Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 18, 1948

              l >!(> >•
••.1
iass^ laahustava. Se oU^
ini^utt^uii^^ -hänen elä-
: ^:Öli(a;tiiom^ neljän
.^ii voi. kuvitella, se riis-yielä
kun muutenkin as-uuttumassa
harvoiksi, kun
on saapumassa. Mutta
A^aÄ urhoollisesti kantaa
nurkumatta ottaa vastaan
koettelemukset. Sairastuu
slämäntoveri siinä vierellä
tkfeaä raskas elämän vael-sa
nojautuneena ja lasten
leisoo äiti isän avonaisen
ä. Multaan peitettiin ras­ian
suorittanut kohtaloto-inssa
oli yhdessä taivalta-y^
mmentä vuotra. Oli ol-auskoja
sekä surullisia. Oli
0 että Japset ja lasten lap-ipärillä..
Siinä vähitellen
Iti elämänkumppanin me-
S^en tuli oma sairaus,
n^sitten vieden voimat ko-
)li kovaa aikaa, nähdä äi-uskia
ja kuitenkaan ei voi-
/aan viimein kuolema tuli
a niin rakas äitimme las-iereen
joulukuun 4 päivä-ollut
tuskia enää.
1 elämän ja kuoleman laki.
ttaa omansa ja jotkut jou-rteessä
kärsimään kehdos-aakka.
Ehkä äidiHä oli
ohdutus, että lapset olivat
nen viimeisilläkin hetkil-i
ei ole kaikille äideille suo-et
ovat maailmalla ja äiti
itumaan vieraan hoitoon,
koskaan ole niin hellä kuin
ä Eeliin kai on sentään äi-me
osaa aiataa äidin eläessä
in työlle, mitä hän puoles-
-jmitta monasti sitten kun
\ii on huomaamme sen,
nyöhään. Tulee mieleen:
; antanut sen arvon mikä
cuulunut siitä uhrautuvas-ä
hän puolestamme joutui
iti-on kodin sielu, tähti, ja
'Hänen kätensä lämpöinen
aikaan suuria, ja hänen
isä ulottuu kaikkialle. Jos
ti sinua hellien hoitaa, su-
;taa,. silFä äidin rakkaus on
i aina • valmis uhrauksiin,
nkin äidin. Aina hän mel­aksensa
odotti, puolestam-ia
aina varoitti ja oikeaan
-akas, ne neuvot, jotka an-i
vähäsr,-oiset. Ja vaikka
i. taipaleella kohtasit monia
tta, oH- sinulla varma usko
psillesi tai ainakin lastesi
.olemaim. parempi elämä;
n^uskoit. ja luotit, tullaan
ttamaan. Et hyväksynyt
^kulkivat kaikkien tuulien
n pysyit aina vakaumuk-paasti
uskalsit tuoda ilma
kiahdollisesti sait siitä joil-
1, mutta se ei vaikuttanut,
na äiti sanoit: "Eikö ihmi-a
vääryyttä, jota maail-tetaan
ja miksi ne vielä
uoltaa?"
assa rakas äiti, sillä raskas
uli hyvm ja kunnialla suo-en
jälkeen ansaitsee saada
rkistävän levon,
•esi T Y Y N E SIILMAN
— Tanskan omistamassa
on löydetty lyijyä, Nykyi-y
mukaan laskettuna arvioi-jrvoksi
noin $280.000.000,
Join puolet (48pros.) ^^3-
maakunnan yli 70 vuoden
tkaisU sai vanhuudcnela-
3ryskuun lopulla.
— Sadasta Holb^^oodin
Jtä oli nuorin 2t^-vuotia3
pte ja vanhin 59-vuotias
(Jatkoa ensixmnäiseH&. sivulta)
Ij^ni oli sitä joskus kysynytkin äidiltä,
jjiutta hän oli vain sanonut, että isä läh-
Lj kauas merille jo ennen kuin Anni oli
jpäivänvaloa i»ähriyt. Ja sitten oli äiti
niin surullisen näköinen ettei Anni enää
uskaltanut kysyä mitään.
Mutta nyt oli tapahtunut jotakin niin
I ihmeellistä pikku-Annin elämässä. A i -
k-an yllättämällä tuli eräs setä heille ja
äiti sanoi hänen olevan Annin isän. Voi
kuinka ensin ujostutti, kun setä halusi
ottaa S3'liinsä, mutta kun hänellä oli
Iniin nauravat silmät ja hän oli niin, niin
|hy\'ä, että lopuksi Anni alkoi oikein pi­tää
hänestä. Oli niin mukavaa kiivetä
sedän syliin Ja kietoa kädet kaulaan ja
nyt hänkin sai sanoa 'isä'', niinkuin
Lailakin. Ja voi kuinka se oli hauskaa.
Heistä tuli niin hyvät ystävät, että aina
piti olla yhdessä. Kun Nukku-^Matti
tuli, lupasi isä pitää koko ajan 4tädestä
I kiinni.
Ä i t i k i n oli niin onnellinen ja hän lu-
I pasi että riyt tulevat suuret juhlat, oi-j
keat häät ja .\nni saa olla morsiustyttö-jnä
ja saa niin pitkän leningin että ihan
Iinaahan asti, eikä varpaitakaan näy yh­tään.
Ja vielä samanlaisen kuin äidillä-
I kin. Laila kyllä kertoi, että Lailan «äiti
oli sanonut että vain tyttöäidit viettä-irät
sellaisia häitä joissa oma lapsi on
morsiustytiönä. Anni vähän ajatteli
olikohan Lailan äiti tarkoittanut-jota­kin
pahaa, mutta kun äiti, isä ja .\nni
olivat niin .iloisia, niin eihän se voinut
I pahaa olla.- .Anni oli kyllä kuullut kuin­ka
isä oli äidille sanonut, että turhaan
äiti niin suuria häitä laittoi, olisi vain
I menty pian Ja hiljaa. Nii-in, ihan niin
oli isä sanonut, mutta äiti oli sanonut
odottaneensa niin kauan että hän ha­luaa
sitä Juhlia. Kyllä .Annikin niin
mielellään halusi sen pitkän koltun,.sa­manlaisen
kuin äidilläkin.
Isäkin meni taas pois eikä Anni olisi
sitä tahtonut,' mutta hän sanoi mene-ränsä
järjestärhään niitä häitä ja sitten
ei enää koskaan erota. Voi kuinka äidil­lä
näkyi olevan kiirettä ja touhua isän
lähdettyä. Ja isä kirjoitti menevänsä
kauaksi metsään puita kaatamaan, että
hän saisi paljon rahaa siksi kun äiti ja
.Anni ovat valmiit tulemaan hänen luok-
' seen.
Mutta taas isot ihmiset sotkivat kaik­ki
asiat, niin että ihan se tuntui pahalta
kim äiti odotti kirjettä isältä eikä sitä
tullut. Hänestä jo--alkoi tuntua siltä,
.ettei hän enää pääsekään morsiustytök-a
äidin ja isän häihin eikä saa sitä pit­kää
leninkiä. Äiti vastasi vähän Ijdiy-esti
ja vihaisesti jos häneltä jotakin ky­syi.
Sitten eräänä päivänä äiti sanoi,
että nyt he lähtisivät isää katsomaan
ja .^nnin isoäitiä, mummua. Kyllä An­ni
siitä ilostui, ihan sydän pompotti,
kun hänelläkin on mummu ja nyt hän
l^äsee mummun luo! Lailankin mum-
»nu oli niin kovin kiltti. Äiti ei näyt­tänyt
niin iloiselta kuin .Annin mielestä
olisi pitänyt näyttää nyt kun kerran
•nennään isää ja mummua katsomaan,
mutta ehkä mummun luona taas kaikki
muuttuisi hyväksi ja he olisivat yhtä
onnellisia kuin silloinkin kun isä oli hel-
^ luonaan. Oli niin hauskaa kun oi-
J^ein junalla pääsi mummun ja isän luo.
Kylläpä mummu asui kaukana. Jo
monta kertaa oli Anni kysynyt: "Eikö
jo olla mummolassa'*? 'Mutta äiti vain
^oi, ettei vielä pitkään aikaan. Ulko-
"^»n oli jo .tullut pimeä eikä nähnyt
mitään. Annia olisi kovasti nukuttanut,
P'eni pää retkahti usein rinnalle, mutta
ffJPpaasti hän koetti pitää itseään hc-
'^yjä, sillä oltiinhan menossa isän ja
l^ummon luo eikä sopinut nukkua. Äiti
J^jesii makuusian .Annille penkille, mut-
^ tovasli hänen oli vakuutettava ettei
nukuttaisi Ohi mummun aseman,
^nkuin pieni matkalainen . nukahti,
istui ja valvoi lapsensa vieressä ja
nellisuudesta. Oliko hän ollut min tyh­mä,
että antaa saman miehenT pettää it­seään
kaksi.kertaa?/Juuri kun pahin on
voitettu, haavat arpeutuneet ja hän saa­nut,
lapsensa kanssa elämässä jonkinlai­sen
jalansijan, vaikkei se kehuttava ole­kaan,
mutta kitkuttaa päivästä toiseen^
niin taasko sama mies Uniestyi hänen
elämäänsä pettäen ja surua tuoden? . . .
Ei hän tiennyt vielä mitään, mutta pa­ha
aavistus oli saanut hänet valtoihin­sa
niin että yllättäen hänen oli pitänyt
lähteä katsomaan miksi kirjeet olivat
lakanneet tulemasta. Näissä synkissä
ajatuksissa äiti valvoi koko yön eikä
uni tullut edes lohduttajaksi.
.Aamun sarastaessa pikku-Anni heräsi
virkeänä ja onnellisen lapsen iloinen l i ­verrys
herätti toisetkin matkustajat. Äi­ti
oli sanonut että amulla ollaan perillä
ja nythän oli jo aamu. Eikä enää kovin
kauaa tarvinnut odottaakkaan kun tul­tiin
pysäkille ja .Anni tepasteli, touhiik.
kaäna asemasillalla. Heitä ei ollut ku­kaan
vastassa, mutta olihan äidillä mum­mun
osoite.
-'Isäl" kuului samassa Annin kirkas
äärii ja pieni käsi ojentui näyttämään
erästä miestä. .Äiti hätkähti ja seurasi
katseellaan käden suuntaa. Ja kyllä
lapsi oli oikeassa, siinä oli isä, muttei
he:tä vastassa, vaan junasta oli jäänyt
asemalle suuri hälisevä joukko nuorta
väkeä ja heitä isä oli vastassa oikein
suurilla hevosen vetämillä kärryillä. Si­vusta
seurasivat äiti Ja .Anni kuinka vie­raat
sulloutuivat rattaille ja ne lähtivät
vierimään pois. Ei silmäystäkään, ollut
riittänyt äid Ile ja lapselle, jotka vaie­ten
lähtivät kulkemaan samaan suun­taan.
Anni oli pahoillaan. Eikö isä ol­lut
nähnyt häntä vaikka hän huusi isää,
miksi ei isä ottanut häntä syliin niin­kuin
viimeksi tavatessa. Isäähän he
olivat tulleet katsomaankin, niin ja
mummua, ehkä mummun luona kaikki
muuttuu hyväksi jälleen. Isä ottaa .An­nin
syliinsä ja on pahoillaan kun ei
nähnyt asemalla että .Annikin olisi pääs­syt
hevosessa tulemaan.
Näissä onnellisissa mietteissä kulkien
ei Anni huomaa kuinka hiljainen on
äiti. He tulevat mummun tajon luo ja
siellä on niin paljon ihmisiä ja siellä kei­tetään
ja paistetaan ja ihmiset ihan
juoksevat kun niillä on niin kiire. Kai­ken
tämän touhun seasta .Anni eroittaa
sanat "täällä valmistetaan häitä". .Ai­van
sydän hypähti, nytkö ne häät sit­ten
ovatkin, ne isän ja äidin, joissa .Anni
-saa olla morsiustyttönä? Mutta se pit­kä
leninki, ehkä sekin on jo täällä val­miina
kun he nyt' kerran tulivat ihan
keskelle häitä." Onnellisena Anniji katse
etsii äitiä ja isää. Miksi äiti on noin
vihainen ja noin ruma nyt kun vihaisia
sanoja tulvii hänen suustaan. Ja sa­manlaisia
rumia ilkeitä sanoja sanovat
toisetkin äidille. Ja tuoko on sitten
mummu, jonka pitäisi olla hänelle hyvä
ia silittää tukkaa ja kauniisti kysyä
'•mitä pikku-.Annille kuuluu!" Niin oli
Lailan mummu tehnyt kun hän oli Lai­lan
luona käymässä. Ei tuo kiukkuinen
täti voinut olla se oikea mummu, ehkä
ei äiti osannutkaan oikean mummun luo.
.Anni halusi pois täältä. Häntä hävet­ti.
Kuinka isot ihmiset voivat olla noin
tuhmia. Niin rumia sahoja ne toisilleen
sanoivat ettei .Anni niitä kaikkia ymmär­tänytkään.
Vähemmästäkin annetaan
pienille lapsille piiskaa, mutta näitä iso­ja
ihmisä ci ollut kukaan torumassa
vaan kilpaa he huusivat toisilleen tuh­muuksia.
Ja voi häpeätä kun ne ajoi­vat
äidin ja .Annin pois talosta ja äiti oli
niin, niin vihainen ettei Anni uskalta­nut
puhua "mitään, kulki vain nöyränä
jälcssii. .Äiti kuului kysyvän joltakin
vastaantulevalta pappilaa. Mitähän hän
nyt aikoo, kun oli niin päättävän näköi-f
Toronton ylhyiston toisen vuoden lääketieteen oppilas "Rusty"
Do'iV näyttää tämänvuotisen "Daffodil Night" näytelmän ohjel­maa.
Tämä on vanhin vuotuinen sen:apainen juhlatilaisuus To­ronton
yliopistossa. •
non.
löi,, ajatuksensa olivat kaukana on-
Kai se setä sitten oli paupi jonVa
luokse he menivät.^ Hän oli hyvin li­hava
ja Annista oli hauskaa katsella
kuinka kultaiset kcHonvitjat kulkivat
hänen lihavan vatsansa yli ja aina kun
hän vähänkin liikahti niin ne kimalteli­vat
ja niistä aivan sinkoili pieniä-kipi­nöitä
kuin tähtiä. Oikein välillä silmiä
häikäisi. -Äiti ja tämä setä puhuivat
kauan, eikä tullut yhtään iloisemmaksi.
Ja Annistakin he jotakin puhuivat," mut­ta
ei hän siitä mitään selvää saanut, kun
isot ihmiset tekevät kaiken niin mut­kalliseksi,
yksinpä puheensakin. Jota­kin
he puhuivat morsiamesta, joka ei
olisikaan .Annin äiti ja pienestä vauvas­ta
jota morsian odottaa. Ja kai se jo­takin
pahaa oli koska äiti taas niin kii­vastui.
.Anni olisi halunnut lähteä pois,
sillä hänestä tuntui ettei täällä mummun
kaupungissa ollut heidän yhtään hyvä
olla, eikä kukaan ollut heille ystävälli­nen.
Kyllä he s''eltä sitten lähtivätkin,
mutta äiti ei ollut yhtään iloisempi kuin
sinne mennessä. Nyt he menivätkin
ravintolaan syömään ja sitten katselivat
kaupunkia, sillä äiti sanoi, että illalla
he menevät niihin häihin. Sittenkin .An­ni
pääsisi häihin, mutta ei. hän sentään
uskaltanut kysyä ihanko pääsee morsius-tytöksi
ja saa sen pitkän koltun. .Annis­ta
tuntui että oli parasta olla turhia ky­selemättä,
kun äitikin oli aina vaan niin
synkän näköinen.
Illalla he sitten menivät sellaisen suu­ren
talon luo. Joka ikkunasta "loistivat
kirkkaat valot ja köynnöksillä oli ko­ristettu
ovenpielet. Ja ihmisiä kulki si­sään
ja ulos. -Äiti otti -Annia kädestä ja
he menivät -sisälle suurefen valaistuun
saliin. Siellä oli paljon ihmisiä pitkän
pöydän päässä syömässä ja näki Anni
siellä sen päivällisen papinkin.' Ja tuoko
sitten oli morsian I "Noin kaunis, aivan
kuin satukirjan prinsessa. Aivan valkea
leninki ja suuri valkea huntu päässä.
Vaieten jäi -Anni häntä ihailemaan, mut­ta
sitten h^p muisti sen vauvan, j^sta
pappi päivällä puhui. Hänen silniansä
etsivät ympäri salin, mutta ei vaan nä­kynyt
sellaista kääröä missään. Nyt
.Anni huomasi isänkin siinä morsiamen
vieressä, mutta eihän tuo vihainen mies
voinut olla .sama isä, joka oli -Annia hy-väillyt.
Ei hän nyt nähnytkään Annia,
niin vihaisesti hän puhui. Ja kenelle
hän sitten oli noin vihainen? -Annin
ikiomalle äitikullalle. Ja nyt vasta .Anni
huomasi että tiiällä isot ihmi.set olivat
yhtä tuhmia kuin päivälläkin ja nim,
niin vihaisia. Ja ihan tuntui sitä, että
ne olisivat vihaisia vain äidille ja hänel­le.
-Äiti otti Annia kädestä ia asetti
aivan ctcen.sä seisomaan, että kaikki
hyvin näkisivät hänet, ja sitten hän pu­hui
niin kiivaasti kaikkea sellaista että
.Annia aivan ujostutti ia hän toivoi ko­vasti
että mcntäisi"n pois täältä. Ei
kellään koko huoneessa ollut heille hy­vää
sanaa sanottavana. Ja lopuksi isä
suuttui niin että kovakouraisesti talutti
äidin ja pikku-.Ann"n ulos huoneesta.
Siinä he se'soivat yksin kadulla, kaksi
petettyä ja hyljättyä, äiti ja pieni tyttö,
molemmat itkien maailman pahuutta.
Mutta väkinäistä oli hääsalissakin ilo ja
morsiamen osakkeet laskivat monta as­tetta
alemmaksi, kui;^ hänessä ^ i ollut sen
vertaa naisellista ylpeyttä, että olisi
tämän jälkeen peräytynyt ja ottanut yk-
.sin vastuun tulevan lapsensa kohtalosta.
Olisi hän ainakin sillä saavuttanut koko
hääsalin jakamattoman kunnioituksen ja
myötätunnon.
Suomen kansan
arvoituksia
Pienet kuin kyyhkysen munat,
sisässä suuremmat kuvat,
kuvaa meret ja maat, ~
eikä niin taitavaa maalaria,
joka ne kuvatuksi saa.
Silmät.
Ht ^
Kaksi kuuntelee, kaksi katselee, "
kaksi haistelee, yksi maistelee.
Ihmisen aistit.
Hc * *
Sydämessä suuri tuska,
rinnassa polte kova,
joka on iloa parempi,
hunajata makeampi.
Rakkaus.
^ * *
Ruumis lähtee, sielu lähtee,
vaan ci lähteniincn vähennä.
Synnytys.
* • • •
Mikä höyhcntyynyä pchm.'.ämpi?
.Kidin syli.
• • •
Mikä se on, joka sinulta kuluu,
vaikka et si ä mihinkään käyttäisi?
Ikä.
* * • •
Miki^on se kappale,
jota tekijä ci tarvitse,
tarvitsija ci osta,
ostaja ei käytä
ja käyttäjä ci koskaan näcf
Ruumisarkku.
LAU-ANTAlNA, JOULUKUUN 18 PÄIVÄNÄ, 1948 SIVU 7