Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 12, 1938

              an-:
on
nti
aan
1 M
i nm
i mi-r4
1933 LAUANTAINA, HELMIKUUN 12 PÄIVÄNÄ Sivu 3
HB n ry C Ro w (3 H " " " ^^^^ ^ ^ T I i r r r ^ - w m t*tt**8H^4'••<H>^^ Seikkäiliiltertomus
".^inä pääsit ainakin h)rviin välei­hin
gorilla-äidin ja isonveljen kans­sa.
Ne kertovat isäukolle, että sinä
heittelit heille makupaloja ja sat­tuu,
että koko perhe tulee ystäväl­lisissä
aikeissa saamaan lis^ä soke­ria'!/
vastasi Jerome hymyillen.
'<Fivät kai ne tule sokerin takia,
muita ne voiyat himoita kanoja jä
kana la.
"Kyllä ne on opetettu jättämään
talo rauhaan. Mahdollisesti niillä on
halu varastaa esineitä, mutta kyllä
minä uskon, että ne antavat sentään
talon eläinten ja asukkaitten olla rau-
' h a s s ä . . . . • • •
"Minusta tuntui", sanoi Linda
miettien, "että gorillaveljen—kuten
sinä nimität sitä hirviötä — viit­tauksessa,
minkä se teki minua kohti,
oli jokin tarkoitus, se oli joku merkki.
Ei kukaan olisi sen iloisempi kuin
minä, jos tämän talon omistaja tulisi
takaisin ja selittäisi näiden hirviöit-ten
tapoja ja merkkejä."
"Älä ole huolissasi, Linda. Hän on
varmaankin opettanut nämä eläimet
käyttäytymään ihmisiä kohtaan mal­likelpoisesti.
Mina olen varma, että
hän varmaankin kehittää jotain teo­riaa
gorillain älykkyydestä, tai tekee
muita kokeita niiden kanssa. Vaat-teittemme
varkauskin jo todistaa sitä
ja sitä enemmän vielä se, että-nuo
eläimet pitävät niitä päällään."
He valmistivat aamiaisen ja päivä
kului. He sulkeutuivat sisään huo­neisiin
Ja ajattelijat, 'että täällä he
ainakin ovat suojassa kaikilta häirit­sijöiltä.
Eijnikään paikka, kaunis­kaan,
tunnu kauaa aikaa kauniilta,
jos ihminen on pakotettu siinä aina
olemaan. Heillä ei ollut mitään teh­tävää.
Lindaa ei kiinnostanut kir^
jastossa olevien kirjojen selailemi-nenkaan.
,
Lindan pelko saarella olevia eläi­miä
kohtaan kuitenkin väheni jon­kun
verran, kun Jerome.löysi kirjas­tosta
kirjan, jossa käsiteltiin perus-
Vusi elokttvatähti
Kaksi kuukautta sitten Richard
^'^^iie oli työssä eräässä kulkevassa
teatieri
teellisestr^^^^^^ . - %'ain se, että se voi olla aina täällä
ja tuki aaneen kirjaa hänelle. Afri- "Terve, terve, vanha ystävä", sa- kerjäämässä ryyppyjä, kun se tottuu
kalaiset tutkijat ja metsästäjät oli- noi hän, "Hauskaa tut^^^^
vat ahdelleet gorilloita ylen huo- Gorillaa tuntui huvittavan. Se
nosti ja saattaneet ne siihen tilaan, puristi hellävaroen Jeromen kättä ja
etta niiden luonne ei ollut suinkaan - terveHti aiVan kuin ihminen. Se ei
mikään rohkaiseva kenellekään ihmi- näyttänyt ollenkaan haluavan puser-selle.
Paviaaniapinat olivat myöskin taa Jeromen kättä liian kovasti. -
"Tämä ukko on O.k." sanoi Je^
rome Lindalle, joka ei vieläkään ol­lut
liikahtanut. "Me olemme jo ter­vehtineet
toisiamme kädestä. Noiise
varovasti, ilman että osoittaisit vä­hääkään
pelkoa."
pahankurisia lapsia.
Linda oli nukahtanut vuoteelle
Jeromen ollessa vahtina. Jerome luki
innostuneesti kirjaa apmoista. Hän
ei kuullut minkäänlaista ääntä, kaikki
tuntui hiljaiselta. Papukaijakin, joka
tavallisesti aina räkätti, oli nyt aivan
hiljaa, Se kai oli siirtynyt räkättä­mään
saaren apinoille muualle päin.
Mutta Jerome tuli vakuutetuksi,
että joku kutsumaton vieras on lähel­lä.
Hänen sieraimiinsa tunkeutui voi­makas
myskinhaju, aivan samanlai­nen
kuin mitä he olivat tunteneet
viime yönä, kun joku eläin oli nuus­kinut
ulkoseinää ikkunan alla. Sa­manlaista
hajua oli hän tuntenut
ennenkin eläintarhoissa käydessään.
Kääntäessään päätään hiljaa ovel­le
päin, oli hänen hiuksensa nousta
pystyyn. Aivan hänen edessään sei­soi
mahtavan suurikokoinen afrika-
Linda alkoi nousta hiljaa. Kun
gorilla huomasi hänen liikahtavan,
käänsi se katseensa tyttöön. Jerome
seurasi tarkoin, minkä; vaikutuksen
tytön liikkuminen tekee gorillaan. Se
katsoi Lindaa varsin rauhallisesti,
melkeinpä uteliaasti. Näki helposti,
että Lindalla oli täysi työ salata pel­konsa.
"Se ei halua mitään pahaa", sanoi;
Jerome. "Se vain haluaa tulla tunte­maan
hoitajansa ja kasvattajansa
vieraat. Pieni vieraanvaraisuuden
osoitus meidän puoleltamme on nyt
aivan paikallaan. Koska kerran tä­mä
ukko on kunnioittanut meitä
lainen gorilla. Se oli niin lähellä hän- käynnillään, niin meidän täyt3ry olla
tä, että se olisi voinut hyvin tavoittaa
hänet valtavalla eturaajallaan, jos
olisi tahtonut. Eläin oli hyvästi kuu­den
jalan korkuinen. Sillä oli valtava
rinta jai suuret, pitkät eturaajat. Sii­nä
oli. viidakon Primo Carnera aivan
hänen edessään!
Jerome tuli äkkiä aivan rauhalli­seksi.
Pelko, jota hän tunsi ensi
eläimen huomattuaan,' tuntui äkkiä
karisevan hänestä pois. Gorillan
käyttäytyminen osoitti heti, että se
oli tullut huoneeseen aivan rauhal­lisessa
tarkoituksessa eikä tehdäkr
seen kenellekään mitään pahaa. Sen
pienet silmät vilkuttivat rauhallisesti
Jeromeen päin. Sen huulilla tuntui
aivankuin kareilevan hymyntapainen.
Välistä se nosti vuoroin toisen ja
toisen eturaajansa ja «nuolaisi sitä
pitkällä, karkealla kielellään.
Jerome pelkäsi, että Linda heräisi
ja pelästyisi aivan kuoliaaksi, näh­dessään
julmannäköisen hirviön ole­van
huoneessa jä \aelä niin lähellä
vuodetta, jolla hän nukkui rauhallista
untaan. Hän kuiskasi hiljaa ja peh-.
meästi:
"Linda..."
"Mitä?" mutisi Linda, avaamatta
silmiään, Hän nukkui selin goril­laan,
kasvot seinään päin.
"Älä liikahda, äläkä katso taak­sesi
— ja älä missään tapauksessa
siihen."
Sitten se yhtäkkiä havahtui. Sen
korvat olivat varmaankin eroittaneet
heikkoa ääntä, kun se käännähti le­vottomana
ovelle päin. Eteisen por­tailla
oli toinen samanlainen eläin,
mutta pienempi. Tämän pikkupaho-laisen
kaulan ympäri pii käärittynä
sininen paita.
^ "Totta vieköön, missä nyt bn po­liisi!"
pääsi Jeromelta. "Tuossahan
n3rt on ilmielävänä se, joka varasti
minun sinisen paitani!"
Paidanhihat oli solmittu taiteelli­sen
hienosti eläimen kaulan alle ja
paita riippui pitkin sen niskaa. Kai­kesta
päättäen kummatkin eläimet
kuuluivat samaan perheeseen, ehkä
ne olivat isä ja poika.
Pojan saapuminen näyttämölle
näytti tekevän isään epämiellyttä­vän
vaikutuksen. Se katsahti äkkiä,
paljonko pullossa vielä oli jälellä ja
pani uudestaan pullon huulilleen, tyh­jentäen
sen. Sitten se nousi ylös ja­loilleen.
Sen huulet käyivät hermos­tuneesti
ja se murisi hiljaista muri­naa.
"Mutta tuo ei ole kaunista. Xsä
ieiaanvaraisia isäntiä talossa, joka kärsi poikansa tulevan pitoihin"
huuda!"
"Mitä nyt...?"
"Isä gorilla on tullut meille vie­raisille.
Se näyttää kaikin puolin
hyväntuuliselta. Älä näytä ollenkaan
pelästyneeltä, ei se tahdo meille mi­tään
pahaa."
Linda makasi aivan hiljaa. Iso
eläin näytti olevan huvitettu Jero­men
hiljaisesta ja kuiskaavasta aa­rnesta.
Se irvisti hyväntahtoisesti ja
ojensi valtavan käpälänsä Jeromea
kohti. Jerome mietti silmänräpäyk­sen
ajan. Hän ojensi rauhallisesti
ei kylläkään ole omamme."
"Mutta mitä taivaan nimessä me
tarjoamme sille?" kysyi Linda.
"Mene huolettoman näköisenä keit­tiöön
ja pane vettä ja sokeria yhteen
tyhjistä pulloista. Tuo joku pala ko­vaa
sokeria myöskin. Minä koetan
pitää sille seuraa sen ajan täällä."
Jerome alkoi laulaa hiljaa erästä,
lempilauluaan. Gorilla kuunteli mie­lenkiintoisen
näköisenä, kiinnittä­mättä
tuskin mitään huomiota Lin­daan,
joka hiljaa poistui huoneesta
horjuvin askelin. •
Niin pian kuin Linda sai sokeri­veden
valmiiksi, palasi hän huonee­seen.
Gorilla katseli huvitettuna Je­romea,
joka lauloi kutsumattomalle
vieraalle. Gorilla oli laskeutunut is­tualleen,
pidellen toisella kädellään
eteiseen päin olevan ikkunan laudasta
kiinni. Laulu näytti tekevän eläi­meen
hyvän \«aikutuksen. Näytti ihan
kuin siltä tulisi kyyneleet silmiin.
Kun Jerome lakkasi laulamasta, kaa­paisi
eläin kädellään karvaista rin­taansa
ja varovasti tyrkkäsi sormien­sa
päillä myöskiri Jeromen rintaa,
kuin kiitellen laulajaa.
Kun Linda näki, että Gorilla kos­ketti
Jeromea, oli hän vähillä pääs­tää
pelästyneen huudahduksen. Hän
kuitenkin hillitsi itsensä ja sanoi:
"Tässä on vieraan ryyppy."
Jerome otti pullon Lindan kädes-
"Toivottavasti ei vieraamme pane
pahakseen, kun meillä ei ole tarjotta­vana
sille parempaa ainetta."
Gorilla otti pullon. Heti se nä34ti
ymmärtävän, kuinka pulloa käsitel­lään.
Se nosti pullon huulilleen, otti
pienen kulauksen ja maiskutteli suu-f
taan, katsahtaen samalla Lindaan ja
Jeromeen kuin vakuuttaakseen heille,
että juoma on hyvää.. Linda pH se­koittanut
siihen vähän vaniljaakin,
sanoi Jerome hymyillen ja seuraten
gorillan liikkeitä. •
"Siltä näyttää", sanoi Linda. "Mut­ta
minusta näyttää, että tuo lapsi ei
olekaan tuon isäukon poika, vaan
sen tytär. Näetkö, kuinka kauniit
liikkeet sillä ovat, aivan kuin naisen
liikkeet." '
"No olkoon vaikka niinkin. Eivät­hän
vaatteet tee miestä", antoi Je­rome
periksi.
(Jatkuu)
Ptthuikttmnkaalle
^ 'ikiertueessa, saaden iMkaa 10 kätensä eläimen ojennettua käpälää joten^ se oh todelU hyvän makuista.
<'<">'"!<'viikossa. Nyt Mn on aUekir. kohti. Hänen kätensä näytti lapsen Siimat puohummessa gonlla alkoi
'''•'''^m seitsemän vmden:sopimuk. kädeltä verrattuna goriUan valtavaan , tyhjentää pullo? _
fmyu>oodissierimnjuJyhm avoinna olevaan kämmeneen. Epä- ;'Isapappa ^.taa p.taa snta , sa-mä^
i^oMiO^^M-imaaxä Je«me laski kätenä elä.- nor Jerome.v Kmkesta^päättäen se
^^""^ viikossa palkkaa. men kämmeneUe, joka tuntui varsm tuntuu maistuvan. Pahm ^ l a on
Gus Phillipsi opianalainen veturin­kuljettaja
puhui Bulgarian kuninkaan
kanssa puhelimella kuninkaan syntyi
mäpäivänä. Gus tuli kuningas Ba^
riksen ^'ystäväksi" vieraillessaan Bul­gariassa
joku vuosi sitten, ajaessaan
veturia kuninkaan kanssa, joka kuu­luu
olevan innostunut myöskin junan
kuljettamiseen.
m.