Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 24, 1940

              Sivu 6 LAUANTAINAv ELOKUUN 24 PÄIVÄNÄ
Horatio Nelsonin muistopatsas Trajalgar Squaressa Lontoossa varustettuna sotabondi-ilmoituksilla.
Yksi patsaan jalustalla olevista neljästä suuresta leijonasta näyttää katselevan hyvin vartioivana. \
hoille, ja mikä hauskinta, lapsitans-sijoille
myös. Sali koristetaan eriväri­sillä
koristeilla ja valaistuksella!
"Ja voi Minnie, luuletko että saisin
uuden puvun?" hän lopetti hengästy­neenä.
"Mistä sinä tämän kaiken kuulit?"
tiedusteli Kate.
"Koululla tytöt kertoivat. Tanssit
luultavasti on ensi viikon lauantai-iltana
. . . Kuule Minnie, sinä ehtisit
tilaamaan kaupungista minulle sellai­sen
vaalean puvun, sellaisesta oikein
obkaisesta kankaasta!"
Mutta kului joitakin päiviä ennen­kuin
vanhemmat naiset saivat tans­sien
pidosta varmempia tietoja. En­nen
sitä ei yksikään heistä tuntunut
innostuneelta, mutta jopas silloin, kun
"'Kate tuii kylältä ja kertoi suurista
ilmoituksista ja muusta mainostukses­ta,
jopas silloin Sallyn iloksi innostui­vat
toisetkin. Alettiin kaikin puhella
uusista puvuista.
Ja eräänä iltana Kate veti vaate­komerostaan
esiin vaaleanharmaan
silkkipuvim ja toi sitä tyttöjen näh­täväksi.
"Onkohan tämä jo liian vanhan­aikainen?"
hän kysyi arasti. "Siitä
on jo kuusi — ei, annapas olla! —
siitä on seitsemän vuotta kun tämä
oli päälläni viimeksi. Silloin oli häät.
Laitoin tämän niitä varten, eikä öit­ten
sen jälkeen ole tullut mennyksi
minnekään, missä tällaista pukua oli­si
sopinut pitää."
"Mutta siinähän on silkkiä! Jaar­deja
ja jaardeja — ja jaardeja!" huu­dahti
Sally silmät pyöreinä.
Tiet>^ti, Sally", sanoi Minnie.
"Kate on iso ja tarvitsee pukuunsa
enemmän kangasta kuin sinä."
*'Niin,'minä näen!" huokaisi Sally.
Mary levitteli pukua ja katsoi
asiallisena sen leikkausmuotia. M i n -
niekin yritti tarkastaa sitä vakavana,
mutta Sally, nähdessään puvun laa­juuden
ja sen vanhan muodin, tirskui
häpeämättä.
"Tästä saa hyvin sopivan puvun.
Kate", vakuutti Mary, "kun otetaan
nuo helmirivit ja nuo röyhelöt pois
tuosta rinnalta ja pitennetään sitä.
Minulla on palanen sinistä silkkiä
josta saamme tuon kovin avonaisen
kaulan ympärille sievän kauluksen.
- (Jatkuu sivi 10)
isaaren
ISTUN Hankoniemeen päin mene­vässä
junassa. Toisen luokan vau­nussa,
johon olin itselleni lipun osta­nut,
istui eräs toinenkin mies, polt­taa
tupruttaen yhtämittaisesti, Fen­niaa.
Matkalle lähtiessään oli tämä
herrasmies myöskin ostanut matka-evääkseen
.pullon punaista limonaa­dia,
jolla tämän tästä kostutteli suu­taan.
Kun olin noin kymmenisen minuut­tia
katsellut matkatoverini hommia,
päätin alkaa hänen kanssaan keskus­telun
ja niinpä kysäsinkin, onko her­ra
Helsingistä ja minne kauas on me­nossa.
.
"Helsingistä? Ei, ei. Paljon kau­empaa
olen tulossa, Inhasta saak­ka."
Kysyin, missä päin Suomen se In­ha
on, ja kun matkatoverini oli selit­tänyt
paikkakunnan olevan \^än
matkaa Tampereelta pohjoiseen, alkoi
hän taasen tuprutella Fenniaansa ja
särppiä punaista limonaadiaan, hie­man
ehkä loukkaantuneena siksi, kun
en ollut ajatellut hänen olevan sen
kauempaa kuin Helsingistä. Olihan
Inhaan matkaa sentään kolmisen­sataa
kilometriä ja sellainen matka,
Suomessa varsinkin, on jo aikanioi-nen
taival. Pian tämä inhalainen her­rasmies
kuitenkin lepp3d ja kysäsi,
josko minä olen helsinkiläisiä vai
olenko jostakin edempää.
Hyvin välinpitämättömästi vasta­sin
olevani vieläkin kauempaa kuin
Inhasta. Sanoin kotoani lähdettyäni
matkustaneeni jo noin 13,000 kilo­metriä,
enkä vieläkään^ ole matkani
perillä.
Vastaukseni teki naapurini jon-kunverran
levottomaksi ja ehkä ute­liaaksikin;
huomasin, että hän piisi
halunnut yksityiskohtaisemmin tu­tustua
tuohon kaukaiseen matkaili­jaan,
mutta siihen en antanut hä­nelle
tilaisuutta. Menin nimittäin
vaimun portaille j a hetkisen kulut­tua,
kun junanune pysähtyi Siuntion
asemalle, astuin pois junasta.
Siuntiossa poikkesin sentähden, k im
halusin omin silmin nähdä seudun ja
talon, m i s ^ A l ^ s i s K i v i oli asunut.
Fanjunkars-niminen talo, .missä ELivi.
asui useamman vuoden, olicisanian-^
laisessa kunnossa kuin oli ollut Kiven
aikana. Myöskin käväsin lähellä
Siuntion asemaa olevassa Flemmin-kien
sukukartanossa. Tämä historial­linen
rakennus on myöskin samanlai­sessa
kunnossa kuin se oli ollut pari­sataa
vuotta sitte. Flemming-suku
on tilan lahjoittanut Suomen val­tiolle
ja on se nyt "valkoisten" in-valiidikoti.
Toisin sanoen, siellä asuu
useampia Suomen luokkasodassa raa­jarikoksi
joutuneita valkoisia perhei­neen,
hallitus maksaen niille jonkun­moisen
eläkkeen.
Käveltyäni noin kuusitoista kilo­metriä
pölyistä .maantietä, olin Virk­kalassa,
ihanan Lohjan-järven ran­nalla.
Täällä kirjailija, humanisti ja
työläisten ystävä Arvid Järnefelt
vietti 30 viimeistä elinvuottaan ja
hänen ruumiinsa lepää haudattuna
hänen huvilansa pihalle, suuren män­nyn
alle.
Virkkalasta menin edelleen noin
kymmenen kilometrin matkan päässä
olevaan Lohjan kylään, pääasiallises­ti
tarkastelemaan Lohjan kirkkoa.
Kirkko on yksi Suomen vanhimmis­ta
ja erinomainen hyvin säilynyt. Sen
seinissä ja katossa olevat fresko-maalauksetkin
ovat miltei ensiluok-
,kaisessa kunnossa.
Lohjan kylästä ajoin noin kahden-kjrmmenen
kilometrin päässä olevaan
Sammattiin, missä yövyin. Kävin
Elias Lörmrotin S3mtymäkodissa,
Paikkorin torpassa ja nä3rtettiinpä
minulle torpan pihalla paikka, missä
oli ollut se koivu, johon Elias usein
poikasena kiipesi lueskelemaan. Sam­matin
kappelissa ja Lönnrotin hau­dalla
kävin myöskin, eimenkum Kar­jalohjan
kautta lähdin Tammisaa­reen.
Tammisaari — vieläkin tulee kyl­mät
väreet päälleni, kun ajattelen
tuota nimeä. Kuinkahan monen kun­non
pojan elämänlanka siellä kapi­nan
aikana ja vielä jälkeenkin jÄin
katkesi? Ajatelkaahan, että laitok­seen,
joka on rakennettu 8D0 van­gille,
oli kapina-aikana sijoitettu toi­sinaan
12,000:kin miestä yhtä aikaa.
Puhuttelin Tanunisaaressa etästa
miestä, joka oli ollut Tammisaaren
vankilassa kapinan aikana vartijana.:
.•*Pli ihan -^uheaa.:.Kuukausiniäaria,
oli kymmeniä hevosia ajamas:
kilassa nälkään - ja tauteihin I
ta punikkivankeji kuoppiin, el
kohautöihihi Niitä kuoli niin
että tuskinpa kenenkään miei&
lahti ajatuskaan pitää lukua ki
ta. Näin usein haudoissa, mon
vää kuolleina olleiden vieress
hiä, jotka vielä liikuttivat käsi
oikoivat jalkojsmn ja aukoiv
miään. Ei ollut sen vertaa aika
olisi annettii kuolla hengettc
eimenkuin vietiin kuoppaan, sil
piäijon oli uusia tulokkaita."
Tuohon tapaan tarnä entine
ginvartija kertoi näkemyksiää:
Monestakin ehkä tuntuu kui
oleva olisi lainattu jostakin v;
ajan Josephuksen eli Herodo
historiasta, mutta kuitenkin
tapahtunut meidän päivinäm
vielä maassa, joka hyvin mie
ylistää korkealle kehittynyttä
tuuriaan. Häpeän tunnustaa sy
maakseni maata, missä nyt, k;
nellakymmenellä vuosisadalla,
taan tuollaista tapahtua.
Odotellessani v a n k i l a n jo
konttorissa, kun hän tiedustel
singistä, olenko oikea henkilö
keuttavatko vankeinhoitohalli
ylijohtajalta saamani suosituks
nut näkemään kaiken mitä 1
nähdä, tuli eräs vartija kontto
ilmoitti, että poliittinen vanki ]
jonka palvelusaika on lyhennet
vän käytöksen vuoksi, olisi vapj
temään vankilasta maanantainz
oli lauantai). Annettuaan joh
vankia koskevat asiapaperit \
vartija.
Edelleenkin odotellessani I
gistä tulevaa puhelintietoa, i
johtajalle (hän oli alle kolmei
menen ikäinen varatuomari, \
saan mukavaluontoinen niiefe)
resti ihmetteleväni, kun noin
millistä miestä pidetään suurer
kilan johtajana. Hän hyn:
myönsi olevansa vain väliaii
johtaja, vakinaisen ollessa lo
Sanoin Amerikassa olevan sei
tavan, että kun joku "huomatti
komaalainen vierailee vankilass
pautetaan hänen kunniakseen
lisesti vanki. "Eikö tuota samj
paa voitaisi nyt tässäkin tote
pienoiskoossa?" ehdotin. "Eikö
le useanipia vuosia täällä istu
miehelle voitaisi antaa vapautan
nään, eikä enää lykätä sitä ma
taihin?"
"Voin kysyä Helsingistä", v;
johtaja, ja ennenkuin poistuin 1
konttoristaan, oli pääkaupungist
lut kaksi puhelintietoa. Ensin
sessä käskettiin sille amerikala
näyttää kaikki paikat, ja toi
käski vankeinhoitohallituksen y
taja vapauttamaan kyseessä o
vangin heti paikalla, "sen ameril
sen tähden".
Puolen tunnin kuluttua oli tui
liittinen vanki Turkuun päin E
vässä junassa ja pitkästä-aika;
viettää lauantai-illan perheensä 1
sa.
Johtajan opastamana tark
vankilan joka sopen, yksinpä
gaistuskopin ovenkin pyysin h
aukaisemaan ja pjryntöni täyte
Ensimmäinen osasto johon me
me, oli vaatteiden pesulaitos,
työskenteli noin puolisen sataa
ta (kaikkiaan oli vankilassa noin
naisvankia, suurin osa tuomittu f
viinanmyjmnistä). Useammat i
vankien työhuoneet katselin. Sv
osa heistä näkyi askartelevan
töissä, tehden veneitä, huoneki
ja suksia.
Vankilan pihalla, fautalank
tauksen sisällä,.oli useampia kyn