1937-11-06-03 |
Previous | 3 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
JQ nuorena tyttönä Irene Henson
oli päättänyt, ^ttei -hän koskaan
' menisi naimisiin lesken kanssa.^ Mutta
i:un hän tutustui Henry Whiteeh
Ja muutaman kuukauden kestäneen
seunistelun jälkeen huomasi rakastu-neensakin
häneen, muutti hän pää-töksensä
kokonaan ja suostui miehen
tosintaan. Ja niin Irene Jlensonista
tuli Henry Whiten toinen \^mpr : v
Kaikki tuntui aluksi >ä)^äiv hyvin.
Henry White oli lääkäri jä harjoitti
' ammattiaan eräässä pienessä>iija^
tukäiipungissa, jossa -Irönel^skiaän^
ennen ei ollut käynyt. Kukaan ei
tuntenut häntä kaupningissa. Eikä
hän tiennyt mennessään naimisiiii
Henryn kanssa tämä,n ensimäisesta
vaimosta mitään muuta kuin että tä-jnän
nimi oli ollut Cärolei. Irene oli
nimenomaan pyytänyt, ettei Henry
puhuisi hänestä mitään.' j a ' h ä n oli
pitänytkin sanansa. Heidän kodissaan
ei ollut yhtään sellaista esinettä,
mikä olisi heille muistuttanut talon
entisestä haltiattaresta. Irerieii niuut-taessa
uuteen kotiinsa se tuiitiii hänestä
aluksi melkein poikamiehen asunnolta.
Hän ei nähnyt edes yhtään
valokuvaa^ Henryn ehsimäisestä vaimosta;
•
Ensimäisinä kuukausina Irene tunsi
itsensä h3^in onnelliseksi. Hän kuvitteli
itsepäisesti, ettei Henry koskaan
aikaisemmin ollut ollutkaan nai*-
misiss^, ja että hän oli hänen ensimäi-nen
puolisonsa. Ja vähitellen Irene
jo uskoi siihen. •
Mutta se tapahtui ai van ödöttamat-
. t a . ; ,.-,.--,y...^.:-:^
Kukaan ei ollut maininnut Garolen
nimeä, eikä Irene edes ollut häntä
ajatellutkaan, mutta kun hän eräänä
iltana nousi takan ääressä olevasta
mukavasta nojatuolista mennäkseen
tervehtimään miestään, joka juuri palasi
kotiinsa, tuntui hänestä kuin huoneessa
olisi ollut joku kolmaskin henkilö,
joka nousi samaan aikaan tuolista
kum hänkin. ^ l^v
Irene vetäytyi kuin näkymättömän
voiman pakoittamanasyrjäänV Tfun-tui
kuin joku olisi häriet sinne sysännyt.;
•; •.
"Kuinka voit, rakkaani?" kysyi
Henry. ^
Irene koetti hillitä itsensä ja hy-myili..
,; ..:
1'Oikein hyvin. Miksi niin?"
"Olet niin kalpea." ;
"Oh, ei se merkitse mitään?'
Seuraavana iltana Irene'aikoi menoa
istumaan tavalliselle paikalleen
takan eteen, mutta tuntui kuin joku
näkymätön voima olisi--•työntänyt
öäntä siitä pois. Henry tuli huonee-
^n. Irene vilkaisi tuoliin, ja silloin
^ oli huomaavinaan hyvin ^ep^^
faisen haamun, joka nmisi siitä ja
öieni Henryä vastäam : Irene. seisoi
liikahtamatta kuin hän olisi ol-fl^
kolmas henkilö, aivan vieras hen-
^»0, joka oli todistajana noiden kah-ihmisen
kohtauksessa: I^^
yjNsi ensiksi tyhjään tuoliin ja
'^JJtyi sitten Irenen puoleen.; '
Sunäkö sinä seisoikin! Olen niin
/ottunut näkemään sinut istuvan tuos-
^ tuplissa, etten ensiksi smua huo-
^utkaan. Mutta kuulehan nyt.
^ y^^;naankin parasta," etta-lälfltän
sikin aikaan tätini luo maalle.
omansa puolesta.
Ja seuraavana iltana Irene näki
tuon epämääräisen hahmon vieläkin
selvempänä. Se istui nytkm takan
äärensä olevassa matalassa tuolissa ja
nousi seisomaan Henryn tullessa huoneeseen.
Irene vapisi — hän näki lumivalkoiset
kädet, jotka hitaasti ojentuivat
miestä kohti. Huomaisikö
Henry tuota haamua?
Kädet Ne olivat valkoiset ja
kauniit, mutta hänestä tuntui kuin
joku heikko ääni hänen povessaan
kuiskaisi, etteivät ne mitenkään voineet
kuulua tuolle hennolle ja laihalle
Olennolle. Niillä ei voinut olla mitään
tekemistä toistensa kanssa.
Mutta sittenkin —
"Olen ajatellut tästä lähtien viettää
iltani huoneessani", hän sanoi
miehelleen eräänä iltana heidän noustessa
toiseen kerrokseen.
Irenen ääni värisi hieman. Hän ei
voisi mitään täällä alhaalla tuolle
olennolle, joka nytkin tuntui katselevan
heitä kynnyksen yli.
"Miten vain haluat", vastasi mies
hellästi. •
Ja jälleen kaikki tuntui olevan hyvin.
Hän kuului Henrylle — ketään
ei ollut enää heidän tiellään. Irene
tunsi, että niin oli asianlaita.
Mutta se seurasi heitä sittenkin.
Tuntui kuin sen olisi ollut ensiksi hyvin
vaikea sinne tulla, ikäänkuin sen
olisi ollut vaikea irrottautua oleskelu-huoneen
ilmapiiristä. Eikä se näyttänyt
saavan Irenen huoneessa itseään
oikein huomatuksi. Mutta vähitellen
Irene alkoi aavistaa, että huoneeseen
oli jälleen tullut joku kolmas olento.
Se ei "kuitenkaan voinut karkoittaa
häntä tuolistaan. Se istui pöydän
ääressä, ja sen ääriviivat tulivat yhä
selvemmiksi. Se näytti- ompelevan
jotakin. Valkoiset kapeat kädet liikkuivat
vikkelästi, mutta keskeyttivät
heti työnsä Henryn tullessa huoneeseen.
Sitten ne ojentuivat hitaasti
miestä kohden. Ja eräänä iltana
kaikki oli niin luonnollista ja selvää,
että Irene vaistomaisesti ojensi kätensä
ja kuiskasi miehelleen:
"Katso-—- — hän istuu tuossa!"
Henry katseli vaimoaan hämmästyneenä.
"Kuka?" hän kysyi ihmetellen.
Irene naurahti hysteerisesti.
"Ei kukaan!;;
"Rakkaani", sanoi Henry huolestuneella
äänellä, "nyt sinun täytyy matkustaa
joksikin aikaa maalle. Se tekee
varmasti hermoillesi hyvää."
"Miksi?"
"Olet äärettömän kalpea. Et syö,
etkä nuku juuri ollenkaan. Alan olla
jp levoton tähtesi."
"Voinhan sitten matkustaa", vastasi
Irene nyyhkyttäen.
Hän oli jo luopunut epätoivoisesta
kamppailusta. Hän halusi päästä täältä
pois mahdollisimman pian.
ry",
Kun Irene palasi kotiin maalta, oli
hän ruskea ja iloinen.
Ja hän oli tehnyt viekkaan suunnitelman.
Oli keskikesä. Hän päätti oleskella
niin paljon kuin mahdollista puutarhassa.
Siellä hän söi aamiaisensa
ja päivällisensä. Ja alituisesti hänellä
oli käsityö käsissään. Siellä hän
saisi olla rauhassa.
Mutta Irene ei saanut olla kuin yhden
päivärv rauhassa, kun se jälleen
ilmestyi. Ja hänestä tuntui kuin se
hänen poissa ollessaan olisi tullut voimakkaammaksi,
ikäänkuin se olisi
eaanut tiukemman otteen hänestä ja
hänen elämästään.
Irene näki valkoiset kädet, jotka
eilittelivät puutarhan ruusuja. Hän
näki niiden kitkevän rikkaruohoja
kukkapenkeistä. Ne olivat kaikkialla
käänsipä hän päänsä sitten minne
tahansa.
Irene alkoi jälleen oleskella huoneissa.
Mutta nyt se seurasi häntä jo joka
J3aikkaan. Se ei antanut hänelle het-
Pulmallinen kysymys
sillä olet nnn äärettömän kalpean ja
väsyneen näköineri;»^
halua matkustaa",.vastasi I r^
°e läähättäen. - -
V^ä-hän matkustanut; Häii',taKtoi -
tänne _ .jäädä, täistdemaan..
«aen. merö^osvoloi vaiko potiisi&si;
kiseksikään rauhaa.
^Kun Henry palasi illalla kotiiny
tuntui Irenestä selvemmin kuin koskaan
ennen, että se oli jälleen huoneessa.
Ja ,se kolmas istui takan
edessä olevassa nojatuolissa javnousi
heti seisomaan miehen tullessa sisään.
Henry katseli pitkään vaimoaan jä
meni sitten hänen luokseen.
"Olen päättänyt lopettaa vastaanottoni
täällä ja muuttaa johonkin toif
seen kaupunkiin", hän sanoi huolestuneena.
"Sinä tarvitset vaihtelua."
" E i , ei, sinä et saa muuttaa, Hen-vastasi
Irene pelästyneenä.
"Koetan rauhoittua vähitellen."
Hän ei halunnut ajaa miestään pois
siitä kaupungista; missä tämä oli syntynyt
ja kasvanuty —-missä hän oli
yiettän}^ koko elämänsä. Hän, Irene,
halusi jatkaa epätoivoista taisteluaan
tuota kolmatta vastaan. Asiat eivät
voisi enää kuitenkaan muuttua pahemmiksi
kuin mitä ne nyt jo olivat.
Mutta ne muuttuivat.
Irene ei ollut tullut koskaan ajatelleeksikaan,
että se voisi seurata häntä
vieläpä heidän makuuhuoneeseensa-~
kin. Siellä hän ainakin tähän saakka
o\i saanut olla siltä rauhassa. J a kun
^e sitten eräänä iltana sinne ilmestyi,
aavisti Irene, että kaikki oli jo menetetty.
Hän ei jaksaisi kauempaa;
Mistään ei olisi enää apua. Eikä hän
voinut puhua siitä mitään Henrylle.
Sillä Henry ei 3rmmärtäisi sellaista.
Irene oli aivan varma, että Henry
päkoittaisi hänet hellästi, mutta^ kuitenkin
pakolla johonkin lepokotiin»
Sanoisi, että hänen hermonsa olisivat
muka huonossa kunnossa. Ei, hän
ei voisi koskaan kertoa tästä miehelleen.
Mutta tällaistakaan ei voinut enää'
jatkua. Hän ei voinut kestää sitä,
että nuo valkoiset kädet liikkuivat
heidän vuoteensa yläpuolella. Irenen
täytyi myöntää, että hän oH menet-tän3rt
pelin. Tuo kolmas oli voittanut
hänet. Carolen rakkaus Henryyn tai
Henryn rakkaus Garoleen" — sehän
oli aivan samantekevää — oli tuonut"
tuon kolmannen tänne ja karkoitta-nut
häiiet, joka täällä öli liikaa. Rakkaus
ajaisi hänet täältä pois.
Irene istui huoneessaan kalpeana.
Nyt hän pakenisi, pakenisi sellaiseen
paikkaan, mihin ei Henry eikä tuo
kolmas osaisi tulla.
Hän avasi oven, mutta pysäht3i samassa
kuuntelemaan. Kaksi vierasta
oli tullut salonkiin. Irene astui varovaisesti
muutaman askeleen eteenpäin
ja katsahti alas. Siellä oli hänen miehensä
äiti ja sisar. Hänen tä)rtyi siis'
koettaa päästä ulos jotakin toista tietä.
• '
Irene laskeutui varovaisesti alas
portaita. Ovella hän kuitenkin pysähtyi,
sillä hän kuuli Henryn äidin ,
puhuvan.
"Täälläpä on nyt niin kaunista ja
puhdasta. Garolen aikan^ täällä
— — no niin, hänhän oli niin kivuloi- ,
nen. Hänen sydämensähän oli niin
heikko, mutta eihän se ollutkaan mi-kääd
ihme, koskapa hän oli hyvin l i hava.
Ja kun hän vielä kaiken päällisiksi
palellutti kätensä aivan mub-dottomiksi."
' Irene seisoi kuin kiinni naulittuna.
^Elän sulki silmänsä ja nojautui x>vi-pieleen.
Kaikki tuntui pyörivän ymi-päri
hänen silmissään.
> Aivm odottamatta Henry flmest)ni
ovelle. Bm pelästyi nähdessään vai-
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 6, 1937 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1937-11-06 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki371106 |
Description
| Title | 1937-11-06-03 |
| OCR text | JQ nuorena tyttönä Irene Henson oli päättänyt, ^ttei -hän koskaan ' menisi naimisiin lesken kanssa.^ Mutta i:un hän tutustui Henry Whiteeh Ja muutaman kuukauden kestäneen seunistelun jälkeen huomasi rakastu-neensakin häneen, muutti hän pää-töksensä kokonaan ja suostui miehen tosintaan. Ja niin Irene Jlensonista tuli Henry Whiten toinen \^mpr : v Kaikki tuntui aluksi >ä)^äiv hyvin. Henry White oli lääkäri jä harjoitti ' ammattiaan eräässä pienessä>iija^ tukäiipungissa, jossa -Irönel^skiaän^ ennen ei ollut käynyt. Kukaan ei tuntenut häntä kaupningissa. Eikä hän tiennyt mennessään naimisiiii Henryn kanssa tämä,n ensimäisesta vaimosta mitään muuta kuin että tä-jnän nimi oli ollut Cärolei. Irene oli nimenomaan pyytänyt, ettei Henry puhuisi hänestä mitään.' j a ' h ä n oli pitänytkin sanansa. Heidän kodissaan ei ollut yhtään sellaista esinettä, mikä olisi heille muistuttanut talon entisestä haltiattaresta. Irerieii niuut-taessa uuteen kotiinsa se tuiitiii hänestä aluksi melkein poikamiehen asunnolta. Hän ei nähnyt edes yhtään valokuvaa^ Henryn ehsimäisestä vaimosta; • Ensimäisinä kuukausina Irene tunsi itsensä h3^in onnelliseksi. Hän kuvitteli itsepäisesti, ettei Henry koskaan aikaisemmin ollut ollutkaan nai*- misiss^, ja että hän oli hänen ensimäi-nen puolisonsa. Ja vähitellen Irene jo uskoi siihen. • Mutta se tapahtui ai van ödöttamat- . t a . ; ,.-,.--,y...^.:-:^ Kukaan ei ollut maininnut Garolen nimeä, eikä Irene edes ollut häntä ajatellutkaan, mutta kun hän eräänä iltana nousi takan ääressä olevasta mukavasta nojatuolista mennäkseen tervehtimään miestään, joka juuri palasi kotiinsa, tuntui hänestä kuin huoneessa olisi ollut joku kolmaskin henkilö, joka nousi samaan aikaan tuolista kum hänkin. ^ l^v Irene vetäytyi kuin näkymättömän voiman pakoittamanasyrjäänV Tfun-tui kuin joku olisi häriet sinne sysännyt.; •; •. "Kuinka voit, rakkaani?" kysyi Henry. ^ Irene koetti hillitä itsensä ja hy-myili.. ,; ..: 1'Oikein hyvin. Miksi niin?" "Olet niin kalpea." ; "Oh, ei se merkitse mitään?' Seuraavana iltana Irene'aikoi menoa istumaan tavalliselle paikalleen takan eteen, mutta tuntui kuin joku näkymätön voima olisi--•työntänyt öäntä siitä pois. Henry tuli huonee- ^n. Irene vilkaisi tuoliin, ja silloin ^ oli huomaavinaan hyvin ^ep^^ faisen haamun, joka nmisi siitä ja öieni Henryä vastäam : Irene. seisoi liikahtamatta kuin hän olisi ol-fl^ kolmas henkilö, aivan vieras hen- ^»0, joka oli todistajana noiden kah-ihmisen kohtauksessa: I^^ yjNsi ensiksi tyhjään tuoliin ja '^JJtyi sitten Irenen puoleen.; ' Sunäkö sinä seisoikin! Olen niin /ottunut näkemään sinut istuvan tuos- ^ tuplissa, etten ensiksi smua huo- ^utkaan. Mutta kuulehan nyt. ^ y^^;naankin parasta," etta-lälfltän sikin aikaan tätini luo maalle. omansa puolesta. Ja seuraavana iltana Irene näki tuon epämääräisen hahmon vieläkin selvempänä. Se istui nytkm takan äärensä olevassa matalassa tuolissa ja nousi seisomaan Henryn tullessa huoneeseen. Irene vapisi — hän näki lumivalkoiset kädet, jotka hitaasti ojentuivat miestä kohti. Huomaisikö Henry tuota haamua? Kädet Ne olivat valkoiset ja kauniit, mutta hänestä tuntui kuin joku heikko ääni hänen povessaan kuiskaisi, etteivät ne mitenkään voineet kuulua tuolle hennolle ja laihalle Olennolle. Niillä ei voinut olla mitään tekemistä toistensa kanssa. Mutta sittenkin — "Olen ajatellut tästä lähtien viettää iltani huoneessani", hän sanoi miehelleen eräänä iltana heidän noustessa toiseen kerrokseen. Irenen ääni värisi hieman. Hän ei voisi mitään täällä alhaalla tuolle olennolle, joka nytkin tuntui katselevan heitä kynnyksen yli. "Miten vain haluat", vastasi mies hellästi. • Ja jälleen kaikki tuntui olevan hyvin. Hän kuului Henrylle — ketään ei ollut enää heidän tiellään. Irene tunsi, että niin oli asianlaita. Mutta se seurasi heitä sittenkin. Tuntui kuin sen olisi ollut ensiksi hyvin vaikea sinne tulla, ikäänkuin sen olisi ollut vaikea irrottautua oleskelu-huoneen ilmapiiristä. Eikä se näyttänyt saavan Irenen huoneessa itseään oikein huomatuksi. Mutta vähitellen Irene alkoi aavistaa, että huoneeseen oli jälleen tullut joku kolmas olento. Se ei "kuitenkaan voinut karkoittaa häntä tuolistaan. Se istui pöydän ääressä, ja sen ääriviivat tulivat yhä selvemmiksi. Se näytti- ompelevan jotakin. Valkoiset kapeat kädet liikkuivat vikkelästi, mutta keskeyttivät heti työnsä Henryn tullessa huoneeseen. Sitten ne ojentuivat hitaasti miestä kohden. Ja eräänä iltana kaikki oli niin luonnollista ja selvää, että Irene vaistomaisesti ojensi kätensä ja kuiskasi miehelleen: "Katso-—- — hän istuu tuossa!" Henry katseli vaimoaan hämmästyneenä. "Kuka?" hän kysyi ihmetellen. Irene naurahti hysteerisesti. "Ei kukaan!;; "Rakkaani", sanoi Henry huolestuneella äänellä, "nyt sinun täytyy matkustaa joksikin aikaa maalle. Se tekee varmasti hermoillesi hyvää." "Miksi?" "Olet äärettömän kalpea. Et syö, etkä nuku juuri ollenkaan. Alan olla jp levoton tähtesi." "Voinhan sitten matkustaa", vastasi Irene nyyhkyttäen. Hän oli jo luopunut epätoivoisesta kamppailusta. Hän halusi päästä täältä pois mahdollisimman pian. ry", Kun Irene palasi kotiin maalta, oli hän ruskea ja iloinen. Ja hän oli tehnyt viekkaan suunnitelman. Oli keskikesä. Hän päätti oleskella niin paljon kuin mahdollista puutarhassa. Siellä hän söi aamiaisensa ja päivällisensä. Ja alituisesti hänellä oli käsityö käsissään. Siellä hän saisi olla rauhassa. Mutta Irene ei saanut olla kuin yhden päivärv rauhassa, kun se jälleen ilmestyi. Ja hänestä tuntui kuin se hänen poissa ollessaan olisi tullut voimakkaammaksi, ikäänkuin se olisi eaanut tiukemman otteen hänestä ja hänen elämästään. Irene näki valkoiset kädet, jotka eilittelivät puutarhan ruusuja. Hän näki niiden kitkevän rikkaruohoja kukkapenkeistä. Ne olivat kaikkialla käänsipä hän päänsä sitten minne tahansa. Irene alkoi jälleen oleskella huoneissa. Mutta nyt se seurasi häntä jo joka J3aikkaan. Se ei antanut hänelle het- Pulmallinen kysymys sillä olet nnn äärettömän kalpean ja väsyneen näköineri;»^ halua matkustaa",.vastasi I r^ °e läähättäen. - - V^ä-hän matkustanut; Häii',taKtoi - tänne _ .jäädä, täistdemaan.. «aen. merö^osvoloi vaiko potiisi&si; kiseksikään rauhaa. ^Kun Henry palasi illalla kotiiny tuntui Irenestä selvemmin kuin koskaan ennen, että se oli jälleen huoneessa. Ja ,se kolmas istui takan edessä olevassa nojatuolissa javnousi heti seisomaan miehen tullessa sisään. Henry katseli pitkään vaimoaan jä meni sitten hänen luokseen. "Olen päättänyt lopettaa vastaanottoni täällä ja muuttaa johonkin toif seen kaupunkiin", hän sanoi huolestuneena. "Sinä tarvitset vaihtelua." " E i , ei, sinä et saa muuttaa, Hen-vastasi Irene pelästyneenä. "Koetan rauhoittua vähitellen." Hän ei halunnut ajaa miestään pois siitä kaupungista; missä tämä oli syntynyt ja kasvanuty —-missä hän oli yiettän}^ koko elämänsä. Hän, Irene, halusi jatkaa epätoivoista taisteluaan tuota kolmatta vastaan. Asiat eivät voisi enää kuitenkaan muuttua pahemmiksi kuin mitä ne nyt jo olivat. Mutta ne muuttuivat. Irene ei ollut tullut koskaan ajatelleeksikaan, että se voisi seurata häntä vieläpä heidän makuuhuoneeseensa-~ kin. Siellä hän ainakin tähän saakka o\i saanut olla siltä rauhassa. J a kun ^e sitten eräänä iltana sinne ilmestyi, aavisti Irene, että kaikki oli jo menetetty. Hän ei jaksaisi kauempaa; Mistään ei olisi enää apua. Eikä hän voinut puhua siitä mitään Henrylle. Sillä Henry ei 3rmmärtäisi sellaista. Irene oli aivan varma, että Henry päkoittaisi hänet hellästi, mutta^ kuitenkin pakolla johonkin lepokotiin» Sanoisi, että hänen hermonsa olisivat muka huonossa kunnossa. Ei, hän ei voisi koskaan kertoa tästä miehelleen. Mutta tällaistakaan ei voinut enää' jatkua. Hän ei voinut kestää sitä, että nuo valkoiset kädet liikkuivat heidän vuoteensa yläpuolella. Irenen täytyi myöntää, että hän oH menet-tän3rt pelin. Tuo kolmas oli voittanut hänet. Carolen rakkaus Henryyn tai Henryn rakkaus Garoleen" — sehän oli aivan samantekevää — oli tuonut" tuon kolmannen tänne ja karkoitta-nut häiiet, joka täällä öli liikaa. Rakkaus ajaisi hänet täältä pois. Irene istui huoneessaan kalpeana. Nyt hän pakenisi, pakenisi sellaiseen paikkaan, mihin ei Henry eikä tuo kolmas osaisi tulla. Hän avasi oven, mutta pysäht3i samassa kuuntelemaan. Kaksi vierasta oli tullut salonkiin. Irene astui varovaisesti muutaman askeleen eteenpäin ja katsahti alas. Siellä oli hänen miehensä äiti ja sisar. Hänen tä)rtyi siis' koettaa päästä ulos jotakin toista tietä. • ' Irene laskeutui varovaisesti alas portaita. Ovella hän kuitenkin pysähtyi, sillä hän kuuli Henryn äidin , puhuvan. "Täälläpä on nyt niin kaunista ja puhdasta. Garolen aikan^ täällä — — no niin, hänhän oli niin kivuloi- , nen. Hänen sydämensähän oli niin heikko, mutta eihän se ollutkaan mi-kääd ihme, koskapa hän oli hyvin l i hava. Ja kun hän vielä kaiken päällisiksi palellutti kätensä aivan mub-dottomiksi." ' Irene seisoi kuin kiinni naulittuna. ^Elän sulki silmänsä ja nojautui x>vi-pieleen. Kaikki tuntui pyörivän ymi-päri hänen silmissään. > Aivm odottamatta Henry flmest)ni ovelle. Bm pelästyi nähdessään vai- |
Tags
Comments
Post a Comment for 1937-11-06-03
