Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 20, 1943

              Sivu 6 LAU-\XTAINA, ÄIAALISKUUN 20 PÄIVÄNÄ
•Minä olen tämän talon rouva ja
tulen kirkosta", vastasin nostaen
nokkani niin korkealle, kuin yletyin
näntääkseni mahdollisimman hävyt­tömältä.
En katsonutkaan koko Pie­tarista,
vaan menin tädin käsikou-kussa
ruokailuhuoneeseen, jonne oli
katettu pöytä kolmelle.
Täti ei tahtonut mitenkään istuu­tua
pöytään, vaan vastusti pelokkaa­na
ja kuiskasi neiti Pietarisen mää­ränneen
hänen kahvinjuontipaikak-seen
keittiön.
•'Jos me rupeamme neiti Pietarisen
määräyksiä tottelemaan, niin olisi
paras lähteä heti pois talosta", vasta­sin
huolettomana ja kävin käskemäs­sä
Latvan kahville.
Neiti Pietarinen ja Latva tulivat
yht'aikaa huoneeseen.
"Kirsti, sinä kai tunnet Maijan?"
sanoi Latva.
''Minä tunnen neiti Pietarisen yhtä
hyvin kuin toivon hänen tuntevan
rouva Latvan." Äänessäni oli kai
jotain ta\'allisuudesta poikkeavaa,
' -koska Esko-August katsoi pitkään
ja rypisti tyytymättömänä kulmiaan,
kulmiaan.
Neiti Pietarinen hymyili ja nosti
itselleen kupit pöytään.
"Kun me olimme Eskon kanssa
kahden talossa, istuin minä tavalli­sesti
siinä, missä rouva nyt istuu. -
Tuntuu hiukan oudolta istua tällä
paikalla", liversi neiti.
"Täällä voi ruveta yksi ja toinen
paikka tuntumaan neidist oudolta",
vastasin huolettomasti.
Latvan kulmien välissä öli tyyty-mättömjyden
vuorisola, mutta se oli.
tarkoitus, ja sen syventäminen oli
päämääräni. Neiti Pietarinen sulki
silmänsä ja hymyili säälivästi. Kah­vi
joutiin sitten loppuun tommelhik-
' setta, vaikka sähTcöä oli ilmassa ta­vallista
runsaammin.
Kahvin juotua täti tneni huonee­seensa
lepäämään. Latva syventyi
sanomalehtiin ja neiti Pietarinen otti
Msiinsä Ivuv^ehden. Minä jätin
herrasväen kohdenkeslcisyyteen ja
menin rääkkäämään vanliaa taffeli-pianoa.
Se on koinsyömä rämä, jota
^i varmastikaan ole viritetty pariin­kymmeneen
\'uoteeii. Mutta sitä pa­remmaksi
ihmiseksi tunsin itseni, mi­tä
kamalampia sointuja sain toosasta
irti. Ehkäpä tämä jalo musiikki sai
osaltaan Latvan ostamaan minulle
uuden pianon.
Päivällisen jälkeen tuli neiti Pieta­rinen
p}-\-tämään minulta limavaate-kaappien
avaimia. Päätin puhua
suuni puhtaaksi.
**Mitä neiti avaimilla tekee?"
"Hj*\-ä rouva, minun on mahdoton­ta
ioitaä taloutta, jos minun aina
- täytyj- juosta rouvalta avaimia pyy­tämässä."
**Mitä? Aikooko neiti Pietarinen
jäädä taloon oltuaan poissa näin
kauan aikaa?"
'Tietj-sti."
''Sitten minä sanon neidin irti.
^linä *n tee mitäiin emännöitsijällä.
Hoidan itse talouteni."
**Ette suinkaan minua pois lähe­tä?"
"Kyllä. Neiti Pietarinen voi läh­teä
nyX heti tai laillisen irtisanomis­ajan
kuluttua. Mielunmmin mak­saa
palkan nelinkertaisena irtisano­misajalta,
jos neiti lähtee heti."
Neiti Pietarinen kävi aivan punai­seksi.
'Esko sanoo, että saisin olla talos­sa
niin kauan, kun rouva oppii talout­ta
hoitamaan"., sanoi hän ja kokolail­la
io>'hkeässä äänilajissa.
'"Esko ei tiennyt, että hän saisi
näin taitavan emännän kuin minä.
Sitäpaitsi vaikka en taloudesta ym­märtäisikään
hölynpölyä, oli tämä
talo sellaisessa siivossa tänne tulles­sani,
että katson itseni onnelliseksi
päästessäni \-apaaksi sen aiheutta­jasta."
"Mutta minähän kirjoitin Eskolle,
että äitini oli sairas ja minun täytyi
lähteä . . ."
"Se ei vaikuta asiaan. Vaikka oli-sitten
ollut-kotona ja talo parhaassa
kunno.ssa, en pitäisi teitä sittenkään.
En tarvitse teitä."
"Rouva voi erottaa minut vaikka,
kerran päivässä. Agronomin sanaa
tottelen, ja hän sallii minun jäädä",
täräytti neitsyt rohkeasti ja käänsi
selkänsä poistuen kuin kuningatar.
Neitsyt Pietarinen ei aavistanut,
etten minä aikonut heittäytyä hänen
enkä Esko-Augustin armoille. Mi­nulla
oli oma valttini, enkä minä a-rastellut
sitä lyödä pöytään.
Menin heti Esko\ luo.
"Sanoin neiti Pietarisen irti, mutta
hän ei luvannut lahteä. Tulin sano­maan
sinulle, että ellei hän lähde ta­losta,
lähden minä", paukkasin yh­teen
hengenvetoon.
Latva oli kovasti vaivautuneen
näköinen ja alkoi puhua nuoruudes­tani
ja kokemattomuudestani. Hän
ei tahtoisi, että raataisin itseni nään-nyksiin.
Minun pitäisi nauttia nuo­ruudestani,
elämästäni j.n.e. Viisi
minuuttia kuuntelin Latvan tekopy­hää
saarnaa.
"Ajattiele, mit^n ikävää neiti Pieta­risen
on yht'äkkiä lähteä talosta, jo­ta
on kuusi vuotta tottunut pitämään
kotinaan", lopetti Latva puheensa.
"Ja sitä ikävämmäksi hänelle tulee
lähtö, mitä ikauenunin hän talossa
on"^ sanoin.
Laiva «i ollut huomautustani kuu-levinaankaan,
jatkoi vain esitelmään­sä
neiti Pikarisen hyveet tekstinä.
"Antedcsi keskeytys. Olen kuun­nellut
saarnoja joka ipyhä kymmen­vuotisesta
lähtien. Jos saarnat jo­tain
voisivat minuuun vaikuttaa, oli­sin
»yt pj^irays. Elä siis turhan ta­kia
vaivaa suutasi!"
*^utta eidiän minä voi ajaa häntä
pois, kun olen luvannut hänen jää­dä.^'
"liuota odotin.. Sitten lähden mi­nä.
5 " .
"Kjffsti, elä viitsi ruveta tyhjän
;päiten riitaa rakentamaan!"
"Minä en tahdo olla talossa, jossa
piika on isännän silmissä arvokkaam­pi
kuin rouva. Miksi et nainut hän­tä,
kun kerran hänestä noin pidät?"
"Kirsti, ethän vain nskone jouta­via
jourupuheita, joita ilkeät ihmiset
ovat levitelleet?"
"En, jos lähetät hänet pois, uskon,
jos et lähetä. Uskonelämäni on ko­honaan
hallussasi."
"-Anna hänen olla jouluun asti!"
"Kaksi viiklioa, en päivääkään
kauemmin."
Latva tuK aivan eteeni.
"Sinäkö täällä määräät vai mmä
"Tässä juuri katsotaan, kumpi
määrää. Jos sinä haluat määrätä,
niin ole hyvä, mutta elä luule, että
minä jään tänne. Vaikka äiti pakot­ti
minut kanssasi naimisiin, ei hän
pakota minua elämään saman katon
alla jalkavaimosi kanssa."
Latva tarttui olkapäihini.
"Sinä . . .. sinäkö häpäiset kun­niallisia
ihmisiä?"
"Elä viitsi intoilla oman ja neiti
Pietarisen pyhimyskunnian puolesta,
sillä sitä ei teillä kummallakaan ole.
^luistatko, miten ilkeät ihmiset tel-kesivät
sinut Pietarisen kanssa kala­saunaan
neljä vuotta sitten?"
"Ja sinä uskot sen inhoittavan
juorun?"
"Täytyyhän minun uskoa, kun Ta-nu
ja nrinä sen telkän panimme ovel­le...
Hyi! Te senkin porsaat!"
Se öli komea valttiässä, joka teki
puhtaan koko pelistä. Kauhistu­neena
katseli Latva minua. Luulta­vasti
hän njTt tajusi, miksi kynsin
hampain \'astustin avioliittoa hänen
kanssaan.
"Sisareni sanovat kyllä, että kaik­ki
ikäisesi miehet ovat samanlaisia
porsaita, mutta olkaa helkkarissa re­hellisiä
elkaäkä uskotelko olevanne
enkeleitä", syysin koko inhoni yksin
tein vasten naamaansa.
''Oletko sinä kaksikymmenvuotias,
viaton tyttö, joka puhut tuollaisia
sanoja", sai Latva vihdoin sanat suu­hunsa.
'
"Varmasti olen molempia. Mutta
et suinkaan kuvittele, että uskoisin
haikaran tuovan lapsia ja vasikoita
kaivettavan lantatunkiosta. Minä
olen hoitanut lukkarin lehmiä jo
kymmenvuotisesta asti ja tiedän
kaikki sen alan asiat. Viisitoistavuo­tiaana
luin tri Stopesin * Aviopuoli­sot'
kannesta kanteen, salaa, mutta
sitä paremmin jäivät asiat mieleen.
En luule, että yksikään meistä kym­menestä
tytöstä, joiden salaiseen iu-kurenkaaseen
kirja kuului, on sen
huonompi, kuin ne sadat tytöt, joilla
on vain hämärä aavistus ihmiselämän
salaisuudesta. Minä haluan kulkea
elämäni silmät auki, enkä sokkona.
On parempi nähdä rapakko ja kier­tää
se ,kuin oUa sitä näkemättä ja pu­dota
siihen."
"Kuinka mahtanetkaan inhota . ."
mutisi Latva ja katseli minua, kuin
olisin siirtynyt näköpiirin rajalle,
jonne nähdäkseen tä3rtyy ponnistaa
hermonsa äärhnmilleen."
"Lähteekö Pietarinen talosta?"
kysyin. .
"Huomenna", lupasi Latva.
"Hyvä. Minä lähden nyt kotiini.
Kim hän -poissa, soita, niin tulen
takaisin."
"Kirsti."
"No?" '
"Sinä siis kuitenkhi välität minus­ta
hiukan, ethän kai muuten olisi
mustasukkainen Pietariselle?"
"Siltäkö tuntuu?" kysyin nauraen. -
Tänään iltapäivällä soitti Latva
isälukkarille ja ky^, voisiko hän
tulla mukanani katsomaan uutta pia­noa.
ArveHn pianojutun vain hie­noksi
viittaukseksi, että saisin tulla
jo kotiin. Mutta uusi piano oli ta­lossa
todellakin.
Minä olen siis voittanut. Hnrraa!
KtrsU,
järeä tykistö
Jatkuu.
Sofia Johnssonbi
mmstolle
Sinä itskoit tiet o h on hvvääii
se oli juurtuma siiutssa syvään.
Suli' öli ihmiselosta selko
\siksi poistui kuolon pelko.
Ei sihs tuonen äänetön valtti
ei kirkkouskonnon vanha.mahti
saanut sinua kammomaan,
ei horjmnaan, ei vannomaan.
Et luottanut loordien valheisiin
et pimeihin myös pettäfiin.
Tiedon lähteistä voimaa joit
ja puhtaan kiipesi maalihin toit.
Vc
Ystävämme kun kuolo saapi,
miefemme hiukan herpoaapi.
Muti* jatkamaanhan jätit tydtä.
Siis lausumme sulle: hyvää yötä!
K. M.
Naisien päiväm
^(Eräässä juhlatilaisuudessa.)
Tänään n^sten päivää juMinmi
Tämä naisille omistettu on. Ra-sin
joukkoon yhteen kanssanne joi
limaan.
Naisen osa elontiellä on joskus
kärsimystä katkeraa. Miksi siti!
niinkuin nayrsky repii, saartaa? - :
Mutta ättös epätoivoon somi. RpV
keana kun kuljet, niin vastuksei;
voitat ajaltaan.
Jos olet nainen kovan k<rfitaloii,
niin haavatr jotka rintaas saat, voi
aika jälleen parantaa. Vidä m
päivä koittaa, jolloin oikeus.osasi on,
sillä väärj^s itsensä kostaa.
Poiss£^o on puolisosi ja itikasi?
'Sotafcutsunko saivat ? — Toivot rau­han
päivää pyhää, jolloin heidät jäi-'
leen nähdä .saat, jos he elossa ovat
— Niin, vielä kerran koitta veä
huomen, voiton huomen, kansakun­tien
huomen.
TYYNE MÄ.
3" LI oikein tui
Olin juuri ti
L i i n jalkojani j
ema5?:i olin juuri
L-irit" kertomusta
L i i n ja fisään J
L mailin lumikin
b ä n ihmettelin,
taan naapuriukoi
kin pahalla ilnii
|anniit heti kysj
jnnen niin iloin*
[ovin vaiteliaalta
ijkoi minua pitkäs
lisen k}-symyksen
-Jokos teillä or
.•|o — johan st
-Kuollut?'' mii
;in. Ja taisi tulla
Liini, kun ajattel
bettymystä. jota o
vanha raataja ja
laikka eloisa vair
laessaan ainoan 1
kivan, ja sitten ki
vä saapuu, joutu
bekä lehmän että ^
-Minä luulin t
iväkeä kotona, kui
foois navetasta",
[verkkaan.
Mieheni oli tj
[apua sai vanhus {
Iin kotiinsa.
I . Menin seuraavs
[maan ja vein mai
vanhukset nylkivä
Isä. Pienen vasik;
igella emänsä pää
teki sivulliseen hj
kutuksen.
Kun sitten ment
telemaan, kertoi
SETÄ SAMILLA on siviilipalve-luskuntaakin
hyvä joukko. Viime
vuoden lopulla oli palkkalistalla
^,760,101 henkilöä.
CAN33ERBURYN a r k k i p i i ^ on
arvostellut kirkkoa ja valtiota niideD
suhtauturnisesfca veneerisiin tautei­hin,
sanoen niiden käsittelevän nöiU
tauteja ikäänkuin ne olisivat vain
lääkintäkysymyksiä, vaikka ne ovat
moraalisia probleemeja.
r0
'S
IS
Te voitte viedä keittorasvan-
•ne jäterasvanne ja luut liha­kauppiaallenne.
Hän mateaa
teille -määrätyt hinnat keitto­ja
jäterasvoista. Jos niin vn-luatte,
voitte luovuttaa näiaa
rahat paikalliselle vapaaefl-toiselle
jätteidenkeräj-s^n»'
teaille tai rekisteröidylle sota-
» avustusjärjestölle tai — a Te voitte lahjoittaa keitto- Ja
jäterasvanne ynnä luut pai­kalliselle
vapaaehtoiselle jax-teidenkeräyskomiteaUe,
jos
kerää niitä paikkakunnaUanne
tai —
5 Te voitte jatkaa Rasvojen ja
•luiden ulos asettamista P»g_
taanapitolaltoksen kerat-i^
vaksi, missä sellainen mene
telmä on käytännössä.
Oeparlnsnt «fHatlonal War Sertie«
^ lUmONM. $*l¥*CE 0I¥1«0'«
I T Z Ä T E N I , ^ur^
-"•^ täisin päästä
kujaksi nupilaist
tiiota Xupin kont
puolella ja nup
myös. Kun luin "
ja"", tuli oitis mie
leensuoja, nykyail
ka niin helposti 1
lessa ja kastui its
siitä ollut paljon
jälleen. Nykyaik;
joo nupilaisille, i
nykyaikaisuus juu!
vatuksesta ja on 1
keiltu HQllyn;vood
kutsuttu avio-onni
me hyväksyä oma;
tä, mutta vanha
vastuu nupilaist^
Historian keltaisil
minkin joutaa se i
kä ilmenee sanonn;
Sen me naiset ole
maan aina kun oi
neet. Ollaksemme
si sanoa: Anna s
u>kallat, äläkä ki
F-n tiedä myöskäi
hakeneen patentti
f^elle. Olen vain
että miehillä on i
iunnekys\Tnyksille
^i^illä naisilla. S
vain ja herttaisial
^•'hclellaan. .\vio
••y-ti odotamme €
naisia hyviä tapoi
\vkkii sydäntä vas
tehille-' — eikä s