Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 22, 1941

              runko toimi myöskin ankkurina. Ja
toiseksi: Niin kauan ei ollut pelkoa,
että alus kaatuisi, kun tämä ruop-pauskauhojeh
runko oli kiinni aluk­sessa.
Mutta nyt aluksessa oleva pai­no,
kone ja sen ympärillä oleva syven­nyt
vettä täynnä, oH aluksen kannel­la.
Vedessä oleva osa oli tyhjä ilma-
Nyt, vasta hän ymmärsi vaa-monta
vuorokautta kovia tuskia.
Tamänkääri tapainen "kuolema'^ ei
ollut Karun mielestä erikoisen kau­hea.
Nyt Karu alkof muistella Peuraa-"
vaa- tapausta.
Hän oli kahdeksantoista vuotta
täyttänyt^ hyvin kehittynyt niiörr-mies;
Toimi lämmittäjänä — ji sa­malla
koneenhoitajana ruop|)aiisko- ran suuruuden. Jos nyt alus kaatui-neessa
eräässä merenrantasätättiässä^ •' si, niin hänellä ei olisi minkäänlaista
Laivasilta pisti pitkälle mereerij mut- pelastumisen mahdollisuutta. Se me-ta
vesi oli niin matsdaa, että laHuriin • n^ heti pohja ylöspäin ja sen päälle
johtava kulkuväylä oli pidettävä kyl­lin
sjrvänä- nioppäuskonöeri 'avulla
noin kolmesataa metriä. Pphja x)li
juoksevaa hiekkaa, joten meren-käj^h-ti:
täytti aina väyläni Syvennyskoiie Myrskystä välittämättä hän meni
toimi yöt ja päivät. Hänellä oli yö- kannen Teiihassa olevan kaiteen luo
vuoro ja hänen oli meniävli''tybj[iai- tarttueh siihen lujasti käsillään. Ha­kalleen
ennenkuin päivävuoron työ- Ilen ajatuksensa toimivat selvästi ja
Uni metsässä ' ••'O''';
-•--»ta/
SILLOIN oli talvi niinkuin nytkm tUril^ölis^^ p^^^^
on, tai melkein niinkuin. Minä t ö p p ö Ä yl
näin astuin asemalta pohjoista riinsä palttinaan.ja housujen hiik^
kohti. Kohti sitä ainoata kohdetta tä törröttäen eri suuntiin lukemati
maailmassa mikä tarjoaa tuulensuo- mia^rihmoj^ ja hepeitä, joitä- tuiköi^^
jaa köyhälle matkalaiselle. Jos ni- kidet nykivät ja hytkyttelivät.Äi^
mittain ei ole niin avuttoman köyhä, näinV siihen kiinnitettynä kplin^
ettei mitään sellaista kohdetta ole^ kämmenen^ korkuisen, ilmoitiiksäp
missä kaikessa rauhassa saa kuunnel-, jota oji monennäköiset sekä kokoiä'
ei olisi niahdollisuutt*päästä. ^Kau-- 'la maailman kohua sekä tuulten pau- ^ ^ " k ^ v ä i s ^ .tutklstdtii
hun äiheiittama^väristys kävi yli'rtiä^ ^ hinaa,' _;Niin ^minä astuin ja anturat maan.. Jotkut aiyan voihkäsivf
narskuttivat pohjatuulten kuivaa­maa
lunta. Ja niin minä saavuinkin
siinä kohteeseen, missä tie loivasti.ja­kaa
itsensä kahteen, ja siinä oikean
kintaan puolella tietä kohosi jätti-läiskoivu.
Se oli kuin jokin paroonin
rän ruumiin. Mutta sen vaikutus
kestL vain'Silmänräpäyksen ajan.
"klin, klan,' klong, klohg'\ Sario
, sitteny e t tä se on kiinankieltä^e/"
Bhih toiset liikkuvaiset olivat siif;
relleet itsensä, pois,; niin .minäkin liiii'
kutin itseni lähelle ja otti ja tuott
selvähän siitä ;alkbi tulla. Sillä mir
Iäiset lähtivät pois. Konetta ei saa­nut
jättää yksin. Toiset yövtioroh
työläiset tulivat tuntia myöiienVmhv.
Päivävuoron miesten lähdettva hän
jäi yksin koneeseen. Nousi nopeasti
harvinaisen raju ukkosilma jä sen
mukana kova mjrrsky. Kone oli noin
kaksisataa metriä kaukana laicurista.
Päivävuöfolaiset olivat tä3'ttäneet ne­liönmuotoisen
matalaläitaisen aluksen
hiekalla, vaan eivät oUeet ehtineet
viedä sitä ulommaksi ja tyhjentää.
Se oli kahdesta kulmasta hamppu­köydellä
kiinnitetty ruoppauskönee-seen.
Myrsky kiihtyi ja salamat piir-nopeasti.
Hän katsoi satamaan päin
ja totesi sieltä näkyvistä valoista, että
hän oli ainakin^ yhden kilometrin
etäis3r^dessä sieltä. Sade oli lakan­nut,
mutta pilvessä.olia^a tuuli kuo­hutti
vettä yhtä vinhasti kuin ennen­kin.
Hän huomasi, että tuuli ja aal­lot
kuljettivat häntä rannan mukaan.
Mutta jos hän ajautuu vielä kolme linpitamättömyyttä. Sitten hän ei
alusta, oli hän valmis hyppäämään jaisuni, jättäen ainoastaan lievE
mereen, -^e piti hänen hermonsa vi- kammon tunteen olemukseen, hiin-reessä.
Mutta vähitellen tuli väsy- kujn kaikki järkyttävät tapaukset.
Alus keinui, mainingeilla jossakin.JDO^-
rellä. Jä yksi asia oli varma. Kauan
ei enää kuluisi kun hänet noudettai:
siin täältä pois. Hän oli pelastunut.
mys ja jäsenet kangistuivat. Hänen
tahdonvoimansa lamaantui, ja hän
tunsi jonkinlaista härminsekaista vä-kilometriä
tähän suuntaan, niin hän
sivuuttaa niemen kärjen ja joutuu toi-seltapuolen
niemen tulevien aavan
meren aaltojen pieksettäväksi ja sil­loin
on tiedossa varma kuolema. Mut-enää
hallinnut hermojaan. Hän kiro­si
ja itki yhtä aikaa. Hän »muisti
Kuinka kauan hän oli ollut henkisen
kauhun vallassa, ja ehkä tiedottoma-:
isänsä ja äitinsä. Jospa he tietäisi- nakin, sitä hän ei tiennyt. Eikä hän;
vät missä hän nyt oli! Ajatukset siitä välittänytkään. Varmuus sii-alkoivat
toimia eletyssä elämässä, tä, että hän pelastuu, riitti hänelle. „
ta jos hän joutuu sitä ennen matali- Lapsuudestaan asti kulki hän ajatuk­sissaan
lävitse lyhyen elämänsä.
Kuinka ihanaa elämä olikaan! Kuol­la.
Uuh! Se merkitsee, että enjia ei
saa nähdä isää ei äitiä. Kuinka hän
rakastikaan heitä! Ei saa nähdä sis-reli
valojuoviäan joka suuntaan hä- kolle, niin hyvin vähän on siinäkään
neh ympärillään. Vettä satoi rajusti tapauksessa pelastumisen toivoa. Mi-ja
meri kuohui raivoisana hiyllerryk- tään mahdollisuutta ei ollut päästä
senä. Santälastissa oleva alus täyttyi täältä pois tällaisella myrskyllä. To-'
vedellä ja alkoi vajota pohjaan. . sin hän vähän toivoi, että maalla oli-
Ruoppauäkone alkoi kallistua, pai-' jat olisivat yrittäneet tulla häntä pe- koja ei veljiä, ei sukulaisia ei ystä-nua.
Salaman nopeudella hän ym- lastamaan sillä avonaisella, hidaskul-niärsi
vaaran. Santa-alus oli saata- kuisella moottoriveneellä, jolla sau­va
irroitetuksi ruoppauskoneesta. ta-alusta hinattiin. Mutta tarkem-
Hän sai käteensä suorateräisenteräk- min harkittuaan hän ymmärsi, että
sisen santaläpion ja löi sillä jo veden se oh'si heti täyttynyt vedellä. Muita
sisässä olevaan köyteen. Kireällä veneitä ei ollut senkään arvoisia. Se
oleva köysi katkesi ensi iskusta. Nyt joka kerrankin ori nähnyt myrskyllä heille oikein hyvä.
oli saatava toinen köysi poikki. Ruop- meren vyöryvän rantaan, jossa on lään! . .
pauskone alkoi kallistua kulrnittain. pitkälti matalikkoa, ymmärtää hyvin.
Vettä oli kannella vahvasti ja äallok- että siitä ei pääse merelle avonaisella
veneellä.
^Jyt hän alkoi seurata aluksen kal­listelemista
ja arvioi kuinka paljon
enemmän sen tarvitseisi kallistua kun
se kaatuisi. Mutta sitä ei voinut ar-
Sairaanhoitajatar tuli huoneeseen.
Hän pisti-lasiputken Karun kielen ai'.
le ja sanoi jonkun lempeän sanan,
ihanan hym5m' kaunistaessa hänen;
kasvojaan. Tuo. hymy oli niin hiöR'
nollisen' näköinen, että' ammattinäjö',
via. Ja kuinka hyviä he kaikki oli- telijätt^renkm täytyy sitä kadehtia^;
vat olleetkin hänelle. Ja kuinka äreä
ja pikkumainen hän oli heille ollut.
Kuolla! Ei, sitä hän ei tahtonut.
Hänen täytyy elää, nähdä heidät
kaikki, pyytää heiltä anteeksi ja olla
Kuolla, Ei mii­ko
löi voimakkaasti yli syvällä ole­van
ruoppauskoneen kulman. Mutta
siitä huolimatta hän kahlasi rauta­kaiteesta
tukien siihen kulmaan mis­sä
kiinnitysköysi oli; Tuli suuri aal­to
ja nosti koholla olevan ruoppaus-koneen
kulman pystyyn. Hän tart­tui
molemmin käsin kiinni kaiteeseen
ja painua veden sisään. Hän yritti
käsin vetää itseään kaidetta pitkin
ylöspäin, mutta se onnistui huonosti.
Samassa hän kohosi ylös vedestä ja
ruoppauskone kohosi pinnalle tav^-
liseen asentoonsa. Köysi oli kätkeh-mit.
Tämä kaikki tapahtui riiuUta-mfesa
sekunneissa. seisbi hetf-kiseh
yhit pitäen kiinni kaiteestäv
Mutta nyt häh uskoi', että vaafä QH
ohi, ruoppauskone ei uppoa, siliä'äe
Hänen ruumiinsa värisi kauhusta
ja kylmästä. Hän yritti liikkua, mut­ta
ruumiis ei totellut. Itse hän ei
huomannut sitä. Kuolla. Se on hir­veätä.
Hän oli tuhansin sitein kiin­ni
elämässä. Nyt hän oli vasta ym-mä-
Ttävinään täydellisesti kuinka ar­vata.
Sillä se näytti nyt jo kaatuvan vokasta ja ihanaa elämä on. Ajatuk-millä
hetkellä tahansa. Mutta sen
hän huomasi, että alus pysyi samassa
suunnassa aallokkoon nähden koko
ajan. Ja sen, että jos se kaatuu, niin
se kaatuu tuulen suuntaan. Häh et­si-
paikan tuulenpuolfeiselta konehuo-set
h^^pivät mielettömästi asiasta
toiseen. Mutta pääasia oli: hän tah­toi
elää. Hän ei ajatellut missä nyt
Sen. saa osakseen jokainen -potilas;-"
Niin, se hymy .kuuluu ammattiin.
Välipä siitä, varmaa kuitenkin OHJ
että sairaanhoitajattarien tutunomai:
nen lempeä ääni ja tuo ammattihy-my
on valanut lämpöä monen poti­laan
tuskallisiin ajatuksiin, ajatteli
Karu.
Sitten hän jatkoi edellistä ajatus­taan.
Oliko se kauhuntiia, jonka häa
koki silloin merellä, kuoleman pel­koa
? Miksikäs ei. Voihan sen niin­kin
sanoa. Mutta jokapäiväisessä pu­heessa
ei sitä ymmärretä oikein. Ei­hän
häh pelännyt sitä, että kuolema
olisi kauheaa, eikä sitä, mitä kuole­man
jälkeen tulisi olemaan. Hän pel­käsi
sitä, että hän kadottaa elämän.
oli Ei nähnyt myrskyävää merta, elämänsä kadottamista hän pel^
ei hyppelevää alustaan, eikä niin rte-
Vokkaasti asettamaansa pelastus-neen
seinän ja siitä reunaan johtavan köyttä; Hän oli' unhoittanut nuu^
käsitueh kulniasta. Hän otti köyden, miinsa.
sitoi sen' lujasti kiinni käsitukeen ja
toisett' pään" rintansa ympäri. Hän
laskij että^ kUn alus kaatuu tuulen
mukaan, niin häh silloin hyppää me­reen
luulen puolelle. Silloin köysi
Hän alkoi tuntea jonkinlaista ki­pua,
vaan se ei olllit olevinaan hä­nen
ruumiissaan. Se tuntui^ olevan^
jossakin hänen yläpuolellaan. Vähi-käsi
siksi, kun oli nuori, terve ja elä­mä
vasta alussa. Jättää elämä tässä,
tapauksessa ei olisi olllit luonnon
tarkoituksen mukaista. Jos hän olisi
ollut vanha ja tuntenut että hän erä-mässään
on suorittanut kaiken, tai
melkein kaiken; mitä' Hän voikaan;
tehdä, niih elämä'olisi silloin sitonut
on umpinainen rauta-alus, jonka ylä-, kiertyy äluksön pohjan ympäri ja hä-kannessa
oli matala syvennys, johon
oli sijoitettu höyrykone. Rohe .oK
suojattu lautakopillh, jonka riioÄ-missa
päis^ oli oSn. katsoi a-vonaisesta
ovösta kohehUoheeseen ja
näki, että se oh täjhihä vettä. Aiho-astaan
höyrykattiiäh ylabsä olt> näky­vissä.
Sanovat, että höyt^kattiiä rä^
neliä on mahdollisuus köyden avulla
nostaa itsensä* j^ohjän- päällfe. Siihen
hän jäi seisöriiään, toisella kädellä pi­täen
kiihhi lautaseinän ympäri kier­tävässä?
käsituestä,, toisella aluksen
reuhaaii-johtavasta kaiteesta; Siinä*
ofi Iraikki thlfe häh voi tehdä peläs-tUaks^
n. Häh melkein hymyili kat-jähtää,
jps se^ jbtitUh x^eteeh aälöiii - sellessaän; Hänestä tuntui
kun siinä* oh hÖjHry pääliäl Mut^lei"
siinä näytä olbvah^ ptääs,, ajät^idt Kähl
Vettä satbr^rfieöi ja 6iUli'nii^'^
lersi merta*. Muilta' tfSfö- iiäh^t^l^
Ruoppauskone Itaöfeödl ^ fileita^ niiii
aivan var-että:
jö5 alus kaatuu, niin kaik­ki
käy Hänen sUUhhitelmiensa mu-
Icaäri. Ätt^^ seisoa siinä, ei ollut
l Ä i v J\ihti^sä^ loi'aalibt kaik-keitt'
voiihältkaifehiih. Vahvat vesi-kovasti,
fnDirseii'to^^v ftiäl^ Vyötyt l ^ i » Iknhelte ja Itöhoa-häh
huomasiyetta se mutanihli^^^^ ^vRiiviv.it-«r..wtL:--j rv. , .
myöten iA>stokfiUhat ^ulfeeVat
pohjaan,, oli irtaahtMut fs^ päikuhut
pohjaan. Hctr Häh fiUbnfetsF kaltsf
tärkeää seikkaa. Alus oli nyt aalto­jen
kuljetettavana, sil^ tämä iauta>
va^ lyop^yhä' selriää ylös. Suolainen
i)esi^ k2fV€li'siIhliir Ja ihoa tuulen pu-
Haftaessa vasteh kasvoja. Nyt häh
ei' vöihUt rtuuta liuih olla siinä jä o-dbttaä.
Aina kuh hän tunsi isom­man
aallon tulevan ja kallistavan
nelien se tuH niin voimakkaaksi, että hyvin-heikosti itseensä^ eikä hän oHsi
kiinnitti hänen huomiotaan ja hän ai- niin voimakkaasti pelännyt menetta^
koi tajuta missä oli. Hän oli pölvil- A'än=ä sitä. Öäh olisi: kuollut silloin
laan kannella. Oikea käsivarsi. oli,' - hyvlri"läliellä-riionnon.'määräämää ai-painunut
seinän ja käsituen väliin, kaa.
Jos ei luonto olisiiantanut ihmisille
niin suucta- itsesäilytysvaistoa ja il^"
miset ei pikkunaaisuudessaan uskot­telisi
olevansa niin äärettömän täc-keilä
olioita,.eikä ttihansiä vuosia oli­si
uskontojen avulla ihnushn istu^
tettu^ kaikenlaisia! harhakuvia kuofe^
masta'jä^ait» taaätä^ mihin he kuot
lemah jälkeen^ jöUtuvat,. niin suUffJ;
osa ilömatuBngntsairaist» ja.
tl kuoleman; Ja^seiK^^&aatlä'ij
sen^muham
Tähän ioppui- JHmm ajatukset
oäistäJ asiöisteii aaia s^anboitajsfcf
tuli hänen luokseen, ^mtaea* side* i |
tyÖkalutarjo^:ta, lääkärm astuessff
jonkun askeleen jälempöna.
riippui siitä ja se tuotti kipua.
Nyt oli päästävä niiri paljon ylös, et­tä
voi vapauttaa kätensä. Vaan se
ei ollut helppoa, sillä ruumis oli niin
tunnoton, ettei totellut tahdon mää­räyksiä.
Vähitellen hän sai jäsenen­sä
liikkumaan ja kätensä pois vään-teestä;
Seisomaah^ asti ei Han jaksa­nut
nousta, väah äSettUi kanhdle sel­kä
seinää vasten, liikutellen ja hie­roen
siinä raajojaan; Äkkiä^ hän he­räsi
kuin unesta. Hah huomasi, että
-i^ttä ei enää tullut karihellb, ja että
tuuli oli tyyntynyt; Alus kohosi ja
laski säähhöUisesti' joskus vain teh­den
nopeampia heilälidUksiä." Hän
ymmärsi taas kaiken sel\^sti. Äskei­nen
kauhn oli kadonnut kuin paina-