Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 9, 1951

              Jatkoa
VIX
•Haalilla oli tavallinen kokous, jonka
lopulla Eero teki kaikkia innostavan esi­tyksen.
"Me elämme päivästä toiseen suuren
kaupungin sokkeloissa, kuljeskelenmie
sen harmaita katuja ja tuskin mäemme
puuta tai vettäkään, vaikka olemme me­ren
rannalla. Täällä me voimme ko-
Isoontua, kuten nytkin. Mutta «mmekö
kaipaa vaihtelua. Mitähän jos panisim­me
kerran toimeen oikein reilun pikni­kin
, ulkoilmajuhlan, johon ktitsuisimme
naapurlkyläTäisiäkln.*' kuului ksnna-dän
tulisi i^rata s f t e ^ ^ ^ ^
sielun mvint<iajV^^ •
sskä jotakin henkistä ohjelmaa, kuten
lyhyt pirfie, runo, laulua ja ehkä hittoa­kin.
Uxheiiusopisi sen yhteyteen aivan
luonnostaan, mutta se meidän pitäne
tällä kertaa sivuuttaa. > Voin nyt tässä
ilmoittaa, että täsnän juhlan suhteen
olen jo toiminut sen verran etukäteen et­tä
olen p3^tänyt meidän omalta runose-pältämme
oikein juhlarunon, jonka hän
on luvannut lähettää näinä päivinä, jo­ten
sen lausuja on vain valittava sitten
kun ohjelma tässä järjestetään."
Eeron esitys sai innostuneen kanna­tuksen
ja ryhdyttiin heti järjestämä
ohjölmaa. I^tiib-Jiil^kä/ lupani pit^^
"pienen säarhän". Elli Vataja lupasi
laulaa. Vitikka lupasi "vinguttaa viu­lua".
Mutta kun luvatulle runolle ei
vapaaehtoista lausujaa ilmaantunut, eh­dotti
Eero:
"Minä toivon että juuri äsken seu­raamme
liittynyt toveritar Helena Kön-kölä
lausuu runon."
(Helena säikähti ja Eeroon katsoen tu-pisi:
"Mitä sinä Eero n y t ! "
^'•Minä olen tosissani", jatkoi Eero.
"Kyllä sinä sen voit hyvin tehdä,"
Minä en ole milloinkaan lausunut
niiioa enkä juuri imuutenkaan esiinty­nyt",
esteli Helena, mutta kun yhä tun­nuttiin
painostavan, nosti hän päänsä ja
sanoi päättävästi: "No, minä yritän."
Eero paukutti lujasti käsiään ^ häneen
yhtyi Simo ja ikphta kaikki toisetkin.
iHelena tunsi/ että Eero mokoma oli hä­net
työntänyt kiusaUiseen paikkaan ja
tuolla.t,mieleppsoitul^€?lla..sitä vielä l i ­sättiin
T-rihänen^sityksensätäyt^^si ol^
aivan jumalallista. Nnnpä hän salayih-iiaa^'|>
ui »^erolle-n^^
• v a i i i f - h y m y i l i . =
"^Minusta tuntuu^^ tuumi; joku, ''että
difaen < tilaisuuteen sopisi mainiosti kup- i
lettij eikö sen-lairiajaajöytyisi?"
Kun tähänkään ei vapaaehtoista i l ­maantunut,
teki Eero taas^ esityksen:
"Minä toivon, että toveri Simo Honka
laulaa kupletin."
Kaikki ällistyivät, sillä mitä tahansa
nnuuta olisi voitu Siroon tehtäväksi esit­tää,
mutta ei tätä. S&no katselikin Ee­roa
vähän aikaa hyvin tutkivasti, mut- v
ta käänsi sitten pääaisä puheenjohtajaan
päin ja sanoa jyräytti:
"Hyvä on, oninä laulan kupletin."
Seurasi myrskjnboen kätten paukutus^
innokkaimpana Eero, johon Simo vielä­kin
katsahti salavihkaa, hymjno väre *
kasvoillaan.
Vasta kun kaikki asianomaiset toimi­henkilöt
oli \^littu ja muut asiat järjes­tetty,
tuli kysymys juhlapaikasta — ku­ka
sen hankkii ja mistä. E i osattu paik­kaa
määriteliäj mutta jätettiin se asia
samoin kuin sanomalehteen kirjoittami­nenkin
Eeron huoleksi, hän kun lupautui
ne tekemään jo huomenna, koska hänel­lä
sattui olemaan loniäpäh^ä.
LiekUle kirjoittanut AKU PÄIVIÖ
Amerikan löydöii 4Öa-vU(itispäivänä
tuotiin haiidaMe p y s ^
ki Espanjaan,^ mutta Kolumbuksen sink«
klarktm arvdlaan^pleva^ eddlle^ Kutir
l i a s s a . . r - ^ ' ^ H i / P ; : ' . , • v^'-;'-'':•-^'^ v
"Siis ensi sunnuntaina kello 11 tava­taan
toisemme juhlap^alla, jos ei vaan
taivaan täydeltä sada", oli loppupäätös.
Seinraavana aamtma lähtikin Eero et­sintämatkalle.
Ajettuaan raitiovaunulla
kaupungin laidalle, mistä alkoi farmi-seutu,
laskeutui hän alas ja alkoi katsel­la
ympärilleen. Siinä juuri lähettyvillä,
erään farmin pellon takana, näytti ole­van
sopiva paikka: hyvin suuri ja. tuur
hea puu ja sen vierellä tiheä metsikkö,
ja nähtävästi meren rannan ISiettyviirä.
Hän iähti aitoviertä astelemaan paikal­le
ja'huomattuaan sen tarkoitukseen so­pivaksi
suuntasi kulkunsa taloa kohti.
Sieltä hyökkäsi vastaan suuri vihainen
koira, joka näytti olevan aivan kiinni
tarttumaisillaan, mutta siitä välittämät­tä
nousi hän talon rappusille ja kopisti
oveen. Siihen tuli talon isäntä ja hätis-teli
koiraa etemmäksi.
"Teillä näyttää olevan hyvä talon
vahli", sanoi Eero ensimmäiseksi;
" N i i n on, se peto on tuihit- vihaiseksi
ja minä olen jo antanut sille kuolenian-tuonn(
ki."^^^^^^^ - ' ^
Kun Eero esitti asiansa ja osoitti kat­somaansa
paikkaa, kysyi isäntä:
"Mitä väkeä se on, joka haluaa pikni­kin
pitää?"
"Sudmalaiisen työväenyhdistyksen vä­keä",
vastasi Berö rehellisesti.
"Työväenyhdistyksen", kertasi isän­tä.
"Xö sitten saatte luvan, minä olen
itsekin työläinefn ja suosin sellaisia yh­distyksiä.
Saatte pitää siinä piknikkfä
vaikka joka päivä koko kesän enkä mi­tään
vuokraa tahdo, mitäs se paikka sii­tä
pahenee."
"tuop»a oli hauska kuulla. Kiitän tei­tä
ja toivon että pistäydytte sitten mei­dän
touhuja katsomassa ja maistamassa
mitä meidän emännillä sattuu olemaan
vieraallekin tarjottavana", sanoi Eero
ja lähti iloisella mielellä paluutielle. Nyt
hän voi heti kirjoittaa lehteen heidän
"suurieista" kesäjuhlasta ja kehoittaa ko­ko
Amerikan kansaa niihin osallistu­maan
—- ja neuvoa sinne tie ja paikka,
minkä kohdalla tienvieressä olisi asian­omainen
huomautus.
Seuraavana. sunnuntaina määräaikana
olikin juhlapaikalla xunsaasti väkeä,
enimmäkseen nuoria ihmisiä, joukossa
•joitalun naapUrikyläläisiä. lima oli kau­nis
ja paikka mitä sopivin, sen kaikki
tunJsi^i^at. Pieni aiikea rinne, talon puo­lella
vanha ja mkhtava, haarakas ja tuu­hea
vaahtera, taustalla ja toisella sivulla
tiheä metsikkö j a edessä vesakon yli väl­kehtivä
ineri. *
Lyhyen vapaan seurustelun jälkeen
piti alkaa ohjelman suoritus, mutta Leh-to-
Jukkaa ei näkynyt. Ohjelmanesittä-jä
tuli hädissään Eeron luo:
; *^Kuule, pidä sinä lyhyt puhe, koska
Jukka ei nähtävästi tule ollenkaan pai­kalle;
kikä hänet sitten lie estänytkin."
"Mitenkä oninä nyt yhtä^iä mitään
puhuri, enhän ole tiennj^ mitään ajatel­la",
vastiiäteli-Eero^
**^No pannaan ensiksi menemääa ru­no
j ä laulu ja vaikka pidetään sitten
pieni ^^Haika, niin ehdit jotakin ajatel­la",
suostutteli juhlamestari.,
Eero myöntyi ja niin kuuU Helena i l - '
inoitettavan itsensä ensimmäisenä vaah­teran
juurelle, joka muodosti ylleen
mahtavan vihreän katoksen.
Hiukan hermostuneena, mutta tar­mokkaana
asteli Helena paikalle. En-sinamäiset
säkeet tuKv^ n ^ n ^ v a r ­moina,
mutta pian jpäakbhö^
leilivät, sanat tulivat kirkkaina ja niin
luonnolKsin soinnuin että kaikMenkat^^
.^eet;<ölivat^ihastuneina^ tähdätyt-t
muutenkin kauniiseen esittäjään. Ke­sältä
lausuja kyseli ja sille kertoi:
''Kerro, Kesä, mitä. tunsit,
kun syksy sinut yllätti
ja voitti, mjersi, -
vei vihreyden, vei kukkaset
Ja peitti alastoman alle jään
pitkän pitkään pimeään.
SurU synkeästi varmaani
Kerro, mitä tunsit sitten
kun voittajana saavuit taas
ja valohehkuin heiluit yllä maan.
Mitä tunsit loihtiessas vihreyden,
ensi leMen, ensi kukkasen
ja kuulit kuinka ilo ilman täytti —
sitä lauloi lintuset,
sitä laineet, rannat,
sitä metsä huminoi,
sitä henki sinitaivas.
Riemuitsit väkevästi varttiaan f
: Niin mekin täällä,
lapsosesi päällä maan '"' "
alla täakkojemme täivattain' '
painettuina pitkään pimeään
tunsimme yhä, uudestaan ~
kuinka turhaan raukee rukous,
ei saavu pelastus.
Suru asui sumun alla aina!
Mutta — ~
mitä tunsimmekaan sitten,
kun alta sumun silmiemme eteen
tulvahti uusi valo, uusi maa,
todellisuus —'
pellot perkaamamme vieri vierin,
kodit, kylät, kaupungit,
laivat raskain lastein, ; •
..aitoi täyteen akdettuina, • .
tiet yli maan ja maiden
mennä, tulla, viedä, tuoda
työn ja luojan rikkautta.
Kaikki ilman ääret tuntui huutavan:
Nuo kaikki ovat teidän/
Ottakaa, eläkää, nauttikaa!
Ja vapaus ~ se teidän oma ofi!"
Voimakkaiden suosionosoitusten alla
sai Helena sisäisellä ilolla astella tove­reittensa
luo. Hilja tarttui heti hänen
käteensä kiitellen ja Eero tuumi:
.'/Kat^s nyt miten kävi. Enkö unina
tiennyt että sinä onnistut; hyvin."
"Ehkä jotenkin. Mutta kyllä minä
ensin olin niin hermostunut että polveni
tutisivat", sanoi Helena.
EUin esitettyä onnistuneesti kauniin
laulimsa Eero ilmoitti ohjehnan esittä­jälle
että hän on valmis puhumaan pu­huttavansa,
jä niin hän sai astella vaah­teran
alle.
"Kuten juuri kuulitte", hän alkoi,;
"jouduin tälle paikalle yllätettynä, mut-,
ta lausun jonkun sanain muodon vuoksi.
Tunnen, kuten kaikki te toverit ja ys­tävät,
kuinka tämä ensimmäinen ulkoile
majuhlamme vaikuttaa vapauttavasti ja
virkistävästi. Se antaa tuulahduksen
jostakm kaukaisesta, jota aavistelemme.
Minkälaisin toivein tai haavein meistä
kukin lienee tänne tullut, niin melkein
kaikki olemme lähteneet työn äärestä
ja joutuneet täällä sen ääreen, jopa lu-
' jista valjmsta vielä lujempiin. Puu veit­sellä
kultaa vuolemaan, kuten sananpar­ressa
sanotaan. Eikä vain kultaa, mut­ta
leipäkin on monelle lujassa täällä,
mis^ aitat ähkyvät täyteiyyttään. Tä­mä
maa on täynnä pettyneitä ja petet­täviä
ihimsia ja kodittomat kulkurit
ovat kujillamme jokapäiväisiä näfa^-
vyykäiäj vmkka monet kodit yli maan :
kyli€n-|a kaupimkien k ^ -
..nään^;'smiruu^dä^^
- ' 'Nimvelämämme on hurjaa talsiei,. •
sa saa nujertua ken ei kenä 'iV?^^^
vapauden Sijasta painaa ei ainoa^"^
työorjuuden vaan ajatuksenTapar^
•kin kahle, kuten esimerkit ^yvg^'
koska näitä kahleita eivät vielä • '
onät ihmiset käsitä, niin kaikki s a l ^ "
kua ennaUaan. Mutta on niitata r
densihnät ovat sumun aUa auenneet?
kemään totuuden, kuten äsken ruD(^l
kuvattiin ja tekevät valistustj-ölä t ^ l
reittensa keskuudessa. Me hi^h^
niihin ja siinä on meidänilonHne. '
: Mutta: miksi tästä puhuisia,
kaikki tiedämme. Tuolla paä^^f
pääHä-liuinajaa tuuli ja edessämme ]s^
nehtii- meri..: Ne herättäjät TOhnan hi
vapau4en tunteei): — niin tehkää, rjt! <
mstäkp: etesripäin sitä aikaa kohti, jtl ^
MTL tämä i^as maa on täynnä m:^ i
sia Ihn^ j
• SubsiönosoitusWn.aUa sai E^^^
telia tovereittensa ho ja sai heti HE!;,
; naita vuorosta^ kiitoksen.
Nyt sai Vitikka viuluineen astua pnci
alle ja smtella pari mielikappaletlaaB,!
- saaden tavallisen esiintyjän palkkiV
runsaalla mitalla. Mutta sitten huuit.,
tiin areenalle Simo, jonka laulua oli mo.!
ni erityisellä uteliaisuudella odpttanit. f
Totisena hän katsahti yleisöön, mntta
sitten- ^aivat kasvot asianmukaisen ij.
. .-.myn häiveen ja hän alkpi:
Maailman kirjavat myllyt ne jatikm
ja joistakin käy haju paha,
vaan yötä ja päivää ne kaiuttavat
että: Raha-raha, raha ja raha!
Sen poosu on laulanut vasarallm
ja sen oppinut on myös saha,
ne kokevat mun • korviini vtmalkan.
että: raka-raha, raha ja rahal
Misi$ Xaborin markettimatköillaan
tiseasti on myös mieli paha,
kun porkka ja pinssitkin laulavat
että; faha-raha, raha ja raha!"
*'|D^ojiimä??' k . .f
• " E i Vielä! "Jativa, jatka!!" huudettiia J
ja Simo jatkoi: j
' , • • ' • - • • l-
"Cambridge-mylly kunlellipojanpäähh\
jauhattaa viisauden viljaa, j
niin raha-raha, raha se rallattaa^
algebrankin pohjalta hUjaa.
Rahasi ph kirkkojenkin kirMastm,
koko Amerikan alku ja loppu.
ToUille J^äpise nautinnon riemui,
kuntoi^Vonvpkiaj
Vaan-minä^lm p^ellut javasari^hia
ettäotitppafianmsijotM, .
op^qot jiKlapip
että:^yö se ön maailmanmalli^-"
^'A!men"^ sanoi Simo ja lähti hyvv
huutojen Ja kätten paukutuksen kaih-essa
hymyillen kävelemään. äskeiälfe j
paikalleen. • vi. ^
«Jelena tarttui hänen käteensä ja liö- \
ki:
"Voi kuinka iauskasti sinä lauloit:'
"Taidatpa joutua vastakin laulaiuaaj II
samoin kuin 'Helena runoja lausumaan,
tuumi Eero.
Ei kupletit kuulu minun taidealas-»4 ^-j^^^'
, sanoi Simo. "Sinä vaan s a i t | \)^ ^.
tekemään sen nyt, mutta -varo vaj •
Talonisäntäkin oli tullut paikaiieP
seuraillut ohjelman esitystä. Ny* I
tuli Eeron puheille ja tuumi: j
"Teillä näyttää olevan siistiä ^ 1
— ei humalaisia eikä olutpuUoja. ^^^^
"Emme me tapaa pitää nutä a^-
m
kokouspaikoissamme", sanoi Eero.
"Mutta j o ^ u t pitävät, tiedän^
Tulkaa vain tänne nnUoin haluatte. 0^
i^t$
r"meiB
?Aalta 1
Vpä oli
>psia o
.;[^u5teli
f?"i^j]3 siitä
Idolisi
liHvaii
jeimannekin oli varmaan hyv'aav
vain.että en ymnmrtänyt sanoja, . ,
ffinelle. lausuttiin-^t^^^
tettim malstdemaan «»»antien^
^lllirtta.:k#teliaasti kielto i^- •
s.
t,|alle: