1939-09-02-08 |
Previous | 8 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Sivu 8 LAU.\NTAINA, SYYSKUUN 2 PÄIVÄNÄ 1939
MINÄ, joka olen päässyt verrattain
vakiintuneeseen ikään ilman
mainittavampia munauksia^ voin
tosiaankin fariseuksen lailla kumauttaa
nyrkillä rintaani ja sanoa omasta
elämästäni näin: "munauksien kautta
voittoon", mikä suunnilleen vastaisi
askettien ja uskonnon henkilöiden
elämänohjetta ja -tapaa: "kärsimysten
kautta kirkkauteen". Sillä
minä olen suurin piirtein kävellyt ja
pysytellyt sillä kapealla tiellä, vaikka
vieressä on juossut leveä, — ah, niin
sileänä ja houkuttelevana. Enkä voi
kieltää: joskus olen ottanut muutamia
hätäisiä askeleita sillä laveallakin,
ja se on tuntunut niin mukavalle;
mutta sitten olen hätkähtäen muistanut
mitä mm. suuri Kant, itse
Immanuel, on sanonut ihmisen rinnassa
asustavasta moraalisesta laista
(jota hän ihaillen ihmetteli yhtä suuresti
kuin tähtitaivastakin), jolloin
olen kiireesti kiivennyt takaisin kapealle
tielle ja ruvennut vihaista
vauhtia pistelemään eteenpäin. Sillä
silloin kun velvollisuus kutsuu, on se
(velvollisuus) tehtävä mahdollisimman
nopeasti, jopa puoli vihapäissä;
velvollisuus ei ole silloin niin raskas
suorittaa. — Mutta minä tahdon kertoa
pieniä tosipiirteitä kovasta elämästä
ja sen houkutuksista ja Petteristä
ja Eemelistä ja kuinka minä
olen välttynyt joutumasta linnaan
ja alkoholistiparantolaan, minne Eemeli
ja Pfetteri ovat joutuneet. Varmasti
olisi niin käynyt minunkin ja
olisin hyvinkiri^saattanut joutua kumpaankin
laitokseen, Jos vain ojonaan
olisin ottanut osviittaa heistä ja heittäytynyt
heidän kelkkaansa. Minuun
nähden olisi turmioon joutumisen vaara
ollut jopa vieläkin suurempi, sillä
minä olen vain köyhän työmiehen
poika, Petteri sensijaan jo työnjohtajan
jälkeläinen ja Eemeli majurin
poika, oikean sotaväenmajurin eikä
\'ain pelastusarmeijan.
Muutama sana siis Petteristä ja
Eemelistä on paikallaan.
Minä tutustuin näihin lupaaviin
nuorukaisiin sillä tavalla, että eräänä
iltana kotiin tullessani pelästyin kauheasti,
kun eräs pitkä pojan hujoppi
ai\*an kor\^ni ääressä huusi kauhealla
äiinellä: *'Maa halkeilee, kivet sinkoilee
— kynkaa! — patuaa! —
hurraa, hurraa!" Tähän ulvontaan
vastasi toinen hujoppi seuraavasta
kadunkulmasta samanlaisella parollil-la:
tarkoitus näet oli tällä ta\'alla
peloittaa niitä ihmisiä, jotka \ielä
tähän aikaan olivat liikkeellä, missä
he usein onnistui\;atkin niinkuin nyt
esim. minuunkin nähden. Jos joku
vanhempi herra kauniisti uskalsi
ojentaa heitä sopimattomasta mete-linpidosta
mwhään illalla, niin he
puolestaan loukkaantuneina tekivät
vastahuomautuksen: *'mitäs sinä äijä
päristät partaasi? Mitiis sulle kuuluu
vierasten ihmisten asiat, hä? Tahroks
kuonoos hä?"
(Tällä tavalla heidän puhetapansa
vah\'assa r-pitoisuudessaan muistutti
vahN-asti erään turenkilaisen perheen
puhetta, jota minä lapsuudessani
usein jouduin kuulemaan. Tämä perhe
näet asui naapurina seinän takana
ja kun siellä kakarat tappelivat
keskenään, niin äiti s^noi sille, joka
sai selkäänsä: älä huura! Tähän
vastasi perheen vesa: huuranpas!
Mutta sUIoin hermostui jo isäkin ja
vakavalla, varoittavalla äänellä lau^
s^ti: ei saa iiuuraa!) Sitä hena ei
Kirj. Diego Costander
tietenkään tahtonut, vaan kiireen
vilkkaa poistui paikalta havaittuaan,
ettei esivallan säihkyvää säilää näkynyt
mailla halmeillakaan. Mutta
jos Petteri ja Eemeli eivät saaneet
ohikulkijain huomiota osakseen par-haastakaan
metelistä huolimatta, niin
heillä oli vielä paras valttinsa tallella:
he asettuivat passipaikkoihinsa kahteen
vierekkäiseen kadunkulmaan ja
alkoivat huutaa kamalalla äänellä:
"murha, murha, älä lyÖ sillä puukolla,
koita ampua vaan, niiri mä
ammun tafcaäin" jne. ja saivatkin
tällä tavalla lähinnä olevan poliisin
rientämään paikalle. Tällöin he kiireimmiten
pakenivat lähimpään pihaan
tai kellariin ja nauroivat hillittömästi,
fej^eleet silmissä ja vatsaansa
pidellen, kiin poliisi etsi
"murhaajaa" ja ihmiset kiihtyneinä
keskenään keskustelivat tapahtuneesta
kammottavasta verityöstä.
Tämä Petterin ja Eemelin "vaikuttaminen"
oli vielä niinkuin näkyy
verrattain viatonta laatua. Mutta
kun siihen aikaan tulivat muotiin
katujen kulmiin asetetut makeisau-tomaatit
(joista, Luojan kiitos, nyt
on päästy), niin he saivat jo tilaisuuden
sekaantua aktii\nsemminkin yhteiskunnallisen
elämän kulkuun. Heidän
tapanaan oli voimakkaasti potkia
automaatin pohjaa ja sillä tavalla
saada laatikot vähän aukeamaan;
sitten he väkisin vetivät ne auki ja
ahtoivat suklaat ja karamellit taskuihinsa.
Jos automaatissa oli vähän
tavaraa, niin he olivat vihaisia, mutta
niinpä he sitten pitivätkin varansa
ja kävivät tyhjennyspuuhiinsa Alasta
heti automaattien täyttämisen jälkeen.
— Minun omatuntoni luonnollisesti
oli tuollaista synnillistä menoa
vastaan ja minä huomautinkin siitä,
mutta kun he löivät minua veljellisesti
olalle ja leikillisesti huomauttivat,
että "joko loppui sun virtesi hyrinä,
jä päättyi sun partasi pärinä?"
ja lempeällä väkivallalla työnsivät
muutaman suklaapaketin taskuuni,
niin en saattanut, en suoraan sanoen
raskinut heitä sen ankarammin nuhdella,
vaan jätin asian sikseen. Pian
sitten automaatit poistettiinkin kokonaan,
eikä minun enää tamnnut
omaatuntoani enempää raskauttaa*
Ehkä minun käännyttämisyrityk-seni
oli sittenkin näppäillyt joitakin
hellempiä kieliä heidän sydämissään,
sillä pian mainitun tapauksen jälkeen
he ilmestyivät visiitille minun
kotiini ja vaikuttivat synnintuntoisilta.
Minä ilostuin ja keitin heille
kahvia ja puhuin kauniita sanoja
omantunnon kolkutuksesta ja niin
poispäin,, ja ulosmennessään' he vai-kuttivatkin
iloisemmilta; jälestäpäin
huomasin, että he olivat minun pikkuveljeni
säästölippaasta hakaneulan
avulla onkineet 5 markan paperirahan
(joita vielä siihen aikaan oli
käytännössä); tietysti he olisit^t ottaneet
enemmänkin, mutta kova raha
ei tullut ulos hakaneulan avulla.
Tämän kieltämättä kestiystäyyyttä
loukkaavan ruman kolttosen oli kuuleman
mukaan tehnyt Petteri; Eemelin
sydämessä soi sittenkin hellempiä
kieliä ja säveliä niinkuin tulin havaitsemaan.
Hän näet eräänä iltana-tuli
minua tapaamaan ja itki katkerasti.
Hän oli aika tavalla humalassa
ja kertoi kuinka onnettomasti hänelle
oli käynyt. Hän oli näet ollut ryyppäämässä
enonsa kanssa ja tutkinut
täm*än valokuvakokoelmaa kauniista
naisista ja alkanut tuntea hellempiä
tunteita kauniimpaa sukupuolta kohtaan
yleensä; mutta kun hän oli
tullut liiaksi pöhnään, niin hänen
enonsa oli käskenyt häntä painumaan
kotiinsa, ettei sisko voisi syyttää häntä
kasvavan nuorison turmelemisesta.
Eemeli astui täpötäyden umpinaisen
raitiovaunun takasillalle ja
jälleen hellyys heikompaa sukupuolta
kohtaan täytti hänen rintansa kakr
sinkertaisella voimalla, kun juuri siinä
hirveässä ahdingossa sattui hänen
edessään seisomaan nuori, pulska
rouva. Eemeli yksinkertaisesti ei voinut
estää tuntemansa, hellyyden puhkeamasta
teoksi, vaikkei hänellä nimenomaan
ollut mitään "tarkoitusta",
niinkuin hän pyhästi ja kyyneleitään
nieleskellen vakuutti minulle,
ystävilleen. Hän siis yksinkertaisesti
otti ja taputti sitä nuorta, uhkeata
rouvaa takakukkuloille — siinä tunr
goksessa. Mutta siitä nousi hirveä
prosessi: nuori, uhkea rouva huusi:
"mitä te tarkoitatte, huligaani? —
täällä on huligaaneja vaunussa, olkaa
hys^ä, konduktööri, ja pysäyttäkää
A^aunu". Eräs vanha herra nousi
istuimeltaan ja löi vankalla ryhmy-sauvallaan
Eemeliä päähän, jotta
paukahti ja sanoi: usch — huligan!,
sillä hän oli ilmeisesti ruotsalainen,
ja koko vaunu joutui sekasorron valtaan.
Kuljettaja etuväunussa pysäytti
moottorin ja tuli itse omassa persoonassaan
tutkimaan tilannetta;
hän raahasi Eemelin ovelle ja heitti
kadulle, vaikka seuraavalle pysäkille
oli ainakin kahdensadan metrin matka.
Vieläpä hän raakamaisesti viime
tingassa potkaisi Eemeliä^ kipeästi
pakaroihin.
Myös olivat Petteri ja Eemeli ihastuneet
erääseen Salme-nimiseen nuoreen
neitoon, joka kuitenkaan ei vastannut
heidän tunteisiinsa. Tämä
koski kovasti kumppanusten sydämeen
ja niinpä he kirjoittelivat paperilapun,
jossa luki: Salme on en
kelju likka, tai: Älä viitti Salme olla
niin koppava^ tai: Oi sinä isonenäi-nen
ja suurisuinen Salme, ja työnsivät
näitä lappusia Salmen kirjeluu-kusta
sisään. Luonnollisesti he tällöin
menettivät viimeisetkin toiveensa
Salmeen nähden, joka nyt julkisesti
antoi poikain tansseista saattaa häntä
portaitten eteen; mutta niinpä myös-
Petteri ja Eemeli kostivat: he pitivät
lauantai-öisin vahtia, milloin Salme
saattajineen tulee kotiin, ja vastapäisen
talon pimeästä porttikäytävästä
heittelivät koirapommeja nuoren parin
seutuville katuun d i niin tarkasti
kuin saattoivat Seuraus oli tietysti
selvä, sillä pommit räjähtelivät kauhealla
pamahduksella keskellä yötä,
ja asukkaat availivat ikkunoitaan ja
käskivät nuoren ritarin painua h—
vetin kuuseen ja ihmettelivät ja siunailivat
suurella äänellä., että kaikkien
retkujen kanssa tuo talonmiehen
Salmekin seurustelee keskellä yötä.
En tahdo mitään kaunomaaläusta
Eemelin ja Petterin suhteen-ja niinpä
tunnustankin, että he jo kieltolain
aikana käyttelivät tottuneesti alkoholia
ja olivat useasti kerinneet olla
kännissä kuin aika apinat. Minua
tämä suretti, sillä tiesin, ettei siitä
koskaan hyvää seuraa, jos jo varhaisella
nuorukaisijällä rupeaa tottuneesti
viinan kanssa seuraa pitämään.
Niinpä olikin iloni sitten sitä suurempi,
kun kumppanit kerran ilmoittivat
vakaan päätöksensä mennä yii-oppiläitten
raittiusseuran järjestämään
raittiusvalistustilaisuuteen, missä
mm. piti esitettämän jännittävä
rikos- ja juoppousaiheinen elokuva
J^TZZJf ^ " ' r °7 ^My^valtain konekirioHtafia. jotka ovat
T*mJ ^^iLf.,T»w""; '^."„ 'f": '"""""""^o W v « « - toh,cenpa«taviinkonedriöiLkilpai!m- A • * ^ '-.-.o*«ju toimeenpantavnn komkirioHusHpailui-
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 2, 1939 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1939-09-02 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki390902 |
Description
| Title | 1939-09-02-08 |
| OCR text | Sivu 8 LAU.\NTAINA, SYYSKUUN 2 PÄIVÄNÄ 1939 MINÄ, joka olen päässyt verrattain vakiintuneeseen ikään ilman mainittavampia munauksia^ voin tosiaankin fariseuksen lailla kumauttaa nyrkillä rintaani ja sanoa omasta elämästäni näin: "munauksien kautta voittoon", mikä suunnilleen vastaisi askettien ja uskonnon henkilöiden elämänohjetta ja -tapaa: "kärsimysten kautta kirkkauteen". Sillä minä olen suurin piirtein kävellyt ja pysytellyt sillä kapealla tiellä, vaikka vieressä on juossut leveä, — ah, niin sileänä ja houkuttelevana. Enkä voi kieltää: joskus olen ottanut muutamia hätäisiä askeleita sillä laveallakin, ja se on tuntunut niin mukavalle; mutta sitten olen hätkähtäen muistanut mitä mm. suuri Kant, itse Immanuel, on sanonut ihmisen rinnassa asustavasta moraalisesta laista (jota hän ihaillen ihmetteli yhtä suuresti kuin tähtitaivastakin), jolloin olen kiireesti kiivennyt takaisin kapealle tielle ja ruvennut vihaista vauhtia pistelemään eteenpäin. Sillä silloin kun velvollisuus kutsuu, on se (velvollisuus) tehtävä mahdollisimman nopeasti, jopa puoli vihapäissä; velvollisuus ei ole silloin niin raskas suorittaa. — Mutta minä tahdon kertoa pieniä tosipiirteitä kovasta elämästä ja sen houkutuksista ja Petteristä ja Eemelistä ja kuinka minä olen välttynyt joutumasta linnaan ja alkoholistiparantolaan, minne Eemeli ja Pfetteri ovat joutuneet. Varmasti olisi niin käynyt minunkin ja olisin hyvinkiri^saattanut joutua kumpaankin laitokseen, Jos vain ojonaan olisin ottanut osviittaa heistä ja heittäytynyt heidän kelkkaansa. Minuun nähden olisi turmioon joutumisen vaara ollut jopa vieläkin suurempi, sillä minä olen vain köyhän työmiehen poika, Petteri sensijaan jo työnjohtajan jälkeläinen ja Eemeli majurin poika, oikean sotaväenmajurin eikä \'ain pelastusarmeijan. Muutama sana siis Petteristä ja Eemelistä on paikallaan. Minä tutustuin näihin lupaaviin nuorukaisiin sillä tavalla, että eräänä iltana kotiin tullessani pelästyin kauheasti, kun eräs pitkä pojan hujoppi ai\*an kor\^ni ääressä huusi kauhealla äiinellä: *'Maa halkeilee, kivet sinkoilee — kynkaa! — patuaa! — hurraa, hurraa!" Tähän ulvontaan vastasi toinen hujoppi seuraavasta kadunkulmasta samanlaisella parollil-la: tarkoitus näet oli tällä ta\'alla peloittaa niitä ihmisiä, jotka \ielä tähän aikaan olivat liikkeellä, missä he usein onnistui\;atkin niinkuin nyt esim. minuunkin nähden. Jos joku vanhempi herra kauniisti uskalsi ojentaa heitä sopimattomasta mete-linpidosta mwhään illalla, niin he puolestaan loukkaantuneina tekivät vastahuomautuksen: *'mitäs sinä äijä päristät partaasi? Mitiis sulle kuuluu vierasten ihmisten asiat, hä? Tahroks kuonoos hä?" (Tällä tavalla heidän puhetapansa vah\'assa r-pitoisuudessaan muistutti vahN-asti erään turenkilaisen perheen puhetta, jota minä lapsuudessani usein jouduin kuulemaan. Tämä perhe näet asui naapurina seinän takana ja kun siellä kakarat tappelivat keskenään, niin äiti s^noi sille, joka sai selkäänsä: älä huura! Tähän vastasi perheen vesa: huuranpas! Mutta sUIoin hermostui jo isäkin ja vakavalla, varoittavalla äänellä lau^ s^ti: ei saa iiuuraa!) Sitä hena ei Kirj. Diego Costander tietenkään tahtonut, vaan kiireen vilkkaa poistui paikalta havaittuaan, ettei esivallan säihkyvää säilää näkynyt mailla halmeillakaan. Mutta jos Petteri ja Eemeli eivät saaneet ohikulkijain huomiota osakseen par-haastakaan metelistä huolimatta, niin heillä oli vielä paras valttinsa tallella: he asettuivat passipaikkoihinsa kahteen vierekkäiseen kadunkulmaan ja alkoivat huutaa kamalalla äänellä: "murha, murha, älä lyÖ sillä puukolla, koita ampua vaan, niiri mä ammun tafcaäin" jne. ja saivatkin tällä tavalla lähinnä olevan poliisin rientämään paikalle. Tällöin he kiireimmiten pakenivat lähimpään pihaan tai kellariin ja nauroivat hillittömästi, fej^eleet silmissä ja vatsaansa pidellen, kiin poliisi etsi "murhaajaa" ja ihmiset kiihtyneinä keskenään keskustelivat tapahtuneesta kammottavasta verityöstä. Tämä Petterin ja Eemelin "vaikuttaminen" oli vielä niinkuin näkyy verrattain viatonta laatua. Mutta kun siihen aikaan tulivat muotiin katujen kulmiin asetetut makeisau-tomaatit (joista, Luojan kiitos, nyt on päästy), niin he saivat jo tilaisuuden sekaantua aktii\nsemminkin yhteiskunnallisen elämän kulkuun. Heidän tapanaan oli voimakkaasti potkia automaatin pohjaa ja sillä tavalla saada laatikot vähän aukeamaan; sitten he väkisin vetivät ne auki ja ahtoivat suklaat ja karamellit taskuihinsa. Jos automaatissa oli vähän tavaraa, niin he olivat vihaisia, mutta niinpä he sitten pitivätkin varansa ja kävivät tyhjennyspuuhiinsa Alasta heti automaattien täyttämisen jälkeen. — Minun omatuntoni luonnollisesti oli tuollaista synnillistä menoa vastaan ja minä huomautinkin siitä, mutta kun he löivät minua veljellisesti olalle ja leikillisesti huomauttivat, että "joko loppui sun virtesi hyrinä, jä päättyi sun partasi pärinä?" ja lempeällä väkivallalla työnsivät muutaman suklaapaketin taskuuni, niin en saattanut, en suoraan sanoen raskinut heitä sen ankarammin nuhdella, vaan jätin asian sikseen. Pian sitten automaatit poistettiinkin kokonaan, eikä minun enää tamnnut omaatuntoani enempää raskauttaa* Ehkä minun käännyttämisyrityk-seni oli sittenkin näppäillyt joitakin hellempiä kieliä heidän sydämissään, sillä pian mainitun tapauksen jälkeen he ilmestyivät visiitille minun kotiini ja vaikuttivat synnintuntoisilta. Minä ilostuin ja keitin heille kahvia ja puhuin kauniita sanoja omantunnon kolkutuksesta ja niin poispäin,, ja ulosmennessään' he vai-kuttivatkin iloisemmilta; jälestäpäin huomasin, että he olivat minun pikkuveljeni säästölippaasta hakaneulan avulla onkineet 5 markan paperirahan (joita vielä siihen aikaan oli käytännössä); tietysti he olisit^t ottaneet enemmänkin, mutta kova raha ei tullut ulos hakaneulan avulla. Tämän kieltämättä kestiystäyyyttä loukkaavan ruman kolttosen oli kuuleman mukaan tehnyt Petteri; Eemelin sydämessä soi sittenkin hellempiä kieliä ja säveliä niinkuin tulin havaitsemaan. Hän näet eräänä iltana-tuli minua tapaamaan ja itki katkerasti. Hän oli aika tavalla humalassa ja kertoi kuinka onnettomasti hänelle oli käynyt. Hän oli näet ollut ryyppäämässä enonsa kanssa ja tutkinut täm*än valokuvakokoelmaa kauniista naisista ja alkanut tuntea hellempiä tunteita kauniimpaa sukupuolta kohtaan yleensä; mutta kun hän oli tullut liiaksi pöhnään, niin hänen enonsa oli käskenyt häntä painumaan kotiinsa, ettei sisko voisi syyttää häntä kasvavan nuorison turmelemisesta. Eemeli astui täpötäyden umpinaisen raitiovaunun takasillalle ja jälleen hellyys heikompaa sukupuolta kohtaan täytti hänen rintansa kakr sinkertaisella voimalla, kun juuri siinä hirveässä ahdingossa sattui hänen edessään seisomaan nuori, pulska rouva. Eemeli yksinkertaisesti ei voinut estää tuntemansa, hellyyden puhkeamasta teoksi, vaikkei hänellä nimenomaan ollut mitään "tarkoitusta", niinkuin hän pyhästi ja kyyneleitään nieleskellen vakuutti minulle, ystävilleen. Hän siis yksinkertaisesti otti ja taputti sitä nuorta, uhkeata rouvaa takakukkuloille — siinä tunr goksessa. Mutta siitä nousi hirveä prosessi: nuori, uhkea rouva huusi: "mitä te tarkoitatte, huligaani? — täällä on huligaaneja vaunussa, olkaa hys^ä, konduktööri, ja pysäyttäkää A^aunu". Eräs vanha herra nousi istuimeltaan ja löi vankalla ryhmy-sauvallaan Eemeliä päähän, jotta paukahti ja sanoi: usch — huligan!, sillä hän oli ilmeisesti ruotsalainen, ja koko vaunu joutui sekasorron valtaan. Kuljettaja etuväunussa pysäytti moottorin ja tuli itse omassa persoonassaan tutkimaan tilannetta; hän raahasi Eemelin ovelle ja heitti kadulle, vaikka seuraavalle pysäkille oli ainakin kahdensadan metrin matka. Vieläpä hän raakamaisesti viime tingassa potkaisi Eemeliä^ kipeästi pakaroihin. Myös olivat Petteri ja Eemeli ihastuneet erääseen Salme-nimiseen nuoreen neitoon, joka kuitenkaan ei vastannut heidän tunteisiinsa. Tämä koski kovasti kumppanusten sydämeen ja niinpä he kirjoittelivat paperilapun, jossa luki: Salme on en kelju likka, tai: Älä viitti Salme olla niin koppava^ tai: Oi sinä isonenäi-nen ja suurisuinen Salme, ja työnsivät näitä lappusia Salmen kirjeluu-kusta sisään. Luonnollisesti he tällöin menettivät viimeisetkin toiveensa Salmeen nähden, joka nyt julkisesti antoi poikain tansseista saattaa häntä portaitten eteen; mutta niinpä myös- Petteri ja Eemeli kostivat: he pitivät lauantai-öisin vahtia, milloin Salme saattajineen tulee kotiin, ja vastapäisen talon pimeästä porttikäytävästä heittelivät koirapommeja nuoren parin seutuville katuun d i niin tarkasti kuin saattoivat Seuraus oli tietysti selvä, sillä pommit räjähtelivät kauhealla pamahduksella keskellä yötä, ja asukkaat availivat ikkunoitaan ja käskivät nuoren ritarin painua h— vetin kuuseen ja ihmettelivät ja siunailivat suurella äänellä., että kaikkien retkujen kanssa tuo talonmiehen Salmekin seurustelee keskellä yötä. En tahdo mitään kaunomaaläusta Eemelin ja Petterin suhteen-ja niinpä tunnustankin, että he jo kieltolain aikana käyttelivät tottuneesti alkoholia ja olivat useasti kerinneet olla kännissä kuin aika apinat. Minua tämä suretti, sillä tiesin, ettei siitä koskaan hyvää seuraa, jos jo varhaisella nuorukaisijällä rupeaa tottuneesti viinan kanssa seuraa pitämään. Niinpä olikin iloni sitten sitä suurempi, kun kumppanit kerran ilmoittivat vakaan päätöksensä mennä yii-oppiläitten raittiusseuran järjestämään raittiusvalistustilaisuuteen, missä mm. piti esitettämän jännittävä rikos- ja juoppousaiheinen elokuva J^TZZJf ^ " ' r °7 ^My^valtain konekirioHtafia. jotka ovat T*mJ ^^iLf.,T»w""; '^."„ 'f": '"""""""^o W v « « - toh,cenpa«taviinkonedriöiLkilpai!m- A • * ^ '-.-.o*«ju toimeenpantavnn komkirioHusHpailui- |
Tags
Comments
Post a Comment for 1939-09-02-08
