1939-01-28-02 |
Previous | 2 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
•
iiii;
I
Sivu 2 LAUANTAINA, TAMMIKUUN 28 PÄIVÄNÄ
(Canadan suomalaisten viikkolehti)
Registerei at the Post Office Dept.,
Ottawa, as secondclass matter.
I vk.
6 kk.
3 kk.
1 vk.
6 kk. .
THauslUnnat:
Yhdysvaltoihin:
$2.00
1.10
.60
. $2.50
. 1.40
Suomeen ja muualle ulkomaille;
1 vk. .:. $3.00
6 kk. ...165
Irtonumerot 5 senttiä
Liekki ilmestyy jokaisen vuicon lauantaina
12-sivuisena, sisältäen parasta
'kaunokirjallista luettavaa kaikilta aloil-
•ta.
Asiamiehille myönnetään 20 prosen-Öh
palkkio.
Pyytäkää asiamieäväUneltä jo tänään.
Kustantaja: Vapaus Publishing Co.
Xtd.
Toimittaja A. Päiviö.
Toimitusneuvosto: J. Järvis. Rauha
Mäki, Hilja Aho, E. Suksi, Ester
-S^u^en. Alli Mliri. Ktergit La&käo
Ja Ytjö Saiv&
Liekkiin aljotut kirjoitukset osoitettava:
M.Bint69 Cttaborjr, Oni
Toimituksen kalmasta
Kuulimme konttorissa, että joku
määrä lehtemme tilauksia on vuoden
jamassa katkennut. Osa niistä tie'
tenkin on katkennut huomaamatto-niuudessa
ja dsiä qn kiirehditty kor-jaamaan,
mutta osa myöskin tilaus-vaikeuksien
takia, Uskomme melkein
varfituudella, että vain jokiiniin harva
tuhannesta antaa tilauksensa katketa
semahden, mel enää Liekkiä haluaisi.
Asianiiesteptm& jä ystäiiientme
olisi siis pyrittävä auttamaan niitä,
joilla on tavalla-tai toisella vaikeuksia
tilauksensa mdistamisessä: Yksityisenä
tapauksena ajatellen asia
on hyvin pieni, mutta se saattaa olla
suiiri niille, joith vaivaa lukemisen
.ja kirjallisen seuran kaipio ja jotka
eivät ole tilaistiudtssa sitä saamaan
minkään hyvin muualta kuin Liekistä.
^"^
Tuo johti mieleemme erään unohduksiin
pyrkineen kirjeen. Eisimmc
sen papcreitten seasta esiin. Kirjoittaja
suokoon anteeksi sen siivohtä-miscn.
Kirje kuuluu tähän tapaan:
"Jos osaasiti, niiri kitiöittaisin kiitokset
niille hyirille ihmisille, jotka
viime viikolla eräänä iltana tulivat^
odottunmtta htmiitamaatt minua ja
lapsiani, fdiiinaaii ciiiijiemäc viikkokausiin
ihmisiä, keskenämme vain,
minä lasten kanssa^ kulutamme päiviämme
täällä syrjäisettä kämpällämme
hiljaisen pUutteih k(*ske!ll^.
Se on jotakin kun sitten tomahiaa
kaksi hevoskui)rmiillistä ihmiiiä porrasten
eleen ja siitä' työtityvät iitpaa
kysymättä sisään nauraen ja leikkiä
laskieti. Säikähdin ja vähän häpesin
ineidänolöjamHie ja pukintiammekiii.
Ja välähti siiitä ajatus, että mitäs
iriittä nyt noille x^ieraUle tarjoan.
Mttä huomampaimtai että heillä
[ di tarjoamiset' tfiukiiHaaii' ja kohta
simä saatiinkin nauttia kahvit ja
imufjä jäi- vielW idlifimkin hyvää
menekit päii}äkii. Voiniiiikävaiku-tiiksensem&
hinieki. Sitänftsaäni-m
mtasti^laniinkiiHi jotakin hyvht
siiurtä tapausta. Oh äiviin kuin yksinäisyys
oUsi kaikonnut. Toivotpa
vielä mukanaan aika nipun vanhoja
Liekin mtmeroittt ja lupasivat järjestää
oikein tilauksen, että se si^^^^ tulee
aina, kttn satutaan posti saamaan.
Voi, voi, eivät ne ihmiset arvaa, mitä
Virgine DelauHe, r^ewarkissa, NJ., täytti 101 vuotta perjantaina
tammikuun IS päivättä. Hän ei ole taikauskoinen. Hän on
perheen 13 lapsi. "Syön vähän ja senkin suttrin piirtein raakana",
hdn selittää syyksi pitkään ikäänsä. Hän asuu yksin, tekee kaikki
taloustyönsä seka opettaa koulussa ranskankielen luokkaa.
Kärj: Liisa Wältbnen
\ TÄIKEA ja edesvastuuUinen on
V perheenäitien asema lastenkasvat-tajiria
ja-kodin haltiattarina. Paljon
heiltä vaaditaan, mutta vielä enempi
ovat he valiiiiit uhraamaan, paljon
enempi kuin perheen muut' jäsenet
lisein osaavat aavistaakaan.' Kodin
varallisuudesta riippuu aina, mutta
varsinkin nyk3risenä aikana, kuinka
rajattomiksi saattavat äitien ponnistelut
käydä.
Tällöin tulee juuri ajatelleeksi, \n\-
ten erilaiset mahdollisuudet onkaan
eri yhteiskuntaluokkiin Ivuuluvilla äideillä
velvollisuuksiensa täyttämiseen.
Jk vertailuja joutuu pakostakin tekemään
jokainen, joka avoimin silmin
katselee yhteiskunnallista elämää. On
olemassa paljon varakkaita koteja,
joissa ei milloinkaan tiedetä mitä on
puute, puhunnattakaan sen kokemisesta.
>JiiHin ei ole koskenut edelliset
eikä Juuri ivulumassa olevat vaikeat
ahdinkoajat, sillä tunnettuahäh on,
miten rahalla lielposti voi si\Tiuttaa
kaikki ne huonot puolet ja ej^öhdät.
Onnellisia o\^t sellaisissa kodeissa
perheenäidit. Mielensä. mukaan he
voivat järjestää taloutensa ja jakaa
omaisilleen runsaan jokajpäiväisen lei-tuollaiset
vierailtit joskus vaä^ttaa.
Mhutlla pyöri kiitollisuuden kyyneleet
silmissä kun he lähtivät. Eiköhän
Ijekin toimitus tästä jotakin,
mainitseisi sopivassa p(ukassa.
Tultraan tämän paperinpalalle ja
odotan jos \^alitalon Matti sattuisi
ajamaan iästä taas Jfht puita Jtake-maan,
niin saisin sen sitten postiin.
Aliina Rajakangas."
tuo kirje puhuu kaiken, mitä tar-viiscekin.
Se kertoo aika paljon, kertoo
juuri siitä, mitä mc ihmiset "emme
arvaa", ei tosiaan tule usein mieleenkään.
Mutta kun se noin esiin
Juodaan, niin mc sentään käsitämme.
Toinen on juttu, miten ja kuinka
kauan me sen muistamme.
van. V
Mutta toisaalla — on paljon koteja,
joissa miehen tulot ainoastaan tarkkojen
laskelmien mukaan aidaan so-
ATittaa talouden menoja vastaaviksi.
Silloin kysjrtään jo äideiltä suurta
henkistä ja ruumiillista kestävyyttä,
sitä eneMmäh liiitä suureinpi on perhe.
Ei ole siinä vielä kaikki, että
täytyy miltei tyhjästä )a'ittää luoda
talouden tarpeet, useinkin saa sen lisäksi
vielä kokea .perheenjäsenten hermostuneet
mielenpurkaukset puut-teellisuuksieri
joHdostä, joitä äiti ei
parhaalla tahdoJlaahkaän voi piairefri-niiksi
muuttaa. Suuri palkinto on
hänelle se, jos mies ja lapset ymmärtämyksellä
antavat tunnustuksen hänen
puuhillensa, käsittäen, että äidin
yliluonnollisilla ponhistiiksillakih
on inhimilliset rajat.
Siirrytään^ viölä alenimaksi, ja
eteemme aukeaa lukemattomat kodit,
joista kurjuiis htiutaa jo kynnykseltä
vastaan. Miehen lisäksi on vaimonkin
pakko ansaita palkkatyössä
yhteisen kodin tarpeiksi, eika sittenkään
ole puute karkoitettii, se väijyy
masenta\'ana joka nurlcaSta ja joka
askeleella. Mitä kärsimyksiä saavat
nämä äidit kokea, sitä on vieraan
mahdoton täydellisesti käsittää. Lukemattomista
suurista ja pienistä
huolista punoutuu heidän eläiiiänsä
sisältö, pitäen heitä rautaisen, hel-httämättömän
puristuksensa alaisena
päi\'ästä päivään, vuodesta vuoteen.
Heidän on oltava hereiBfa ensiksi ja
vuoteelle mentävä viimeiseksi. Päivät
\ueraah raslcaassa, kiilutiavassa
t>%sä. Hidessä sen oheÖa kolölset
huolet ja tehtävät*, joille taytj^ omistaa
yksin rupkätimnitkin. l^yösta palattua
edessä tyhljat niökakÖineröt,
ympärillä nälkäiset, repaleiset lajpset
ja mahdollisesti vida ajattelematon,
kärsimätön, raäkalupntoinen mies.
Heidän A^aatimuksensa on ensi tilassa
täytettävä, itse saa sitten rippeet, jos
Kuutamo
Ai, jai, kun olisin rtmoUija, vMn
nyt kirjoittaisin runon, olisin nyt niin
siinä vireessä ja ympäristö myöskin^
sillä nyt on ilta ja,'ulkona laistaa
kuu: Olen aina ihaillut kuuta ja
siksi tykkäisin kirjoittaa ylistyslau-liih^
sille. Kertoisin siinä laulussa,
kuinka kaunis kuu on, sen noustessa
tuolta vuorten takaa, ja keittäessä
vihertävän hopean hohteen luonnon
ylle. Ja kuinka minä kuutamon lumoamana,
musm suksille ja lähden
hiihtämään ylös vuorelle, jonka takaa
kuu juuri nousee. Ja sitten, kun
pääsen sinne vuoren huipulle — se
ei saa olla tietenkään kovin korkea
ja arkielämässär sitä sanotaankin
kallioksi, inutta runossa se tietenkin
saisi olla vuori —• ja sitten sieltä
Jiuipulta katselen alas nukkuvaan
kylään ja vuorenjuurella kasvavaan
metsikköön, joka kuun mlossa näyttää
yhtä hiljaiselta ja tmiselta kuin
alhaalla oleva kyläkin. Ja\kun luonto
nukkuu, sekä ihmisiet, niin minä yksih^
valvon ja seison suksillani vuorella ja*
ihailen kaunista luontoa. Mutta sitten
tulee mieleen aamu. Silloin nousee
aitoinko, joka kultäiseM loistollaan
himmentää kuun heijastaman
hopean ja mJnä lähden laskefhaait
sitksilla alas vuorelta siinä pelossa,
eitä aurinko tulee ja rikkoo kaumin
kuvan minkä kuutamo on nähtäväkseni
loihtinut, sillä aurinko paljastaa
näkyviin sen kuivtmeen ryteikön, mikä
tuolla metsikössä on, sekä näyttää,
niinkäiaisia todellisuudessa oin,
nuo ränsi^neettdoriihjät, jotka kuu^
tämössa näyttävät niin idyllisiltä
tuossa vuoren piureUa.^ ^N^^ ja sitten
lasken alas sieltä vuorelta enkä
edes käädu ja tulen koiUn
nukkumaan ennenkuin muu väki ehtii
nousta ylös aamuaskareille ja huomaa
minun poissa oloni. Se runo-saisi
kyllä lo^päa shtne imoräie, ennenkuin
aurMgi^stu/aMäan^^ puhua, sillä
aurinko kuuluu jo arkielämään. Ja
arkielämään kuulu^ sekin, että en
miriäiiiin vain uskaltaisi lähteä yksiii
hiihtelemään tuonne kalliolle, tuonne
vuorelle, keskellä- yötä, vaikka
olisi kuinka kaunis kuutamo, sillä
siellä saattaisi tulla vaikka karhu.
Jaa, karhuthan ovat pesissään talvella.
Mutta susi sitten, kyllä sitäkin
pelätä SOO' Ja kun en sna kaveria,
joka lähtisi hiihtämään kanssani
kuutamoon, (meidän- ^väki rakastaa
paljon enempi4intaktnn kuuta,) niin
minun täytyy tehdä öiset Mihtoret-keni
väin mieTikiivitiiksisfsäni. Ja
kyllä se taitaa t^veeVisempää ollakin,
sillä jos ylös kalliolle pääsisin-kin
onheliisesii, niin alas Idskkssa
varmasH tmttäisin kaimiih sä^
SHriä se kuiäarHolinäiA sitten oH.
Mutta e^ dlisikiri^%^ rim(m
aihe? — stkpÄ-SEKKKu.'
imta jaa.
SefHaista ön mÖnfeti tyÖläisäidin
Ä ä ja^töiMhd^^jaiksäh^
sen Ivtiormahsatjrj^^ heikommat
sortuvat. Täy^ todellakin
omata harvT*fdseritaidÖnvwimÄn, jos
tSaiäisett köhtölbii kök^aim voi
l^rtt^' seh lemp^" n f i ^ ja mafli-l^
lpolsetf lÄytfcöi; niitä meatä^ai-siitä'vaaijittan^
h.
Iloineit ja hyvä ihminen on
aiiirinkb, joka leviitaa valoaan kaik-kialle,
miUih sen säteet ulottuaist^
mutta paha ihminen on kuin
jonka varjo peittää auririgon Vdmp-mät
säteet.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 28, 1939 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1939-01-28 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki390128 |
Description
| Title | 1939-01-28-02 |
| OCR text | • iiii; I Sivu 2 LAUANTAINA, TAMMIKUUN 28 PÄIVÄNÄ (Canadan suomalaisten viikkolehti) Registerei at the Post Office Dept., Ottawa, as secondclass matter. I vk. 6 kk. 3 kk. 1 vk. 6 kk. . THauslUnnat: Yhdysvaltoihin: $2.00 1.10 .60 . $2.50 . 1.40 Suomeen ja muualle ulkomaille; 1 vk. .:. $3.00 6 kk. ...165 Irtonumerot 5 senttiä Liekki ilmestyy jokaisen vuicon lauantaina 12-sivuisena, sisältäen parasta 'kaunokirjallista luettavaa kaikilta aloil- •ta. Asiamiehille myönnetään 20 prosen-Öh palkkio. Pyytäkää asiamieäväUneltä jo tänään. Kustantaja: Vapaus Publishing Co. Xtd. Toimittaja A. Päiviö. Toimitusneuvosto: J. Järvis. Rauha Mäki, Hilja Aho, E. Suksi, Ester -S^u^en. Alli Mliri. Ktergit La&käo Ja Ytjö Saiv& Liekkiin aljotut kirjoitukset osoitettava: M.Bint69 Cttaborjr, Oni Toimituksen kalmasta Kuulimme konttorissa, että joku määrä lehtemme tilauksia on vuoden jamassa katkennut. Osa niistä tie' tenkin on katkennut huomaamatto-niuudessa ja dsiä qn kiirehditty kor-jaamaan, mutta osa myöskin tilaus-vaikeuksien takia, Uskomme melkein varfituudella, että vain jokiiniin harva tuhannesta antaa tilauksensa katketa semahden, mel enää Liekkiä haluaisi. Asianiiesteptm& jä ystäiiientme olisi siis pyrittävä auttamaan niitä, joilla on tavalla-tai toisella vaikeuksia tilauksensa mdistamisessä: Yksityisenä tapauksena ajatellen asia on hyvin pieni, mutta se saattaa olla suiiri niille, joith vaivaa lukemisen .ja kirjallisen seuran kaipio ja jotka eivät ole tilaistiudtssa sitä saamaan minkään hyvin muualta kuin Liekistä. ^"^ Tuo johti mieleemme erään unohduksiin pyrkineen kirjeen. Eisimmc sen papcreitten seasta esiin. Kirjoittaja suokoon anteeksi sen siivohtä-miscn. Kirje kuuluu tähän tapaan: "Jos osaasiti, niiri kitiöittaisin kiitokset niille hyirille ihmisille, jotka viime viikolla eräänä iltana tulivat^ odottunmtta htmiitamaatt minua ja lapsiani, fdiiinaaii ciiiijiemäc viikkokausiin ihmisiä, keskenämme vain, minä lasten kanssa^ kulutamme päiviämme täällä syrjäisettä kämpällämme hiljaisen pUutteih k(*ske!ll^. Se on jotakin kun sitten tomahiaa kaksi hevoskui)rmiillistä ihmiiiä porrasten eleen ja siitä' työtityvät iitpaa kysymättä sisään nauraen ja leikkiä laskieti. Säikähdin ja vähän häpesin ineidänolöjamHie ja pukintiammekiii. Ja välähti siiitä ajatus, että mitäs iriittä nyt noille x^ieraUle tarjoan. Mttä huomampaimtai että heillä [ di tarjoamiset' tfiukiiHaaii' ja kohta simä saatiinkin nauttia kahvit ja imufjä jäi- vielW idlifimkin hyvää menekit päii}äkii. Voiniiiikävaiku-tiiksensem& hinieki. Sitänftsaäni-m mtasti^laniinkiiHi jotakin hyvht siiurtä tapausta. Oh äiviin kuin yksinäisyys oUsi kaikonnut. Toivotpa vielä mukanaan aika nipun vanhoja Liekin mtmeroittt ja lupasivat järjestää oikein tilauksen, että se si^^^^ tulee aina, kttn satutaan posti saamaan. Voi, voi, eivät ne ihmiset arvaa, mitä Virgine DelauHe, r^ewarkissa, NJ., täytti 101 vuotta perjantaina tammikuun IS päivättä. Hän ei ole taikauskoinen. Hän on perheen 13 lapsi. "Syön vähän ja senkin suttrin piirtein raakana", hdn selittää syyksi pitkään ikäänsä. Hän asuu yksin, tekee kaikki taloustyönsä seka opettaa koulussa ranskankielen luokkaa. Kärj: Liisa Wältbnen \ TÄIKEA ja edesvastuuUinen on V perheenäitien asema lastenkasvat-tajiria ja-kodin haltiattarina. Paljon heiltä vaaditaan, mutta vielä enempi ovat he valiiiiit uhraamaan, paljon enempi kuin perheen muut' jäsenet lisein osaavat aavistaakaan.' Kodin varallisuudesta riippuu aina, mutta varsinkin nyk3risenä aikana, kuinka rajattomiksi saattavat äitien ponnistelut käydä. Tällöin tulee juuri ajatelleeksi, \n\- ten erilaiset mahdollisuudet onkaan eri yhteiskuntaluokkiin Ivuuluvilla äideillä velvollisuuksiensa täyttämiseen. Jk vertailuja joutuu pakostakin tekemään jokainen, joka avoimin silmin katselee yhteiskunnallista elämää. On olemassa paljon varakkaita koteja, joissa ei milloinkaan tiedetä mitä on puute, puhunnattakaan sen kokemisesta. >JiiHin ei ole koskenut edelliset eikä Juuri ivulumassa olevat vaikeat ahdinkoajat, sillä tunnettuahäh on, miten rahalla lielposti voi si\Tiuttaa kaikki ne huonot puolet ja ej^öhdät. Onnellisia o\^t sellaisissa kodeissa perheenäidit. Mielensä. mukaan he voivat järjestää taloutensa ja jakaa omaisilleen runsaan jokajpäiväisen lei-tuollaiset vierailtit joskus vaä^ttaa. Mhutlla pyöri kiitollisuuden kyyneleet silmissä kun he lähtivät. Eiköhän Ijekin toimitus tästä jotakin, mainitseisi sopivassa p(ukassa. Tultraan tämän paperinpalalle ja odotan jos \^alitalon Matti sattuisi ajamaan iästä taas Jfht puita Jtake-maan, niin saisin sen sitten postiin. Aliina Rajakangas." tuo kirje puhuu kaiken, mitä tar-viiscekin. Se kertoo aika paljon, kertoo juuri siitä, mitä mc ihmiset "emme arvaa", ei tosiaan tule usein mieleenkään. Mutta kun se noin esiin Juodaan, niin mc sentään käsitämme. Toinen on juttu, miten ja kuinka kauan me sen muistamme. van. V Mutta toisaalla — on paljon koteja, joissa miehen tulot ainoastaan tarkkojen laskelmien mukaan aidaan so- ATittaa talouden menoja vastaaviksi. Silloin kysjrtään jo äideiltä suurta henkistä ja ruumiillista kestävyyttä, sitä eneMmäh liiitä suureinpi on perhe. Ei ole siinä vielä kaikki, että täytyy miltei tyhjästä )a'ittää luoda talouden tarpeet, useinkin saa sen lisäksi vielä kokea .perheenjäsenten hermostuneet mielenpurkaukset puut-teellisuuksieri joHdostä, joitä äiti ei parhaalla tahdoJlaahkaän voi piairefri-niiksi muuttaa. Suuri palkinto on hänelle se, jos mies ja lapset ymmärtämyksellä antavat tunnustuksen hänen puuhillensa, käsittäen, että äidin yliluonnollisilla ponhistiiksillakih on inhimilliset rajat. Siirrytään^ viölä alenimaksi, ja eteemme aukeaa lukemattomat kodit, joista kurjuiis htiutaa jo kynnykseltä vastaan. Miehen lisäksi on vaimonkin pakko ansaita palkkatyössä yhteisen kodin tarpeiksi, eika sittenkään ole puute karkoitettii, se väijyy masenta\'ana joka nurlcaSta ja joka askeleella. Mitä kärsimyksiä saavat nämä äidit kokea, sitä on vieraan mahdoton täydellisesti käsittää. Lukemattomista suurista ja pienistä huolista punoutuu heidän eläiiiänsä sisältö, pitäen heitä rautaisen, hel-httämättömän puristuksensa alaisena päi\'ästä päivään, vuodesta vuoteen. Heidän on oltava hereiBfa ensiksi ja vuoteelle mentävä viimeiseksi. Päivät \ueraah raslcaassa, kiilutiavassa t>%sä. Hidessä sen oheÖa kolölset huolet ja tehtävät*, joille taytj^ omistaa yksin rupkätimnitkin. l^yösta palattua edessä tyhljat niökakÖineröt, ympärillä nälkäiset, repaleiset lajpset ja mahdollisesti vida ajattelematon, kärsimätön, raäkalupntoinen mies. Heidän A^aatimuksensa on ensi tilassa täytettävä, itse saa sitten rippeet, jos Kuutamo Ai, jai, kun olisin rtmoUija, vMn nyt kirjoittaisin runon, olisin nyt niin siinä vireessä ja ympäristö myöskin^ sillä nyt on ilta ja,'ulkona laistaa kuu: Olen aina ihaillut kuuta ja siksi tykkäisin kirjoittaa ylistyslau-liih^ sille. Kertoisin siinä laulussa, kuinka kaunis kuu on, sen noustessa tuolta vuorten takaa, ja keittäessä vihertävän hopean hohteen luonnon ylle. Ja kuinka minä kuutamon lumoamana, musm suksille ja lähden hiihtämään ylös vuorelle, jonka takaa kuu juuri nousee. Ja sitten, kun pääsen sinne vuoren huipulle — se ei saa olla tietenkään kovin korkea ja arkielämässär sitä sanotaankin kallioksi, inutta runossa se tietenkin saisi olla vuori —• ja sitten sieltä Jiuipulta katselen alas nukkuvaan kylään ja vuorenjuurella kasvavaan metsikköön, joka kuun mlossa näyttää yhtä hiljaiselta ja tmiselta kuin alhaalla oleva kyläkin. Ja\kun luonto nukkuu, sekä ihmisiet, niin minä yksih^ valvon ja seison suksillani vuorella ja* ihailen kaunista luontoa. Mutta sitten tulee mieleen aamu. Silloin nousee aitoinko, joka kultäiseM loistollaan himmentää kuun heijastaman hopean ja mJnä lähden laskefhaait sitksilla alas vuorelta siinä pelossa, eitä aurinko tulee ja rikkoo kaumin kuvan minkä kuutamo on nähtäväkseni loihtinut, sillä aurinko paljastaa näkyviin sen kuivtmeen ryteikön, mikä tuolla metsikössä on, sekä näyttää, niinkäiaisia todellisuudessa oin, nuo ränsi^neettdoriihjät, jotka kuu^ tämössa näyttävät niin idyllisiltä tuossa vuoren piureUa.^ ^N^^ ja sitten lasken alas sieltä vuorelta enkä edes käädu ja tulen koiUn nukkumaan ennenkuin muu väki ehtii nousta ylös aamuaskareille ja huomaa minun poissa oloni. Se runo-saisi kyllä lo^päa shtne imoräie, ennenkuin aurMgi^stu/aMäan^^ puhua, sillä aurinko kuuluu jo arkielämään. Ja arkielämään kuulu^ sekin, että en miriäiiiin vain uskaltaisi lähteä yksiii hiihtelemään tuonne kalliolle, tuonne vuorelle, keskellä- yötä, vaikka olisi kuinka kaunis kuutamo, sillä siellä saattaisi tulla vaikka karhu. Jaa, karhuthan ovat pesissään talvella. Mutta susi sitten, kyllä sitäkin pelätä SOO' Ja kun en sna kaveria, joka lähtisi hiihtämään kanssani kuutamoon, (meidän- ^väki rakastaa paljon enempi4intaktnn kuuta,) niin minun täytyy tehdä öiset Mihtoret-keni väin mieTikiivitiiksisfsäni. Ja kyllä se taitaa t^veeVisempää ollakin, sillä jos ylös kalliolle pääsisin-kin onheliisesii, niin alas Idskkssa varmasH tmttäisin kaimiih sä^ SHriä se kuiäarHolinäiA sitten oH. Mutta e^ dlisikiri^%^ rim(m aihe? — stkpÄ-SEKKKu.' imta jaa. SefHaista ön mÖnfeti tyÖläisäidin Ä ä ja^töiMhd^^jaiksäh^ sen Ivtiormahsatjrj^^ heikommat sortuvat. Täy^ todellakin omata harvT*fdseritaidÖnvwimÄn, jos tSaiäisett köhtölbii kök^aim voi l^rtt^' seh lemp^" n f i ^ ja mafli-l^ lpolsetf lÄytfcöi; niitä meatä^ai-siitä'vaaijittan^ h. Iloineit ja hyvä ihminen on aiiirinkb, joka leviitaa valoaan kaik-kialle, miUih sen säteet ulottuaist^ mutta paha ihminen on kuin jonka varjo peittää auririgon Vdmp-mät säteet. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1939-01-28-02
