Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 18, 1941

              l i »
1
:r-.-pV?3- ' i i ;
' rt- i
•i
<
f-
1 . 1 <••,
1
ii
1 - "
li
Sivu ö LAUANTAINA, LOKAKUUN 18 PÄIVÄNÄ^ mi
(Jatkoa 2 :lta sivulta)
vatsaansa myöten kahlaten vetivät
niitä pyytäjän pihalle. Lapset kou­lusta
päästyään temmelsivät kelkko­jen
ja suksien kanssa mäkisyrjissä.
Saivat mielin määrin tehdä lumima-joja
ja -ukkoja. Ja milloin kylläs­tyivät
tähän, pujahtivat sisälle ja si-telivät
luistimet jalkoihin, ja niin taas
juosta kipottivat "rinkille". Alka­villa
tietenkin oli usein takapuoli
jäässä ja jalat ilmassa, mutta oppivat
he niin, että kevätpuolella alkoivat
jo harjoitella pelaamaan jääkiekkoa.
Ja annas olla, jopa tarttui innostus
meihin emäntiinkin. Laitoimme
suksi-, luistin- ja urheilupukutilauk-sia
ja kun ne sainmie, niin jäällepä
tietenkin, silloin kim ei siellä muita
Hän tuli kadulle ja Oli kompastua
käytävän reunaan. Päästyään sillan
pääteportin holvin luo hän seisahtiii
hetkeksi liengähtämään. Siellä oli
valoa: Kustaa III:n nimikirjaimien
kahden puolen paloi kaksi isoa lamp>-
pua vanhoissa takorautaisissa lyh­dyissään.
Lamput katsoivat häneen
ikäänkuin kaksi silmää, niin hänestä
tuntui. — Onko tämä unta, vai val­veillakö
tosiaan olen? ajätieli hän.
Oi jos pääsisin tästä kauhim" uhasta!
Mutta ei saa pysäht>^ tuolla pime­ässä
taisteleö Ossian he"hgestäari:
Kun hän tuli portista siÖalle, iiki
tuuli ulvoeh vastaan, hän tarttui kar-teeseten
jä kiireiiti n i i Ä r j a i ö f käy^
tavan latitasil^^ JöudUtiuaäai' lyli-tyjen
vadopiirin ulkopuolelle, han
huomasi jotain tummaa keskellä;: sil­taa,
kaiteen luona. — Se on häii, se
on hän, lensi ajatus, ja rouva Stal
alkoi juosta. Siellä oU todellakin jo­ku
mies, mutta hän oli kiivennyt kai­teen
ulkopuolelle, ja nji^t hän hypähU
alas silta-arkulle, joka valtavina ki-vimörkäleinä
kohosi^virran.syvyydes­tä.
Alla näki rouva Stal aavemai­sen
valkean, vaahdon ja aallot, jotka
hyökkäsivät patsasta vasten ja mur­tuivat
siihen. Miehen hahmosta: ei
näkynyt muuta kuin pää kaiteen ta­kaa;
nyt hän katseli ympärilleen ja
huomasi, ettei hän ollutkaan yksin
sillalla. Samassa alkoi rouva Stal
kulkea hitaammin-, niinkmn tavalli­sesti
kävellään: timtui kuin jokin
ääni olisi niin käsken)^. — Hän ei
varmaan minua tuntenut, vilahti
päässä; jos hän ei juuri nyt h)?ppää
alas, niin hän odottaa, kunnes meni­sin
ohitse. — Miehen pää katosi.
H3rppäsikö hän jo? Vaiko painui
kumaraan? Nyt hän ei minua näe,
nyt minä juoksen. Sydän oli haljeta.
Joka hetki hän luuli kuulevansa ve^
den porskahduksen, mutta kuulikin
ainoastaan virran kohinaa, sateen ro­pinaa
ja tuulen vinkunan siltakaitees-sa.
^
Hän joutui arkun kohdalle. Seisah­tui
ja kumartui katsomaan alas. "Os­sian",
hän huusi, eikä hänen äänensä
pettänyt, ihmeellistä, tätä hän ei olisi
uskonut. Olento nousi seisomaan, ja
siinä he nyt katsoivat toisiinsa sil^
niästä silmään. Ossianin kasvot oli­vat
punaiset ja itkettyneet, mtitta ei­vät
suinkaan vääristyneet, vaan tyy­net,
melkeinpä sellaiset kuin ne olisi­vat
saaneet ainaisen rauhan. Läm­min
ilo kiiti läpi rouva Stalin jäsen­ten.
"Minä saan hänet, minä löydän
hänet", riemuitsi hän mielessään;
mutta ei puhunut sanaakaan.
(Jatkun)
ollut. -Siinä oli -jo naurussa piteler
: misiä miehillenime, kun me paksuis-
• sa t£unineissa liukkiaitten "veitsen te-tfien"'
päällä lennättelimme hyllerm-pylleriä.
Ei se urheilulaji saanut meitä
kaikkia innostumaan, joten eräänä
kauniina talvipäivänä otunme asiak­semme
tehdä hiihtoladun, mikä ei
ole helppoa paksussa lumessa. Vuo­roin
menimme edellä ja niin teinune
ladun läpi kauniitten sekalaisten
maisemien eräälle vanhalle, kiinnio-levalle
maimlle asti ja sieltä rautien
kautta kotiin. Se oli oikea murto-maarata,
jossa oli seka tasaista että
mäekä vuorotellen ja pituuden arve­limme
olevan.noin kolme mailia. Sit­ten
se nautinto alkoi, kun saimme si­ristellä
valmista latua. Toisina päi­vinä,
teimme kahdestikin tuon reisun.
Ja joukkomme aina suureni. Eräänä
päivänä meitä oli jo kymmenen nuo­rekasta
tummua perätysten ladulla.
Kerran .otimme kahvivehkeetkin mat­kaan
ja leiriydyimme sopivassa pai­kassa
puun alle nuotiolle. Otimme
valokuvia ja jaskettelinmie jyrkim­män
mäen monesti alas, kaatuillen
ja särkien, ladun. Mutta tuo kaikki
oli hauskaa, hirveän hauskaa. Ja en­nenkuin
talvi oli lopussa pysyimme jo
luistimillakin pystyssä.
Tässä on erityisesti kerrottava e-räästä
huomatusta ja nierkiflfsestä
henkilöstä, miehiesiä, joka rakaiäti ur«
heilua"ja: miyö^in läpsiä. Haneni ym-päriiläaii
pyöri kaikM kylän l^set
jä häii tekf pojille m j ^ y r i^
hisiä Jiyp^pyreitä jälätiijä «tta oikein
hirvitti; M ä e i i s ^ on Imm smä
j a siinä oli kahdeksan-num^on malli­sia
latuja ja jos minkäläkia mutkia.
Hänellä näytti olevan taitoa suksi-tempuissa
ja suksissa lujat''haamek-set",
että rie^^K^syivät aina matkas­sa.
Se oli pojille hurjaa urheilua.
Mutta ei riittänyt Vielä tuo huima
mäki j vaan rakensivat he sinne vida
korokkeen, josta sai ilmahjrpyn. Ja
kun ei kaikilla pojilla ollut suksia
haarneksineen, nim hän osti heille
niitä ja myöskin hiihtokengät ja ur-heilupaidat.
Ja tämän tuosta osti
heille liput elokuviin Beardmoreco^
ollen itse heidän matkassaan. Mutta
vieläkin en^^tmnän*:
jalta, jonka isä oli ennemmin kuolfut,
kuoli äiti ja hän joutui sukulaisper­heensä
hoivaan, jossa isä oli l u j ^a
^joomiettsa kanssa, niin tämä ih­meellinen
mies oli mennyt ersänä päi­vänä
mökkiin ja sanonut, että jos he
pitävät pojan hoivissaan edelleenkin,
niin hän maksaa kuukausittain elin­kustannukset,
kuten tekikin. Ja kuua
hän teki poislähtöä kylästä, antoi hän liian vilkkaan lapsen hermot raiihoit!
Qhikulk^
ikkunani .antaa vilkasKkk.
tieHe, jota pitkin tulee ja menee j b J
misiä yhtenään. Aamuvariiaiseaj^
yön, pikkutunneille asti kuuluu siehi
liikettä.
Työhön, työstä pois, kauppoiiia
ostoksille, mikä minnekin kulkevat
ihmiset.
Luin äskettäin jostakin kodinhoj.
toa käsittelevästä kirjoituksesta, että
kaikille pojille rahalahjan. Eräälle
pojalle, jonka isä oli ollut sairauden
takia kauan aikaa t3rÖhön kykenemät­tömänä,
antoi hän 50 dollaria ja por
jan äidille pieneen torppaan, jossa
häh d ^llut ennen käynyt, vei hän
henkilökohtaisesti 90 dollaria. Hä­nen
omituiset hyvät työnsä t ä s ^ ky­lässä
liikuttivat mieliä. Teki miele­ni
mennä häntä kädestä pusertamaan
asemalla, lasten hyvästellessä häntä,
mutta kun en oikein puhumaan kyen­nyt,
niin en rohjennut tehdä sitä.
* * *
Viisi vuotta on kulunut edelläker-rotussa
tahdissa. On ollut iloa, jos on
ollut toisilla suruakin, kun ovat saa­neet
saattaa rakkaimpiaan maan mul­tiin,
joka tekee sivullisetkin vaiteli­aiksi
joksikin aikaa. Työn puolesta
näytti kaikki olevan ennallaan. Jos
kuului huhuja mainin "stoi^äamises-ta",
niin ne eivät mahtuneet kehen­kään
päähän. Mutta niin sitten kä­vi,
kiiten jö aitissa k^riroin;
Käyi^e^äni ulk^iä. kävdemassä
tufföe' mideeni ne ajatv jölloiö täällä
tuli tiMäyildtä äifittsiäSr^sta^;
ei niitä näy^ mutta sen sijaan tulee
vastaan kokonaisi^. taloja, joita vie­dään
toiselle mainille i
Noin viiosi takaperin tänne .vainua
tui. maantiekin i aivan Port Äitithurist^^^
asti ja sen jälkeen oli autoliikenne
vauhdissaminkuin muullakin riut­ta
nyt viimepäivinä täällä on vierail­lut
peloittavan suuri musta troki, vie­den
aina mennessään muuttotavaroi­ta.
Oikein selkäpiitä karmii kun kuu­lee
sen mahtavan äänen ja silmä täh­tää,
että kenen pih^le se h3rt.p3rsäh-tuvat,
jos hänet asettaa ikkunaan
katselemaan tiellä tapahtuvaa liiket­tä.
Lapsen huomio kiintyy adli
liikkuviin eläimiin ja ihmisiin ja au-töihin
ja hän saattaa pitkät ajathjl.
jaa ja rauhallisesti katsella niitä.
Eräänä päivänä, kun kaikki oli jal.
leen *'päm mnnikköä", mikään ei on-nistunut,
ja elämä tuntui kerrassaan
sietämättömältä, koetin itseeni näh-den
tätä samaa keinoa.
Ja elämä tiellä lipui ohitseni kiit-kaana,
värikylläisenä ja hermoni l^
päsivät.
Noissa ohikulkijoissa oli paljon
tuttujakin. Siinä heidän ohi mennes­sään
tuli ajatelleeksi, että mitenhän
tuo ja tuokin kestää elämänsä taa­kan.
Kenellä oli juoppohulluksi tul­lut
mies ja kenellä kaksi lasta tuber-kuloosisiairaalassa.
Ja siitä huolimat­ta
heidänkin täytyi kestää päivästä
levään, vuodesta vuoteen.
Ja tuollakin menee mies, jonka
mölenipien käsien sormet ovat poik­ki,
ta^turinah uhri. Mies oä vieE
nuori, niutta kasvoille on kiv&ttynyt
katkera • iiri» ja tummat sMiä kat­selevat
epätoivoisina. Miksi ja mita * |
varten olet niin säälimätön) elämä?
Tuossa — mies täydessä htinäalas-sa,
keskellä kirkkainta päivää, ja p^
tyy. Eihän meitä täällä enää-monta
.olekaan, jotka viivytämme lähtöäni-me
tästä rakkaaksi käyneestä pai­kasta.
Ainakin minä tahtoisin seu­rata
tämän kylän tarinan loppuun
asti.
SIIRI K-\ISLA.
<V '^V
N
5
a^NKI
Itä-Catiada
Montreal —-
Rouyn —-
Vald'Oor
Malartic
Senneterre.--
• Etelä
Toronto - - - -
Windsor ——-
St,,Catharine:
South River .
Sprucedale, Sl
Oshawa -
Hamilton
Pohjoi
Timmins —
South Porcupin
Pottsvillie
Coimäught Stc
Äfclntoäh Spri
Codirane
Kapliäkä^ihgl
:Hecffst
Pyne Township
Lardei; Lake _
- Riiland Lake
Eby (Swastika)
Tar2well
Cobdt
Bntminen sotalaiva Warspite on^oUut *'ov€rhaalattavana"Br€mertonin,Wash.,laivatdakaUa.^
miehet mahtavan, 15-Ummaisen tykin piipun pääliä kohottavat peukaloaan merkiksi että he ovat vai­mot
tuleviin otteluihin.
Keski
Sudbury .
Wanup .......
-Wahnapitae
Estaire
McKerrow .....
Trout Lake....
Whitefish
fässä kulkee p ' '
nen korjaillen
pudottelee
Idta toiselle.
Ä e a , voi
täynnä huolia
ium saatat
nuoruutesi
"itko ehkä samoi
3 ; vai jaksanetko
kisamman,«parei]
tuin mitä väkiji
ja siinä si\^ssa
cn.
^'äitä ja mon:
'^^^vätohikulk
^2ee, huomaa
paljon
puutta ja hät
/^'^uvat niihin
Huomaakin,
f kaikesta sii
OU vain ta
P>'^ttävä siihe
vetää, eil
>aan, jos •
"^kumon toi
^^)ähänk(