1948-02-14-08 |
Previous | 8 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Mi
un
il'!?
Vi.
! 1 ' ?J
f f ,
H'
\ ' il
,1
i!
• - n*
1 . I
il 4
Alutta minusta näytti, ettei ollut mitään
sellaista mahdollisuutta ja kun yritin,
minulle naurettiin Englannissa, joten
päätin, etten toiste saata itseäni sellaisen
pilkan kohteeksi. Voin antaa kuitenkin
Liverpoolin maistraatin epäkohteliaisuuden
anteeksi, kun vertaan minkälaisen
kohtelun sain omaisiltani. Vaikka
he tiesivät minun rehellisen luonteeni,
niin kuuntelivat he kertomustana-epäuskoinen
h3'my huulilla, kuin tehdäkseen
hullulle mieliksi. Tämä arvelu
järjestäni aiheutti riidan .vaimoni veljen
John Vanburgerin ja minun välillä
ja sai minut tekemään päätöksen, etten
enää koskaan koske tähän asiaan. Poikani
monista hartaista pyynnöistä tämän
päätökseni nyt rikoin ja aloin kertoa,
Zulutta tehdäkseni osan kertomustani
ymmärrettäväksi, täytyy minun
kertoa vähän entisestä elämästäni.
Kun sota puhkesi, lähdin Brooklynista
ja seurasin 113 New York rykmenttiä
läpi kaigppailun. ©Iin läsnä
toisessa taistelussa Bull Runissa ja Get-tysburgin
tappelussa. Lopuksi vaike-
'asti haavoittuneena Antietamissa biisin
varmaan kuollut kentälle, ellei eräs
jNIurray niminen mies olisi kantanut
minut kotiinsa ja hoitanut. Kiitos hänen*
anteliasuudelleen ja mustien hoidolle,
pääsin lopulta liikkeelle tiluksilla
kepin avulla.
Yksi kaikkein uskolHsimmista naispalvelijoista
oli iänikuisen vanha nee-kerimummo,
jolla näytti olevan valtaa
toisten yli. Sairauteni aikana hän kertoi,
että oli kuullut puhuttavan minusta,
oli kiitollinen kun olin puolustanut
heidän sorrettua rotuaan.
Eräänä päiyänä, kun istuin yksin verannalla
paistatellen päivää ja mietiskellen
josko vielä yhtyisin Grantin armeijaan,
näin tuon vanhan naisen nil-suttavan
laokseni,
Vilkuiltuaan varovaisesti ympärilleen
ollakseen varma että olimme yksin hän
kopeloi kaulaltaan nahkapussin, joka
roikkui hänen kaulassaan valkoisella
nuoralla.
''Massa", hän kähisi korvaani, '*'minä
kuolen pian. Ei ole enään kauan massa
Murrayn tiluksilla."
"Sinä voit vielä elää kauan, Martha'',
minä vastasin. '^Tiedäthän että olen lääkäri.
Jos tunnet itsesi sairaaksi, niin sano
minulle. Voin ehkä auttaa siniia."
"Ei toivoa elää — toivoa kuolla. L i i tyn
pian taivaalliseen armeijaan. Mutta
massa ,minulla on yksi esine, jonka jätän
jälkeeni kun^iuolen. En voi viedä
sitä Jordanin toiselle puolelle. Tämä
yksi esine on hyvin arvokas, paljon arvokkaampi
ja pyhempi kuin mikään
• tiissä maailmassa. Minulla, köyhällä
akalla, on tämä, sillä minun esi-isäni olivat
suuria ihmisiä jo vanhassa maassa.
Mutta sinä et voi ymmärtää tätä niinkuin
mustat ymmärtävät. Minun isäni
. antoi sen minulle, mutta kenelle minä
sen voi antaa. Martha parall;\ ei ole
lasta, ei sukua, ei ketään. Kaikki mustat :
miehet ympärillä pahoja miehiä. Mustat
naiset hyvin typeriä. Ja niin minä
sanon — tässä on Massa Jephson, joka
• kirjoittaa kirjoja ja taistelee mustien
puolesta, hänen täytyy olla hyvä mies.
hän saa sen vaikka on valkoinen mies
eikä voi koskaan ymmärtää mitä se nter-kitsce
ja mistä se tuli.'' Vanha nainen
\'«ti ulos mustan litteän kiven, jo.vja oli
reikii keskellä. "Tässä, ota tämä", hän
sanoi painaen sen käteeni. "Ota se. ei
- koskaan tule harmia. Pidä talle>.sa, älä
•koskaan kadota sitä!" Ja varottavalla
liikkeellä vanhus nilkutti pois yhtä varovasti
kuin tulikin, vilkuillen sivuilleen
jos meitä oli huomattu.
Olin enemmän huvitetti^ kuin muuta
tiislii vanhan naisen vakavuudesta, ja
Vain kunnioitus hänen tunteitaan kohtaan
esti minua purskahtamasta nauruun.
Hänen mentyään katsoin tarkemmin
kiveä, jonka hän oli jättänyt käteeni.
Se oli aivan musta ,erikoisen kova
soikea kivi. Se oli noin kolme tuumaa
pitkä ja puolitoista leveä leveim-
-mästä paikasta. Merkillisintä oli että
siinä oli useita raitoja pitkin reunaa,
muistuttaen ihmeesti ihmisen korvaa.
Vaikka olin kiinnostunut kiveen, päätin
antaa sen hyvän ystäväni professori
Schroederin haltuun hänen geoloogisiin
kokoelmiinsa New Yorkissa, Näin ajatellen
panin sen taskuuni, unohtaen koko
asian ja nousten jalottelemaan.
Kun haavani oli parantunut näihin aikoihin,
lähdin Mr. Murrayn luota, ja
kun Union armeijat olivat jokapuolel-la
voitokkaita lähestyen Richmondia,
niin ajattelin, ettei armeija enään tarvitse
palveluksiani ja palasin Brooklyniin.
Täällä otin takaisin lääkäritoi-nieni
ja menin naimisiin J. Vanburgerin
toisen tyttären kanssa. Olin uuttera ja
muutamassa vuodessa olin menestyksellinen
lääkäri. Minulla oli vielä musta
kivi taskussani ja mielelläni näyttelin
sitä ja kerroin sen tarinan, miten olin
saanut sen haltuuni. Näytin sitä myös
professori SchroederiUe, joka oli ^, yhtä
paljon kiinnostunut sen kokoomuksesta
kuin alkuperästä. Hän sanoi, että se oli
meteoorinen kivi ja arveli, ettei sen
korvan muoto ollut mikään sattuma,
vaan etevää käsityötä, mahdollisesti lo-hcnnut
suuremmasta patsaasta, vaikka
kuinka niin kova aine voi olla niin hyvin
tehty, oli enemmän kuin hän, käsitti.
'"'Jos olisi tuollainen patsas, menisin
.mielelläni sitä-katsomaan", hän sanoi.
Niin ajattelin -minäkin silloin, mutta
nyt olen muuttanut mieleni sen jälkeen.
Seuraavat seitsemän tai kahdeksan
vuotta olivat hiljaisia ,Kesä seurasi kevättä
ja talvi syksyä tuomatta vaihtelua
töihini. Kun asiakaspiirini laajeni,
otin J. S, Jacksonin apulaisekseni, Mut-t?.
yhtämittainen työ oli saanut terveyteni
menemään alas ja tunsin lopulta itseni
niin sairaaksi, että vaimoni pyysi
minun kääntymään jonkun lääkärin tutkittavaksi.
Tri Kavanagh Smith, toverini
Samaritan Hospitalissa, tutki minut
ja löysi vasemman keuhkoni päässä olevan
vikaa ja käski ottaa hoitoa ja lepoa,
mieluummin meytiraalkan.
Olen luonnoltani levoton ja panin
vastaan sellaista, Mut^a sattuma toi
tielleni h y v ä n tuttavani Russelin,
\^^lite, Russel & White linjalta, joka
tarjosi minulle matkan hänen isänsä
laivalla "Marie Celeste'', joka pian lähtee
Bostonista, "Se on pieni hyvä laiva",
hän sanoi, "ja Tibbs, kapteeni.
on ensiluokkainei;! mies. E i ole invalli:
dille mitään niin hyvää kuin purjehtiminen,"
Olin itsekin sitä mieltä ja' niin
• tein päätökseni. \
Saavuin Bostoniin lokak. 12 1873,
ja menin heti laivakömppanian konttoriin.
Kun istuin siinä odottellen vuoroani,
huomioni kiintja sanaan "Marie
Celeste". Katsoin ympärilleni ja näin
pitkän, vanhan miehen nojaavan kiil-'
. loitettuun pöytään kysellen kirjanpitäjältä.
Hänen kasvonsa olivat puolittain
käännettyinä ipihuun päin ja näin sel-
'västi, että" hänessä oli neekeriverta,
mahdollisesti neljännes tai enemmänkin.
Suora ja kyömy nenä osoitti valkoista
verta, mutta tummat,. levottomat silmät
ja iso suu kiiltävine hampaineen
kertoivat afHkalaisesta alkujuuresta.
Hänen ihonsa oli sairaalloisen "keltai-jien
ja rokonarpinen, niin että koko ulkonäkö
oli suorastaan epämiellyttävä,
jollei pelottava. :Mutta kun hän puhui,
oli hänen äänenä sointuva ja puheen-käyttö
koulutettua. - '
"Toivoisin saavani tehdä muutaman
kysymyksen Maries Celestestä", hän
sanoi. "Se purjehtii ylihuomenna,
kös?".
, "Kyllä, herra", sanoi nuori palvelija
katsellen kunnioituksella suurta t i manttia
asiakkaan kaulanauhassa.
"Minne se on menossa?"
"Lisboniin."
"Kuinka monta raiehistösSä?^'
"Seitsemän, herra." «
"Matkustajia?"
"Kyllä, kaksi. Eräs meidän nuorista
herroista ja eräs tohtori New Yorkis-la.
"Ei ketään e'telästä?"
"Ei ketään, herra."
"Onko siellä tilaa vielä matkustajalle?"
"Tilaa vielä kolmelle", vastasi palvelija.
"Lähden mukaan", sanoi vieras päättävästi.
"Minä lähden, ostan paikkani
heti. Kirjoittakaa — Mr. Septimus Go-ring
New Orleansista."
Palvelija täytti kaavakkeen ja ojensi
vieraalle sen allekirjoitettavaksi. Kun
Mr. Goring kumartui kirjoittamaan, niin
minua kauhistutti hänen kätensä, josta
kaikki sormet olivat poikki paitsi peukalo,
jolla hän kätevästi puristi kynää
ja kirjoitti nimensä. Sen tehtyään hän
nyökäytti päätään kirjurille ja käveli
ulos juuri kun minua kutsuttiin .sisä-huoneeseen.
Jatkuu.
^ Jäätyy kaikki-r-niin
näytti kerran.
Tuiski hinta illalla
talven hämärässä.
Talven luniinen pehmeys
• uuvuttavan upottava,
tunki, mistään välittämättä
talvisessa hämärässä kaikkiaiy
Lepäsi väistämättä,
rauhallisesti- kuin kuolema
jättäen väsyneen fnatfmmiekn
jäätävän yön hämärään.
Tehden kaikkensa —
jäätääkseen kaikki
ja jättääkseen kaikki
liikkumattomana
jäätävän yön hämärään.
Vaijennut oli kaikki
lumisen pehmeyden kuokttvatv}
hiljaisuudessa.
Kuin odottaen lepäsi luonnon
. kauneus,
jäätyvä kauneus
jäätävän yön hämärässä.
_ METS;L\ POIlil
Viikingit tulivat Amerikkaan
viionna 1000
Smithsonian Instituten palveli
olevat tieciemiehet Washingtoiiiiä i
vat saaneet selville, että viikinkieDj
.ensimmäisistä, maihinnousuista .{
kan mantereelle tapahtui vuoden
vaiheilla Merrimac-joen suulla li
chusettsin valtion pohjoisosassa.
John Swanson on tutkinut koko .\tl
tin rannikon selvittääkseen ne
viikinkien maihinnousua koskevat
vaukset, jotka esiintyvät islantilats
taruissa.
Ceylonista dominioni
Äskettäin Ceylonista, joka oli o!!!:
'146 vuotta Britannian siirtomaana,
dominioni ja lipputankoon vedetl
singhalilainen leijonalippu, jota maas
kansallislippunaan käyttänyt 200 ""J
ta ennen brittiläiseksi siirtoniaaki
tumistaan. Ceylon on 25,000 nel j
Iin suuruinen saari- Etu-Intian eteU „
.lella, asukasluku 6,500.000.
^^aailma on joittenkin kohdall
ahdas, ettei kahdelle ihmiselle oh
leveimmässäkään sängyssä.
5 ^sn*"-1- 'f^
Sivu 8 LAUANTAINA. HELMIKUUN H PÄIVÄNÄ, 1948
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 14, 1948 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1948-02-14 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki480214 |
Description
| Title | 1948-02-14-08 |
| OCR text | Mi un il'!? Vi. ! 1 ' ?J f f , H' \ ' il ,1 i! • - n* 1 . I il 4 Alutta minusta näytti, ettei ollut mitään sellaista mahdollisuutta ja kun yritin, minulle naurettiin Englannissa, joten päätin, etten toiste saata itseäni sellaisen pilkan kohteeksi. Voin antaa kuitenkin Liverpoolin maistraatin epäkohteliaisuuden anteeksi, kun vertaan minkälaisen kohtelun sain omaisiltani. Vaikka he tiesivät minun rehellisen luonteeni, niin kuuntelivat he kertomustana-epäuskoinen h3'my huulilla, kuin tehdäkseen hullulle mieliksi. Tämä arvelu järjestäni aiheutti riidan .vaimoni veljen John Vanburgerin ja minun välillä ja sai minut tekemään päätöksen, etten enää koskaan koske tähän asiaan. Poikani monista hartaista pyynnöistä tämän päätökseni nyt rikoin ja aloin kertoa, Zulutta tehdäkseni osan kertomustani ymmärrettäväksi, täytyy minun kertoa vähän entisestä elämästäni. Kun sota puhkesi, lähdin Brooklynista ja seurasin 113 New York rykmenttiä läpi kaigppailun. ©Iin läsnä toisessa taistelussa Bull Runissa ja Get-tysburgin tappelussa. Lopuksi vaike- 'asti haavoittuneena Antietamissa biisin varmaan kuollut kentälle, ellei eräs jNIurray niminen mies olisi kantanut minut kotiinsa ja hoitanut. Kiitos hänen* anteliasuudelleen ja mustien hoidolle, pääsin lopulta liikkeelle tiluksilla kepin avulla. Yksi kaikkein uskolHsimmista naispalvelijoista oli iänikuisen vanha nee-kerimummo, jolla näytti olevan valtaa toisten yli. Sairauteni aikana hän kertoi, että oli kuullut puhuttavan minusta, oli kiitollinen kun olin puolustanut heidän sorrettua rotuaan. Eräänä päiyänä, kun istuin yksin verannalla paistatellen päivää ja mietiskellen josko vielä yhtyisin Grantin armeijaan, näin tuon vanhan naisen nil-suttavan laokseni, Vilkuiltuaan varovaisesti ympärilleen ollakseen varma että olimme yksin hän kopeloi kaulaltaan nahkapussin, joka roikkui hänen kaulassaan valkoisella nuoralla. ''Massa", hän kähisi korvaani, '*'minä kuolen pian. Ei ole enään kauan massa Murrayn tiluksilla." "Sinä voit vielä elää kauan, Martha'', minä vastasin. '^Tiedäthän että olen lääkäri. Jos tunnet itsesi sairaaksi, niin sano minulle. Voin ehkä auttaa siniia." "Ei toivoa elää — toivoa kuolla. L i i tyn pian taivaalliseen armeijaan. Mutta massa ,minulla on yksi esine, jonka jätän jälkeeni kun^iuolen. En voi viedä sitä Jordanin toiselle puolelle. Tämä yksi esine on hyvin arvokas, paljon arvokkaampi ja pyhempi kuin mikään • tiissä maailmassa. Minulla, köyhällä akalla, on tämä, sillä minun esi-isäni olivat suuria ihmisiä jo vanhassa maassa. Mutta sinä et voi ymmärtää tätä niinkuin mustat ymmärtävät. Minun isäni . antoi sen minulle, mutta kenelle minä sen voi antaa. Martha parall;\ ei ole lasta, ei sukua, ei ketään. Kaikki mustat : miehet ympärillä pahoja miehiä. Mustat naiset hyvin typeriä. Ja niin minä sanon — tässä on Massa Jephson, joka • kirjoittaa kirjoja ja taistelee mustien puolesta, hänen täytyy olla hyvä mies. hän saa sen vaikka on valkoinen mies eikä voi koskaan ymmärtää mitä se nter-kitsce ja mistä se tuli.'' Vanha nainen \'«ti ulos mustan litteän kiven, jo.vja oli reikii keskellä. "Tässä, ota tämä", hän sanoi painaen sen käteeni. "Ota se. ei - koskaan tule harmia. Pidä talle>.sa, älä •koskaan kadota sitä!" Ja varottavalla liikkeellä vanhus nilkutti pois yhtä varovasti kuin tulikin, vilkuillen sivuilleen jos meitä oli huomattu. Olin enemmän huvitetti^ kuin muuta tiislii vanhan naisen vakavuudesta, ja Vain kunnioitus hänen tunteitaan kohtaan esti minua purskahtamasta nauruun. Hänen mentyään katsoin tarkemmin kiveä, jonka hän oli jättänyt käteeni. Se oli aivan musta ,erikoisen kova soikea kivi. Se oli noin kolme tuumaa pitkä ja puolitoista leveä leveim- -mästä paikasta. Merkillisintä oli että siinä oli useita raitoja pitkin reunaa, muistuttaen ihmeesti ihmisen korvaa. Vaikka olin kiinnostunut kiveen, päätin antaa sen hyvän ystäväni professori Schroederin haltuun hänen geoloogisiin kokoelmiinsa New Yorkissa, Näin ajatellen panin sen taskuuni, unohtaen koko asian ja nousten jalottelemaan. Kun haavani oli parantunut näihin aikoihin, lähdin Mr. Murrayn luota, ja kun Union armeijat olivat jokapuolel-la voitokkaita lähestyen Richmondia, niin ajattelin, ettei armeija enään tarvitse palveluksiani ja palasin Brooklyniin. Täällä otin takaisin lääkäritoi-nieni ja menin naimisiin J. Vanburgerin toisen tyttären kanssa. Olin uuttera ja muutamassa vuodessa olin menestyksellinen lääkäri. Minulla oli vielä musta kivi taskussani ja mielelläni näyttelin sitä ja kerroin sen tarinan, miten olin saanut sen haltuuni. Näytin sitä myös professori SchroederiUe, joka oli ^, yhtä paljon kiinnostunut sen kokoomuksesta kuin alkuperästä. Hän sanoi, että se oli meteoorinen kivi ja arveli, ettei sen korvan muoto ollut mikään sattuma, vaan etevää käsityötä, mahdollisesti lo-hcnnut suuremmasta patsaasta, vaikka kuinka niin kova aine voi olla niin hyvin tehty, oli enemmän kuin hän, käsitti. '"'Jos olisi tuollainen patsas, menisin .mielelläni sitä-katsomaan", hän sanoi. Niin ajattelin -minäkin silloin, mutta nyt olen muuttanut mieleni sen jälkeen. Seuraavat seitsemän tai kahdeksan vuotta olivat hiljaisia ,Kesä seurasi kevättä ja talvi syksyä tuomatta vaihtelua töihini. Kun asiakaspiirini laajeni, otin J. S, Jacksonin apulaisekseni, Mut-t?. yhtämittainen työ oli saanut terveyteni menemään alas ja tunsin lopulta itseni niin sairaaksi, että vaimoni pyysi minun kääntymään jonkun lääkärin tutkittavaksi. Tri Kavanagh Smith, toverini Samaritan Hospitalissa, tutki minut ja löysi vasemman keuhkoni päässä olevan vikaa ja käski ottaa hoitoa ja lepoa, mieluummin meytiraalkan. Olen luonnoltani levoton ja panin vastaan sellaista, Mut^a sattuma toi tielleni h y v ä n tuttavani Russelin, \^^lite, Russel & White linjalta, joka tarjosi minulle matkan hänen isänsä laivalla "Marie Celeste'', joka pian lähtee Bostonista, "Se on pieni hyvä laiva", hän sanoi, "ja Tibbs, kapteeni. on ensiluokkainei;! mies. E i ole invalli: dille mitään niin hyvää kuin purjehtiminen," Olin itsekin sitä mieltä ja' niin • tein päätökseni. \ Saavuin Bostoniin lokak. 12 1873, ja menin heti laivakömppanian konttoriin. Kun istuin siinä odottellen vuoroani, huomioni kiintja sanaan "Marie Celeste". Katsoin ympärilleni ja näin pitkän, vanhan miehen nojaavan kiil-' . loitettuun pöytään kysellen kirjanpitäjältä. Hänen kasvonsa olivat puolittain käännettyinä ipihuun päin ja näin sel- 'västi, että" hänessä oli neekeriverta, mahdollisesti neljännes tai enemmänkin. Suora ja kyömy nenä osoitti valkoista verta, mutta tummat,. levottomat silmät ja iso suu kiiltävine hampaineen kertoivat afHkalaisesta alkujuuresta. Hänen ihonsa oli sairaalloisen "keltai-jien ja rokonarpinen, niin että koko ulkonäkö oli suorastaan epämiellyttävä, jollei pelottava. :Mutta kun hän puhui, oli hänen äänenä sointuva ja puheen-käyttö koulutettua. - ' "Toivoisin saavani tehdä muutaman kysymyksen Maries Celestestä", hän sanoi. "Se purjehtii ylihuomenna, kös?". , "Kyllä, herra", sanoi nuori palvelija katsellen kunnioituksella suurta t i manttia asiakkaan kaulanauhassa. "Minne se on menossa?" "Lisboniin." "Kuinka monta raiehistösSä?^' "Seitsemän, herra." « "Matkustajia?" "Kyllä, kaksi. Eräs meidän nuorista herroista ja eräs tohtori New Yorkis-la. "Ei ketään e'telästä?" "Ei ketään, herra." "Onko siellä tilaa vielä matkustajalle?" "Tilaa vielä kolmelle", vastasi palvelija. "Lähden mukaan", sanoi vieras päättävästi. "Minä lähden, ostan paikkani heti. Kirjoittakaa — Mr. Septimus Go-ring New Orleansista." Palvelija täytti kaavakkeen ja ojensi vieraalle sen allekirjoitettavaksi. Kun Mr. Goring kumartui kirjoittamaan, niin minua kauhistutti hänen kätensä, josta kaikki sormet olivat poikki paitsi peukalo, jolla hän kätevästi puristi kynää ja kirjoitti nimensä. Sen tehtyään hän nyökäytti päätään kirjurille ja käveli ulos juuri kun minua kutsuttiin .sisä-huoneeseen. Jatkuu. ^ Jäätyy kaikki-r-niin näytti kerran. Tuiski hinta illalla talven hämärässä. Talven luniinen pehmeys • uuvuttavan upottava, tunki, mistään välittämättä talvisessa hämärässä kaikkiaiy Lepäsi väistämättä, rauhallisesti- kuin kuolema jättäen väsyneen fnatfmmiekn jäätävän yön hämärään. Tehden kaikkensa — jäätääkseen kaikki ja jättääkseen kaikki liikkumattomana jäätävän yön hämärään. Vaijennut oli kaikki lumisen pehmeyden kuokttvatv} hiljaisuudessa. Kuin odottaen lepäsi luonnon . kauneus, jäätyvä kauneus jäätävän yön hämärässä. _ METS;L\ POIlil Viikingit tulivat Amerikkaan viionna 1000 Smithsonian Instituten palveli olevat tieciemiehet Washingtoiiiiä i vat saaneet selville, että viikinkieDj .ensimmäisistä, maihinnousuista .{ kan mantereelle tapahtui vuoden vaiheilla Merrimac-joen suulla li chusettsin valtion pohjoisosassa. John Swanson on tutkinut koko .\tl tin rannikon selvittääkseen ne viikinkien maihinnousua koskevat vaukset, jotka esiintyvät islantilats taruissa. Ceylonista dominioni Äskettäin Ceylonista, joka oli o!!!: '146 vuotta Britannian siirtomaana, dominioni ja lipputankoon vedetl singhalilainen leijonalippu, jota maas kansallislippunaan käyttänyt 200 ""J ta ennen brittiläiseksi siirtoniaaki tumistaan. Ceylon on 25,000 nel j Iin suuruinen saari- Etu-Intian eteU „ .lella, asukasluku 6,500.000. ^^aailma on joittenkin kohdall ahdas, ettei kahdelle ihmiselle oh leveimmässäkään sängyssä. 5 ^sn*"-1- 'f^ Sivu 8 LAUANTAINA. HELMIKUUN H PÄIVÄNÄ, 1948 |
Tags
Comments
Post a Comment for 1948-02-14-08
