Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 21, 1951

              Isxko Dslyik' «Ii liikseeila.'
r k k u oli-vastl-f
alla reitei>-n
iik-sista.: vKän tiukkaa
se päi\'ä tietoa mil-kuTnBBjn-
ääreÖä iufi3k<?Ir loin fsäiiilieK' T e k e e m a h d v ^ t t o m ia
« I
>He ölEval; pitäneet-kau- rvaatv^^tta ihäsienkiiisydämessään
3ivat m
uhuneet: hätien elämänufästaan, : 5^IW^^^^ pitaqiään' merimiestä miehistä
;jten hän :köyMstä\amä^ ..^j ^ ^ . ^ . p ^ r ^ ^ p a n a . ,
*onn-it niainittavaii. rikkaa^^i-rj^^^
y va^ siihen 'jniteh ; häiitäj(arn^^ ^^.yirkahti ;j5>feu. kummun, äärellä toiselle.
Illä hän oli m f e , " jänkää työmäiB.ä^^^^^^^
olla
liten liten herra Adams oli rikkaiitensa ke-' . kuolema-tuli; ntihv äkkiä •
Inn^n.- Lienevätkö olleet edes totta-ne
ntiset puheet. Rauha hänen muistol-
}en. Elämäir töistä" västattiitn; tuonelan
jomarin edessä, j o s s a - k u k i r , / s a i oman
littansa mukaan. Ja" kuolemahan, pn
vessaan portti suureen tuntemattq-hr-
KÄYTTÄKÄÄ mmm
tarjoamaa palvelusta, joka
u l o t t u u rannasta rantaan
• — Ja kelldiärt^Mn olisi oikea-taan
testarhentannut.- Ei ole ketäääi; suku­laista
- . Ei^ole koskaan ollutkaan.
T—^aikä:^lalle . . .
— Niin; U l l a parka, jos hän joutuu
•siitä pois ilman, mitään. Niin monta
kan, joka -pyyhkii -pois' ^rfrai.?et .«rheet.--.- - ;vuottä-i^un on palvellut herraansa.
"Se suru, jonka herra Aidämsin^kra •—r ^Mutta kuka voi- sanoa minne
la .synnjiti dalvikilaisten 'Sydämissä, Adamsin' rähiat joutuvat; kun ei .ole
li todellakin vilpitön. - JosktLs e n Ä - la^Hsta^^p^^^^ Siitä syntyykin pulma,
ii ollut paljonkin valittamisen varaa .:::i5Ldams;ei--ko®kaa5i ollut puhunut rnitään
änen\suhte^risa", mtittaN^^^^^ pk^irinöistään, sanoo-^^^^^^^
itä oiukaa kuin.hänen''hiuksensa ohi- /'K^kustelu. kiihtyi k
ioilla harmenivat ja'kaijuiisa laajeni,. • Äne^Äjreh^^
ii hän käynyt säyyisämmäksi ejämän ..pois. -^e tuH-vat: Mrkkoniaai^
ivoiltaankin. Harien ^ ^ i y i t s ^ ^ oli - . • ^ • .
oltynyt, työriiiesten palkä^^^ " • . . , .,
i hänen nykyiset, suuret suunnitelman^
' 1. laivojen vilkas A^äilmistaminen, oli '
wi]nut dalvikiläisille isille ja pojille
itkiksi ajoiksi loistavat eiirirnahdolli- .
ijiudet. ' ; • -
: Siksi oli hänen kuolinsanomansa syn- ;•
Istämt mielet monissa: perheissä; Veis-. •
Imö Tnuuttui^^tietysti toisiiÄ'-kasiin. •
Jutta niillaisiin?. Koko Balvikin^'k^^
aio nippui n \ l sen timtemättOmari ya-,
assa. joka astuisi,veistämön johtoon
•Näiden ajatusten ..vallassa viipyifvät .
ponet ^ahikitaisethei-i^a Adamsin hau-ääressä
lueskellen seppelesen nau­rista
rämeisiä :ten'didyksiä, kuniies
leidän matkansa vei surutalöoh, jossa
Jlla tarjoili auliisti kah\aa kaikille t u l i -
pille. • ' - •'.
I Anne-.Marie ja A i l i seisoivat Tnyöskin
.tummun ääressä. Hellivät seisseet
;>TJenrnällä. hautajaistoimituksen ajan,'
Anne-Marie, eikö olisi parempi,
Sylvesterilläkin oka hautakumpu
^2änä, Minusta olisi niin lohduttavaa
jjetäa, minne ihminfen on päättäuji;
jäisen vaelluksensa, sanoi Aili hiliaa, '
pumielisesti. ' • ^
I ~ Ei, vastasi Anne-Marie säpsähtä-itsekin
vastauksensa lyhyttä var­muutta.
— Minä en usko häntä kuol-p-'^
si.
I - Etkö vieläkään? huoahti A i l i.
j — En . . . Uskoisin, jollei tuota tie-
•'^ ^änen erostaan Redanssiasta oUsi
r ' ' u t . Mutta nyt minulla on toiveen
lanka. >e on tosin hauras, mutta se
r olemassa, enkä minä salli ^
p koskaan katketa. Pidän kiiani sii-
P mm kauan kuin elän. Se on oma
.^^eleton sydämeni, joka löytää siitä
f^malleen suuren onnen-. Odottaa::.-. . •
! • • . €ttä ihme tapahtuisi! Te
, s>ta usko. ^ u t t a pikfai Syh-estef ja
1 ^ ^isfaymme. Minä öfönvkertmiut
.ulos,.^astelivat yli- kanavasilla^, sitten
. y l i torin "ja • p\%5äht\-i\iit hetkeksi r.i-irdsm^
ehen läloa portiHeJ
• —^ KatsohanV-nyt siellä' laitetaan taas
-tkuntosn. ^^Fkahti Ahne-Marie- ja kat­seli
entisen; kotinsa akltunoih^n, joihin
joku naiäen asetteli parhaillaan Verhoja.
Talo oli ollut vuokralla eriiällä veistä-mön
insinöörillä kevättaK*en kuukauden,
•kun Dahikin nykyinen, ^irkaatekex-ä
nimismies oli asunut; tohtorin' tabssa.
-jossa oli häneji sukulaisiaan. Mutta
nyt piti uuden nimismiehen piakkoin
tulla takai;>m ja sitä varten talossa puu­hattiin.
V
•••*'• • ' . , '
— Hänen pitäisi" tulla jo huomenna,
virkahti Aili. •
— -Tässä taiossa.^Vät asulvkaat tihe­ästi
vaihdelleet ; näinä .\T.iosina, senjäl-keen
kuin me lähdithmie.' ^iSen on ollut
kuin kestikLe\^ri. ^ Sietäisi saada sei-nänsiikjn
maalätuikssisvpvAijii Anne-Ma­rie
ja katseli rak^iiiiuksin huonossa -maa­lissa
olevia ;seiniä~: " ' •
•—Se'on-kauriis. talo, sanoi A i l i . ^—
Pidin simiä niaä-ilmäh-' o"rtnellisimf)anä
. tyttönä .;Siihch- aikaan,-kuh-kiiljin "tästä
ohitse ja nan; Mftut* joskiK puutarhassa.
. Anne^>farie- haaroi."-
— En ollut\ onnellinen. Sinä olit
paljon onnellisempi kuin minä,- sanoi
hän ja raskaat; muistot tuikahtivat kau­kaa
esiin. Juuri tässä talpssa vietet>*t
kuukaudet olivat hiiiieh elämä;nsä su-rullisimmat.
eikä niiden muisto koskaan
ty\'stin vx>i'M häip\^ä, seii-"hijh tiesi.
. — Onko isäsi^kirjöittänut^hiljah? k y -
siii Aili äkkiä.
•—.Kyllä,' huoahti 'Anne-Marie. Han
' on kirjoittatnut monesti: ' • Hänellä On
• t a ^ ollut myötakayri^istä. Tiedusteli
elimeksi tai^itsihkö iniitä^n; niutta minä
en tahdo ottaa Vastaan'häneltä' mitään.
Tuleekö häh ^pian •katsomaan Syl-
, vesteriä? •
, --- Lupasi tu^^^
• — Sinä et vainnäank^ft pidä isästäsi,
sanoi Aili.- : ^
— En voi antaa hauelle anteeksi. En
. fiassa. ^ -• • • ., .
— Jollet s«i,:ii raku^^:r.:.ar. V i r . ^ ,
huomautti Ani:t-M^iie :I->!s>sii.
' Aili katsoi har;?en veny^LLen ^iii;Xuul-,
taan pitkään. ; . •
— Sinä et siis usko, ett2.se zn^i. Jon­ka
näin Haap.^^iloiöa-. o i : .st-, ;onV.a tule-
.i^iiU pitipä . ...
••—Enhän ole osoiitain;r:nit:iän-.epä-uskoakoan.
Muita jos r.yt kuuk.iirden,
kahden päästlikin olet sille t-.:ntee!l;i us­kollinen,
alan olla vakuutettu, että s«
oli jotakin erikoisia ja pys\vää,..:• a.jroi
.•\nne-Marie,
He olivat vapautuneet h.iutajalstun-uelmasta
ja puhelivat iloi^o^t: lopun
matkaa. Ke.<äinen tuuli hulmahteii hei­tä
vaostaan häilyfcellen heidän kepeitä
pukujaan. Ikna o l i lämpöä ja tl^^.ksuja
tuh-illaan. ^ Sieltä kulmauksen takaa
pilkalui esiin Mathilda-muoriii mökki.
.\nne-Marie j a .\ili kuulivat jo kauaksi
Sylvester in ilo-set huudot ja iähelle tul­tuaan
he näkivät hänen keikkuvan por­tailla
istuvan Mathilda^ntuoria sylissä,
mittaillen hänen juhlallista nenäänsä,
suutaan ja silmiään pienillä kätösillään.
y N!
tai tuottaessanne. sieltä omaisian­ne
tähän maahan-
Huollamme kaiJcfci Teidän matta.-
jäxjestelynne, passi-' jä viisumi­asiat.
Nyi: ön aika tilata
varten V. 1952
Suomeen matkustaville myj-Tmne
lippuja seuraaville linjoille:
Swedish American Line
Gdynia America Line
Norwegian America Line
Lähempiä tietoja saatte
kirjoittamalla:
- 3®W1N StJSSI (asfaBiies)
P. O. Box 6SI, Sudbury, On2.
i l
iBelle. nime-aikoina, isästä ja hänen
ole hänelle \'ihaiuenkäan, mutta, sydä-
; meeni jäi ikuinen "kätki^niius tuolla vie­tetyltä
ajajta'. Olen "^hänelle j^stävälli-ncn,
sillä hän on koettanut sovittaa nyt,
kun on nähnyt,>?ttä iitriän hänen apuaan
selviydym liiaailriiässä, että oli jokin
paikka; jonka pidin hänen kotiaan ar-wkkaampanal
HänV biisi vienyt Syl-vest^
rih. ja minut" kotiinsa, mutta me
emme lähteneet. Mitäpä tekisin siellä,
missä on töinen nainen, nainen, jonka
tuhrien sydämeltään jo niin hyvin yhden
ainoan tutustumisen p^rasteella.
— ZSIeillähän on koti täällä. JMinä
en koskaan haluaisi lähteä.pois Dalvi-kista,
missä ole;rikäyhyt lävitse elämäni
onnekkaimmat ja -marheisimmat ajat,
— Ja luuletko, että äiti sinua läski­sikään.
Han kuolisi imiirheesta Sylves-terin
tähden: Oletko «nähnyt,...Anne-
JNJarie, miten äärettömästi hän on kiin-tynj^
t lapseen. Oh toisinaan liikuttavaa
nähdä, miten hän ryömii hänen kans­saan
maassa ja täyttää kpikki hänen
toivomuksensa vaikka poika tyrannisoi
häntä kuinka, puhui A i l i.
— Se on mummojen o.=;a, liikuttava,
kaunis osa, pehmetä lastenlastensa edes­sä
vahanpehmoiseksi. samoi \nne-Marie.
— Mutta nyt meidän on jo mentävä,
sanoi A i l i ja pujotti kätensä Anne-iMa-rien
kainaloon ja sitten he lähtivät reip- .
pain a.skelin kotia kohden.
— Kuka tulee nyt nimismieheksi
palvikiin? -kysyi A^nne-Marie.
— En tiedä hänen nimeään, mutta
nuori ja liafraatonhän ainakin onl''Kaup­pias
sanoi nimittäiri eilen, että Dalvik
saa' taas yhden paistin."
tietysti,^ eitä ihe tj^öt
hänen kihippuön=a.'^Iiitta minun tnie-
Sadepilvet olivat aamuvarhaisella
kulkeneet y l i Dälvikin niin rajuina, että.
teillä jä pihoilla oli vielii - aamusella
suuret lätäköt, v : ^ ^ •
.A.nne-Marie ja Sylvesttr istuivat mö­kin
portaalla jä katselivat .märkää piha­maata,
jota vasta pilven longasta esiin
pilkahtanut aurinko kuivaili Iä:rnpimiilä
säteillään.
Sylvesteiin olisi koyhi tehnyt mie­lensä
päästä käsiks^ilätäköihin, mutta
Anne-Marie piti häntä vierellUän ker-
. toillen hänelle somia satuja sammakkc-^
kuninkaasta, joka piti lioviiiah tuom­moisessa
lätäkössä perheineen ja pal-
' yelijoineen. .-^imie-Märie ei siinä in­nokkaasti
kertoessaan huomanhut, että
hevonen, joka oli"tulla jyryjttänVt*pilt-
. kin Daknkista päiän, äkkiä pysähtyikin
mökin eteen. Vasta kun' siroilta kel­taisilta
rattaalta'hypiihti-maahan 'kaksi
miestä, toinen kookas ja huoi^mpi, töi­nen
pieni j a harmaapäinen, haneh'kat­seensa
kiintyi heihin, *
-Mathilda-niuorin mökissä kävi siksi
harvoin xneraita, että tällainen tapäu?
ilman muuta säpsahdytti Anne-Marien
mieltä. Miesten l^estyessä hän nöua.
piteli Sylvesteriä kädestä ja katsoi tuli-joihm.
Molemmat miehet kohottivat kohtcfli-aasti
hattuaan laiisuen tervehdyksensä.
Nuorempi heistä kumartui Sylvesterin
puoleen ,sujautti sorinensa lapsen kiöa-raiseen
tukkaan ja lausui ihastuneena:
—(Mikä kaunis pikku mies.
sinun nimesi on?
. — Sylvester . .
riimi ori Anne-Marie ja isä on Redaris-sian
matruusi , . , uljas merimies . . .
joka tulee pian kotiin . . . selitti Syl­vester
yhteen hienoon, saad'en miehet
sekä .Ahne-Marien nauramaan.
— Missä sinun aitbi on? kysyi s i ' -
; loin vanhempi mies, joka lapsen vas­tauksesta
pääsi selville siitä, että hän oU
Sylvester. — Hänelle meillä on asiaa.
Anne-iMarie katsoi hämillään niiehun.
Sylvesterin katsellessa yhtä hämillään.
Hehän kysyivät äitiä, vaikka äiti,seisoi
siinä heidän edessään.
— Minä olen hänen äitin.sä, hymyili
-\nne-Marie punastunein kasvoin,
'Molemmat miehet katselivat hämiU
lään -"Vnne-Marieen. He eivät olleet ku­vitelleet,
että se henkilö, jonka luofee
he olivat ttilleet suuren ja yllättävän
asiansa vuoksi, saattaisi olla näin nuori
ja suloinen-nainen, '
— Olkaa hyvä ja käykää sisään,
pyysi Anne-Marie ja astui edellä S y l -
\-esterfa kädestä vieden. Hän öH yk^iri
kotona. Mathilda-muori oli näinä"päi-vinä
kylällä 'kesätöis.sä. Hän-pyysi vie-raitaari
istumaan, ihhietellen mitä'var­ten
he olivat tulleet: -
ja aninun äitini
Slvm 9-