Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 31, 1948

              jtä saioij
in kulntin
'astakont-.
^"reeouniQ
joutua
Jehe muijj j
ulos a\Ti.'
«los toiai-,
ai jo. Saioaj
1 pitkän ji,
lenkymiBf.
tannaJn oi
oi kuri
TUPPU.
I
isevät vilus-l
ikkiensä al-l
virkkai
puettu poy
ien käänty-i
jänistä, ^
i oppineella
riksenpolb.
a.
herra. Sillj
koko p}T5lÖ
itoa tam*ta,
.ni on b*5sa,
söi kiirkkj-i
nenkuin (v>
oppii-tikulla
elette? Erit-kun
suuhUD-a
on samoin
/onnista \i-ppalekin.
nlVd eukoilla
aloissa. Ka
ojen raoi>ti«|i
»kkivat jota ' / |
paavat poiaif
' kasvojanni
^sten harrai'
,! —• huutai
tsokaa ensij
nnä olevinaan
tka, vaan ei
airaan näkiii
in miiistutta-iikset.
kaup-oiraa.
}>oloj:-
mä n ros^.i-:
ihoilla })äivi';-
,'t ei ole mi-ija
ja koiria,
taisia kuom>-
n, pmittees5i»
•rat. .<e on
l'anha rouva
Pojanmilikka
kalsol.r hiin-
?llen {otiseni
i nii<'l*'nkiiii-koa
i>iuu n-
.sanko. Snn-ä
pikku hei-sa
v(uk'.-s;i
anat, muikul-urct
jokiiiyn-akcrtucJi
ruu-samniakoidf
it kuoriaiitcn
unniantlhertiJ'
m
»f;
ina kaloina/ bn:enS»iso»etKl^2
^ säilytetään eri ^tiassa, jossa'ei
idu uimaan, vaikka se ei olekaan
in ahdas. X
Ruutana on mahtava kala! Sit-enkinen,
hyy^n säilyvä ruutana, tei-jalosukuisuutenne,
hitto sen kuris-oon!
Säilytä sitä vaikka >aiosi san-a.
niin se aina vain elää! Jo viikko
en sain nämä kalaset. Pyydystin nii-armollinen
herra, Pereveessa ja siel-asti
tulin Jalkasin. Ruutanat kaksi
eekkaa, vikikalat kolme, maivat
imenen kopeekkaa kymmenen kap-letta.
Kuolkoot pahukset kaikki! Kas
isa, olkaa hyvä, viitosella maiiyoja.
/aitsetleko, kenties, ostaa matoja?
lyyiä työntää kätensä ämpäriin ja
äii sieltä köpelöillä karkeilla sormil-n
aran maivan tahi noin kynnen pi­en
ruutananpoikasen. Sankojen ym-illä
on näytteillä siimoja, koukkuja,
tematoja ja auringossa heleänpunai-
Ja heloittavia savimatoja.
bniukuormien ja kalasankojen.lähei-tdessä
astelee harrastelijavanhus.
[neliä on karvalakki, rautasankaiset
bälasit ja panssarilaivoja muistutta-
't kalossit. Häntä nimitetään täällä
lypiksi'., Hänen.^ta^kjiissaaii-sei ole
beekkaakaan. rtiuttä^ siitä höolimatta
h käy kauppaa, kiihtyy puhuessaan,
k3tiää ostajille neuvojaan. Muuta-
Lsa tuokiossa hän ehtii tarkastella
^kki jänikset, kyyhkyset ja kalat, tar-staa
ne yksityiskohtaisen huolellises-niääritellen
jokaisen lajin, iän ja
• on. Lapsen tavoin hän on kiinnostu-t
tikleistä, ruutanoista ja maivoista.
^sykääi^ä häneltä esimerkiksi. jotakin
staiita, niin ukkeli kertoo teille sei­sta,
mitä ette löydä ainoastakaan kir-ta.
Kertoo teille ihastuksella ja intohi-isesti
sekä nuhtelee lisäksi teitä tie-lättömyydestänne.
Tikleistä ja pu-tulkuista
hän on valmis puhumaan
uttomasti, silmät innosta kiiluvina ja
iään heiluttaen. -Täällä torilla hänet
aa vain - talvisin', kesät hän viettää
sakin 3>loskovan takana, pyydyste-pillillä
peltopyitä ja onkii kaloja.
Kas siinä toinen "tyyppi' — erittäin
tkä, jaeltu, tummia laseja käyttävä
iha herrasmies, jonka lakissa komei-vanhanaikainen
kokardi. Hän on
rrastelija. Hänell^ on verrattain kor-
?a virka, toimii lukionopettajana, ja
likki torin kanta^asukkaat tuntevat
anet. Häntä kohdellaan kunnioittavas-tervehditään
kumarruksin, onpa hä-lle
keksitty erikoinen arvonimikin:
erra apusana''. Suharevissa hän ton-i
kirjoja, täällä torilla hän etsii hyviä
•yhkysiä.
Olkaa hy\*ä — huutelevat hänelle
yyhkyskauppiaat. — Herra opettaja,
?rra apusana, kiinnittäkää huomion-kupukyyhkysiin!
Herra apusana!
— Herra Apusana! — huu'Q5taan
finelle eri puolilta.
Herra Apusana! — toistaa jossa­in
bulevardilla maleksiva nulikka.
"Herra apusana" on näköjään jo ai-ija
tottunut titteliinsä. Vakavana Ja
ikarannäköisenä hän ottaa molemmin
jäsin kiinni kyyhkysen, nostaa sen
(itänsä ylle ja alkaa tarkastella, nyrpis-
?lee naamaansa muuttuen vieläkin toti-
Mnimksi kuin salaliittolainen.
Mutta aukio, tuo vähäinen osa Mos-
['vaa, mi.ssä eläimiä niin hellästi rakas-
<'taan ja julmasti kiusataan, elää omaa
^ient.ä elämäänsä, meluaa ja kiihtyy, ei-
[•tilsii l)ulevardilla ohittavat työteliäät
|| jutnalaapelkääväisct kansalaiset jak-f'
Iä.-,itttää, miksi tuo kansanjoukko
]n kokoontunut, tuo lakkien, hattujen
f \vlintcrien kirjnva kaaOs, mistä jut-
* 'v.i!, mitä kauppaavat.
K> w/ - Buenos Aircsis.sa oli ^tammilc.
i'n.i 102 astetta lämmintä, .Si.sämaassa,
|"ia Iccssa, mitattiin 105 astetta.
'^ärviseutu'Mehdes^ kii^oittaaloku
nimeään merkitsemätön seuraavan "ly­hennysotteen"
Johannes Mäkelän 30-
vuotisesta Amerikan matkasta:
Hän on syntynyt Sääksjärvellä v.
1874. Jo 21-vuotiaana hän matkusti
Amerikkaan viipyen matkallaan 30
vuotta. Tässä esitämme hänen seikkai­luistaan
osan hänen omien kertomus­tensa
mukaan. Ja koska lännellä nimi­tetään
yleensä Jussia Janiksi, niin käy­tämme
tässä sitä nimitystä.
Amerikkaan saavuttuaan Jani ensin
työskenteli Michiganin valtiossa, kesät
, kaivoksissa ja talvet metsätöissä, mut­ta
opinhaluisena ja kykenevänä miehenä
hän sivutöikseen harjoitteli sepänam-mattia
ja kehittyikin ensiluokkaiseksi
teräkalujen valmistajaksi.
Muutaman vuoden Michiganissa ol­tuaan
hän siirtyi Minnesotan valtioon,
otti sieltä "homsteetin" ja rakensi asun­tonsa
synkän metsän keskelle, johon
alkoi itselleen peltoa raivata. Kuten ta­vallista,
täytyi täälläkin ^sialuksi
hankkia toimeentulonsa luonnonanti-piista,
ja ,;nunpäfe.Janink^.täytyi turvau­tua'
metsästykseen, Siiriä hän kehittyi
sangen taitavaksi. Lukemattomat ovat
ne sudet, jotka saivajt surmansa Janin lä­hettämästä
kuulasta. Sadat karhut jou­tuivat
surman suuhun Janin ansiosta.
Riistaeläinten suhteen ei Jani harjoitta­nut
mitään ryöstömetsästystä, niitä hän
ampui vain tarpeen mukaan. Aina hän
kuitenkin piti varastossa hirven ja peu­ran
iihaa. Jos joku tuttava kaupungista
pyysi, niin niille hän aina ampui jonkun
hirven tai peuran. Ja kun Janilta loppui
tupakat, kahvit, sokerit ym. niin silloin
hän aina edellisenä päivänä ampui noin
300 jänistä, jotka hän sitten vei kau­punkiin
ja myi ne siellä 50 senttiä kap­pale.
Kerran Janin kaupungissa käydes­sä
oli hänen nuorempi veljensä ja Kel-lonen
kotimiehihä hänen kämpällään ja
sattui että sudet piirittivät kämpän. Nii­tä
oli niin paljon kuin aukeamalle sopi,
silloin oli raivattu aukea vasta noin
viisi eekkeriä. :Miehet ei\^t uskaltaneet
olla muualla kuin ullakolla, josta he
seurasivat susien likkeitä. Iltapäivällä
sudet yht'äkkiä alkoivat kaikkoontua
metsään. Nyt mahtaa Jani olla tulossa,
lausui Kellonen, koska sudet pakene­vat.
Ja aivan oikein, kun viimeinen susi
oli kadonnut metsään, ilmestyi Jani au­keamaan
toisesta laidasta. Sudet siis
vaistosivat asian eivätkä jääneet Janin
pyssyn luodin ulottuville.
Kerran, kun Jani oli metsässä jänik­siä
ampumassa ainoastaan haulikko
aseenaan, hän kohtasi yhfäkkiä karhun.
Jani kyllä' tiesi, että haulikolla ei kar­hulle
voi muuta, kuin saa sen suutVti-maan
ja kimppuunsa hyökkäämään:
Mutta Jani kuitenkin ampui. Ja seu­raus
oli se,' että karhu alkoi raivoisasti
hyökätä ampujaa kohti. Janilla ei ollut
muuta neuvoa kuin kiivetä lähellä ole­vaan
puuhun, jonka alimmat oksat oli­vat
noin 1'0 metrin korkeudella. Karhu
seurasi perässä puuhun. Kun Jani oli
päässyt ensimmäiselle oksalle, otti hän
taskustaan peltirasian, joka sisälsi hy­vin
hienoa ja voirtftkasta nuuskaa. Ja
tämän sisällön hän tyhjensi jälessä kii­peävän
karhun kuonolle. Janin ennak-kolasku
oli oikea, karhulta pääsi voima­kas
aivastus, sen kynnet kirposivat
puusta ja se putosi ala§ satuttaen pään- ^
kantoon ja kuollen heti.
Kahdeksiin vuotta asui Jani Minne­sotassa,
sitten hän myi farmin.sa hyväs-l-
i hinnasta ja siirtyi Alaskaan, jossa
toimi kullanetsijänä ja koiravaljakkojen
kasvattajana, onnistuen kimimas.sakin
ammatissa erittäin hyvin. Jani.sta tan-lui
Alaska liian kylmältä vyöhykkeellä,
ja .niinpä hän muutaman vuoden kulut>
tuamj^ koiravaljakkonsa, joita oli muu­tamia
tuhansia, ja siirtyi Californiaan.
Siellä hän työskenteli monilla eri aloilla,
mm. jättiläismäisten punapuiden kaa­tajana,
saavuttaen kaikissa erikoista
mainetta nerokkuudellaan. Californias-ta
hän sitten muutti Kalliovuorten lä-hettyville,
pestautui erään suuren kar­jan
kasvattajan palvelukseen. Ja nyt
vasta huomasi Jani, että hän oli löytä­nyt
oman uransa, sillä "co\v, boyn" am­matti
viehätti häntä suuresti. Ratsastus
ja ampumataito olivat hänellä jo ennes-,
tään, joissa hän oli No: I koko alueella,
lasson heittoa hänen täytyi vähän har­joitella,
mutta siihenkin hän tottui hy­vin
pian. Lampaiden keritseminen vaa­ti
myöskin vähän harjoittelemista, kun
täytyi keritä 1,000 lammasta päivässä
ja yhdestä lampaasta tuli noin 70 pau­naa
villaa. Pässit, siitospässejä lukuun­ottamatta,
täytyi tehdä vaarattomiksi,
ja se toimitettiin puremalla. Siihenkin
Jani tottui hyvin pian. ennen aamiaista
hän puri 400 kappaletta, toinen mies toi
aina purtavat pä.ssit pnilcnlle, Jani .«seisoi
syvennyk.«:essä. tarttui vnan takaialkor-hin
kiinni ja käytti hampaitaan.
Kerran sattui siellä karjafarmilla o-mituinen
välikohtaus. Eräs insinööri oli
saanut kaupungista kirje* n. josta selvi­si,
että hän oli joutunui törkeän petok­sen
uhriksi. Kirje oli viipyny\ matkalla
ja oli vain kaksi tuntia aikaa siihen,
kun hänen täytyi olla kaupungissa oi­keuden
istunnossa. Ja siitä riippui hänen
kunniansa ja omaisuutensa. Autoja oli
kyllä ja autonkuljettajia, mutta kaikki
asian kuultuaan pudistiva; päätään, sil­lä
matka oli 250 mailia. Viimein oli
karjanomistaja muistanut, että onhan
meillä Jani ja asia tultiin ilmoitta­maan
hänelle. Jani oli heti valmis.
Ja kun Jani pysäytti auton raatihuoneen
edustalle oli aikaa 2 minuuttia, jnu?ta se
riitti ja insinööri sai pelastetuksi kun­niansa
ja ominaisuutensa. Janin hän pal­kitsi
runsaasti.
Vihdoin Jani, kun oli oppihut tarpeek­si
karjanhoitoa, perusti oman farmin­sa.
Suomeen saavuttuaan hän kertoi
Matti Rentolan luokse, joka asui s^oin^
Vimpelin pappilan taloa. Jani x>tettiin
vastaan sydämellisesti. Pventola osoitti
vieraalleen suurimman kunnian mitä
maassamme on tapana, vieden hänet
katsomaan karjaansa. Ensiksi ohjasi
vieraansa sikalaan, jossa oli mm. 3 ko-apeata
emakkoa, niistä yksi oli juuri por­sinut
14 komeaa porsasta. "Joo", sanoi
lani, "hvvä sivutulo maataloudessa. Mi-nulla
oli siellä farmillani myöskin sikoja
-"lOjOCÖ emakkoa, 500 sikaa lähetettiin
elävänä joka päivä Chicagon teurasta­molle."
Rentola muutti toiselle ovelle,
jossa 200 leghorne-Ranaa tepasteli lat-
(ialla ja alkoi esitellä vieraalleen niiden
hyviä puolia. "Joo", sanoi Jani, *'hyvä
sivutulo. Siellä minun farmillani kun
kotona teurastettiin joka päivä 100 si­kaa
lähikaupunkiin lihantarpeen tyy­dyttämiseksi,
niin kanat elivät melkein
teurasjätteillä, kanoja oli noin 500,000
kappaletta, muuten saman tyyppisiä
kuin teidänkin kanat, mutta noin puol­ta
suurempia," Nyt katsoi Rentola par­haaksi
sulkea kanalan oven ja avasi
tallin oven, jossa oli hänen ylpeytensä,
2 varsaa ja 3 hevosta, yksi sukuselvä
kantakirjatamma, . jota Rentola alkoi
erikoisesti mainostaa. "Niin", sanoi Jani,
"täällä Suomen maanviljelyksessä onkin
hevoset välttämättömiä, siellä minulla
oli farmillani hyvin vähän hevosia, sillä
traktoreilla tehtiin suurin osa peltotöis­tä
ja niitä oli 25 kappaletta, isompia
ja pienempiä. Työhevosia oli ainoastaan
50, tosin oli ,50 pony-hevosta, mut­ta
niitä käytettiin ainoastaan huvi- ja
urheiluratsast uksiin." Nyt oli Rentolalla
jäljellä ainoastaan komea länsisuoma­lainen
karjansa, mutta sen näyttelemi­seen
ei Rentolalla enää tuntunut olevan
halua, eikä hänen tarvinnutkaan sitä
tehdä, sillä samalla huusi emäntä mie­hiä
kahville, jota kutsua ilomielin mie­het
noudattivat, ainakin Rentola.
Kerran joukko nuoria poikia kuunteli
Janin kertomuksia länneltä. Välillä he
kysyivät, kuinka kauan Jani oli työsken­nellyt
eri aloilla. He merkitsivät paperil­le
Janin ilmoittaman vuosimäärän, ja
vihdoin oli karttunut vuosia yhteensä
120. Tämän tähden pojat viimein huo­mauttivat
Janille luullen Janin joutuvan
lVihiuj Cnrtrr jo Cinucron ihailemassa IMia^nra Fallsia sen nykyisessä
talviasussa.
S
I
il.
\\ '
. st E;
]5
i
LAUANTAINA. TAMMIKUUN 31 PÄIVÄNÄ, 1948 S i v u 9