Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 22, 1952

              ^ Jatkoa
Pääsiäisaamulla, talenvänheippip^-j^
vdl^yatar,' -Hilda, tuli navetasta jä paur
^;^!hasi viluusena, miten rallit oUvat yöllH.
I^yneet keritsemäs^ lampaita, leikaii-
«eet lehmien häntiä Ja lyp^Uifiet {»olet
' kaljasta. J[a..{>ajan katolle olivat nau­lanneet
ristin fa:^n kyaaj^iam alleni-vat
heittäneet ruumiin luita ja pussin
' liärvettnettyjä kavion kappaleita..
— Saahan sitten nähdäy Joko pajasta
katoaa 'Mikon kummitusi Risti katol­la,
sen pitäisi pelottaa pahat henget
menemästä pajaan. Ehkä Jokelan sep-.
pä jo tuIevaSa viikolla uskaltaa tänne
tulla takomaan^urankurkia ja lapionte-r
rlä, kun rultit ovat siunanneet pakolais-i
ten jäljet, sanoi Oskari-renki ivallisesti,
nousi sängystään ja nykäisi Anssua ja^
lEetua joutumaan mukaansa ennep kuin
toiset ehtivät sotkea rallien jäljet..
Pojat kipaisivat liinahousuissaan ja
«vojaloin pajaan. Siellä oli todellakin.
' häutausmaaka tuotua multaa Ja sen.
seassa ihmisen sääriluu ja osa pääkal­loa.
Risti oli lyöty oven yF^uoIelle
Yäystäsharjaan ja maalattu rasva1Ia> jo­hon
oli sekoitettu ransaasti nokea.
— Katsokaa, pojat, tätä pussia! Tä­mähän
on selvästi '^Kirjiirin^^^^
5ä hän kuppasarviaan on kantanut.
Kaikkea niUia vätyksilla teettääl Nain^
kö Mikko luuli pitävänsä salassa hau-
^ tausmaallaikäyntmsä ja nämä hevosen-kaviot?
Mistä hän on kaikki nämä
^kähveltänyt? Ja sitten kärventänyt!
huusi Oskari-renki ja käänteli käsissään
kaviopus^.
Etkös sinä, Oskari, <rfe kuullut si­tä,
että jos paholainen tai muu kummi­tus
näyttäytyy ihmisille kartanolla, ei
se poistn siltä palkalta "Muutoin kuin
siunatulla mullalla?
— Olenhan tuota kuullut, mutta en
ole uskonut. Pitäneeköhän jo uskoa,
kun noin omin silmin näkeej rupatti
Oskari-renki naureskellen;
Mutta mikä rieha se on ollut
täällä pajai^a, kun nyt vasta kummi­tukset
ovat täällä ottaneet asuntonsa ?
Johan minäkui olen tässä Kivistössä
oleskellut alun toistakymmentä vuotta
ja nyt vasta kummia alkaa kuulua, ky­syi
Rahikkalan Eetu.
— Niin kukapa ne riehat kaikki tie-tänee
,vastasi Oskari, y)m hymyillen ja
itsetietoisen näköisenä. — Mutta siitä
olen varma, mitä itse olen nähn}^ ja
kuullut. Hyi,^ täällä on kylmä, tulkaa^
f>ojat, tsUliin jä tarkastetaan, mitä siellä
on tapahtunut.
Pojat kapusivat talliin. Siellä oli
Ruskolta keritty häntäkarvat l^ryin
tarkkaan. JLiinakan harja oli myös ke­ritty
puoliväliin niin tarkoin, «ttä paar^
mat kesällä voivat-purra helposti na­han^
Kolmelta muulta hevoselta oli
vuoltu kaviot aivan päälle ja häntäjou^
het nyppinmllä nyi»tty;
— Voi, noita raakjluksia, kun noin
repivät ja vuolevat luontc^appatetta!
Annas, kun minä tapaan-sen Mikon ja
**känsan ääniä" oli julkaistu «Helsin­gissä,
eikä häpeä niinmuo^in kuulmiut
Kuopion raastuvan pestä\^ksi. Mikä
nerokas oikeudellin^ oivallus! Voim­me
ymmärtää, että lainvartijat Kuopi­ossa
Ja Kuopion takana huokasivat hel­potuksesta.
Mahtoi l^linna Canthkin
huokaista, kim Loviisa Pellikka, tuo
loukattu "koniesrooti", suostui sitten
sovintoon nautittuaan IKuopion Kant-tilassa
aterian ja pari kupposta kahvia.
Mutta mitä sensijaan mahtoivat aja­tella
valtion kirjallisen apurahan tuo­marit
evätessään '5Kauppa-I.opon'' kir­joittajalta
palkinnon, koska ''hänen
olonsa' ei näytä sallivan hänen käyttää
yleistä apurahaa semmoiseen opintojen
ja kokemusten laajentamiseen, joka hä­nen
vastaiselle kdiitykselleen vOisi olla
toivottavaa''.
•Naytelqiää on ohjannut* Urpo Lauri
Ja '^auppa-Lopona'" esiintyy Rakel
laakso-
KJrj. HOja Haapala
peraiä olevaan kamariiiu Eew.fe.
alaspainunem päin keittiöön^-?*
välmistamaäh.
Isä, mitäMn on oUut i
Oskari sanoi Pajulan Esan k u 2 ?
tä lapsenitloia? ^f?**
Karoliinan, saavatkin toisenmoisen pi-ran
"niskaansa, mitä saivat- Marian päi­vän
edellisienä lauantaina, uhkasi Os­kari,
Joka tiesi koko kummitusjutun.
— Eeva näkyy tulevan navettaan,
mennään me tupaa'% sanoi Anssu. Hän
läksi juoksemaan edellä ja toiset jäl­jessä.
.
Jsäntä ja Samuli olivat jo tulleet.tu­paan.
Kun JBetu. kuvasi viimeöiset rul­lien
teot ja sanoi, ettei tarvitse muita
sysrtellä kuin Mikko»: ja Karoliinaa,
kielsi isäntä jyrkäsU, etteivät he aina­kaan
elukoita ole keritsemässä olleet. Ja_
tähän jäivät kaikki syyttelyt ja etsiske­lyt,
isäntä vain hiljaiseen tapaansa
urahti: >
— Se on vain poppamiesten tavallis­ta
pääsiäislaikaa, eikä, siinä sen pahem­paa
ole. Ehkäpä nuo hännät ja harjat
kasvavat siksi, kun paarmatkin joutu­vat
niitä hätyttelemäan. Mikko on
huono poppamifes, pelkää' enemmän pi­rua
kuin jumalaa. Mutta oikea noita
ei paholaista pelkää, se on itsekin pa­holainen.
Mitäs Mikkoa verratakaan
toimehmiehiin. Akka hän oikeammin
on. Karoliinan pitäisikin vetää Mikon
housut jalkoihinsa ehkä sitten parem­min
Nitttyojalla työtkin sujuisivat,.
Isäntä istuiv paitahihasillaan tuvan
pöydän päässä ja imeä sihuutteli jo tuo­kion
sitten sammunutta piippunysään-sä.
Samuli istui isän vierellä, täysissä
pyhätamineissaan ja selaili suurta raa­mattua,
minkä isä oli ottanut kamarista
lukeakseen päivän tekstin. Hilda kor­jasi
aamiaisen tähteet pöydältä ja pesi
sen. Kun kello lähenteli yhdeksää^ kat­seli
isäntä ympäri tupaa^ oliko kaikki
väki koolla. Oskari Ja viikkopalkka-laiset
istuivat tuvan peräpenkillä vas­tapäätä
isäntää. Eeva, Hilda ja nuo­rempi
palvelijatar, Heta, kehrää^miim-mo
Anna-Leena ja ruotiiais-Kasperi is-tuskelivat
mikä missäkin, pankolla, sän­gyn
päällä ja rukkirahilla.
Eeva emäntänä piti velvollisuutenaan
alkaa virsien veisuun. Hänellä oli peh­meä,
mukautuva ääni, johon miehet­kin
voivat hyvin yhtyä. ^'Kyt se suu­ri
päivä koitti, armon päivä valkeni",
kaikui voimakkaana veisuuna yli tuvan.
Samuli seurasi isän visikirjasta sanoja
Ja koetti saada äänensä kuulumaan isän
äänen yli. Työmiehetkin hartain mie­lin
lauloivat vöimainsa takaa. Ääntä
oli tuvassa niin, ettäkarsinapuolen pie-nemnmt
ikkunaruudut helisivät äänten-pamosta.
Kun oli laulettu kahdeksan
pitkää säkeistöä, avasi isäntä Raama­tun,
rukouskirjan ja saarnakirjan. En-siksi
hän luki rukouksen: "Pääsiäisaa­muna",
sitten Raamatusta kertomuk­sen:
"Jeesus nousee haudastansa" ja
sitten pitkäp selityksen eli oikeammin
saarnan. Saarnan lukeminen kesti ko­konaisen
tunnin.
Eeva ei Jaksanut seurata saamaa. Hä­nen
ajatuksensa kulkivat kotona isän ja
äidin luona. Hän syjrtteli heitä, että he
olivat aina tyytymättömiä ja vaativat
'häneltä loppumattomiin raoka-aiueita.
Ja sitten he olivat niin varomattomia,
että Samuli pääsi niitä kurkistelemaan,
elihän Samuli ollut mitään sanonut,
mutta hän arvasi Samulin huomanneen
jotakin. Hän arvdi Oskarin olleen Sa­mulin
kanssa samassa juonessa.
Kyllä hän tiesi, keitä ruUit olivat ol­leet.
Isä oli jo iltapuhteella he\rosen-kavioita
vuollut ja oli hautausmaalta
hakenut ihmisen luita ja siunattua mul­taa,
ettei pira hänen päällensä karkaisi
pim^Ls^ pajassa. Mutta hevosia ei hän
ollut kerinnyL Sen oli tehnytPajulan
Esa.
Eeva vilkaisi isäntään. -Hänen otsan­sa
oli kirkas, :ja häii luki sydämen läm­möllä
ja hartaudella. Eivät häntä vär­vänneet
omantunnon syytteet. Hän oli-kajkessa
rehellinen ja vaati toisiltakin
samaa. Mutta toista oli hänen, joka olL
langennut Esan viettelyksiin ja uskonut^
hänen moniin valoihinsa ja sitten jää­nytkin
hyljätyksi. Nyt Esa karttoi hän­tä
ja väitti kaikille, ettei hänellä pUut
Eevan kanssa mitään tekemistä. TTamä
Esan karttelu Ja hänen parjauksensa ei<
vät antaneet Eevalle rauhaa yjälläeikäv
päivällä. Ja isännän huomautus Eevas*-
ta kalvoi häntä.
Häh oli rakastanut Esaa ja luullut
-Koskahan on sitä kuu«ut? W-issnta
nom. vgan sivumeimen
tuo kysymys sai hänet ajattelenJaTi.
tei Eevan murhaama lapsi-saaS!.
rauhaa' haudassa, kun sitä ei dtuT
hässä kasteessa otettu seurakunnan^
seneksi.
—- 'Mikä ilta se lie ollut ennen naJ
äistä. Esa oli jäänyt kuuntdem^nt'
selvästi kuullut. Ja Oskankift oli
kuullut ja sen miten Esa oli sanonat
"Herra siunatkoon, sehän on W
huutoa, varmasti Eevan lapsi!" ja s2.
I6iii oU Esa lähtenyt jiioksemaan Esj
sen ristinkin on naulannut sinne katoa.',
harjalle. Isä, kuoliko Eevan lapsi oj.
keaila tavalla?
»njtäpä nie heidän lapsestaan, Kuat •
konut, että Esa vie Mpet miniänä Jaju- f ^ ^ y ^ ^ ' . ? « f I *
laan a siksi hän vastasi ensin kieM- ' " ^ ^ f i h m ^ n ^ "^^'^
västi isännän kosintaan. Sitä. lm» nyt- ^^^l^T ^f * *
kat»l,^että oli oikean ÄieKSft-hyi^nyt •f^m.M.
ja usSonutpet^iseeh viettelijään. - ''^'J^Sf^',^^^ - Mfnäkrnäisin piikatytön }a v i e l * r , ^ * f ^ ' mdlom ofeMebMi*.
kirjuri-Karoliinan tytltären. jopa sitten! '^AA*^»: J»!^. f' .™' ^
oli Esa sanonut, kun hän itkien ihnoit-ti,
miten^asiat nyt olivat. Voi, sitä tus­kaa
,mikä silloin poltti sydäntä. Mutta
tehtyä ei saanut tekemättömäksi. Hän
aikoi lähteä Kivistöstä pois ja mönnä
köyhään kotiinsa, mutta äiti teki te-muista,
että äitisi näkee sen ja
hän itkee ja on kovin pahofllaan.
— Mutta eihän isäkään saa sitten
nan.
Vai sinä lähtisit talosta! Tekeydj^
vaiih hyväksi isännälle, kyllä hän sinut
ottaa. Eikä hän, vanha mies, ymmärrä,
missä tilassa olet. Kun se aika tulee,
että lapsi syntyy, kyllä minä pidän huo­len,
ettei se elä.
•Näin oli äiti käskenyt ja puhellut, ja
hän totteli. Vaikeata oli-ollut mennä
isännän luo ja lupautua hänen vaimok­seen
» Voi, miten silloin oli sielussa tä­rissyt,
kun rakasti toista ja piti valhei­den
kautta pelastaa kunniansa vanhan
ukon kautta.
Ja sittenkin se tuli ilmi! Ei ukko
uslconut, lääkärin haki ja tutki lapsen.
Pelko oli suuri, jos lääkäri hänet van-gitsee>
mutta ei vanginnut, varmasti
isäntä kielsi ja pelasti hänet pahemmis­ta
kärsimyksistä ja häpeästä. Mutta ei
antia isäntä anteeksi! Ei tule omaan
makuuhuoneeseensa, eikä tule enää' ta­puttelemaan,
kun sivu kulkee. Nyt hän
ymmärtää toisin kohdella vanhaa mies­tä
ja palvella häntä nöyrästi, mutta sita
isäntä ei salli, ei salli, huokasi Eeva
raskaasti ja vilkaisi taas isännän silmiin,
jotka olivat kiinteästi kirjassa.
"Niille, jotka vaeltavat puhtaasti ja
elä\^t siveästij ^n Jesus pyhittänyt hau­dan,
ja heidän leponsa on'suloista. Mut­ta
petidlisten, väärintekijäin, murhaa-jain
ja huorintekijäin hauta, ilman ka­tumusta
ia anteeksiantoa, on oleva heil­le
kuin helvetin tuli", luki isMitä edel­leen
nostamatta katsettaan kirjästai
Nämä sanat Jäivät kuin naulalla lyö-t!
3anä Eevan sydämeen. CMivatkohan
ne kirjassa; vaMukiko isäntä he* väihhä- .
nelle. Hänen täytyy ottaa s a a r n a k i r j a ^ ^ « s ^ ' ^'^»^ T%*^m
yöksi kamariinsa ja liikea, bnkö siellä ^ ^ ^ ' ^ haudassaan!. ^ ^
juoda eikä tehdä pahaa, vastasi poika,
muistaessaan isän syksyllä olleen hmJ
lassa. ,. •'••4
— En, poikani! Isä joi silloin sunis-i
saan. Mutta sen jälkeen en öle tippaa- '
kaan maistanut, enkä maista. Ja us- i
kon Jumalan auttavan minua tästä ja j
muistakin synneistäni. |
Sen'enempää eivät isä japoika puhu- J
neet. MuttaiSamuh ajatteli Eevan las-1
ta Ja sitä miksi se kummitteli huutamal- |
la ja itkemällä pajassa. Sitä hän ei us­konut,
että kuollut lapsi sieUä hum Se I
varmasti oli Oskari tai jökit ^hmu Äie^ |
histä, Joka tahtoi pelotella Esaa. |
: Illalla isäntä jo nukkui, kun Samuli
kuuli Oskarin puhuvan ääneensä tuvas­sa.
Hän nousi vuoteestaanja menitu- J
paan. Siiellä Oskari kertoi olleensa tai- j
lissa ja säikähti, kun kuuli Eevan huu-|
tavan pajan hjona 'Voi, miöun lapseni |
sielu ei saa rauhaa haudassaan!" Kun |
Eeva oli huomannut Oskarin, oli hän |
juossut kiireesti keittiöön. j
Kuule, Oskari, mikä lapsi se on? |
kysyi Samuli. J
^ Onpahan vain Eevan ja Esan yh­teinen
vesa, joka ei näy antavan kum- J
mankaan sielulle rauhaa.
Oskari riisui saappaat jaloistaan ja ;|
hiipi<^aa keittiön oven taakse kuunte-lemaa^^^
amuli hiipi Jäljessä; Siellä 4
Eva itki Ja puheli äidilleen: ^
— Minä näin selvästi, miten pajasta j
tuli pieni, alaston lapsi, jonka päälabj
^ oli puhki ja siitä näkyi verta.^ Ja selap- |
si katsqi minuun rukoilevasti. ;|
noin händle: "Herran J e e s u ^ Ä |
on sinun parempi olla kuin tä^ä synö:
seäsä maailmassa", näin, mife» laP*«^ |
muuttui Ihanaksi enfeliksijat«ll<»^|
taivasta kohden. Mutta^ma^a g J
niin. Helvethituli. Pääsiköhäh hänen
lapsensa taivaan kirkkauteen, kun sitä
ei oltu kastettu? Voi. mitenkä se äiti
voi ottaa siltä hengen?
Eevaa puistatti ja hänelle teki pahaa.
Lopettaisi jo, että pääsisi piUoon toisten
katseilta! Renki-Oskarikin aina hä­neen
tirkisteli, olipa hän sisällä tai ul-
Oskarin tulevan tallista ja nuna;
sin tänne. ^
— Usko pois, nyt ei se enää k ^
tele, kun sinä siunasit sen. 'Mene nyt
nukk«maan,^yllä uni tulee, löjii
sin pihalla ja tulen viereesi.
Kun Oskari ja Samuli kuulivat
roliinan tulevan, kipaisivat he tupaa»,
kona. Isäntä lopetti, mutta luki vielä eivätkä kuulleet Eevan sanovan:
pitkän rukouksep ja vill;aisi häneen
merkiksi, että nyt saa veisata loppuvir-
Eevan ääni vapisi alottaessaan
Minun on käytävä rovastin puhel­la,
että saism sielulleni rauhan. Ent^ |
tä tätä ainaista öiden -valvontaa,« |
kestä nähdä sitä pientä raukkaa vff^ -j
päin sUmieni edessä. Voi, äiti,/»^
houkuttelitte minut siihen kiusaukseej^ |
ren.
veisata: "Jeesus elää, mihin sun, kuole­ma,
nyt hirmus Jaäpi?"
Kun tämäkui virsi oli veisattu, nousi
isäntä ja meni Samulin kanssa tuvan Isäntä olisi varmasti antanut
Sivu 4