Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 1, 1948

              TAKSA-AUTON ajuri vihelteli iloi­sesti
ajaessaan pitkin huonoa ja ka»
peaa tietä, joka johti merenrannalla si­jaitseville
huvih>ille. Takaistuimella le­päsi
hänen kyydittävänsä, pieni ja hbik-
MtikaUIen suom. SENJA
etäämpänä asuu Mrs. Horton/
-^'Oo'*, äänähti tyttö heikosti. "Mrs.
Linden käski minun hakea avaimet
Russelilta. Tuoko siis on hänen asun­tonsa?"
Tyttö viittasi seuraavaa hu-ka
tyttönen, joka \i näyttänyt lain- vilaa kohti, johon ajuri nyökäytti vas-kaan
tyytyväiseltä, tuijottaen eteensä taukseksi.
avautuvia aina uusia maisemia suurin ja Tyttö astui alas autcfela ja meni ko-surullisin
silmin. Kasvonsa, joita ke- puttaniaan ovelle. Mitään vastausta ei
Kuonn^-auto .j!?iiftee, täaUjU joka ^toi- -nä :yfBkiss». Hän vab ^
•Ben a|Äo:iar'i5*ae^
den. nikoatÄräraa. KyUa Mrt. >L|iide- :ia saisi.Äiönknäö työtä ja
ninöii^IMt&iyt-Mitä t e i l l e ^ 4 ^ ^ «son oU piötäslikin työl
^TUhuinJiäneh kanssaan JrinoglstaaTi rsillcra hän aina uhkaili t
muutaman minuutin ajan puhdimessa han. Onneksi oli (^yi|
enkä toddlakaan muista 6tta^hän olisi elämisen toiveita ja kärsi
mitään sellaista maininnut." . ta pystyi-toista lohdutta
"Mrs. Linden ei m y ö s k ^ muistanut kaisemaan. Gay kärsi i
kirjeessään mainita kuka te olette", lau- mattomasti heidän köyh
sui mies pienen vaitiolon Jälkeen ystä- hän laittoi heille kumpai
vällisesti hymyillen.
hysti vaaleat hiukset, olivat kalpeat ja
niistä voi-päätellä että hän oli sairas
tai liikarasittunut.
"Olemme jo melkein perillä", virkkoi
ajuri olkansa yli. Samassa hän kään­si
auton sivutielle, ja tyttökin huomasi
puitten lomasta p i l k i s t ä t sinisen me­ren.
Hän ei ollut halunnut tulla tän-
- ne ensinkään. Sitten hän uskotteli it­selleen,
että perille päästyä hän olisi
^rauhallinen ja tyytyväinen, vaan nyt
timtui aivan kauhealta ajatella, että hä­nen
täytyisi jäädä yksi^ tänne luonnon-hdmaan,
kauaksi nmista ihmisasutuk­sista
ja \^2hiaksi rakastetustaan, joka
- tuntui nyt olevan kuin miljoonan mai­lin
».päässä',:'^iin kaukana, - että tuntui
mahdottomalta heicfön enää koskaan
: -tavata toisiaan.
Mutta lääkäri oli määrännyt ettei
hän saa murehtia mistään. -Ja hän ei
osannut ajatella Sidistä murehtimatta.
Viisainta siis oli karkoittaa hänet pois
mielestään. Kuta pikemmin hän täällä
paranisi, sitä pikemmin hän pääsisi ta­kaisin
rakastettunsa luo. Mutta kuin­ka
pian hänen pitäisi päästä, ettei se
olisi liian myöhäistä, ettei se toinen
tyttö, joka oli hänen tilalleen otettu vä­liaikaiseksi
tanssitoveriksi Sidille, eh­tisi
kietoa häntä pikkusormensa ympä­rille?
. . .
kuulunut, joten hän koputti uudestaan.
"Haloo. Etsittekö ehkä minua?".
Hätkähtäen hän kääntyi ympäri. Hä­nen
edessään seisoi ruskeaksi päivetty-nyt
nuori mies märässä uimapuvussaan,'
katsoen häneen totisilla sinisiliä silmil­lään.
"Oletteko te — Mr. Russell?" kysyi
tyttö arasti.
"Sillä nimellähän ne ovat minua kut­suneet",
vastasi Aies leikkisästi, hy­myn
karehtiessa suupielissä. ^
"Mrs. Linden sanoi, että teiltä saisin
avaimet."
"Te,siis olette se uusi vuokralainen;
josta hän mainitsi kirjeessään. Hyvä
T)n, menen hakemaan avaimet. Täytyy
kuitenkin mennä keittiön kautta, kun
puvustani vielä ve^ tippuu."
* Tyttö odotti rappusHla kunnes ovi a-vautui
ja Russell astui esiin avaimet
kädessä ja pyyheliina heitettynä harti­oilleen.
"Miten jnuuten ' voisin teitä
auttaa?" kysäsi mies kohteliaasti ojen­taen
avaimet. ^
"Kiitos. En tiedä vielä tarvitsenko
apuanne. Kiitos kuiten^n huomaavai­suudestanne."
Heti kun tyttö oli saanut hu'v:ilan o-ven
auki, kantoi ajuri hänen matkalauk­kunsa
sisälle ja avasi ikkunat. Vasta a-jurin
poistuttua riisui tyttö takin pääl-
"Öien Gay Somers", virkkoi tyttö.
"Ja ininä olen Paul .Äussell/ Voisit-tehän
aiyan hyvin tulla minun luokse^
ni saamaan päivällisenne tai ainakin
jotakin suuhunne, vai mitä arvelette?
Sitten ilt^äivällä ajaisin kanssanne
kaupunkiin ja saisitte ostaa ruokaa i l -
lalHteeksenne", ehdotti Russell.
"Anteeksi, mutta en m i n ä millään
tahtoisi vaivata teitä niin paljon. Voin­han
tehdä sen reisun kävelemällä, jos
ei muuta neuvoa öle."
"Linja-autö kyllä., kiilkee valtatietä
joka kahden tunnin p ^ t ä , mut­ta
joutuisitte tämän loppumatkan P i n ­tamaan
tavaroitanne. Ajattdin käydä
tänään hakemassa, postini kaupungista,
sillä ddottelen erästä, tärkeiää kirjettä,
j a antoi SidUle parhaimm
si«a monesti suoranaista i
olikin= hänen suurin erehd
ta hän ei sitä huomannut
nen sydämellään vain oli
ja hyvinvointi.
Melkein kuusi kuukaut
ennenkuin tapahtui mui
paanpäin. He saivat tila
nä esittämään koetanssii
Roof-nimisessä yöklubissa
tulvat hyvin ja allekirjoitt
sen. Mutta pitkien ja
harjoitusten aikana Gay <
horjahtanut lattialle ja va
raavan yön nukkui hyvin
vana päivänä nuukertui la
taan. Hän oli ollut pitkä]
teellisellä ravinnolla ja tu
joten tfiidän. .asianne •tiäisitottmit^ttok- .kpfesi. Silloin klubin liipi
"Tämä on se Lindenin paikka", lau- tään ja asetti sen tuolin selkänojalle,
sui ajuri, ja huomatessaan, ettei» tyttö Siihen hän myöskin jätti siron huopa-liikahtanutkaan
lähteäkseen, hän jat- hatun päästään ja ryhtyi tarkastele-koi:
"Tämä paikka näyttää ehkä ikä- maan huoneita. Vaikka ne olivatkin
vältä ja yksinäiseltä, mutta kyllä täällä yksinkertaisesti kalustetut, tekivät' ne
sentään aika hauskasti kuluu, sillä on- kodikkaan vaikutuksen keneen hj^vän-han
täällä toisiakin. Mr. Russell asuu sä. Oleskeluhuone oli koko rakennuksen
tuossa viereisessä huvilassa ja tuolla levyinen ja sen keskeltä johti käytävä
' ' keittiöön. 'Käytävän kahtapuolta oli
märään" on luvattoman kanj;ea. Myös. pienet sänkykamarit, joissa oli valmiik-*
ajatus heittää käsittämättömän kuper- si laitetut vuoteet.
keikan: parin viimeisen säkeen välillä
e! ole johdonmukaista yhteyttä.
, Tunnesisällyksenä ja vertauskuvien-sa
puolesta runo on liian läheistä sukua
• vuosisadan alun ns. albumirunoudelle.
Routaiseen jään alta nousevat kevätet-sikot
ja auringonvalossa uudistuva ih­minen
ovat vilisseet aikaisemmin tu­hansissa
vappuruooissa. Sininen ja val­koinen
taivas taas on tuttu jo kansan­laulusta.
Ilmaisu "Vappu — valkeat
kasvosi nään" sitä vastoin on tehoava,
ei sekään uutuudellaan häikäisevä, mut­ta
silti kaunis.
Näytteiden heikkouksia on tässä voi­tu
käsitellä vain pinallisesti. Kieli- ja
runousopin alaan kuuluvien kysymys­ten
käsittdy vaatisi liian paljon palsta­tilaa
ja kävisi kuivaksi. Välttämätön
muodon taitaminen on opittava erikois­teoksista
sekä uutteralla harjoittelulla.
Kirjallise» kielenkäytön pcmsedellytyk-siin
ohjaavat Setälä—^Niemisen ja Lauri
Kettusen kieliopit, oikeinkirjoituksen
hienouksiin Saarimaan "Kidenopas",
tyylin pulmiin Heikelin "Tyylitaito".
Käypänä runousoppina voi suositella
Koskimiehen "Sanan ja runon taidet­i
l a " .
Oppikirjatkaan eivät auta loppuun
saakka. Viime kädessä on ratkaiseva
oma lahjakkuus, mikäli siihen liittyy si­säinen
ilmaisutarve. Esikuviin ja ohjei­siin
ei saa tuijottaa liiaksi, kaikki taide
kumpuaa t e k i j ä n i omasta tunne-, aja­tus-
ja mielikuvitusmaailmasta seka o-mlsta
elämyksistä ja havainnoista.
OVA,
Uusi vuokralainen olisi ollut varsin
tyytyväinen koko asuntoon ellei hänel­lä
olisi ollut sitä painostavaa ajatus­ta,
että hänen täytyisi asua tässä yksin.
Mutta hänellä '^'^ olisi aikaa sellaisille
ajatuksille nyt. Hänellä oli jo nälkä.
Kukaties olikin jo päivällisen aika. K i i ­reesti
hän etsi puhelinta tilatakseen
ruokatarpeita, mutta puhelinta ei löy­tynyt,
koska sitä-ei ollut. Hän, oli tot­tunut
suurkaupungissa tilaamaan tar­peet
ja siksi hän ei ymmärtänyt ostaa
mitään syötävää matkan varrelta tän­ne
tullessaan. Mitä nyt tehdä? se oli
ensimmäinen kysymys. Puhelinta ei
ole eikä mitään kyytiä kaupunkiin
täältäpäin hänen tietääkseen, joten hä­nen
täytyisi kävellä \uo kalifien mailin
matka edestakaisin.
Tilanne näytti hänestä synkältä. Sit­ten
hänen mieleensä juolahti, että toi­silla
täällä varmaan on puhelin. Ajele­matta
sen pitemmälle hän meni ja ko­putti
Russellin ovelle. Avattuaan oven
hän huomasi miehen \ i l l ä aikaa |)uke-neen
ylleen valkoiset housut ja paidan
ja myriskin pistäneen silmilleen musta-fennaiset
lasit. Mrs. Linden oli sano­nut,
että Mv. Russell on professori, ja
siltä hän nyt todella näyttikin tuoUai-sine
sHmälaseineen.
"Ajattelin kysyä jos saisin käyttää
puhdintanne tilatakseni ruokatarpeita
itsdlj^ni?" kys^i tyttö ujosti,
"Tietysti saisitte, jos minulla sellai­nen
olisi", vastasi Russdl. "Täällä­päin
ei ole kenelläkään puhdtnta. ttte-kö
tosiaan tuonut mitSän tullessanne?
si siinä samalla."
"Sehän sitten sopiikin", ilostui Gay.
"Hyvä. N3rt olisi kyirä päivällisen
* aika, mutta syömme vasta kello yksi,
-sillä luulen, etten ennemmin ehdi mi­tään
valmistaa." ' • \
"Tuota — saisinko minä auttaa tei­tä?"
"Oo — ehkä joku toinen kerta. Teillä
on matkatavaroissanne hetkeksi työtä,
jos en väärin arvaa. Ja eikäliän se ole
ensimmäinen kerta kun «linä sapus-koita
laittelen, joten on mukavampi et­tä
teen sen yksin."
Iloisin mielin palasi Gay järjestele­mään
tavaroitaan. Pianhan ne vähäiset
ja paljon käytetyt vaatekappaleet oli­vat
ripustetut vaatesäiliöön. Ainoa
kunnollinen vaatekappale minkä hän o-misti
oli hänen yllään. Sen oli Sid os­tanut
hänelle pari Viikkoa sitten. —
Niin, Sid, nyt hän efikä harjoitteli tans­seja
uuden toverinsa Leslie Hardingin
kanssa. Gay oli näkevinään silmäinsä
edessä Sidin väsyneen ilmeen ja väsy­neet
liikkeet, kun hän kaikkensa yritti
pitääkseen uuden työpaikkansa.
Gayn sydäntä kouristi ajatellessaan
kaukana olevaa rakastettuaan. Kol­men
vuoden ajan hän ja Sid Edwards
olivat olleet tanssiparina. He tanssivat
halvoissa yöklubeissa, joista ei juuri
koskaan mainittu sanomalehtien juoru­palstoilla.
Ja^e tanssivat hyvin, mut­ta
kaikista ponnistuksista huolimatta
he eivät onnistuneet saamaan parem-pipalkkaista
tanssipaikkaa.
. Alusta alkaen oli Gay salaisesti ra- gjdin kanssa niin kauan ku
kastanut Sidiä. Ehkä poikakin oli Leslie voi koskaan ymn
tuntenut saman kaipuun rinnassaan, niinkuin minä . . .
vaan hän ei sitä ilmaissut ennenkuin he ]^yt hän vasta muisti ett;
olivat jo tanssineet kaksi ja puoli vuot- ehkä odottaa häntä
ta. Silloin hän oli rohkaissut itsensä ja kanssa Nopeasti hän puute
kysynyt Gaylta: ^ - naapuriin.
"Eikö se olisikin viisasta että meni­simme
naimisiin, Gay, olemmehan jo
tavallaan pari?'*"
Se oli ollut onnellisin ilta heidän kum­paisenkin
elämässä. Mutta sen jäl­keen
heillä oli vähemmän työtä ja he
eivät voineet mennäkään naimisiin. Sid
ei halunnut niin köyhänä mennä vihil­le.
Hän ei kykenisi ostamaan kalliita
vaatteita eikä kustantamaan kuherrus-matkaa.
Ja totta puhuen, heillä ei ol­lut
liikene-rää kahta dollaria naimalu-paa
varten. Kaikki sentit mitä he an­saitsivat
meniA^t näppiä nuollen joka-päiväiseen^
leipään. Gayn midestä hei­dän
olisi ollut sittenkin edullisempi
mennä naimisiin ja asua yhdessä huo-
^lecssa, kuin maksaa kahden huoneen
vuokraa.
Sid ei kuitenkaan käsiuänyt asiaa sii-
. ti .hänen tilalleen Leslie I
dellepariksi. Lesliellä oi:
keatJcasvot ja tumma kiha
"Hän on synnynnäin
huudahti Sid, saavuttuaan
kaan »Gayn luokse aterioi
tusten jälkeen. Otaksutt;
Leslie keimailisi Sidille sa
jan rakastumaan itseensä
toivoikin sydämestään ett
nostaisi tyttö vain tanssii
muuten.
Sid sai etukäteen palkin
innostui kustantamaan G
merenrannalle. Gay oli
lähtöä vastaan,. vaikka 1;
määrännyt hänen menemj
rauhalliseen paikkaan lepäj
"Se on sinun rahaasi m;
hän se olit joka allekirjoitil
kanssani. Kuta pikemmi
sitä pikemmin saan sinut
delleen", oli Sid sanonut
häntä matkalle. Ja ne sai
vat niin totuudenmukaisilta
oli aavistavinaan että se oi
millä hänet raivattaisiin pc
•Noita Gay nyt muisteli,
nullahan ei ole lupa niureh
ti hän itseään. Leslie ja Si
kä kiintyä toisiinsa, vaan s
taan pintapuolista ia ohin
tua. Leslie voi ehkä hy
kyllästyä köyhään tanssiti
mennä paremmille iioiesi
Olen tanssinut Sidin kai
vuotta. "Leslie ei voi kosi
"Ruoka on valmis pans;
sa", ilmoitti Paul hyväntal
Hänen pöydällään oli kir
tytön kuva.
"Siskonne kaiketi tuossa"
kysyvästi.
»Paul naurahti. "Ei, hän
tavani." Samalla hän edel
pöytänsä kattamista.
Gay silmäili ikkunasta n
mistä vaahtopää laineet saa
den ja särkyivät valkeisiin
Näky teki hänen mielensä p
loiseksi.
"Tulkaapas nyt ottamaa
näitä vanhanpojan antimi:
Paul. "Ei tässä mitään h
ole, vaan kyllä kai näillä nä
Gay istui ujona hänen
täinsa ja tuumi:
SIVU 4 LAUIANTAINA, LOKAKUUN 1 PÄIVÄNÄ, 1948