Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 7, 1945

              ms LAUANTMNA, HEINÄKUUN 7 PÄR^XNÄ Sivu S;
iälkeenkin päin. - Oliskoos täytynj^.
oikein kuurata lattia — talliix lattia
_ Ije he . . . Isäntä ottaa leveän
lumilapion ja alkaa hiljalleen työn­nellä
sitä polkuja tasoitellen. Ei niitä
enää kauniiksi saa, aurinko sulattele?
jo päivisin liiaksi. Isäntä on tyyty^
mättömän näköinen niitä silmätes.-
5 ^ ja käskee Kallen sannottaa.
Mutta kun taivas päivemmällä ve­täytyy
pilveen ja lunta tulee juuri
senverran, että sanoa saa, on isän-,
nän mieli taas oikealla paikalla,
ipntä melkein hyräilyttää.
Anna on pitänyt isäntää vaivihkaaj,,
silmällä. Tulee sääliksikin, — kun'
lapsettaa vanhaa miestä, niin ettei
syönti maita, ei malta ottaa ruoka-r
lepoakaan, harhailee vain siellä tääl­lä,
tarkastelee ja kyselee. Lopuksi
Anna keksii pyytää häntä lähter
mään kauppaan, kun kukaan muu ei
oikein ennättäisi tässä häläkässä.. ,
Isäntä ilostuu pyynnöstä niin kovin,
että muistaa nyt vasta kysäistä —
kuinkas Ojansivussa jaksetaan, kun
en aamulla huomannut. kysyäkään?
Annaa hymyilyttää. — Kiitos vain,
sanoo hän, — kyllähän siellä nyt jo
menee. Siellä oli poika valmiina, kun ^
illalla menin. Ei siellä minua olisi
tarvittu. — Vai niin, vai poika! Isän­tä
katselee .Annaa niin merkillisesti.
— Annan sopisi lähettää pojalle läm-pymäisiä,
sanoo hän sitten. Isän­nästä
oli äkkiä aivan ohimen,evän tuo­kion
ajan tuntunut siltä, niinkuin
Anna olisi ollut Kivelän oikea emän­tä^
ja heidän poikansa olisi saanut
pajan . . . Mutta niinhän hänestä oli
monasti ennenkin viime, aikoina tm^".
tunut kuin olisi Mikio h^en, poi-,
kansa ja Anna ollut Kivelässä aina.
— Niin, kyllä ss on huliua, tuumii
isäntä maantietä laskie^aan, kyllä
miehellä pitäisi olla omia poikia. Hän
kulkee ja pudistelee päätänsä. Mut­ta
kun alkaa lumen tulo, suurien höy­tyjen
hiljaisen helläyaxainen laskeu-.
tuminen, unohtaa hän äskeiset miet- .
teensä. — Onpas mainio juttu, kihert
tää hän itsekseen naureskellen, — on^
pas vain mainio juttu saada' maa
valkeaksi ennen poljan tuloa. Ker­rassaan
mainio juttu . . .
Päivä on vähitellen kiUunnt, alkaa
- jo vahvasti hämärtää. Kivelässä on
koko päivän ollut aattptunnelma:
* Naisväki hääri hihat ylös kärittyinä,
punaposkisina, palayissaan; miestyäki
hissuttelee sinne tänne, kun,päivän'
varsinainen uijakka on tehty, ei oi-
Min tiedetä, mihin käsiksi käytäi­siin.
Pirtin pöydällä on koko päi­vän
ollut haukattavaa: puuroa sekä
kylmänä että kuumana, leip.ää, voita,
suolakalaa, silakkaa ja kylmiä peru-
^^ta. Illalla, saunan päälle, syö­dään
vasta päivän oikea ateria, juhla,
ateria :Mikon kotiintulon kunniaksi.
^ a kuivailee vielä viimetöikseep
n^keita pikkukorppuja, Mikon herk­eä,,
ja tarkastele kakkujansa ase-teHessaan
ne suurille lautasille. Mo-lemmat
palvelustytöt ovat sannassa
P^^^sytymässä, ja kun A|in^in on
•^-^•nyt, menee Kalle lisäämään puita
«n^esten löylyjä varten.
•Ja sillä aikaa häviää Kivelän.isän-
^ Anna kyselee häntä, huutelee
fdottamaan edes voileipä^, mutta
pysyy näkymättömissä. Joku
euä eikös isäntä mahtanut läh-maantielle
pään. — No, jokos se
J ^'J5taan lähti, nauraa Anna. Mut-
J^ähdessään Laurin puplipilkallisen
;^^^tyksen, keljisii hän: — Jfaa, kyl-
^ niinä • j » j
shtenk^,^kpa
i t ^ U tÄ sa^€|^ tyiäjqusiii^
V%^ä: oye^c^t^Mul^, —" koska
* M^tta^I^iyelä^iisä^^^ kuin on­kin,
l^tenyt tulijaa vastaan. Aika ku-
'hitaasti ja. hän^ läiiti vain vä-hatrv
jailoiJtteiieEft^ Kulki hissukseen
ti^ä ete<?pp^,^ jai mietti kaikepa,^!^!^,
kui^ - ja, nndetti, eikä l^uomannutkaa^^^
eiiflj^mp. aivan Hii&r
jäjyerL ti^E^^a^ 6%ein isänn^
„J^l^t|^M;\tW^VM- niitä se poik^
a|aiteL?^.. . . ]V^vHta sitten hän tuu-mi,,
eitä^ — mi,ksei., hän ole voinut
k|yd^^ Hä^a^yd hänellä
a^ta, sioj^^ ojia mii^ä päiyänä^
hj^y^n^^ vaikia; tänään, ja kun on
soi3äva, hetki,, miksei h|Ui voi sovittaa
paiu untaan auton ajalle. Ei tarvitse
kä,yel.lä. edestakaisin . . . Niin se. on.
Vaik(ka — hyvä ilma nyt kyllä kä­vellen
olisi, ei sillä. Mutta jos nyt
sentään odottaisi autoa, kun se ker­ran
on tässä,näillä minuuteilla.
Isäntä, katsoi kelloaan' ja samassa
jo näky.ivätkin auton valot käänteen
kuuluu isille yhtä hyvixvkiiin äideille­kin.
Siinä yhdistyy moleir^ain vel-vollisi^
us lapsiaan, lastensa ti^l:eyai^
suuj^a kelaan.
Kun^pi tehpkkaammin V opejttaa,
13^3% hyviä t a i ^ ja'ehtasi- fi^
JO muistanjtin, mihin, isännän
^ennä. Ja kun Aiina ei.vilkuile
unoihm eikä osoita levottomuutta,
^taan .häntä. Laurikin jättäähär.
an asenteensa, ei sano mitään
takaa.
Niinpä parina minuuttina kuin au­ton
kesti kulkea käänteestä Ifiisjär-ven
tienkäänteeseen, ennätti Kivelä
kuitenkin jo moneen kertaan katua
retkeään. -— Jos hyvinkin nauravat
hänelle . . . Mitä se Mikkokin —,
kun hän oikein automatkan pääliän
vastaan menee! Ja kaikki muut . . .
Auto tulee kohdalle seisahtuu. Se;^-
onkin vain pieni yksityisvaunu. Ovi
avataan ja musta pää kumartuu ovi­aukkoa
kohden.
— Iltaa, Kivelä! Jos isäntä on ko­tiinpäin
menossa, sopisi nousta vau­nuun.
Se on nimismies, vaikkei Kivelän
isäntä tahdo sitä ensinkään saada
päähänsä. On kuin pyörällä päästän­sä.
Hän mutisee jotakin. Ja nimis-m*
ies sanoo taas: — No, isäntä tuke
nyt vain. Ei sitä "massaroskaa"
vielä näkynyt ei köulunut.
— TuK viivyttyä, puhelee isäntä
vaunuun noustuaan, — tuolla Hiis-järvellä
— hm . . . Luulin jo että
Mikko olisi sivunnut.
Nimismies on kova juttumies. Nyt­kin
puhe luistaa ja matka joutuu
niin, että miehet ovat ajaa Kivelän
obii Kiitellessään ja hyvästelles-sään
kehoittaa Kivelä nimismiestä
pistäytymään Mikon "tulokahville".
— Kyllä tullaan, kiitos vain! huu­taa
nimismies.
He vaihtavat vielä muutamia sa­noja,
mutta Kivelä on käynyt harva­sanaiseksi.
Hänellä on kiire päästä
puhuttaijasta eroon. Ja heti kun auto
lähtee liikkeelle, alkaa isäntä harppia
taloa kohden ja pihamaalle päästyään
hän jo luikkasee. Anna on juuri
tulossa ulos ja seisahtuu.
—: .\uto on täällä tuossa paikassa,
luikkaa isäntä. — Jokos pannu on
tulella? Autossa on kylmä istua.
— Jo on! huutaa Anna vastaan.
Hän huutaisi muutakin, mutta isäntä
on jo taas menossa. Portilla .hän
-kuitenkin käännähtää ja huutaa:
— Kun huomaatte auton valot
mäellä, sopisi vaikka Kallen tulla
kantamaan,, jos hyvinkin on paljon
pakaasia. Tai — antaa olla, kyllä
me ne kaksinkin saadaan!
Isäntä me.nee taas, ja samassa nä­kee
Anna auton valot mäellä ja jää
seisomaan ja katsomaan tielle.
On täydenkuun aika ja tienoo on
loistavasti valaistu. Anna näkee au­ton
pysähtyvän, mutta ei näe tulijaa.
Laurien tulee, portaille katsomaan ja
Kalle painelee hiljalleen tielle päin
rii, tu^le^ .liiajtt tutunom völ
vaikuttaai lagiin nui^^ v^
kuin isä^ IsäUi ney^-ot ja va^^^
va^kuttäval enenmän. Ja taa^^^ jos,
isä näyttää lapsUleen hupnpa esK
merkkiä, kieltämättä edes, ettei sw^r
rata häntä,, niin useassa, ta^aukse,s§^
sam^t huonot taipum,ukset jäävit
lapsille perintönä.
Jos isät neuvoillaan ja esimerkilr
lään; haluavat vaikuttaa lajpsiinsaj
niin he paljon voivat; he voiyat neiJi-voa
karttamaan kaikenlaisia vahin­gollisia
seikkoja, joita jokaisen tiel­lä
tulee olemaan, ja se ehkäisee lap­set
niihin joutumasta.
Erittäinkin pojat ovat taipuvaisia
isäänsä seuraamaan, jos isä on juop­po;
siveetön, tai muuten käyttäytyy
sopimattomasti, pyrkii samat tavat
seuraamaan poikia. Jos taas isä on
raitis, siveellinen, rehellinen ja omaa
erinäisiä muita hyviä tapoja, jäävät
ne tavallisesti perintönä pojille. Ja
kun pojat ottavat isän käyttäytymi­sen
esimerkikseen, ottavat he myös
hän,^n, neuvojistaan vaarlo. Muuten,
esim» sive^Ksyjrsasioissa isim n-euvp^
pojiUeen, sopiviat mukavanj^min kuin.
äidiru ^^nl ni^rukalneft säästyit.
laa^eaniaUa niihin vaaroihin, nutka^
heitänt^äJvin alalla ympä^öij jos vaan,
ajoissa^ saa isäUään hyviä neuvoja,
Miten nwnta pahetta olisi jäänyt te­kemättä
ja miten monta äitieiji kyy­neltä
säästynyt, jos isät olisivat teh­neet
voitavansa kotikasvatuksessa.
Tietäniättomyys ja yinm^
myys on suurin s\T nuorisomme huo­noihin
tapoihin.' Senttien kotikas­vatus
kuuluu, nipl^nimilte vanlhem-r.
mille ja se on niin, tärkeä, että siitä,
kannattaa heidän vhteisesti neuvotel­la.
/ • •
Kansojen tulevaisuus on nuprisos-r
samme. Minkälainen on nuoriso, sel­laiseksi
miv:dostuu tulevaisuuden yh­teiskunta.
Meidän on hyvä mXiistaa
tämä, •
LEMPI M.
— kaiken varalta. Molemmat piika­tytöt
seisQvat pirtin ikkunan edessä,
nenilt ruudussa kiinni. Annan täytyy
heille oikein huutaa, että katsoisivat
sen panpun perään. 'Maikki, vanr
hempi, vastaa, että — se on valmista
jo. ^ .
Sitten on hetkisen aivan hiljaista,
sitten alkaa kuuloa askelten ääniä ja
puhettakin. Tulijat yhyttävät portin
ulkopuolella Kallen .ja tulevat sitten
kolmisin pihamaalle. P^styääri kes­kelle
pihaa, sille kohdalle, jossa on
suuri laakea kivi — sama, jolle hän
ensi kerran taloon tullessaan laski
vaatemyttynsä, seisahtuu Mikko.
Hän henkäisee syvään ja sanoo har­taan
painokkaasti:
— Ja nyt sitä vihdoinkin ollaan,
kotona.
Isäntä katsoo poikaa niin ylpeänä,
että .-Xnna saa ihan kyynelet silmiinsä.
— Muistatkos, aloittaa hän äkkiä,
mutta keskeyttääkin ja sanoo tyyty­väisenä:
— Niin, nyt ön Kivelän
nuori isäntä kotona, mutta — isäntä
vilkuttaa leikkisästi silmää portailla
seisoville, — jos hän luulee tulokah-.
via saavansa, niin hän erehtyy, eihän
täällä tunnu edes kahvin hajua.
Annan ääni on iloinen hänen vas­tatessaan:
— Kyllähän täällä vaan
tuntuu . . . Hän seisoo hoikkana,
melkein tyttömäisenä selin valoon, jo­ka
saa hänen ohentuneen, harmaan
tukkansa näyttämään k^llahvaaleal-tä.
Valo ^siivilöityy koholla olevien
hiusten lomitse. Hän muistuttaa ohi­menevän
tuokion sitä nuorta tyttöä,
joka hymyili Kivelän Elikolle kym­meniä
vuosia sitten . . .
Mikon mielestä hän on kuin ruji-miillistunut
tervetuloa seisoessaan sii­nä
käsivarret levällään ovipieliin no­jaten.
Hän naurahtaa ja sanoo: —
Niin tuntuukin, ja harppasee pitkän
askeleen ottaen ohimennessään isän­tää
käsivarresta. Isäntä vilkaisee
vielä kerran ovelle, mutta Anna on
jo väistynyt aukolta.
Miehet astuvat pirttiin ja ovi sul­keutuu.
Jatkuu.
"Vihtori-karteni" ja
muutakin
'Muari aina yhtenäänsä piti kovaa
touhua, että — ''miksei mekin laite­ta
vihtori-kartenia kuin toisetkiin —
— tuas vain tuata kessunappua tuan
partaasen leukas päällä korvennat, nii
että kämpän takkihirsi hiilellä . .
Tuli tosip laitettua tua känippäkin
oikein vanhan ajan mallihin ja siitä
n\'t sitten saa kuulla, että se hirsi olis
nuasta kessujen haikuusta nuan kar­rella.
.\ikahan se on joka paikat
mustaa eikä kessun haikuuset. Sitä
toresta on tullut sitten vähinsä hari-oot^
eltua tuata savuuttelua, kun tuas
on tuata pellon tilkkua että aina sitä
on kessut omasta takaa oMu, ettei se
ole käynyt massikan päällekään. Ja
millä sitä nyt aikaansa näillä ijillä
enää sais kuluibun kun ei ole saa­nut
nukuttuakaan yhyreksähäntoista
vuatehen kunnollisesti, jotta pitää
aina nosta jo kaharelta aamulla ku-ruuttahan
(jos käytän muarin sa­naa)
tuata kessunapan vartta auki.
* Kä aukaastavalhan sekin on, eihän si­tä
muu toon .
No kun sitä alinomaasta paapat­tamista
sitten piisas siitä vihtori-kar-tenista,
että — "kun vain kessuja! Ei
se 00 komiaa, kun ei oo niinkun tois-kas
on, että on jo siemenkin hommat­tu,
että kään'tähän vaan ketua, että
saa ruveta panhon siementä maahan,"
Eihän siitä päässy pakhon millään ja
niin sitä oli tehtävä, kun muaTi jo
rupes itkiä jullittahan, että: "jos et
rupia, niin se on varma merkki ettet
minusta perusta enää."
Muarjn määrän mukhan piti olla
kryytimaassa penkit kuin pyssyn
luarilla ammuttuja. Ja ei se mulle
mikään vaikia homma ookkaan, kun
ma olin ennen mailmas slälä keisarin
kaartis opettelemas suarahan ampu­mista
kolome vuatta, jotta kyllä mä
osaan suarahan suunnata. Ja niin ma
ammuun tualla jouttipyssyjlä (jolla
me aina kanat otethan) penkit vaan
siitä mullan rajasta ja muari pani sie­mentä
vakohon. Ja niin tuli vihtori-karteeni
kein kranniskin. Ja moHm-ma
sitten molemmat kauhian iloosia,
kumme näimma kuinka kasuaa. Mua-r;*
kin sanoo, että "nymme oomma niin
kun kontrin ihimisiä. Eikö mennä
nyt tualla järven rannas käymähän,
nyt heti aamulla, 'kun on «kylvökin
tehty nuan komiasti — kastelen vä­hä
varpahan kynsiä. Otethan vähä
haukkaamista, jotta tuthan vasta il-
• r • "* ' A 1& 1» i .