Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 23, 1951

              ' Jatkoa
'! Seiiraa\^a päivänä vieraiUmme mie-
{..^ ^-anhemman siskon kotona. Hän
! j jo kuollut, mutta nuehensäeU/Hei-
: d=n ainoa poikansa kaatui sodassa sa-
/ j r - Ä aikoihin kuin minunkin veljeni.
Häneltä jäi vaimo ja kaksi pikku tyttöä.
, Ush oU io uudessa avioliitossa ja heillä
' cli jfei lapsia. Kaikki asuivat yhdessä.
: Halusin ottaa kuvan tytöistä ja ukista
• ja ukki mieltyikin kovasti v tuumaan,
-.sanoi ensin vähän muuttavansa vaattei­ta.
Olimme jo ulkona katsoneet paikan
. valmiiksi ja ukki oli vaihtanut paidan,
housujen arveli kelpaavan. Hän istui
; tiv^lle ja kehoitti toisiakin joutumaan
'kuvattavaksi.; Kun aioin ottaa kuvan,
i huomasin;?että ukin housut olivat vä-
* hän rempäliaan, niitä fpli pitelemässä
vksi nappi ja m(nusta tuntui, että
) sekin i-oi lakiala olemasta millä hetkellä
! h>-vänsä. Muutin toisen tytöistä istu-
\ maan uMn eteen j f niin tuli kuva ote-
[ Illansuussa talon nuori- em
• meidät joen yli ja siitä jatkoimme käy-
,^{len matkaamme Hakkaraiselle. Tulp-
' matkalla Mari halusi käydä erHstä tut­tavaansa
tervehtimässä, kun nyt kerran
= ollaan kulussa täällä päin.
' Matkalla Mari kysyi, miksi niin äk­kiä
muutin toisen tytöistä niiii,äkkiä
: ukin eteen. Taisin selittää hänelle asian
[ liian koomillisesti, kim hän pjrrskähti
äänekkääseen nauruun, eikä tahtonut
voida lakatakaan nauramasta. Mutta
1 sitä ei kestänyt kauan, äkkiä hän risti
^kätensä ja siunasi itsensä. Sanoi^ että
; hän tekee liian paljon syntiä minun
! kanssani.
; Kun Hakkaraisen talo alkoi näkyä,
^ huomasimme pihalla nuoren tytön. Mari
I sanoi heti, että se oli Rauha. Hän oli
1 tullut Lapinlahdelle vähän jälkeenpäin
kun me sieltä lähdimme ja niin hän lähti
* ajamaan meitä takaa. Ensi näkemästä
I kiinnyin häneen. Olen monasti jälkeen­päin
kaivannut häntä. Meillä tahtoi vä­kisinkin
olla liian hauskaa, vaikka pel-
J kasimme Marin kärsivän siitä. Mutta
I emmehän me synnin myhryt voineet sitä
; auttaa.
, Marin piti saattaa minua Kontiomä- •
; kfeen saakka, . kun lähdin pohjoiseen,
: mutta hän väsähti ja jäi Hakkaraiseen.
.Tauni lähti Kajaaniin saakka. - 'Kai Ma-
: rin syntikuormakin jo painoi ]a lisää
l olisi tuUut tehdyksi, jos mukaan lähti.
' Kajaanista eteenpäin minulla ei ollut
i tuttua matkaseuraa, mutta ainahan sitä
•matkalla tuttuja saa. Tapasin kerran
, matkallani erään KnsanhuoUon johtajan.
Kuultuaan, että olen Canadasta, alkoi
»^puhutella minua. Kehoitti mm. tiio-maan
kiitokset kaikUle, jotka tavalla tai,
toiseUa ovat auttaneet Suomea tässä
•^^kassatilanteessa.
se on tilaustyö — maalaan sen erääUe
i
mutta sehän on mielenkiin-
Sinulla taitaa olla kovasti töi-f
t a ? '
'On. aivan riittämun. Mutta, saanko
"^taa lisää teetä?^'
jKiitos, mutta katseUsin mieluummin
^ta muitakin töitäsi», mies estelee, sil-öan
pelkää, että Heli kuulee, kuinka
jajust, hänen sydämensä lyö, pelkää, et-
Heli näkee, huomaa kaiken, kuten
'^enkm, näkee, että hän on muuttunut,
^^ntunut . . . että hän on onneton
^Ennenkuin Heli ehtii estämään, on
|.^. ''^'^""t tuolin takaa erään tau-bti)
''^'"^"'•äPäystä myöhemmin mies
— omaa kuvaansa . . .
fccil"""'. «^idä« katseensa
^at ja samassa hetkessä kummal-selviaä
totuus, jota he olivat yrit-
"^.t toL^ltaan salata .
^:nc-Sn - toteaa
^^t^eensä asiakkaansa . . .
Kirj. Minda Katainen
Eräs matkustaja, kuultuaan, mistä
olen, alkoi päätä pahkaa sättiä "ryssää".
Aikansa pauhattuaan han sanoi, ettei
täällä uskaDapaljon nykyään puhua. Sa­lossa
ja heti meidät vietiin katsomaan
navettaa, _
Olisin halunnut kulkea vähän enem-
T , ™ r . ^ » f ö „oi u -u" V , ™^ täällä Pohjolassa, mutia ei ollut
m a t . a u ™ „ i a ^ .uuua paiUUaa..
Hän vakuutti, että kaikki Suomessa mihm mennä, niin se jäi. Serkkuni, jo-ovat
^'ryssän" vastustajia ja kysyi, että
eikö Amerikassa ja Canadassa olla sa­maa
mieltä. Vastasin, ettei siellä, eikä
täällä enempää kuin missään muualla­kaan
ole kaikki samaa mieltä ja jos öli-sikin^
niin asiat olisivat silloin kokonaan
toisin, eihän silloin vastapuolta olisi ol­ka
oli nähnyt ne hävityksen kauhut, ei
tuntunut olevan yhtään halukas lähte­mään
näyttämään minulle seutuja. Sa­noi
vain, ettei siellä ole mitään nähtä­vyyksiä,
raunioita ja tuhkaa vain. Näin­hän
minä niitä matkani varrella, eivätkä
ne niin ilahuttavia olleet katsella. Olin
^"^^ fs e l l a i n e n tuulen- ^ghnyt sodan tuhoista kuvia jo 'tänne
pieksäjä, jonka puheet eivät puntarissa
paljoa paina.
Juna kulki tavattomien soiden ja rä-meikköjen
yli. Ikkunasta katsellessani
sanoin, että eiköhän Suomellekin olisi
parempi, kun jättäisi pois kaikki sota­hommat
ja käyttäisi nekin varat näiden
rämeiden kuivattamiseen, häätäisi hal­lan,
ettei se olisi niin usein vieraisilla,
"Muhos!" huusi junailija. Silloin
muistin Matti Carlsonin sanat: "Mu-hokses,
on muutkin kummat, sammakot­kin
sarvipäitä." Ryntäsin ulos näke­mään
kummia. Eihän-siellä ollut muuta
Canadaan tulleista kuvakirjoista, mutta
nyt sain iiitä nähdä luonnossa omin sil­min.
Ajattelemaan se panee, että kuin­ka
ihminen, jolla pitäisi olla färki, voi
tehdä sellaista.
Kauan ei kulkuri jouda olemaan yh­dessä
paikassa, piti taas lähteä. Tein
täyskäännöksen ja aloin lipua alaspäin.
Tuntui kuin alkaisin lähteä kotiin päin.
Tähän asti olin aina vain mennyt eteen­päin.
Tuin linja-autossa Kemiin saak­ka
ja sieltä junalla Ouluun. En tiennyt
enrienkuin kotiin palattuani, että Kemis­sä
asui entisiä cornerilaisia. Jos olisin
kuin korviketta ja puolukkamehua sen silloin tiennyt, olisin etsinyt heidät,
myytävänä, kuten muillakin asemilla. mutta nyt se on myöhäistä.
'Eteenpäin kuljettaessa näkyi sodan Iissä oli Louvella asux-an serkkuni
jälkiä vielä jonkin verran, mutta ei niin poika ratamestarina ja siellä piti väittä-paljon
kuin pohjoisemmassa myöhem­min
näin, vaikka kyllä sekin olisi riittä­nyt
tämän sortin nähtävyydeksi.* Erääs­sä
paikassa kuljettiin veden yli väliai­kaista
siltaa pitkin. Juna kulki kuin
hiipien. Matkustajat lakkasivat puhu­masta.
Piti istua kieli keskellä suuta,
ettei va^n tee mitään vahingollista lii­kettä,
sillä juna jo muutenkin tutisi ja
- tärisi kuin Utterin housut. Eihän se
kovin pitkä silta ollut. Ylitimme sen
onnellisesti ja matka jatkui.
Puoli viiden aikaan illalla saavuimme
Ouluun ja siellä sain odoUaa puolitoista
tuntia Rovaniemelle menevää junaa.
Muutin toiseen luokkaan, sillä olin koko
lailla väsynyt. Sain oikein mukavan
paikan, koko penkki oli hallussani.
* Tapasin oikein mukavan matkatove­rin,
erään opettajattaren Rovaniemeltä.
Hänellä oli kahvia isossa termospullos­sa
ja hän tarjosi minullekin. Tuskin on­kaan
kahvi maistunut niin hyvältä kuin
silloin.
mättä poiketa. Siellä sain niin lämpi­män
vastaanoton, että sen muistan aina.
Serkkuni poika Erkki A^ala on oikea ilon-pitäjä,
muistuttaa Eskolan Kustia —
taitaa olla sukua? Vaimonsa Aino on
mitä herttaisimpia ihmisiä. Lapsia oli
kaksi, mutta en nähnyt heitä, sillä he
olivat kesälomalla Ainon kotona. Olin
heidän luonaan kaksi päivää.
Satuin taas parahiksi juhliin. Rata­mestari
oli saanut muuton Suolahdelle
ja hänelle oli järjestetty Täksiäiset. Jou­duin
taas kunniavieraaksi. Ajattelin,
että johan tässä nyt kunnia kohoaa. M i ­nun
taas vain olisi pitänyt ottaa ensin
kaikkea, mi^ä tarjottiin. Ihmettelin,
miksi sellainen tapa on. He selittivät,
että heillä on tapana tarjoilla ensin joko
vanhimmalle (ajattelin, että joko näy­tän
niin vanhalta) tai arvokkaimmalle
(no, se jo sopii paremmin) tai sitten
harvinaisimmalle (no, se kaijninä tällä
kertaa olin). He kysyivät, millainen
tapa meillä täällä Canadassa on. Sa-iKemissä
juna pysähtyi vain hetkisek- noJn meillä olevan sellaisen tavan, että
si. Louven pysäkillä jäin pois ja siellä kun on kuultu käsky käydä käsiksi tar-oli
serkkuni miehineen vastassa. Käve- jottuun tavaraan, ei siinä ehnitä laskea
limme vähän matkaa'ja sitten veneellä ikää eikä arvoja.
Kemijoen yli. Vielä lyhyt kävelymat- Iltapäivällä jätimme Ainon siskon
ka ja niin olimme serkkuni viiht3dsässä Aunen kanssa muut vieraat vähäksi ai-kodissa.
kaa ja lähdimme katsomaan uutta siltaa,
Siinä pakistessamme ihmettelin, kun jota juuri rakennettiin. Entisen sak-ei
ilta tule sen pimeämmäksi, aina vain salaiset pommittivat. Vieläkin näkyi
oli yhtä valoisaa. Olin lukenut ja kuul- entisen sillan jätteitä uuden vierellä,
lut Pohjolan valoisista öistä ja nyt sain Komea näytti uudesta Iin sillasta tule-ne
nähdä. Puoliyö lähenteli ja aurinko van. Seutu on hyvin kaunista täallä-kurkisteli
vielä metsän takaa kuin salaa, kin.
^Ikaen hetken perästä jälleen kohota Illalla vieraitten poistuttua saimme
taivaalle. Se oli kuin vierasta paossa vähän jutella. Erkki ja Aino olivat in-vähän
aikaa. Eräs pikku poika, joka nokkaita kuulemaan setänsä ja tätinsä
oli tullut etelästä, oli sanonut, ettei tääl- perheistä.
lä voi mennä ollenkaan nukkumaan, kun jätin hyvästit näille ystävällisille su-
Valerie Pacey, ]2-vuotias tyttö, putosi
äskettäin 40 jalkaa korkealta kalliolta
alas rotkoon, loukkaantuen pahasti. Pai­kalle
sattui kaksi nuorta partiopoikaa,
jotka ensiavun tuntemuksensa nojalla
ryhtyivät heti toimenpiteisiin ja sitoivat
tytön murskautuneen jalan omilla pai­doillaan,
ennenkuin kantoivat hämt
apua saamaan. Ofificttomuus tapahtui
DundasissayOnt.
kiinni. Sain sitten kuulla että he olivat
maalla, joten ne terveiset täytyi tuoda
takaisin sellaisenaan.
Seuraavana päivänä kiertelin kau­pungilla
katselemassa 20. vuosisadan si­vistyksen
jälkiä, joita Oulussa näki pal­jon.
Raunioita raunioitten perään. Kun
ihmettelin, sanottiin, että ei se nyt enää
pahalta näytä, mutta olisitpa ollut näke­mässä
pommituksen jälkeen. Minusta
näytti kyllin pahalt^ vieläkin. Kuvitte­lin
niiden ihmisten hätää, jotka joutu­vat
pakenemaan tuhon edellä ja niitten,
jotka tuhon omaksi sortuvat. Kuinka
mieletöntä sota onkaan.
Oulusta jatkoin matkaa linja-autolla
Rantsilaan. Halusin nähdä siellä enti­siä
cornerilaisia. Menin ensin Säisän
asunnolle. Siellä oii. pätsäri juuri lei-pomahommissa,
jouduin siis lämpiälsil-.
le. Niitä lämpiäisiä ei kuitenkaan eh- .
ditty syömään, sillä halusin päästä Mat­ti
Eskolan paikalle mahdollisimman
pian. Säisä pisti leivät uuniin, otti kah-viyehkeet
esille ja kehoitti minun keit­tämään
kahvia, sillä hän ei halunnut
keittää naisille kahvia. Hän juoksi naa-lessa
minä keitin kahvin Säisän tehdessä
askareensa ja leivät paistuivat uunissa.
Kaikki tapahtui tunnin sisällä. Auto
tuli ja niin lähdettiin Mattia tapaa­maan.
Säisä lähti myöskin mukaan. Jos
ei yötä tule. Aamupuolella mekin vasta kulaisilleni ja jatkoin matkaani Ouluun, puriinjilaamaan auton ja autoa odotel-selvisimme
nukkumaan, vaikka aurinko Siellä kävin viemässä terveiset naapuri- ^'^
jo tekikin nousua. Sain nukkua poron ni, Onni Puskan veljen perheelle. Siellä
karvoista tehdyllä patjalla ja hyvä siinä olivat ensin vähän hämmästyneitä, kun
olikin köllöttää. vieras ihminen kantamuksineen tunkeu-
(Pohjolassa on minusta kummallinen tuu taloon. Esitin itseni ja jakelin ter-tapa.
Xesäksi, kun karja vietiin laitu- veiset, ja pian sitä tutustuttiin siinäkin olisin edeltäkäsin tiennyt, kuinka pitltä
melle, puhdistetaan navetta ihmisasun- talossa. Samana iltana käytiin hake- matlca oli ja minkälainen tie sinne oli,
noksi! Sitten vierailtiin toisissa katso- massa kahville heidän tyttärensä puolel- olisi tainnut jäädä yrittämättä koko
massa kuinka komeassa kunnossa naa- Je, tytär nimittäin asui samassa talossa, matka. Joka hetki pelkäsin auton sär-purin
navetta on. Kyllä ne olikin hy- Ei puuttunut vieraanvaraisuutta täällä- kyvän ja joutuvamme jalkamiehiksi,
viksi puhdistettu, ei olisi luullut niissä kään. Kenen vesipaikan y l i oli tdity sHIan ta-lehmiä
olleenkaan, vaikka hajusta sen Matti Carlsonin veljelle perheineen pi- painen pyöreistä metsästä otetuista puis-kyliä
huomasi, vieras, aiuakin. ti myös viedä terveiset Oulussa ollessani, ta. Kyllä Suomen autojen täytyy oUa
•Eräänä päivänä kävimme naapurita- yritin parikin kertaa, mutta aina oli ovi hi jaa. tekoa, kun ne sellaisen hoykyn