Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 11, 1941

              Sivu 2 LAUANTAINA, TAMMIKUUN ff PÄIVÄNÄ 1941
•S' lii
ii:
I
• f r
<r.l'
;i:|^
''V
.yi-
'il
''•J8
K:
n
i
• t ^
AINON AI T I
(Kappale Kalevalasta)
(Canadan suomalaisten viikkolehti)
R e g i s t e r e ä at the I»ost Office Dept,
Dttawa, as second clais matter.
Tilanstalnnat:
1 vk. ZZSiO
6 k k . 1.10
8 kk. .60
Yhdysvaltoihin:
1 vk. .. $2.50
Ick» • • • » • « • • ' • * * • • • • • * . « • 1*40
Suomeen j a muUalle ulkomaillfr:
1 vk. ...:..|........
6 kk.
Irtonumerot 6 s e n t t i ä - ;
L i e k k i ilmestyy Jokaisen vHtom iau-o^
taixia lä:fsivuisenä, isisimtäen parasta
' kaunokirjallista luettavaa k a i l U l t ^ a l o l l -
Asiamiehilie m y ö n n e t ä ä n 2P:prosen-
' t l n palkkio.
^ r y t ä k ä ä a s i a m i e s v ä l i n e l t ä j o *tä- . ,
i l J M O I T U S H I N N A T : Kirjeenvaihto- ;
ilmoitukset $1.00 kerta. Aviolu»^^tooa .
.menneille onnentoivotukset 40c palsta-tuuma.
Nimenmuuttoilmoitukset, 5Qc
"kert?- $1.00 kolme kertaa. Syhtymä-
• llmoit,"!:set $1.00 kerta, $2.00 kolme ker-
. taa. ir«oIemanilmoitukset $2.00 kerta,
50c lisän^Qksu kiitoslauseelta t a i miiisto-yäxsyltä.
tialutaan t i e t ä ä - j a ösoiteil-moitukset
-^Oc palstatuuma. — T i l a i ä i s -
lImoittajie»^.on vaadittaessa l ä h e t e t t ä vä
Umoltusm&'Tsu etukäteen.
Yleiset ilmoitushinnat 40c palstatuu-ma.
Ilmoitus, joka julkaistaan rieljä-
*;kerfaa samanlaisena 3öc pälsfcatmuna.".
A l i n ilmoitushinta 40c palstatuuma, .
\ k e r t a ilmoittaessa.
Erikoisista, ilmoitushinnoista vqi -tie­dustella
t ä m ä n lehden konttorista,
K m t a n t a j a : Vapaus Publishing .Co.
X t d .
gqoimittaja A . Päiviö.
I Toimitusneuvosto: J, J a r v i § , Rauha
Äki, HUja Aho, E. Suksi, Estei
^aSauatinen, A l l i M a l m , Margit Läaksc^
Yrjö Salvo j a Jalmar Saari.
L i e k k i i n aijotut kirjoitukset osoi*
lettava:
PJO. BOX 69 «ndbury* O at
TioimituKsen kulmasta
Puhutaan usein Kalevalasta, Suo­men
kansalliseepoksesta. Monet gvat
tuon paksun kirjan nähneet ja sitä
lukeneetkin, mutta useamman näillä
mailla pitemmän aikaa eläneen ja
varsinkin täällä kasvaneen kuulee sa­novan:
olenhan tuosta kyllä kuullut,
mutta en ole nähnyt enkä lukenut;
'minkälaista lienee. Lainaamme siis
tähän numeroon siitä pitkänlaisen
kappaleen. Vähempikin olisi kyllä
riittänyt, mutta kun siten ei olisi syn­tynyt
mitään kokonaisuutta, ci olisi
nähty yhdenkään tarinan ''juonta",
niin otimme .linoa ja .-iinon äitiä kos­kevan
kohdan kokonaan. Juuri lop­puhan
tässä onkin merkillisin.
Otettuna pelkkänä lukemisena on
koko Kalevala nykyäjan vilkkaalle
lukijalle visaa; tarinan kulku tUiu>-.
hidasta, sanojen ja säkcitten kertau­tuminen
niin ikävystyttävää hoke­mista,
että siihen väsyy hyvin pian.
Mutta tätä on katseltava hiukan toi­selta
kannalta: historiallisena luo­muksena,
esi-isiemme hengen ja kult­tuurin
tuotteena^ suusta suuhun ja
polvesta polveen kulkeutuneena taru-runona,
jossa ilmenee hienoa tunnc-
• herkkyyttä, vilkasta - mielikuvitusta
ja taiteellisfa tulkintaa. Sellaisena
sillä on kuolematon arvOtisa yhtä hy­vin-
kuin minkä muun kansan eepok­sella
tahansa; niissähän aina ilmenee
kansan muinaisuus, sen mytologia,
jumaloi s- ja sankaritarusta. Kaleva­la
niistä muuten on vähemmän sotai-neti,
ennenmminkin se pohjautuu
rauhan toimitti, laulun voimiin ja kan­san
jokapäiväiseen elämään. Siis ai­van
toisin kuin esim. kreikkalaisten
Ilias, josta myöskin kerran lainasim­me
kappaleen — AP.
^ Ei yksikään ihminen ole korvaa-omaton,
vaikka hänet asetettaisiin ^
i:uinka korkealle.
TUOSSA nuori Joukahainen
itkeä vetistelevi
alla päin, pahoilla mielin,
kaikm kallella kypärin.
Emo ennätti kysyä^
vaivan nähnyt vaaitella .•
''Mitä itket, poikueni,
nuorna saamani, nureksit?"
Sanoi nuori Joukahainen:
"Oi on maamino, kantajani!
JTi/ot'jtkeitJämän ikäni,
^)puhki'pol^cnlm^rf;M^
,anttQirf.4^i^ . .,
lupasin etno.np lapsen , •<
Väinäffifjise^^^ varaksi,
. laulajalle. puQlisoksi,
turv.aksijtdlsevalle,
suojaksi sQpenkMlulle.''
Emo kaJttq kämmentänsä
hykersi molempiansa;
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Elä itke,- poikueni!
Ei ole itkettäviä,
suuresti surettavia:
tiiotä toivoin tuon-ikäni,
puhki polveni halasin
sukuhmimufta miestä,
iotithuni rohkeata,
vävykserii Väinämöistä,
laulajata langokseni."
Sisar nuoren Joukahaisen
itse itkuUen apeutui.
Itki päivän, itki toisen
poikkipuolin partahalla;
itki suuresta surusta,
apeasta mieValasta.
• 5a/ emo sanelemahan:
"Mitä itket:, Ainoseni,
kun olet saava suuren sulhon,
miehen korkean kotikin
ikkunoinen istujaksi,
lautsoille lavertajaksi".
Tuon tytär sanoiksi. virkki:
"Oi emonii kantajani!
•Itkenpä minä jotaki:
itkeii kassan kauneutta,
tukan nuoren tuuheutta,
hivuksieri hienoutta,
jos ne piennä peitetähän,
katetahän kasvavana.
^'Tuotapa ikäni itken,
tuota päivän armautta,
sido7itta kuun komean,
ihanuutta ilman kaiken,
jos oisi nuorna jättäminen,
lapsena tinohtamincn
veikon veistotanterille,
ison' ikkunan aloille."
Satiovi emo tytölle,
lausui vanhin lapsellensa:
"^iene, fmima, huolinesi,
epäkelpo, itkuinesi!
Ei ole syytä synkistyä,
aihetta apeutua.
Paistavi Jmtialan päivä
muuallakin maailmassa,
ei isosi ikkunoilla,
veikkoM ;verp,jän suulla.
Myös on niarJQJa mäellä,
ahomailla inan$ikoita
poimia sinun poloisen
ilmassa eteinpänäki,
ei aina isost ahoilla,
veikptt. viertokflnkahilla."
f .. .* *
Tuopa :4ind, neito nuori,
sisar nuoren Joukahaisen,
läksi luutöa lehosta,
vastaksia varvikosta.
Taittoi va^an taatollensa,
toisen taittoi maammollensa,
kokocli kolmannenki
verevälle Veijollensa'
Jo astui köhin kotia,
lepikköä leuhautti.
Tuli vanha Väinämöinen ;
näki neitosen lehossa.
hienohelman heinikossa. ,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Eläpä muille, neiti miori,
kanna kaidanhelmilöitä,
rinnanristiä rakenna, ^
pane päätä palmikolle,
sio silkillä kivusta!"
Neiti tuon sanoiksi virkki:
"En sinulle enkä muille
kanna rinnanristHöitä,
päätä silkillä 'sitaise."
•^^ '< WsiiriMnrinnäpansaJ '
'sormitukset on sormestansa,
helmet kaidasta karisti,
piinalangat päänsä päältä,
jätti maalle maan hyviksi, ,
lehtohan lehon hyviksi,
Mmi itkien kotikin,
kalloteUen kartanolle.
Elmo aitan portahalia ^
kupretta kokoelevi:
"Mitä itket, tytti raukka,
tyttö raukka, neito nuori?"
"Oi on rnaammo, kantajani,
pi. emo,\ imettäjäni!.
Onp' on syitä synkeHtä,
. apeita ani pahoja!
Sitä itkett, äiti rukka,
sitä, maammonij valitan:
läksin luutaa lehosta,
vastanpäitä varvikosta.
Taitoin vastan taatolleni,
toisen taitoin maammolleni,
kokoelin kolmannenki
verevälle Veijolleni.
Aloin astua kotikin;
astianpa läpi ahosta:
OSfjnoirien. orasta virkkoi,,
: Kalevainen kqskesmaalta,:
'Eläpä mttjlte, neiti rjikf^a^ . v,
_ kuin mintulle, neiti rukka,
kanna kaulanhelmilöitä,
rinnanristiä rakenna,
pane päätä palmikolle,
sio silkillä kivusta!'
"Riistin ristin, rinnaltani,
kelntet kaulasta karistin,
sinilangat silmiltäni,
Putiala,ngat pääni päältä,^
heitin maalle maan hyviksi.
Itse tuon sanoiksi virkin:
'En sinulle enkä muille
kanna rinnanristiäni,
päätä silkillä sitaise.
Huoli en haalien haljakoista,
vehnän viploista valita;
asun kaloissa sovissa,
kasvan leivän kannikoissa
tykönä hyvän isoni,
kanssa drmahan emoni':"'
Emo tuon sanoiksi virkki,
lausui vanhin lapsellensa:
"Elä itke, tyttäreni,
nuorna saatuani, tturcksi!
Syö vuosi suloa voita:
fuiet multa vuolahampi;
toinen syö sianlihoa:
tulet tnuita sirkeämpi;
kolmas kuorekokkaroita:
tulet muita kaunihimpi-
Astu aittahan mäelle,
' — aukase_parahin aitta —!
Siell' on arkku arkun päällä,
lipas lippahati lomassa. ^
Aukaise parahin arkku,
kansi kirjo kimmahuta;
siin* o tl kuusi kultavyötä,
seitsetttän sinihatnoista.
Ne on Kuuttaren kutomat,
Päivättären päättelemät.
"Ennen neinnä ollessani,
impenä eläessäni
läksin marjahan metsälle,
alle vaaran vaapukkahan.
Kuulin Kuuttaren kutovan,
Päivättären kehreävän
sinisen salon sivulla,
Musiikista
Älkää peljätkö, ei tästä tuie mitään
taidepqkinaa, jolla tahtoisin hypätä
tiionne toiselle puolen Ei, tämä on
vain aivan arkinen jtittu. Niiii, tässä
päivänä mtmtamana, kun pimputte­lin
kitaraani — senkin ihmelaitoksen
toin näet tänne metsään, ettfi iarvit-se
musiikin ^puutteessa, ikävöidä —
niin kun minä pipiputtelitrsttä kita­raa
ja koetin ppetdlamJke^^^
roin käsittelemään inota-h^r^
tatti, että se lahjottaisi-fninulie oi­kein
hienon ja katmiin sävelen,-huo­masin,
että, se valitti-ja ttaukui ttii-nuti
kovissa Msissi^ jätin
sen rauhaan^. On surkeata havaita kä­tensä
liian kovakpmaisiksi; Jiyvdile-mään
sitä, mistä eniten pitäii. Se ha­vainto
saattaa toisinani ihan cpätoi-vaiseksi.
En nyt kuitenkaan ai jo sitä
valittaa, vaan kysMsefi luMJalta, mis­tä
soitoMfl, mistä im:trunj.e0ista hän
eniten pitää? Miniin suimn ihanteeni
on viulu, Jamnteleisin sitä„vaikka vii­kon
syömättä— ja se on suurin uh-ranSj
mitä minä voisiti taiteen., eteen
tehdä. Kylläihätt soitto on kaunista,
kefi soittaa =t(iit^(i, soittipfl sitten vaik­ka
piikinsarveUa, mutta minun ^y-dg^
täni liiihiii^ä on viiflu. Pidän siitä
niin paljon, etten koskaan tahdo sii­hen
edes sorniellani koskettaa. Kuu­lostaako
hasszdle? JE/tkä, mutta mi­nulla
on sellainen hassu, tunne. Ku­vittelen
viulun hyvän ja pahan tun­tevaksi
olennoksi, joka kärsii pienes­täkin
raakuudesta. Mitäpä on taita-
7naton käsittely muuta kuin raakuut­ta
viulua kpJitam. Siksi eri. ole. kos­kaan
halu^mit viulua itselleni, vaan
otin sydämessäni toisen sijan saaneen
'^'havoaijilaisen''. Alutta tunnen, että
silläkin on sielu, joka tuntee tuskaa.
Sentäkden en. sitäkään henno enää
usein kiusata, kun en osaa sitä niin
hellien pidellä kuin tahtoisin.
Niinpä pti kai viisainta lopettaa tä-m(
i juttu, sillä mitäp.ä puhua niusii-kista,
kuti taidetta puuttuu- Ne kak-sihan
kmduvat kieltätnättä yhteen.
SmPA-SERKKU.
lekotf lemtnen liepehellä.
"Miriä lupksi luontclime,
likelle lähcnteUme,
Aloinpa anella ^noita,
itse virkin ja sanelin:
'Antia, Kuutar, kultiasi,
Päivätär, hopeoitasi
tälle tyhjälle tytölle,
lapsellen anelijalle!'
"Antoi Kuutar kultiansa,
Päivätär hope'itansa.
Minä kullat kulmilleni,
päälleni hyvät hopeat!
Tulin kukkana kotikin,
ilona ison pihoille.
"Kannoin päivän, kannoin toisen*
Jo päivänä kolmantena
riisuin kullat kulmiltani,
päältäni hyvät hopeat,
vein ne aittahan mäelle,
panin arkun kannen alle:
siit'on asti^iellä ollut
ajan kaiketi katsomatta. -
"Sio nyt silkit silmillesi,
kullat kidmille kohota,
kaulahan heleät helmet,
kullanristit rinnoillesi!
Pane paita palttinainen, .
liitä liinan-aivinainen!
Hame verkainen vetäise,
senp* on päälle silkkivyöhyt,
sukat sulkkuiset koreat,
kautokengät kaunokaiset!
Pääsi kääri palmikolle,
silkkinauhoilla sitaise/,
sormet kullansormuksihin,
käet kullankäärylöihin!
"Niin tulet tupahan tuolta,
astut aitasta sisälle
^ ~»
L .
M-r
>
^ r
Ui