jiajun. Ja
kesällä, kun ruusut kukkivat — tulevat
mieleeni Erlandin huulet, joiden
tähden sinä, Melinda uhrasit elämäsi,
ja sydämeflleni tekee pahaa että minun
täytyi smusta, yh<festä oman
Joukkomme tytöstä, tällainen tarina
kir/oittaa. Paremman puolen olen
minä saanut täällä yksitoikkoisella
vuoristofarmilla — paljon paremman
ja hartaasti totvon, ettei minulle
kelaan tulisi samanlaista kiusausta
kuin sinulle — nyt vielä elämäni vanhoilla
päivillä.
Loppu.
— Tapahtuu paihaillaan — Jacquesin
kumarrus oli moitteettoman
kunnioittava.
Ja naisjpQ tilkka alkoi säihkyä ja
elää, se kävi läpi muodonvaihdoksen,
kuten ruma savikin4>ale muovautuessaan
I h a n s ^ taideteokseksi. Jacques
puheli hiljaa itsekseen hänen herkkien
käsiensä muodostellessa taidete*
osta. - Puhelu kuvasti toimituksen eri
vaiheita. Hän- etsi naisen salaisuutta.
—• Nainen ummisti silmänsä . . .
Hän ei kuullut muuta kuin tuon pehmeän
viehättävän hyräilyn, tunsi eloa
antavat sormet tukassaan — tiesi,
minnte oli menossa. ^
Yhtäkkiä hyräily lakkasi. Nainen
avasi silmänsä. Valo tunkeutui niihin
pistävänä sokaisten hetkeksi kaiken.
Hän veti kätensä nopeasti silmilleen,
hänen hoikka väsynyt ruumiinsa
vapisi . . .
— Madame, oletteko sairas? Luulen
— olen varma siitä, että kampaus
onnistui.
Nainen ei vastannut. Lopulta hän
kohotti käden silmiltään paljastaen
kalmankalpeat kasvonsa. Jacques
säikähti niiden ilmettä., Epäilemättä
naisella oli hir\'eitä kokemuksia, mutta
niiden laatu oli Jacquesille arvoi-
, tus. Kiihkeä uteliaisuus valtasi hänet,
halu lievittää tuskaa, voittaa yhdessä
naisen kanssa — niinkuin oli
voittanut satoja kertoja aikaisemmin
. . . Häh tarttui tuoliin, jossa nainen
istui, ja kiersi sitä hitaasti peiliseinäi-sessä
huoneessa. Aivan valkoiset pienet
kasvot kuulsivat kultaisen hiuslaitteen
alla. Se oli verraten outo
kampaus, Jacques oli seurannut salaperäistä
vaistoaan luodessaan sitä. Ja
yhtäkkiä hän tiesi, että oli löytänyt
tämän, naisen persoonallisuuden, hänen
ihmisensä. Kampaaja oli näennäisesti
luonut vain tavallista parempaa,
mutta todellisuudessa oli sen
merkitys paljon syvemmällä . . .
— Olen teille tavattoman kiitollinen,
äänsi nainen. Minun on voitettava
jot^n, joka itsestänikin tuntuu
mielettömältä. Mutta onhan suurempiakin
ihmeitä tapahtunut. M i nun
on saatava heidät uskomaan,
suggeroitava heidät ynmiärtämään
kaikkensa - r ja tämä suloinen nainen,
jonka te olette loihtinut, auttaa minua
siinä. Hän nousi äkkiä, haparoi
käsilaukkunsa ja ojensi Jacquesille
rahan, mikä vastasi suunnilleen Jacquesin
puolen kuun palkkaa. Hänen
oii pidettävä se, hän oli ansainnut
sen —
Jacques tuijotti ällistyneenä sulkeutuvaa
ovea. Sitten hän silmäsi
kädessään olevaa rahaa. Ja yhtäkkiä
hän heräsi. Tässä eivät asiat olleet
kohdallaan — ja hän halusi todellakin
tietää syyn siihen. Hänet
oli vedetty mukaan salaisuuteen, ja se '
ei päästänyt häntä enää . . . Jacques,
hiipi nopeasti ovelle, hänen peräänsä
huudettiin, mutta hän sieppasi hattunsa
^ja viljditi ulos. — Mikään ei
olisi voioui häntä estää.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 21, 1945 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1945-07-21 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki450721 |
Description
| Title | 1945-07-21-07 |
| OCR text |
. ,,iun näköisestä sm^sVi
Z Kädet levällään omituinen
" X t u i j o i t i minuun ja Jiuonlasm
"ften leninkiin oH pantu monta
^1, Uteliaana otin neulat pois ja
^ rasvm sen esineen ^ ä r i l .
t / ^ t ä nddce oli teMy. Kiricaisu
% huuliltani, sillä vaatepalan s i -
oli :4gDesDominiakin kultainen
T!:: Kiireesti heitin ristin roskien
^ ' lattialle, toivoen ettei kufeaan
ta ikinä näkisi.
ED ole tästä koskaan WaldbHe'ker.
töDut Hän nauraisi minulle, jos sa-
^ pträ Meljnda oli tämän.taika-
^pi^g 'Länsi-Intiari murhista" löy-t3Bj.
t ja että se i l k ^ "taika öll M^t^L'-
sen kojulta tavannut. Yfetä naurettavaa
tietysti oli sellaista ajatella
tuin sitäkin, että joku taiyaaii herra-
AgneL^elle kosti rötöksistään.. Sei-väaiuin
päivä oli, että jos Agnes ei
olisi ollut niin uskontonsa orja, ei se
olisi hänelle mitään merkinnyt vaiik-taolisi
kirkosta myöhäst3?nyt tai jäänyt
kekonaan poiskin. " Uskontonsa
tähden oli Agnes jalkansa inenettä-nyt
efiä minkään syntien täfiiden —
näin Waldo olisi minulle väittänyt,
jos olisin hänelle asiasta puhunut —
ja WaI4o on aina oikeassa, saatte uskoa
sen.
.^oidn tämän tarinan kevättalvella,
kun kylmä tuuli toi nniikanaan
teurastamon ilkeän hajun sieraiimiini.
iCyt on kesä. Kylän ruolhikot ovat
rlbreitä, puut kukoistavia ja ruusujen
tuoksu täyttää ilman. Vaan näihdes-säni
rinisujen putoavat lehdet uudestaan,
tulee mieleeni Erland ja Melin-da,
sillä Erlandin huuletihan maistuivat
Melindalle niinkuin ruirsut.
Mitenkä on heille käynyt? Tietääkö
kukaan? Onko, kukaan heitä kos-'
kaan r/ähnyt? Tiedän ainoastaan
että Msllndan vaplheramät vaäehteli-vat
kaupunkimme suamalaisUe että
tyttärensä oli mennyt "VVasihingtoniin
saatuaan hallitukselta viran, ja. Erlandin
vanhemmat kirkollisille sanoivat,
että Erland oli mennyt laivaan.
Lopulta ihmiset heidät unblhitivat, sillä
Erlandin vanhemmat kuoilivat, sis-toa
ei kukaan tuntenutikaan, ja Me-lindan
vanhemmat muuttivat pois
kaupungista.
Siis, kun minä menin avioliittoon
, ^aldö Hayesin kanssa parin vuodten
päästä, nimenä ei ollut mitään tuttua
- ainoastaan jotu toislkielinen far-
«nari maalta. Kuka sitä vanhanpiian -
caimapuuhiin enää oK innostunut.
Kun Melindaa ei näkynyt eikä kuulu-out,
maksoivat Waldon vainihenimat
av-ioerckulut. Jos Melinda siitä tie-
^ , on hänestä jo voinut tulla Erian-
J ^ i l i i t ty vaimo. Kun Wa!ldbn vanh
a t tulivat sairaiksi ja railhnai-
S'ksi, niin Waldo tarvitsi apua. Oliin.
f5« olleet kirjeenvaihdossa jo pitikään
P tiesimme että olimane sopivat toi-
Kirj. ESTED KALLBERG
JACQUES dli«viisas poika. — Suuri
"La Ligne", Coiffeure des Dames
oli hänen äitinsä ja isänsä. Tänne hänet
oli otettu pienenä miekkosena pesemään
harjoja ja kampoja ja hankaamaan
sakset ja veitset liuikaisevan
kiiltäviksi, täällä hän oli kasvanut ja
hänen nuoret keuhkonsa täyttyneet
hälinän ja pienten salaisten m>Tsky-kuin
ruusut hänen käsissään olevaan
kampaukseen.
Lopulta tuli naisen vuoro.
— Olen ruma, sanoi katse.
— Ette kuitenkaan niin malhdoton,
että olisitte menettänyt toivon, vastasi
Jacquesin silkinsininen silmäpari.
— Voi kunpa tietäisitte, pienokainen.
jen kyllästämästä ilmasta.
Kuinka kammataan? kysyi Jac-me.
Tanaan, Mdindzk, seisom ki-rtcossa
tyttäresi - hento, kaunis tyttä-joka
on minua äidjkseen kutsu-kaikki
nämä vuodet, vihitUin
^^ren lentoluutnantin kanssa. Olen
J^tanut häntä kuin omaa lastani,
J^^Uanut hänelle neuvoa oikeata tie-
«Itei han v-ajoaisi samaan kuiluun
^ " ^-nä, Melinda. Waldo51a ja mi- " r"'^^" kolme pojan
^^o^^^ta, jotka ovat huvina ja flo-tuiterikin
rakastin
S d a ''"^ kuin^sinä,
J^«J'nda, oletko juonut faoki^us-
^^^;aljan pohjaan? Ehkäpä väsyit
'^'^^n pian tuohon mie!hecn,>ka.
^"nniollisea rakkauden toi elä-
. Nopeasti hän oinclTvennyt asteissa
ylöspäin. Lopulta taivuttivat nabet
jo hyvin mielellään päänsä hänen kapeisiin
taitaviin käsiinsä. Jacques
tiesi, milloin mies oli pettänyt naisen,
milloin nainen valmistautui pettämään
miehen — tai lyömään laudalta
kilpailijattaren. Oli silmiä ja kasvor
ja, yhteenpuristettuja huuUpareja,
jotka eivät ilmaisseet mitään, mutta
jotka-kiinnostivat Jacquesia sitä e-nemmän.
Mikä ilo, kun haave, juoni,
pääimäärä lopulta hahmottui hänen
näkyviinsä, ja naisen tyytyväisyys
paljasti hänen salaisuutensa.
Kerran tuli ovesta pitkä, harmaa,
väsynyt nainen. Kysyttiin Jacque-
^ sia. Hänellä oli parhaillaan asiakas,
mutta hän vapautuisi pian.— Ehkä
madame suvaitsisi istua odottamaan.
'Nainen nyöfcäytti hiukan arttaen
katseensa kiitää valoa säteilevän salin
y l i . — Mikä naurettava touhu ja
tärkfeys. Mitkä mielettömät pienet
päät. Mitkä pettymykset oven uiko-.
puolella . . .
Nainen antoi kuvalethtien hälyyttä-vien
uutisten solua käsiensä läpi. Hänen
asentonsa kuvasti äärimmäistä
välinpitämättömyyttä, Jacques sil-mäil^^
häntä kiinnostuneena samalla,
kun pienet kiihararunat puhkesivat
ques naisen istuttiiä ttioiiln. Tukka'
•oli' ruakohtcvar^i-harmifli • ja väuVRyt»
kuten nainen itsekin.
Pää käännähti hiukan. -
— Ettekö sitä tiedä. Aivan kuin
olisin menossa omiin l)autajaisi|ni.
Sillä niin kai tietysti otaksu-tte."
— Oh — pääsi Jacquesilta vahingossa.'
. V . . . , ' , , ; ..J.
— Tiedättekö te, monsieur, että
ta numeroa, että intelligenssi häviäisi
—- mikäli.sitä naisessa pn. Tai mikäli
hän ei itse osoittaisi haluavansa
päim^taista. Mutta silloin hän ei
olekaan viisas. Täällä koetetaan siis
ilmituoda naisen persoonallinen sulous
ja asic&as itse on usein liikuttava
hämmcistyksen tuloksesta.
— Mainiota, nainen liikahteli i n -
nistuneena tuoliUa. Hänen päänsä
oli tännä vaahtoa, jokp, hiljaa tunkeutui
hiusjuuriin herättäen niissä olevan
elämän. — Hiljaa, madame, vaahtoa
menee silmiinne. — Tahdon tietää,
??H?(^isi nainen kähe^ällä äänellä, pysty
istttekö todella todistamaan väit-neemig.
••' •'——
naisella on sielu. Ja minä te naista
oikeastaan pidätte? .
Jacquesin notkeat sormet hieroivat
ikävännäköistä tukkaa. Pehmeä ja
runsas se ainakin oli. Hän otti hyllyltä
pullon valkoista Hennaa ja tarkasteli
sitä miettivästi . . .
— Tiedän, että pidän viisaista naisista,
väisti hän ovelasti. — Viisaus
ja intelligenssi aina vievät voiton kauneudesta.
Kauniin naisen ollessa kysymyksessä
hän tietysti olisi sanonut päinvastoin.
— Etre bien, "nainen sanoi. Kuinka
va«ha olette!
— Olen ollut "La Lignessä" koko
ikäni.
— Mutta eikö täällä juuri kauneuden
loihtiminen —
— Ole pääasia, täydensi Jacques
auliisti. Tietysti, mutta täällä ei kauneudesta
kuitenkaan tehdä m*in suurmaasi?
Ehkä aikoja sitten jätit hänet
ja menit omaa tietäsi. Ehkäpä
löysit toisen, johonka rakastuit yhtä
intohimoisesti. Pys3dtkö uskollisesti
Erlandin rinnalla siitä huolimatta että
hän varmasti vuosien kuluessa vilkaisi
toisiin — ehlkäpä yhtä huonoihin
kuin Agnes Dominiak? SeurasitJko
häntä kapakoihin ja tulit itsekin auttamattomaksi
juopoiksi, tai nostitko
miesrukan ylemmäksi, että hänestä
lopulta tuli kunnollinen? Oletteko
yihdessä kärsineet nälkää, tai oletteko,
nuorina ja komeina, onnistuneet
aina saamaan työpaikkoja? Onko
teillä lapsia, jotka ovat perineet teidän
palhat tapanne ja intohimonne,
että aina saatte heistä fiiiolehtia? . . ,
Entä Agnes? — Hän tietysti makasi
aikansa sairaana ja raajarikkona
kaupungin saftaalassa ja sitten heitettiin
ulos. Kerran kuulin, että häh
on vieläkin eri ammateissaan, vaikka
jalat ovat menneet — myy varastettuja
tavaroita ja toimittaa muita i l -
3ceyksiä — vaan siitä en ole varma,
efiiäipä hän kerjää tai on joutunut
jonkun hyväntekeväisyyslaitoksen
haltuun . . .
Useammat' meistä eivät antaudu
viettiemme haltuun niinkuin Melinda.
Voimme tehdä työtä pahempien v i -
hamiestemme ja kilpailrjoitotemme
Kanssa, vieläpä olla kohteliaita ja hymyillä.
Useammat meiltä pitävät
kiinni velvollisuuksistaan ja aviova-loistaan,
vaikka kuinka vihreältä
näyttäisivät toisten laitumet. Emme
tee murhanukkeja eikä taikoja muualla
kuin mielemme mustimmassa o-sassa.^
Jo^us tietysti näille vHiamie-hiUe
ja kHpakosijoille tapaihtuu jotakin
hirveää ja sUloin kysynfime itsel-tämme
josko meidän kirouksemme
sai tämän aikaan. Useammin ei vi-hamiehillemme
tapahdu kerrassaan
mitään sen enempää kuin mitä meille
itsellemme tapahtuu elämän ohimen-nessä.
Salaaimme vajavaisuutemme,
emme vajoa sen valtaan. Ehkäpä
sentähden maailma onkin parem|)i
paikka — tahi onko usea meistä sentähden
onneton. En tiedä.
Tiedän vain että toivon sinulle onnea,
Melinda, sillä raskas on se polku
jolle olet astunut — karvas se malja,
jonka joit jättämällä hyvän miehen,
ja herttaisen lapsen sellai^sen tähden
joka ei - sitä ansainnut. En omasta
puolestani voi sinua liikaa sääliä, sillä
ilman tekoasi en olisi löytänyt,
omaa onneani ja saanut Waldoa
omakseni. . r'
Toivon, kuinka hartaasti toivon,
että jos joku joka maaUman poluilla
joskus Erlandin ja Melindaa tapaa,
kertoisi minulla, miten heille on käynyt.
Ennen en o*le täydellisesti rau-hafiinen.
Kaipaan kotikaupunkiani,
missä niin paljon tapahtui — varsinkin
silloin kun itätuuli puhaltaa ne-näöii
kuolleitten eläinten Jiajun. Ja
kesällä, kun ruusut kukkivat — tulevat
mieleeni Erlandin huulet, joiden
tähden sinä, Melinda uhrasit elämäsi,
ja sydämeflleni tekee pahaa että minun
täytyi smusta, yh |
Tags
Comments
Post a Comment for 1945-07-21-07
