1938-05-14-10 |
Previous | 10 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
LAUANTAINA, TOUKOKUUN 14 PÄIVÄNÄ im imim SDOBI B&KKAUS
Kun J. M. Tanner voitti 120 jaar- nen järjestysnumeronsa 13. Tanner
din aitajuoksun Englannissa, oli hä- on toinen vasemmalta.
Pieni kalpea Orvokki
Kirj. Tuovi
0 ] / ^ R V O K K I asui äitinsä kanssa
pienessä mökissä kaupungin
laidassa. Hänen isänsä oli kuollut
bänen ollessaan vielä hyvin nuori.
Äiti kävi tehtaassa työssä raataen
aamusta iltaan, että voisi elättää itsensä
ja Orvokin.
Äidin ollessa työssä, öli Orvokki
koulussa. Iltaisin hän leikki toisten
lasten kanssa kadulla. Orvokki ei
ollut koskaan nähnyt metsiä, eikä
hän tuntenut kukkasten tuoksua.
Hän oli syntynyt ja kasvanut huoneessa,
josta näki vain alastomille
takapihoille. Pienestä saakka hän oli
saanut hengittää kadun tomua ja
tehtaitten savua. Harvoin hän näki
aurinkoa, sillä molemnun puolin kapeaa
katua, joka oli hänen maailmansa,
kohosivat korkeat kivitalot.
Silloin harvoin kun hän auringon
näki, oli se himmeä, tomu- ja savu-
;pilven takana.
Päästyään koulusta, meni Orvokki
tehtaaseen työhön. Hän oli unelmoinut
päästä elokuvatähdeksi ja hänellä
oli taipumuksiakin näyttelemiseen.
Mutta vartuttuaan, alkoi hän käsittää,
että köyhän unelmat ovat turhia
tämän yhteiskuntajärjestelmän
aikana.
Kun Orvokki oli ollut vähän aikaa
työssä, alkoi hän laihtua ja hän
oli aina väsynyt. Lapsesta saakka
hän oli ollut heikko ja kalpea. Häneltä
oli puuttunut hyvä hoito ja
ravinto. Kurjat olot ja hengittämänsä
saastainen ilma olivat lyöneet hä-.
neen leimansa.
Äiti katseli huolestuneena lastaan.
Viimein hän vei Orvokin lääkärin
luo. Lääkäri määräsi, että tytön täytyy
viedä maaseudulle ja saada täydellisesti
levätä. Äiti otti kaikki säästönsä
ja osti pienen paikan maaseudulla,
jonne muutti Orvokin kanssa.:'
;
Maaseudulla, raittiissa ilmassa sai
Orvokki uusia voimia. Hänestä kehittyi
ihanan kaunis neitonen. Jokaisen
miehen, joka hänet näki, valtasi
halu saada hänet omakseen.,
Mutta Orvokki ei kiinnittän5rt mitään
huomiota miehiin, ennenkuin
hän näki Taiston. He rakastuivat toisiinsa
ensi näkemältään jä pian sen-jälkeen
he menivät avioliittoon. He
olivat niin onnellisia. Heidän rakkaudessaan
toisiinsa oli jotain suurta
ja pyhää.
Vuoden perästä heille syntyi poika.
Pikku Onni oli heidän ilonsa ja
he tunsivat olevansa onnellisimmat
ihmiset maailmassa. Näytti, että
heidän onneaan ei voi mikään särkeä.'
' • • , .• '
Mutta parin onnellisen vuoden perästä
alkoi heidän onnensa kirkkaalle
taivaalle kerääntyä synkkiä, mustia
pilviä. Onni sairastuil Raskam
sydämin katselivat äiti, isä ja isoäiti,
kuinka lapsi kuhtui hiljalleen ja
kulki kuoloa kohti. Viimein hirveän
kuumeen raatelemana lapsi nukkui
ikuiseen uneen.
Isku oli liian raskas vanhenunille.
Se mellaein mursi Taiston ja Orvokin
äidin. Orvokki ei siitä iskusta toipunut
koskaan.
Lapsen kuoltua he muuttivat takaisin
kaupunkiin. Siellä Orvokin
terveys huononemistaan huononi.
Viimein selvisi, että Orvokki sairasti
pelättyä tautia, keuhkotautia, joka
raivoaa köyhälistön keskuudessa.
Hänet vietiin parantolaan. Mutta
hoidosta ei enää ollut apua.
Koitti Orvokin viimeinen päivä.
Hän kuiskasi Taistolle ja äidilleen
viimeiset sanat:
"Hyvästi, rakkaat. Älkää surko
minua parempi on näin. Minun
toivomukseni on, että toimitte lopun
elämäänne innokkaina työtätekevien
riveissä, ettei tulevan sukupolven jäsenten
elämä pääty näin, kuten m i nun
ja monen muun on päättynyt —
köyhyyden takia. Hyvästi rakas äiti!
Hyvästi Taisto! Rakasten sinua!"
Sen enempää hän ei voinut sanoa.
Pieni, kalpea Orvokki paä&\ ikuiseen
rauhaan. ^ .
Surun murtamina seisoivat äiti ja
NAISET ovat aina pelanneet suurta
rollia valtiollisten •mullistusten
kulissien takana ja väliin julkisestikin.
Niinpä on hyvin tunnettu
asia, että koko Pohjolan hallitsijan,
Ruotsin, Norjan ja Tanskan kuninkaan
Kristian II: n oli pakko lähteä
maanpakoon suureksi osaksi sen ta-
'kia, etteivät maan muut niahtajat
pitäneet hänen rakkausasioittensa
järjestystä oikeana.
Kuningas Kristian II: n toisaalta
ylen onnellisiin, mutta toiselta puolen
onnettomiin rakkausasioihin antoi
alkunsa oikeastaan se seikka, että
hän V . 1509 26-vuotiaana junkkarina,
mutta ei vielä hallitsijana, piti
tehdä matka Bergeniin. Bergenin
kaupungin asukkaat olivat nimittäin
valittaneet Kristianin isälle, silloiselle
hallitsijalle Hans-kuninkaalle,
että hansakauppiaat loukkaavat
heidän oikeuksiaan, ja isä oli lähettänyt
Kristianin ottamaan asiasta
selvää.
Junkkari Kristian lienee toimittanut
isänsä asiaakin — siitä ei ole
tosin tarkkaa tietoa säilynyt, mutta
kuuliaisena poikana hän tietenkin
teki tehtävänsä, -— miitta ainakin hän
tapasi hollantilaissyntyisen porva-risneidon,
Dyveken, josta tuli hänen
suuren rakkautensa ja palvontansa
kohde.
Kuka oli Dvyke?
Historia tietää kertoa, eitä hän oli
ihastuttavan kaunis, hyväsydäminen
ja puhdasmaineinen 17-yuotias neito
silloin, kun Kristian hänet ensi kerran
tapasi. Dvyke oli tullut fferge-niin
Hollannista erään Sigbrit Wil-luriisin
kanssa. Tämä liäineii nimitti
Dyvekeä t3rttärekseeh, mutta
tätä väitettä oli tavallaan vaikea
uskoa, koska Sigbrit oli yhtä
ruma kuin tytär oli kaunis. Mutta
jos Sigbritille oli kauneutta annettu
vähän, oli viisautta hänen päähänsä
siunautunut sitä enemmän, ja hän
oli jo ehtinyt hankkimaan Bergenissä
itselleen varallisuuttakin.
Kun junkkari Kristian kuuli puhuttavan
Dyveken kauneudesta, hän
antoi kutsua D3rveken tanssiaisiin,
jotka Bergenissä porvarien toimesta
järjestettiin nuoren junkkarin kunniaksi,
Ja näissä juhlissa Kristian
totesi jutut tosiksi, hänen kuuma
verensä alkoi hehkua rakkautta eikä
hän sinä iltana tanssinut aatelisneitojen
suureksi harmiksi ollenkaan
heidän kanssaan, vaan vain yksin
Dyveken. Ja kun junkkari matiiusti
pois Bergenistä, toimitti hän niin,
että Sigbrit kaunime t)rttärineen
muutti hänkin Osloon, missä junkkari
siihen aikaan piti majaa.
Äiti ja tytär pysyivät junkkari
Kristianin luona ensin Oslossa ja
sitten Hans-kuninkaan kuoltua v.
1513 Tankassa, jossa kuninkaaksi
Taisto Orvokin haudalla.
"Hän oli niin pieni ja hento, minun
valkoinen Orvokkini. Hän oli
hento kukkanen, joka ei voinut kes- >
tää niitä myrskyjä, joita köyhät ihmiset
joutuvat kärsimään. Hän ei
pyytänyt muuta kuin saada elää, mutta
hän kuoli siksi, kun rikkaat veivät
hänenkin osansa. Orvokki, rakas,
lupaamme tehdä parhaamme, ettei
tulevan sukupolven kohtalo ole samanlainen
kuin njityisen..
lUcien vaipui vanha äiti tyttärensä
haudan ääreen; Siinä he viipyivät
kauan, nuo kaksi, joUta kuolon yS-kate
vei kalleimman.
siirtynyt Kristian antoi heidä^JJ
tavakseen Hvidören linnan, Siitä iin-nasta
k ^m ohjailtiin kolmen Pot
jolan maan asioita kymmenen vuotta.
Dvyke oli , kuninkaan hyvänä
hengettärenä, joka lempeydellään ja
hyväsydämisyydellään sai kiivasluon-toisen
kuninkaan luopumaan mones-ta
liian raisusta päätöksestä. Mutta
todellisena hällitsijattarena oli kuitenkin
Sigbrit-muori, joka sai kuninkaan
kokonaan vaikutusvaltansa
alaiseksi, iiiin että hänen sanotaankin
lausuneen:
— Niin kauan kuin kuningas ei
ole kauempana kuin 10 peninkulman
päässä mmusta, ei häh tee mitään
sellaista, jota minä en tahdo.
Ei voida sanoa, että Sigbrit olisi ollut
johtamassa maan asioita hunningolle,
pikemmin päinvastoin. Hän oli
erittäin älykäs, joka pääsi "sisälle"
hyvin valtiollisiinkin asioihin ja teki
oikeita johtopäätöksiä nopeasti. Mutta
siitä huolimatta maiden aateliset
vihasivat mitä vilpittömämmin Sig-britiä
jo sen takia, että hän oli ulkomaalaista
poryarillista syntyperää.
Mutta kuningas piittasi vähän aatelisista,
sillä häp rakasti syvästi
Dyvekeään eikä edes suostunut pit-kim
aikoihin menemään naimisiin
siitä huolimatta, että häntä siihen yritettiin
taivuttaa. Vasta v. 1514 hän
solmi avioliiton Burgundin Isabellan,
14-vuötiaan tyttösen kanssa, mutta
tästä huolimatta hänen suhteensa
D3rvekeen ^ysyi yhtä läheisenä. Isabellan
sukulaiset tiesivät kyllä ku-nmkaan
"suhteesta", mutta uskoivat
kai sen unohtuvan. Kun niin ei käynyt,
tuli v. 1516 Hollannista lähetystö
vaatimaan, että "Dyveke poistettaisiin
kuninkaan läheisyydestä,
koska kuningas löi sen vuoksi lai-mm
omaa puolisoaan."
^Sukulaisten yritys päättyi kehnosti,
sillä kuningas ei ottanut ehdotusta
kuuleviin korviinsakaan, vaan ilmoitti,
ettei se vierahille kuulu, mitenhän
Dyvekeään rakastaa. Ja hän lisäsi:
"Minun on velvoUisutueni elää kuninkaallisesti,
ja samalla tavoin kuiii
minä ovat isäni niinkuin isänisänikin
eläneet:"
Vuotta myöhemmin Dyveke kuoli
äkkiä. Arveltiin hänen saaneen-myrkkyä.
Oikeus tutki asiaa, miittd
ei saanut selville syyllistä, mutta
siitä huolimatta kuningas mestaatti
Torben Oksen vikapäänä katalan^
tekoon. Selvänä pidetään kuitaAin,- .
että murha oli aatelisten taholta-suunnitdtu
tyo, jonka avulla uskottiin
samalla voitavan syrjäyttää Sigbrit-
muori kuninkaan ensimmäisen
neuvonantajan asemasta. Niin «
käynyt — Sigbritin valta oli nim suuri,
— mutta kunmkaan ja
taren suhde tuli jonkin verran läheisemmäksi,
ja Sigbrit oli heidän ensimmäisen
lapsensa kuinminakin. i
Aateliston viha oli leppymätöffi^
V . 1523 kuningas Kristianin täyty»
lähteä pois maastaan. Dyveken kuoleman
jälkeen häntä vastaan aatdis^'
ton viha yhä kasvoi, kunnes^^t^
oli täysiy ja kuninkaan täytyi lafi^
maanpakoon.
Mutta rakkaus Dyvekeen tuleer^
na säUymään hänen elämänsa^öisu^'
rian kauneimpana lukuna.
UtTDESTA . Englannista vie^ ^
ennen vanhaan jäätä kaukaisee»
tiaan. •
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 14, 1938 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1938-05-14 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki380514 |
Description
| Title | 1938-05-14-10 |
| OCR text | LAUANTAINA, TOUKOKUUN 14 PÄIVÄNÄ im imim SDOBI B&KKAUS Kun J. M. Tanner voitti 120 jaar- nen järjestysnumeronsa 13. Tanner din aitajuoksun Englannissa, oli hä- on toinen vasemmalta. Pieni kalpea Orvokki Kirj. Tuovi 0 ] / ^ R V O K K I asui äitinsä kanssa pienessä mökissä kaupungin laidassa. Hänen isänsä oli kuollut bänen ollessaan vielä hyvin nuori. Äiti kävi tehtaassa työssä raataen aamusta iltaan, että voisi elättää itsensä ja Orvokin. Äidin ollessa työssä, öli Orvokki koulussa. Iltaisin hän leikki toisten lasten kanssa kadulla. Orvokki ei ollut koskaan nähnyt metsiä, eikä hän tuntenut kukkasten tuoksua. Hän oli syntynyt ja kasvanut huoneessa, josta näki vain alastomille takapihoille. Pienestä saakka hän oli saanut hengittää kadun tomua ja tehtaitten savua. Harvoin hän näki aurinkoa, sillä molemnun puolin kapeaa katua, joka oli hänen maailmansa, kohosivat korkeat kivitalot. Silloin harvoin kun hän auringon näki, oli se himmeä, tomu- ja savu- ;pilven takana. Päästyään koulusta, meni Orvokki tehtaaseen työhön. Hän oli unelmoinut päästä elokuvatähdeksi ja hänellä oli taipumuksiakin näyttelemiseen. Mutta vartuttuaan, alkoi hän käsittää, että köyhän unelmat ovat turhia tämän yhteiskuntajärjestelmän aikana. Kun Orvokki oli ollut vähän aikaa työssä, alkoi hän laihtua ja hän oli aina väsynyt. Lapsesta saakka hän oli ollut heikko ja kalpea. Häneltä oli puuttunut hyvä hoito ja ravinto. Kurjat olot ja hengittämänsä saastainen ilma olivat lyöneet hä-. neen leimansa. Äiti katseli huolestuneena lastaan. Viimein hän vei Orvokin lääkärin luo. Lääkäri määräsi, että tytön täytyy viedä maaseudulle ja saada täydellisesti levätä. Äiti otti kaikki säästönsä ja osti pienen paikan maaseudulla, jonne muutti Orvokin kanssa.:' ; Maaseudulla, raittiissa ilmassa sai Orvokki uusia voimia. Hänestä kehittyi ihanan kaunis neitonen. Jokaisen miehen, joka hänet näki, valtasi halu saada hänet omakseen., Mutta Orvokki ei kiinnittän5rt mitään huomiota miehiin, ennenkuin hän näki Taiston. He rakastuivat toisiinsa ensi näkemältään jä pian sen-jälkeen he menivät avioliittoon. He olivat niin onnellisia. Heidän rakkaudessaan toisiinsa oli jotain suurta ja pyhää. Vuoden perästä heille syntyi poika. Pikku Onni oli heidän ilonsa ja he tunsivat olevansa onnellisimmat ihmiset maailmassa. Näytti, että heidän onneaan ei voi mikään särkeä.' ' • • , .• ' Mutta parin onnellisen vuoden perästä alkoi heidän onnensa kirkkaalle taivaalle kerääntyä synkkiä, mustia pilviä. Onni sairastuil Raskam sydämin katselivat äiti, isä ja isoäiti, kuinka lapsi kuhtui hiljalleen ja kulki kuoloa kohti. Viimein hirveän kuumeen raatelemana lapsi nukkui ikuiseen uneen. Isku oli liian raskas vanhenunille. Se mellaein mursi Taiston ja Orvokin äidin. Orvokki ei siitä iskusta toipunut koskaan. Lapsen kuoltua he muuttivat takaisin kaupunkiin. Siellä Orvokin terveys huononemistaan huononi. Viimein selvisi, että Orvokki sairasti pelättyä tautia, keuhkotautia, joka raivoaa köyhälistön keskuudessa. Hänet vietiin parantolaan. Mutta hoidosta ei enää ollut apua. Koitti Orvokin viimeinen päivä. Hän kuiskasi Taistolle ja äidilleen viimeiset sanat: "Hyvästi, rakkaat. Älkää surko minua parempi on näin. Minun toivomukseni on, että toimitte lopun elämäänne innokkaina työtätekevien riveissä, ettei tulevan sukupolven jäsenten elämä pääty näin, kuten m i nun ja monen muun on päättynyt — köyhyyden takia. Hyvästi rakas äiti! Hyvästi Taisto! Rakasten sinua!" Sen enempää hän ei voinut sanoa. Pieni, kalpea Orvokki paä&\ ikuiseen rauhaan. ^ . Surun murtamina seisoivat äiti ja NAISET ovat aina pelanneet suurta rollia valtiollisten •mullistusten kulissien takana ja väliin julkisestikin. Niinpä on hyvin tunnettu asia, että koko Pohjolan hallitsijan, Ruotsin, Norjan ja Tanskan kuninkaan Kristian II: n oli pakko lähteä maanpakoon suureksi osaksi sen ta- 'kia, etteivät maan muut niahtajat pitäneet hänen rakkausasioittensa järjestystä oikeana. Kuningas Kristian II: n toisaalta ylen onnellisiin, mutta toiselta puolen onnettomiin rakkausasioihin antoi alkunsa oikeastaan se seikka, että hän V . 1509 26-vuotiaana junkkarina, mutta ei vielä hallitsijana, piti tehdä matka Bergeniin. Bergenin kaupungin asukkaat olivat nimittäin valittaneet Kristianin isälle, silloiselle hallitsijalle Hans-kuninkaalle, että hansakauppiaat loukkaavat heidän oikeuksiaan, ja isä oli lähettänyt Kristianin ottamaan asiasta selvää. Junkkari Kristian lienee toimittanut isänsä asiaakin — siitä ei ole tosin tarkkaa tietoa säilynyt, mutta kuuliaisena poikana hän tietenkin teki tehtävänsä, -— miitta ainakin hän tapasi hollantilaissyntyisen porva-risneidon, Dyveken, josta tuli hänen suuren rakkautensa ja palvontansa kohde. Kuka oli Dvyke? Historia tietää kertoa, eitä hän oli ihastuttavan kaunis, hyväsydäminen ja puhdasmaineinen 17-yuotias neito silloin, kun Kristian hänet ensi kerran tapasi. Dvyke oli tullut fferge-niin Hollannista erään Sigbrit Wil-luriisin kanssa. Tämä liäineii nimitti Dyvekeä t3rttärekseeh, mutta tätä väitettä oli tavallaan vaikea uskoa, koska Sigbrit oli yhtä ruma kuin tytär oli kaunis. Mutta jos Sigbritille oli kauneutta annettu vähän, oli viisautta hänen päähänsä siunautunut sitä enemmän, ja hän oli jo ehtinyt hankkimaan Bergenissä itselleen varallisuuttakin. Kun junkkari Kristian kuuli puhuttavan Dyveken kauneudesta, hän antoi kutsua D3rveken tanssiaisiin, jotka Bergenissä porvarien toimesta järjestettiin nuoren junkkarin kunniaksi, Ja näissä juhlissa Kristian totesi jutut tosiksi, hänen kuuma verensä alkoi hehkua rakkautta eikä hän sinä iltana tanssinut aatelisneitojen suureksi harmiksi ollenkaan heidän kanssaan, vaan vain yksin Dyveken. Ja kun junkkari matiiusti pois Bergenistä, toimitti hän niin, että Sigbrit kaunime t)rttärineen muutti hänkin Osloon, missä junkkari siihen aikaan piti majaa. Äiti ja tytär pysyivät junkkari Kristianin luona ensin Oslossa ja sitten Hans-kuninkaan kuoltua v. 1513 Tankassa, jossa kuninkaaksi Taisto Orvokin haudalla. "Hän oli niin pieni ja hento, minun valkoinen Orvokkini. Hän oli hento kukkanen, joka ei voinut kes- > tää niitä myrskyjä, joita köyhät ihmiset joutuvat kärsimään. Hän ei pyytänyt muuta kuin saada elää, mutta hän kuoli siksi, kun rikkaat veivät hänenkin osansa. Orvokki, rakas, lupaamme tehdä parhaamme, ettei tulevan sukupolven kohtalo ole samanlainen kuin njityisen.. lUcien vaipui vanha äiti tyttärensä haudan ääreen; Siinä he viipyivät kauan, nuo kaksi, joUta kuolon yS-kate vei kalleimman. siirtynyt Kristian antoi heidä^JJ tavakseen Hvidören linnan, Siitä iin-nasta k ^m ohjailtiin kolmen Pot jolan maan asioita kymmenen vuotta. Dvyke oli , kuninkaan hyvänä hengettärenä, joka lempeydellään ja hyväsydämisyydellään sai kiivasluon-toisen kuninkaan luopumaan mones-ta liian raisusta päätöksestä. Mutta todellisena hällitsijattarena oli kuitenkin Sigbrit-muori, joka sai kuninkaan kokonaan vaikutusvaltansa alaiseksi, iiiin että hänen sanotaankin lausuneen: — Niin kauan kuin kuningas ei ole kauempana kuin 10 peninkulman päässä mmusta, ei häh tee mitään sellaista, jota minä en tahdo. Ei voida sanoa, että Sigbrit olisi ollut johtamassa maan asioita hunningolle, pikemmin päinvastoin. Hän oli erittäin älykäs, joka pääsi "sisälle" hyvin valtiollisiinkin asioihin ja teki oikeita johtopäätöksiä nopeasti. Mutta siitä huolimatta maiden aateliset vihasivat mitä vilpittömämmin Sig-britiä jo sen takia, että hän oli ulkomaalaista poryarillista syntyperää. Mutta kuningas piittasi vähän aatelisista, sillä häp rakasti syvästi Dyvekeään eikä edes suostunut pit-kim aikoihin menemään naimisiin siitä huolimatta, että häntä siihen yritettiin taivuttaa. Vasta v. 1514 hän solmi avioliiton Burgundin Isabellan, 14-vuötiaan tyttösen kanssa, mutta tästä huolimatta hänen suhteensa D3rvekeen ^ysyi yhtä läheisenä. Isabellan sukulaiset tiesivät kyllä ku-nmkaan "suhteesta", mutta uskoivat kai sen unohtuvan. Kun niin ei käynyt, tuli v. 1516 Hollannista lähetystö vaatimaan, että "Dyveke poistettaisiin kuninkaan läheisyydestä, koska kuningas löi sen vuoksi lai-mm omaa puolisoaan." ^Sukulaisten yritys päättyi kehnosti, sillä kuningas ei ottanut ehdotusta kuuleviin korviinsakaan, vaan ilmoitti, ettei se vierahille kuulu, mitenhän Dyvekeään rakastaa. Ja hän lisäsi: "Minun on velvoUisutueni elää kuninkaallisesti, ja samalla tavoin kuiii minä ovat isäni niinkuin isänisänikin eläneet:" Vuotta myöhemmin Dyveke kuoli äkkiä. Arveltiin hänen saaneen-myrkkyä. Oikeus tutki asiaa, miittd ei saanut selville syyllistä, mutta siitä huolimatta kuningas mestaatti Torben Oksen vikapäänä katalan^ tekoon. Selvänä pidetään kuitaAin,- . että murha oli aatelisten taholta-suunnitdtu tyo, jonka avulla uskottiin samalla voitavan syrjäyttää Sigbrit- muori kuninkaan ensimmäisen neuvonantajan asemasta. Niin « käynyt — Sigbritin valta oli nim suuri, — mutta kunmkaan ja taren suhde tuli jonkin verran läheisemmäksi, ja Sigbrit oli heidän ensimmäisen lapsensa kuinminakin. i Aateliston viha oli leppymätöffi^ V . 1523 kuningas Kristianin täyty» lähteä pois maastaan. Dyveken kuoleman jälkeen häntä vastaan aatdis^' ton viha yhä kasvoi, kunnes^^t^ oli täysiy ja kuninkaan täytyi lafi^ maanpakoon. Mutta rakkaus Dyvekeen tuleer^ na säUymään hänen elämänsa^öisu^' rian kauneimpana lukuna. UtTDESTA . Englannista vie^ ^ ennen vanhaan jäätä kaukaisee» tiaan. • |
Tags
Comments
Post a Comment for 1938-05-14-10
