Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 19, 1947

              1947
annimnnn ii^li^-^'^'^^ Hl-HTIKUl-N- 19 PXIYSXX mnmarauuutnnRua IttlltUUItlUj
»m nuRQBMammaitti
Sivu 7
Kadotettu sydän
ALKL' lähti siitä, että kadotin-sol-mioneulani.•
•; ',
Se oli hieno, vanha, oikealla hel-meilä
varustettu neula^j<3ka oli isän
jättämää perintöä; Mieltellä^iren oK-ii
^tänyt sitä kadoi^iii]i^ja sen jta^
kia seuraavana aamuna työhön men­nessäni
jätin ilmoituksen muu
sanomalehden konttoriin, - ^ - L - -^
; Kun yksinkertdse^ muorenmie^
hen asunnossani eLoleipuhdinitä .
halunnut tähän asiaanVkäyitää työ-^
kulteleva kysymys keskusteltavaksi
ja minä svvennyin siihen innokkaas­ti;
Xiin, se oli siinä määrin kiinnos­tava,
että me päätmime jatkaa ke^
kustelua myöhemmin iHalla mene­mällä
yhdessä kävelylle.
. Siitä tuli viehättävä ilta, jota seu­rasi
iiseita muita. Helena oli haus-
;^a ja iloinen toveri. Hän oli sana-v^
mis ja kekseliäs ja hänen seuras­saan
ei tarvinnut olla ikävissään.
yähiteHen sitten sain yhtä ja tois-tutustut
minun kotiväkeeni?''
Luonnollisesti minulla ei ollut mi­tään
sitä \-astaan.01in jo kauan ol­lut
utelias näkemään sekä \ ^ an
rampaantuneen herran että hempeän
naisellisen Hannan. Helenahan oli
hauskin tyttö mihin "koskaan olin
tutustunut ja minä olin hänestä ko­ko
tavalla kimnostunut, joskaan en
ollut häneen suoranaisesti rakaslu-nut.
.
Varustettuna' mahtavalla kukka-
Xämä sanat aiheuttivat isän esitiä-maät
» pitkän luennon nykyajan mo­raalia
ja vastuuptuntelm puutteesta.
Ja minä käsitin, että tämä aihe oli
yksi niitä keppihevosta, joista Hele­na
oli puhunut minulle aikaisemmin.
Mutta kun isällä öli esitettävänä ko­ko
joukko aiv^n järjellisiä näkökoh­tia,
kuuntelin häntä todellisella mie­lenkiinnolla.
Helena sitä vastoin
tuntui ole\'an täynnä \fastustushalua
ja teki yhä uudestaan \*astaviuttei-tään.
Lopuksi oli ke$kustelu hyvm-kin
vilkasta ja vain Hanna istui eikä
ottanut siihen osaa. Hän istui eril­lään
hiljaa hymyillen ja h^en neu-maan,
onko tullut vastausta", sanoin
vaslaanottaessani kuitin. . .
* Odotin sitten pari päivää ja kol­mantena
menin aamiaislomäila tie^
dustamaan, oliko perintökapineesta-ni
tullut tietoja. Tällä kertaa, oli
konttorin tiskin takaixa sievä, nuori
sl vuotta Helenaa vanhensi sisar oli
kotona ja hoiti isää ja taloutta.
"Sinun pitää tuUa meille kcrtiin
j a tutustua isään ja Hannaan", Sanoi
Helena kerran minulle. *-Isä on pal­jon
lukenut Ja' hj^vin mielenkiintoi­nen
vanha herra. Hän pitää kes-tyttö.
Ja kun kysyin, oliko tullut' -kustelemisesta ja hänellä on muu-kirjetlä
nimimerkille "Löytöpalkr
kiö", heitti hän minuun nopean kat­seen
ennenkuin meni hakemaan.L-kirjaimesta
kirjettä.
"Ei yhtään tällä kertaa", hän sa­noi
ja hymyili rohkaisevasti. "Toi­ntaan,
että ensi kerralla on parem­pi
onni.''
Rintaneulaani minä en enää kos­kaan
saanut takaisin, mutta sen me­netyksen
minä kannoin niinkuin mies.
Sitä paitsi minä olin löytänyt jotakin
paljon enemmän — Helena Muusaa-ren.
Ei siinä ollut mitään kummallista
että me aloimme hieman jutella kes-i^^
enämme. kun niin usein kävin siel­lä
tiedustamassa. Eräänä päivänä
hän kysyi minulta, mitä oikeastaan
olin kadottanut.
•Sydämeni", vastasin ja katsoin
häntä ujostelematta silmiin.
'Ohoh", hän nauroi, *'Ja miten
suuri on löytöpalkkio sille,' joka sen
tapaa?"
Se oli yhtä vaarallinen kuin hou-tamia
keppihe\'osia, joilla hän lapaa
aina ajaa esiin. Ajan pitkään hän
on hiukan väsyttävä. Ja omasta
kohdastani minun on tunnustettava,
että nvinä en enää oikein kärsi hän­tä
itseään tai hänen lempijättujaan.
Mutta Hanna sietää sitä enemmän,
niin että sitä riittää sitten meidän
kummankin puolesta. iMinä olisin
jo kauan sitten tullut hulluksi, jos
olisin ollut pelkästään kotona niin-kuin
Hanna. Mutta hänellä ei ole­kaan
minun luonnettani. Ja sehän
on muuten hyväkin."
Muutamana tuulisena huhtikuun
päivänä, kun pistäydyin lehden kont­torissa
tehdäkseni Helenan kanssa
sopimuksen tapaamisesta illalla, hän
sanoi:
'•Olen n"ih kauheasti vilustunut,
että minulla ei ole yhtään halua men­nä
illalla ulos. Mutta sinähän voit
sen sijaan tulla illalla meille kotiin.
Olen puhunut sinusta isälle ja hän
on utelias tutustumaan sinuun. Ja
eikö muutenkin' ala olla aika, että
nuori sinisilmäinen tyttö, jolla oli lap- fä siinä asiassa, josta keskustelimme,
sekkaan pyöreä leuka. Hanna luon- Hän pudisti päätiiän ja katsahti hu-npllisesti.
Minä tuppasm kukka- vitettuna minuun ompeluksensa y l i.
\-ihkon hänen käteensä jäihän pyysi "En ole mikään maailman paran-minua
astumaan sisään. Helena tu- taja, v-aan pidän, että olemassaolo
Iisi ihefi. on \'arsin hyvä niinkuin se on'Vhiiin
Huone johon minut johdettiin oH : ^anoi, "Ja jos on jotakin olemassa
suuri ja kodikas oleiluhuone. Pienen sellaista, mistä on sanottava tai mi-kirjoja
tulvillaan olevan pöydän ää­ressä
istui rullatuolissaan talon herra.
Hän pisti heti syrjään kirjansa, kun
astuin sisään, ja ojensi minulle sydä­mellisesti
kätensä, toivottaen minut
terv-etulleeksi.
"Helena on puhunut minulle teis­tä
niin paljon h>-vää, että minulla on
ollut totinen halu saada tutustua
teihiiV, hän sanoi. "Kaipaa joskus
vaihtelua, kun näin istuu vangittu­na
vuoden toisensa perästä. Minun
tyttäreni ovat niin herttaisia ja uh­rautuvaisia,
mutta eihän voi vaatia,
että he aina sietäisivät minun oikku­jani."
Hän hjTnyili hienoa entisai-tä-
on muutettava, niin kyllä Hele­na
ja isä pitävät siitä huolen. Minii
tuhlaan aikani ja himani m^ieluum-min
tällaisiin hyödyttömiin asioihin.'*
En voinut olla menemättä hänen
luokseen istumaan sohvaan. Ja me
juttelimme sitten ja meillä oli varsin
hauskaa.
Miitta sitten tuli Helena luoksem­me,
istuutui %Dhvan päänojalle ja
laski käsivartensa minun olkapäälle­ni.
"Emmekö sittenkin mene kävele­mään
hiukan puistoon", hän ky.sy!."
"Minulla on niin inhoittava pään­särky
ja se varmaan helpottaisi, jos
kain hymyä ja pyysi sitten käden- menisin hetkeksi ulos. Mitä sanot?"
Turtle Baysta . . .
fJatxod irseltä sivialta)
julkaisussa, jossa puhutaan Turtle
Baysta, sanotaan paikan siihen saak­ka
muuttuneen kovin vähän siitä
lähtien, kun sinne asetuttiin asu­maan.
Kirjoitus koskee koko ym­päristöä.
Siihen liitetyssä kuvassa
nähdään katot ja korkeat savutornit
puiden välistä. T>ynessä vedessä
nähdään ankkuroituna huvialuksia
pitkin lahtea. Mutta kaupunki puski
pohjoiseen päin. Jonkun ajan kulut­tua
vuoden 1859 jälkeen,, täytettiin
Jahti. K.alliorannat alennettiin * j \
tasoitetiin ja tuolle näin • symtyne^l-
^ maalle alettiin rakentaa taloja.
Vallankumoussodan aikana oli
Turtle Bay menettänyt raaalaiselä-alueella
ei asu montakaan ihmistä,
sillä seutu ei ketään miellytä. Xe
jotka yhä siellä koettavat saada an­saituksi
toimeentulonsa, kuuluvat
monen suuren kaupungin edustajiin.
Se.tarkoittaa, että ne ovat vieras­maalaista
lähtöä; ovat lähtöisin
Kvasniekista, Coopermansisla, En-desistä,
Casablankasta y. m. pai­koista,
jotka kaikki ovat lyöneet o-man
leimansa asutusalaansa ja elä­mään
siellä ja ympäristössä.
Suuren osan Yhdistyneiden kan­sojen
alueesta osti äskettäin muuan
nevvyorkilainen liike, joka suunnitte­li
sinne rakentaa uudenaikaisia pil­venpiirtäjiä
apartn>enttitaIoiksi. Se
on se alue, jonka Johti D. Rouke-feller,
Jr., lupasi lahjoittaa, tarkoit-taen
sillä auttavansa U, N . kansoja.
man muotonsa. Sen ihanat talot, maa-- Pienempiä alueita on hankkinut Xexv
alatalot, olivat muuttuneet pahalta yörkjn kaupunki ja on lahjoittanu
tuoksuviksi teurastushuoneiksi, nah-
^ ^ n parkiiuslaitoksiksi, varnissa-lehtaik.
si ja oluttehtaiksi. '
^ '^deksänneilätoista x-uosisadalla
•^"'äen.i^kaisilla menettelyillä osittain
^a:i:;in hävitetyksi pahat tuoksut
' " ' • M alueelta. Xaapuristossa teh-
^'-n i>rirannuksia. Mutta joen var-
-va o>a. josta tulee Yhdistv--
<;iiuijen pysyvä kokouspaik-yhä
vielä ikävänä muistona
cn yy(i; rumuutta ei ole
^ »rjatuksi.
^ •••'Ia valjulla teollisuuden slumi-ne
U. X . kansoille.
Koko aluetta, joka kasit ää noin
seitsemäntoista eekkerinalaa maata,
rajoittaa j)ohjoiscn puniellä 4S St.,
idiin puoklla East River, f teliin puo­lella
42 Stree: ja eräät kaupungille
kuuluvat maa-alueet. Lännen puo­lella
on First Avenu?. ^
Tällainen on se ah::- Värk­issä,
jolle tuL-e Yhdistyneiden Kan­sojen
pääkaupunki, jota kutsutaan
Mailftian pääkaupungiksi,
mon Council.
Coni-
^viittauksclla minua istumaan. " M i ­nä
luulin Hannan puhuvan jotakin
kahvin tarjoamisesta. Senhän pi­täisi
maistua näin tuulisena päivänä,
vai kuinka?"
Siinä, istuuduin sy\-ään nojatuoliin
hänen lähelleen ja katselin mielihy­vän
tuntein ympärilleni. Ja kun He­lena
hetken perästä tuli ja asettui is­tumaan
tyynylle lähelle jalkojani,
tuntui minusta, että idylli oli varsin
täydellinen.
Hanna tarjosi kahv*a ja kun olim­me
sen juoneet, otti hän käsityönsä
ja istuutui huoneen toiseen päähän
korkean lukulampun ^^ereen. Hä­nen
profiilinsa oli minua kohti ja
minä tutkin salaa posken pyöreää ja
pehmeää kaartoa, otsan sileää viivaa
ja hiuskiharain alta pistävää korva­nipukkaa.
Hän näytti tosiaan hy-vin
rakastettavalta ja hempeän nai­selliselta
ollessaan kumartunut käsi­työnsä
yli.
Katseeni siirtyi Helenaan, joka oli
ottanut huolettoman asennon tyyn\-l-lä,
kädet ristissä polvien ympäri ja
savuke hampaissa. En voinut olla
kysymättä eikö hänelläkin ollut kä­sityötä.
Helena tuhahti ylenkatseel­lisesti
ja isä vastasi hänen puoles­taan.
'•Helena on sitä mieltä, että on
naisen voimien hukkaan käyttämistä
jos istuu ja tekee kiisityöiä, kun ker­ran
saa^ yhtä'hyviä esineitä ostaa
tehdasvalmisteisina. Mutta se ei es­tä
hilntä suurella ihastuksella otta­masta
päälleen ja kiiytlämästä sisa­rensa
käsin karistamia vaatekappa­leita
niin pian kuin hän vain saa ne
käsiinsii."
• X i n . tä^rä eiäm;L-sä fiiytyy olla
älykäs ja rohkea. Ei kukaan kiitä
kunnollisena olemista. Ei, röyhkeä
on oltava, jos mieli jotakin saada."
Hän silitti minua sormellaan pcs-keen.
Koskaan aikaisemmin hän ei
ollut millään tavalla häväillyt mi­nua,
ja minä tunsin punastivvani S A -
malla kun katsoin häveten Hannaan.
IMutta tämä näy^tti siltä kun; ei ol*.s'.
mitään huomannut vaan oli syventy­neenä
työhönsä.
"Tjetysti me menemme, jos £'nua
haluttaa", virkoin nousten y^Iös.
"Xeiti Hanna tulee myöskin mukaan,
eikö niin?"
"Miten voit ajatella sellaista", vir­kahti
heti Helena. "Hänen on au­tettava
isää sänkyyn. Ja siksi toi­sekseen
hän ei koska.an lähde iltai­sin
kä\"elylle."
Sepä vahinko, ajattelin itsekseni.
Mutta en sanonut mitiiän. Pian sen
jälkeen heitin hyvästit herra Muu-saarelle,
joka pyysi minua tulemaan
käymiään heillä mP.loin vain mlnm
haluttaisi. Ja heittäen lyhyen varo­vaisen
silmäyksen Hannaan minä sa­noin
kyllä tulevani.
Mutta kauan kesti ennenkuin sii­tä
tuli mitään. Helena käytti tar­koin
kaiken vapaa-aikani kuljetta­malla
minua milloin elokuvis.sa, mil­loin
käveMlä, milloin taas tanssira­vintoloissa.
iNIutta hän ei virkka­nut
mitään siitä, että kävi.iin uu­delleen
hänen kotonaan.
Eräänä sunnuntai-aimupäiv ä n ä
kuitenkin rohkaisin itseni ja menin
sittenkin sinne. Helena ei sattunut
olemaan kotona ja minä .sain viet­tää
pari ihanaa tuntia hänen isänsä
ja Hanna-neidin seurassa. Minä läh­din
kotiin ennenkuin Helena palasi.
Mutta kun ensi kerran sen jälkeen
tapasimme lo'semme, tuntui hän ole­van
oikein hapan ja pisteli minua
-iilä. että olin käynyt hänen selkänsä
lakana tapaamassa hänen sisartaan.
'Minähän en voinut tietää .sinun