Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 18, 1950

              K UN MINÄ-©Ma'l-vuptiasyotii-äi­tiisi
. kuMianiioidöMii,' xmoäm "ma-i'.
a!i;t5toii, Herttaej ajatelka,.että mlnä_
jo' kykenen lasta^liomäinaan^-^ältiitf-ol-'
It^sa talollisissa töissä^ kutea telakin,
laman pienen Hertta-tytön äiti, jolla
oli viisi lasta, oli kuollut. Hänen ame-,
l^ensä oli hyvin kehno, jnoppo renttu,
joten sellatR^i niies ei tehdä mitään
.. lastensa''hoivaamiseksi. . Itsesliim selvä
asia oli, että lapset Joutuivat kunnan
liuoltooB., Pitäjässä,: ei siihen- aikaan-cilut
kuönalliskotla, \'aan lapset annet­tiin
pitäjälle holdetta\iksi sille, joka
iieidät otti halvimmalla. Ja niin "äitini­kin
meni sellaiseen tilaisuuteen, jossa
'iiriitä kunnan hoidokkeja jaettiin.
Äitini oli Amerikanleski. Isäni oli
liiiitenyt Amerikkaan ''kultaa vuole-.
n>aan", että me sitten saisimme elää
Juioiettomasti. mutta koskaan ei isältä
«ijllut meille rahaa liiennyt, eikä edes kir-j
elippustai koskaan tuli ut. Kailikl mitä
tiesin isästäni, oli se, mitä näin suuren­netusta
Hralokuvasta, joka oli kotini sei­nällä.
Siinä hän oli äitini kanssa vihki-jäivänään
ja kcanea mies hän olikin
uninun mielestäni. Usein äiti huomautti
hänen komeudestaan, mutta hän ei kos­teaan
ollut katkera tuolle komeaHe anie-
]'0116611, a-aikka tämä olikin meidän jät-tlinyt.
Siksi en minäkään oppinut isää­ni
lialveksimaan vaan kunnioittamaan
liiintä.
ICn oikein ymmärtänj^t, miksi äitini
haki kirkolta kunnanhoidokin, mutta
.<iks! hän sen haki, että saisi siitä vähän
hoitajaista, että tulomme olisi hieman
parempi. Talvella minä kävin koulua
la äiti kutoi ja kehräsi kylän emännil­le,
sekä hoiteli pikku Herttaa.. Kesäisin
hä» kävi talollisilla ulkotöissä ja jninun
-oli huolehdittava Herttasta. Mukavaa
..hommaa se minusta oli, sillä minulla
ollut koskaan ollut sisarta tai veljeä.
Fakaan myös, ettei Hertta saanut meil-
;lil huonoa kohtelua, sillä äiti vaati, että
.lapsesta on huolehdittava hyvin. Joka
• ilta hän kuulusteli tarkoin, missä olin
.ollut tytön kanssa, olinko iaiuiinlyönyt
.tehtäväni, tai ollut ilkeä pienelle orpo-
. raukalle.
i Kun sitten tulin siihen ikään, että
-aloin lähteä maailmalle omaa leipääni
-ansaitsemaan, oli Hertta jo koulua käy-
;vä tyttö, joten hän oli äidilleni sekä
.}'.uviksi että hyödyksi. Eräänä syksynä
•i.llessani kotona pyhäinmiesten päivän
-aikana, kertoi äiti olevansa toisinaan
.{•iin heikko, ettei tiedä, vaikka piankin
.tämän maailman jättää. Hän P3,*j'si, et-lä
minä vanliempana sisarena hoivaisin
ICiIpaldr|0itiis:
Herttaa aikuiseksi, ettei tuo raukka jou­tuisi
maailman hoivaan. Tein äidille
lupauksen.
Eräänä helteisenä kesäpäivänä sitten
sainkin kirjeen Herttalta. • -Kirjeessä ei
sehitelty paljon .asioita, kehoitettiin
vain kiirehtimään kotiin, että äiti on
heikkona sairaana. Lähdin heti, mutta
perille tultuani oli kaikki liian myö­häistä,
sillä äiti oli jo muuttanut tuonen
tuville. On selvää, että surumme oli
suuri, tukemme ja turvamme oli poissa.
•Miten nyt tulisimme toimeen?
Olin rakastunut Valtteriin siellä toi­sessa
pitäjässä, jossa palvelin, mutta
miten hän nyt tähän suhtautuisi, sillä
minä en ollut enää yksin, vaan minun
oli huolehdittava Herttasta. Tyttö oli­tkin
jo 13-vuotias ja minä 20, joten hän
ymmärsi myöskin ajatella kohtaloaan,
että mihin hän joutuu, jos minä menen
naimisiin.
Olin ollut kihloissa jo melkein vuo­den,
kun tuli sekin aika, että pitäisi
mennä naimisiin. Valtterilla oli mää­ränä,
että keväällä tai ei milloinkaan.
Olisin halunnut siirtää sitä Hertan takia
edes seuraavaan syksyyn, mutta luotta­si
iiraikseni raikastettuuni oli ollut suuri ja
siksi ei naimisiinmenoamme sopinut jät­tää
tuonnemmaksi.
Helluntaina meidät sitten vihittiin ja
sen jälkeen minun piti muuttaa Valtte­rin
kotiin, pieneen taloon. Hänen isän­sä
oli kuollut ja Valtter hoiti taloa äi­tinsä
kanssa. Luulin, että Valtterikin
ymmärtää, että en voi jättää Herttaa,
vaan hänet on otettava mukaan. Mutta
kim minä puhuin hänelle Herttasta, sa­noi
hän, ettei hän voi viedä äidilleen
kaiita miniää. Sanoin hänelle, että en
\oi jättää tyttöä, olen vastuussa hänestä
niin kauan kuin hän kykenee itsensä
hoivaaniaan. Kehoitin miestäni mene-
•mään ensin yksin kotiin ja järjestämään
asiat siten, että häh voi hakea meidät
molemmat sinne.
Olin ajatellut, että totta kai anoppi
ottaa Herttaa mielellään taloon sillä
tyttöhän voisi olla hyödyksi sellaisessa
talossa. Mutta- anoppi ei ollut luvan­nut
suostua, oli sanonut, että olkoon
koko miniäkin tulematta. Niin sitten
päätinkin asua toistaiseksi \aelä Herttan
kanssa kotimökissä ja l^altter asuisi ko­tonaan.
I. K.
" En puhimut Valtterille mitään, mitä
odotin. Tein ahkerasti käsitöitä' ja^
usein ku\ittelm olevani Amerikanleskeii
asemassa kuten äitmi ennen. Valtter oli
kai suuttunut, koska eräässäkin välissä
cli käymättä kolme -kuukautta. Sillä
ajalla tulivatkin yllätykset sarjana.
Eräänä iltana istuessa häniytuntia
ottamatta tulta lampumi, valaisivat au­tonvalot
koko huoneen. Joku tuh au­tolla
pihaan. Ketähän nyt tulee, oli
Hertan ja minun äänetön kysymys.
Ajattelin tulijaa Valtteriksi, että hän
on vihdoinkin tullut meitä hakemaan.
Olin jänmtt\^nyt, sillä hän ei tiennyt ti­lastani
mitään ja nyt hän sen näkisi.
IMutta mies ei ollutkaan hän, vaan
jokin vanhanpuoleinen mies, jonka pyy­sin
istumaan. Mies katseli meihin vuo­roin
toiseen ja toiseen, että tunsin jo
punastuvani. Olimme kaikin yaiti, vie­raamme
ei kysynyt mitään emmekä me
mj^Ö^ään: Katsoin häneen usein. Hän
näytti niin tutulta, mutta en vain tien­nyt,
missä olin hänet nähnyt. Viimein
huomasin hänen katso\'an seinällä* ole­vaa
äidin ja isän kuvaa ja kyyneleet
tulivat hänen silmiinsä. Nyt tunsin hä­net
ja huudahdin: "Isä!"
''Niin, minä olen sinun isäsisanoi
hän, "Missä on äitisi?"
Kerroin hänelle äidin kuolemasta ja
siitä, miten äiti oli saanut raataa huo­lehtiessaan
meidän toimeentulostamme.
Totta kai isäkin nyt huomasi, että oli
menetellyt väärin perhettään kohtaan,
mutta teht3'ähän ei saa tekemättömälisi.
"Jospa saisin takaisin sen ajan, jol­loin
löin laimin velvollisuuteni, niin ot­taisin
sen mielelläni", sanoi hän. Hän
näytti hyvin surulliselta ja usein hänen
katseensa siirtyi seinällä olevaan ku­vaan.
Näytti, että olimme niin mioh-luneet
keskusteluim, että emme enää
huomanneet Herttan olemassaoloa en-renkulh
tyttö huomautti kahvinkeitos­ta
ja alkoi hommata kahvia pitkämat­kaiselle
vieraallemme.
Kerroin isälle, kuka Hertta oli ja
oraasta avioliitostani. \'iimein isä sa­noi:
No. jopa ovat miehet tyhmiä. Kun
minä sain tietää, että äidilläsi on toinen­kin
tytär, luulin hänen hankkineen aivan
oman tytön ja mustasukkaisuus piti mi-,
nua vallassaan näin kauan, "alutta sit-
- ten- -ajattelin -:.:tulIa-sovittanjaaii
-ja tu!mkla:Ä.-.myöhi^. ätteasj.:
.. liä^ olet' toineii; ^^käiiija -;Herfctaa vus^sr
- olet uhrannut-, onnesito. Minä
auttaa slmia ja sovittaa sinulle,
sen, mitä-en ehtinyt sovittaa-äidlfe«
Hän sanoi, että hänen on tavatta^
Valtter mitä pikimmin, sen parempi \^
hän aikoilieti huomisin mennä Vatlte^^
tapaamaan, vaikka se ei ollut niiijy^
toivomukseni. Sanoinkin isälle omat
mielipiteeni, että emme välittäisi,
- antaisimme mieheni olla niin kauan kmn
haluaa,.ehkä hipi joslcus tulee. Olen.
han hänen vaimonsa, enkä tunne mitääa
.apeaa.
Kun isä sitten kertoi, että hänellä on
farmikoti .Amerikassa , iknan emäntää
riin päätimme, että. isä voisi \iedä mei*!
t£ itselleen kotinsa valtijaita. -Minä
päätin myöskin lähteä, sillä eihän Valt-ter
eroa sure, koska ei kerran halunnut
minua yhteen asuntoon viedä kanssaan
Mjamme entisen kotimökkimme ja 1^.
dimme kaikin lännen ikultamaahan.
Nyt on Valtterin äiti kuollut ja han
pyytää minua kotiinsa. Hän ei ole kos­kaan
nähnyt tytärtään Eriittaa, joka on
nyt 6-vuotias ja käy koulua. Rakastan
Valtteria vieläkin ja tietenkin lähden
hänen luokseen ensi 'kesänä, ettei Eriit-tan
tarvitse oBa tuntematta isän ja äi­din
rakkautta niin kauan kuin minä olin
ja etten minäkin menisi liian myöhään
hänen luokseen, kuten isä tuli minun
luokseni.
alutta on yks "mutta". Toiselta puo­len
olen sellaisessa asemassa, että en
haluaisi lähteä. Olen jo perehtynyttä­hän
uuteen maahan ja löytänyt hyvän
ystävään. Uusi kaunis koti odottaa sin­ne
muuttamistani, mutta velvollisuutehi
on toinen.
Hertta raukka, hän oh rakastunut
mieheeuj joka näkee vain minut, vaikka
kuulunkin toiselle eikä tunne, että miori,
-kaunis Hertta - rakastaa häntä. Kysy­myksessä
on taas mies, joka on tyhmä,
ellei joku häntä neuvo. Nyt on siis
minun tehtäväni ikoettaa saada hänet
oikealle tielle elämän polulla ja sitten
vasta olen valmis matkustamaan omani
luo, on se sitten minulle onneksi tai
onnettomuudeksi — niin sittenkin. Pel­kään
kyllä, että olen Valtterille melkein
vieras kaiken olleen jälkeen.
Hertta vaikuttaa taaskin minun elä­mäni
kulkuun kuten eimenkin. Hän
on öUut välikappale sekä minun että
äitini elämässä ja siihen hän tjltöraukka
kykenee vieläkin keiran.
—oOo— —
Maksoi- ¥elii'llätiii- edestä •
Ennen ruokapulan aikaan Suomessa
poikkesi erääseen taloon pari poikaa,
jotka pyysivät yösijaa ja ruokaa. Isan'
tä tuumasi, että on hän tavannut antaa,
mutta nykyisin kulkee niin paljon seM
sia, jotka jättävät 'maksamatta ja etta
edelliselläkin viikolla oli yksi sellainen
ollut yötä, sai aterian ja lähti salaa pois.
Töinen pojista kyseh isännältä niie^
hen tuntomerkkejä. Isäntä kertoi
poika tuntomerkit kuultuaan huudahti:
"Sehän on ollut veli-Matti, hän sel­laista
tekee. Olen monasti maksanut
hänen edestään ja teen sen nytkin. Pal­jonko
se maksaa?"
"No, eihän se niin paljon maksa, mut­ta
jos niin reiluja olette, niin markk.^
r;ittaa.
Poika antoi markan ja kysVi, eitä saa
ko hän kaverinsa kanssa ateriaa ja yo*
sijanr
"Kyllähän noin reilut miehet"", sano"-
isäntä. ,
Pojat olivat yötä, saivat aterioi»
lähtivät aamulla hiljaisuudessa kävele­mään.
He olivat vain maksaneet .vefr .
Matin edestä.
SIVU 4
MlcBIasterm yliopiston iytöt Hamiltonissa Ont, harrastavat voUey-palloa ja kilpailivat Toron­ton
yliopiston ja Ontarion f7taafal€iuskollcgion tyttöjen kanssa. Mcllastcrin fvföt voittivat ja
heidän joukkoonsa kuuluu kuvassa oleva Stic Ctimakam, _
LAUANTAIKiV,. I^AÄISKUUH 18 FÄmNÄ, 1950
Kumit de paljon ja puhu vSlm^-^'
hucssasi sanot niitä tiedät, kiiunncM^ '
sasi opit sen, mitä toiset tiefdval- -7
derot.