1938-06-04-07 |
Previous | 7 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
s ATOI, satoi, satoi. Sadepisarat
pieksivät ikkunaruutuja, ja kad
u l l a iuoksi vesi virtanaan. M a r y painoi
kuumottavan otsansa kylmää ik-
,kunan;iitua vasten. . •
— Heillä ei ole oikeutta; pitää mi-niia
täällä enää kauempaa — sillä
hänhän on isäni, ja hän ön tullut takaisin,
fiiijtisi hän itsekseen.
Hän ei voinut päästä tuosta ajatuksesta
erilleen;
Ovi aukeni hänen takanaan.
.' — M a r v l . '
Ääni oli ystävällinen, vaikkakin
. verrattain • kylmä. ...
— M a r y , et saa istua täällä tuntikausia!
Piristäydyhän, lapseni!
Muista, että soittotuntisi on kahdelta.
Ja isä ia minä kaipaamme myöskin
sinua. Tulehan meidän huonöeseem-
•me!'••„
— Kyllä,äiti!
Mary nousi tottelevaisesti. Mary
oli tottelevainen. OH itsestään selvää,
että täytyi tehdä kuten äiti käsk
i , Kaikki tekivät niin. Vieläpä isäkin
teki niin.
. M a r y kulki kasvatusäitinsä jäljessä.
Hänen hento t)rtönpäänsä oli
vaipunua rinnalle kaikkien hiiden raskaiden
ajatuksien painamana, jotka
risteilivät hänen mielessään. _ •
M iksi kaikkien aina täytyy tehdä
hiinkuin äiti tahtoo? Miksi? Äitihän
ei koskaan suoranaisesti käskenyt.
Hän o l i ystävällinen — hiukan
kylmä — ja hyvin täsmällinen.
Mary muisti, että silloin, kun hän
oli ollut vielä aivan pieni, hän oli
usein leikkinyt isän kanssa ja heillä
oli olli;t lavattprtian hauskaa. Isä oli
antanii t hänelle karamelleja ja suklaat
a — m u t t a vain silloin, kuÄ" äiti ei
oUut sattunut olemaan kotona. Sillä
äiti oli aina sanonut:
— Ajattele lapsen vatsaa — — —
; kuin hän. Ja hän tiesi ^ mistä se johtui.
Siitä syystä, että härten äitinsä
oli ostanut ja maksanut hänet. Mary
kuului hänelle kokonaan, Maryn täy-tyi
olla hänen ilonaan ja huvinaan
Marylla ei ollut koskaan ollut ystävättäriä
kuten muilla tytöillä. Vasta
tänä päivänä hän ymmärsi, kuinka
eristetty hän itse asiassa oli ollut.
He astuivat olohuoneeseen. Siellä
istui isä — joka ei siis ollut hänen
isänsä — tavallisella paikallaan ikkunan
ääressä sanomalehteä lukien
polviensa ympärillä villahuivi, jonka
Mary oli viime talvena virkannut.
— Istuudiihan, Mary, sanoi äiti. —
Jane tuo pian teetä.
— Ä i t i— — — m i n ä— —-r—
Mary katsoi tuota naista, jota hän
tähän päivään saakka o l i j u u l l u t ^ i -
dikseen. '"'""^'^
— Tuossa kirjeessä, jonka — — - -
Hän huomasi äitinsä kasvojen jäykistyvän.
- — M a r y rakas, olen kauhean pahoillani,
että tuo mies saattoi olla niin
tahditon. Määräsimme tarkat ehdot
öttaessamme sinut äitisi kuoleman
jälkeen kasvatiksemme — tuolla miehellä
ei ole minkäänlaista oikeutta
asettua yhteyteen kanssasi. Ja, rakas
Mary, luotan luonnollisesti siihen, ettet
ietsi häntä käsiisi. Kirjoita hänelle
muutamia rivejä — voit tehdä
sen n5rt aivan heti, ennenkuin Jane
tuo teetä, — kirjoita, että olet saanut
äitisi sormuksen, ja että haluat pitää
sen, mutta ilmoita, että tunnet kotisi
olevan täällä meidän luonamme, ja
ettei hän saa enää — — —
— Kyllä, äiti!
Hän etsi paperia ja kynän ja kirjoitti
kirjeensä suurin, jäykin kirjaimin.
ita ei äiti ollut sanonut. Mutta
kun hän oli sanonut sen, plivat karamellit
muuttuneet Marylle kielletyiksi
hetlrlmiksi, joihin hän ei enää koskaan
uskaltanut kajota.
ja crtä kouluretket! Niin, nyt
hän ynimärsi, miksi hän ei ollut koskaan
siianut ottaa niihin osaa. Siitä
syystä, että äiti itse halusi olla ulkona
hänen iianssaan. Siitä syystä, että
hän oli äidin omaisuutta. Kukaan
toinen lapsi koko koulussa ei kuulunut
äi(i lleen niin suuressa määrässä
Sade oii lakannut. Aurinko pilkisti
pilvien lomasta. Mary kulki katua
pitkin sadetakkiin ja päällyskenkiin
pukeutuneena, taskussaan kirje —-
tiio kirje, jonka äiti oli hänelle sanellut.
Hän oli hiipinyt tiehensä
hyvästiä sanomatta. Hän ei ollut voinut
tehdä muuta. Sillä hän oli tehnyt
päätöksen. Hän oli lukenut säa^
mansa kirjeen uudelleen . . . Ja nyt
hän tiesi, mitä hän tekisi — mitä
hänen täytyi tehdä.
Hän käveli asemalle ja osti lipun
lähimpään kaupunkiin. Hän oli huomannut
viisaammaksi tehdä niin, sillä
muuten he saisivat hänet heti kiinni.
Sitten hän ostaisi lipun Lontooseen,
jossa hänen isänsä oli.
Sillä hän halusi ja hänen täytyi etsiä
hänet käsiinsä. Isä tarvitsi häntä
— hän oli sairas — hän oli p>ytän>n:
Maryä tulemaan. K umka yksin hän
oli mahtanut ollakaan kaikki nämä
vuodet ~ melkein viistoista pitkää
vuotta! Häh oli ollut ulkona suuressa
maailmassa, oli hän kirjoittanut,
mutta hän ei ollut unohtanut
Maryä. Ja nyt hän oli sairas. "Vanha,
sairas isäsi odottaa pikku tyt-töään!"
?^iillä sanoilla oli kirje
loppunut.
Mary istui vaunussa laihana ja
kalpeana puristaen isän kirjettä kädessään.
Toisen kirjeen, sen, jonka
äiti oli hänelle sanellut, hän oli repi-nut
pieniksi palasiksi ja heittänyt
vaunun ikkunasta ulos.
Autoja, suuria, mahtavia busseja
ja hirvittävän paljon ihmisiä.
Mary seisoi aseman ulkopuolella
ja katseli peläst)meenä ympärilleen.
Sitten hän veti-taskustaan isän kirjeen
ja tutki lampun valossa kirjeessä
olevaa osoitetta. Siinä oli kai jonkun
hotellin nimi, ajatteli hän, miitta
kiunka hän osaisi sinne? Hänhän ei
ollut vielä koskaan aikaisemmin ollut
Lontoossa.
Aseman edustalla oli kauhean paljon
autoja. Mary astui rohkeasti
erään auton luo ja näytti kuljettajalle
kirjeessä olevaa osoitetta.
— Olkaa ystävällinen j a vielää minut
sinne, sanoi hän ja kiipesi autoon.
Hän ei huomannut, että kuljettaja
katsoi häntä hämmästyneenä ja pudisti
sitten epäilevän näköisenä päätään;
Oli jo ilta, ja sade oli lakannut,
mutta kadut kimaltelivat vielä märkinä
lampun valossa. Monivärisiä
väloreklaameja vilisi siellä täällä.
Mary 'stui auton istuimen äärimmäisellä
reunalla ja painoi molemmin, käsin
rintaansa. Hänen sydämensä takoi
haljetakseen odotuksesta ja riemusta.
Matka kesti h>'vin kauan aikaa.
Viimein auto kääntyi eräälle ahtaalle
do.stui kreikkalaiseksi solmuksi. Hänen
sir. i.et silmänsä olivat tänään niin
iinek:fi\rt ja poskilleen kohosi hieno
puna. ;
"•Sin;i olet hurmaava, kerrassaan
hurmaa a, oma Heljäni'vsanoiJuha-
" T . t t a totisesti, jumalatar smä
jota minä vaivainen maan mato
ubkalla lähestyä. Astuhan alas
ihmistn luokse ja anna minun suudella
siniir.. että tunnen varmasti, oletko
vaimon;," •
Helj,; kos.kettl Juhanin huulia kyl-h'
ilillaan ja Juhani jatkoi:
"Aiv.in oikein, jumalatar sinä olet,
hmut^i ;vat aivan kylmät.,Lämpene-
^ar^ni;;.an ystäväni'', puheli Juhani
• ar ^ .aan kärpännahkaviittaa vai-
^^o^i-^a :,artioiIIe.
"^'i' pston juhlasali oli ääriään
^.voten :ä\Tinä valioyleisöä. Hienoja
Pukuja, kauniita naisia, loistavaa hy^
^ya, kukkia. Odotuksen jännitystä
'Imassa. Soittajat kokoontuivat
Paif^o.Ueen ja alkoivat viriteUä instru-f^
emujaan.
(Jatkuu)
Uatta majuria onnitellaan
l l l l l l l l l l l l l l l l l l i i l i l l t l l l l i l l l i ll
syrjäkadulle ja pysähtyi. Kuljettaja
aukaisi oven.
f T ä s s ä se on, neit.
Mary huomasi seisovansa matalan,
synkän näköisen oyen edessä. Oven
yläpuolella oli kolme kullanväristä
kirjainta/ jotka muodostivat sanan
''BAR'-. Kaikki ikkunat olivat peitetyt
paksuilla, tummilla verhoilla»
Mary vilkaisi jälleen kirjeessä olevaan
osoitteeseen. Kyllä, tämä oli
varmasti oikea paikka. Hän maksoi
äutön ja aukaisi rohkeasti oven;
Paksu, ällöttävä ilma lemahti häntä
vastaan. Viinanhäju ja tupakansavu
pakoittivat hänet yskimään. Hän ei
nähnyt juuri ollenkaan eteensä, sillä
huoneessa oli ikäänkuin sumua, ja
kaikkia lamppuja peittivät tummat
varjostimet.
Hän jäi ovensuuhun seisomaan.
Huoneessa oli paljon ihmisiä, miehiä
ja naisia. He istuivat pienten pöytien
ääressä, ja kauempana> pitkän,
korkean pöydän ääressä näytti myöskin
olevan useita henkilöitä — he
istuivat korkeilla jakkaroilla.
Olikohan hän tullut väärään paikkaan?
Hän aikoi kääntyä takaisin ja tarttui
ovenripaan, mutta samassa tuli
muuan suuri ja lihava mies hänen
luokseen. Mies kumartui hänen puo~
leensa, ja Maryn tä5rtyi kääntää kasvonsa
pois välttääkseen hänen viinalta
tuoksuvaa hengitystään. Mary aukaisi
oven, mutta mies asetti suuren,
lihavan kätensä hänen olkapäälleen.
— No, pikku kultaseni, mitä sinä
täällä teet? Fifi Mae! Tulkaahan
tänne! Tunteeko teistä kumpikaan
tätä pikku maaläisenkeiiä?
Kaksi naista lähestyi heitä. Heillä
oli hyvin valkoiset kasvot ja hyvin
punaiset huulet. Toisella, oli aivan
valkoinen tukka, vaikka hän oli aivan
nuori. 'Toinen oli aivan tumma ja
hiukan vanhempi.
Kuka sinä olet ? kysyi vanhempi
ottaen suustaan savukkeen, joka
oli pistetty pitkään, punaiseen imukkeeseen.
Minä — minä
Kaikki elokuvissa kävijät tunte- .^,^^^^^^7^ ^„ studio Cityn pormes-vat
ylläkuvatut kolme näyttelijää, f^^^ ff ^gh Herbert ja oikealla Encinon
Keskellä on Andy Devine, joka on juu- ^pj^iaispormestarlEvereH Hortbn.
ri valittu. Van Nuysin pormestariksi, / ^ .
olen varmaankin tullut väärään paikkaan,
änkytti Mary. —- Minim piti
tavata isäni ^—hän kirjoitti minulle
Hän otti kirjeen esille ja nä3^ti
-mustatukkaiselle siinä olevaa osoi-
• tetta..- '
~ Kyllä tämä on oikea paikka, sanoi
nainen, — mutta en käsitä, kuin-ka—^
— — -
.— Isäni nimi on Grayson, Herman
Greyson, kuiskasi Mary. — En ole
nähnyt häntä koskaan, .äitini on kuollut.
Mutta nyt isä kirjoitti minulle
— ja sentähden — — —
Vaalea nainen pudisti päätään.
— Tyttö parka, olet varmaankin
nähnnyt Un ta I sanoi hän väsyneeesti.
-—matkusta takaisin kotiisi!
Lihava mies rupesi nauramaan,
mutta tumma nainen työnsi hänet syrjään
ja sanoi:
Bob, mene heti pÖ3rtääsi!
Mies Istuutui tottelevaisesti erään
pienen, pyöreän pöydän ääreen. Mu.s- ,
tatukkainen nainen tarttui sitten M a -
r>Ti käsivarteen ja sanoi:
- — V a i niin, sinä olet siis Hermanin
tyttö! Pikku raukka!
Mary nyökkäsi, ja hymy kirkasti
hänen kasvonsa.
— Tunnettteko te hänet? kysyi
hän innokkaasti. — Voi, kertokaa
minulle jotakin hänestä! Tuo auton-
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 4, 1938 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1938-06-04 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki380604 |
Description
| Title | 1938-06-04-07 |
| OCR text | s ATOI, satoi, satoi. Sadepisarat pieksivät ikkunaruutuja, ja kad u l l a iuoksi vesi virtanaan. M a r y painoi kuumottavan otsansa kylmää ik- ,kunan;iitua vasten. . • — Heillä ei ole oikeutta; pitää mi-niia täällä enää kauempaa — sillä hänhän on isäni, ja hän ön tullut takaisin, fiiijtisi hän itsekseen. Hän ei voinut päästä tuosta ajatuksesta erilleen; Ovi aukeni hänen takanaan. .' — M a r v l . ' Ääni oli ystävällinen, vaikkakin . verrattain • kylmä. ... — M a r y , et saa istua täällä tuntikausia! Piristäydyhän, lapseni! Muista, että soittotuntisi on kahdelta. Ja isä ia minä kaipaamme myöskin sinua. Tulehan meidän huonöeseem- •me!'••„ — Kyllä,äiti! Mary nousi tottelevaisesti. Mary oli tottelevainen. OH itsestään selvää, että täytyi tehdä kuten äiti käsk i , Kaikki tekivät niin. Vieläpä isäkin teki niin. . M a r y kulki kasvatusäitinsä jäljessä. Hänen hento t)rtönpäänsä oli vaipunua rinnalle kaikkien hiiden raskaiden ajatuksien painamana, jotka risteilivät hänen mielessään. _ • M iksi kaikkien aina täytyy tehdä hiinkuin äiti tahtoo? Miksi? Äitihän ei koskaan suoranaisesti käskenyt. Hän o l i ystävällinen — hiukan kylmä — ja hyvin täsmällinen. Mary muisti, että silloin, kun hän oli ollut vielä aivan pieni, hän oli usein leikkinyt isän kanssa ja heillä oli olli;t lavattprtian hauskaa. Isä oli antanii t hänelle karamelleja ja suklaat a — m u t t a vain silloin, kuÄ" äiti ei oUut sattunut olemaan kotona. Sillä äiti oli aina sanonut: — Ajattele lapsen vatsaa — — — ; kuin hän. Ja hän tiesi ^ mistä se johtui. Siitä syystä, että härten äitinsä oli ostanut ja maksanut hänet. Mary kuului hänelle kokonaan, Maryn täy-tyi olla hänen ilonaan ja huvinaan Marylla ei ollut koskaan ollut ystävättäriä kuten muilla tytöillä. Vasta tänä päivänä hän ymmärsi, kuinka eristetty hän itse asiassa oli ollut. He astuivat olohuoneeseen. Siellä istui isä — joka ei siis ollut hänen isänsä — tavallisella paikallaan ikkunan ääressä sanomalehteä lukien polviensa ympärillä villahuivi, jonka Mary oli viime talvena virkannut. — Istuudiihan, Mary, sanoi äiti. — Jane tuo pian teetä. — Ä i t i— — — m i n ä— —-r— Mary katsoi tuota naista, jota hän tähän päivään saakka o l i j u u l l u t ^ i - dikseen. '"'""^'^ — Tuossa kirjeessä, jonka — — - - Hän huomasi äitinsä kasvojen jäykistyvän. - — M a r y rakas, olen kauhean pahoillani, että tuo mies saattoi olla niin tahditon. Määräsimme tarkat ehdot öttaessamme sinut äitisi kuoleman jälkeen kasvatiksemme — tuolla miehellä ei ole minkäänlaista oikeutta asettua yhteyteen kanssasi. Ja, rakas Mary, luotan luonnollisesti siihen, ettet ietsi häntä käsiisi. Kirjoita hänelle muutamia rivejä — voit tehdä sen n5rt aivan heti, ennenkuin Jane tuo teetä, — kirjoita, että olet saanut äitisi sormuksen, ja että haluat pitää sen, mutta ilmoita, että tunnet kotisi olevan täällä meidän luonamme, ja ettei hän saa enää — — — — Kyllä, äiti! Hän etsi paperia ja kynän ja kirjoitti kirjeensä suurin, jäykin kirjaimin. ita ei äiti ollut sanonut. Mutta kun hän oli sanonut sen, plivat karamellit muuttuneet Marylle kielletyiksi hetlrlmiksi, joihin hän ei enää koskaan uskaltanut kajota. ja crtä kouluretket! Niin, nyt hän ynimärsi, miksi hän ei ollut koskaan siianut ottaa niihin osaa. Siitä syystä, että äiti itse halusi olla ulkona hänen iianssaan. Siitä syystä, että hän oli äidin omaisuutta. Kukaan toinen lapsi koko koulussa ei kuulunut äi(i lleen niin suuressa määrässä Sade oii lakannut. Aurinko pilkisti pilvien lomasta. Mary kulki katua pitkin sadetakkiin ja päällyskenkiin pukeutuneena, taskussaan kirje —- tiio kirje, jonka äiti oli hänelle sanellut. Hän oli hiipinyt tiehensä hyvästiä sanomatta. Hän ei ollut voinut tehdä muuta. Sillä hän oli tehnyt päätöksen. Hän oli lukenut säa^ mansa kirjeen uudelleen . . . Ja nyt hän tiesi, mitä hän tekisi — mitä hänen täytyi tehdä. Hän käveli asemalle ja osti lipun lähimpään kaupunkiin. Hän oli huomannut viisaammaksi tehdä niin, sillä muuten he saisivat hänet heti kiinni. Sitten hän ostaisi lipun Lontooseen, jossa hänen isänsä oli. Sillä hän halusi ja hänen täytyi etsiä hänet käsiinsä. Isä tarvitsi häntä — hän oli sairas — hän oli p>ytän>n: Maryä tulemaan. K umka yksin hän oli mahtanut ollakaan kaikki nämä vuodet ~ melkein viistoista pitkää vuotta! Häh oli ollut ulkona suuressa maailmassa, oli hän kirjoittanut, mutta hän ei ollut unohtanut Maryä. Ja nyt hän oli sairas. "Vanha, sairas isäsi odottaa pikku tyt-töään!" ?^iillä sanoilla oli kirje loppunut. Mary istui vaunussa laihana ja kalpeana puristaen isän kirjettä kädessään. Toisen kirjeen, sen, jonka äiti oli hänelle sanellut, hän oli repi-nut pieniksi palasiksi ja heittänyt vaunun ikkunasta ulos. Autoja, suuria, mahtavia busseja ja hirvittävän paljon ihmisiä. Mary seisoi aseman ulkopuolella ja katseli peläst)meenä ympärilleen. Sitten hän veti-taskustaan isän kirjeen ja tutki lampun valossa kirjeessä olevaa osoitetta. Siinä oli kai jonkun hotellin nimi, ajatteli hän, miitta kiunka hän osaisi sinne? Hänhän ei ollut vielä koskaan aikaisemmin ollut Lontoossa. Aseman edustalla oli kauhean paljon autoja. Mary astui rohkeasti erään auton luo ja näytti kuljettajalle kirjeessä olevaa osoitetta. — Olkaa ystävällinen j a vielää minut sinne, sanoi hän ja kiipesi autoon. Hän ei huomannut, että kuljettaja katsoi häntä hämmästyneenä ja pudisti sitten epäilevän näköisenä päätään; Oli jo ilta, ja sade oli lakannut, mutta kadut kimaltelivat vielä märkinä lampun valossa. Monivärisiä väloreklaameja vilisi siellä täällä. Mary 'stui auton istuimen äärimmäisellä reunalla ja painoi molemmin, käsin rintaansa. Hänen sydämensä takoi haljetakseen odotuksesta ja riemusta. Matka kesti h>'vin kauan aikaa. Viimein auto kääntyi eräälle ahtaalle do.stui kreikkalaiseksi solmuksi. Hänen sir. i.et silmänsä olivat tänään niin iinek:fi\rt ja poskilleen kohosi hieno puna. ; "•Sin;i olet hurmaava, kerrassaan hurmaa a, oma Heljäni'vsanoiJuha- " T . t t a totisesti, jumalatar smä jota minä vaivainen maan mato ubkalla lähestyä. Astuhan alas ihmistn luokse ja anna minun suudella siniir.. että tunnen varmasti, oletko vaimon;," • Helj,; kos.kettl Juhanin huulia kyl-h' ilillaan ja Juhani jatkoi: "Aiv.in oikein, jumalatar sinä olet, hmut^i ;vat aivan kylmät.,Lämpene- ^ar^ni;;.an ystäväni'', puheli Juhani • ar ^ .aan kärpännahkaviittaa vai- ^^o^i-^a :,artioiIIe. "^'i' pston juhlasali oli ääriään ^.voten :ä\Tinä valioyleisöä. Hienoja Pukuja, kauniita naisia, loistavaa hy^ ^ya, kukkia. Odotuksen jännitystä 'Imassa. Soittajat kokoontuivat Paif^o.Ueen ja alkoivat viriteUä instru-f^ emujaan. (Jatkuu) Uatta majuria onnitellaan l l l l l l l l l l l l l l l l l l i i l i l l t l l l l i l l l i ll syrjäkadulle ja pysähtyi. Kuljettaja aukaisi oven. f T ä s s ä se on, neit. Mary huomasi seisovansa matalan, synkän näköisen oyen edessä. Oven yläpuolella oli kolme kullanväristä kirjainta/ jotka muodostivat sanan ''BAR'-. Kaikki ikkunat olivat peitetyt paksuilla, tummilla verhoilla» Mary vilkaisi jälleen kirjeessä olevaan osoitteeseen. Kyllä, tämä oli varmasti oikea paikka. Hän maksoi äutön ja aukaisi rohkeasti oven; Paksu, ällöttävä ilma lemahti häntä vastaan. Viinanhäju ja tupakansavu pakoittivat hänet yskimään. Hän ei nähnyt juuri ollenkaan eteensä, sillä huoneessa oli ikäänkuin sumua, ja kaikkia lamppuja peittivät tummat varjostimet. Hän jäi ovensuuhun seisomaan. Huoneessa oli paljon ihmisiä, miehiä ja naisia. He istuivat pienten pöytien ääressä, ja kauempana> pitkän, korkean pöydän ääressä näytti myöskin olevan useita henkilöitä — he istuivat korkeilla jakkaroilla. Olikohan hän tullut väärään paikkaan? Hän aikoi kääntyä takaisin ja tarttui ovenripaan, mutta samassa tuli muuan suuri ja lihava mies hänen luokseen. Mies kumartui hänen puo~ leensa, ja Maryn tä5rtyi kääntää kasvonsa pois välttääkseen hänen viinalta tuoksuvaa hengitystään. Mary aukaisi oven, mutta mies asetti suuren, lihavan kätensä hänen olkapäälleen. — No, pikku kultaseni, mitä sinä täällä teet? Fifi Mae! Tulkaahan tänne! Tunteeko teistä kumpikaan tätä pikku maaläisenkeiiä? Kaksi naista lähestyi heitä. Heillä oli hyvin valkoiset kasvot ja hyvin punaiset huulet. Toisella, oli aivan valkoinen tukka, vaikka hän oli aivan nuori. 'Toinen oli aivan tumma ja hiukan vanhempi. Kuka sinä olet ? kysyi vanhempi ottaen suustaan savukkeen, joka oli pistetty pitkään, punaiseen imukkeeseen. Minä — minä Kaikki elokuvissa kävijät tunte- .^,^^^^^^7^ ^„ studio Cityn pormes-vat ylläkuvatut kolme näyttelijää, f^^^ ff ^gh Herbert ja oikealla Encinon Keskellä on Andy Devine, joka on juu- ^pj^iaispormestarlEvereH Hortbn. ri valittu. Van Nuysin pormestariksi, / ^ . olen varmaankin tullut väärään paikkaan, änkytti Mary. —- Minim piti tavata isäni ^—hän kirjoitti minulle Hän otti kirjeen esille ja nä3^ti -mustatukkaiselle siinä olevaa osoi- • tetta..- ' ~ Kyllä tämä on oikea paikka, sanoi nainen, — mutta en käsitä, kuin-ka—^ — — - .— Isäni nimi on Grayson, Herman Greyson, kuiskasi Mary. — En ole nähnyt häntä koskaan, .äitini on kuollut. Mutta nyt isä kirjoitti minulle — ja sentähden — — — Vaalea nainen pudisti päätään. — Tyttö parka, olet varmaankin nähnnyt Un ta I sanoi hän väsyneeesti. -—matkusta takaisin kotiisi! Lihava mies rupesi nauramaan, mutta tumma nainen työnsi hänet syrjään ja sanoi: Bob, mene heti pÖ3rtääsi! Mies Istuutui tottelevaisesti erään pienen, pyöreän pöydän ääreen. Mu.s- , tatukkainen nainen tarttui sitten M a - r>Ti käsivarteen ja sanoi: - — V a i niin, sinä olet siis Hermanin tyttö! Pikku raukka! Mary nyökkäsi, ja hymy kirkasti hänen kasvonsa. — Tunnettteko te hänet? kysyi hän innokkaasti. — Voi, kertokaa minulle jotakin hänestä! Tuo auton- |
Tags
Comments
Post a Comment for 1938-06-04-07
