Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 14, 1948

              Olen saanut elää jännittävän seikkai­lun.
Se jo on saanut sydämeni kiintyT
mään Gustaviin katkeamattomin Sitein.
Tunnen onnea voidessani kertoa tästä
Teille, armollinen kreivitär, joka olette
ollut minulle hyvä kuin oma äiti. Äidil­läni
sain kirjeen Tukholmasta. Hän on
jo tottunut raisun tyttärensä edesotta­muksiin
niin, että lupaa jättää minut
vain Jumalaa huomaan, koska hänellä
itsellään ei enää ole valtaa minuun näh­den.
Toivottavasti tuo muopamiehen ty­tär
vähitellen tottuu oikeaan asemaan­sa
Munkkiniemen kartanossa. Minun
täytyy myCJitää, että hän yritti lentää
ylemmäksi kuin hänen siipensä kan­toivat.
Vielä kulrm kolme viikkoa siihen, kun
Gustav pääsee vapaaksi sairaalan val­vonnasta
jji minulle suodaan 1;ilaisuus
tarttua hänen elämänsä ohjiinf
Lämpimällä rakkaudella ja kiitolli-s^
iudella Teitä- aji tellea, Ingeborg von
L-liecrona."
Kreivitäf nauroi ja hykersi hiljaa hel­massa
leppäviä käsiään. Hänellä ei ollut
ollut näin kevyttä ja hauskaa päivää
pitkiin aikoihin. Eikö hän jo ollut niin
vanha, että ansaitsisi levollisen vanhuu­den.
Gustav oli ainoa pilvi hänen van­huutensa
taivaalla. Kun hän kerran sai­si
kuiilla .Sfikolainkirkon kellojen soit­tavan
leTfr^poikansa ja Ingeborg von
Liliecronan häitä, voisi hän vaikka kal­listaa
päänsä viimeiseen uneen.
Ovelle koputettiin. Kreivitär kutsui
s:sään. Se oli vain Eriikka, joka» toi hä-r.
en päiväkahviaan, jota hän ei halun-put
mennä alakertaan juomaan yksi­nään
suuren pö>dän ääreen. Oli nyky­ään
niin hiljaista kartanossa, että tunsi
suoranaista painostusta. Margaret lap­sineen
oli Pietarissa. Vasta nyt hän tun-
•?!, miten kaipasi iloisia ääniä puutar­hasta
ja huoneissa heidän askeltensa
kaikua. Senkin vuoksi saivat kuukaudet
lappautua nopeina päällekkäin, jolloin
joulu jälleen toisi koko perheen yhteisen
lieden lämpöön.
Eriikka kaatoi kaavia ja katseli e-mäntäänsä.
— Kreivitär, palvelukseni Katariinan
asiassa lienee jo päättynyt, mutta kui-tt?
nl..\i haluaisin vielä sanoa jotakin huo­mioistani
hänen suhteensa, aloitti Eriik­ka
hiukan hämillään.
— Mitä huomioita olet tehnyt hänen
suhteensa? kysyy kreivitär säpsähtäin.
— Jospa tietäisin xarmaan . . . mutta
kuitenkin . . . kreivittären ei pidä häm­mästyä
sliä, änkyttää Eriikka.
— Enkö jo ole karaistunut kaiken­laisessa,
joten minulle voit ilman esi­puheitakin
sanoa ajatuksesi suoraan,
sano3 kreivitär melkein kärsimättörriäs-t
».
— Olen katsellut häntä näinä ai­koina
kankurihuoneessa salaa ja näh-^
nyt hänen käy\-än kalpeaksi ja tummien
vaijcjen kohoavan silmiensä ympärille.
Kahdesti olen tavannut hänet huono­vointisena
ja se on antanut minulle syyn
ebäillä hänen tilaansa, kertoo Eriikka,
Krei^-itär on vaiti kauan aikaa. Puna
zn n<nas\it hämici poskilleen ja s>'vä
ryppy hänen silmiensä väliin. Hänen
•irhmsa ylitse käy uuden yllättävän on-ntttomuuden
varjo, suurempi entistä.
— Katariinako tulossa äidiksi . . .
S.*vä minä en koskaan ottanut lukuun,
«.-•noo hän painavasti.
?en ovat huomanneet muutkin ja
tuiskaile\-at,^vaikka eivät tohdi sitä hä­nelle
itselleen sanoa.
— Uitä naiset kuiskailevat hänestä.
Puhuvatko he lapsen isiistäkin?
— Puhuvat, mutta eihän kenelläkiilin
D!C tietoa asian oikeasta laidasta. Kuka­pa
\*oi5i kuvitella mitään kreivi Gusta­fista.
Sen.sijaan luulevat kaikki kalasta­ja
Jahnukaisen po".kaa syylliseksi.
Kreivittären ;>äa kohoaa ja hänen rus­keisiin
silmiinsä tulee tarmoa.
^ Iviihuii täytyy kenties vielä kerran
puhutella vakavasti Katariinaa. Saat
mennä, Eriikka, mutta jokaisessa tilai­suudessa
sinun täyt}^ auttaa asiaa
kääntymään siihen suuntaan, ettei ku­kaan
saa tietää asian oikeata laitaal
Mutta yksin »jäätyään tuntee kreivi­tär,
että hänen onnellinen päivänsä on
loppunut alkuunsa. Lapsi, se oli kau­hea
seikka. Se oli kohtalon side, jota ei
voinut katkaista. Se säilyttäisi Gustavin
sydämelle kaksinkertaisen vastuun ty­töstä.
Se voisi kasvattaa hänen rakkau­tensa
Katariinaan kymmenkertaiseksi
. . . Oli miehiä, joille lapsi oli kallein
Ichja maan päällä ja Gustav oli niitä
miehiä, joiden tunteisiin nuo elämän
arvot vetosivat voimakkaasti.
Kalpeana jaj tunteettomana Katariina
seisoi pienen 'kamarinsa akkunan pie­lessä
selkä päin huonetta, katsomatta
kreivitär Yvonneen. Hän ei ollut nou­dattanut
kreivittären kutsua kartanoon,
siksi oli vanhan kreivittären pakko tul­la
hänen luokseen.
Mutta ylepänä ja määräävänä hän ei
uskaltanut tällä kertaa kohdella Kata­riinaa.
Tytössä oli jotakin rautaista, jo­takin
luoksepääsemätöntä, joka sai krei­vitär
Yvonnen suuremmin kuin koskaan
ennen pelkäämään, että jos Gustav vie­lä
kerran kohtaisi hänet, tekisi hän. hä­nestä
todellakin kreivitär von Armbor-gin.
Siksi hänellä oli aivan toisenlainen
kudos Katariinaa varten.
, — Korviini on tullut, että olet tulossa
äidiksi, Katariina, sanoo hän niin peh­meästi
kuin saattaa, mutta Katariina ei
hievahda, .\kkunalla kasvavien punais­ten
balsamien ylitse hän katsoo ulos.
— Se saattaa suuret velvollisuudet
lasta kohtaan, jota kannat, myös mi­nulle
kreivitär.
— Ei teille, kreivitär, kuuluu Kata­riinan
vastaus.
— Ainakin sinulle, Katariina. Olet
nuori ja tuskin ajattelet, mitä merkitsee
nuoren, vihkimättömän tytön tulla äi­diksi
avioliiton suomaa turvaa vailla.
— Sen kaiken te, kreivitär, olette
minulta riistänyt.
— Sinä pidät minua pahempana kuin
s}dämeltäni olen, mutta vanhemmaksi
tultuasi muutat mielipidettäsi.
— Kuivukoon sydämeni kaarnanpa­laseksi;
jos muutan koskaan käsitystäni
teistä, kreivitär. Ehkä voitte omillenne
olla hyvä, minulle olette ollut paha.
Olen lapsena kuullut tarinan ristilukista,
joka asuu seinän raossa ja vaanii onnel­lista
nukkujaa pudottautuakseen hänen
rinnalleen ja imeäkseen hänen sydän-verensä
kuiviin. Te> kreivitär, olette ol­lut
minun elämäni ristilukki. Kun lap-
.^i, jota nyt kannan, tulee suureksi, ker­ron
minä hänelle tarinan ristilukista,
hänen kantaäidistään, sydämettömim-mästä
ihmisestä maan päällä.
— Katariina, sinä puhut liian katke­rasti
ja vain nykyinen tilasi estää minua
rankaisemasta sinua, sanoo kreivitär.
— Ette enää koskaan voi rankaista
minua pahemmin kuin jo olette rankais-,
sut. ja parempi on teidän itsennekin
tiihden olla puuttumatta enää muihin
kc"noihin minuun nähden. Se vain lisäi-
.<;i teidän syntitaakkaanne minun lap­seni
isän silmissä. Säälin teitä, kreivi­tär,
sydämeni pohjasta sen hetken tul-le;
i. jolloin vastaatte kaikesta tästä hä­nen
silmiensä edessä.
(Jatkuu).
MUISTOMERKIN rakentamiseksi
Gandhille on Bombayssa jo tähän men­nessä
kaupungin asukasten taholta teh­ty
lahjoitustarjouksia 2.500,000 rupcc-ta.
On esitetty, että rakennettaisiin
jättiläismäinen pronssipatsas, sellainen
kuin on \'apauden patsas Xcw Yorkis­sa.
Pitkä ja ankara yö
Täällä Tjmminsissä kätkettiin maan-poveen
kaikille tunnettu yhteistoimin-nassamriTe
ahertelija Ida Väisänen. Mi­ten
ikävältä tuntuu ajatella ja aivan
mahdottomalta ettei häntä enää kos­kaan
näe. Kuitenkin oli kylmä totuus
se, että Ida muutti sinne mistä ei kos­kaan
takaisin tule. Miten, raskaalle se
tuntuu niille, jotka ovat sitä lähinnä,
ei kukaan tiedä, jolta ei ole läheinen
ystävä/!ai omainen kuollut.
Vaikka Ida ei ollut kovin fauan heik­kona,
niin tauti iski sitä lujemmin hä­neen
ja lopetti elämän pian, niin elä­mänhaluinen
ja toimelias ihminen kuin
hän oli ollut.
Voi miten ikävä oli olla hänen vuo­teensa
vieressä viimeitä yötä. Miten ko­vat
tuskat hänen piti kärsiä ennenkuin
oli valmis matkalleen, sitä ei kukaan
voi sanoin kuvata.
Lääkäri, kaksi sairaanhoitajaa, minä
ja Viljami olimme hänen vuoteensa ym­pärillä
ja kukaan ei voinut auttgia, niin
mielellämme kuin olisimme tehneet
vaikka mitä hänen hyväkseen, .Avutto­mina
vain katsella päältä, kun hän kuo-lemantuskissaan
kamppaili. En ikinä
voi unhoittaa tätä.
Nyt hänen on hyvä olla,
ei tuskaa, kärsimystä enää.
Nukkuu viime untansa syvää.
Valkolimi kummun peittää,
aurinkokin säteitänsä siihen heittää.
AILI KOSKI.
• la
Sivu 6 I-AUANTAINA, HELMIKUUlf'l4 PÄIVÄNÄ, 1948
Matkamuistelmia
Ei ehkä sopisi talvipakkasella muis­tella
viime kesää. Mutta mik|ei, jos se
hiukan lämmittäisi muita niinkuin mi­nuakin.
Monia vuosia olin ajatellut käydä
katsomassa Torontoa, vaan aina se siir­tyi.
Mutta viime kesänä se toteutui.
Eräänä elokuun päivä astuimme junaan.
Ilma oli kuuma ja junassa kauhea tun­gos.
Joku nainen antoi minulle puolet
istuimesta ja puolisoni sai istuimen tu­pakkavaunussa.
Näköala ei paljon huvittanut. Kau­heata
rämeikköä, aina samaa, maileja
ja maileja. -
Lähellä Caproelia saimme makuuvau­nun,
joka oli tilattu pari päivää ennen.
Olikin hauska oikaista levolle. Aamulla
heräsin soittoon. .Arvasin, että tuo on
herätys. Nyhjäisin puolisoa: "Taidam­me
olla pian Torontossa."
Maisemat olivat kauniita, aivan toi­senlaisia
kuin kotiperukoilla. Pian olim­me
Toronton asemalla ja voi sitä vili­nää.
Joka hetki luulin meneväni vää­rään.
On se toi.sta kuin Port Arthurissa.
Paljon oli katselemista. Kävimme ex-hibitionissakin,
jossa oli jos mitä nähtä­vää.
Mutta ilma oli liian kuuma. Ja
yksi asia meitä ihmetytti: kun emme
tavanneet yhtään suomalaista, ^
Sitten matkustimme Montrealiin.
Taas oli uudet nähtävyydet. Suuri kau­punki;
tuntui ettei sillä ole reunoja
ollenkaan. Kaduilla kuulee enempi
ranskaa kuin englanninkieltä. Ihmiset
ovat hyvin puettuja.
Seuraava paikka oli Öttavva, Cana­dan
pääkaupunki. Oikein kaunis, pal­jon
puistoja ja kukkia. Katselimme päi­vän.
Illalla otimme taas junan, päämää­ränämme
Sudbury. Siellä, käytyämme
Kuluttajassa aamukahvilla, pistäydyim­me
Vapauden kirjakaupassa ja toimi­tuksessa,
josta Untamo Mäkelä lähti
näyttelemään meille kaikki Vapauden
Kaappo fuii
Kyllä tällä Kaapolla oli oikea suku.
nimikin, sen säin v tietää vasta hänej
kuolemiansa Jälkieeh, mutta yleisesti
net tunnettiin Hulivili-Kaapon nimdli
Hän oli samoillut Mainen ja Michiganit,
tfietäskämpät kuten moni muukin "jj.
*po". Sadoilla metsäkämpillä oli hän ela
mänsä aikana pysähtynyt ''jipomaaa
kuten moni muukin metsämies.
Hulivili-iiimen oli hän saanut iloisen
luonteensa tähden, kertoessaan juttuja
miesten kämpässä. Melkein joka ilta
oli hänellä uusi juttu kerrottavaksi. Tie
tenkään ne jutut eivät aina olleet toä
mutta^ ne huvittivat meitä, sillä Kaapu
pelasi aina pääroolia näissä jutuisa
Yksi sellainen .on ^ jäänyt mieleeni ja.
kerron sen nyt lyhyesti melkein Kaapd;
sanoilla. *
Hän oli huorena miehenä ollessaan
ollut pappilassa renkinä ja kuten ta­vallista
aina, oli papilla tai oikeammin
rovastilla tytär, joka oli jäämässä van­haksi
piiaksi, vaikka näköä ja kokoj
oli kyllä. Kaapolla heräsi halu paästa
johonkin kosketukseen tjttären kanssa.
Mutta miten — miten päästä viatto­muudessa
kasvatetun ja varjellun yöiäi-sen
neitsyen kanssa mihinkään kosk^
tukseen? Halpa renkimies siihen maail­man
aikaan ei voinut uneksiakaan, etö
tuo tuttavuuden teko tapahtuisi nou
suoralta kädeltä. Siis oli keksittävä kei­no,
joka veisi perille. Aikansa mietit­tyään
Kaapo päätti ruveta pelaamaaji
enkelin osaa.
Eräänä syysyönä, kun oli pimeä kuin
kolimaisissa, Kaappo naputti helTasti
tyttären makuukamarin akkunaan, eiS
aikaakaan kun sisältä kuului kuiskaus:
"Kuka siellä?"
"Enkeli Gabriel", kuiskasi Kaappo
hellästi.
Eihän siinä sopinut paljon puhella.
Täytyi vain antaa ymmärtää,että ÖD
jumalan lähettämänä tullut täyttämään
sitä toivomusta, jolla tytär oli niin mon­ta
kertaa kääntynyt korkeimman puo­leen,
joten nyt olisi vain avattava ak­kuna.
Ja mitä ollakaan, akkuna aukesi
ja Kaappaicömpi siitä sisälle.
Mitä sieUä tapahtui, sitä ei Kaappo-kaan
tarkemmin selittänyt, vaan p
sen arvaaminen lopun varaan. Kaappo
jäi rengiksi vielä toiseksikin vuodeksi,
mutta ei uskaltanut enää näytellä en­kelin
osaa. Miten tahansa, muita ro­vastin
perheessä alettiin kummallisesti
katsella tyttären pyöristymistä, jpt^^
selitystä alettiin kaivata tuohon kum-k(.
neet. On siellä koneita "jonkun mar­kan
edestä". Sitten Mäkelä vei meidät
Finnish-haalile. Kyllä on kaunis talo,
kdpää siellä toimia tahnsin silloin ku"
Työn Puiston peittää lumi.
Iltapäivällä kävimme tapaamassa en­tisiä
tuttaviamme. Kiitos toveri Pulk­kiselle
autokyydistä maineille. Siellä oli
paljon katsomista. Sitten siirr.vini'«<
Työn Puistoon. Olen aivan kateeUiDf^
teille sudburylaisct siitä kauniilta
siinviettopaikasta. Siellä'tuli uusia tut-tavia,
• Kiitos Mäkelälle opastTik^*
taan.
Mutta huvimatka täytyi lojKttaa
aamulla astua junaan — Horncpaviiei
kohden, jossa sitten on ollut hausM
muistella tätä harvinaista retkeä-
S. J - L A -