Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 6, 1937

              (Jatkoa)
Hän rakasti tätä lumuoavaa, uneksi­vaa
keidasta, jossa Mrkas aunn^n-paiste
aina kimalteli vuorten sana-millä,
hän rakasti tuota seetrien tuok­sun
täyttäinää ylätasankoa, jossa toi
VO oli syttynjrt, ja noita tuiilisia hid:-
ka-aavikoita, joissa kova ulkoilma­elämä
ja työ olirot uudistaneet hänen
katoavat nuoroutensa yoimat,..hä^
kasti tuota" Coooninaan päin kiemur­televaa
canoniay mutta aina, enem­män
kuin mitään muuta, rakasti hän
tuota väririkasta erämaata, sen alitui­sesti
muuttuvia kuvia, jotka oli pai­nettu
kiitäviin tomupilviin, paljasi-siin
vuortenhuippuihin ja punerta­vaan
sumuun. Hän rakasti noiden
paikkojen kauneutta, ja niiden viileys
yhtyi johonkin hänestä olevaan ou­toon
ja kesyttämättömään. Hän ei
voinut milloinkaan poistua niiden luo­ta.
K-un hänen verensä vain jäähtyy,
kun tämä voimakas lumous ja kohina
haihtuvat olemattomiin, palaa onni
jälleen.
. Kerran talven alussa oli Snap pa­kottanut
vaimonsakin Augustin tu­paan.
Koko sen ajan, kun Snap
kosiskeli Mescalia, istui vaimo kal­peana
ja intohimoisesti mustasukkai­sena
paikoillaan. Mutta sitten ei hän
X enää voinut hillitä itseään. Hare ei
ollut silloin siellä, mutta hän tiesi
seuraukset. Snap oli raivostunut,
August oli muuttunut hyvin vaka­vaksi
ja Mescal oli itkenyt ja hä­vennyt.
- Vaimo keksi sittemmin
monta keinoa miehensä kosiskelemi-sen
estämiseksi. Hän lähetti lapset
miehensä tuo, tuli nopeasti sairaaksi,
hän huomasi äkkiä, että aitauksen
portti oli auki ja Snapih kermanvä­rinen
ori, jota mies rakasti sydämes­tään,
oli päässjrt karkuun, ja sytytti-pä
hän kerran tupansakin tuleen.
Eräänä sunnuntai-iltanä, juuri en­nen
hämärää, istui Hare kuistissa
Augustin ja Daven kanssa. Silloin
keskeytti Snapin äänekäs huuto, jolla
"hän Jcutsui vaimoaan, heidän kes­kustelunsa.
Aluksi kuuluivat huudot
Snapin asunnosta, mutta sitten hän
pisti päänsä ikkunasta jatkaen huu­telemistaan.
H§n oli selvästi hyvin
kärsimätön ja vihainen, sillä tunti
lähestyi, jolloin hän sunnuntaisin ta­vallisesti
meni Mescalin luokse.
"Nyt on jotakin hullusti", mumisi
Dave.
"Hester, Hester!" huusi Snap.
Äiti Ruth tuli pihalle ilmoittamaan,
ettei Hester ollut tuvassa.
''No, mutta missä hän sitten on ?"
Snap piti lujasti ikkunanlaudasta
kiinni kourillaan. Jonkun on men­tävä
häntä hakymaani Hester I"
"Poika, nyt on sunnuntai!" huusi
August Naab vakavasti." "Hiljennä
äänesi! IVIikä sinulla on hätänä?"
"Hätänäkö?" karjaisi Snap rai-voissaan,'
"Kun nukuin, varasti
Hester kaikki vaatteeni. Hän on"
kätkenyt ne^ ja juossut tiehensä.
Täällä ei ole riekalettakaan, jonka
vöisip pukea ylleni. Minä —'*
Puheen loppu hukkui Augustin ja
relle tytölle löytyy paljon enemmän
huvia ja työtä, mitä olet tähän asti
tehnyt. — Minä tulen teidän kans­sanne
lähetyskokoukseenne. Ha­luan
kuulla, mitä siellä taotaan teidän
päihinne ja- myöhemmin sitten sanon
mielipiteeni siitä, ellette pahaa tyk­kää.
Palaamme kotiin kävelyltä, josta
Oli muodostunut niin vakava |:ävelyf
iretki. Lupasin kirjoittaa siitä, johon
kävelytoverini suostuivat. ,
Hyvästi niemiin! . Menenrune il* ^
]aBa:katoliIaiseen tilaisuuteen/ josta .
lupasan sahöa mielipiteeni^
Daven rämisevään nauruun. Hare
onnistui tukahduttamaan oman iloi­suutensa.
Snap vetäisi päänsä takai­sin
lyöden ikkunan kiinni.
"Jack", ^ n o i August, "mormoo-nienkin
keskuudessa juoksee uskolli­sen
rakkauden virta joskus hyvin
epätasaisesti."
Säälistä vaimoa kohtaan unhotti
Hare lopulta katkerat tunteensa.
Snap ei välittänyt rahtuakaan hänen
lähettämistään viesteistä eikä tem­puista,
eikä sallinut minkään kes­keyttää
iltaisin tapahtuvia' keskus-telujaan
Mescalin kanssa. Oli aivan
selvääj että hän dli rakastunut korvia
myöten. Millainen hän sitten lienee
ollytkaan kihlauksen alkuaikoina, oli
hän nyt kumminkin innokas tunget-^
televä rakastaja. Hänen haukansil­mänsä
olivat lempeämmät kuin mil­loinkaan
ennen, hän oli kohtelias, ys­tävällinen,
iloinen, aivan erilainen
Snap Naab kuin ennen. Hän ajoi
partansa usein, l^äytti puhtaita vöitä
ja irroitti veriset kannukset saappais­taan.
Kahdeksaan kuukauteen ei hän
ollut koskenutkaan pulloon. Kevään
lähestyessä oli hän aivan hulluna
rakkaudesta Mescaliin. Häät oli vain
lykätty tuonnemmaksi sen vuoksi, et­tei
hänen vaimonsa halunnut toista
mauttavan
pian järkiinsä, pidän lapset luonani
ja lähetän hänet takaisin isänsä luo."
"Älä hätäile, poikani!: Anna hä­nelle
aikaa", vastasi August. "Nai­sille
täyt)^ tehdä mieliksi^ Lyöri
vaikka vetoa, etta häh suost^uu en­nen
pumpulipuiden kukkimista, jon­ne
ei ole enää pitkälti aikaa."
Kun päivät lämpenivät, alkoi Hare
kä\^ellä ulkosalla yhä enemmän; ja
eräänä iltana, kun hämärä kietoi
keitaan varjoihinsa muuttaen rinteit-ten
juuret aivan pimeiksi, läksi hän
kävelemään kenttiä kohti. Siyuutta-essaan
Snapin huvilan kuuli'hän in­tohimoisesti
vastustavan naisen ää­nen
ja miehen kiihtyvät vihaii pur­kaukset.
Myöhemmin, kun hän sei­soi
käsi Hopeaharjan kaulalla, kuuli
hän naisen huuldon, ensin kimeän,
mutta sitten hiljaisen ja vaimenne­tun,
jolloin hänen ruumiinsa jäykis­tyi
ja kädet puristuivat nyrkkiin.
Kun hän paluumatkallaan sivuutti
huvilan, vahvisti hiljainen vaikeroi­minen
hänen epäluulonsa.
Sinä iltana oli Snap tavattomasti
vilkas ja onnellinen pyytäen isäänsä
määräämään hääpäivän. August
täytti hänen pyyntönsä matalin ää­nin
ja silminnähtävin helpotuksin.
Mescal sai ottaa vastaan omituiset
mormoonien onnentoivotukset. Ha-resta,
joka tarkasteli tuota omituista
tyttöä onnettoman rakastajan tus­kallisin
tdrävin katsein, näytti tyttö
iloitsevan yhtä paljon kuin muutkin,
että hääpäivä oli määrätty. Hän ei
kumminkaan ollenkaan ujostellut eikä
joutunut hämmennyksim. kun Snap
kumartmsuuteleniiaan häntä ensim­mäisen
kerran elämässään, käänsi
hän hieniaii kasvojaan, niin että Sna­pin
huplet koskettivat hänen pos­keaan.
Silloinkaan ei hänen itsensä-hiffitseimskykynsä
jättänyt häntä
hetkeksikään, pulaan. Hare sai pon­nistaa
kaikki voimansa voidakseen :
muka onnitelladiäntä. Hän onnistuin
kin mumisemaan muutanuakuuhi-;
mattomia sanoja,.: Mescal kohotti.pit­kiä
silmäripsiaän ja sieUä syvällä
varjojen alla oli kuvaamatonta tus­kaa.
Huomatessa^an^ sen tynnistyi
Hare kokonaan. Hän meni huonee-seensa
ollen melkein varma siitä, ;että
tyttö oli mukautunut, ja, vaikka hän
ei voinut S3^ttääkään; Mescalia tun­tiessaan
hänen avuttomuuteiisaj
moitti ja soimasi hän tyttöä kummin­kin
mielessään. Mescal oli pettänyt
hänet, kuten hän oli otaksunutkin.
Hän kieriskeli vuoteellaan ajatellenj
ja makasi sitten liikkumatta katsoen
avonaisin silmin pimeyteen ^mielen
kiehuessa ja kapinoidessa./. Tämän
yön kuluessa oppi hän tietämään,
. mitä rakkaus oli hänelle mafesanut.
> -
Aamun sarastaessa tunsi hän ole­vansa
hieman alistuvaisempi. Seu­raavat
päivät kuluivat hitaasti ja sit­ten
koitti huhtikuun ensimniäinen
päivä, joka oli määrätty hääpäiväk­si.
. August Naab ^ l i sanonut, että
se i tulee tapahtumaan ennenkuin
pumpulipuut avaavat nuppunsa, ja
nyt ne juuri alkoivat raottaa niitä.
Päivä ei ^oUut mikään vapaapäivä,
ja George, Zeke ja Dave alkoivat
koota tavaroitaan ratsastääkseen lai­tumille,
mutta kumminkin oli ilmassa
Jonkunlaista juhlan ja riemun^ tun-
V tiia. Snap Naab käveli joustavasti
ja hilpein ilmein. Kerran ha^n ter­vehti
Hareakin h3mi3rillen.
Pinte Valmistautui ajäiöa^ uu­den
laumansa jdätasangoUe; ,Talon
naiset hääräsivät kiihkeästi ja ah­kerasti,
ja lapset melusivat.
Iltapäivällä alkoi hamartaa ja
Hare meni joelle viepää tietä jyrkän­teen
juurelle varjoon kävelemään.
Hän aikoi, viipyä siellä niin kauan,
kunnes AugUst Naab oli julistanut
Mescalin ja Snapin jaimoksi ja mie­heksi.
Heikon länsituulen mukaina
kuuluva putousten kohina muuttui
tyynnyttäväksi huminaksi. Vuoren
mustan harjan ylitse paistoi loistava
kirkas tähti. Yksinäisyjrs ja hiljai­suus
vaikuttivat Harn mieleen lie­ventäen
hänen tuskaansa. Silloin pani
lipposiin pistettyjen jalkojen peh­meitten
askelten kolina hänet äkkiä
suoristautumaan.
Solakka olento pujahti esiin kul­mauksen
takaa. Mescalhan sieltä tu-
^ likin. Valkoinen Wolf käveli hänen
rinnallaan. Tyttö lähestyi nopeasti:
Harea. ^
"Mescal!" huudahti tämä.
"Hss! Puhu hiljaa", kuiskasi tyttä
pelokkaasti hiipien hänen lähelleen.
"Jack, rakastatko minua vielä?"
Tuossa kuiskauksessa oli paljon
muutakin kuin naisen suloutta. Tä­män
epämääräisen vetoamisen mer­kitys
värisytti Harea ja hän vapisi
kuin haavan lehti.
"Taivaan Jumälä, sinut vihitään
muutamien minuuttien kuluttua!
Mitä tarkoitat? Mihin olet menossa,
koska olet pukenut tuon piikinnäh-käisen
puvun yllesi ja Ottanut tVol- :
fin mukaasi?"
'"Minulla ei ole aikaa, ainoastaan
sana, kiiruhda, rakastatko miniiä vie-lä?^
änkytti tyttö katsoen suurin lois- .
tavin silmin häneen. • ^ : ^
"Rakastanko sinua? Kj(}ko'ä^x^^
tanii"
, . «Kuuntele sitten", kuiskasi tyttS
painautuen häneen kiimii. Uusi w ;
lenhenkäys kantoi heidän,koriksä
virran: kohinan, Tyttö i e n p l^
" peästi ja sanoi: «Minäkin rakastan
sinua äärettömästi! Hyvä^y*.
Sitten hän suuteli Har<^
tyen irti ja, hävisi hiljaa tiiin
joelle vievän tien varjoihin _
koiran seuratessa bänen kmtm..^
Tyttö oli kadonnut
Hare tointui huumauksestaan „
syöksyi tytön jälkeen huiitaenJiäL^
nimeltä. Mutta pimey^' oli^nielljt
hänet, ^ ja ainoastaan kaiku vastasi
;hänen" huutoihinsa.
XII. •
KAIKUKALLIOT
Kun "hän voi ruveta selvenimin
ajattelemaan, pysähtyi häii' tietä­mättä
oikein, mihin hänen oli ryh-dyttäyä.
Mescalin vuoksi ei hän
saanut, näyttää, etta hän olf jotenkin
osallinen hänen päättömään pakoon-sa,
eikä_ sitäkään, että hän tiesi siitä
nutaan.
Hiipien saapui hän pumpulipuu-metsikköön,
pujahti puiden pimeään
varjoon ja haparoi pois välkkyvien,
tulien piiristä. Tuijotettuaan sitten
, pimeään niin kauan, kunnes hän tie-:
si saavansa olla turvassa yllätyksiltä,
hiipi hän rakennuksen varjoon, sitten
välikköön ja lopulta omaan huonee-|
seensa. Siellä hän heittäytyi vuo­teelleen
koettaen tyyntyä, hiljentää
hermbjensa kiivasta värinää ja vai-^
mejitaä sydämensä riemuitsevaa sy^
kintää. Hetkeksi yhtyi koko hänen
olemuksensa tuohon ilon väristyttä-vään
tietoisuuteen, että Mescal oli
vapauttainut itsensä. Hän oli päässyt
p^^koon haukan, lopulliselta iskulta.
Haren maatessa siinä ja koettaessa
tyynnyttää järkytettyjä tunteitaan
kuului hänen kaniarinsa viereisestä
suuresta seurusteluhuoneesta iloisia
ääniä ja hanurin soittoa. Äkkiä kuu­lui
raskaita askelia välikön lattialta
ja ka$i tarttui hänen ovensa ripaan.
*^Jacki oletko siellä?" kuuli hän
August ^Näabin kysyvän.
"Olen."
"Tule sitten tupaan."
- Hare n aukaisi oven ja.seU'
rasi Augustia. Pöytä oli katettu, ja
Naabit, pienet ja suuret, odottivat
jännittynein mielin. Kun Hare oli
pujahtanut joukon taakse, tuli Snap
vaimoineen huoneeseen. Hester. oli
niin kalpea kuin kuollut. Hare huo­masi
äiti Ruthin säälivän masentu­neen
katseen, kun hän veti tuon
hennon pienen naisen viereensä seiso­maan.
Kiiri AugiBt Naab alkoi kään­nellä
raarhattunsa lehtiä, hiljenivät
kuiskaukset.
"Miksi eivät^ tytöt mene häntä ha­kemaan?"
kysyi hän.
• "Judith ja Ester, tuokaa hänet
tänne", huusi äiti Mary välikköön.
Kuului nopeita askelia ja tytöt
hyökkäsivät huoneeseen huudahtaen;
"Mescal ei ole siellä!"
"No, missä hän sitten on?" W
August Naab tiukasti mennen oveUe.
"Mescal!" huusi hän.
^ Hänen ratkaisevaan kutsuunsa vas­tasi
ainoastaan takassa palavanltileo
iloinen räiskyminen. , .
"Hän..0i*ole pukenut valkois^P"^
kuakaan'jrileen" ilmoitti '
"Hänen pukinnahkai^^
ei riipii .tavaUisessa naui^S3an'>|
Ester. . •
August V Naab laski
pöydälle^ *TeÖcäsin tuota ain^»*
noi hän vain.
AKUliTAÄ kaivettiin Cape'
sääiiäi&riö y. 1654.