1940-08-24-10 |
Previous | 10 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Sivu 10 LAU-\XTAINA, ELOKUl^N 24 PÄIV.\NÄ 1
SALAA
SALAKUUNTELIJA . . Tarkoitan päälläs, — ei noin ha ha, ei suu auki
että olen kuunnellut sala*. Kuun- ja silmät harrillaan, vaan näin
telenhän minä salaa näitä oman väen Sitten näin minä uskomattomia
puheita, milloin vain sopii, en pidä eleitä, etten enää tuntenut illan kyl-
£itä julkeutena edes. rny3rttä. Maanpoika lupsautti silmä-
On perillisellä^ vieras, samanikäi- luomensa kiinnemmäs, loihti, mistä
Den poika kuin itsekinTTOvat sau- lähteistä lieneekin, haaveellisen, si-nassa
ja koska viipyrät siellä ta vai- säänpäin kääntyneen hymyn kasvoil-lista
kauemmin, tulee minulle asiaa leen. Alkava parrankasvukin näytti
sinne saunan seutuville. niin olevan kotonaan pehmeällä ylä-
Tietysti sitä tulee. JäiHan sinne huulella, kun hän olkapäälleen kat-surkille
se jrksi ämpäri silloin kun seli. Toinen otti opikseen ja veti hur-kesällä
—
— ja nyt
Sulavasti sv-tytettiin tupakat. tietkin taas pilalla, heti oli lähdett
Olin jähmettyä kipsikuvaksi. En jos mieli.
aa\-istanut 'iapseni" tupakoivan. Eräänä aamuna kun Reino
Sitten tanssittiin tango. kauppaan menossa Mirjami main
Mutta ,k un hiljai.s uud,e n h, erk,.i stä- että 'j ollei .R em^ olla. .•o lisi ...m. itään"
mä.. t k, orvani kuulivat. perillise.n kiih- vastaan.,. ..h an. m.e.n is.i .t ana, an Man
k/ eäsU. ,k uiskaava: "ol1e.*tt e i1l1la n iha- luo kylaan ja vaipyisi ehkä^ 'p"ariM r
nin ilmestys madame" — löin nyrk- vaa.
"Mene vaan niinun puolestani, k
lähän minä täällä pärjään. Kohtal
ei taas näillä teillä autolla pä
jaa, mitä minä tehinkään
- juuri tämäoKprikun päälle
tulee minulle tarvis sitä ämpäriä
Kädet esiliinan alla seison saunan
nurkalla. .Ämpäriä en muista, mutta ~
poikia muistan. Nauraa pärskähtele- jota?
vät saunassa. Kaupunginpoika selit-tää
maanpojalle:
— Näin ne seisoo nykyisin — katso
nyt — näin — jalka on näin, käsi'
maantuneena. kukkien, vastanlehvien
tuoksua sierainten kautta olentoonsa
ja oli totisesti Hopeapeilin muoti-osaston
kaunotar,
-r-Polttaako madame? Saanko tar-kini,
että ruudut helähti, ikkunan pos-tipuuhun
ja korpiäänelläni kiljaisin:
~ Komeljantit ulos saunasta! Ja niin pitkiä matkoja. ^Sanoivat ei
vähä sassiin! peräkyläläiset, että Mataramaan k(
Myöhään samana iltana kantelin dalla oli viime viikkoinen sade tehr
Eenokille kaikki. Olin suruissani ja jo pahaa jälkeä. Ajattelin, että m
toivoin lohduttavaa sanaa. . nitoen, että tiedät varoa. No h>-vä
Ja tuliko lohdutusta elämänkump- vaan ja hauskaa matkaa."
panilta? Juu, kai! Tällaista tuli:
— Hö hö hö höö ja khik khik kh
h i i—
Pauliina Mäkelä.
nain —
Astelen uteliaana lähemmäksi pientä
ikkunaa, jonka laudalla palaa
kynttilän pätkä rautaisessa jalassaan.
Enhän voi olla kurkistamatta sisälle.
Illan sakea pimeys, sinä olet hyvä —
pojat eivät aavista läsnä oloani.
Kaupunginpoika on kietaissut karkeasta
saunalakanasta yrnjjärilleeh
hämmästyttävän sievän ihonmukai-sen
leningin ja seisoo ryhdikkään vetelänä
maalaispoikasen edessä. On,
näen sen, havaintotunti. — Kuinkahan
paljon ja kuinka monenlaisia niitä
pidetäänkään, joista en tiedä.
Perillinen istuu penkillä päätään
kuivaillen, ja juuri kun minä ajattelen,
että olipa taas tullut tuommoista
rikkaruohon siementä kylvävä vieras
tänne viattomaan erämaahan, aukenee
hänen suunsa ja sieltä laukeaa:
— Ee — eihän se noin ole; vedä-päs
tiukempaaan se lakana tuosta
ronkkien kohdalta — niin — ja vielä
sieltä alempaa — no-in, ja polviin
asti — noin — ja seiso nyt yhdellä -^^ennessään pistäytyi miehelleen sa-
(Jatkoa 5:ltä sivulta)
"Voi Manta kulta, anna lapsen nyt
vaan nukkua. Ja enhän minä toki
sinua niin vain päästä maantielle, sanoisit
vielä, ettei edes suuhun sieltä
mitään saanut", Mirjami nauroi. "Ja
onhan meilläkin auto, kyllä minä sinut
pian kotiin hurautan sillä."
- "Sinä?" Manta katsoi epäilevästi
entistä kasvattiaan.
"Niin,.Reino on opettanut minutkin
ohjaamaan autoa, ei se niin merkillistä
ole kuin päältä katsoen luulisi.
Useinhan me Mustin kanssa
käymme huviksemme ajelulla.
"No \'ie minua ja viipota! Että
minun piti nähdä, että minun Mirjamini
ajaa autoakin. Sanon minä,
että ukolla on silmät pyöreinä, kiän
meitä tuodaan komiästi oikein autolla
kotiin asti." . '
Ja niin tehtiin, niinkuin oli suunniteltu.
Kun pikku Mirja heräsi, lähti
Mirjami saattelemaan vieraitaan.
Pian oli Mirjami korjannut s
miaisen tähteet ja oli lähtövalm
Aamuilma oli, jo kylmä ja hän pu
nahkatakin vihreän kudotun pukun
päälle. Hän oli makuukamarissa p
kemassa ja sattumalta katse osui h
nen peilipöydällään oleviin koruihii
sa. Harvoin hän niitä.käytti, muti
ihmiset sanovat. Puhukoot, eihän sitä aina Reino hänelle jotain uutta os
koskaan osaa olla suuren maailman merkkipiiivinä. Olisikohan paras kä
mieliksi kuitenkaan. Mutta jos sit- keä nämä johonkin, kun talo jää yi.
tenkin saisi joskus oman lapsen, mi- sin nauutamaksi päiväksi. Hänen k<
tenkähän sitten kävisi? Hänhän oli räillessään niitä talteen tuli kätee
vielä nuori, kahdenkymmenen kah- se pieni kultainen raedaljongi, jonk
den, eihän ihminen silloin vielä niin Reino oli hänelle lähettänyt, kun hä
ikiloppu ole, etteikö toivoa ole, var- pääsi "edes". Hellästi hymjalleij hä
sinkin kun on >vielä siellä^ lääkärissä katsoi sitä lähemmin.- Tästä hän oi
käymättä. Ja kyllähän se oma on aina pitänyt eniten, siihen liitt\-i\'ä
kai aina oma sentään. Siinä sitä taas oikeastaan hänen rakkaimmat muis
oltiin^aina vaan ympäri, ympäri eikä torisa.„_Kuinka iloisesti Reinon JLUV;
mitään tolkkua tule. Ei, hän päättää- siitä nauroikaan häntä vastaan. K,vy
että tänä iltana hän ottaa Reinon nel tuli silmään, kun ajatteli, ette
kanssa ensin puheeksi Mantan käyn- varmaankaan koskaan enään saa\-ut
nin, hänen suloisen pikkutyttönsä ja taisi tuoia Reinoa, hänen miehensä
jalalla melkein suorana ja pane toinen
polvi kevyesti toisen päälle että
sääri tulee vähän linkkuun ja käännä
jalkaterää pikkuisen syrjälleen ja
minä tästä nämä \'astanlehdet panen
olkapäälles — mutta vedäpäs vielä
vähän tiukempaan tuosta — noin.
Sitten astuu perillinen, viaton erämaan
poika, kasvattini, askelen taaksepäin
silmät sirrillään arvostelemaan
asetelmaansa. Ja puuha on totista, ei
kumpikaan naura.
Ja kaino perilliseni, joka pakenee
ujoudesta kerhoneuvojaa, eikä kehtaa
sanoa terveisiäni Köllin emännälle, ei
liioin uskalla lupautua kertomusta lukemaan
nuorisoseuran iltamissa, neuvoo
kaupungin poikaa:
— Anna kätesi nyt valua vetelänä
sivuille ja katsele sitä kukkaa olka-nomassa,
että lähtee ajelulle ja käski
mennä äiti Terhon luo syömään, hän
voisi ehkä siipyä myöhäänkin.
-Eihän se ottanut kuin tunnin verran
kun perille päästiin^ mutta ei
Mirjami Mantan houkutuksista huolimatta
yäänyt tällä kertaa kylään.
Lupasi tulla toiste oikein pitemmäksi
aikaa. Hän halusi olla n>t yksin ajatuksineen.
Oli nautinto ajaa hämyisessä kesäyössä
autolla hiljalleen ja antaa ajatuksilleen
vallan. Koko ajan oli tikuttanut
alitajunnassa: kasvattilapsi,
kasvattilapsi. Mitähän jos ottaisi sellaisen
rohkean askeleen. Eihän täällä
kyllä kellään ollut kasvattilasta,
useimmilla oli omia lapsia, ja kenellä
ei ollut niin sillä ei ollut ja siinä kaikki.
Mutta mitä häntä liikuttaisi mitä
sitten Mantan ehdotuksen ottolapsesta,
ja siihen voisi ehkä sitten lisätä
Reinon äidin ehdotuksen Oulun matkasta.'
NHin hän tekisikin! Päättäväisenä
hän painoi kaasuttajaa, auto
lennähti eteenpäin ja pian hän oli kotona.
Mutta siellä olikin vieraita, nuori
nimismies rouvineen ja niin jäi Mirjamin
valmistettu puhe pitämättä,
tuli vaan mainituksi ketä oli saatta-tuntui
olevan niin kaukana siitä kuvasta.
Hetken mielijohteesta hän ripusti
korun kaulaansa. Se oli oikeastaan
hyvin yksinkertainen ja sopisi h>-\-iii
hänen vihreän pukunsa kanssa.
' Mutta nyt täytyi hänen jo joutua.
Musti seurasi emäntäänsä uskollisesti
autovajaan. Kaikista merkeistä päättäen
tästä tulisi taas yhteinen matka.
Vaajassa säilytettiin muutakin kuin
massa käj-nyt ja kerrotuksi pikku ^"^o^- hiellä olivat puutarhavälineet
Mirjan päivällisestä seikkailusta. Niin heidän pyöränsä. Reino kulki itse
sai Reinokin siis tietää nekin asiat, Pyörällään mieluummin arkism,
..eikä-.Mirjami enään uudestaan voi- "-'^^^^^ ^^^^^ alikin lyhyt kauppaan.
nut alkaa pitää esipuHettäanTettä oli- ^linamin pyörää ei oltu paljon käy-si
pääss>t päivänpolttavaan kysv- aikoina, useimmiten hän
mykseen, kun he vihdoin jäivät kah- "^"^"^
tuttuun tapaansa hän meni auton
luo nytkin, mutta käsi lukossa hän pysähtyi
miettimään. Reino oli varoittanut
Mataramäestä, sanoi sateen sitä
jo pilanneen. Jos hän nyt \'iipyisi
muutaman päivän, voisi tie mennä
vielä huonompaan kuntoon ja kenties
takaisin tulo olisi vielä vaikeampaa
den.
Ja niin taas elettiin päivä kerrallaan
kuten ennenkin, kumpikin omine
ajatuksineen itseensä sulkeutuneena.
III.
Syksy teki tuloaan. Kauhistuen
Mirjamille juolahti mieleen, ettei oi- jyrkkää mäkeä ja suorastaan vaarai-lut
tullut käydyksi sieUä Mantan ko- listakin. Mitähän jos ottaisi pyörän-tona
kylässä, ^-aikka silloin kesällä sä? Sehän oli hyvässä kunnossa vielä,
niin varmasti lupasi. Pian olisivat (Jatkuu)
n ystävä
Ja he katsavai... tcnmmxn on TSSstTttävä?...
(Jatkoa siv. 6)
"Niinkö luulet, Mary!" huudahti
Kate mielissään. "Olet niin kiltti jos
laitat sen. Olisihan se hauskaa pitää
iätä pukua toisenkin kerran, se maksoi
siksi monta dollaria. En mielelläni
ostaisi uutta . . ."
":^Iinä noudan sen silkinpalasen,
niin näet. Kate", sanoi Mary ja lähti
ravintolan puolelle, josta meni o\a
yläkertaan vievään eteiseen. Mutta
hänen kulkiessaan ravintolan läpi kilahti
o\'ikello ja sisään astui vieras.
Mies oli keskikokoinen, hienopiirteinen
nuorukainen. Hänen kasvonsa
olivat kalpeat. Hänen vaalea kiharai-nen
tukkansa törrötti kampaamatto-mana
korkealla otsalla ja hänen suurten
silmiensä luomet olivat raskaasti
ajettuneet. Väkijuomien haju levisi
\^lta\-ana huoneeseen.
Mary ei ollut häntä nähnyt ennen.
Hän ei voinut olla metsästä tullut
mies, sen osoitti hänen pukunsa. eiRa
metsämiehiä . milloinkaan saapunut
näin viikon päivinä iltaisin ra\-inio-laan.
Hän oli varmaankin iltapäivän
junassa saapunut \aeras.
Ja^ äkkiä Mary astui lähemmäksi
häntä ja katsoi häneen teräv^ti.
"TS-iin, minä se olen", sanoi vieras,
aikoen tarttua Maryn käteen, "mutta
te, kuka te olette?"
(JATKUU)
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 24, 1940 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1940-08-24 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki400824 |
Description
| Title | 1940-08-24-10 |
| OCR text | Sivu 10 LAU-\XTAINA, ELOKUl^N 24 PÄIV.\NÄ 1 SALAA SALAKUUNTELIJA . . Tarkoitan päälläs, — ei noin ha ha, ei suu auki että olen kuunnellut sala*. Kuun- ja silmät harrillaan, vaan näin telenhän minä salaa näitä oman väen Sitten näin minä uskomattomia puheita, milloin vain sopii, en pidä eleitä, etten enää tuntenut illan kyl- £itä julkeutena edes. rny3rttä. Maanpoika lupsautti silmä- On perillisellä^ vieras, samanikäi- luomensa kiinnemmäs, loihti, mistä Den poika kuin itsekinTTOvat sau- lähteistä lieneekin, haaveellisen, si-nassa ja koska viipyrät siellä ta vai- säänpäin kääntyneen hymyn kasvoil-lista kauemmin, tulee minulle asiaa leen. Alkava parrankasvukin näytti sinne saunan seutuville. niin olevan kotonaan pehmeällä ylä- Tietysti sitä tulee. JäiHan sinne huulella, kun hän olkapäälleen kat-surkille se jrksi ämpäri silloin kun seli. Toinen otti opikseen ja veti hur-kesällä — — ja nyt Sulavasti sv-tytettiin tupakat. tietkin taas pilalla, heti oli lähdett Olin jähmettyä kipsikuvaksi. En jos mieli. aa\-istanut 'iapseni" tupakoivan. Eräänä aamuna kun Reino Sitten tanssittiin tango. kauppaan menossa Mirjami main Mutta ,k un hiljai.s uud,e n h, erk,.i stä- että 'j ollei .R em^ olla. .•o lisi ...m. itään" mä.. t k, orvani kuulivat. perillise.n kiih- vastaan.,. ..h an. m.e.n is.i .t ana, an Man k/ eäsU. ,k uiskaava: "ol1e.*tt e i1l1la n iha- luo kylaan ja vaipyisi ehkä^ 'p"ariM r nin ilmestys madame" — löin nyrk- vaa. "Mene vaan niinun puolestani, k lähän minä täällä pärjään. Kohtal ei taas näillä teillä autolla pä jaa, mitä minä tehinkään - juuri tämäoKprikun päälle tulee minulle tarvis sitä ämpäriä Kädet esiliinan alla seison saunan nurkalla. .Ämpäriä en muista, mutta ~ poikia muistan. Nauraa pärskähtele- jota? vät saunassa. Kaupunginpoika selit-tää maanpojalle: — Näin ne seisoo nykyisin — katso nyt — näin — jalka on näin, käsi' maantuneena. kukkien, vastanlehvien tuoksua sierainten kautta olentoonsa ja oli totisesti Hopeapeilin muoti-osaston kaunotar, -r-Polttaako madame? Saanko tar-kini, että ruudut helähti, ikkunan pos-tipuuhun ja korpiäänelläni kiljaisin: ~ Komeljantit ulos saunasta! Ja niin pitkiä matkoja. ^Sanoivat ei vähä sassiin! peräkyläläiset, että Mataramaan k( Myöhään samana iltana kantelin dalla oli viime viikkoinen sade tehr Eenokille kaikki. Olin suruissani ja jo pahaa jälkeä. Ajattelin, että m toivoin lohduttavaa sanaa. . nitoen, että tiedät varoa. No h>-vä Ja tuliko lohdutusta elämänkump- vaan ja hauskaa matkaa." panilta? Juu, kai! Tällaista tuli: — Hö hö hö höö ja khik khik kh h i i— Pauliina Mäkelä. nain — Astelen uteliaana lähemmäksi pientä ikkunaa, jonka laudalla palaa kynttilän pätkä rautaisessa jalassaan. Enhän voi olla kurkistamatta sisälle. Illan sakea pimeys, sinä olet hyvä — pojat eivät aavista läsnä oloani. Kaupunginpoika on kietaissut karkeasta saunalakanasta yrnjjärilleeh hämmästyttävän sievän ihonmukai-sen leningin ja seisoo ryhdikkään vetelänä maalaispoikasen edessä. On, näen sen, havaintotunti. — Kuinkahan paljon ja kuinka monenlaisia niitä pidetäänkään, joista en tiedä. Perillinen istuu penkillä päätään kuivaillen, ja juuri kun minä ajattelen, että olipa taas tullut tuommoista rikkaruohon siementä kylvävä vieras tänne viattomaan erämaahan, aukenee hänen suunsa ja sieltä laukeaa: — Ee — eihän se noin ole; vedä-päs tiukempaaan se lakana tuosta ronkkien kohdalta — niin — ja vielä sieltä alempaa — no-in, ja polviin asti — noin — ja seiso nyt yhdellä -^^ennessään pistäytyi miehelleen sa- (Jatkoa 5:ltä sivulta) "Voi Manta kulta, anna lapsen nyt vaan nukkua. Ja enhän minä toki sinua niin vain päästä maantielle, sanoisit vielä, ettei edes suuhun sieltä mitään saanut", Mirjami nauroi. "Ja onhan meilläkin auto, kyllä minä sinut pian kotiin hurautan sillä." - "Sinä?" Manta katsoi epäilevästi entistä kasvattiaan. "Niin,.Reino on opettanut minutkin ohjaamaan autoa, ei se niin merkillistä ole kuin päältä katsoen luulisi. Useinhan me Mustin kanssa käymme huviksemme ajelulla. "No \'ie minua ja viipota! Että minun piti nähdä, että minun Mirjamini ajaa autoakin. Sanon minä, että ukolla on silmät pyöreinä, kiän meitä tuodaan komiästi oikein autolla kotiin asti." . ' Ja niin tehtiin, niinkuin oli suunniteltu. Kun pikku Mirja heräsi, lähti Mirjami saattelemaan vieraitaan. Pian oli Mirjami korjannut s miaisen tähteet ja oli lähtövalm Aamuilma oli, jo kylmä ja hän pu nahkatakin vihreän kudotun pukun päälle. Hän oli makuukamarissa p kemassa ja sattumalta katse osui h nen peilipöydällään oleviin koruihii sa. Harvoin hän niitä.käytti, muti ihmiset sanovat. Puhukoot, eihän sitä aina Reino hänelle jotain uutta os koskaan osaa olla suuren maailman merkkipiiivinä. Olisikohan paras kä mieliksi kuitenkaan. Mutta jos sit- keä nämä johonkin, kun talo jää yi. tenkin saisi joskus oman lapsen, mi- sin nauutamaksi päiväksi. Hänen k< tenkähän sitten kävisi? Hänhän oli räillessään niitä talteen tuli kätee vielä nuori, kahdenkymmenen kah- se pieni kultainen raedaljongi, jonk den, eihän ihminen silloin vielä niin Reino oli hänelle lähettänyt, kun hä ikiloppu ole, etteikö toivoa ole, var- pääsi "edes". Hellästi hymjalleij hä sinkin kun on >vielä siellä^ lääkärissä katsoi sitä lähemmin.- Tästä hän oi käymättä. Ja kyllähän se oma on aina pitänyt eniten, siihen liitt\-i\'ä kai aina oma sentään. Siinä sitä taas oikeastaan hänen rakkaimmat muis oltiin^aina vaan ympäri, ympäri eikä torisa.„_Kuinka iloisesti Reinon JLUV; mitään tolkkua tule. Ei, hän päättää- siitä nauroikaan häntä vastaan. K,vy että tänä iltana hän ottaa Reinon nel tuli silmään, kun ajatteli, ette kanssa ensin puheeksi Mantan käyn- varmaankaan koskaan enään saa\-ut nin, hänen suloisen pikkutyttönsä ja taisi tuoia Reinoa, hänen miehensä jalalla melkein suorana ja pane toinen polvi kevyesti toisen päälle että sääri tulee vähän linkkuun ja käännä jalkaterää pikkuisen syrjälleen ja minä tästä nämä \'astanlehdet panen olkapäälles — mutta vedäpäs vielä vähän tiukempaan tuosta — noin. Sitten astuu perillinen, viaton erämaan poika, kasvattini, askelen taaksepäin silmät sirrillään arvostelemaan asetelmaansa. Ja puuha on totista, ei kumpikaan naura. Ja kaino perilliseni, joka pakenee ujoudesta kerhoneuvojaa, eikä kehtaa sanoa terveisiäni Köllin emännälle, ei liioin uskalla lupautua kertomusta lukemaan nuorisoseuran iltamissa, neuvoo kaupungin poikaa: — Anna kätesi nyt valua vetelänä sivuille ja katsele sitä kukkaa olka-nomassa, että lähtee ajelulle ja käski mennä äiti Terhon luo syömään, hän voisi ehkä siipyä myöhäänkin. -Eihän se ottanut kuin tunnin verran kun perille päästiin^ mutta ei Mirjami Mantan houkutuksista huolimatta yäänyt tällä kertaa kylään. Lupasi tulla toiste oikein pitemmäksi aikaa. Hän halusi olla n>t yksin ajatuksineen. Oli nautinto ajaa hämyisessä kesäyössä autolla hiljalleen ja antaa ajatuksilleen vallan. Koko ajan oli tikuttanut alitajunnassa: kasvattilapsi, kasvattilapsi. Mitähän jos ottaisi sellaisen rohkean askeleen. Eihän täällä kyllä kellään ollut kasvattilasta, useimmilla oli omia lapsia, ja kenellä ei ollut niin sillä ei ollut ja siinä kaikki. Mutta mitä häntä liikuttaisi mitä sitten Mantan ehdotuksen ottolapsesta, ja siihen voisi ehkä sitten lisätä Reinon äidin ehdotuksen Oulun matkasta.' NHin hän tekisikin! Päättäväisenä hän painoi kaasuttajaa, auto lennähti eteenpäin ja pian hän oli kotona. Mutta siellä olikin vieraita, nuori nimismies rouvineen ja niin jäi Mirjamin valmistettu puhe pitämättä, tuli vaan mainituksi ketä oli saatta-tuntui olevan niin kaukana siitä kuvasta. Hetken mielijohteesta hän ripusti korun kaulaansa. Se oli oikeastaan hyvin yksinkertainen ja sopisi h>-\-iii hänen vihreän pukunsa kanssa. ' Mutta nyt täytyi hänen jo joutua. Musti seurasi emäntäänsä uskollisesti autovajaan. Kaikista merkeistä päättäen tästä tulisi taas yhteinen matka. Vaajassa säilytettiin muutakin kuin massa käj-nyt ja kerrotuksi pikku ^"^o^- hiellä olivat puutarhavälineet Mirjan päivällisestä seikkailusta. Niin heidän pyöränsä. Reino kulki itse sai Reinokin siis tietää nekin asiat, Pyörällään mieluummin arkism, ..eikä-.Mirjami enään uudestaan voi- "-'^^^^^ ^^^^^ alikin lyhyt kauppaan. nut alkaa pitää esipuHettäanTettä oli- ^linamin pyörää ei oltu paljon käy-si pääss>t päivänpolttavaan kysv- aikoina, useimmiten hän mykseen, kun he vihdoin jäivät kah- "^"^"^ tuttuun tapaansa hän meni auton luo nytkin, mutta käsi lukossa hän pysähtyi miettimään. Reino oli varoittanut Mataramäestä, sanoi sateen sitä jo pilanneen. Jos hän nyt \'iipyisi muutaman päivän, voisi tie mennä vielä huonompaan kuntoon ja kenties takaisin tulo olisi vielä vaikeampaa den. Ja niin taas elettiin päivä kerrallaan kuten ennenkin, kumpikin omine ajatuksineen itseensä sulkeutuneena. III. Syksy teki tuloaan. Kauhistuen Mirjamille juolahti mieleen, ettei oi- jyrkkää mäkeä ja suorastaan vaarai-lut tullut käydyksi sieUä Mantan ko- listakin. Mitähän jos ottaisi pyörän-tona kylässä, ^-aikka silloin kesällä sä? Sehän oli hyvässä kunnossa vielä, niin varmasti lupasi. Pian olisivat (Jatkuu) n ystävä Ja he katsavai... tcnmmxn on TSSstTttävä?... (Jatkoa siv. 6) "Niinkö luulet, Mary!" huudahti Kate mielissään. "Olet niin kiltti jos laitat sen. Olisihan se hauskaa pitää iätä pukua toisenkin kerran, se maksoi siksi monta dollaria. En mielelläni ostaisi uutta . . ." ":^Iinä noudan sen silkinpalasen, niin näet. Kate", sanoi Mary ja lähti ravintolan puolelle, josta meni o\a yläkertaan vievään eteiseen. Mutta hänen kulkiessaan ravintolan läpi kilahti o\'ikello ja sisään astui vieras. Mies oli keskikokoinen, hienopiirteinen nuorukainen. Hänen kasvonsa olivat kalpeat. Hänen vaalea kiharai-nen tukkansa törrötti kampaamatto-mana korkealla otsalla ja hänen suurten silmiensä luomet olivat raskaasti ajettuneet. Väkijuomien haju levisi \^lta\-ana huoneeseen. Mary ei ollut häntä nähnyt ennen. Hän ei voinut olla metsästä tullut mies, sen osoitti hänen pukunsa. eiRa metsämiehiä . milloinkaan saapunut näin viikon päivinä iltaisin ra\-inio-laan. Hän oli varmaankin iltapäivän junassa saapunut \aeras. Ja^ äkkiä Mary astui lähemmäksi häntä ja katsoi häneen teräv^ti. "TS-iin, minä se olen", sanoi vieras, aikoen tarttua Maryn käteen, "mutta te, kuka te olette?" (JATKUU) |
Tags
Comments
Post a Comment for 1940-08-24-10
