Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 30, 1957

              Eräs tarina
(Kilpakirjoitus No. 26.)
TÄTÄ tapahtui viime maailmanso­dan
aikana, kun tuhoisat taistelut
Euroopassa, kylväen hävitystä ja kuo-
. lemaa kansojen keskuuteen. Canada-kin
yhtyi tähän leikkiin, lähettäen omia
poikiaan valtameren takaisiin taistelui­hin-
" . - .
Juna' puhkui ja pihisi lähtövalmiina.
Erään joukko-osaston oli määrä läh­teä
taisteluita kohti. Asemalaiturille oli
kokoontunut suur? kansanjoukko lähti­jöitä
saattamaan . Tuossa hyvästeh
nuori sotilas vanhaa äitiään, tuolla toi­nen
jätti jäähyväiset omalle nuorelle
vaimolleen, toinen morsiamelleen.
Lähtijöiden joukossa-oli nuori soti­las
Bill. Hellästi puristi hän morsian-.
, taan rintaansa vasten. Painaen suu­delman
hänen huulilleen hän lausui:
— Hyvästi nyt, pieni Helien, eron
hetki meille lyö . . . Pyyhin pois sinun
kyyneleesi.
Poika etsi nenäliinan ja pyyhki sil­lä
rakastettunsa silmänurkista kyynel-helmet.
Samalla hän kuiski: — Kun
palaan tältä retkelläj tulee tiemme kul­kemaan
yhdessä läpi elämäntaipaleen.
' Kyynelharso peitti HeUenin silmät
hänen jäätyään asemasillalle. Lopul­ta
hän lähti ihmisvirran mukaan, kul­kien
hitaasti työpaikalleen päin, joka
oli kaupungin laidassa, erään asevaras-totyömaan
ruokalassa. Siellä hän työs­kenteli
monen muun samanikäisen tytön
kanssa. ' lr\.
Aika kului hiljalleen painostavan mie­lialan
vallitessa. Silloin tällöin ilahdut­ti
Helleniä sulhaselta saapunut kirje.
Ne oKvatHellenille suuria lohdun tuo­jia,
Silloifi usein nousi katkeruudella
mieleen oma elämä, varhaiset lapsuus­vuodet.
Hän oli syntynyt Canadan ranska­laisista
vanhemmista. Perheessä oli
suuri lapsilauma, Helien tytöistä van­hin
ja oli joutunut nuorempia sisaruk­sia
hoitahiaah, vanhusten ahertaessa
maatilansa töissä. Helien muisti kuin­ka
eräänkin kerran vanhemmat olivat
heinäpellolla, toiset lapset leikkivät ul­kona
ja hän, 10-vuotias Helien, oli si­sällä
hoitamassa nuorinta, noin vuoden
ikäistä veljeään; xiLapsi itki lakkaamat*
la, pienen hoitajan yrittäessä häntä
tyynnytellä. Hän ot^ lapsen vaunuis­ta,
ja kantelipiissään. Siinä lasta hys-sytellessään
huomasi hän ikkunasta,
kuinka hänen äitinsä juoksi pellolta a-sumrakennusta.
kohden. Sitten äiti
poikkesi kaivolle ja juoksi taas täysinäi­nen
vesiämpäri kädessään asuinraken­nuksen
taakse.
Pikku velroli nyt tyynt3myt ja^Hellen
laski sen vaunuihin. Samalla tuli äi­ti
sisälle, alkaen pauhata, että täällä
sinä vdAXi laiskottelet sillä aikaa kun vel­jesi
meinaavat polttaa koko talon.
—-En tiennyt mitä pojat ulkona teke­vät.
Pieni Henry on itkenyt koko ajan
ja olen häntä hoitanut, puolusteli Hel­ien.
— Vai vielä sinä vastustelet . . .
Tuosta saat, että osaat totella äitiäsi
. , .". Kädessäänsolevalla nahkaremmil­lä
äiti siveli pari kertaa Hellenin paljai­ta
sääriä.
Tämä ei ollut ensimmäinen eikä vii­meinen
kerta, kun Helien joutui syyttö­mästi
kärsimään,; Näytti sille, että
vanhempien mielestä tyttö oli syyllinen
kaikeen pahaan, mitä häntä nuorem­mat
lapset tekivät.
Hiukan isommaksi vartuttuaan lähti
Helien vieraan palvelukseen. Nyt tun­tui
elämä vähän vapaammalta. Vaikka
^ vieraan työ olikin raskasta, niin kui­tenkin
sai hyvillä mielin käydä yöle-volle.
Eivät olleet nyt vanhemmat syyt­tämässä
laiskuudesta ja kelvottomuu­desta
ja siten levolle siunaamassa.
Aika vieri hiljalleen eteenpäin, Helien
toimi edelleen tarjoilijana ravintolassa.
Eräänä päivänä työvuorollaan hän tun­si
huonovointisuutta. Mikä "nyt tulee
eteen, ajatteli hän kauhuissaan, - sillä
hän tiesi odottavansa lasta. i
•Helien oli lähettänyt säännöUisestL
osan palkastaan vanhemmilleen panta­vaksi
säästöön, ajatellen joskus hädän
hetkellä voivansa käyttää niitä. Nyt -
hän kuitenkin tiesi, että hänen tilansa
ollessa tällaisen, ei hänen sopinut rhen-nä
vanhempiensai silmien eteen.
Kun ihminen on suurimmassa epätoi­vossa
tulfee usein, odottamatta auttava
käsi pelastamaan. Niin tapahtui Helle-nillekin.
Se tuli. ruokalan emännöitsi-jän
muodossa, joka oli huomannut Hel­lenin
tilan. Hän oli iiiiel^
_ hiljaiseeii tyttöön, joka teki työnsä tun?
non tarkasti. Helien ei kuulunut hälise­vään
tyttöparveen,. joka työskenteli hä­nen
silmälläpitonsa alaisena. HePen oli
toista tnaata ja siksi päättikin emän-nöitsijä
auttaa häntä. Ensiksi muutti
häii Hellenin keittiön puolelle' kevyem­pään
työhön — kunnes aika kbiUaisi.
Päivät Seurasivat toisiaan, viikoista
muodostui kuukausia. Odottavan aika
on pitkä ja pitkältä se tuntui Hellenis-täkin
—r aivan iäisyydeltä. Mutta vii­mein
se aika »koitti ja kesken Uireiden
hankki emännöitsijäHellenille sairaa­laan
paikan ja lennätti Vhänet smne
omalla autollaan. Siellä syntjri maail­maan
4 paunaö painoinen tyttölapsji.
Uusi tulokas ei ollut suuren suuri,
mutta kasvoi ja vaati sinnikkäästi hä­nelle
kuuluvia oikeuksia.
din tila sen sijaan oli hUolestutJava.
Kovin hän oli heikon Thäköinen, kun
emännöitsijä kävi häntä {katsomassa.
Mitä voisin nyt tehdä suojattini hyväk­si,
tuumi hän, ^ E i ainakaan heti pys­tyisi
työhön ja sairaalassakaan ei kauan
pidettäisi . . . Ovatpa nekin vanhena-mat,
kun lapsi pdkää mehna kotiin,
tuskaili hän eräällcL samassa huoneessa
olleelle tuttavalleen. ^ *,
— Se oii todeBa Ikävää, ya^ad toi­nen
myötätuntoisesti ja jatkoi: —r
Täällä minunkin pitää maata lapsivuo­teella,
mieheni ollessa meren takana
taistelemassa. Olen kuitenkin siinä on­nellisessa
asemassa, että minulla on ko­ti
minne_ voin lapsineni mennä täältä
päästyäni . . ^Hetkisen kuluttua hän
jatkoi: — Ilomielin ottaisin tuon nuo­ren
äidin lapsineen luokseni, siksi kun­nes
hän voimistuu, jos hän vain haluau
tulla.
Kyllä Helien halusi. Se oli hänelle
pelastus kaaoksesta. — Mutta miten
voin palkita hyvyytenne, kun pienet
säästöni hupenevat sairaalamaksuihin?
hän tiedusteli,
— Älä huolehdi niistä, minä järjes'
tän ne asiat, ehätti nyt emännöitsijä
sanoinaan. Hänkin tunsi mielensi kc-veäksi,
kun asia niin hyvin järjestyi.
Kului viikko, toistakin, Hellenm dr
lessa mrs. Smithin pienessä kodissa. Tä­mä
ystävällinen nainen antoi auliisti
neuvoja pienen lapsen hoidossa ja Hel­lenin
tulevaa elämää vaaten.
Eräänä päivänä alkoi mrs. Smith pu­hella:
— Lähdemme nyt sinun kotiisi,
sillä haluan nähdä minkälainen vas-
. taanottö siellä on ja ollakseni tukemasi
tarpeen vaatiessa . . ..
Helien pukijapsen ja keräsi vähäiset
' taväransa**ja vei ne autoon. Niin läh­dettiin
sitten huristamaan Hellenm ko­tipaikkakuntaa
kohden. Matkan var­rella
poikettiin ravintolaan Jotakin >
nauttimassa.y
Kuta lähemmäksi kotia saavuttiin, si*
tä suurenunaiksi kasvoi Hellenin pelko.
Muistui mieleen lapsena saatu tyly koh­telu
ja tuli ajatus mitä nyt ^ tulisi —•
pitemmälle hän ei uskaltanut edes aja­tella.
Saavuttiin valtatietä paikkaan, mis­tä
lähti tie Hellenin kotiin. Pian alkoi-.
kin näkyä Hellenin veljen uusi talo. Kai
hyvä kohtalo oli astunut Hellenin tiel­le,
ettei vielä tarvinnut mennä kodin
kynnyksen yli. '
Kun oli saavuttu veljen talon kohdal­le
aukeni tuvan ovi ja sieltä mies viit-'
toi tielle päin. Mrs. Sniith pysäytti au-
•ton.'; •
— Huomasin auton käärit5a7än tälle
tielle ja arvasin Hellenin tulevan ko­tiin.
. Ajakaa tänne pihalle, kehoitti
Hellenin veli, aukaisten pihaportin.
—• Vien Hellenin hänen kotiinsa, evä­si
im^s. Smith veljen pyynnön.
—• Voi hyvä Jrouva, tie tästä eteen­päin
on hyvin huonoa, joten autonne^
tarttuu siellä kimni.
—- Ei hätää^ luulen pääseväni.
—-Mutta äiti ja isä menivät aamulla
tää Hdlenin meufimästa '
neen.
Kotiin oli tulfut tietoja
silloin olivat A^nhukset
Helien on kyllä tervetullut _
ta ei lapsi, häneUä ei tilaa
Vieköön orpokotiin. Siitä svr
olikin pitänyt siUnällä HeD^
tuloa, estääkseen ikävimmät i
set. Hänen ovensa olivat auki
ja tämän lapselle. Tänne ei
pien valta ylety, pidän sUta h
Iitti veli.
Vasta -aikojen kuluttua kävi
tyttöineen kotona. Puhuöiat
äiti silloin laitellut illallista
ressä. Isä. tuli ulkoa sisään. K
hanakasti tuttipulloa imevän la
murahti: ' • ,
— Hm — tilo sinun piti
Sitten hän nieni toiseen huon
Vielä .hetkisen istui ^Helien'
Ien äitiään ja odottaen eikö
mitään sahomista. Ilmeisesti Q
koska mitään sanomatta ryhtyi
maan ruokailuvälineitä pöydälle,
otti Helien lapsen vaunuineeiiji
Taitaapa kulua aikaa,
raavan kerran avaan kodin
ajatteli pahoilla mielin. ,
Kevät henki ilmassa. Maal
pulla suli lumi. Vaikka.y:
jäädyttivät vielä maanpintaa^
vätpäivieö aurinko sulatti jä
maaemoa yhä enemmän,
leppoisena kevätpäivänä läh^i
kaupunkiin . työpalkkaa ka
(Hän saikin'työn eräässä ravin
muutti lapsineen pois yeljenä
: tinsä luokse kaupunkiin.-. Täti
ta äidin ollessa työssä.
Näin mentiin taas eteenpäin.^
kein joka viikko saapui viesti:
kaa. Bill kirjoitti hyvin toivein'
misesta rakastettunsa luokse > .5
ne kauniit toiveet eivät vain
huokaili Helien pelko sydäm
Pieni tummakutrinen June
vuoden ikäinen, kun Helien
käymään kotonaan. Oli kau
nen päivä. Kaupungin
polskuttelivat lapset uinti:
johdolla. Helien kulki rant
seurasi lasten* ilonpitqa,
suuntasi kulkunsa maaseudulle.;,
oh hiljaista, vam muutama
3Hellenin, Joka palavissaan ij
ten vaunuja helteisessä ilmassa.^
Avoimesta ikkunasta tuleva;
tuulenhenki" .heilutteU verhoj^^
kuin tervehdykseksi kotiin
VMÄMME «AHAA SUmEEK
MAKSAMME PÄiyjJN KomoBaniiiM^
Pienin summa 5.000 Smk. $I8J5 ymiä l i l ^ ^ $1.15
Jokainen seuraava 14KMf^m8urkkaa$^^
e Rahalähetyksenne toimitetaan vastaanottajalle 10^14 plUvan aisäUä. J<K
kaiselle IfihettäJäUe lähetetään vastaanottajaa allcddrjoittama^^^^k^ "
VAPAUS TRAVEL AGENCY
P.O. BOX 69 SUDBUBY^^ÖNTABIO
3. v)€i^^'^'' .
s- - ^
Romua tuU autoista ja ihmisistä vainajia, kun Ross Holmes, G
Villestä, Ont, ja taxiajun Dennis UrqukaH ajoivat yhteen M' .
leutnin mutkassa lähellä Hamiltonia^. Urquhart ja hänen i
mensa, sekä autossa ollut yksi matkustaja, kuolivat. Holnies
sairaalaan hengenvaarallisessa tilassa.
Sivu 10 T.auiiwt«l|i«« maaliskuun 30 jpaivai^ 1957