1957-10-05-05 |
Previous | 5 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
• • • • • • .'•I 18
Mutta MyHvio*-,.
"M lopulta läyd^,
' yhäti v i e B j / * ^;
t kohta Andersin
an huntuni totfeteää
».s.a ja heikosti itok
joito Atdets rt.
staa.
, keskeytti rouva Kaa.
nistuneena. Kaikessa
pelkkää onnettomuut.
tta ^ästä nyt toki jut..
edes toiseen päivää,.^!
na on pelosta jo ai\^
lakin äkkiä kalvennut i
kuullut kyläUä ja joj. 1
anon väentuvassako"
L vanhaa juttua haä,J
iesti kadornieesta-jiior. J
lumis lGpulta.oK%.J
tapahtuneen tuolla, |
ennuksen luona, joia
nustuneeha, ränsisty,
nä ky>'kötti entisellä |
mutkassa, kummaDi. f
la, pahoin ravistund.
ja vanhanaikaisine
harana niin lapsille
Jori oli uhannutpa.
1 ja myöskin sen luo.
evän, vanhan ja laho
i nehän saattoivat ro.
ellä taharisa.
myllyn luona varan.
Joskus oli kes-jaista
ja valittavaa
innoista, vaikka toi.
kätkin isojen ja näl-lä
vain vinkuen nie«
li, että niillä kohdai
tolella useinkin Ota*
i ja alati muotoaan
aivankuin sumua;
±aan katsoi; saattd:
a nuoren, valkoiseen
tun naiseh^e^äsehrat •
valkoista morsins*
ikkeittensä mukaan
imiun kSskellä, seula
taaskin katsojan
niin kadoten,
issiessaan tuli van-liilalle
asti ja levah-
^oi olla varma silta,
)li pian tapahtuva
Jaana värähti hie-ikkunasta
ulos pi-een
iltaan,
a näki todellakin
'alossa näkyi tuo
loliksi lumeen hau-uisat
opil-
\5ure
ituDUt myUvTakennuskin kosken ran-
H.DVt niin selvästi.
Clunana ia kimallellen virtasi vesi,
niä ja irtiiohenneita jääpalasia muka-kuljetellen
sen ohitse, rantojen
tsa vielä paksun, valkoisen ja vah-
" jääkuoren peitossa,
jiuuri Jaanan katseUessa' aukeni myl-ovi
hiljalleen ja jotain harmaata ja
leniai^ta vilahti sen oviaukosta ulos
utamoon.
Tain suurella tahdonponnistuksella
Jaana tukahduttetuksi huulilleen
Istomaisesti nousseen kiljaisun.
Sitten hänen tä.vtyi hymähtäiä salaa
bileen.
Jlivatko vime aikojen valvomiset ka-liden
ääressä ja häntä muutenkin v i i -
aikoina vallassaan pitänyt -pieni ja
lämittainen jännitys, pilanneet hänfen
nonsa jo nin kokonaan, että hän
käsi ja näki näkyjä valveilla .olles-bkin?
)lisan se tosin saattanut olla vain
tin palvelijoista, tai joku uteliaista
fraistakin. jonka hän oli juuri äsken
ut myllyn ovella näkevinään^ tai ehkä
Skki oli ollutkin vain näköhäiriö, l i i -
k kiihottuneen mielikuvituksen esil-lloihtimaa?
Kun Jaana nyf uudelleen yilkaisi ik-aasta
ulos, oli myllyn ovi jälleen kiin-niinkuin
tavallisestikin, eikä ketään
Ikynytsen lähiseutuvillakaan.
Varmastikin hän oli äsken erehty-
Voi tyttö-kulta, hän kuuli ;Samassa
an vierellään puoliku'skaten sano-
Ihanhan sinä taidat olla kalpea
[Ikästä suuresta -jännityksestä. -Niin^
sin kai minäkin sinun sijassasi, hän
lokasi kujeellisest''.'— Mutta usko
|is vain minua, olet niin suloinen ja
[unis morsian, että varmastikin aivan
kiärynnäköllä valloitat kaikkien tuol-alhaalla
salissa uteliaisuudesta pa-itumaisillaan
odottavien vieraitten
immatkin sydämet. •
fa. niin kävikin. •
[hastuksen hiljainen hyminä - terveh-heitä,
kun Jaana Jorin käs-*puolessa
ui hitaasti valtavaa, pelkistä kielois-valmistettua
morsiuskukkavihkoa kä-iäau
kantaen, yläkertaan johtavilta
[rtailta, kahdella kirameltäyällä, kris-llisella
kynttiläkruunulla kirkkaasti
[laistuun saliin.
[Se hetki oli ehkä, vaikein hänen tä-lastisessa,
nuoressa elsunässään.
IVmpärillään Jaana näki pelkkiä kas-ja,
kylminä, uteliaina, jopa vihamieli-äkin
häntä tarkastelevia sihniä. Vain
^an katseessa vilahti hitunen osaaot-
^aa ymmärtämystä ja ystävällisyyttä.
Koko huone näytti olevan yhtenä ai-
^na, suurena odottavana ja tutkivana
länä.
Juuri silloin tunsi Jaana Jorin rohkai-
^'an puristuksen käsivarressaan. K i i - ,
[Ilisena hymyillen hän kohtasi Jorin
^een, ja samassa näytti koko tuo
luri salikin'kaikkine vieraineen yhty-in
hymyilemään heille, ottaen vilpit-/
•mästi osaa heidän onneensa.
Varmalla äänellä,. joka ei vähääkään
^Pissut, vastasi Jaana hetkistä myoomin
vanhan rovasti RandelUn ky-jmykseen
tuon lyhyen, mutta hänen
jämänsä tästä lähtien aivan kokonaan
putttavan sanan "tahdon".
[Ja sillä hetkellä ainakin Jaana tar-
Pitti todellakin mitä sanoi. Hyvä vai-p
ja uskollinen elämäntoyeri hän koet-f
»5i tästä lähtien olla miehelleen '^myö-r
ja vastoinkäymisessä, kunnes kuolaa
meidät eroittaa", hän toisti hil-
[amielessään papin äskeisä sanoja. >
->na iltana aamuyöhön asti, kaikui-
F 'Hovin" vanhat h u o n Ä t a a s kerinkin
pitkästä aikaa vain pelkkää iloa'
^riemua, -
Häähumu oli ylimmllään:
-alakerrassa isossa s a l i s i tanssi her-
»svaki vanhan flyygelin sävelten tah-viimeisimpiä
muotikappaleita. Ja
SIRPA SERKKU:
Ti'stai-iltana, kun armahin puolisoni
kotiutui työstä, puheli hän jotenkin
tähän tapaan:
— Tämä ei vetele... Kesä on jo
mennyt, emmekä ole kä>'neet kesämökkiä
kauempana. Jossain pitäisi käväistä,
ennenkuin syöksyn halla lipoo tiet
liukka'ksi.^
^ Mutta mihin menisimme? kysäi-
— No kunhan nyt pääsemmfe ensin
JDuluthiin, Katsotaan sitten siellä mihin
Chevin keula kääntyy...
Tuumasta toimeen; ^ Si'nä paikassa
kokoiliriune i ^ Cheviin ja ajaa
hurautimme Duluthiin, Matkan Port
Arthurista Duluthiin olen joskus lukijalle
kuvaillut, joten emme puhu nyt
siitä, vakka maailman kauneus siihen
houttelee. Aamulla tutkimme karttaa .,
Oi miten monta tietä siinä houkuttelee.
Tuo tie vie länsirannikplle, tuo johtaa
aina Meksikoon a s t i . , . ja tuota pääsisi
väentuvassa pihan toisella puolella p'ti
pialvelusyäki omaa iloaan hanurin iloisesti
yhtämittaa soidessa. Kesken k i i -
reittensä pistäj^yi^ siellä jokainen vuoronperään,
skäli kuin töiltään keittiöstä
ja inonien häävieraitten passailulta
vain jouti, hieman pyörähtämään.
Kuski-jKalle siellä piti "viisirivisel-lään'
'tanssimusiikista huolen ja taitavasti
_sekä nopeasti hänen ^pitkäl sormensa
hanurin näppäimillä hyppelivät-kin.
Kyllä hänen soittokoneestaan lähtikin
ääntä. Senkin uuden tangon "Espanjan
yöstä" hän soitti kuin leik'ten
vain. Vahinko vaan, ettei sellaista vielä
osattu näillä main tanssia. Nimismiehen,
autonkuljettaja jä kartanon
kaunis sisäp*ika, joka kehui edellisen
paikkansa olleen Helsingissä, vain kahden
parasta-aikaa lattialla taipuilivat,
liukuivat ja pyörivät, kuin syystuulen
irralleen viskaamat lehet, tb*sten kateellisina
ja sulasta kunnioituksesta aivan
mykkinä seinänvierustoilla katsellen.
. Mutta kukaan ei nähnyt erästä kalpeata
ja huonosti, —vain pikkutakkiin,
ilman päällysvaatteita — puettua miestä,
joka äänettömästi ja varuillaan joka
hetki ollen ku:n metsäneläin, kierteU talon
ympärillä.
Hänet juuri oli Jaanakin äsken nähnyt,
ikkunasta ulos joen rannalle vil-kaistessaan,
tulevan vanhan myllyn o-vesta
niin hi'pimällä ja hän se myöskin
oli hetki sitten säikähdyttänyt vastaantulollaan
ja äkkisellä tien syrjään
piiloutumisellaan talon topakan ,emän-nöitsijänkin,
Liisan, tämän nostaessa
kiireesti kellarista uusia viinipulloja sisälle
vietäväksi ja vieraille sai ssa tarjottavaksi.
Juotiin sitten parhaillaan maljaa nuorenparin
onneksi, kun Jaana sattumalta
ja vaistomaisesti ikkunaan vilkaistes-saan
jälleen kalpen».
Vain hetkisen hän näki kalpeat ja
parrottuneet miehenkasvot lasiruutua
vasten painettuina. Vain muutaman
silmänräpäyksen ajan hän tunsi tuon
peloittavan tmitemattoman tummina
loisttavien ja ihmeellisesti pstäväkat-seisten
silmen tuijottavan ikäänkuin
hänen lävitseen. Seuraavassa hetkessä
tuo näky jo katosi.
Kaikki oli kestänyt vain nriuutaman
nopean henkäyksen ajan, mutta nyt
tunsi Jaana olevansa'aivan varma siitä,
etteivät hänen silmänsä olleet tällä kertaa
pettäneet.
Särkyvän/laisin 'heikko kilahdus palautti
hänet samassa järkiinsä, mutta
Vasta anoppinsa vihaisen ja selvästi paheksuvan
katseen nopeasti kohdatessaan,
Jaana tajusi täydelleen, mitä oli
tehnyt.
(Jatkuu)
... ^ ' • : i •
Flor'daan.
Käännämme katseemme pois moisilta
houkutuksilta, ne eivät ole meitä
varten. Silloin huomasin! — Katsos,
täti asuii tuolla, eikä matkakaan. ole
pitkä, vain viisitoista tuumaa tuota
no*n. Joo, sinne rnenemme.
Sievästi vie Chevi meidät yli korkean
sillan Wisconsinin puolelle, missä
Superior-kaupunki, samannimisen * järven
rannalla, vasta ravistelee aamu-unia
s Imistään. Emme jää sitä nyt herättelemään,
vaan kiltisti ajamme läpi
kaupungin. Jopa erkanee tie rannasta,
vieden meitä yli lakeuksien, läpi idyllisten
pikkukylien ja tuuheiden mets>
koiden. Väliin vilahtaa puiden lomitse
näk3^iimme pienoinen järvi, loistaen
auringossa kun kirkas lähteen silmä.
Kas, tuossa neuvoo tienviitta: "Tron-wood,
Michigan" j ä ä m a s s a olemme jo
kaupungissa.
^ Hei! pysäytä hyvä mies, tahdon
katsella kaupunkia ja nälkäkin on, että
näköä haittaa. ^
Se auttoi. Chevi pysähtyy pienen
siistn ravintolan edustalle, missä täyttyvät
vatsan vaatimukset. Mutta siihen
rajoittuu kaupungin katselemiset, kun
Chevillä on kiire. iLupasf sentään takaisin
tultaessa suoda minulle sen huvin.
N i n taittuu taival tunti tunnin jälkeen
(enpä luullut 15 tuumaa noin pitkäksi)
kunnes tulla tupsahdamme taas
Superior järven rantaan. Ja siinähän se
on jo Braga, matkamme määränpää^
mitä ihanimman lahden poukamassa.
—'• Nyt on löydettävä paikka, missä
voin ajella partani, sillä tällaisena en
voi mennä t ä d n luokse . . . Säikähtää
vielä ja voi luulla vaikka gangsteriksi,
julistaa puolisoni.
Myönnän hänen sanansa oikeiksi, sillä
vilkaisu hänen leukaansa todistaa,
että täällä Amerikassa. a'nakin parta
miehen leuassa kasvaa ihan hirmuvauhd
i l l a . . .Saamme huoneen siististä pikku
hotellista ja täällä partakoneen
säestyksellä ihailen näkymää huoneemme
ikkunasta. Siinä hiljainen kyläkunta
katsoo kuvaansa järven tyynestä
kalvosta, m'hin ilta-aurinko heittää viime
säteitään, pukien kaiken hurmaavaan
purppuraan. Luonnon ihmedlistä
värileikkiä •— vielä äsken vihreänä
välkkynyt järven pinta saa lyijynhar-maan
vivahteen, mihin iltarusko pi'rtää
lukemattomat punertavat varjonsa.
Partakone vaikenee ja melkein vas*
tahakoisesti käännän katseeni ikkunasta
puolisoni sileäksi ajeltuun leukaan.
Ja nyt katsomaan, josko täti on kotona.
Kotona olivat ja m*ten paljon riittikään
juttua.'Aikomuksemme oli heti
aamulla kääntää Chevin keula kotia
kohti, mutta siitä ei tullut mitään —
onneksi. Aamulla aikaisin takaisin tädin
luo aamukahville ja sitten, seuranamme
täti ja setä, sekä suunnattoman suuri
eväskori, lähdemme piknekkiin.
Kauniisti kaartaen Iculkee t e pitkin
jär\'en rantaa, tuoden nähtäväksemme
maailman entistä ihanamman. Kas, saavumme
kaupunkiin! **Houghton**, sanoo
tienviitta tuossa. Suloinen pikku
kaupunki hurmaavine puistokäytävi-neen,
m^nkä kaiken kruunaa arvokkuudellaan
suuri, mahtava koulu "College
of Mining & Technology — opened
188,5." Onpa koululla jo ikää, jos on
kokoakin. Sen opinahjoista hakee tietoa
ja taitoa vuosittain noin 7,000 nuorukaista
kautta maan. -
Kaupungin laidassa vie upea silta
yi" kapean salmen — Kuparisaarelle!
Olen paljon kuullut ja lukenut Kupari-saaresta
aikoinaan ja nyt näen tämän
kaiken elävänä edessäni. Sillan ylitettyämme
olemme heti Hancockin kaupungissa.
Vanha kaivoskaupunki, missä
suomalaiset vallitsevat enemmistönä,
ainakn kauppojen nimikilvistä päätellen.
Yhä jatkuu taival ja tien varsilla
vanhat hyljätyt kaivokset kertovat
omaa historiaansa. Mitä kaikkea ne
mahtaisivatkaan kertoa, jos voisin pysähtyä
niitä kuuntelemaan. Ja oman
tarinansa kertovat myöskin suhteettoman
suuret hautausmaat jokaiseen kyläkunnan
liepeillä. Mutta ei ole silti elämä
täällä pysähtjmyt. Yhä riittää kuparia
saaren uumenissa ja uusia kaivoksia
avataan sitä mukaa kiin vanhoja,
ihmisille l i a n vaarallisiksi käyneinä^,
suljetaan.
Niin, kuparia on täällä kaikkialla.
Sitä kaupittelevat pikkupojat tienvarsilla
pienissä kivenpalas'ssa turisteille
ja valmiit kupärituotteet loistavat jo-,
kaisen kaupungin näyteikkunoilla ja
hyllyillä, houkutellen matkaajaa ostamaan
jotakin kaunista kotiin V'etäväk-si.
Useita noista ihanuuksista tahtoisin
ostaa minäkin, mutta joukkoni lohdut-^
taa, että sitten takaisin tullessa ja kiirehtivät
matkaan.
Mitä, saavummeko viidakkoon? Ei
näy tänne taivaan sini eikä auringon
Canadan vanhimmat kaksoisveljet ovat Samuel ja Thomas Freure,
Beamsvillesta, Ont, Äskettäin nämä 94-vuotiaat veljekset joutuivat
huomion kohteeksi BeamsviUen lOO-vuotisjuhlissa. YUäolevassa
kuvassa veljekset istumassa ja lOO-vuotis juhlien presidentti CU f'
.^f^rd Corn fort heidän Vferessä^
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 5, 1957 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1957-10-05 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki571005 |
Description
| Title | 1957-10-05-05 |
| OCR text | • • • • • • .'•I 18 Mutta MyHvio*-,. "M lopulta läyd^, ' yhäti v i e B j / * ^; t kohta Andersin an huntuni totfeteää ».s.a ja heikosti itok joito Atdets rt. staa. , keskeytti rouva Kaa. nistuneena. Kaikessa pelkkää onnettomuut. tta ^ästä nyt toki jut.. edes toiseen päivää,.^! na on pelosta jo ai\^ lakin äkkiä kalvennut i kuullut kyläUä ja joj. 1 anon väentuvassako" L vanhaa juttua haä,J iesti kadornieesta-jiior. J lumis lGpulta.oK%.J tapahtuneen tuolla, | ennuksen luona, joia nustuneeha, ränsisty, nä ky>'kötti entisellä | mutkassa, kummaDi. f la, pahoin ravistund. ja vanhanaikaisine harana niin lapsille Jori oli uhannutpa. 1 ja myöskin sen luo. evän, vanhan ja laho i nehän saattoivat ro. ellä taharisa. myllyn luona varan. Joskus oli kes-jaista ja valittavaa innoista, vaikka toi. kätkin isojen ja näl-lä vain vinkuen nie« li, että niillä kohdai tolella useinkin Ota* i ja alati muotoaan aivankuin sumua; ±aan katsoi; saattd: a nuoren, valkoiseen tun naiseh^e^äsehrat • valkoista morsins* ikkeittensä mukaan imiun kSskellä, seula taaskin katsojan niin kadoten, issiessaan tuli van-liilalle asti ja levah- ^oi olla varma silta, )li pian tapahtuva Jaana värähti hie-ikkunasta ulos pi-een iltaan, a näki todellakin 'alossa näkyi tuo loliksi lumeen hau-uisat opil- \5ure ituDUt myUvTakennuskin kosken ran- H.DVt niin selvästi. Clunana ia kimallellen virtasi vesi, niä ja irtiiohenneita jääpalasia muka-kuljetellen sen ohitse, rantojen tsa vielä paksun, valkoisen ja vah- " jääkuoren peitossa, jiuuri Jaanan katseUessa' aukeni myl-ovi hiljalleen ja jotain harmaata ja leniai^ta vilahti sen oviaukosta ulos utamoon. Tain suurella tahdonponnistuksella Jaana tukahduttetuksi huulilleen Istomaisesti nousseen kiljaisun. Sitten hänen tä.vtyi hymähtäiä salaa bileen. Jlivatko vime aikojen valvomiset ka-liden ääressä ja häntä muutenkin v i i - aikoina vallassaan pitänyt -pieni ja lämittainen jännitys, pilanneet hänfen nonsa jo nin kokonaan, että hän käsi ja näki näkyjä valveilla .olles-bkin? )lisan se tosin saattanut olla vain tin palvelijoista, tai joku uteliaista fraistakin. jonka hän oli juuri äsken ut myllyn ovella näkevinään^ tai ehkä Skki oli ollutkin vain näköhäiriö, l i i - k kiihottuneen mielikuvituksen esil-lloihtimaa? Kun Jaana nyf uudelleen yilkaisi ik-aasta ulos, oli myllyn ovi jälleen kiin-niinkuin tavallisestikin, eikä ketään Ikynytsen lähiseutuvillakaan. Varmastikin hän oli äsken erehty- Voi tyttö-kulta, hän kuuli ;Samassa an vierellään puoliku'skaten sano- Ihanhan sinä taidat olla kalpea [Ikästä suuresta -jännityksestä. -Niin^ sin kai minäkin sinun sijassasi, hän lokasi kujeellisest''.'— Mutta usko |is vain minua, olet niin suloinen ja [unis morsian, että varmastikin aivan kiärynnäköllä valloitat kaikkien tuol-alhaalla salissa uteliaisuudesta pa-itumaisillaan odottavien vieraitten immatkin sydämet. • fa. niin kävikin. • [hastuksen hiljainen hyminä - terveh-heitä, kun Jaana Jorin käs-*puolessa ui hitaasti valtavaa, pelkistä kielois-valmistettua morsiuskukkavihkoa kä-iäau kantaen, yläkertaan johtavilta [rtailta, kahdella kirameltäyällä, kris-llisella kynttiläkruunulla kirkkaasti [laistuun saliin. [Se hetki oli ehkä, vaikein hänen tä-lastisessa, nuoressa elsunässään. IVmpärillään Jaana näki pelkkiä kas-ja, kylminä, uteliaina, jopa vihamieli-äkin häntä tarkastelevia sihniä. Vain ^an katseessa vilahti hitunen osaaot- ^aa ymmärtämystä ja ystävällisyyttä. Koko huone näytti olevan yhtenä ai- ^na, suurena odottavana ja tutkivana länä. Juuri silloin tunsi Jaana Jorin rohkai- ^'an puristuksen käsivarressaan. K i i - , [Ilisena hymyillen hän kohtasi Jorin ^een, ja samassa näytti koko tuo luri salikin'kaikkine vieraineen yhty-in hymyilemään heille, ottaen vilpit-/ •mästi osaa heidän onneensa. Varmalla äänellä,. joka ei vähääkään ^Pissut, vastasi Jaana hetkistä myoomin vanhan rovasti RandelUn ky-jmykseen tuon lyhyen, mutta hänen jämänsä tästä lähtien aivan kokonaan putttavan sanan "tahdon". [Ja sillä hetkellä ainakin Jaana tar- Pitti todellakin mitä sanoi. Hyvä vai-p ja uskollinen elämäntoyeri hän koet-f »5i tästä lähtien olla miehelleen '^myö-r ja vastoinkäymisessä, kunnes kuolaa meidät eroittaa", hän toisti hil- [amielessään papin äskeisä sanoja. > ->na iltana aamuyöhön asti, kaikui- F 'Hovin" vanhat h u o n Ä t a a s kerinkin pitkästä aikaa vain pelkkää iloa' ^riemua, - Häähumu oli ylimmllään: -alakerrassa isossa s a l i s i tanssi her- »svaki vanhan flyygelin sävelten tah-viimeisimpiä muotikappaleita. Ja SIRPA SERKKU: Ti'stai-iltana, kun armahin puolisoni kotiutui työstä, puheli hän jotenkin tähän tapaan: — Tämä ei vetele... Kesä on jo mennyt, emmekä ole kä>'neet kesämökkiä kauempana. Jossain pitäisi käväistä, ennenkuin syöksyn halla lipoo tiet liukka'ksi.^ ^ Mutta mihin menisimme? kysäi- — No kunhan nyt pääsemmfe ensin JDuluthiin, Katsotaan sitten siellä mihin Chevin keula kääntyy... Tuumasta toimeen; ^ Si'nä paikassa kokoiliriune i ^ Cheviin ja ajaa hurautimme Duluthiin, Matkan Port Arthurista Duluthiin olen joskus lukijalle kuvaillut, joten emme puhu nyt siitä, vakka maailman kauneus siihen houttelee. Aamulla tutkimme karttaa ., Oi miten monta tietä siinä houkuttelee. Tuo tie vie länsirannikplle, tuo johtaa aina Meksikoon a s t i . , . ja tuota pääsisi väentuvassa pihan toisella puolella p'ti pialvelusyäki omaa iloaan hanurin iloisesti yhtämittaa soidessa. Kesken k i i - reittensä pistäj^yi^ siellä jokainen vuoronperään, skäli kuin töiltään keittiöstä ja inonien häävieraitten passailulta vain jouti, hieman pyörähtämään. Kuski-jKalle siellä piti "viisirivisel-lään' 'tanssimusiikista huolen ja taitavasti _sekä nopeasti hänen ^pitkäl sormensa hanurin näppäimillä hyppelivät-kin. Kyllä hänen soittokoneestaan lähtikin ääntä. Senkin uuden tangon "Espanjan yöstä" hän soitti kuin leik'ten vain. Vahinko vaan, ettei sellaista vielä osattu näillä main tanssia. Nimismiehen, autonkuljettaja jä kartanon kaunis sisäp*ika, joka kehui edellisen paikkansa olleen Helsingissä, vain kahden parasta-aikaa lattialla taipuilivat, liukuivat ja pyörivät, kuin syystuulen irralleen viskaamat lehet, tb*sten kateellisina ja sulasta kunnioituksesta aivan mykkinä seinänvierustoilla katsellen. . Mutta kukaan ei nähnyt erästä kalpeata ja huonosti, —vain pikkutakkiin, ilman päällysvaatteita — puettua miestä, joka äänettömästi ja varuillaan joka hetki ollen ku:n metsäneläin, kierteU talon ympärillä. Hänet juuri oli Jaanakin äsken nähnyt, ikkunasta ulos joen rannalle vil-kaistessaan, tulevan vanhan myllyn o-vesta niin hi'pimällä ja hän se myöskin oli hetki sitten säikähdyttänyt vastaantulollaan ja äkkisellä tien syrjään piiloutumisellaan talon topakan ,emän-nöitsijänkin, Liisan, tämän nostaessa kiireesti kellarista uusia viinipulloja sisälle vietäväksi ja vieraille sai ssa tarjottavaksi. Juotiin sitten parhaillaan maljaa nuorenparin onneksi, kun Jaana sattumalta ja vaistomaisesti ikkunaan vilkaistes-saan jälleen kalpen». Vain hetkisen hän näki kalpeat ja parrottuneet miehenkasvot lasiruutua vasten painettuina. Vain muutaman silmänräpäyksen ajan hän tunsi tuon peloittavan tmitemattoman tummina loisttavien ja ihmeellisesti pstäväkat-seisten silmen tuijottavan ikäänkuin hänen lävitseen. Seuraavassa hetkessä tuo näky jo katosi. Kaikki oli kestänyt vain nriuutaman nopean henkäyksen ajan, mutta nyt tunsi Jaana olevansa'aivan varma siitä, etteivät hänen silmänsä olleet tällä kertaa pettäneet. Särkyvän/laisin 'heikko kilahdus palautti hänet samassa järkiinsä, mutta Vasta anoppinsa vihaisen ja selvästi paheksuvan katseen nopeasti kohdatessaan, Jaana tajusi täydelleen, mitä oli tehnyt. (Jatkuu) ... ^ ' • : i • Flor'daan. Käännämme katseemme pois moisilta houkutuksilta, ne eivät ole meitä varten. Silloin huomasin! — Katsos, täti asuii tuolla, eikä matkakaan. ole pitkä, vain viisitoista tuumaa tuota no*n. Joo, sinne rnenemme. Sievästi vie Chevi meidät yli korkean sillan Wisconsinin puolelle, missä Superior-kaupunki, samannimisen * järven rannalla, vasta ravistelee aamu-unia s Imistään. Emme jää sitä nyt herättelemään, vaan kiltisti ajamme läpi kaupungin. Jopa erkanee tie rannasta, vieden meitä yli lakeuksien, läpi idyllisten pikkukylien ja tuuheiden mets> koiden. Väliin vilahtaa puiden lomitse näk3^iimme pienoinen järvi, loistaen auringossa kun kirkas lähteen silmä. Kas, tuossa neuvoo tienviitta: "Tron-wood, Michigan" j ä ä m a s s a olemme jo kaupungissa. ^ Hei! pysäytä hyvä mies, tahdon katsella kaupunkia ja nälkäkin on, että näköä haittaa. ^ Se auttoi. Chevi pysähtyy pienen siistn ravintolan edustalle, missä täyttyvät vatsan vaatimukset. Mutta siihen rajoittuu kaupungin katselemiset, kun Chevillä on kiire. iLupasf sentään takaisin tultaessa suoda minulle sen huvin. N i n taittuu taival tunti tunnin jälkeen (enpä luullut 15 tuumaa noin pitkäksi) kunnes tulla tupsahdamme taas Superior järven rantaan. Ja siinähän se on jo Braga, matkamme määränpää^ mitä ihanimman lahden poukamassa. —'• Nyt on löydettävä paikka, missä voin ajella partani, sillä tällaisena en voi mennä t ä d n luokse . . . Säikähtää vielä ja voi luulla vaikka gangsteriksi, julistaa puolisoni. Myönnän hänen sanansa oikeiksi, sillä vilkaisu hänen leukaansa todistaa, että täällä Amerikassa. a'nakin parta miehen leuassa kasvaa ihan hirmuvauhd i l l a . . .Saamme huoneen siististä pikku hotellista ja täällä partakoneen säestyksellä ihailen näkymää huoneemme ikkunasta. Siinä hiljainen kyläkunta katsoo kuvaansa järven tyynestä kalvosta, m'hin ilta-aurinko heittää viime säteitään, pukien kaiken hurmaavaan purppuraan. Luonnon ihmedlistä värileikkiä •— vielä äsken vihreänä välkkynyt järven pinta saa lyijynhar-maan vivahteen, mihin iltarusko pi'rtää lukemattomat punertavat varjonsa. Partakone vaikenee ja melkein vas* tahakoisesti käännän katseeni ikkunasta puolisoni sileäksi ajeltuun leukaan. Ja nyt katsomaan, josko täti on kotona. Kotona olivat ja m*ten paljon riittikään juttua.'Aikomuksemme oli heti aamulla kääntää Chevin keula kotia kohti, mutta siitä ei tullut mitään — onneksi. Aamulla aikaisin takaisin tädin luo aamukahville ja sitten, seuranamme täti ja setä, sekä suunnattoman suuri eväskori, lähdemme piknekkiin. Kauniisti kaartaen Iculkee t e pitkin jär\'en rantaa, tuoden nähtäväksemme maailman entistä ihanamman. Kas, saavumme kaupunkiin! **Houghton**, sanoo tienviitta tuossa. Suloinen pikku kaupunki hurmaavine puistokäytävi-neen, m^nkä kaiken kruunaa arvokkuudellaan suuri, mahtava koulu "College of Mining & Technology — opened 188,5." Onpa koululla jo ikää, jos on kokoakin. Sen opinahjoista hakee tietoa ja taitoa vuosittain noin 7,000 nuorukaista kautta maan. - Kaupungin laidassa vie upea silta yi" kapean salmen — Kuparisaarelle! Olen paljon kuullut ja lukenut Kupari-saaresta aikoinaan ja nyt näen tämän kaiken elävänä edessäni. Sillan ylitettyämme olemme heti Hancockin kaupungissa. Vanha kaivoskaupunki, missä suomalaiset vallitsevat enemmistönä, ainakn kauppojen nimikilvistä päätellen. Yhä jatkuu taival ja tien varsilla vanhat hyljätyt kaivokset kertovat omaa historiaansa. Mitä kaikkea ne mahtaisivatkaan kertoa, jos voisin pysähtyä niitä kuuntelemaan. Ja oman tarinansa kertovat myöskin suhteettoman suuret hautausmaat jokaiseen kyläkunnan liepeillä. Mutta ei ole silti elämä täällä pysähtjmyt. Yhä riittää kuparia saaren uumenissa ja uusia kaivoksia avataan sitä mukaa kiin vanhoja, ihmisille l i a n vaarallisiksi käyneinä^, suljetaan. Niin, kuparia on täällä kaikkialla. Sitä kaupittelevat pikkupojat tienvarsilla pienissä kivenpalas'ssa turisteille ja valmiit kupärituotteet loistavat jo-, kaisen kaupungin näyteikkunoilla ja hyllyillä, houkutellen matkaajaa ostamaan jotakin kaunista kotiin V'etäväk-si. Useita noista ihanuuksista tahtoisin ostaa minäkin, mutta joukkoni lohdut-^ taa, että sitten takaisin tullessa ja kiirehtivät matkaan. Mitä, saavummeko viidakkoon? Ei näy tänne taivaan sini eikä auringon Canadan vanhimmat kaksoisveljet ovat Samuel ja Thomas Freure, Beamsvillesta, Ont, Äskettäin nämä 94-vuotiaat veljekset joutuivat huomion kohteeksi BeamsviUen lOO-vuotisjuhlissa. YUäolevassa kuvassa veljekset istumassa ja lOO-vuotis juhlien presidentti CU f' .^f^rd Corn fort heidän Vferessä^ |
Tags
Comments
Post a Comment for 1957-10-05-05
