Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 25, 1943

              1943 L A U A N T A I N A , J O L T L U K U U N 25 P Ä I V Ä N Ä
Sivu 3
KELM
Kirj. L A S TU
E^' S I M M Ä ISET lumihiutaleet
ovat pudonneet alas ja sulaneet
likaiseksi ja märäksi sohjuksi. On
ilta suurkaupungissa. Kaukaiselle
taivaanrannalle kohoaa keltainen
kuu.
Makuuhuoneessaan istuu nuorehko
nainen peilipöydän ääressä, ^^imeis-tellen
pukeutumistaan. Huolellisesti
liaasti. "Kun en edes tiedä, elääkö
Elsa, v a i . . . " 0^
Hän katkaisee äkkiä lauseensa.
Vanhus hypistelee vapisevin käsin
nenäliinaansa.
'•Onko tämä ensimmäinen lapsen­ne?"
kysyy hän hiljaa.
"Kyllä, ensimmäinen ja myös xu-meinen,
jos minulla on asiaan mitään
puuteroi hän kasvonsa, hipaisee tipan sanomista. Koko päivän olen odot-haljuvettä
kummankin korvansa taak­se
ja vetäisee punaiset kaaret huuliin­sa.
Ihmeellistä, mikä rohkaiseva voi­ma
onlj^aan huulipunalla! Äsken oli
hän tuntenut itsensä härhmentyneeksi
Ja epävarmaksi. 'Nyt on hän tj^Tii
ja rauhallinen. Hän on tehnyt pää­töksensä.
Tänä iltana antaisi hän
myöntävän vastauksen Henrylle.
Hän nousee seisomaan ja tarkastelee
kuvaansa peilistä. Hänen vartalonsa
on yhä solakka, hiuksensa sysimustat
ja kiiltävät, ihonsa sileä ja-valkoinen.
Vain tummat silmät ovat hieman, su-ruiivoittoiset.
Puhelin kilisee yöpöydällä. Se olisi
tietysti Henry; uskollinen kunnon
Henry! Nainen kohottaa kuulotor-ven
korvaansa. Hänen äänensä on
matala ja sointuisa, kypsynyt ja täy­teläinen:
"Halloo!"
• "Dolores?"
' Nainen hätkähtääj lievä puna ko­hoaa
hänen kasvoilleen.
"Jim!" Ääni värähtää hieman.
"Dolores", miehen ääni ön liiku­tuksesta
käheä, "illastaisitko kanssa­ni?"
Nainen on saanut" malttinsa takai-
' sin ja vastaa iloisesti:
"Kyliä Jim, mielelläni- Tuletko
hakemaan minua?"
"Tulen heti!"
Kuin noiduttuna katselee nainen
hetkisen puhelinta, sitten pyöräy^ttää
hän kiireesti muutamia numeroita.
"Heien,.sanoisitko Henrylle, etten
voikaan tulla ulos tänä iltana? Seli­tän
myöhemmin . . . Kiitos!''
Ravintolassa, Illallinen on mel­kein
koskemattomana korjattu pois-
.Orkesterin säveleet hivelevät kor\ia.
Mies sammuttaa savukkeensa ja ot­taa
naisen käden omaansa.
''Dolores, nämä vuodet ovat olleet
kiduttavia. Ilman sinua en ole pysty­nyt
kirjoittamaan' äirioätakääh kun­nollista
riviä, saatikka sitten jatka­maan
kirjaani. -Sinä, ja vain sinä,
.olit innoittajani. En ymmärrä, miten
saatoin olla niin sokea silloin • •. Do­lores,
rakastan sinua . . . haluaisin tul­la
kotiin."
"Tule, Jim!" Naisen ääni on peh­meä,
tummat silmät loistavat, "Huo­neesi
on yhä samassa kunnossa, Jim.
ja piippusi ja tohvelisi odottavat • .
Katse on uponnut katseeseen. La­seissa
helmeilee punainen v i i n i . . .
* * :»£ •
Kaupungtn valkoisen sairaalan o-dotushuoneessa
istuu kaksi miestä,
•iuori ja vanha. Kauan ovat he istu­neet
vaitiollen. . Nuorempi nousee
^yt ylös ja kävelee hermostuneesti
f<l^taJkaisin. Hän sytyttää savuk-
'^een toisensa • jälkeen,' heittääkseen
«en aina puoleksi palaneena mene­mään.
"Kuinka kauan tätä kestääkään!
aliksi eivät he edes päästä minua
J^at^omaan Elsaa?" puhkeaa hän vii-
^'^n lausumaan.
''Kärsivällisyyttä, ystäväni!" vas-
^ vanhus tyynnytellen.
"Kärsivällisyyttä, sanotte!" kuo­hahtaa
nuori mies melkein epäkohte-tanut
ja yhä he käskevät minun vain
odottaa. Sanon teille, että tulen pian
hulluksi! Jumalani, jos Elsalle jo­tain
tapahtuu,.."
Hän pyyhkii hikikarpaloita otsal­taan.
Samassa kuuluu käytävältä as­keleita.
Nuori mies rientää ovelle.
"Sisar, vaimoni...?" kysyy hän
kärsimättömästi.
Hoitajatar hymyilee.
" E i mitään uutta vielä. Voi, voi
teitä nuoria isäraukkoja! Meillä pi­täisi
olla runsaasti nukutusainetta
ja erikoinen osasto iteitä varten. Oli­si
paljon viisaampaa, jos pysyisitte
kotona, kunnes teitä tarvitaan. Mut­ta
menkää toki syömään välillä. Kup­pi
kahvia ainakin ^-irkistäisi erino­maisesti."
Hoitaja poistuu.
"Tosiaankin, menemmekö kahvil­le?"
ehdottaa nuori mies-
"Kiitos, minä odotan täällä, mutta
menkää te vain, teille se on tarpeen",
vastaa vanhus.
Parin tunnin kuluttua tapaavat he
toisensa sairaalan käytävässä. Nuo-kengissä.
:nut(.a siiiä hän ei välitä,
sillä ajatukset liikkuvat tulevissa on­nellisissa
ajoissa...
Huonienna olisi hänellä turkiksia
ja jalokiviä. Hän olisi kaunein olen­to
maanpäällä, oli Steve sanonut.
Hän oli verrannut Kitt>Ti silmiä or­vokin
samettiseen sineen ja hänen
nuoruuttaan kevään vaaleaan vihrey­teen.
Kittyn sydän sykähtää onnes­ta.
Hän on nuori, juuri täyttänyt
kuusitoista. Mitäpä siitä, jos Steve
onkin vanhempi, hieman yli neljän­kymmenen!
^ Steve on rikas ja kun
. hänestä tulee Steven vaimo . •. Kit-ty
pysähtyy äkkiä. Vaimo? Eihän
Steve ollut koskaan häntä vaimokseen
pyytänyt. Mitä tiesikään hän oike­astaan
Stevestä? Hän oli aina Vält­tänyt
kertomasta itsestään näiden pa-
Jouhisoittimet
ovat nuiä kielisoittintia, joista ääni
saadaan vetämättä jouhista tehtyä
käyrää cli Jousta kieliä vastaan, Näi­den
soittimien alkuperä on vielä hä­märissä;
toiset luulevat niiden kehit­tyneen
länsimailla, toiset taas itämail­la,
mistä niiden arvellaan arabialais­ten
välityksellä siirtyneen Euroopaan.
Vanhin Europassa löydetty jouhisoit-timen
kuva on S—9:nneltä vuosisa­dalta.
Nykyisen muotonsa viulu sai
16 vuosisadan alussa, ja senjälkeen
tehtiin vähitellen toiset jouhisoiUi-met
(altot, sellot ja kontrabassot)
myös samanmuotoisiksi. Jouhisoitti-mien
ääressä yhdistyy puhaltimien
laulava kantavuus ja loisten kielisoit­timien
yleväsävyinen väritys. Jouhi-rin
viikon aikana, jotka Kitty oli hä- ^^jf^i^nien Umekyky on siten mitä mo-het"
tuntenut. Mita oli Steve tar­koittanut?
Kenties hänellä oli jo
vaimo . . .
Ääretön hätä valtaa Kittym. Mitä
onkaan hän tekemäisillään? Jättä-mäisillään
äidin ja pikku-veikon! Äi­ti!
Ky^Tieleet himmentävät Kittyn.
katseen. Koskaan ei hän ole näin äi­tiä
kaivannut. Hän pyörtää ympäri
ja kiiruhtaa juoksujalkaa takaisin
kotiin.
Hän nousee hiljaa yläkertaan, rii­suutuu,
hiipii sitten äidin huoneeseen
ja polvistuu hänen vuoteensa viereen.
"Äiti, äiti!" hän nyyhkyttää.
Äidin työnkövettama käsi laskeu-tiUi
hyv-äillen hänen hiuksilleen.
"Kitty, lapseni . . . " puhelee äidin
ääni hellästi, rauhoitellen.
Äiti ei tiedä mitä on tapahtunut,
ren miehen kasvot loistavat ilosta ja eikä ky-selekään. Hän ymmärtää, et-
• ylpeydestä.
"Minulla on poika!" huudahtaa
hän. "Poika, kuuletteko, maailman
reippain miehenalku! Hän syntyi
tunti sitten."
"Onnittelen teitä . . / ' Vanhuksen
ääni katkeaa, hänen kasvonsa ovat
tuhkanharmaat, hartiat vaipuvat ku­maraan.
"Minun ainoa poikani . . . kuoli . . .
tunti sitten", kuiskaa hän katkonai­sesti
ja lähtee hitain, raskain aske­lin
ovea kohti Nuori mies tuijottaa
kuin iskun saaneena hänen jälkeensä, tyy erään talon eteen. Koneen ääni
tä nuoren tytön sielussa^apahtuu tä­män
tästä kaikenlaisia myllerryksiä.
Silloin kaipaa häh äidin osanottavaa
rakkautta, eikä äiti sitä lapseltaan
kiellä.
. Nyyhkytysten tauottua Kitty pu­jahtaa
äidin viereen. .Siinä on niin
lämmintä ja tun-allista. Pian nu­kahtaa
hän rauhalliseen uneen, mut­ta
kauan valvoo äiti kuutamoisessa
yössä . . .
* * *
Auto liukuu.katua pitkin ja pysäh-
Elämä ja kuolema ovat hetki sitten
sivuuttaneet toisensa valkoisen ai-raalan
käyttävässä.
Kuu on kohonnut keskitaivaalle. •.
* * *
vaimenee. Autossa istuu kaksi nuor­ta.
He ovat viettäneet hauskan illan,
tanssineet ja iloinneet toisten seu­rassa,
mutta ko.'timatkalla olleet kum­mallisen
hiljaisia. Tytön pää on no-
Laitakaupungin köy^hänkorttelissa jannut pojan olkaa vasten. Moleni-makaa
Kitty kapeassa sängyssään, pien iriielessä on kiertänyt vain yksi
Hän on täysissä pukeissaan. Silmät ajatus. Tämä oli heidän viimeinen
auki tähyilee hän kuutamoiselle täh- iltansa ja nyt on sekin lopussa,
titaiyaalle. Kuumeisesti jännittynee- Poika vetää tytön syliinsä ja suu­na
hän sitten terästää kuuloaan. Äi- telee hellästi hänen huuliaan,
ti kuuluu menevän huoneeseensa. "En ymmärrä, miten \-oin sinut
Pian nukahtaisi hän syvään uneen jättää! Mitä on minulla jäljellä
raskaan päivätyönsä jälkeen. Pikku- ilman sinua?"
veikko on jo nukkunut tuntikausia. •'"Bill, sinähän tulet takaisin.''
Kitty katsoo kelloa. Puoliyö lä- "Kyllä, mutta niin paljon saattaa
hestyy. Hän nousee ylös, vetää yi- tapahtua poissaollessani. Kenties
leen nukkavierun takkinsa. Huopa- löydät jonkun toisen . . .
hattu on vanha ja kuositon. Hänen "Tai sinä l ö y d ä t . . ."
nmutamat vaatekappaleensa ovat pa- Vaitiollen katselevat he toisiaan
katut kuluneeseen matkalaukkuun, kuin haluten painaa muistiinsa ra-mpuolisin;
toiselta puolen ne edus­tavat
sävellyksen järkiperäistä puolta,
kuten mietiskely tunnelmaa tahi aihe-kudoksen
johdonmukaisuutta, toisel­ta
puolen niissä ilmenee kaikkein sy-tyttävintä
tunteen kehitystä. Kah-dcksannennentoista
vuosisadan orkes­terimusiikissa
jouhisoittimet olivat^
yksipuolisesti etualalla. Mutta vielä
nykyisessäkin orkesterissa ne viuo-^'^
dostavat yhteissoiton varsinaisen run-gon
ja ovat melodisessakin suhteessa
säilyttäneet johtavan aseman.
* * *
JUUHJK \ AKI El n on soitin­ryhmä,
johon kuuluu kaksi viulua,
altto-viulu ja sello. Jouhikvartrtti-
. iyylin on Haydn kehittänyt varsinai­seen
merkitykseensä. Korkeimpaan
taiteelliseen ilmeeseensä sen kohotti
Beethoven. Sn jälkeen jouhi kvartetti
on pysynyt soveliaimpana muotona
säveltäjäin sisimpään persoonallisten
tunnelmien ihnisaaitamisecn. — /. K.
ajattelemme toisiamme, saamme sit­tenkin
viettää joulun yhdessä. Lu­paathan,
B i l l !"
"Lupaan, rakas!"
"Xyt on minun mentävä . . ."
\'iimeinen katse, viimeinen suudel­ma.
Tyttö hypähtää kadulle ja aste­lee
taakseen katsomatta ylös rappu­ja.
Hetkisen vielä viipyy poika, sit­ten
auto lähtee liikkeelle. Ovella
käänty^y tyttö, mutta auto on jo ka­donnut
näkyvistä.
"Tule pian takaisin! Löydät mi­nut
samanlaisena, aivan samanlaise­na!"
kuiskaa tyttö ja astuu sisälle.
Kuu on kalvennut. Aavistelevan
aamun sarastus laskeutuu suurkau-punginylle.
Jossain kapsahtelevat
maitohevosen kaviot katuun . . .
Kuinka hän vihasikaan köyhyyttä!
Mutta huomenna, huomenna ei hänen
kastetun pienimmänkin piirteen.
"Haluaisin löytää sinut samanlai-cnää
tarvitsisi siitä kärsiä, sillä Steve sena, aivan samanlaisena, kun palaan.
en yhtään muuttuneena", sanoo poi­ka.
Jälleen hiljaisuus. Mitä toisikaan
tulevaisuus tullessaan? Mitä oli koh­talo
heidän varalleen valinnut?. , . .
" B i l l , lupaathan muistaa minua
jouluna?" kysyy tyttö sitten.
Poika puristaa hänet rintaansa
vasten.
"Tiedäthän, etten ole muuta aja-on
suorastaan satumaisen rikas — ja
Steve odottaa häntä.
Kitty ottaa matkalaukun ja kangät
käteensä, avaa varovasti oven ja astuu
käytäväiin. Hän pysähtyy kuunte­lemaan.
Kaikki ön hiljaista. Nyt
kuuluu katuvaunu lähesty\'än. Sen
synnyttämän äänen turvissa laskeu­tuu
hän alas narisevia rappuja ja
pujahtaa ulos ovesta. Pistettyään
kengät jalkaansa, lähtee hän nope- tellutkaan kuin sinua siitä lähtien,
asti kulkemaan pitkin likaista katua, kun sinut näin!"
Hänen jalkansa kastuvat ohuissa "Mutta jouluna erikoisesti. Kun
"Hauskaa joulua'^
Sitä toivotan teille Liekin ystävät
ia tämän lehtemme toimittaja. Nuo
kaksi sanaa — hauskaa ijoulua! —
ovat hy^^n tuttuja ja aina ne yhtä
uusina \'uoden perästä toistammme,
annamme ja otamme vastaan. Jou­lu
on kodin juhla. Yksin jo kuusi
kynttiloineen saa nauttimaan joulu­rauhaa
ja juhlatunnelmaa. Jokin sa­lainen
voima meitä lämmittää ja
ikäänkuin sitoo meitä lähemmä toi­siamme.
Silloin tahdomme muistaa
ystäviämme ja jokaisen mieli palaa
päästä silloin kotiin.
Ennen kaikkea nyt hiljaa sydä­missämme
muistalvaamme heitä, jot­ka
ovat taistelemassa sen puolesta,
että tulisi hauska joulu ja olisi "rau­ha
maassa ja ihmisillä hyvä tahto";
Niin, onhan sinullakin joulu, joka
tunnet itsesi yksinäiseksi ja olet kau­kana
kodistasi. Ja tämä Liekki, ys­täväsi,
tuopi sinulle kipinän joulu­iloa.
Jouluter\'ehdyksin —
L.ÄNNEN S.ALOMA.