Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 11, 1943

              194.^ LAUANTAINA, JOULUKUUN II PÄRÄNX Sivu 3
T J A KULTTUURI
K, ddr e Jaakko vjummerus
Vaikka stiomenkielincn sanomisto
hhittyikin siihteellisen nopeasti vii­me
vuosisadan puolivälin vaiheilla le­vittäen
lukuharrastusta kansan kes­kuuteen,
niin oli suomenkielisen kau­nokirjani
sunden kehitys melko hi­dasta.
Sanomalehdissä julkaistut
muista kielistä käännetyt kertomuk^
set ja "jäljetongit" olivat myöhään
kavsan ainoana kaunokirjallisena lu­kemisena.
Kirjan fnuodossa ilmesty­neistä
käännöskertomuksista oli "Gc-noveva"
ja ^'Kultala" enimmän luet­tuja.
Paljon paremmin ei olhit suo­menkielisen
runouden ja näytelmien­kään
laita. Kansanrunoilijat ja Jaak­ko
Juteini edustivat melkein yksin
suomenkieUstäninoutta. Pietari Han­nikainen
oli kirjoittanut jo ensimmäi­sen
suomenkielisen näytelmän ennen
vuosisadan puoliväliä.
Mutia tähän aikaan jo suomalaisen
kertomataiteen ja näytelmän tuleva
mestari Aleksis Kivi suunnitteli teok­siaan.
Ja monen yrittäjän joukossa
ilmestyi kirjallisuuden uutisraiviolle
kokkolalaisen papin poika Kaarlo
Jaakko Gummerus.
Kirjailijana oli Gummerus tuotte­lias
ja vaikka hänen kertomuksensa
eivät taiteellisessa mielessä täytäkään
.vallan suuria vaatimuksia, ovat hänen
loma-ajat hän vietti Ylikannuksessa,
kuten pitäjän nimi silloin kuului.
Hän oppi tuntemaan hyvin paikalli­sen
väestön ja sen luonteen. Siitä on^
osoituksena m.m. hänen kouluainees­saan
oleva kuvaus: "Vlikannäksen
väestö on puhtaasti suomalaista.
Kansa on avomielistä, hyväntahtois­ta
ja vieraanvaraista; se noudattaa
uskollisesti vanhoja totuntatapojaan,
epäilee kaikkea uutta, mitä on pää­hänsä
saanut. Ystävyydes­sään
tämä kansa on uhrautuvaa, vi­hassaan
kauheaa, jonka vuoksi var­sinkin
muutamia kymmeniä vuosia
sitten murhat eivät olleet harvinai­sia."
Voi sanoa, että tämän Fohjan-maan'
maalaisväestön jyrkkärajainen
maailmankatsomus on vaikuttanut
voimakkaasti Gummeruksen mieleen
hänen lapsuus vuosinaan ja että se
tulee näkyviin hänen teoksissaan, joi­den
henkUöt ovat joko hyviä ihmisiä
tai konnia, ja joissa hyvä palkittiin,
mutta paha sai suoralta kädeltä ran­gaistuksensa.
Suoritettuaan ylioppilastutkinnon,
ryhtyi Gummerus ahertamaan kirjal­listen
tehtävien parissa. Lukujaan
jatkoi hän kuitenkin yliopistossa ja
kaan puhua. Aiheet on otettu mones­ti
todellisuudesta, kuten "Xurmijär­ven
rosvojen historia" muistutta­vassa
kertotnuksessa "Veljekset" tai
sitten kansan kertomista vaikuttavis­ta
tapahtumista. "Haudankaivajan
kertomuksia" ja ''Vanhan pastorin
muistelmia" nimellä nämä lehtikerto-mukset
julkaistiin kirjoittajan kuole­man
jälkeen. Missä on monia selkä­piitä
karmivia juttuja, jotka aikoi-n-
aan tulivat aiheittensa vuoksi lue­tuiksi.
Mutta sittenkin suurempi merki­tys
kuin K. J. Gummeruksen kirjaili-jatyöUä,
oli hänen onnistuneella kan-sansiiyistykscllisellä
toiminnallaan ku­valehtien
perustajana ja toimittajana.
V. 1S73 hän perusti "Kyläkirjaston"
ja "Kyläkirjaston kuvalehden'^, joke:
A- ja B-sarjana erinomaisen toimitus­tapansa
ansiosta pääsi kansan suu­reen
suosioon. Kun esim. lehden B-sarjan
tilaajamäärä kohosi 20fl00:
een vuodessa, oli se erinomainen saa­vutus.
Näiden kuvalehtien merki­tyksen
kansamme laajojen kerrosten
sivistäjänä voimme pitää hyvin suu­rena.
V. 1S96 Gummerus möi Kylc-kirjaston-
kuvalehdcn Väinö ValUniUe
(Voionmaalle) ja julkaistiin tätä c-rinomaista
kansan kuvalehteä edel­leen
kehitettynä v:cen 1917 asti.
Rakastamansa Jyväskylän kalmis­ton
koivujen varjossa sai kirjailija
Kaarle Jaakko Gummerus viimeisen
leposijansa.
Saddt Roolit välttävät
teki da
///// 1869 maisteriksi. V. 1875 hän
kykynsä tuotteet olleet kansan suosi- pääsi suomen ja ruotsinkielen lehlo-ossa
ja saaneet jatkuvasti lukijoita, ^ksi Jyväskylän lyseoon, josta virasta
Gummerus on joutunut myöskin en­simmäisen
suomenkielisen romaanin
kirjoittajaksi. Hänen kaksiosainen
romaaninsa "Johannes, töllin lapsi"
ilmestyi nimittäin sanomalehdessä v.
1864 vaikka se kirjana painettiin vas­ta
V. 1870 nimellä "Ylhäiset ja alhai­set".
Gummerus-suku on alkuaan Loi­maan
Pihkalasta ja sai se suomalai­sesta
talon nimestä muukalaisen muo­don
opinteille joutuneilta latina väli­tyksellä
(latinassa on pihka — gum-mi).
Monet suvun miespuolisista jä­senistä
palvelivat pappeina Pohjan­maalla.
Kirjailijan isä Aleksanteri
Jaakko G. oli ensin Kokkolassa kap­palaisena,
sittemmin toista kymmen­tä
vuotta Kannuksessa ja v.sta 1861
Karkun kirkkoJierran virassa. Kaar­le
Jaakko syntyi Kokkolassa 13 p:nä
huhtikuuta 1840.
Koulunkäyntinsä suoritti Gumme­rus
Kokkolassa, mutta kesät ja muut
gin Työmiehen painokoneen käsin-vääntäjiä.
Useat heistä ovat uurta­neet
syviä vakoja tämän maan työ­väenliikkeeseen.
Ja sitten — mekin täällä olemme
rahallisesti avustaneet kaikkia työ­väen
pyrkimyksiä runsaskatisesti ja
saartamme kaikki täällä kävijät ihai- jyrkän säätyrajan töllin pojan ja ta-levat
yhtenä kauniimpana paikka- lonomistajan väliltä. Monien voi­eräsi
1897 toimien tämän jälkeen yk­sinomaan
Jyväskylään perustaniiensa
lehtien ja kustannuhliikkeen tehtävis­sä.
Kirjailija Gummerus kuoli 20.3.
1898 Helsingissä Sakari Topeliuksen
Itatitajaismatkalla ollessaan.
Varsinaisen kirjallisen uransa
Gummerus aloitti "uutclolla", jonka
nimi oli "Veljekset" ja joka julkais­tiin
1862. Itse SneUman otti vaivak-seen
arvostella sitä "Litteraturblade-tissaan"
ja sen vuoksi sai Gummerus
jo heti osakseen myötätuntoista huo­miota
sekä kirjallisen osaston hoita­jan
vastuullisen toimen "Uudessa Suo­mettaressa".
Snellman oli etevä kir-jallisuudentuntija
ja Jiänen kirjasta
antamansa arvostelu ei ollut suinkaan
pelkästään kiittävä. Vuosina 1862
—64 Gummerus kirjoitti sarjan ker­tomuksia
"Kuvauksia elämästä" ja
kuten jp mainittiin, ilmestyi "Johan­nes,
töllin lapsi" 1864 sekä nimellä
"Ylhäiset ja alhaiset" 1870. Tästä
kiireesti kirjoitetusta sanomalehti­työstä,
jonka hän sitten stilisoi "al­kuperäiseksi
roinaa niksi kahdessa o-sassa"
tuli Gummeruksen pääteos.
Kertomuksen aiheen yhteiskun­nallisena
tendenssinä on osoittaa, ei­tä
kunto ja henkilökohtainen pyrki­mys
voivat Jiävittää silloin vallinneen
Onnellinen Pir and elia! Olin aina
ennen sanonut: merkillinen yleisö/
kunnes nähdessäni hänen Kuusi Roo­liaan,
hänen omassa teatterissaan, äk­kiä
Iiavahduin ylempänä esittämääni
liuudahdukseen.
Näen vieläkin edessäni Iiänen roo­linsa,
ymmärrän ne vieläkin luita ja
ytimiä myöten — sellaistahan saatta­vat
innoittuneet näyttelijät joskus^
meidänkin päivinämme aikaansaada.
Näen, kuinka he si/onenvetoisih sor­min
Jiyväilivät, hypistelivät, tempoi­livat,
raastoivat tekijää: "Anna mei­dän
puhua, anna meidän olla sellaiset
kuin olemme, näytä ihmisille, että me
olemme, muuten me kuolemme, anna
meille Iienki, suu ja ruumis, armahda
meitä!"
Ihanat roolit — kadehdittava te­kijä!
Elämänhaluiset, tunkeilevat,
rehelliset, hävyttömät roolit — sellai­sia
ei joka tekijällä ole!
miksi kirkastuneita.
Riemuitsen, nautin heistä. Voikj
toivoa parempaa, vaihtelevampaa,
kiintoisampaa seuraa! Vuosia Jteidän
kanssaan — yksinäni — vi-et täisin.
Vaivun huolettomaan omistajan le­poon,
luulen heidät iankaikkisiksi a-joiksi
lähelleni sitoneeni.
Ja sitten he rupeavat taas samene­maan.
Hätäännyn. Kuinka hän nyt
taas puhuikaan? Sytytän sähkön yöl'
lä, haen kynäni. Mitä hän äsken —•
—? Miltä hän äsken ? Kuia
kaikkoaa, ääriviivat Jiajoavat, häviä"
vät.
Olen saanut vielä viimeisessä het'
kcssä kiinni hameenhelmasta, takin^
liepeestä, pidän kiinni toisella kädeltä,
kirjoitan toisella. Pulielin soi, en ehdi
vastata, toisen, kolmannen kerran —•
tunnctteJian nuo uudenaikaiset. A-vaan
oven: "Sanokaa, etten ole koto­na'',
käännyn takaisin — roolini on
p<iissa, loukkaantunut, lähtenyt tie­hensä,
ilkkuu avaimenreiästä.
Monta, monta on hävinnyt sen tien,
hyviä ystäviä, veriystäviä, jotka olen
tuntenut sydämiä ja munaskuita
myöten, tuntenut paremmin kuin it-seni,
joiden surut olen itkenyt, rak­kaudet
värissyt ja ilot nauranut, hä­vinneet
pois — joskus kaukaa kuin
toise'ta puolelta katua vilkuttaneet,
näämään siitä hetkestä lähtien, ]ol- mutta eivät enää niin lähelle tulleet.
Minulla sans comparaison, ym-märrettehän
-— kirjailijoitahan mc
kaikki kuitenkin olemme painoko­neen
edessä — minulla ci oie sellai­sia
rooleja. Minun rooleillani e', yli­päänsä
ole vakavia aikomuksia, ci lä-
/lestulkoonkaan, he vain huvittelevat
kanssani ja kustannuksellani.
Oikeastaan he ovat ylpistyneet, ru­venneet
minua kainostelemaan ja här-knntana.
Nykyisellä väestöllä on työ­aloiksi
aika hyvät olot. Meillä on
erinomaisessa kunnossa oleva osuus-
^uppa, ja muutkin yhteispyrinnöt
taas elpyvät, kun haalimmekin on
taas omassa kontrollissa. Entäs se
keuksicn jälkeen saa Johannes, köyhä
poika, joka on ulkomailla puolalaisen
kasvatusisän tuella hankkinut sivis­tystä,
rakastamansa tilanomistajan
tyttären Maran vamoksecn. Kuvauk­sen
tyyli on nopeasti, kiihkeästi etcen-
"leidän suuri kirjasto, joka lienee päin pyrkivä.
suomalaisten suurimpia. Olemme sii- "Alkuperäisiä suomalaisia uuteloi-tä
pitäneet huolta tämän neljättä ta" I—III ja "Peritäänkö vihakin",
^•uottakin. Kirjasto on "kansan kir- Gummerus julkaisi 1865—75 välisc-ja^^
to". mutta S. J. osasto huolehtii nä aikana. Sitä ennen hän oli julkais-
^n hoidosta, ja osuuskauppamme on sut näytclmäkäännöksiä (m.m. Jeppe
^n rahastanut. Niilonpoika) ja joukon kertomuksia
^likään ei mene hukkaan. Kale- sanomalehdissä. Näissä kcrtomuksis-
^•an Kansasta alkaa Sointulan perus- sa näkyy jotain y/itäläisyyttä n.s.
Kunnia perustajilleI kauhuromantiikan tuotteiden kanssa,
ISOÄITI. vaikka mistään vaikutteista ei voi­hin
huomasivat minun heitä tarvitse­man,
kun kerran eräästä vaikeasta
laaksokaudesta irtaantuakscni rupe­sin
heistä kirjoittamaan.
Maailma on heitä täynnä. Toisis­ta
pidän, toisista en. Toiset näyttäy­tyvät
vilahduksena, katoavat ikul
siksi ajoiksi, jättäen vain ilkeän, ki­helmöivän
muiston kuin pienen arven
ikään
Toiset seuraavat minua kuukau­sia,
vuosia, vievät haisin uneni p.i-kottamalla
minut kuuntelemaan jut­tujaan,
istahtavat sähkÖvaunuun vas­tapäätä
minua sallien minun katsella
heidän ilmeitään pienimpiä vivahdnk-sa
myöten, häiritsevät keskusteluja
panemalla kätensä kaulalleni ja ku­martumalla
niin lähelle, että tunnen
' lämpimän hengityksen poskellani, ve­tävät
käteni pois kirjoituskoneen näp­päimiltä
saadakseen selittää omia a-sioitaan.
Ihania rooleja nuo — voi­milta
taideteoksia — iltmisiä — mo­nien
tuntien, päivien, viikkojen seu­rustelun
aikana -muovailtuja, hetki
hetkeltä tarkemmiksi, täsmällisem-että
olisivat taas minulle olleet lihaa
ja verta — minulle ja kynälleni.
He ovat joskus tulleet sopimatto­malla
ajalla — minulla on ollut seu­raa:
"En ehdi nyt" — minulla on ol­lut
työtä: "Ensi kuussa ehdin sinun
kanssasi jutella, rakas Rooli, nyt
puuttuu vielä monta arkkia — Täy­tyy
juosta tennishalliin, kuule, odota-lian,
palaan jo tunnin kuluttua. —
Älä häiritse minua nyt, kultaseni, po-jullanihan
on tuhkarokko, tule ensi
viikolla —"
Ja sitten on minulla suuri vastaan­otto,
paksu pinkka paperia ,teroitct-tuja
kyniä, lukitut ovet, hiljaisuus:
"Tervetuloa nyt, rakkaat Roolini!"
Ei kukaan tule silloin. Tai tulcC'
lian, tulee juuri tuo hyvä ystävä vii­me
keväältä. Mutta onko hän todel­lakin
muka sama? Onko hän sama,
joka silloin kärsi ja taisteli ja ifoitti ja
kaatui, tuoko säännöllinen, hyvin­puettu
herrasmies, ja tuoko ondulee-rattti,
kahvikuppeja kilistelevä rou­va?
Mahdotonta. Minä kirjoitan
muistista — hehän kainostelevat ei-