Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 19, 1953

              äs^reitaan. Hän ottaa verkpn
^ parsia sitä, siUä hän on k©vin
-ton.'
,i avautuu hiljaa j ä Kyllikki kuiS.
sisälle, mutta äiti on niin aja-vaipunut,
ettei edes kuule
avautumista. Kyllikki koputtaa
-A^aikkä on sisäpuolella ja Karo-
~ kääntyy:
>Co voi herrajuniala! Siinähän
lapseni olet! Voi lapsi kultani,
minä juuri sinua odotin, tai odotin
iittäsi tässä tulevassa postissa.
ei olenkaan huomaa vanhaa
S joka seisoo vielä ovella^ mutta
ilikki sanoo äidille:
..3Iinä tulin nyt kotiin äidin luok-sillä
minulla oli ikävä ja katsos äiti,
ni toin toisen äidin tänne- tullessa-sillä
löysin hänet Helsingistä.
Karoliina katsoo kuin ymmärtäisi ol­aan
mitään, hän ei saa sanaa suus-ir.
mutta kun Kyllikki kertoo tuon
äen ihmeellisen, niin Karoliinaa al-a
itkettää.
-Miksi äiti itkee? kysyy Kyllikki.
— Miksikö? No nyt kuin löysit
lätt oikean äitisi, niin sinä et enää. ^ i -
iniriua äitinäsi, sitähän minä. nyt su-
^ Voi äiti kulta! Sinähän olet x)llut
inulle äitinä aina, niin että minusta
ntuu siltä, kuin tämä oikea äiti olisi
iiiulie Biyäh vieras, sillä enhän ole
ntä tuntenut ennemmin.. Mutta kui-nkm,
kun hänellä ei ole mitään paik-
'V maailmassa jonne hän menisi, niin
ö Mn sää olla täällä meidän kans-
-nimie,' sillä olenhan kuitenkin hänen
nsensat^^'M minä en voi kutsua
nta äidikseni, sillä sinä Karoliina olet
jijiin äitini ja minä tahdon kutsua tä-
5 weraB^ äitiä vain M Ei-ö,
äiti'sitä sälli?
ilarja on kuunnellut kyyneleet sil-jssä,
eikä ole vielä sanonut sanaakaan,
Ä ; )iän kuiri hän olisi
DUtunut hyvien ihmisten pariin jä hän
noo:
—;Minä koetan täällä tehdä elämäni
cHakm tavalla, etten ole teidän rasituk-anne,
mutta kuten Kyllikki sanoi,
i-uHa ei ole ketään sukulaisia mis-än,
eikä mitään paikkaa maailmassa
ne menisin. Minä osaan parsia
.leikkoja ja osaan myöskin kalastaa, sil-i
olenhan joskus nuorena ollut paljon
Hstössaj enkä minä ikänikään puo­lta
Qle vielä työhön kykeriemätön.
Karoliina on saanut tasapainonsa jäl-jaäivari
kuin muuttaen asiaa, hän
noo:
--No se nuori herra, joka silloin ek­syi
tänne saareen, joka oli niin paljon
'^ijiäköisesi, Kyllikki, hän on siUen
p^Mr^aiti ja hän onkin herttai-vaikka
on korkealle koulutettu
vt>ian lääkäri. >
IpÄliinä alkaa laittaa ruokaa ja
^ikki juoksee ulos, hän katselee;
JS^^-°^kä on mökin yn\j)ärilla.
kauriiilta kaikki näyttääkään,
« p i h l a j a on saanut punaiset loista-g^
äiäi1%rttunsa ja rabnan kivetkin
I^Jum lausuisivat hänet tervetiilleik-
_ ^y^^^ kotiiii, joka ori paras ^
Ä maailmassa, vaikka se olisi kuin-levinnyt
ympäri saarta
^J^^va^kea, että Kyllikki on.tullut
"'"^kotiin. Ja niin se leviää aina
Wään asti, ja kantautuu Xäi-m.
edelleenkin ollutvain tuos-f
^ ^ : ^ " t t a on koettanut öpiskel-kirjeenvaihdon
kautta,
-^UäThänet valittnn kylän Osuus-
?i;^o»tajaksi. Hänellä oli jo pie-
^ pitäen hyvä pää, mutta hän ei
^ ^ ° " t pois saaresta.
J"'^/"taipäivä, vain pari viikkoa
^-U k r - ^^Pun^isen jälkeen. Toi-
^apuu moottorivene, joka
^^^kolan valkamaan. Kyllikki
SULO:
Muuan hdrvestireissu
"Jackie Racn järjestämä", on lause,
joka usein kuuilaan Canadan Yleisra­dion
monien ohjelmien alkaessa. Hän
on järjestänyt sellaiset ohjelmat kuin
'Wayne and Shuster Show", *'Mr.
Shombusincss", "HoUday lun" ja useita
muita.
menee rantaan katsomaan, että keitä
tulijat ovat.
• H ä n huomaa siinä Väinön ja Väinön
siskon, Elman. Kyllikin poskia alkaa
kuumottaäj- sillä hän ei ollut nähnyt
Väinöä tuon juhannuksen jälkeen, jol­loin
hän saattoi Kyllikin kotiin tans­seista.
Kyllikkt katsoo ihmeissään Väi­nöä,
joka on muuttunut aivan toisen
näköiseksi. Kuinka Väinö näyttää ko­mean
näköiseltä, sillä hän on kasvanut
vielä pituuttakin vuosien aikana. Elman
kanssa hän ei ollutkaan oikein tuttu,
vain joskus sattumalta hänet nähnyt,
ja Elriia oli hiukan Kyllikkiä A^anhem-pi,
niin että hän oli enemmän vanhem­pien
tyttöjen kanssa. Kyllikki väin
katsoo, eikä puhu mitään. Väinö hyp­pää
veneestä maalle ja huutaa:
— Terve, Kyllikki! Kuulin, että
olet tullut takaisin kotiin, niin tulin oi­kein
vartavasten katsomaan kaupunki­laistyttöä.
Terve, terve, ja terveisiä Helsin­gistä,
sanoo Kyllikki.
— Kai sinä muistat siskoni Elman,
esittelee Väinö.
— Muistan, muistanhan minä. Tul­kaahan
nyt sisälle, niin keitän oikein
tuliaiskahvit.
He kävelevät polkua pitkin mökille ja
Väinö rupattaa koko ajan kaikenlaista,
niin ettei Kyllikillä ole suunvuoroa.
Kyllikki katselee aivan silmät pyöreinä
muuttunutta, entistä ujoa Väinöä ja
kysäisee":
— No joko sinä olet naimisissa Väi­nö?
— Minäkö? Eihän toki. Kuinka si­nä
sellaista voit edes ajatellakaan ?
— Kuinkako? Sinähän olit jo seit­semäntoistavuotiaana
sillä mielellä, että
naimisiin olisi pitänyt mennä.
— Minä olin silloin vain lapsi, enkä
osannut silloin muutakaan sanoa, kun
sinä sanoit meneväsi pois saaresta.
Mutta onhan tällä saarella paljon
tyttöjä^ vaikka minä jahdinkin pois.
, Kjrllä kai niitä: ori, mutta ei ole ol­lut
minulle, i a sitäpaitsi nimulla on
ollut niin paljon työtä ja muuta ajatus­ta,
että tytöt ovat olleet sivuasiana.
Pian saavutaankin mökille ja Karo-lima
alkaa touhuta kahviii karissa. K y l -
likkL esittelee vierailleen Marjan kau­kaiseksi
sukulaiseksi, joka bn muutta­nut
heidän luokseen asumaan, koska
omaisensa ovat kuolleet, eikä asian to­dellisuudesta
puhuttu mitään, sillä sii­tä
ei vielä saaressa kukaan tietänyt. Kah­vin
juotua Väinö ja Elma lähtivät takai-sm
moottorillaan toiseen kylään, mutta
V^inö käväisi yksinään melkein joka
sunnuntai Kyllikin kotona.
Kyllikki alkaa katsella Väinöä aivan
toisessa valossa ja aivan tuntuu sydä­messä
kumma sykähdys, kun hän odot­taa
viikonloppua ja Väinön tapaamis-
Q E kaikki sai alkunsa eräänä päivänä
^Melbournen, kapakassa;^
. :Main-katujen kulmassa. MeUä pH jouk­ko
kalastajia tullut hiljattain pois Icam-piltä
tulipalojen takia ja siinä joku riiai-nitsi,
että pian on viljankc^juSin aika ja
että hän on vähän aikonut lälvtea rii­helle,
koska kämpät tuskin aukeavat en­nen
syksysateita. Siinä maljoja mais­tellessa
tulikin päätös, että meitä neljä
miestä lähtee ja vielä samana iltana.
Päätimme ottaa CN"R: n matkustaja-junan
kiinrii, ei kylläkääri sisällä vau­nussa
matkustajina, vaan etupäässä, ie^
turiri vesitankin päällä. Meidän oli
kuitenkin ajettava kätuvaunullä Ne\v
Westminsteriin, sillä kaupungissa junan
kiinniottaminen olisi ollut liian vaaral­lista.,
, . • . •
Siinä kymmenen ajoissa sitten kipu-simme
kaikin veturin vesitänkiri päälle
ja olimme jotenkin varmat, että saam­me
yön ajan matkustaa rauhassa ja
kuka huolehti huomisesta! Oliriime tul­leet
jo toista ''diviisia", kun läriiriiittäjä
tuli eräällä vesitankilla vettä ottamaan.
Hän sanoi, että nyt alkaa jo päivä val­jeta,
joten meidän on parasta jäädä täs­sä
pois. Tässä pysähtyvät kaikki ra,hti-junat
j a No. 404, "läpikulkeva'', tulee
tunnin perästä. Mitäpä siinä muuta
kuin astua alas. Aikaa meillä oli kyllä.
Oli nimittäin vielä liian aikaista mennä
viljankorjuuseen. Mitä minuun ja ka­veriini
tuli, niin meillä ei ollut väliä,
vaikka ei olisi puitu yhtäkään bushelia.
Me olimme nimittäin täysin selvillä vii-jankorjuuajan
romanttisuudesta.
Tulihan se rahtijuna j ^ niin Jatkettiin
matkaa, B C n j ^ Albertan rajalla CPR
tekee melkein kahdeksknnumeron nialll-sen
kierroksen vuoren ^sisällä, päästäk­seen
niaan selänteelle, jossa on myös
.\lbertan ja BC: n ra ja. I täänpäin mat­kustaessa
otti raskaalta tavarajunalta
lähes tunnin, ennenkuin se sii^ä selvi­si.
Nykyään ehkä pääsevät pikemmin.
Olimme n.s. ''poolukaaran^' päässä.
ta, mutta Väinö ei ole koskaan puhunut
mistään muusta kuin vain jokapäiväisis­tä
asioista.
Eräänä lauantaina on mitä kaunein
ilta' ja kylän nuoret taaskin ovat tanssi­lavalla
ilakoimassa ja sinne menee K y l ­likkikin.
Kun hän on juuri sinne pääs­syt,
niin toisen kylän poikia tulee usei­ta
ja Väinö on heidän mukanaan. Väi­nö
tanssittaa Kyllikkiä melkein joka ai­noan
tanssin, niin että toiset jo katsele-at
hiukan kummissaan. Tanssien lo­puttua
saattaa Väinö Kyllikin kotia ja
heidän siinä hiljaa kävellessään Väinö
äkkiä^ pysähtyy ja kiertää kätensä K y l ­likin
ympärille ja suutelee. Kyllikki
kiertää kätensä Väinön kaulaan ja no­jaa
päänsä Väinön rintaan. Kumpai-nenkaan
ei puhu mitään, kunnes Väi­nö
virkahtaa:
— Minä rakastan sinua Kyllikki. Sa­no
josko sinun vastaasi jo on tullut
rakkaus. Sano se.
— Minä en tiedä-mitä sanoisin, mut­ta
tuntuu niin hyvältä olla näin, sinun
syleilyssäsis Jos tämä on rakkautta,
niin sUloin rakastan sinua, vain sinua,
sillä sinä olet toisenlainen poika, kuin
mitä olit silloin, muistatko?
— Muistanhan minä. Mutta jo sil­loin
minä sinua rakastin, vaikka olinkin
niin hiljainen, enkä ole ketään tyttöä
edes katsellut koko tuona aikana kuin
olit poissa.
— Kuulehan Väinö, kun kerron si­nulle
jotakin itsestäni, jota ei kukaan
vielä tällä saarella tiedä. Ja Kyllikki
kertoi kaiken sen, mitä Helsingissä ta­pahtui
ja sanoo Marjan olevan hänen
oikean äitinsä.
Jatkuu
Yhdellä joukostamme oli öljykangas.
jonkaA^edimme päällemme, ettemme oli­si
tukehtuneet savuun. Olimme tulleet
jo ensimmäisen mutkan ja toista alka­massa;
kun alkoi tuntua kurkkua ällöt­tävä
löyhkä, "Voi p:le, kuka sen teki,
työntäkää se s: na ulos" alkoi kuulua
iiseanimasta suusta. Nyt oH asia niin.
että peittoa ei sopinut heittää pois, sil­lä
silloin olisi tukehtunut savuun. Vaik­ka
peiton alla oli erittiri epämiellyttävä
haju, ei sen suhteen sentään ollut tu­kehtumisen
pelkoa. Kaiken epämuka­vuuden
jälkeen pääsimme kuitenkin sa­mana
iltana Calgaryyn.
Seuraavana päivänä kävimme työn-välitj^
stoimistossa. Vielä ei ollut ky­syntää
viljankorjuuseen, mutta heinä-miehiä
näkyivät haluavan. Kaverit
möivät nahkansa eräälle norjalaiselle
karjärikasvattajalle hekiänkatkaisuun.
Minä lähdin yksin eteenpäin. "NKiiJttai-lin"
hiljalleen poikki aavikon Moose
Jawiin. Mutta sielläkin oli kuitenkin
liian aikaista.
: Kävelin ratapihan itäpäähän, jossa
tiesin olevan ns. "jungelin", mikä tär-kernmin
sanoen on paikka, missä kulku­rit
keittelevät kahvia ja joskus mojak-
>kaakin. Siellä saa myös siivota matkan
pölyt itsestään, ettei ''kapulajussi'' ko­vin
karsaasti katso, jos vaikka kaupun­gillekin
itsensä sonnustaa.
Samassa jungelissa tapasin erään
vanhan tutun, joka arveli, että olisi eh­kä
parasta mennä Soo-lainia lähelle
Dakotan rajaa. Siellä mahdollisesti al­kavat,
riihihommat pikemmin. Niinpä
sitten tuumasta toimeen ja samana •il­tana
,Soo-lainin tavarajuna kiinni. Py-sähdyimm<
e XVeyburnissa, jossa farmarit
jo,sanoivat hyvää päivää, mikä oli jp
sen merkki, että he voivat tarvita kul­kureita.
Emme siinä erehtyneetkään. Töllis-telimme
eräitten katujen kulmassa, kun
puheillemme tuli pari äijää, kysyen,
josko pojat katselevat töitä. Sanoimme
olevamme sitä varten matkalla ja^äijät
sanoivat, että viljan katkaisu ei vielä
ala, mutta voimme lähteä mukaan, sillä
.kärryjen j a ''rekkojen" korjausta olisi
muutamaksi päiväksi. Halusimme tie­tää,
mitä siitä hommasta maksetaan,
mutta se tuntui^oleyan pulmallinen ky­symys.
iHe eivät tienneet, mitä taksa
oli, mutta sanoivat maksavansa sen kuin
muutkin. Se ei meitä tyydyttänyt, A^aan
sanoimme odottavamme niin kauan, et­t
ä kuulemme, mitä ne ''muut" maksa-vat;
Samana iltana saapui lisää ''harvesti-hoopoja"
ja joku ehdotti, että pidettäi­siin
kokous, missä päätettäisiin jonkin­laisesta
pohjapalkasta, koska farmarit
eivät tuntuneet tietävän, mikä olisi so­piva-
päiväpalkka. Joukkopäätökseksi
tuli, että pidetään seitsemän dollaria
pohjahintana, mutta vaaditaan kahdek­saa,
CHimme jo muutaman päivän pitäneet
yllämainitusta taksasta kiinni, kun
eräänä iltana tuli koko junanlasti idän
harvestimiehiä ja siitä oli seurauksena
se, että meitä ei enempää kyselty, em-.
mekä me olisi sillä palkalla menneet­kään
työhön^ nimittäin 5 dollarilla 12-
turitisesta päivästä. Ei siis muuta kuin
takaisin Moose Jawiiri, Mutta idän
harvestimiehiä oli tullut jo sinnekin.
Kiroilimme kaikki "idän Tomit" alim­maiseen
hemmettiin ja tulos oli, että
lähdin tuon vanhan tuttavani kanssa
Pohjois-Albertaan katselemaan muita
hommia. ^
Edmontonissa olisi "harvestihoopo'*
jo kelvannut, mutta me olimme jo ker­ta
kaikkiaan saaneet kylliksemme veh-näfarmareista
ja niin möimme nahkam­me
talveksi kolikaivantoon.
Lauanlalna/syTBlcauii 19 päivänä, 1950 Sivu 5