Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 4, 1947

              1947
IPI: lU tl lUMUtBUOMM MUU Euucxtnadtunni LAUANTAINA LOKAKUUN 4 PÄIVÄNÄ
*"WHIMHCTI Sivu s
Aika riensi eteenpäin ja or^öJHen
tunne väiiitelleri 'katosi Osin sydä­mestä.
Hänestä tuntui jo LehdoA ta­lo
omalta kodilta. Täti oli tehnyt
paljon työtä kasvattaessaan siskonsa
tyttärestä kunnon ihmistä. Joskus
tuntui hänen työnsä turhalta, sillä
Elsi oli saanut kotonaan olla parem­min
niinkuin itse halusi, kun van­hempansa
kulkivat kumpikin työssä
eivätkä olleet katsomassa tyttönsä
perään. ^Elsillä oli taipumusta hie­nosteluun
ja täti sai toisenkin kerran
selittää, ettei työläisen lapsen kan­nata
matkia herrashaikkosia. Rik­kailla
on rahaa viskata vaikka kai-
\oon. vaan ihmisellä, joka joutuu ras­kaalla
työllä, elättämään itsensä ja
perheensä, eJ ole rahaa kuin välttä­mättömiin
tarpeisiin. Elsi kyllä tark­kaavaisena
kuunteli^nöita ^tinsä hy­viä
neuvoja, vaikka Jieti seläntakana
sanoikin niitä vaan saarnoiksi. El­sin
mielestä kuului elämän välttämät­tömyyksiin
sellaiset kuin hajuvedet,
huuli- ja kynsimaalit sekä, muodin­mukaiset
vaatteet ja niitä niin paljon
että saa vaihtaa ja vaihtaa mielensä
mukaan. Silloin ei Lehdon talo tun­tunut
kodilta, vaan hän lohdutti it­seään,
että ehkä se mamma olisi ol­lut
samanlainen, jos olisi elänyt..
Xyt oli edessä aika jolloin Elsi pää­si
kansakoulusta. Oli enään vain ko­keet
fälellä ja niistä hän uskoi suo­riutuvansa
loistavasti kuten,ennen­kin.
Hänen kyllä teki mieli jatkaa
koulunkäyntiä, että saisi sitten joskus
toimen jossakin konttorissa, ettei tar­vitsisi
tehdä mitään raskasta ja l i -
* kaista työtä. Tästähän ei kuiten­kaan
aikonut puhua mitään^^ädilleen,
sillä se olisi hänen puoleltaan aivan
liian suuri vaatimus. Hänhän ei ole
heidän lapsensa. Säälistä he otti­vat
hänet huollettavakseen, ja nyt,
kun hän on jo niin iso tyttö, pitäisi
hänen jo kohtapuoleen hankkia itse -
elatuksensa. Mutta mitenB-. . .
Sitten koitti se suuri päivä jolloin
hän sai todistuksensa ja asteli alas
koulurappuja —, viimeisen kerran!
Mieli oli rei])as saatuaan^ hyvän to­distuksen,
vaan samalla hän oli jol­lakin
tavalla alakuloinen ajatelles­saan
että tähän päättyisi hänen kou-lunkä\
Titinsä ikuisesti. Vaan täti oli
ajatellut töimän asian toisin.
Elsin saavuttua koliin ja ladottu-aan
kirjansa hyllylle ojensi hän 'to­distuksensa
keittiössä häärivälle tä­dilleen.
"Tämähän on kerra-^^saan hyvä to­distus.
Kehoittiko opettaja sinun
jatkamaan koulunkäyntiäsi?" kysyi
täti seuraten tylön kasvonilmeitä.
"Kyllä hän jotakin sellaista sanoi,
vaan kuinlcas minä . . vastasi Elsi
vähän surulli.s^a.
'Kuulehan nyt mitä -me setäsi
{<ans>n olemme tuumineet. Vanheni-x
" T h a s i jiii vähän säästöjä, jotka ovat
pankissa .sinua varten. Heillä oli ai-
I^onuis ostaa parempi ja lämpimämpi
kun .saavat ensin tarpeeksi rahaa
kok(K,n. Vaan nyt ne .säästöt jäivät
sinun hyväksesi ja kun niitä tarkasti
häviämme, voit sinä jatkaa koulun­käyntiäsi
jonkun aikaa: Emme ole
kni.onect tarpeelliseksi sinulle puhua
"•'istä asioista ennen.'"'
' Aivanko totU, tätft Minä olen
'""llut ettei heiltä mitään jäänyt,
f n'-is koti, oliko se heidän oma?"
'^>ma ?:c oli ja siinä on nyt ollut
vuokralaiset tämän aikaa kun sinä
olet meillä ollut. Nyt siinä olisi teh-tävä
niin paljon korjauksia, että ei­kö
liene paras myydä se, jos ostaja
löytyy. Vai luuletko että joskus, kun
nienet naimisiin, haluaisit mennä sin­ne
a.sumaan?"
uskq^ttähaluaisin niin kau­pungin
laidassa asua, ja — mitä minä
miehestä osaan ajatella, saanko minä
sitä ollenkaan."
"Se on tosi ja me toivomme että
sinä et ota minkäänlaista 'äijän känt-tyrää'
vastuksiksesi ainakaan ennen
kuin olet tullut lailliseen ikään. Käy
koulua ja syvenny läksyihisi. Sitten
kun saat työn, niin rupeat saamaan
rahaa, ja kun pysyttelet vapaana,
voit katsella vaikka maailmaa idäs­tä
ja lännestä. Ei sitä sitten enää
(matkustella kun lapset helmoissa
kiikkuu."
"Tädin neuvot ovat hyviä, mut­ta
. . ." Elsi ei osannut heti jatkaa.
''Mitä muttaa siinä vielä olisi?"
"Niin, se vain, eitä minkä minä
sille mahdan, jos sattuisin ennen ra­kastumaan."
"Sinä, tuollainen tyttönen, puhut
jo jakkaudesta, hupsisi Vielä saat
kasvatella itseäsi monta vuotta. Äi-tisikin
oli sentään kahdenkymmenen
nen mennessään naimisiin."
"Niin, kun pappa ei häntä ennem­min
löytänyt."
"Rupea' nyt ottamaan jotakin suu­husi.
Minä lähden käymään kau­passa
ennenkuin ne suljetaan", sa­noi
täti ja lähti, Elsin jäädessä apri­koimaan
äskeistä keskysteltfa.
siihen. Tultuaaii sitten illalla kou­lusta,
oli kaikki työt tekemättä. Piti
ruveta laittamaan ruokaa, siivoami­nen
ja läksyt jäivät odottamaan. Tä­ti
huomasi tilanteen ja neuvoi tyttöä
järjestämään työt niin että kaikki
tulee tehdyksi ajallaan. Elsille mer­kitsi
koulun jatkaminen niin paljon,
että hän boetti mukautua kaikkeen.
• V^' *
Elämä meni hiljalleen eteenpäin.
Elsi jo aloitti viimeisen lukukautensa
koulussaan. Eräänä päivänä oli e-rään
hänen koulutoverinsa veljen
syntymäpälvakekkerit ja Elsikin oli
kutsuttu sinne. Kiireesti hän suorit­ti
kotiaskareensa ja tertoi tädilleen
minne aikoi mennä. Täti oli ensin
koko menoa vastaan, sillä Erkkilässä
usein ryypättiin, mutta kun Erkkilän
Lisi oli Elsin hyvä koulutoveri, niin
lopulta hän myöntyi. Eihän Lisistä
ollut kuulunut mitään huonoa, olipa
monasti kuultu hänen moittivan isä-ukkoaankin
ryypiskelystä.
Elsi meni j5 täti jäi arvailiemaan
minkälaiset ne kekkerit mahtaa olla.
Joitakin tunteja anyöhemmin saatteli
Erkkilän Einari Elsiä kotiin. Nau-raen
ja äänekkäästi puhuen he tuli­vat.
Jokainen vastaantulija huoma­si,
että siinä menee pari joka on hiu­kan
maistanut "aniestä väkevämpää".
Edustalla he vielä pysähtyivät jutte­lemaan.
Tätikin heräsi siihen me­luun
ja sipsutteli etuovelle. Poika
oli ilmeisesti humalassa. Hänkin siis
ryyppää niinkuin isänsäkin! Vii­mein
he sanoivat toisilleen hyvää yö­tä
ja poika lähti hmkan horjahdel- jatkuneet yhtä tarmokkaasti kuin en-len.
Täti riensi omaan huoneeseen- nen. Hän teki virheitä kaikissa ai­sa.
Kohta Elsi kuului tulevan keit- neissaan tämän tästä ja varsinkin si-tiön
ovesta sisälle, eikä etuovesta ku- nä päivänä kun illalla oli nuorten
ten hän oli luullut. Kun tyttö eif tanssiaiset ja Lisi supatti hänen kor­sista
sanoistasi. Tulen ne muista­maan
aina. En ole tullut ennen aja­telleeksi
alkusyytä vanhempieni kuo­lemaan,
vaan nyt tiedän. Mene täti,
setä odottaa."
Keventynein mielin meni täti vuo­teeseensa
ja kohta kiipesi Elsikin ul-lakkokamariinsÄ.
Napattuaan valon
päälle katsoi hän heti kuvastimeen.
Tosiaankin hänen silmänsä kiilsivät
niinkuin sumun lapi. Jos hän olisi
tuon tiennyt, niin suoraa päätä Hän
olisi sänkyynsä tullut, ettei tädin olisi
tarvinnut nähdä häntä tällaisessa
kunnossa, V'aan sitten olisi tädm
kaltainen neuvo jäänyt kuulematta,
joka oli niin tärkeä hänelle. Sitten­kin
oli parempi ottaa keittiöstä jota­kin
ruokaa, kun tuntui niin ilkeälta.
Hetken perästä oli Elsi peitteiden
alla sikeässä ihiessa. Mutta tädin sil­miin
ei uni tullut. Hänen ajatuksen­sa
eivät olleet ainoastaan Elsissä,
vaan myöskin Erkkilän pojassa. Mi­tä
tämä heidän ensimmäinen seurus­telu
tulee merkitsemään, tuleeko se
jatkumaan — ja.entäs sitten? . . .
Aamulla Elsiä hävetti tulla alas
ja kohdata sedän ja tädin katseet.
Hän kuitenkin arveli ettei setä tie­dä
mitään koko tapahtumasta ja täti
ehkä on jo unohtanut. Ja siltä todel­la
näyttikin, kun hän hetkistä myö­hemmin
tuli alas. Setä oli jo työhön
lähdössä ja täti paahtoi itselleen val­koista
leipää. Puhuttiin vain taval­lisesti
niinkuin ennenkin. Ja min
elämä tuntui jatkuvan taas hyvin.
Elsin koulutyöt eivät kuitenkaan
' Sinä iltana jutteli täti miehensä
kanssa uudelleen Elsin tulevaisuudes­ta.
Hän oli seurannut tytön tapoja
ja sieluelämää ja nyt hän alkoi aavis­taa,
että tyttö piankin alkaa seurus­tella
poikatuttaviensa kanssa ja siitä
voi kehittyä rakkaus ja sitten mah­dollisesti
hyvinkin varhainen avioliit­to,
joten koulunkäynti keskeytyisi ja
nuoruus menisi aivan hukkaan.
"Mutta entä jos minäkin menisin
työhön, niin tytölle jäisi nämä talous­työt
ja siis vähemmän aikaa muihin
ajatuksiin", virkkoi Sandra.
"Saat tehdä mielesi mukaan", sa­noi
Vikki. "Eihän sinulla muuten
ole pakko mennä vieraan työhön,
mennyt heti nukkumaan, tuli hän
uteliaaksi ja meni keittiöön.
"Tätikin on vielä hereillä", sanoi
Elsi syöden pöydän ääressä suolaka­laa
ja leipää.
"Niin, heräsin juuri. Olikos siellä
icekkereissä hauskaa?"
"Huskaapa tietenkin, kuinkas
muuten."
"Oliko sinne hommattu väkijuo­mia?"
"Olihan siellä miehillä olutta."
"Eikö tytöille annettu?"
"Vähän vain. Sanoivat ettei se
mitään haittaa jos hiukan ottaa."
Vaivoin sai täti hillityksi itsensä
ja harkituksi sopivia sanoja.
"Ei pidä uskoa mitä toiset sanovat,
vaan voisihan se olla virkistystäkin sanat^ ^s^i^s ältä^v^^ä^t .^n^i in usein ^jp^e^t^o sptaj..
sinulle, kun sinun on aina täytynyt
olla näiden seinien sisällä niinkuin
vanki. Ja osaahan se tyttökin nämä
työt tehdä, anitä tässä on."
"Tehdään niin. Minä opetan vie­lä
tyttöä ruoanlaittoon ennenkuin
alan", päätteli Sandra.
Tämä asia oli siten sovittu ja jo
huomenna saisi Elsi tietää mit-ä hä­neltä
vaadittiin tässä talossa. San­dra
uskoi, että Elsi rupeaa mielellään
opettelemaan taloudenhoitoa kesälo­mansa
aikana ja sitten syksyllä se jc
käykin niin hyvin, että hän koulutöil­lensä
ohella voi suorittaa nämä vä­häiset
askareet.
täisi ymmärtää että maailmassa on
niin äärettömän paljon kurjuutta sik­si
kun ihmiset ovat ottaneet sen en­simmäisen
'vähän vain', ajatellen et­tei
se mitään haittaa. Sinun isäsi ja
äitisi kuolivat juuri sentähden että
sen kuorma-auton ajuri oli myös jos­kus
ottanut sen ensimmäisen ryypyn
ja siksi minusta tuntuu että .sinulla
on täysi syy vihata väkijuomia . . .
Sinun silmäsi ovat tavallisesti kau­niit,
vaan nyt ne ovat sumun peittä­mät
ja tuon sumun näkeminen on
vaansa: "Einari tulee sinua hake­maan
niihin tansseihini"
Se oli Elsille mieluista, sillä hän oli
haaveillut jo Einarista jonkun aikaa.
Nyt siis tulee tilaisuus kohdata hän­tä
taas! Oikein sydän sykki ja sil­mät
loistivat kun hän tuli koulusta
kotiin. Nyt täytyi työt suorittaa
nopeasti, että oli sitten vapaa lähte-
• mään kun Einari saapuu. Tätikin
tultuaan ihmetteli Elsin iloisuutta ja
reippautta.
Elsi sattui olemaan ullakkokama-rissaan
kun ovelle koputettiin. Täti
meni ovelle, jossa oli Erkkilän Einari.
"Hyvää iltaa. Onko Elsi kotona?"
kysyi poijca.
"Hän on yläkerrassa. Olisiko si-nulla
hänelle asiaa?"
"Tulin hakemaan häntä nuorten
tansseihin,"
"Minä en laske Elsiä sinun mat­kassasi
tansseihin", julisti täti.
"Miksi täti ei päästä minua?" ky­syi
Elsi, joka oli rientänyt paikalle.
' ^ ' i i n , mikä vika minussa sitten
on, ettei Elsi saa tulla mukaan?" ky­syi
Einari loukatulla iiänellä.
"Etkö sinä sitten muka itse tie­dä?"
Tädin ääni oli hiukan ivalli­nen.
"En. Mitä .se on?'
Nyt Sandra epäröi hetken. Pitikö
kuin tikarin pisto minun sydäniee- • hänen nyt näiden kahden kuullan sa-
Kaikki sujui tädin suunnitelmien
mukaan syksyyn asti. IJän kulki ho-telli.
ssa silittämässä ja Elsi teki ta­loustyöt.
Vaah sitten tuli vastusta.
Elsi ci halunnut nousta aamulla ylö?
niin varhain että olisi ehtinyt huoneet
siivota ennen kouluun menoaan. Hän
vain tuumi, että kyllä illalla on aikaa
ni, minun, joka olen kasvattanut si­nua
niinkuin omaa lastani." Hänen
äänensä murtui ja huulet fupesivat
vapisemaan.
"Mitä te siellä keskellä yötä iK)ri-
.sctte", kuului .sedän ääni vuoteeltaan.
Elsikin jo säikähti ja pisti ruuat
kaappiin. ^
"Mene nyt täti nukkumaan", sa­noi
hän hellästi taputtaen tätiään
olalle. "Ja tuhannet kiitokset äskei-noa
se, minkä hän oli aikonut salai­suutenaan
pitää. Muuta ulospääsyä
ei kuitenkaan näyttänyt olevan, kun
kumpainenkin tuijotti hjineen, joten
hän sanoi päättävästi:
"Sinä juot."
"Se pn vale. Mistä sellaisen pää-
- hänpiston olette saanut?" sanoi E i ­nari
kiivastuneena.
"Näin omilla silmilläni ja kuulin
omilla korvillani sinun syntymäpäi-