Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 20, 1943

              LAU.\XTAINA. :^L\.\LISKUUN 20 PÄIVÄNÄ Sivu 7
Vanhat farmarit
LI oikein tuiskuinen talvipäivä.
Olin juuri tullut postista ja le-
,,ain jalkojani ja luin Liekkiä. Lu-ma55a
olin juuri Ainon "Uiidet far-arii"
kertomusta, kun ovelle kopu-tiiin
ja lisään astui naapurini pa-n
mailin lumikinosten takaa. Minä
ähän ihmettelin,mikä on yli 70-vuo-an
naapuriukon saanut liikkeelle
äin pahalla ilmalla, vaan en keh-ianniit
heti kysyä asiaa. Muuten
Jnnen niin iloinen naapuri näytti
|.(Svin vaiteliaalta. Kun hiljaisuus
Ikoi minua pitkästyttää, löysiii asial-isen
k\'symyk5en:
Jokos teillä on lehmä poikinut?"
Jo _ johan se on kuollutkin."
Kuollut?'" minä melkein kiljai-in.
Ja taisi tulla jotain kosteaa sil­miini,
kun ajattelin sitä masentavaa
pettymystä, jota on saanut kokea tuo
^yanha raataja ja hänen yhtä vanha,
raikka eloisa vaimonsa, Sofia, odot-laessaan
ainoan lehmänsä pian poi-ivan.
ja sitten kun se odotettu päi-
[vä saapuu, joutuukin menettämään
Isekä lehmän että vasikan.
Minä luulin täällä olevan mies­väkeä
kotona, kun en yksin saa sitä
pois navetasta", jatkoi naapurini
verkkaan.
Mieheni oli työssä, joten ilman
apua sai vanhus palata raskain mie­lin
kotiinsa.
. Menin seuraavana aamuna katso­maan
ja vein maitoa ja siellähän ne
vanhukset nylkivät yhdessä lehmään­sä.
Pienen vasikan pää lepäsi han­gella
emänsä pään rinnalla. Näky
teki sivulliseen hyvin surullisen vai­kutuksen.
Kun sitten mentiin tupaan lämmit­telemään,
kertoi vanhuspari, jotka
jo ovat 52 vuotta yhdessä "pätsäil-leet",
että tämä jo oli neljäs lehmä,
joka heiltä kuoli, ja kolme hevosta
on myös kuollut. Canadassa he ovat
jo 37 vuotta kulkeneet ja puoli tusi­naa
kansalaisia kasvattaneet, ja tois­ta
tusinaa on jo lastenlapsiakin Ca-nadaa
asumassa, niistä jo yksi ar­meijassakin
. . .
Palatessani naapurista muistelin
Ainon kokemuksia. Ne olivat vasta
alkua siihen, mitä tämä perhe oli
saanut kokea pitkän elonsa mutkai­silla
poluilla. Mutta, ajattelin, kos­ka
kerran Aino sai naapureilta leh­män,
kun hän oli sen tarpeessa, niin
totta nämä vanhat naapurinikin. Pää­tin
yrittää samaa heille. Ja niin
lähti listoja ja kirjeitä liikkeelle. Ja
tiilos oli, että jo muutaman päivän
perästä sain viedä "vasikan hinnan",
viisi dollaria, joka tuli eräältä suku­laiselta,
ja \äikon kuluttua oli sum­ma
jo Kki $60.
. "Näillähän sitä jo saa ainakin
lehmän takapään, josta sitä niaitoa ja
maan höystettä lähtee; nehän ne
ovat 'farmarille kaikki kaikessa, mitä
sillä etupäällä tekeekään", laskimme
leikkiä, kun lyötiin rahat pöytään.
Mummo alkoi niitä laskea, mutta
kun hän ainakin neljännestuntia oli
niitä laskenut, sanoi hän:
' "Tule sinä paappa apuun, niitä on
niin p>aljon, etten minä saa niistä sel­vää."
Tulihan paappa, joka jo vähän ai­kaa
oli piippu "hampaissa ihmeteli}^:
muorinsa touhua. Ja niin siinä sitten
selvisi, että "seteleitä on 50 taalaa ja
pienet rahat päälle". Karttuisa on
kansan käsi.
ELIN.
Dosi menetM lapsihalyaoksessa
N upilaisuudesta
T7'ÄTENI, Aura, ole hyvä. Pyy-
•'•^ täisin päästä kolmanneksi kie­kujaksi
nupilaisten asiassa, koska
tuota Xupin kontria on vähän joka
puolella ja nupilaista kokemusta
myös. Kun luin "Lohdutuksen sano­ja'",
tuli oitis mieleeni ostamani sa­teensuoja,
nykyaikainen tietysti, jo­ka
niin helposti kääntyi nurin tuu­lessa
ja kastui itse joka puolelta, ei
siitä ollut paljon lohdutusta kanta­jalleen.
Nykj^ikaisuutta Aura tar-jöo
nupilaisille, avioelämässä, joka
nykyaikaisuus juurtuu varjokuvakas--
vatuksesta ja on käytännöllisesti ko­keiltu
Hollywoodissa. Oi^ko niin-kutsuttu
avio-onni sukua sille, voim­me
hyväksyä oman ajatuksemme sii­tä,
mutta vanha terve ajattelu ku­vastuu
nupilaisten kirjoituksesta.
Historian keltaisille lehdille pikem­minkin
Joutaa se ajattelusuunta, mi­kä
ilmenee sanonnassa,^.^oleppa mies",
-^en me naiset olemme valntiit sano­maan
aina kun olemme heitä pistä­neet.
Ollaksemme nykyaikaisia tuli­si
>anoa: Anna samalla mitalla jos
">l<allat, äläkä kärsi kuin lammas! ,
tiedä myöskään meidän naisten
^•akeiieen patenttia mustasukkaisuu-f^
eHe. Olen vain useasti huomannut
että miehillä on yhtä herkkä sydän
^•^'"'lekys.vmyksille kuin konsaan
^^eillä naisilla. Siis olemme ihmisiä
^•am ia herttaisiakin, jos herttaisesti 1^ 'helollaan, .aviopuolisoina me tie-
•y^ti odotamme enempi kuin ulko-nai>
ia hyviä tapoja — "sydän vain
\vkk n sydäntä v-asten ja tunteet tun-te.
iille' — eikä sitä varjoo parran
sänki eikä likaiset kädet. Rajaton
on'epäilykseni myöskin, milloin mies
olisi liian vanha rakkaudelle, avio­elämälle,
mutta me naiset kyllä nau­timme
aina uuden saunan kuumasta
löylystä. Pelkäämme omaa vanhuut­tamme
tosin hirmuhallitsijana ja us-
^ kottelemme nuoruuden meihin tart­tuvan
ja jättävän jälet kuin tulirok­ko,
tosin suotuisammat.
"Muruja on elon onni", mutta mu­rujen
lisäämiseen ei meillä ole kai­kenlaista
oikeutta, olkoonpa nuoruus
tai vanhuus vierellämme. Itkekääm­me
surumme kyyneliksi, se on ter­veellisempää
kuin kätkeä ne. Peit­täköön
surunsa se, jolla surun syynä
on häpeä.
Meillä naisilla on mukava tapa vä­syä
kaikkeen. Jo tyttösenä pelkääm­me
väsymystä työn tekoon, vaikka
tuskin on tikkua ristiin laitettu, niin
että menemme, ei vain Xupin far­mille,
vaan Kitulankin kontrille e-männäksi,
unohtaen melkein, että
myös alamme aviopuolisoksi jollekin.
Vjisymme ^ puolisoomme, lapsiimme.
Väsymme uuden, ehomman etsin-täänkin.
Väsymme siksi, koska olem­me
sairaan yhteiskunnan tuote. Mut­ta
eikö sitä ole miehet myös. Ovatpa
tietenkin. Mutta he pakottavat it­sensä
kätkemään enempi kuin me. Ja
joka kätkee itseensä enempi tuskaa,
kaipaa enempi rakkautta, ja jos täl­löin
rakkauden sijaan saa petolli­suutta,
miten kirveltää seuraukset.
Ei auta että ori mies, kun on kerran
ihminen.
AXNA-LIISA.
Elizabeth Kenney eli Sisar Ken-ney,
kuten häntä nimitetään, saapui
toista vuotta sitten .\ustraaliasta o-pettamaan
huomiotaherättänyttä
uutta lapsihalvaustaudin hoitomene­telmää
m.m. Ne\v Yorkin yliopiston
lääketieteellisellä laitoksella, ja nyt
Amerikan 40 johtax^assa yliopistossa
annetaan opetusta tuhansille fysio-terapisteille
hänen hoitomenetelmän­sä
käytössä. Noin 200 lääkäriä, jot­ka
olivat läsnä hänen luennoillaan
Minnesotan yliopiston lääketieteelli­sellä
laitoksella sekä Minneapolisin
sairaalassa, ovat ottaneet käytäntöön
tämän uuden menettelytavan. Ne­kin,
jotka aluksi olivat skeptillisiä
hoitomenetelmän tehokkuudesta, o-vat
nyt muuttaneet mielensä sen suh­teen.
Yhdysvaltain eri osilla yli 500
lapsihalvausta potevalle sairaalle on
annettu hoitoa tämän uuden mene­telmän
mukaan. Tämä energinen,
55 vuotias nainen antoi itse hoitoa
100 sairaalle Minneaoplisissa. Sai­raista
ovat kaikki aikuiset nyt työky­kyisiä
ja lapsien ei tarvitse käydä
raajarikkoisten lasten koulua, joskin
muutamat heistä eivät toipuneetkaan
perinpohjin sairauden aiheuttamista
vioista.
"Joissakin tapauksissa tuottaa hoi­tomenetelmäni
tuloksia muutamassa
minuutissa", Sisar Kenney sanoi sa-nomalehtihaastattelussa
New Yor­kiin
saavuttuaan. "Valtaosaltaan
on hoitoa jatkettava useita viikkoja
halvautuneitten tai sanoisinko sai-raitten
lihasten elooBsaamiseksi.
Haluan erikoisesti myös huomauttaa,
että menetelmääni ei sisälly min­käänlainen
mentaalinen menettely­tapa,
en myöskään anna potilailleni
hierontaa; sanon sairaalle yksinker­taisesti:
'.Anna ajatuksiesi levätä', ja
sitten käsittelen sairauden rasitta­mia
lihaksia."
Aikaisemman lääketieteellisen kat­santokannan
mukaan oli halvautunut
ruumiinosa tehtävä liikuntokyvyttö-mäksi.
Tämän menettelytavan kaut­ta
uskottiin voitavan estää halvautu­neen
ruumiinosan täydellinen tuhou­tuminen.
Mutta Sisar Kenney suo­sii
sairaan ruumiinosan liikuttamista
ja kehoittaa potilaitaan käyttämään
jäseniään, jos mahdollista, joten eivät
muut lihakset joudu suorittamaan
sairaan lihaksen työtä.
Lääkärit olivat aikaisemmin sitä
mieltä, että poliomyeliitti aikaansaa
lihasten täydellisen halvautumisen.
Toisarvoisena apuna sairaiden hoi­dossa
käytettiin lastaa tai kipsisidet-tä.
Sisar Kenney väittää toisin, jos
nim. sairaalle annetaan hoitoa heti
taudin oireitten ilmetessä. Lapsi-halvaus
supistaa lihaksen ja aikaan­saa
jonkinlaisen lihasten kouristus­tilan",
Sisar Kenney sanoo.
"Kuluneina vuosina lihastoimin­taan
ei ole kiinnitetty niin suurta
huomiota kuin olisi suotavaa", hän
sanoi. Olen tutkinut lihasten toi­mintaa
40 vuoden ajan. Ollessani
ainoastaan 14 vuoden ikäinen herä­si
mielenkiintoni sairauteen, sillä vel­jeni
oli raajarikko. Vuosien kulues­sa
opin lajittelemaan lihakset eri
luokkiin voidakseni tautiopin peru.s-teella
saada lihakset liikuntakykyi­siksi.
Katsontakantani eroaa lääke-lieteen
aikaisemmasta kannasta.
Hoitomenetelmäni on myös erilainen.
Jos lihaksien sarviaissolut tuhoutu­vat
sairauden takia ja täydellinen
halvaus seuraa, ei sairasta voida aut­taa.
Mutta lihaksien veltostumisen
aikaansaamissa tapauksissa asia on
toinen, sillä lihaskudöksei ovat vielä
liikuntakykyisiä, tauti on ainoastakin
kutistanut ne, eikä täydellinen hal­vaus
ole vielä tuhonnut niiiä."'
Sisar Kenney kertoi mm. pitämäs­tään
esitelmästä eräälle lääketieteel­liselle
ryhmälle Minneapolisissa. Po­tilaana
oli lapsi, jonka molempien
raajojen lihakset — Amerikan johta­vien
ortopedia lääkärien lausunnon
mukaan — oUvat halvautuneet. Lap­sen
uteliaana katsellessa kunnianar­voisia
lääkäreitä Sisar Kenney venyt­teli
lapsen jalkaa." Lapsen huomion
ollessa kiintyneenä muualle poistet­tiin
fysiologinen este. Tämän jäl­keen
Sisar Kenney ohjasi lapsen huo­mion
sairaaseen jalkaan, joten lap­sen
ajatuselimet olivat tietoisia fyy-sillisestä
sairaudesta. Läsnäolevien
suureksi hämmästykseksi voitiin ku­tistunut
jalka muutamassa minuutis­sa
suoristaa,
"Hoito on aloitettava taudin ol­lessa
aktuaalisella asteella tj^ydyttä-vän
tuloksen aikaansaamiseksi". Si­sar
Kenny sanoo. "Tavallisissa ta­pauksissa
on jatkettava hoitomene­telmää
kahden kuukauden ajan, en­nenkuin
lihakset saadaan jälleen l i i -
kunlokuntoisiksi."' Sisar Kenneyn
hoitomenetelmän ensimmäisenä as­teena
on sairaan ruumiinosan hauto­minen
kuumilla kääreillä lihasten
refleksiivin aikaansaamiseksi. Vas­ta
tämän jälkeen on huomio kiinni­tettävä
lihaskudosten liikuntokyvyn
eloon saamiseen.
Sairaan käsittely on monipuolista
ja vaatii kärsivällisyyttä. Hoitajan
on mytis oltava perinpohjin perillä
ruumiin lihaksista ja niiden toimin­nasta.
Tähän asti päästyämme huo-niaamme,
miten suuresti Sisar Ken­neyn
hoitomenetelmä helpoittaa hoi­tajan
raskasta tehtävä. 5isar Ken­neyn
menettelytavan voi oppilas op­pia
kahdessa vuodes.sa.
"En luonnollisesti ole niin naivi
uskoakseni, että jokainen, joka kurs­sin
suorittaa, pystyy ensiluokkaisesti
hoitamaan lapsihalvaustapauksia",
hän sanoo. "Mutta kurssin suoritta­minen
on askel eteenpäin näiden on­nettomien
sairaiden tilan huojenta-miseksi.
Sillä kurssin suorittaneet
ovat suurempana apuna potilaiden
hoidossa, joskaan eivät perinpohjin
kykene tekniikkaani käyttämään."
Kun tri Melvin Henderson, Mayo
Klinikan ortopedia kirurgi vuonna
1940 kutsui Sisar Kenneyn vierailul­le
Amerikaan, olivat useat lääketie­teen
johtavimmat henkilöt vielä skep­tillisiä
tautioppiin nähden, joka kai­kesta
päättäen perustui yksinkertai­selle
ja nähtävästi lääketieteen tunte­musta
vailla olevalle pohjalle. Mut­ta,
13 kuukauden Amerikassa oloai-kanaan
on Sisar- Kenney saanut lää­kärit
puolelleen, he uskovat Kenney-menetelmän
olevan kallisarvoisena l i ­sänä
lääketieteen tutkimuksissa.
New Yorkissa saamansa tunnustus
bn Sisar Kenneyn elämänuran yhte­nä
loistavana tukipylväänä — uran,
joka sai alkunsa .Austraaliassa v.
1910, Pilton Hillsin eristetyssä yh­dyskunnassa.
Sisar Kenney työs­kenteli
tähän aikaan eräällä, muista
asutuskeskuksista kaukana olevalla
seudulla, missä välttämättömästi k i ­rurgista
apua tarvitsevien hoito kuu­lui
sikäläisen postimestarin tehtä­viin.
Kun lapsihalvaus pääsi vallalle
seudulla tuotiin potilaat Sisar Ken­neyn
luo. Hänellä ei ollut aavistus­takaan
nuoren potilaansa sairauden
syistä- Hän sähkötti Queenslandin,