Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 14, 1951

              Jatkoa
iHerättyään aamulla hirveään pään­särkyyn
löysi Helena itsensä Siamin
viereltä sängystä- Siinä mies^ nyt niin
vaniian näköieen, ^uu ammollaan «kuor­sasi.
Helenaa puistatti ja häneltä oli
päästä 'kiljaisu, «mutta sai sen pidäte-tyksi,
Hän yritti hypätä ylös, imutta
päähän koski niin hirveästi että täytyi
vaipua takaisin vuoteelle, katsella taas
tuota <kaiorsaavaa miestä ja ajatella^
«muistella. Missä 'kaikissa he olii?at
viimeksi kufeeneet ja olleet, mitä katk-
&ea oli tapahtunut ja miten hän <m
tänne joutmiut — tuo 'karkki^li sekavan
hämärää ja loppu aivan pimeää. Oliko
hänet aivan tarkoituksellisesti saatu tä­hän
tilaan? . . .
Helena ponnistautui päätään pidellen
hiljaa ylös ja alkoi etsiä hujan hajan
olevia vaatteitaan, sillä hän oli meBcea»
alasti. Saatuaan vaatteet jotenkin pääl­leen
aikoi hän hiipiä hiljaa ulos, mutta
h^mattuaan että «kaik^ki hänen rahansa
olivat menneet, viety ehkä, lysähti Tiän
sängyn laidalle ja alkoi itkeä. Mies
heräsi ja tokaisi:
"No, mitä sinä itket?"
".Mitäkö itken. Pitäisipä sinun se
tietää. Mitä kaikkea on tapahtunut ja
miten minä tämne olen joutunut?"
"Minun 'k}mkässänihän sinä tänne tu­lit
omilla jaloillasi. Eikä mitään ihmei­tä
ole tapahtunut, hiBmmattiin v^in ja
hauskaa oli — sinullakin."
"Niin kai, mutta nyt minulla ei ole
hauskaa, päänikin ihan halkeaa."
"Odotahan", sanoi Sämi ja vetäisi
housut jalkaansa. "Minunkin pääni on
Ocipeä, meidän on otettava kohmelo-
• ryyppy. <Ben varannut sitä A'arten tän­ne
konjakldpullon."
Säimi otti pesu'kaapin päältä lasin ja
kaatoi sen pullosta täyteen ojentaen
Helenalle.
i **Ota nyt siitä pari kolme hyvää ku­lausta,
niin päänkipu lakkaa ja maail­ma
alkaa näyttää valoisammalta."
Vajkika 'Helenaa puistatti Fasiin kat­soessa,
niin kiihkeästi hän sihen tarttui
ja yökkäillen nieli muutamia kulauksia
siinä toivossa että maailma mahdolli­simman
pian alkaisi näyttää valoisam­malta,
sillä äskeinen tila oli tuntunut
kerrassaan hirveältä, itsemurha-ajatujv-set
olivat välähdelleet mielessä. Ja to­siaankin,
hetkin perästä alkoi elämä
valeta, vaikka korvissa vielä vähän hu­misi.
— Voi olla, että hän kyllästyi satee­seen
ja nousi taivaaseen? esitti oletta-muiksensa
susi,
— Hän on varmaanlun lähtenyt si­nisten
maahan, sanoi fänis.
— Katsokaa, katsokaa! huusi puusta
käki. Miten lihava shakaali! En ole
koskaan vielä nähnyt noin.lihavaa sha-
Ikaalia!
— Miten luoksemme olisi päässyt
shalcaali? ihmettelijät kaikki. Eihän
shakaali uskaltaisi tänne tulla.
— Mutta sehän on meidän hallitsi­jamme!
huusi käki. Sade huuhteli pois
hänestä värin. Niin, siellähän on pen­saikon
juuressa sininen lätäkkö!
Silloin jo kaikki näki\'ät, että heidän
edessään seisoo mitä taA-aUisin pelkuri-anainen
shakaalirodun edustaja.
— Tämän se on oppinut hyeenojen
maassa, vaihtamaan nahkansa värin!
huusivat kokoontimeet. Kuolema
petturille ja varkaalle!
Ja kun shakaali oli lihava, niin se ei
\'oinut juosta nopeasti. Se saatiin kiin­ni
ja revittiin palasiksi.
Siitä lähtien metsissä, kedoilla, järxis-sä
ja joissa kaikki alkoh-at elää A^apaata
ja onnellista elämää, mutta shakaalit,
huolimatta petollisista himoistaan, pel­käävät
näitä seutuja, siksi että yrittäisi-
. V2lpä he haalata itsensä minkä värisifcsi
tahansa, heidät aina tunaetaan.
*'Mutta tieistköSy efitä^ (minulta on
viety k a ^ i rahat,, en näe täällä koko
käsilaukkua^ Miten minä nyt pääsen
, iköiän", h«Q&aili-Mdena. .
"En-^imiiä. o!e-näfej^.similSs^-riiM
&ästlsuMiua kt^o- aifcsnai.V, saael Sämi-iK<
ulnka paljsMi^ sinnHa o5& c^isa?*' - -
"Es-.tarkalleen mms^f.xsmM&^yihksi
palutgmatkaa varten"^ •sÄti-':'5^feiia. • •
"Älä nyt tuosta välitä, kyHä -sinäv
kotiisi päässtj jos eiikseen tulee. BiiiMa
sinähän, lupasit yöllä-^ESiÄ^iÄua kans-sanrÄnseri^^
sai^-j^sma&saff maa^cOT^^^
•na r^^m^^-'^^rmirtssm^•.
^''Pi&uinfe lEifesä- sdlafe^fiMiriv. M
muuta miim :pt!Simm^^
nittyneen utelias.
"Et sinä nutuSa - ptÖätöiisi.- Kehuit
vaain mahtavaa kotiasi. Mutta sanoit
olevasi onnellinen^feto pääset tuonne
kuuluisaan kultalaan " rikkaan miehen
vaimona. Ja ori&än minulla sellm jota­kin
—-kauppa, kaksi taloa jaimnsata-tiAatta
dollaria^sai&dsss.-^
"Niirikö! Kuinka sinä siiin rikkaaksi
olet päässyt lyhyessä ajassa?"
"Bisneksellä, bisneksellä, kuten Ame­rikoissa
sanotaan."
"Siis että ^önkölän Bstena kaikaisi
sinun kanssasi Amerikkaan C^isipa se­kin!"
"Mikäs ihme se olisi, ononi tyttö on^
sen tehnyt."
"*Mutta eikös fMsf matkapassit­kin,
ja jos iminä menisin niitä sieltä
kotipuolesta hankkimaan, niin en pääsi­sikään
lähtemiään.'*
"Ole^ huolditi siitä,: mana. I^lä -voin
- järjestää asiat niin etös 5>^s2t lääste-onään",
vakautti Sämi.
Helena tunsi nyt olevansa \-armaIla
pohjala ja alkoi myöoinellä:
"Kummalta tämä vähän tuntuu, mnt-ta
olen niin rc^kea että sanon: olkoon
imenneeksi, jos se lähtö tapahtuu hyvin
pian, muuten alkavat minua kotoa ky­sellä.
Ja pääsenhän minä sieltä takaisin
jos ikävä tulee."
"Aivan niin. Se sinun kotisi on vank­ka
tak> ja sinähän sanoit olevasi ainoa
tyttö, joten sinulla on odotettavissa
jolloinkin suuri perintö."
"Niin tietenkin. Mutta tuossa muis­tin,
että minulta jäi eilen illalla kun
asemalta tiilin kaupunkia katsellen en­kä
halunnut liett ajaa hotelliin, «matka­laukku
jonnekin pikku kauppaan, johon
sen pistin, enkä n3rt »muista -missä päin­kään
se oli. Siinä oli minulla pari
parhainta leninkiä, jithlakengät ja muu­ta
sellaista. Nyt minulla ei ole muuta
matkassa kuin mitä päälläni näet."
"Jätä sekin huoli, jätä koko kapsäkki
sille tielleen, mennään kauppaan ja saat
valita mitä tarvitset. Mutta ota vielä
pieni kulaus, että tulet oikealle tuulelle."
Helena teki niin ja alkoi turitea jo
mielensä aivan iloiseksi. Sämi itsekin
otti vielä ryypyn ja sitten he lähtivät
ulos. miltään ostoksia ei kuitenkaan
tullut tehdyksi, vaan päivä kului sa­mantapaisessa
humsmauksessa kuin edel­linen
iltakin, tosin Samin puolelta har­kitusti
pidätellen. Seuraava aamu oli
Helenalle melkein samälainen kuin edel­linenkin
ja samalla ta\-alla sitä lääkit­tiin.
'Mutta sen jälkeen Sämi sanoi:
"Tämä saa nyt ikäpuolelle asti riit-,
tää. minun on mentävä järjestämään
asiat lähtökuntoon. Kuluttele aikaasi
vaikka täällä siihen asti kuin tulen. En­nen
lähtöä kä3'dään sitten kaupassa si­nun
matkavarusteitasi varten* Jos n\t
kuitenkin kä\isimme ensin aamiaisella,
ja sitten minä menen,"
Helena oli kaikkeen suostux-ainen. sil­lä
häEslIä-^^^sji^essä vain i^Esriläka.
: • iMitOT^-lt^mssar..Sä323 'Oli-asiat--|äEJes-;
-iänyt,•—•.slt& .ei:JBel?rsa..-J^y^iyt:.eiJiä
fetUut kaljaan tieÄsi^; —r-mutta lai­vaan
iie saivat, as^aa ja- SäiaiUä oli
. asm pjQjerjt näyttää^ miUoiri n i i ^ Saar;^:.
vittiin^ ,
. ^ fai}lfogni?g^-:t£^llt?siiis!?»-<-sl^ vaan
, -valtaiimT^lä: ei - mytläx^Ä^e=^-
vaa.-jpfitään su€K2i£^sist2^ - Se^olfchäcKS^ä
toisella psislirnrfesrvä^ miaK^
hn hiukan ikäväkinj:^ sUE&his~«öi^
luBmit seurustella (omdei^u^ eikä ^ina
Samin .-ksssssa^ - vaisic^Lin fsss®remp^,
&oska 'Säjpc^ ,.pit|i.Jjiä^ ju^miaen
avulla vähän hi^;^3i!lä^^^^t^
•Maiidn nousua 52elen% sal^sesör-^psl-käsi'|
a;jcg?a ilmaisi sen SämilietiiQ, jol­loin
kuuii:
"Ei tmitään ^Ikoa. Minähän olen
maan kansalainen ja sinä olet turvattu
minun rinallani. Tottahan niinä nyt
maailman anatkoista sen verran tiedän.".
Ja niin kävikin, he saivat Bostonin
rannassa astua suoraan maihin ja siitä
kohta mennä junaan. Istuttiin vaiteli­aina,.
Helena vain katsellen ikkunasta
uteliaana — Amerikkaa. Viimein Sä­mi
alkoi hiljakseen jutella:
"Se mintin tmneii taloni, johon en­siksi
menemme, on vaifn sellainen pie-ndikö
ja hiukan al^unnossa. Mitäs
minä: vanh^^o^ka olen välitellyt, olen
vain asuskellut siinä ja pitänyt huvik­seni
pientä kauppaa. Mutta toinen ta­kani,,
joka on kokonaan toisessa kaupun­gissa,
on iso ja komea. Se on nyt vuok­ralla
vuoden sopimuksella, mutta kun
se fmttyy, anuutamme sinne heti."
Helena, joka nyt oli aivan selvin päin
alakuloinen ja otmituisen katumuksen
sek^sen tunteen painama, ajatteli, että
olikohan tuo puhe hänen valmistelua
johonkin. — Mutta annahan olla mies,
jos huomaan että olen rikkautesi^ suh­teen
kokonaan pettynyt, niin kyllä pa­kenen
näkyvistäsi niin, että et löydä
minua onistään! Ollaanpahan nyt Ame­rikassa!
. . .
Junan pysähtyessä^ erään kaupungin
asemalle sanoi Sämi: .
"Nyt ollaan pian kotona. »Ei tarvita
ajuriakaan." Ja hän otti matkalaukut
ja he työntyivät ulos.
Hetken matkaa heidän tarvitsikin
vain käveirä, kun Sämi pysähtyi erään
pienen, vähän ränsistyneeltä näyttävän
talon eteen, jonka etupuoleisessa seinäs­sä
oli ovi ja sen vieressä verholla peitetty
isonlainen ikkuna.
"Tässä se koti nyt sitten on", sanoi
Sämi. "Tässä päässä on se minun kau­pan
tapainen, mutta imennään sisään
takaovesta."
Sämi kopeloi taskustaan avaimet ja •
he astuivat sisään. Tunkkaantunut, huo­no
ilma tuoksahti vastaan ja heti ensim­mäinen
huone, keittiö, teki likaisen ja
vastenmielisen vaikutuksen. Seuraava
huone, jossa oli iso pöytä, useita tuo­leja
ja leposohvaresu. tekt saman vai­kutuksen.
Saman ja vielä vastenmieli-semmän
vaikutuksen Helenaan teki ylä­kerrassa
oleva pieni sänkyhuone peittä-mättömine
sänkyineen.
"Niin, tällaista yksinkertaista ja vä­hän
köyhän näköistä täällä vain on.
Mutta minä annan paperoida ja maa­lata
nämä huoneet ja ostan uuden sän­gyn
sänkyvaatteineen ja uudet huone­kalutkin,
niin että kyllä tämä pian
saadaan toisennäköiseksi", jutteli Sämi.
h
•Helena el-'puhunut fflitääa. 1'^
• 3^1211^113, pitäisikö •hänen tsJ^I"
'ÖQ_tiisu!itua vai -mitä t^^^' ^I'
ho. •<>Il-as^'an sillä.rajalla,
hyökäimyt ulos. Sä-mi näyii * 7 |
maavan ja kiirehti ottamaan ^ . i f
•te3S23©sta pullon ja pari .tyiTtl
"Varmaan sinä olet niinkuiii^v
vähän Tnatkanuhpeessa, eik^
joku virkistysryyppy."
.•• tM^navoH. siöien-heti vahn^
astaan fuurFse oli ä^en mm\
umMsteatätä Tnasenmista ej O
^rita-äe taas alk^i. ?iani5W
ki surut ja 2ra(rfet huuthel^aris^f
•-"S2lisig©na=^eni-se -päivä, sajig^^ i
kin, temss'^m kannusti it^''
verranv^ että kohotti verhoa i a j
ikkunasta ja avasi oven. Hekiai'
vilkaissaiESsa- Samin kauppaa jj
• aBSsI sieS^ -olevan tupakfea ja P
pienfö rihkamaa, mitähän lienee C
Jfei jokunen «mies pistäytyi silloin tj;'
' (^^ssssassa. tupakkaa.
IlSäia tuB5<^-iuBI kauppaan Sotine
, • .-^y'50tka-iEiäyttl^t--olev^- SäaiijV
tuttuja. Kohta Sämi sulki kai^^
ove®-,,.samnmtti valot ja imiehet ti^
feäBsan^isr^sään seuraavaan huoD^^
i s ^ n kursailematta ison pi)ydäD|
.itarille. - Helena seuraili heidänC
srmflaan keittiiki 4>ven raosta ja kx!
Sänpun tuovan pöydälle ipuUon, fj
yksi™imie1iistä maksoi. Sitten cic*
esille kortit ja peli alkoi — rafcj'
kuten Helena huomasi. Ja sitä j-'
timti toisensa perään. Välillä sf
-miesten kesk«a rähäfckä, mutta s(
-meni taas ja ^eli jatkui aamutucj
asti.
iSamanlaista jatkui seuraa\dnaib
toinaja öiixä, vaik<ka joskus unietett
tuivat ja lukukin lisääntyi, ja aina^
teki heidän kanssaan jonkun pulll
pan. Tämä homma taitaakin fe:^
olla tärkeämpi kuin tuo kauppa, aj^l^
Helena. |
«H<dena sai kulutella aikaansa
parhaakseen näki, ruoanlaitostakas
Sämi näyttänyt paljon välittämi
ta siitä hän välitti, että Helenallij
aina "virvCkkeita", ja niitä Helena
nautttkin, muuten ei olisi kalva\^£:
ja syyttävä tunne rauhaa antanut,
sitä hän aina selvempinä hetkinä
itseltään: miten kauan tällaista
ja mihin se päättyy? . . .
Jo ensi iltana oli Helena
oliko tässä kaupungissa suomalr^
jolloin Säani oli sanonut: j
"(Lienee niitä joitakin, jossakin tc^
itälaidalla. Mutta en minä paljont
tä välitä — tai en välitä oltentoj
heitä tunne eivätkä hekään tiedät
niistä mitään, olen vain Sam Jones.t,
kenin kerran kansalaisteni päristi Jj
meinasivat ruveta stiinun kanssani
turhista rettelöimään."
Muutamien päivien perästä sitta^
mi alkoi jutella: j
"•Ne nuo kaverit, jotka meniäkarj
ovat toiskielisiä, niillä on rahaapa
haluavat pelata korttia. VoisithaaJ
Helena heille joskus näyttäytyi-ihan
yöpukimissasi, ja olla heille)^
välUnen, siitä voisi olla sinulle ja i*,
hyötyä." r
Mitähän tuo mahtoi tuolla puh^^^j
tarkoittaa, mietti Helena, mutö*;,
maila tunsi, että "meidän" vuoks-j
min vuoksi hän ei tekisi mitään, j.
Muttajnissä vaelteli Eero.
kaunis ja hyrä, tuo niin tunteefliDen^
rukainen? — Lukemattomia kerto^',,
aina juuri vaikeina hetkinä oli ti;0|,
symys tullut Helenan mieleen, -^-j
minä joskus hänet kohtaisin, nn^-;
Tuoh?)n ajatus pysähtyi ja toi jat^.
niin minä en olisi hänen vertatf-^
hän ei minuun katsoisikaan • • • j|
Jatkuu. s
1.
li
1.
in
Hyvän omantunnon rauha '' |
rauhaa. — Seneca. \
h
leili
-buu
ni.
Pe]
n
an
Ien
3lä
h
fat