Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 20, 1947

              isell a on
ä jasa-
"t-ille lap.
alkoisilla
^elemassa.
lapsilleen
itselleen
humpuu-ssa
jär-ana
oli
mutta
koskaan
stöpaik-kustaja-a
alkoi
punkiin
johta-uksiakin
liikenne
•aiihdil-
Livaunu-lästä
tu-katujen
kadulle,
olivat niin
enempää,
^t. Clair
'äliä on
sa Jou-
)limatta
paraa-ja
sano-
Eatonin
saattoi
keuhkoi-äibsani
vielä
tkin lip-
Voca-
)rm5essa"'
luutoihin.
jttuna — J
15 suur-mpää,
joita
hmetellä
karhua"'
kaikuikin
sadoista
katoilla
joskus
alaperäi-ja
kuka
ntosuuk-yhtyä
n innos-sommat
aänsä ja
sijaitse-mellaan,
skaanias-ettu
kul-öideD
ja
Kaupat
nimtnäk'
aisella ^"a*
mikonija,
v-arten.
;än. On'
OOinak-lipalloja:
aisiUe*"-
kiila on
• tungos
lut ei\-ät
)a rajoit-jikkunat,
elma ha-la.
"J ou u istä jdoin
K i t j . NESTORI PARKKARI.
•7ö«/i/ juhlista jaloin" on sanonta,
hka 011 tavallisen kansan keskuudessa
yleinen. Tätä eniten juhlittua juhlaa
niin köyhä kuin rikaskin odottelee jon-kmlaiscUa
toiveella, uskovainen kansa
^iskonnollisessa mielessä, muut juJdiak-
^cen mutitccn vain, mutta kaikki, kum-niinkin
iloitakseen. "valon juhlasta",
sGodaksecn lahjoja ja antaakseen niifä,
ijis kertakaikkiaan ollakseen kerran
kanssaihmisilleen hyvä ja elääkseen
"maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto"
tunnuksen lumoissa. On tietenkin saa­listajiakin,
jotka kynivät köyhää kan­saa
joulunakin ja ovat valmiit pitä­mään
yllä verisiä sotisi rauhan juhla­nakin,
mutta niitä emme laskekaan
••arsinaiscen kansaan.
Mutta kansasta, joka viettää joulu-m,
tuskin monikaan ajattelee sen to-dtUista
sisältöä, juhlan historiallista al­kuperää,
koska nuo syömisen, ilo» ja
lahjojen hetket ovat^ pääasia. Me olem­me
tottuneet tuohon tapaan, se tuo mei-än
elämämme jokapäiväisyyteen muu­tosta,
se on "välttämätöntä lapsienkin
takia" ja niin me juhlimme, vaikka
emme uskoisikaan Jeesus-lapseen em-mkä
tietäisi mitään joulun virallisesta
sisällöstä. . '
Ien jäänyt joulun pääsisällöksi. "Teil­le
on syntynyt vapahtaja" soveltui va­lon
ja ilon juhlan vankoiftin traditioi­hin,
se soveltui sorrettujen kansojen
kaipuuseen paremmasta yhteiskunnasta
ja se antaa vieläkin toivoa ihmisille, jot­ka
eivät näe pelastusta vapaustaiste­lussaan,
eivät löydä todellista idospää­syä
nykyisen yhteiskunnan taloudelli­sista
ja henkisistä, ristiriidoista. Joka
tapauksessa joidun "aate" on peräisin
historian uumenista, ja niinkuin mää­rätyt
taloudeUis-yhteiskunnaUiset teki­jät
sen kerran synnyttivät niin saman­suuntaiset
syyt sitä edelleen pitävät
yllä.
Ihmiskunta kulkee nyt jättiläisaske-lin
eteenpäin kehityksessään, sen talou­delliset
ja yhteiskunnalliset olot muut­tuvat
ja ne muuttavat edelleen myös­kin
joulua ja sen muotoja. Me vietäm­me
kuitenkin edelleen joulua valon, va­pauden
ja rauhan juhlana luottaen sii­hen,
että kerran — eikä kovin kaukai­sessa
tulevaisuudessa — on ihmisen poi­ka
vapauttava itsensä pahan kapitalis­min
vallasta ja luova sen maailman,
jossa ei pimeyttä ja sortoa ole.
Joulujuhlan yleinen vietto, kaikkien
osallistuminen siihen osoittaa, että siUä
M A I S E M A K O R T T I E N keksijä
on J. H. Locker Zurichista. Hän
on vahvat juurensa historiassa ja mää- painatti v. 1872 kortteja, joissa oli
fätyt vaikuttimensa myöskin nykyhet- maisemia Luzernesta.
hssä. Kun synkennymme historialli-
Kiti tarkkailemaan joulun viettoa, jtiin
mc huomaamme, että se et suinkaan ole
syntynyt oletetun Jeesuslapsen synty-mn-
yhteydessä, vaan on sillä paljon
pitempi historia ja paljon lukuisammat
\-oi'at olleet tämän juhlan olemassaolon
vaikuttimet ja että sen muodot ja sisäl­tökin
on muuttunut historian kuluessa,
ioulua — valon juhlaa on vietetty
JOS kaikista maailman eläimistä
otettaisiin keskikoko, olisi se taval­lisen
huonekärpäsen kokoinen.
i kaikkien kansojen keskuudessa jo esi-'
^ historiallisista ajoista lähtien. Sen lah-
! ickohtana voidaan olettaa olleen talvi-
' päivän seisauksen. Ajankohdan, joi­lloin
pimeyden eneneminen lakkaa ja
iOlon lisääntyminen alkaa. Luonnon-hnsat,
jotka elivät luonnonvoimien vä-
Mmän vaikutuksen alaisina, olivat
\ni'menemmän riippuvaisia niistä kuin
f f-ykyajan ihminen. He seurasivat tark­in
im vuodenaikojen vaihtelua, sen pi- I ««>fl ja valoisia — kylmiä ja läntpimiä
[i<iusia ja odottivat hartaasti pimeän
\ kauden loppua, koska valon voitto lu-myös
parempaa elämää — luonnon
f^yeämpää kohtelua. Siksi piti tuota
liitekohtaa juhlia, palvoa vainajia uh-
^ijoin, ylistää aurinkoa ja erilaisia
"malia", joiden oletettiin vaikuttavan
l^^P^onihuiöihin . ja ihmisen kohtaloi-kyptUcisct
viettivät ennen kristin^'
joulukuun 25 p.nja tammikuun
^mmstä aikaa juhlana auringonju-
*^ l^nniaksi... Kreikkalaiset.ja per-
\l^^\ilf^(>*^at samanaikaisesti "pa-ja
. roomalaiset
l^^^^ vä-
UL.. ^^isina •mässäysjuhUna
ktmniaksi.
f^stmnuskoa .
21 p:stä.l3p:ään tam-l^
i^t^T P^^^oitiin vamajia ja
\ lahjoja.
\tt^''^kko,:Jokaei vohtut näi-
Siunaa sydämesi sykintää, sillä se on
kaikissa vaiheissa varma merkki siitä,
että vielä elät.
* » *
Erehdyksensä myöntäminen vaatii
jomjnoisenkin määrän miehuutta.
* • *
Rakkaus on naisen vankila ja hänen
taivaanvaltakuntansa.
harrds ku-vdäjd
Fr;dncois Millet
Barbizonin pieni kylä luoteis-Rans- pidetään taiteellisesti hänen maalauk-kassa
on saanut nimensä taidehistori- siaan täydeliisempinä.
assa siellä asustaneiden useiden maail­mankuulujen
maalareitten ansiosta. Täs­sä
luonnonihanassa, viiniköymiösten ja
orapihlaja-aitojen pikku yhdyskunnas­sa
eli viime vuosisadan puolivälistä läh­tien
vaimoineen ja yhdeksine lapsineen
maalaustaiteen kaikkein suurimpiin
mestareihin kuuluva Jean Francois Mil-let.
.Juuri nämäBarbizonin-vuodet — tai­teilijan
26 viimeistä elinvuotta — ovat
sitä aikaa, jolloin täniä peräti vaatima­ton
merimiesnuttuun ja puukenkiin pu­keutunut
talonpoikaistaiteilija ainaisen
puutteen ja köyhyyden keskellä loi u-seimmat
talonpojan raskasta työtä ku­vaavat
mestariteoksensa.
Näistä ensimmäinen on "Kylväjä",
joka valmistui kohta Barbizonin muu­ton
jälkeen. Tässä maalauksessa on run­sain
määrin luonnon ja ihmisen yhdis­tävää
hartautta, samoin monumentaa­lista
suuruutta ja voimaa, joka on o-minaista
Milletin pienikokoisimmillekln
töille. "Kylväjässä" on lisäksi voima­kas
rytmillinen teho, joka saa katsojan
tuntemaan arvonantoa tätä elinkeinoa,
maanviljelystä kohtaan, jota Millet itse
suoranaisella hartaudella kunnioitti.
Maalaus oli ensi kerran näytteillä v.
1850 ja saavutti jossain määrin kiitos­ta,
mutta enemmän kuitenkin moitetta,
sitä mainiitiin agitatoriseksi. Olipa joku
löytävinään siinä Jumalan pilkkaakin.
Millet, joka ei koskaan saanut tauluis­taan
edes siedettävää hintaa, joutui tä­mänkin
myymään polkuhinnasta —
monimiljoonikolle Vanderbiltile Ame­rikkaan.
Millet valmisti usein samasta aihees­ta
useampia, vain hiukan eroavia toi­sintoja.
Niinpä "Kylväjästäkin". MH-letkan
oli juuri erikoisesti piirtäjänä
verraton. Hänen musta-valkotöitänsä
"Kylväjän** jälkeen seuraa useita
työläis- ja talonpöikaiskuvauksia. Täl^
laisia ovat mm. sommittelunsa puoles­ta
mestarin parhaimpiin kuuluva "Täh*
känpoimijat". jonka maalari vain vai*
voin sai mitättömään hintaan myydyk»
ii sekä etinen kaikkea "Angelus", pie*
nikokoinen maalaus, jossa maamies vai*
maineen pellollaan kumartunein päin
kuuntelee työpäivän päätyttyä UtakeU
lojen kumima. Tästä maalauksesta taiS"
telivat Millefn kuoltua kokonaiset
maanosat — Eurooppa ja Amerikka,
Voiton peri Eurooppa. Taiteilijan koti­maa,
Ratiska osti sen silloisen ajan ra-liassa
stmnnattomalla hinnalla, 800,"
000 frangilla Louvreen.
Todellisia proletäärikuvauksia on epäi*
Icmättä "Kuolema ja puunhakkaaja",
missä raihnainen ukkoriepu risukimp'
puineen ponnistelee luurankomiehen
otteessa, samoin "Kuokkija" josta huo'
kuu koko ruumiillisen työn raskaus ai"
na kuölemanväsymykseen saakka. E"
dellistä maalausta ei huolittu mihinkään
näytteille ja jälkimmäisestä lausui ar-
. vostelu: "Tällaiset oliot (kuokkaansa
nojaava talonpoika) eivät ole tavallisia
edes htdlujen huoneessa."
Milletiä moitittiin aikatiaan siitä, etlä
hänen henkilöhahmonsa olivat niin ru­mia.
Tähän vastasi taiteilija:
"Täytyy muistaa, ettei kauneus ole
kasvojen muodon kauneutta. Teidän
kauniit tyttärenne eivät sovi risukimp-puja
kantamaan eikä elokuun helteessä
tähkiä poimimaan. Äiti kumartuessoan
lapsensa puoleen on kaunis väin ilmeen­sä
avulla. Kauneus on ilmeessä."
, Maan pinnalla häärivän ihmisen ar-kisimmastakin
askareesta Millet kykeni
löytämään vakavaa, suurta runoutta.
Kaiken pohjana on maaemon ja ihmis­lapsen
erottamaton yhteys. Millet oli
tämän tosiasian suuri julistaja.
d md n vesi
Kirj. W. RODE. Suom. KL. U. SUOMELA.
Kätcs antaos mulle! O on taikuri suurin,
, maat, taivahat taikoa voin perinjuurin/ . . .
Mun valtaani vaivu! Teen ihmeet ja kummat.
Suon suurimmat riemut ja — surujen summat/
Teen köyhän mä rikkahaks, valheista vauraaks,
teen ahkeran laiskaks ja taikurin loiseks,
isän hcUimmän noitua voin — pedon moiseks,
pojat vankilan teille ja tyttäret likaan
ja äitien rintahan myrkkyisän okaan . . .
Teen hurjaksi hurskaan ja narriksi neron,
mun kauttani, rakkaat saa rakkaista eron,
tuon tullessani tÖUeihin puutetta, hätää
ja rikkaiden salikin saastaa ja mätää . . .
tään kaiken mä kuinkako voin?
Ylen helposti/^ Noin:
Minä luikerran luo
ja kuiskaan: juot
Sä oothan mies
kuin lintu vapaa,
eikä orjan ies . ..
sun laistas tapaa,
tee tahtosi mukaan,
sua. kolho ei kukaan t
Ja Jtan nostaa mun huulilleen, inaistaa . . . juo . . .
Eik* aikaa, jo huutaa hän: lisää tuot...
Tuli syttynyt on f . . . Bän on mun, hän on mun . , .
Kunnes syöksyvi. . . helvetin kuiluJttm.
Kirjekyyhkysten
kyky
Yleensä luullaan .että kirjekyyhkyset
osaavat jonkun aivan erikoisen vaiston
avulla palata kotipaikalleen vaikka ne
mistä laskettaisiin lentoon, mutta tämä
ei pidä paikkaansa.
Britannian ilmavoimista lähetettiin
sodan aikana noin 17,000 kirjekyyh­kystä
lentoon, mutta vain tuhatkunta
n-istä osasi lentää sinne missä ne oHvat
kasvaneet ja opetetut kuljettamaan tie­donantoja.
Ja tätä määrää pidetään
keskinkertaisena. '
"iTidysvaltain lentovoimissa opetetut -
kyyhkyset voivat joltisellakin varmuu­della
pajata määräpaikkaansa vain sel­laisilta
matkoilta, joilla^niitä on liarjoi-tettu
pitempi aika ja siten että maasto,
jonka ylitse niiden ijayiyy lentää, on
niilkj tunnettua. \
New Jerseyn raaataloustoimbton koe­tiloilla
suoritettiin muutamb vuosia sit­ten
kokeita kyyhkysten kotiinpaluu-»
vaiston selvillesaamiscksi. . Kuusi laval­lista
kyyhkystä, joita ei oltu opetettu
kotiinpaluukntoon, ,laskettiin lentoon
kahtleksankymmcnen mailin ^^äässä nii--
den olinpaikasta, eikä yksikään^ palan-nut.."
koUinsa". Yhdestäkään ei sen jäl­keen
saatu edes mitään tietoa.
L A U A N T A I N A , J O U L U K U U N 20 P Ä I V Ä NÄ sivr 3