Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 18, 1941

              3041 L A l ' A X T A I X A . L O K A K U U N IS PÄi\\\NA Sivu3
T KULTTUURI
,V/7J-.i monista kirkoista, taideko-koeifnisra
ja muista, joissa Venezias-
\a kiii-mnie, mainitsen vain yhdeti
— Sama Maria dei Frarin kirkon.
Se on '.uullakseni noin viittäsataa
vuotit: lanha ja ^aksitoistatuhatta
paluu kannattaa sitä. Siinä lepää­vät
Ctinovan ruumis ja Tizianin sy­dän
ioistavain muistopatsaitten alla.
Tizian M kuollessaan melkein sata-vuotiii3.
Siihen aikaan raivosi rutto,
johon sortui viisikymmentätuhatta
henkeä; ja suuren maalarin nauttimaa
kunnioitusta todistaa se seikka, että
hän oli ':ili ainoa, jolle tasavlta tuona
hirntun ja kuoleman aikana myönsi
valtion hautauksen.^
Tässä kirkossa on myös doogi Fos-carin
muistopatsas, jonka nimen lordi
Byron Veneziassa asuessaan runoili
kuuluksi.
Doogi Giovanni Pesaron muisto­patsas,
joka .niinikään pn. tässä kir-käossG,
on koristuksiltaan kumma. Se
on kahdeksankymmenen jalan kor­kuinen,
julkipuoli kitin haavellinen
pakaniltinen temppeli. Sitä vastassa
seisoo neljä jättiläiskokoista nuubia-laista,
mustaa kuin yö, valkoisiin
marmorrvaatteihin puettuina. Mus­tat
sääret ovat paljaat ja hihain ja
housujen haloista näkyy iho, joka on
hohtavaa mustaa marmoria. Taiteta
PdriSSd
Kirj. MARK TWAIN
Olemme nähneet kuuluisia tauluja,
kunnes silmämme ovat väsyneet niit­ten
katselemiseen, eivätkä enää suos­tu
niissä mitään mielenkiintoista huo­maamaan.
Mutta onko se ihme, kun.
Veneziassa on tuhatkaksisataa Pal­ma
nuoremman taulua ja Tintoretten
tuhatviisisataa? Ja muistakaamme,
että Tizianin ja muitten taiteilijain
tauluja on samassa suhteessa. Olem­me
nähneet Tizianin kuulun "Kainin
ja Abelin", hänen "Davidin ja Golja­tinsa"
ja hänen "Abrahamin uhrin­sa".
Olemme nähneet Tintoretton jät-tiläismaalauksen,
joka on seitsetnää-kymmentäneljää
jalkaa pitkä, enkä
tiedä kuinka monta jalkaa korkea, ja
minusta se oli sangen tilava taulu. 0-
lemme nähneet kylläksenime mart­tyyrien
tauluja ja pyhimysten taulu­ja
varustaaksemme niillä vaikka koko
maailman. Minun ei pitäisi sitä tun­nustaa,
mutta koska Amerikassa ei ole
tilaisuutta oppia kriitillisesti taidetta
arvostelemaan ja koska en voinut toi-nestystä.
Olemme päässeetkin muu-tamain
asiain perille, joilla ehkä on
oppineitten silmissä vähän merkitys­tä,
mutta meille ne tuottavat tyydy­tystä,
ja me olemme yhtä ylpeät pie­nistä
saavutuksistamme kuin muut,
jotka ovat oppineet paljon enemmän,
ja me yhtä suurella nautinnolla niitä
julistamme. Kun näemme munkin, jo­ka
vaeltaa leijonan kanssa ja rauhal­lisesti
katselee taivaaseen, tiedämme
hänet Pyhäksi Markukseksi. :Kun
näemme munkin, jolla on paperia ja
kynä ja joka rauhaUiseesti katseiee
taivaaseen ja etsii sanaa, niin^ tiedäm­me
Pyhän Matheuksen olevan edes­sämme.
Kun näemme niunkin istu­van
kalliolla ja rauhallisesti katsele­van
taivaaseen, vieressään ihmisen
pääkallo, muttarci mitään muita ka­pistuksia,
niin tiedämme hänet Py­häksi
Hieronymukseksi, Sillä tie­dämmehän
hänen aina juoksennelleen
vähillä matkakapistuksilla. Kun taas
Jiäemme asianomaisen kuvattum rau-voa
siihen^ perehtyväni Euroopassa- hallisesti katselemassa taivaaseen va­kaan
muutaman lyhyen viikon kulu-. hääkään tuntematta, että nuolia am-lijan
kekseliäisyys ei ollut pienempi ^^^0, niin voin huoletta myöntää, a- mutaan aivan hänen ruumiinsa läpi/ huomannut.
kehittynyt, kuin kaksi tavallisen puo­leista.
Minä varmaan aion pitää tuon
lupauksen, vmtta nyt huomaan, etten
voikaan. Italian läpi on mahdoton
ntatkustaa tauluista puhumatta, ja
voinko minä nähdä niitä toisten sil­millä?
Ellen niin ihailisi niitä suuria fan-luja,
joita kaikkien vanhain mc"ta-rien
ruhtinas, luonto, joka elämäni
päivä eteeni levittelee, niin alkaisin
toisinaan jo uskoa, etten minä kau­neutta
ymmärrä ensinkään.
Minusta tuntuu, että milloin ta­hansa
minä ylpeydekseni olen luiJt^
lut keksiväni vanhan maalauksen, jo­ka
on kaunis ja kaiken kiitoksen ar­voinen,
aina ou se nautinto, jonka se
minulle tuottaa, pettättmtön. todistus
siitä, että se ei ole: kaunis taulu eikä
missään suhteessa suosituksen arvoi-nen.
Juuri näin miriulle on Venezias­sa
käynyt useamman kerron kuin ica-tan
mainita. Jok'ainoqssa tapaukses­sa
opas on. musertanut paisuvan in­nostukseni
huomauttamalla:
"Ei se ole mitään — se on renes­sanssia."
Minä en tietänyt, mitä hittoa tuo
renessanssi oli, jonka vuoksi minun
joka kerta vain täytyi tyytyä sano-maan:
Ah! niinpä onkin — minä kun en
kitin hänen sommittelunsa luonnotto­muus.
Kaksi luurankoa on kuvattu
paperikääröt kädessä ja kaksi suurta
lohikäärmettä kannattaa arkkua.
Korkealla, kaiken tämän kumman
keskellä, istuu doogi vainaja.
Luosiarirakennuksissa, ^ jotka liit­tyjät
tähän kirkkoon, ovat Venezian
valtion arkistot. Emme käyneet nii­tä
katsomassa, mutta niissä sanottiin
olevan miljoonia asiakirjoja. "Näihin
asiakirjoihin kirjoitettiin muistiin
mitä valppaimman, huomaavimman
ja epäluuloisimman hallituksen teot
ja toimet vuosisatain kuluessa — nii­hin
kätkettiin kaikki, eikä mitään jul­kaistu."
Ne täyttävät melkein kol­mesataa
huonetta. Niiden joukossa
on asiakirjoja lähes kahdentuhannen
perheen ja luostarin arkistosta. Niissä
on Venezian salainen historia tuhan­nelta
vuodelta —sen salaliitot, salai­set
oiktudenkäynnit, salamurhat, sen
palkattujen vakoajoin ja naamioitu­jen
pyövelien teot — valmista aineis­toa
vaikka kuinka moneen synkkään
ja salaperäiseen romaaniin.
Niin, luulen nähneemme, mitä Ve­neziassa
on nähtävää. Olemme näis-sianmukaisesti
itseäni puolustellen, tiedämme hänet Pyhäksi Scbastianik-että
minun mielestäni kun olin näh- si. Kun näemme muita munkkeja,
nyt yhden näistä marttyyreistä, niin jotka rauhallisesti katselevat taivaa-,
olin nähnyt ne kaikki. Ne kaikki o- seen, mutta joilla ei ole jirmamerkke-vat
huomattavassa määrässä keske- jä, kysyynme aina, ketä he ovat. Mc
nään sukua, niillä on kaikilla saman- ' teemme sen siitä syystä, että nöyrästi
lainen puku, karkea munkkikaapu ja haluamme oppja. Olemme nähneet
sandaalit, kaikki ne ovat kaljupäisiä, kolmctoistatiihata Pyhää Hierony-kaikki
seisovat melkein samassa asen- musta ja kaksikymmentäkaksituhatta
nossa, ja kaikki ilman poikkeusta Pyhää Markusta ja kuusitoista Pyhää
katselevat taivasta kohti kasvoilla, Mathiasta ja kuusikymmentätuhatta
En voinut tunnustaa tietämättö­myyttäni
sivistyneelle neekerille, ete-lä-
carolinalaisen orjan jälkeläiselle.
Mutta kun se sattui siksi usein tuo
"ei se ole mitään — se on renessans­sia",
ettei minunkaan itsetyytyväi­syyteni
enää sitä kestänyt, niin sa­noin
lopulta:
"Kuka on tuo Renessanssi? Mistä
hän oli ttdlut? Kuka antoi hänelle lu­van
tupata koko tasavallan täyteen
joiden amerikkalaiset matkailijat mi- Pyhää Sebastiania ja neljä miljoonaa kehnoja töherryksiään?"
nulle ilmoittvat olevan täynnään "il- lajiteltua munkkia, nimittämätöntä. Saimme silloin tietää e^tei renes-mettä".
Minusta näissä mielikuvi- ja tämä rohkaisee meitä luulemaan,
tuksen muotokuvissa ei ole mitään to- että kun olemme nähneet enemmän
dellista, ei mitään, mihinkä voisin näitä kaikenlaisia maalauksia ja saa-tarttua
ja minkä vuoksi tuntea vilkas- neet laajemman kokemuksen, niin a-ta
mielenkiintoa. Jos suurella Tizia- lamme syventyä niihin samanlaisella
mielenkiinnolla kuin Ranskassa käy­neet
hienostuneet maanmiehemmekin.
nilla vain olisi ollut profetan lahjat
ja hän olisi heittänyt hiiteen kaikki
marttyyrit ja lähtenyt englantiin ja
maalannut Shakeespearesta kuvan,
vaikkapa vain poikana, johon kuvaan
kaikki nyt voisimme luottaa, olisi
maailma viimeiseen sukupolveensa
saakka hänelle antanut anteeksi jon­kun
menetetyn marttyyrin saatuaan
sen sijaan runoilijasta luotettavan ku­van.
Eiköhän jälkimaailma olisi voi­nut
luvusta jättää vielä jonkun toi-
Minnlle tuviUic todellista tuskaa,
hm täytyy näin vähällä ymmärtä-niykscUä
pithua vanhoista mestareis­ta
ja heidän marttyyreistään, sillä
laivalla ovat hvvät xstäväni — ystä­vät,
jotka perinpohjin ja tunnollisesti ^^^"^^ ^^''^^ rappeutunut jo
viittäsataa vuotta, aikaisemmin." Re-sanssi
ollut ihminen; että renessanssi
vain oli oppisana, jota käytettiin vail­linaisesta
taiteen nuor ennuksesta. O-pas
sanoi, että Tizianin jälkeen ja
sen jälkeen kun nuo muut kaikille tu­tut
suuret nimet kukoistivat, korkea
taide oli rappeutunut; sitten se oli
jälleen osaksi noussut — oli kasvanut
ala-arvoisempi maalaripolvi, ja nämä
tuhrustatdut olivat heidän käsialaan­sa.
Minä sillpin sanoin kiivaudessani,
että minä "toivoin että korkea taide
sa vanhoissa kitkoissa nähneet ylen-'^^^j^.^i marttyyrin kuvaa, jos olisi
palttisen määrän kalliita taidokkaita
^autakoristuksia, runsauden moisen,
ettemme olisi osanneet semmoista aa-
'^'tstakccn. Olemme seisoneet näiden
ikäarvcisten pyhättöjen hätnärässä
i^ikonr.oiUsessa valossa, Venezian
suurien vamajain tomuttuneiden
muistopctsäitten ja kuvain pitkäin
fi'<>ien keskellä, kunnes tunsimme vai­puvamme
takaisin, takaisin,, takaisin
fuhlailiscen menneisyyteen ja katsele­kamme
näiden etäisen muinaisuuden
thmnieK elämää ja seurustelevamme
heidän franssaan. Olemme kaiken di-
^oa kuiv puolivalveilla nähneet unta.
^« tiedä, miten muutoin voisin
saanut Tizianin omalta ajalta ja hä­nen
itsensä maalaaman historiallisen
taulun — esimerkiksi löytämästään
Uudesta maailmasta palanneen,
kahleihin pannun Columbuksen. Van­hat
mestarit maalasivat joitakuita
tauluja Venezian historiasta, ja niitä
me emme väsyneet katselemaan, vaik­ka
semmoiset, joissa kuvattiin kuol­leitten
doogien juhlallinen esittely
Neitsyt Maarialle pilvien takaisissa
seuduissa, mielestämme olivat koko
pahasti ristiriidassa sopivaisuuden
kanssa.
ymmärtävät niitä ja ovat joka suh­teessa
pätevät erottamaan hyvät tau­lut
ala-arvoisista — ovat vaatineet
minua omaksi parhaakseni olemaan
saattamatta julkisuuteen sitä seikkaa,
että minulta puuttuu tämä ymmärrys
ja kriitillinen arvostelukyky. Minä
luulen, että se, mitä olen kirjoittanut
ja ehkä vielä kirjoitan tauluista, on
tuottava heille tuskaa, ja minä olen
siitä vilpittömästi pahoillani. Jo tu­lin
luvanneeksi senkin, että kätkisin
kömpelöt tunteeni omaan rintaani.
Mutta ah! En ole koskaan kyennyt
nessanssitaiäut käyvät minusta san­gen
hyvin laatuun, vaikka totta puhu­en
tuo koulu liian mielelläditlnaalasi
todellisia ihmisiä eikä kylliksi har-
Kaksi laskua
td- Mutta vaikka olemmekin taideasi-
"^än tunteen kuvata. Osa olemukses- oissa nöyrät ja vaatimattomat, eivät
^ontme on edelleenkin jäänyt yhdek- tutkimuksemme maalattujen munk-
^S»t(eTt:oista vuosisataan, mutta toi- kien ja marttyyrien kesken kuiten-ou:
on tuntunut jollain setittä- kaan ole olleet aivan turhat. Olemme
"rättömallä tavalla vaeltavan kvmme- ponnistelleet kovasti oppiaksemme.
""^'^r.fK haamujen keskellä. ' Meillä on ollut jonkun verran me-
Kymmenvuotias Yrjö kuuli kerran
hänen kotiinsa tuotujen tavaroiden
laskun maksamisesta.
Silloin hän sai ajatuksen, että hän­kin
voisi esittää äidilleen laskun vii-pitämään
lupausta. En syytä itseeni me aikoina suorittamistaan palveluk-tästä
heikkoudesta^ koska vika var- sista. Päivällisaikana, kun he aset-maan
lienee ruumiinrakennuksessa- tuivat pöydän ääreen, huomasi äiti
ni. Luultavasti annettiin niin kovin lautasellaan seuraavan yllättävän pa-r
un saalia mitalla tilavuutta sille eli- perilapun:
melleni, jonka toimesta kykenen an- Äiti on maksava pojalleen Yrjölle:
tamaan lupauksia, että se elin, jonka
pitäisi te f idä minulle mahdolliseksi Puiden kantamisesta, 6 kert. - 30c
pitää niitä, jäi tilanpuuteen vuoksi Käynji: asioilla, useita kert 20c
pois. Mutta minä en valita. Minä en Ollut kiltti poika 10c
pidä puolinaisuuksista. Mieluummin
pidän yhden kyvyn, joka on jalosti Summa 60c