Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 8, 1950

              ,^SAKI KOOIENTOISTÄ,
Iti Elli. kuulin kasi^atusäilim
itkunsekaisella äänfllä:
•-.^^van . sinun siipesi kestäislTät
: HIi. siliä papan kuolema mi
KILPAKIRJOITiTS- •Kirj.-SOLMIT
"^^i meidät ^ ^ f " ^ . _ . f ! ^ ^ _ ^ ^ f ; hälääntyä, että eMitäinkd me laiTaa
luulin saavani elämäni loppuun läMgile. KylFä Tain, kun hoputetaan
viettää, mutta kuten ^jTOmarrat^, ruuma, sano! posti-Felika.
•Pekka dli • iloinen vanha 'mies Ja hä-
--^ ^ aieidin va- kaikkia kaskuja kerrottavana,
-isii:: -iiii-
••«-ITI. '—^
^ cn muutettava pu». J-"'-;-'^ ^ jotfin en ehtinyt paljoakaan kiinnittää
^^e ovat menneet lasten ko^u^s- meuMelslm. Niinpä olim-
^ . ^ ^ takia hyvin piemm - - • ^
=111:
Joudun
.:!^lLnen! huollettavaksi. Minulle tä-i.^
Q tullut" yllätyksenä,, tiesin^ että
\ ^ ioskus kävisi . .
;;^^|33essäni kuitenkin- jonkinlaista
^tt>i^ ^^^^ rohkaista
1^1 EilBäMn olen nuori ja terve, elä-
I^Jgon mifluUe vielä paljon annetta-i
-Jiutta elämä myöskin vaatii pal-
: puheli tuo yli 70-vuotias vanhus,
faloisa paliattiin, tavarakuormat
rJituivat, vanhain asukkaitten ulos ja
. gjjn sL«älle. Ympäristö näytti hävi
tvl^ec kaupungilta, ei jälkeäkään enää
litiifitä rauhasta. • Niin minäkin.pak-.
»tsän rälttämättömät matkatavarani ja
23tkaiuuimitelmani olin jo tehnjrt
^ia kulkua seuratessani.' Kahden
^SvsJi kuluttua olin valmis jättämään
iljpsiniikotini. Puiden takaa eäky! jo
.lalian posti-Pekan hevonen ja siinä
p«i!3 k}-ytiä Maaningalle. Viimeiset
, päliyväiset.- Vanha kasvatusäitlni pu- .
^"^Ktjitkfea liattani ja antoi snlMille sul-
'pm kirjeen sanoen:
"Siicä on syntymätodistuksesi ja
siifltaaia markka rahaa.' Ole nyt pas--
ijnkalle kiltti."
Pekka hoputti jo hei-ostaan lähte-cin.
Furaeinen käden heilautus . . .
Siice jäit sinä leikkimaja, sinne hau-
Giitd lapsuusilo, olin jälleen orpo ja
Aamusta oli tullut ilta. Hevoskyy­tiä
istuminen-aikoi tuntua pitkältä.
Kvsjin, että eikÖ jo olla perillä. Posti
ssnoi, että vasta huomenaamulla. Aloin
föEaken voima piti kiinni hänen aja-fea
• omassa ammatissaan. Hän
Eiei, että hän todellakin oli ammat-orja.
Näissä ajatuksissa hän viet-fc
isonia ikävää iltaa. Kaikki esteet
nioren korkuisilta ja ylitse
roekia hyvissä ajoissa perillä. .%moin
Pekalle 'kirjeen, jonka olin jo kirjoitta­nut
kotona -valmiiksi •matkasuunnitel­mia
tehdessäni ja--p>^'sin hänen jättä­mään
sen entiseen kotiim. Kirjeessä i l -
m.oitin, että en mene heidän suosittele­maan
palikkaansa, menen sinne missä
olen syntyayt ja .'koetan etsiä äitini, jos
-hän. vielä-elää.
. ••OH kaunis elokuun aamu. .Yaikoi-nen
pieni laiva oli ankkurissa kuin jout­sen
järven sileällä pinnalla. Rantaan
suuntaavat askeleensa kaupunkiin pyr­kijät
ja sinne menin minäkin monien
tunteiden valtaamana, siirä olisihan tä-
(mä ensimmäinen' laivamatkani. • Katsel­lessani
laivan synnyttäm'Ia laineita, tun­sin
kosketuksen selässäni. Käämiettyä-
2:i pääni, näin välkolakliisen.-'nileheii sei­sovan
edessäni. ..
Maksu,-olkaa.hyvä, pikku neiti."
mutta' 'minulla ei ole nyt
raitaa."
"No, toisella kerralla sitten", sanoi
tuo •hyvätuulinsn iipunlHyyjä.
Älofn saa"da matkaseuraa. Uteliaat-rouvat
halusivat tietää, mihin menen,
kenen tjrttö olen jne.
"Voi, hyvänen aika, vai ot^t Sihlman-vainajan
ottotytär . . . Vai Helsinkiin
asti, kouluunko?'*
"Tavallaan", '^vastasia hyiin Itsstie-toisesli,
•Kun rouvat olivat saaneet-uteliaisuu-li
tensa:-tyydytetyksi, rupesi aamutuntien jaoksi-punaisen päivänvarjon- rouva, tö-ehkä.
liian aikainen ylösnoiisu - yaati-maan-
korvausta, sillä yksi toisensa pe­rään
alkoi vaipua •unen helmoihin. Vä-liän
aikaa istuttuani tuli luokseni vanha
nainen ja kysyi, että veisinkö hänen
Heta-tyttärelleen kaupunkiin kirjeen,
kun postimaksukin on niin kallis. Vas­tasin
myöntävästi, sillä pälkähti päähä­ni,
että eihän minulla ole kenen luokse
. ra, otti -kädestäni | a Iäh'li vieaiäia .mi-isua
ulos. ^••Byiläiiieni oli hämastyksestl
iialfeta. En ollut koskaan nähnyt^ ettli
vieras mies Ja noin siiurl herra talutte­lee
tuntematonta tyttöä, mutta aikaa
ei - ollut .hämmistella, sillä perässätulijat
tungeskelivat. Äerra .talutti niinut ra-vinlolaan
ja liäski ta.r|öi!i|an tuomaa.n
minulle 'imitä . haluan. HuoiBattuani
asian, täytin itseiti huonnseukin va-ial-ta.
Jätin-|ierran tekemään 05töksiaa.n ja
" kiiruhdin -vaunuun. ' Seurasin \'aunun
Ikkunasta -kun hän tuli sisälle ja laski
syliini ison pussillisen hedelmiä ja kaik­kea
hyvää.
Pian ka! ollaan perillä, koska Jokai­nen
alkoi suoristella epämukavissa ma­kuuasennoissa
rypistyneitä \'aatteitaan.
Mutta minä ' en tyytjnyt siilien, vaan
menin ja järjestin -huolellisesti tukkani
ja puin päälleni parhaan leninklnl. Hy-västelin
sitten matkatoverini ja kiitin
suurta hyväntekijääni. Menin ihmisrvir-ran
mukana asemahuoiietta kohti. Po­liisi
pisti käteeni jonkin-lapun. Pyöritte­lin
sitä kädessäni, kunnes joku huusi,
että mikä numero. Näytin kysyjälle
numeron.
"Tule tänne", sanoi pelottavan nä-
• köinea "punanaamainen 'mies Ja kaski
sninun nousta sellaisiin -kärryihin, Joissa
oli Iso nahkakasa lakana.'' Hämiysyi
• minne ajetaan. Näytin Hetan 'osoitetta.
Olimme ajaneet • |o mielestäni •liian
-kauan, kun naputin ukkoa selkään Ja
kysyin^ • ettl - - eikö sitä paildiaa jo • ala
löytj^äj-tai lälidenkö minä kävelemä.än. .
mitä Ihmeftä,-•vaunussa e! ollut- ketään .'.UkIvO katsoa muljautti minua,-, heilautti
muita- matkustajia. ^Silloin • tuli joku pystyssä-olevaa --piiskaansa ja niin to-'
limme lopulta- Porvoonljadulle. Kysyin
-maksua. 75 ji^nniä. Tavasin ukon" pe­rässä
summan harvakseen.
"Se- on taksani,--läm'ä on sufletti'.', är-jyl"
ökko. • • . • '
" -"Mutta•• -.enhän-minä siinä.'edes 'kim-iiölla
Istunutkaan", väitin.
"Istuit tai et, mutta se oe taksani."
•Maksettavahan se oli.- Se oli siihen ,
räisi iiunut -nurin-ja pääni sattui-johon- aikaan,--jolloin-ei'vielä ollut autoja,
kin k©vaan. Silmäni -imustenivat- ja
korvissani soivat sanat "varjo, i^arjo"
Kuulin kimeän pillin .^^he!l>^sen ja xe-turi
alkoi puuskuttaa. Aloin huutaa,
että älkää jättäkö, älkää jättäkö! Sa­massa
tunsin selässäni kovan jysäyksen.
Moksis — ja löysin itseni vaunun etu-sillalta
vatsaltani. Pudistelin vähän
paljon tahansa ennen.kuin pääsen, peril­lekään.
'
Kdlo näytti Jo ajan olevan Ehteä ase­malle.
Kiitin Reposkaa vieraanrarai-saudestaan
ja lähdin asemalle' Lippu-iuuku
arattiln ja matkustajat muodos­tivat
jonon saadakseen Hpua ajallaan.
Siirryin ensin six-uun kat^pfeeni, kuin-
•ka kaiken pitää tapahtua. Xuulln
ei ään rom-ashehkllön ostavan lipun-
Helsinkiin. Otan hänestä turvani, ajat­telin,
tunnen hänet punaisesta päi-vän--
varjostaanv Odotin airan viimeisenä
vuoroani ja pidin salaa silmällä punaista
päl\'änvarjoa.
"Helsinki'', sanoin kun vuoroni tuli.
"Kuusi markkaa kalvsikymmentä
penniä", sanoi häkissä oleva virkailija.
" E i suinkaan", rupesin -pitämään -
puoliani, "en maksa kuin kuusi mark­kaa,
sillä minun puolen piletin ikäni on
täysi vasta joulukuussa.-"
"Tämä .on valtion-rautatie, •täällä.ei,
tingitä",, sanoi MkkiheTra.
Niin.- täjrtyi; iplnuii- luori^ttaa- vielä .
kaksi isoa • kymmeöpeanistä-. -Mutta"
mitä ihmettä, punaista'päivänvarjoa el
näkynyt missään.- - - -Katselin • -jiupärille-
-ai ja näin raiteilla-&elso^'B•n juöan ja
vaunun ikkunasta näin rouvan punaisi-iie--
päilTäm-arjoineen. -Astuin -vaunuue
• | a ä s e t i i i a i^aslapäätä - rouvaa..
rautatieläinen ja liysji, 'että mitä' minä.
Säällä teen. Sanoin meEei'-än!'" Heisin--
•"Voi tyttö-parka,---olet'-väärissä ju­nassa,
-tämä - juna- tuM Juuri asemalle."
-Olin •malkalaukkum - ja ••• liyppyj^in
Repc^kan kalakukkoa •••koliöam^lla ral-'
teellä seisovaa junaa ko-hti. Perässäm
-iättömiltä, englanninkielen taita- ^ mennä oudossa kaupungissa, mutta täs- kommelluksessa pölyjoityneitä vaattei-uvo
SHurimpana tekijänä. Kuka-äiS,
kehäkään aivan äkkiä oppisi.
Itäisi mennä, kun kui-en
vuoden päästä läh-
'¥anhaan syntymämaahan-
..ifeulkivat- ajatukset,
u sai hankituksi tie-
^^elhisen'lahtaan, jossa hänen
mfi^^i lyöiaito ehkä olisi haluttua,
•^össtl Suomelta iiisiiiööriltä saa-
•;^,^fe^iil&kL li.-eii suosituskir-i|
lt»^^tÄViti sitä joiliekiii, jotka
''^^^ l ielestä enempi seh-illä. He
kyllä poika saat tä-tvlilla
työtä -vnistä v-aiii,
j ^ . tunit-aaii. •
antanut rohkeutta
aiiut ka a;
Ensimmäinen rappu, rappu A.
keassa- olin. Soitin OTikelloa. Ei -kuu­lunut
mitään. Uusin saman tempun.
Ensin Heta näytti vihaiselta, mutta
kuultuaan asiani, sai hän kuohuksissa
olevan mielensä tasaantumaan.
Huoneessa oli minulle vastenmielinen
väkijuomien haju. Vähän itseään jär-jesteltyään
hän tuli ottamaan kirjeensä
ja minä hinasin itseni ulos. Oli sun­nuntaiaamu
ja kadut olivat hiljaiset.
tä ehl^ä saan alkuaskeleilleni neuvoa. ^^i^ memn sisälle vaunuun ja aivan oi-
Saavuimme pienen, sievän Kuopion kein, siinä oli myöskin minun seuralai-satamaan.
Katselin kaikkia nähtävyyk- seiii, punaisen päivänvarjon rouva. Van- Nyt pitäisi viedä Reposkan paketti pe­siä.
Mutta koska olin vasta matkani noin sielussani, että nyt pysyt seuralai- rille. Lähdin enemmän asuttua seutua
alussa ja varallisuuteni pieni, sain vain senani, sillä olet minulle jo niin monta kohti, sillä olin aivan kuin metsässä,
katsella kun toiset ostivat tavaroita, harmia tuottanut. Olin vähän tuskaantunut kirjeen ja
Panin matkalaukkuni penkin päähän, paketin kantoon. Tuli mieleeni posti-joka
näytti vapaalta, 'l^anha harmaa- Pekka, että hänellehän tämä ammatti
päinen sotilasherra tarjoutui nosta­maan
laukkuni ylös hyllylle. Hänen si­tä
tehdessään matkalaukun lukko auke-puoii
lippua si ja Reposkan kalakukko antoi päähä-ääni.
Silloin ni sellaisen paukun, että \äeläkin tun-
Jätin torit ja hallit ja lähdin hakemaan
asemaa, saadakseni tietää riittääkö ra­hani
lipun ostoon ja mihin aikaan juna
lähtee. Aikani kierreltyäni löysin
aseman ja sain haluamani tiedot. Koko
lippu maksaa 12:40 ja
6:20, kuului \irallinen
olisi kuulunut. Alkoi jo olla liikettä.
Siellä tulla jyrräsi sellainen lasikaappi
ihan omiin nimiinsä. Sydäntäni kou­risti.
Voi, jos tuo kaatuu päälleni. M i ­nun
piti saada selvää mikä se oli sillä
en uskalla muuten sen lähettyvillä liik­kua.
Herra jestas, tuolla tulee toinen.
ixim
X .1
Hän
K i j i e p t l -
P1
•VLl
^ muka!
ei saa . ^
pääsi rinnastani riemuhuuto, sillä mi- nen sen pääkuoressani. Kaikki oli vähän
iiulle jäi vielä lipun ostettuani 2:40. aikaa hiljaa, mutta sitten matkaseuraa
Elämä tuntui kevyeltä ja nyt voi rj^htyä haluavat katkaisivat kiusallisen hiljai- Nähdessäni erään pikku tytön, kysyin
läytcäailiiin vatsankin pjyteitä. Läh- suuden ja rouva, jota olin seurannut häneltä, että mikä kummitus tuo on ja
<':;n mokkain askelin purjehtimaan pilettiluukulta asti. alkoi kysellä mat- onko se koskaan kaatunut.
ke>"cikaupunkia kohti! kani päämäärää, mistä olen kotoisin jne. "Sehän on onnibussi", sanoi tyttö,
Pilasin- Juurir-iiainu/^luo kun kuulin Rinnallani istuva herra seurasi puhet- luoden vähän ivallisen katseen minuun
iojj['v«P-' olv.lH kuin! siiiircfssa hädässä tamme. mutta hän ei ymmärtänyt, sillä ero jäisiksi.
hän oli venäläinen. Rouva, joka oii Siinä touhussa olin unohtanut kaikki
Sihlmanin kotiopettajan monivuotiset-päähäntaotut
yleisohjeet' että ei saa
ko3.kaan jäädä u'teliaana seista töllöttä­mään
eikä sekaantua sivullaan tapahtu­viin
asioihin, mutta nyt tuli eesi-mmäi-men
lankeemus.-' Tätä ei saa tapahtua
enää, varoitin itseäni.
ihm.i^t kulkivat suurissa ryhmissä ja
^kaksitoista mark- kaikki ovat tietysti herrasväkeä, ko-ka
1" H
oli mm paljon hattupäitä. Siellä meillä
ei ollut kuin neljä herrasväen perhettä,
jotka käyttivät hattua — minä mu-k^
ianluettuna. Toiset olijat liinapäitä,
t i y t j i notkistaa polvensa, sillä
kuuhis sen ajan antoihin. Seisoin
'f
M Ä
m.
l i f f i
- \i il!: 1^
?•r-ffi '.'.!• V,
if, i i i t I I
il
A ' ' i' ^
4 ^ i J i
1 .
' £^ lo f.
J ^ 5
' 4 i ' . \
mi 11
•yi
1 . <• irt'