1955-02-12-05 |
Previous | 5 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
• • «
ELI PAREMPI OLLA YKSIN KUIN,,
Kirj. E. K.
LIEKIN viime vuoden, 52. numerossa
oli mielenkiintoinen ja mielestäni
keskustelun arvoinen kirjoitus otsikolla
"I'käsuhdearvost€lua — myös
onko edullisempi oUa yksinäfeenä vaiko
avioliitossa". On siinä pohdittavaa kerrakseen
lehtemme lukijakunnan älynys-tyröille.
Se cli aihe, joka pani allekir-.
joittaneenkin pännän: pyörimään tavallista
kiukkuisenmiin.
ihmisen ei.lopidtakaan ole hyvä olla
yksinään ja siksi häpeile tehtiin apu, joka
. . i; Jos ylläoleva sen suuren kirjan
lausunnon mukainen sanonta pitäisi
paikkansa, on tämän tekeleen tarkoitus
täyte^hy. Siitä aiheesta on kirjoitettu
paljon ja edelleen jauhetaan joka päivä
sanan ja laulun voimalla paistamääriä.
On väitelty ja oltu yhtä mieltä elävän
yhteiskunnan kokoonpanossa ja aina
ympäri kiertämällä on yhteen tultu, että
€1 olisi uutta elämää, ei miestä ei naista,
ellei asia olisi "kahden kauppa",
olipa se maailman silmissä kuinka ipe-rikatOon
tuomittu tahansa jo alusta alkaen.
Sanottakoon kahdelle nuorelle —
tai minkä ikäiselle tahansa — pysy
erossa siitä, ei hän sinulle ole luotu,
parempi olla yksin kuin kehnon kaverin
kanssa, niin sen tärkeämmin~asianomai-nen
ottaa ratkaisevan askeleen. Varoitukset
ovat kuin tulta tappuroihin heittäisi.
Kaikki kiellettyhän on maailman
alusta lähtien ollut mieleistä ja avioliitto
on kuin kaia-allas, tai kuin piiritetty
kaupunki, josta toiset pyrkivät pois
jä toisöt siihen sisälle.
Onko todella parempi olla kaksin
kuin yksin, on tänä päivänä kyseenalainen
ja viaikea probleemi ihmisen psyko-loogisen
elämän alalla. Se on vaikeampi
ratkaista kuin jokin puoluepolitiikkaa
koskeva kysymys, tai jokin koko
etuihin vaikuttava lakisäädöksiä koskeva
ratkaisu. Kuitenkin kahden ihmisen
yhteiselämän aloittamisessa on parempi
kääntyä lääkärin kuin tuomarin
tai papin puoleen.
Tänä päivänä painetaan lehtien palstoilla
toinen toistaan vaativampia kysymyksiä,
vastausta odottajvia ongelmia
siitä, ollako yksir» vai mennäkö naimisiin
— erota;ko ja mikä kohtalo uhkaa
silloin lapsia, jos niitä on. "Niin aina
loppumattomiin. Lukemattomia
murhenäytelmiä tapahtuu kodissa ja
sen ulkopuolella. Kahden erilaisella
luonteella varustetun ihmisen elämän
ristiriidoista kiistellään. Monet elämää
tuntemattomat nuoret ottavat niistä
oppia, punnitsevat ja mittaavat niiden
mukaan 'omia ongelmiaan ja havaitsevat
usein liian myöhään erehdyksensä
tai päin vastoin. Kenties moni kauniisti
suunniteltu yhteiselämä saa kuolettavan
iskun jo ennen alkuaan. Epäilyksen hia-to
kaiva koloaan . . . ettei se Maija
tai Jussi taida olla parempi 'kuin tuon
kertomuksen takana olevan ihmisrau-kan
rakkauden kohde. Luottamus lahoaa
jo alkuasteella olevan yhteiselämän
perustassa. Onko se oikein? Se on
kysymys, josta lukija saa itse päättää.
Elämä kaikessa karkeudessaan kulkee
kuitenkin eteenpäin, ajan esirippu
nostaa vain hiukan kerrallaan lievettään
tulevaisuuden suhteen. E i ole väliä tunteeko
kaksi ihmistä toisensa ennen avioliittoa
kaksi viikkoa tai kaksi vuotta,
jos heillä on tervfe moraali ja kyky suhtautua
toistensa luonteisiin.
Mikä on yhteiselämän A ja O? Sanotaan,
että rakkaus on sokea ja avioliitto
avaa siHe silmät, mikä ta^vallaan
onkin totta. (Mutta uskon kuitenkin, ettei
niin sokeaa rakkautta ole, etteikö
ihminen, olqja hän minkä ikäinen tahansa,
näkisi oikeassa valossa elämänsä
kohteen heikkouksia ja virheitä muistaessaan,
että on avioitunut ^'ain lavallisen
ihmisen kanssa, ei minkään yliluonnollisen
henkiolennon kanssa -—jos
seDaisia ylipäänsä ori. Sunnuntain ja
'honeymoon" perästä seuraa aina arkinen
maanantai ja että lopultakin elämässä
on enemmän arkea kuin pyhää.
AineeUisen ja yhteiskunnallisen elämän
tähti, kodin ulkopuolella oleva
maailma, on usein kahden ihmisen on-nen
pahin vihollinen. Jomman kumman
täytjy johtaa sitä, ei väliä vaikkapa
se sitten olisi se heikompi astia, vaimo,
ellei hän tahdittomasti vie mieheltä tunnetta/
että "Jussia sentään on isäntä".
Tohvelisankarin osa on säälittävä, olkoonpa
emäntä kuinka rikkaan talon
tyttö tahansa.
Elämän taito on suuciarvoinen ja se
opitaan usein vasta monien vuosien
koettelemusten kautta. Ennen kaikkea
on tärkeä omata halu oppia tuntemaan
toisen luonnetta, sillä ihmiseen tulee
kehityksen mukana joka päivä uusia
luonteen piirteitä, uusia vaikutelmia.
Tahtoen tai tahtomattaan olisi pysyttävä
ajan tasolla, niin huonoissa kuin
paremmissakin olosuhteissa. On taisteltava
yhteisen onnen puolesta, pidettävä
lujasti kiinni kerran niin hyvillä
päätöksillä aloitetusta yhteiselämästä.
Sittenkin, kaiken jälkeen, voi huudahtaa
kuten entinen isäntä, kun kysyttiin
josko hän tuntee varmasti vaimonsa:
"Tokkopa tuota tuntee, kun on
vasta oltu yhdessä 45 vuotta. Uutuuk«
ssen jatkuva löyjtämi «lämäntove-rista
on jbyvän n i ä ^ . £ i sitä ole suot»
ta mrattu puutarhaan, }0si joka
aamu puhkeaa esille liusi kasvi ja jonka
pinnan alle kätkeytyy salaperäiset voi»
mat rikkauksineen, joita kahden ihmisen
tulee taidolla vaalia.
Taisinpa poiketa asiasta ollako ^'ksin
vai kaksin. ''Kappalt^ kahden matkaa
on kaunihimpi^*, sanoo runoilija. Multa
minkä puolustuksen löydämme niille
ysinäisille, jotka syystä täi syyttä ovat
kuin ^'kolmas pyörä -vaumissa".
Tunnen hsnkilöitä, jotka periaatteeK
lisistä syistä ovat "yksinäisiä ilttnisiä'^
Se on tsia, jonka he vain yksin tietävät
jä josta heidän sislmpäänsä ja py-himpäänsä
ei pahinkaan w ä s voi hiipiä
selvää ottamaan. Onneton nuoruudeh-rakkaus,
uskon romahtaminen toista sukupuolta
kehtaan voivat olla syitä; Viha
ja samalla kuluttavan katkera kateus
onnellisia avioliittoja kohtaan, estää
hinnalla eikä millään muuttamasta
heidän midtään, saamasta heitä etsimään
uutta kohdetta.
Jonkun onelankooliseh mielestä on
kunnioitettavaa hautautua nunnaluostariin
tai erakoksi korpeen, omistautua
jonkin tärkeän, maailmaa mullistavan
teoksen luomiseen . . . syöttää lintuja
tai oravia jossakin ihmisten hylkäämässä
metsämökissä, tai kiduttaa itseään
jonkun ullakkohuoneen kolkoimmassa
nurkassa, missä rotat ja hiiret nakertelevat
reikiään yksinäisen seuralaisina.
Mies usein lyö kantapäät lautaan ja
lähtee merille kiukuissaan. Useimmissa
tapauksissa se onkin paras lääke rakkauden
ajautuessa karille "maalla". Silloin
kai ollaan merellä •viisaita.
Yksinäinen on kerta kaikkiaan katkera
maailmalle. Hän saattaa nauraa
kintaalla huitaisten, kun joku nuori sil-
Eino Kirjonen, joka vdjjtti tammikuun 23. pnä GarmiscMssa,
Saksassa, talviurheUuvUkon kansainvälisen mäenlaskukilpailun.
30,000 katsojan seuratessa ikaillen leiskautti hän 79,5 ja 80
metrin hypyt.
wai onnesta sateUlen ^rtop vasta-aU
kallisesta; ^rhteiselämästään^^ edellä
keriotimiaiiien aseni^ oikea vaiko väärä?
Surunisia kyllä, ja heitäkin on
^oma,« murheen muotoon pukeutuneita
yksinäisiä, jotka eivät loj^ä ^'oljenkortta'*
avukseen, kun esteettinen elämä
rakoilee. Lukija saa itse päätellä, A»aik-
Itapa itsekin kuuluisi samaan joukkoon.
Suurintniah säälin ansaitsee kutten*
kin sairauden takia yksinäisyyteen tuomittu
ihminen, luonnon lakien mukai*
sesti täytyy^ hänenkin elää ja hengittää,
kärsiä kaikki ruumiillisst ja henkiset
tuskatj silmiii Icätsellessaan
kanssaihmisten^ ansaittua onnea.
Usein %uulee ajattelemattomasti sanottavan
jostakin yksinäisestä: " E i tuo*
^ ^ ä n ole^s^nut keta
«enkin aikansa kullia?" Si
nen muka viisaasti vastata: "Huonosta
ei ole huolinut ja hyvää ei ole saanut.'*
Se onkin paljon' puhuvasti vastattu.
t V i n on yksinäisyys parempi kuin yhdessä
oleminen liunsvotin tai muuten aivan
mahdottoman aviokumppanin
kanssa. 'Niirisahotulla hyväilä käsitetään
paljon sellaista, jota ei suinkaan
maailmassa ole liikaa. Rahaa, \^ltaa,
kauneutta, nuoruutta, lahjakkuutta,
kunnianhimoa jne. Jonkun ihmisen vaatimukset
N^alittuaan kohtaan ovat liiaa
moninaiset. Tavallisesti sen pahimman
iän alittaneet, ''nuoruuden hulluudesta*
päässeet, asettavat etsimälleen mahdottomia
vaatimuksia. En tarkoita yläluokan
ihmisiä, vaan tavallisia työläisiä ja
kansanihmisiä. iMutta totta onnetta joka
kauan valitsee, hänelle jää luu käteen.
Leskeksi jääneen yksinäisyys on
luonnon määräämiä suurimpia varjo-puilia.
Siitä voisi kirjoittaa paistamääriä
ja se vaatisi uhkarohkeata tunkeutumista
surun kohteeksi joutuneen henkilön'
yksinäiseen, suljettuun maailmaan.
Sellainen henkilö voi kaiken menettäneenäkin
hymyillä läpi kyyneltensä.
Olen tavannut heitä, puhutellut ja
lohduttanut eräitä, että "vieF uusi päivä
kaikki muuttaavoi . . ""Turhaan.
Yksinäisyyden toivoton harmaus seisoo
lesken edessä kuin ylipääsei^ätön vuori.
Ystävän kauniit osaaottavat sanat eivät
voi poistaa lesken tunnetta: "Olen niin
yksin . . . Olisi edes lapsia.'*
Niin, siispä lapsia, jotka eivät aina
sido, mutta kuitenkin useimmiten pitävät
perheen koossa. Ajan mukana, joka
haavat parantaa, yksinäinen etsii toisen
yksinäisen ihmisen seuraa. Murlie ja
suru yhdistää, ja kahden yksinäisen välille
muodostuu aivan huomaamatta
salaliitto, jolloin pyritään kantamaan
toisen kuormaa. Jos kohde on toista
sukupuolta, voi parhaimmassa tapauksessa
seurata uusi avioliitto. <Mikäli lapset
ovat 'kysymyksessä, niin siitä syntyisi
toinen tekele, joten siitä joku toiste.
"Olisit ollut yksin, et olisi tuotakaan
surua saanut", kuulee usein sanottavan
epäonnistuneille ihmisille. Kuinka kevyesti
sanottu. Jotkut taas uskovat lujasti
niinsanottuun kohtaloon. "En
päässyt siitä yli enkä ympäri", "sanoi
kerran markkinoilla minulle mustalainen.
''Hän oli kohtaloni, näin sen jo
kortista", sanoo joku taikauskoinen. Oli
miten oli, neuvojen antaja on aina muka
oikeassa ja suuri maailma yleensä
pitää paremman huolen yksinäisen
asioista kum hän itse. Kuinka paljon
enemmän se saattaa huolehtia kun eletään
kaksin, mene ja tiedä. Sinä, tukija>
lukeudut kuitenkin jompaan kumpaan
joukkoon, joten vastaa itse.
Kunnioita yksinäistä ihmistä, jos hän
on saanut aikaan jotakin hyödyllistä,
jälkipolvelle jäävää, jos hän ei sanoire
ja teoin ole heittänyt järjen ja käden
siementä kalliolle kuolemaan. Vanhapiika,
vanhapoika tai leski, voi vaikuttaa
yhteiskunnallisissa asioissa enemmän
kuin joukko aviopareja. Usea tuntemani
opettaja On yksinäinen ikäneito, jonka
maailma on kadehdittavan rikas, jo-
JUmvalka!^ 1955
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 12, 1955 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1955-02-12 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki550212 |
Description
| Title | 1955-02-12-05 |
| OCR text |
• • «
ELI PAREMPI OLLA YKSIN KUIN,,
Kirj. E. K.
LIEKIN viime vuoden, 52. numerossa
oli mielenkiintoinen ja mielestäni
keskustelun arvoinen kirjoitus otsikolla
"I'käsuhdearvost€lua — myös
onko edullisempi oUa yksinäfeenä vaiko
avioliitossa". On siinä pohdittavaa kerrakseen
lehtemme lukijakunnan älynys-tyröille.
Se cli aihe, joka pani allekir-.
joittaneenkin pännän: pyörimään tavallista
kiukkuisenmiin.
ihmisen ei.lopidtakaan ole hyvä olla
yksinään ja siksi häpeile tehtiin apu, joka
. . i; Jos ylläoleva sen suuren kirjan
lausunnon mukainen sanonta pitäisi
paikkansa, on tämän tekeleen tarkoitus
täyte^hy. Siitä aiheesta on kirjoitettu
paljon ja edelleen jauhetaan joka päivä
sanan ja laulun voimalla paistamääriä.
On väitelty ja oltu yhtä mieltä elävän
yhteiskunnan kokoonpanossa ja aina
ympäri kiertämällä on yhteen tultu, että
€1 olisi uutta elämää, ei miestä ei naista,
ellei asia olisi "kahden kauppa",
olipa se maailman silmissä kuinka ipe-rikatOon
tuomittu tahansa jo alusta alkaen.
Sanottakoon kahdelle nuorelle —
tai minkä ikäiselle tahansa — pysy
erossa siitä, ei hän sinulle ole luotu,
parempi olla yksin kuin kehnon kaverin
kanssa, niin sen tärkeämmin~asianomai-nen
ottaa ratkaisevan askeleen. Varoitukset
ovat kuin tulta tappuroihin heittäisi.
Kaikki kiellettyhän on maailman
alusta lähtien ollut mieleistä ja avioliitto
on kuin kaia-allas, tai kuin piiritetty
kaupunki, josta toiset pyrkivät pois
jä toisöt siihen sisälle.
Onko todella parempi olla kaksin
kuin yksin, on tänä päivänä kyseenalainen
ja viaikea probleemi ihmisen psyko-loogisen
elämän alalla. Se on vaikeampi
ratkaista kuin jokin puoluepolitiikkaa
koskeva kysymys, tai jokin koko
etuihin vaikuttava lakisäädöksiä koskeva
ratkaisu. Kuitenkin kahden ihmisen
yhteiselämän aloittamisessa on parempi
kääntyä lääkärin kuin tuomarin
tai papin puoleen.
Tänä päivänä painetaan lehtien palstoilla
toinen toistaan vaativampia kysymyksiä,
vastausta odottajvia ongelmia
siitä, ollako yksir» vai mennäkö naimisiin
— erota;ko ja mikä kohtalo uhkaa
silloin lapsia, jos niitä on. "Niin aina
loppumattomiin. Lukemattomia
murhenäytelmiä tapahtuu kodissa ja
sen ulkopuolella. Kahden erilaisella
luonteella varustetun ihmisen elämän
ristiriidoista kiistellään. Monet elämää
tuntemattomat nuoret ottavat niistä
oppia, punnitsevat ja mittaavat niiden
mukaan 'omia ongelmiaan ja havaitsevat
usein liian myöhään erehdyksensä
tai päin vastoin. Kenties moni kauniisti
suunniteltu yhteiselämä saa kuolettavan
iskun jo ennen alkuaan. Epäilyksen hia-to
kaiva koloaan . . . ettei se Maija
tai Jussi taida olla parempi 'kuin tuon
kertomuksen takana olevan ihmisrau-kan
rakkauden kohde. Luottamus lahoaa
jo alkuasteella olevan yhteiselämän
perustassa. Onko se oikein? Se on
kysymys, josta lukija saa itse päättää.
Elämä kaikessa karkeudessaan kulkee
kuitenkin eteenpäin, ajan esirippu
nostaa vain hiukan kerrallaan lievettään
tulevaisuuden suhteen. E i ole väliä tunteeko
kaksi ihmistä toisensa ennen avioliittoa
kaksi viikkoa tai kaksi vuotta,
jos heillä on tervfe moraali ja kyky suhtautua
toistensa luonteisiin.
Mikä on yhteiselämän A ja O? Sanotaan,
että rakkaus on sokea ja avioliitto
avaa siHe silmät, mikä ta^vallaan
onkin totta. (Mutta uskon kuitenkin, ettei
niin sokeaa rakkautta ole, etteikö
ihminen, olqja hän minkä ikäinen tahansa,
näkisi oikeassa valossa elämänsä
kohteen heikkouksia ja virheitä muistaessaan,
että on avioitunut ^'ain lavallisen
ihmisen kanssa, ei minkään yliluonnollisen
henkiolennon kanssa -—jos
seDaisia ylipäänsä ori. Sunnuntain ja
'honeymoon" perästä seuraa aina arkinen
maanantai ja että lopultakin elämässä
on enemmän arkea kuin pyhää.
AineeUisen ja yhteiskunnallisen elämän
tähti, kodin ulkopuolella oleva
maailma, on usein kahden ihmisen on-nen
pahin vihollinen. Jomman kumman
täytjy johtaa sitä, ei väliä vaikkapa
se sitten olisi se heikompi astia, vaimo,
ellei hän tahdittomasti vie mieheltä tunnetta/
että "Jussia sentään on isäntä".
Tohvelisankarin osa on säälittävä, olkoonpa
emäntä kuinka rikkaan talon
tyttö tahansa.
Elämän taito on suuciarvoinen ja se
opitaan usein vasta monien vuosien
koettelemusten kautta. Ennen kaikkea
on tärkeä omata halu oppia tuntemaan
toisen luonnetta, sillä ihmiseen tulee
kehityksen mukana joka päivä uusia
luonteen piirteitä, uusia vaikutelmia.
Tahtoen tai tahtomattaan olisi pysyttävä
ajan tasolla, niin huonoissa kuin
paremmissakin olosuhteissa. On taisteltava
yhteisen onnen puolesta, pidettävä
lujasti kiinni kerran niin hyvillä
päätöksillä aloitetusta yhteiselämästä.
Sittenkin, kaiken jälkeen, voi huudahtaa
kuten entinen isäntä, kun kysyttiin
josko hän tuntee varmasti vaimonsa:
"Tokkopa tuota tuntee, kun on
vasta oltu yhdessä 45 vuotta. Uutuuk«
ssen jatkuva löyjtämi «lämäntove-rista
on jbyvän n i ä ^ . £ i sitä ole suot»
ta mrattu puutarhaan, }0si joka
aamu puhkeaa esille liusi kasvi ja jonka
pinnan alle kätkeytyy salaperäiset voi»
mat rikkauksineen, joita kahden ihmisen
tulee taidolla vaalia.
Taisinpa poiketa asiasta ollako ^'ksin
vai kaksin. ''Kappalt^ kahden matkaa
on kaunihimpi^*, sanoo runoilija. Multa
minkä puolustuksen löydämme niille
ysinäisille, jotka syystä täi syyttä ovat
kuin ^'kolmas pyörä -vaumissa".
Tunnen hsnkilöitä, jotka periaatteeK
lisistä syistä ovat "yksinäisiä ilttnisiä'^
Se on tsia, jonka he vain yksin tietävät
jä josta heidän sislmpäänsä ja py-himpäänsä
ei pahinkaan w ä s voi hiipiä
selvää ottamaan. Onneton nuoruudeh-rakkaus,
uskon romahtaminen toista sukupuolta
kehtaan voivat olla syitä; Viha
ja samalla kuluttavan katkera kateus
onnellisia avioliittoja kohtaan, estää
hinnalla eikä millään muuttamasta
heidän midtään, saamasta heitä etsimään
uutta kohdetta.
Jonkun onelankooliseh mielestä on
kunnioitettavaa hautautua nunnaluostariin
tai erakoksi korpeen, omistautua
jonkin tärkeän, maailmaa mullistavan
teoksen luomiseen . . . syöttää lintuja
tai oravia jossakin ihmisten hylkäämässä
metsämökissä, tai kiduttaa itseään
jonkun ullakkohuoneen kolkoimmassa
nurkassa, missä rotat ja hiiret nakertelevat
reikiään yksinäisen seuralaisina.
Mies usein lyö kantapäät lautaan ja
lähtee merille kiukuissaan. Useimmissa
tapauksissa se onkin paras lääke rakkauden
ajautuessa karille "maalla". Silloin
kai ollaan merellä •viisaita.
Yksinäinen on kerta kaikkiaan katkera
maailmalle. Hän saattaa nauraa
kintaalla huitaisten, kun joku nuori sil-
Eino Kirjonen, joka vdjjtti tammikuun 23. pnä GarmiscMssa,
Saksassa, talviurheUuvUkon kansainvälisen mäenlaskukilpailun.
30,000 katsojan seuratessa ikaillen leiskautti hän 79,5 ja 80
metrin hypyt.
wai onnesta sateUlen ^rtop vasta-aU
kallisesta; ^rhteiselämästään^^ edellä
keriotimiaiiien aseni^ oikea vaiko väärä?
Surunisia kyllä, ja heitäkin on
^oma,« murheen muotoon pukeutuneita
yksinäisiä, jotka eivät loj^ä ^'oljenkortta'*
avukseen, kun esteettinen elämä
rakoilee. Lukija saa itse päätellä, A»aik-
Itapa itsekin kuuluisi samaan joukkoon.
Suurintniah säälin ansaitsee kutten*
kin sairauden takia yksinäisyyteen tuomittu
ihminen, luonnon lakien mukai*
sesti täytyy^ hänenkin elää ja hengittää,
kärsiä kaikki ruumiillisst ja henkiset
tuskatj silmiii Icätsellessaan
kanssaihmisten^ ansaittua onnea.
Usein %uulee ajattelemattomasti sanottavan
jostakin yksinäisestä: " E i tuo*
^ ^ ä n ole^s^nut keta
«enkin aikansa kullia?" Si
nen muka viisaasti vastata: "Huonosta
ei ole huolinut ja hyvää ei ole saanut.'*
Se onkin paljon' puhuvasti vastattu.
t V i n on yksinäisyys parempi kuin yhdessä
oleminen liunsvotin tai muuten aivan
mahdottoman aviokumppanin
kanssa. 'Niirisahotulla hyväilä käsitetään
paljon sellaista, jota ei suinkaan
maailmassa ole liikaa. Rahaa, \^ltaa,
kauneutta, nuoruutta, lahjakkuutta,
kunnianhimoa jne. Jonkun ihmisen vaatimukset
N^alittuaan kohtaan ovat liiaa
moninaiset. Tavallisesti sen pahimman
iän alittaneet, ''nuoruuden hulluudesta*
päässeet, asettavat etsimälleen mahdottomia
vaatimuksia. En tarkoita yläluokan
ihmisiä, vaan tavallisia työläisiä ja
kansanihmisiä. iMutta totta onnetta joka
kauan valitsee, hänelle jää luu käteen.
Leskeksi jääneen yksinäisyys on
luonnon määräämiä suurimpia varjo-puilia.
Siitä voisi kirjoittaa paistamääriä
ja se vaatisi uhkarohkeata tunkeutumista
surun kohteeksi joutuneen henkilön'
yksinäiseen, suljettuun maailmaan.
Sellainen henkilö voi kaiken menettäneenäkin
hymyillä läpi kyyneltensä.
Olen tavannut heitä, puhutellut ja
lohduttanut eräitä, että "vieF uusi päivä
kaikki muuttaavoi . . ""Turhaan.
Yksinäisyyden toivoton harmaus seisoo
lesken edessä kuin ylipääsei^ätön vuori.
Ystävän kauniit osaaottavat sanat eivät
voi poistaa lesken tunnetta: "Olen niin
yksin . . . Olisi edes lapsia.'*
Niin, siispä lapsia, jotka eivät aina
sido, mutta kuitenkin useimmiten pitävät
perheen koossa. Ajan mukana, joka
haavat parantaa, yksinäinen etsii toisen
yksinäisen ihmisen seuraa. Murlie ja
suru yhdistää, ja kahden yksinäisen välille
muodostuu aivan huomaamatta
salaliitto, jolloin pyritään kantamaan
toisen kuormaa. Jos kohde on toista
sukupuolta, voi parhaimmassa tapauksessa
seurata uusi avioliitto. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1955-02-12-05
